VAT – Sivu 10 – Tuulestatemmattua

Kaupungin valoja kuvailemassa

”Kaupungin valot” ajoivat aamuvarhaisella ylös ja aika pian sitten uloskin. Olin ennen kahdeksaa Kiikelin rannassa, ja saman tien katulamput sammutettiin. Ja saman tien alkoi sataa rännänsekaista tihkua, asfaltti kiilsi, oli kylmä tuuli, ja ihan mielettömän harmaata. Eipä ole ennen, aiemmin, tullut mielen viereenkään ajatus lähteä marraskuun ankeana (arki)aamuna ehdoin tahdoin ulkoilemaan. Saatikka kuvailemaan. Mutta tänään oli lähdettävä, tai siis ei olisi ollut mitenkään pakko, mutta kun halusin kuitenkin yrittää ottaa VAT-viikkohaasteeseen kuvan. Viikonloppuna ei enää ehdi: huomenna ajelen Tornioon, sillä edessä on toinen lähiopetusjakso.

Kaupungin valot olivat aamusella kovin vähissä, mutta tunteroisen kiertelin jalusta kainalossa ja kameralaukku olalla. Jokunen kuva tallentuikin (mm. bannerikuva). Sitten äidin kauppa-asiat etc. Syksyn mittaan äidin huoltopäivä on vaihtunut lauantailta arkipäivälle. Töissä ollessa lauantain aamupäivä oli oikeastaan ainoa mahdollinen ja se sitten menikin äidin (ja omilla) asioilla ja luona; arki-iltaisin töistä päästyäni kävin vain satunnaisesti viikolla, jos oli jotain erityistarvetta, eikä äiti pidä iltakäynneistä kun on itse jo niin väsynyt. Mutta tämä minun uusi elämäntilanne mahdollistaa useammin käymisen ja arkipiipahtelun.

Iltapäivän lueskelin, siis opiskelumatskuja, tarkoitan, että opiskelin. Oi, että tuntuu vieläkin hyvältä sanoa, että opiskelen. Ja leipaisinpa kouluun vietäväksi suklaa-kuppikakutkin. Koulussa on sellainen systeemi, että jokainen vuorollaan tuo kahvi-tee-tarpeet viikonlopuksi, koulun kuppila ja ruokalat kun eivät ole viikonloppuna auki, joten keittelemme luokassa kahvia. Minä varasin ekan hukin: pullaa tai muuta baakkelsia ei tarvisi viedä, mutta minä nyt tein ja vien. Oletan, ettei kukaan pahastu moista omavaltaisuutta.

Päivän kuluessa sään muuttuessa aamuistakin räntäisemmäksi päätin kuitenkin vielä illansuussa rohjeta kaupungin valojen katveeseen. Iltakierroksen aluksi ajelin Möljälle. Ajattelin, jotta siellä sillasta saisin hyvän valokuvan, mutta höpö, höpö. Parempi tuli tästä (klikkaa isommaksi) :

Teille pitkään blogia seuranneet ulkopaikkakuntalaiset, tiedoksi, että tämä on se kohde, jonka rakentamista täällä blogissani seurattiin joka kuukausi… Vuoden kuvakohteena se oli vuonna 2013.

Seuraavassa kuvassa on edellinen ”Kuukauden kuva” -kohde.Merikosken voimalaitos, tosin vähän sivuroolissa tässä kuvassa.

Ei oikeastaan uskoisi, että nuo on otettu kohtuullisen kovassa tihku/räntäsateessa.

Nyt pitäisi sitten valita, minkä päivän otoksista laittaisin haastekuvasivulle… siellä on jo neljä kuvaa, tulisipa vielä muitakin…

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus VAT

Joutsenia, liturgian lopulla, kuvahaasteet – ja valpolicella

Olin tänään ortodoksikirkossa, siellä oli ”ylienkelien ja muiden ruumiittomien voimien juhla” [on otettava selvää, mitä tuo tarkoittaa… ]. Ystävän luvalla menin kuvailemaan; tämä oli nyt kolmas kirkko, jota yritin (paino sanalla yritin) kuvailla yhtä etätehtävää varten. Ei sittenkään tarpeeksi aikaa, ei mahdollisuutta keskittyä.

Ja kun vielä olen deletoinut Turkansaaressa jo kuukausi sitten ottamani kirkkokuvat ja Saariselän kappelin kuvissa on monta ongelmaa, niin on todettava, että ei nyt onnistu kirkkokuvaus minulta. Minä, joka niitä olen kuvaillut iät ajat, maailmalla ja kotona. Nyt ei onnistu. Kun nyt niiden kuvaaminen on läksynä!!!

Se, mitä yritän sanoa, on, että olen kuin paraskin opiskelija ennen etätehtävien palautusta: selityksiä surkean tuloksen vuoksi on repullinen! Että minäkin – paatunut opiskelijoiden seli-seli-selitysten kuuntelija – olen nyt itse samassa tilanteessa. Niinpä päätin, etten selittele: palautan tehtävät ajallaan, pää pystyssä (vain itsekseni häveten), enkä selittele. Olen kuvatessa oppinut paljon, ja yritän kestää palautteen.

Sitä paitsi ortodoksiliturgian loppupuolella oli jännittävää käydä. Jos pitäisi sanoa yksi adjektiivi, joka kuvasi tunnelmaa kirkossa, se oli ”familiääri”. Siellä oli tavattoman läheinen tunnelma.

Tai ehkä vain olin siinä ”moodissa”. Olin juuri vienyt Esikoisen lentokentälle. Taas kerran tyttären hyvästellyt. Koskapa minulla oli aikaa ennen liturgian päättymistä ja kirkkoon menoa, ajelin autolla ja kävelin Heinäpäässä ja muualla yhteensä parisen tuntia, ja satuinpa Kempeleessä ajelemaan ohi pellon, jossa joutsenet, kymmenet, olivat yöpyneet. Heräilivät jo. Kaukaa pitkällä objektiivilla tavoitin heräämisensä: monet nukkuivat, osa oli jo hereillä, osa jo kaulat kauniisti koholla, olivat kuin nuotteja viivastolla. (klikkaamalla kuvat suurenevat)

Lentokenttä, Kempeleen pellot, Heinäpään, Etu-Lyötyn ankeat marraskuiset kadut ja ortodoksiliturgian jälkeiset kuvat ja tunnelma…. Näiden jälkeen kotiin. Kaksin olemme sunnuntain viettäneet.

Olen/olemme pitkin syksyä maistelleet ja nauttineet viinejä pitäen mielessä, että pian on aika tehdä Tuulestatemmatun viinisuositukset joulupöytään (ks. esim. viimevuotinen). Sen vuoksi muutama maistettu viini, joka muutoin olisi päätynyt tänne kehuttavaksi, on jäänyt mainitsematta. Mutta nyt ei voi pantata tätä: italialainen, Veneton Valpolicella avattiin kahden hengen sunnuntaisafkalle. Ja vielä nautiskelen tässä ohessa … Siinä ”mikään-ei-pistä-vastaan”. Se on kertakaikkisen hyvä, terve, peruspunaviini, jossa ei happamuus häiritse makua. Se ei ole yltiömakea, ei turhan kosiskeleva. Se on hyvä. Osta pikkujouluviikonloppuun kokeeksi, ehkä päädyt hankkimaan sen joulupöytäänkin: Valpolicella, per favor.

~~~~~~~~~~~~~~

On sunnuntai ja se tarkoittaa sitäkin, että on uuden kuvahaasteen aika. Tulevan viikon kuvahaaste on ”Kaupungin valot” ~ joko konkreettisesti tai vertauskuvallisesti. Aika mukava haaste, minusta ainakin. Myös kännykuvaajat ovat tervetulleita mukaan!

Kuvahaasteeni siis lähti kuin lähtikin käyntiin. Haastesivulla on jo kolme kansiota ja lisäksi tämä uusi, yhteensä 14 kuvaa ja ainakin parikymmentä kommenttia. Keskustelussa on päästy jo asian syvimmän olemuksen äärelle:

Harrastaja eli amatööri tarkoittaa rakastajaa, intohimoisesti asiaansa suhtautuvaa. Töissä voi olla vain töissä, puolinukuksissa, harrastuksen parissa ei koskaan!

Olen niin samaa mieltä!:)

Tein muuten tuohon blogisivun ylävalikkoon uuden klikkauskohdan ”Kuvahaastesivu”, sieltä pääset suoraan haastesivulle. Viikon aikana siellä on käyntejä jo parisataa. Klikkauduhan katsomaan, millaisia kuvia lukijat ovat lähettäneet. Ja lähetä omasi.

Valokuvaus VAT

Junat kuviin

Minulla on kymmeniä, satoja kuvia junista. Ja ne kaikki on otettu tällä viikolla. Olen ollut radanvarressa aamukahdeksalta, kun Oulu – Kemi -juna menee ohi, ja ennen puolta päivää, jolloin Kemistä tulee juna Ouluun. Iltakuuden junalla olen ollut melkein jokailta, ja myöhäisillä junillakin kävin toissailtana. Muutamina päivinä olen ajoittanut lenkin tai kauppa- tms. reissun siten, että olen ollut joko Rajakylässä tai tuossa pappilan kentän ja radan välisessä vitikossa kameran kanssa odottamassa kun juna porhaltaa ohi, about 138 km/h.

Olen löytänyt netistä ”Junat kartalla” -palvelun ja myös puhelimeen ladannut samannimisen appsin. Sen avulla näkee junien reaaliaikaisen kulun. Ja nopeuden! Kikkaamalla noita vihreitä palleroita (= junia) näkee nopeuden. Jänskää on.

Miksikö? – No kun minä kun harjoittelen liikkeen kuvaamista. Onhan näitä liikekuvia ennenkin otettu, yhdelle valokuvauskurssille kuvasin laskettelijoita Saariselällä, toiselle busseja Tuiran silloilla. Liike pitää näkyä kuvassa ja sen pitää olla pysäytettynä. Panoroinniksi sanotaan kun kameralla seurataan liikkuvaa kohdetta, jotta se saataisiin terävänä kuvaan. Siis periaatteessa pitäisi osata. Ja osaankin, mutta sitten kun keksin, että pistetään nyt oikein kunnolla haastetta näihin, niin valitsin sitten hirmunopeasti liikkuvan junan, ja sitten vielä kuningasideana, että toinen pitää olla kuvattuna pimeällä. Ettei kävisi liian helpoksi. Eikä ole käynyt!

En tiedä, olenko koskaan oppinut – yrittäessäni kuvata jotain tiettyä aihetta – valokuvaamisesta niin paljon kuin tällä viikolla tuolla ratavarren pusikoissa ja penkereillä junia odotellessa ja kuvatessa.

Jos kuvaa laskettelijoita niitä tulee rinnettä alas koko ajan. Tunnissa voit koettaa ainakin viittäkymmentä kuvaa. Jos kuvaa autoja, niin vilkasliikenteisellä tiellä kuvattavien virta on jatkuva, keskeytyksetön. Jos kohteesi on vaikka koira, voit pistää sen juoksemaan kerta toisensa jälkeen kamerasi ohi, jotta saat siitä kunnon kuvan. Voit välillä katsoa kameran näytöltä, oliko asetukset ok. Voit koettaa, pitäisikö aukkoa sittenkin suurentaa, sulkimen nopeutta hidastaa tai mitenhän homma toimisi jos isoarvoa muuttaisi pienemmäksi?

Mutta toistasataa kilometriä tunnissa ohikiitävän junan kanssa nuo toistot ovat vähän vaativampia! Ehdit ottaa muutaman otoksen ja toivoa parasta! Kotona koneella näet, että ei sittenkään näin. Ja sitten saattaa olla taustassa onkin jotain ihan tyhmästi, mitä et hoksannut keskittyessäsi tähtäämään junan keulaan. Ei muuta kuin odottamaan seuraavaa junaa.

Luulen että nuo veturikuskit jo puhuvat meitsistä. Joka päivä siellä olen ollut, kameran kanssa vaanimassa. Ja varmasti radanvarressa olevissa taloissa jo ihmetellään tyyppiä, joka jatkuvasti käy junia katsomassa: itsemurhakandidaatti? Pommiattentaattia suunnitteleva? Enkä voi edes iloisesti vilkuttaa, kun pitää keskittyä kuvaamaan.

Koskapa noissa edellisissä ei vielä ole ihan sitä, mitä olen tavoittelemassa, on lähdettävä iltajunille. IC866 on jo Simossa, ja IC249 pian Oulussa, josta lähtee puoliyhdeksältä pohjoiseen.

Kuvauspaikalta suoraan lentokentälle: tyär tulee piipahtamaan kotikotiin.

Valokuvaus VAT

Sumussa kävellen

Aamusta iltaan kävellen ja kuvaillen.

Toki sekä aamulla ja illalla sekä kuvailu että kävely olivat osa muuta toimintaa. Ja siinä välissä kaikenmoista muuta.

Kryptistä? No joo, mutta siis: aamulla oli ihan mieletön sumu, ja sehän on kuvauksellista se. Ja ajattelin että se olisi just hyvä kun meillä on vattilaisten (valokuvauksen ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa olevien) viikkohaasteessa aiheena musta-valkokuva. Viime viikolla oli syksy, kuten ehkä viime viikon postauksistanikin on pääteltävissä.

Tänään siin kameran ja jalustan kanssa ajoissa liikkeelle.

Tässä ihan ensimmäiseksi kuitenkin yksi värikuva alkuun:

Klikkaahan kuva isommaksi, niin näet, että kuva on kuin onkin värikuva. Enkä ole photarilla värejä haalistellut, vaan Pikisaaren silta oli sumussa noin harmaa. Todellinen ”Sumujen silta”.

Ja sitten kuvasin mv-kuvia. Viikkohaasteeseen laitetaan vain yksi kuva. Jollen parempaan tässä viikon kuluessa pysty, niin laittanen tämän:

Tässä sama vielä vähän muokattuna.

Koskelantien varrelta myös muutamia otoksia, mutta ei ne oikein ole sellaisia kuin haluaisin. Mutta silti, hyvä kun on tämmöinenkin haaste: muistuttaa, että kannattaisi kuvailla mv-otoksia useammankin. Harjoitella pitää. Tätäkin.

Illaksi sumu hälveni, ja me kävelimme kylään. Eihän sitä nykyisin paljon kyläillä, arkena varsinkaan, mutta tänään kävelimme pienimuotoisiin tupareihin. Asuntoon jossa olemme olleet ennenkin tupareissa. 😉

VAT

Koulutarvikkeita

Tuntuu, että olen koko päivän roikkunut Facebookissa. Mitä minulla ei todellakaan tavallisesti ole tapana tehdä. Mutta… kun se on nyt se kanava, jonka kautta meidän VAT12 -porukka kommunikoi ja jonka kautta saamme myös oppimateriaalia ja neuvoja, miten tämä etäopiskelu saadaan käyntiin ja toimimaan. Uusia FB-kavereita on nyt ”luokallinen”. Ja tiedättekös, mikä on ihan riemullista? – Minäkin saan tehdä HOPSin. Minä, joka olen niitä opiskelijoiden kanssa toistakymmentä vuotta väsännyt, saan nyt tehdä ihan oman. 🙂

Monilla muilla ”vattilaisilla! tuntuu olevan joko kameran, pöytäkoneen/läppärin, ohjelmistojen hankintaa tai päivitystä, minähän kameran jo vaihdoinkin (muistanette kameraostokseni kesäkuussa) ja ohjelmistotkin ehdin yliopistolaisena päivittää, mutta pientä tarviketta minä päätin vielä hankkia. Caritaksen ja kaupan lisäksi ajelin myös Giganttiin ja Yliopiston kirjastoon. hurahuhhahhei kun on vielä lupa tutkijalainoihin, – säästin kymppejä, jollen satasia, kun en ryhtynyt ostelemaan noita perusopuksia, joita on nyt ryhdyttävä opiskelemaan.

Ostinpa wacomin piirtopöydänkin – se kun on kuulemma ihan verraton Photarin käytössä eikä rasita olkapäätä kuten hiirityöskentely, mutta enpä nyt parin tunnin harjoittelun jälkeen vielä ihan sinut tuon kanssa ole. Mutta treenataan…

Uuden kovalevyn ostin koulun etätehtäviä ja niiden aihioita etc. varten ja sitten vihdoin näytön kalibrointia varten tuollaisen Spiderin. Se oli pitänyt hankkia jo ennen Vuorotellen kirjan tekoa. Ja ennen kaikkien kuvakirjojen, canvas-taulujen, korttien etc. tilaamista. Minun kuvani kun tahtovat olla painettuina aina liian tummia, ja luulenpa että juuri näytön asetukset ovat vähän pielessä. Yhden kerran (ennen Selkosilla-kirjan (kuva)toimitustyötä) näytön kalibroin, mutta korkea aika ryhtyä tekemään se säännöllisesti.

Se, mitä haluaisin vielä hankkia, ja varmasti tässä syksyn päälle hankinkin, on kotistudio-setti. Studiokuvaharjoituksia varten saisi käydä siellä koululla tekemässä iltaisin hommia, mutta on täältä Oulusta vähän turhan pitkä matka ajella sitä varten Tornioon, joten Elmerin entiseen huoneeseen, nyk. vierashuoneeseen, aion pikkuruisen kotistudion rakennella.

Niitä näitä VAT

Opiskelijaviikonlopun lopulla

Eipä ole pitkään aikaan elämässä käynyt näin, että olisi ollut näin hulppea innostuksen, uuden, merkillinen vapauden, ”oman”, oppimisen ja helpotuksen [en siis ole tehnyt tyhmiä ratkaisuja] tunne liki fyysisenä kokemuksena.

Olen palannut ensimmäiseltä (niitä on vielä liki 20, keskim. yksi per kuukausi) lähiopiskelujaksolta Torniosta. Olen viettänyt erinomaisen intensiivisen viikonlopun 19 muun opiskelijan ja kahden opettajan kanssa, ja jo nyt 20 opetustunnin jälkeen olen liki valaistunut. Ja toisaalta, huomannut – monien muiden erinomaisia kuvia katsellessa – että minulla on paljon kirittävää, että pysyn mukana. Mutta kuitenkin, jotenkin, olen ”omieni” joukossa. Ihan hiton hyvä tunne.

Ihan kuin pelastusrengas olisi heitetty. Vaikkei nyt mitään ”pelastuksen tarvetta” ole ollutkaan. Mutta nyt olen varma, että tekemistä ja mielekästä oppimista on kaltaisteni joukossa tiedossa seuraavaksi puoleksitoista vuodeksi. Se on hyvin helpottava ja hyvä tunne! 🙂

Eilen ja tänään aamulla ennen kouluun menoa, Ruotsin aikaan seitsemän aikoihin, olin Haaparannan puolella Torniojokivarressa, kovin erilaisia aamuja olivat nuo kaksi. Uusia aamulenkin maisemia.

Joutsenet? Miksi ne lentää pohjoiseen? Vapaasti.
Niinhän minäkin olen tekemässä?

Ja aivan kuin olisin tiennyt mikä on seuraava etätehtävän (toisen niistä) aihe – –

Alatornion kirkko joen toisella puolen, rannassa lampaita.

Jacob Rijf (joka muuten töpeksi Kemin (maa)seurakunnan kirkkoprojektinsa kanssa) on sen 1700-luvun jälkipuoliskolla suunnitelllut, ja merkillistä on, että siellä alttari on ristikirkon sakaran ”sisäkulmassa”, eikä kirkon apsiksessa eli takaseinässä. Tavallistahan on, että kirkko rakennetaan itä-länsi suunnassa siten, että jumalanpalvelus toimitetaan kasvot kohti itää. Tässäkin ehkä niin, mutta alttari on keskellä kirkkoa. Ehkä seuraavalla lähiopetusjaksolla käyn sisällä katsomassa.

Mutta siis seuraavan etätehtävän aihe on kirkko. Voitte olla varmoja, että palaan asiaan. 😉

Kotiin tulossakin oli uuden tuntua. Sunnuntaihan on perinteisesti Tahvon (ja hyvä on – myös vanhempiensa) vierailupäivä meillä: yleensä aina sunnuntaina laitan safkaa reilummasti ja paremmasti ja Juniori perheineen tulee syömään. Olin pikkuisen ollut huolissani, että kuinkas nyt käy, kun en moista ehdi. Mutta Pehtooripa olikin kutsunut nuoret ja Tahvon, tehnyt safkan (erinomaisia hirvenlihakääryleitä!) ja pääsin suoraan ruokapöytään kun kotiuduin. Ja Miniä oli vielä leiponut korvapuusteja. Juhlaahan tämmöinen on!

Niitä näitä VAT

Meitä on moneksi

Sun kaduillas koulutie …

Noinko on vielä, että innostukseni piti hereillä, – heräilin monta kertaa, nukuin aika vähän, liian vähän. Näinhän minulle tahtoo käydä kun on jotain uutta, mieltä liikauttavaa on meneillään. Mutta so what. Kun kerran jo kuuden jälkeen olin hereillä, ehdin käydä aamulenkillä Tornionjokivarressa. [Kamera toki mukana, mutta ohessa vain yksi kännykameran kuva; edelleen puuttuu se piuha, mutta huomenna kotona laittelen…].

Ehdin hyvin olla lenkillä, sillä ei ollut aamiaisellekaan menoa; sattuipa nimittäin niin, että tämän Vandrarhemin aamiainen la-su aukeaa vasta klo 8.00 – siis tietysti Ruotsin aikaa, mikä merkitsi, että yhdeksältä alkanut aamiaistarjoilu oli auttamattomasti minulle liian myöhään, sillä silloin jo oli oltava luokassa. No eipä tämä nyt maailmoja kaatava juttu ole.

Tänään jatkettiin meidän opiskelijjoiden esittelyjä. Tehtävänanto meni näin: ”Valmistele max. 20 min kestävä esitys, jossa sanoin ja kuvin kerrot itsestäsi, suhteestasi valokuvaukseen ja valokuvaan. Voit myös esitellä käyttämääsi kuvauskalustoa.” Eilen ja tänään on kuultu ja nähty 20 hyvin erilaista ”tarinaa”. Oikeasti on vaikea uskoa, kuinka erilaisia ”menneitä” ja miten erilaisia tulevien haaveita porukallamme voi olla.

Joukossamme on alan ammattilaisia, kaltaisiani harrastukseen pahemman kerran hurahtaneita, yhden osa-alueen erityisosaajia (revontulet tai yökuvaus) ja monitaitureita, vastikään (pari, kolme vuotta) kuvaamiseen kiintyneitä, vuosikymmeniä kuvanneita, toiminimen jo perustaneita, näyttelyitä pitäneitä. Toimittajia, insinöörejä, artesaaneja, media-assistentteja, valokuvaamisella jo nyt itsensä elättäviä, näyttelysihteereitä, opettajia, myynti- ja markkinointi-ihmisiä. Eläinten, lasten, katukuvaajia, moottoripyörien, luonnon, mallien, hevosten, tanssijoiden, lintujen, lasten, muodin, öiden, revontulien, kaiken mahdollisen kuvaajia, katukuvaajia, luontokuvaajia, henkilökuvaajia, tuotekuvaajia. Tavattoman mielenkiintoista. Ja illan lopuksi molemmat opet vielä kertoivat valokuvaajan urastaan.

Kuinka hienoa onkaan olla vastaanottavalla puolella. Istua ”pulpetissa”, kuunnella, oppia, hoksata.

VAT

Ensimmäinen koulupäivä

Eka koulupäivä!

Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistava koulutus alkoi tänään ensimmäisellä lähiopetusjaksolla.

Hyvillä mielin aamupäivällä pakkasin repun, viikonloppukassin, kameran mukaan – tietysti. Hyvänen aika, valokuvaajaopintoihinhan tässä ollaan lähdössä. Jo ennen puolta päivää, myrskyn jo alkaessa näyttää tulemistaan, lähdin ajelemaan kohti Torniota.

Tai siis ensin Haaparantaan. Olin niin myöhässä ammattiopiston asuntolan tarjoaman varauksen kanssa, että se oli jo täynnä, ja niinpä päädyin tänne ulkomaille majailemaan: Haaparannan Vandrarhem vaikuttaa ainakin näin alkuun oikein hyvältä ja opiskelijabudjettiin sopivalta viikonlopun majapaikalta. Semminkin kun täällä ei todellakaan ehdi kuin käydä nukkumassa – ja blogin päivittämässä. 😉

(Pahoittelen kuvien laatua: valokuvausopiskelijalla on väärä piuha mukana, joten kamerasta ei nyt kuvia siirrellä, kännykameran varassa menee tämä viikonloppu… 🙂 ) Nuo punaiset verhot ehkä näkyvät unissakin, mutta ihan sama. 😉

Mutta siis: meitä on koulutukseen valittu 20, hakijoita oli ollut 47. Sukupuolijakauma on aika fifty-sixty, ikäjakauma sellainen, että sittenkin taidan olla vanhin, mutta että noin 35 v. on keski-ikä, luulisin. Kuvaus- ja työelämätausta ja -kokemus on hyvin, hyvin heterogeenisen oloinen. Mikä varmasti takaa, että tulee opittua ihan valtavasti. Ja kyllä kaikkinensa kuulosti siltä, ettei ihan helppoa tule olemaan, että joutuu omalle epämukavuusalueelleen, että on tehtävä töitä, että saa paljon uutta tietoa ja taitoa, että tutustuu uusiin mukaviin ihmisiin ja että ainakaan minun innostukseni ei ole vähäisin. Opettajat ovat vähintäänkin asiansaosaavia, ja tuskin tulee olemaan vaikeaa olla opiskelija. Että olen täpinöissäni. 😉

Mediatalo I (yritänpä ottaa selvää, mihin tarkoitukseen se alunperin on tehty. Ihan hulppeat tilat. Ja tänään jo päästiin käymään studiossa!)

Tänään koulutus kesti iltakahdeksaan, huomenna aamuyhdeksältä jatketaan iltaseitsemään, ja sunnuntaina vielä puolikas päivä, yhdeksästä kahteen ja näin nämä kerran kuussa toistuvat lähiopetusjaksot tulevat menemään, seuraavat puolitoista vuotta. Ui-jui.

Isovanhemmuus Italia Niitä näitä VAT

VAT – pääsin opiskelemaan!!

Perjantaina aamulla kun olimme vielä Liguriassa bussilla matkalla Portovenerestä Colle del Telegrafoon, viimeisen patikkapäivän alkupisteeseen, tulin (taas kerran) tsekanneeksi sähköpostini: jess, jess, jess!!! Kyllä meidän koko patikkagruppomme sai pian kuulla, että minulle tuli hyviä uutisia! Sitähän sitten perjantain makustelin. Olin oikein iloinen!

Ja nyt kotiin palauduttua asia myös ”mustaa-valkoisella”:

Ensi viikonloppuna alkavat valokuvaajan ammattitutkintoon (VAT) valmistavat opinnot Torniossa, ja minä olen mukana! Haku opintoihin alkoi jo keväällä. Jo silloin olin päättänyt, että haen. Elokuun alussa kokosin hakupapereita, kävin heinäkuussa Kauppahallissa ja elokuun alussa Turkansaaressa kuvailemassa, laadin motivaatiokirjettä ja mm. uusin tämän blogin Gallerian – muistatteko?, – kaiken kaikkiaan tein yhtä sun toista ylipäätään hakeakseni, mikä ei minulle ollut ihan rutiinia. Ei ole tullut haetuksi yhtään mihinkään vuosikausiin, ei vuosikymmeniin. Enemmänkin olen ollut valitsevalla puolella. Monetkohan pääsykokeet olen ollut järjestämässä? Montaakohan tutkimusapulaista palkkaamassa, monessakohan virantäyttöprosessissa mukana valitsemassa?

No mutta. Joka tapauksessa paperit, ennakkotehtävät etc. lähetin ja niissä koetin kovasti perustella, miksi ikäiseni, yliopistosta irtisanoutuneen naisen pitäisi päästä vielä ammattiin valmistavaan koulutukseen.

Olen mahdottoman iloinen, ja motivoitunut. Ja Pehtoorikin on hyvin helpottunut. Häntä kun on selvästikin huolettanut, miten talvi tulisi menemään, jollei minulla olisi mielekästä puuhaa… no on minulla muutakin.

Ja Tahvokin kävi illansuussa vanhempineen onnittelemassa. Ihan selvästi laulaa ”paljon onneeeeaaaa vaaaaan… ”

Ehkä teillä blogissani surffailevillakin on aihetta iloon? Toivottavasti opin ottamaan oikein hyviä kuvia, uudistumaan, haastamaan itseni, oppimaan.

Ja luulenpa, että tulette kuulemaan, millaista tässä iässä on opiskella, millaista on olla välillä ”toisella puolen” katederia.

Jo huomenna on yksi iso käytännön juttu järjestettävänä; missä asun Torniossa? Koulutus kestää vappuun 2017 ja

”lähiopetusjaksoja järjestetään noin kerran kuukaudessa. Käytännössä viikonlopun kontaktiopetus järjestetään pääpiirteissään perjantai-iltapäivisin sekä lauantai- ja sunnuntaipäivien aikana. Tiiviin koulutusviikonlopun ohjelmaan kuuluu teoriaa ja käytännön harjoituksia.”

Oulusta Tornioon ajaa alle kahdessa tunnissa, mutta ei sitä pe-su haluaisi edestakaisin ajella, varsinkaan talvikeleillä, joten olisi hyvä löytää majapaikka. Mutta ehkä pakolaistulvasta huolimatta joku majapaikka opiskelijallekin löytyy…

Pojan kanssa jo oli puhetta haalarimerkeistä ja sen sellaisesta. Me perheen fuksit! 😀

PS. 1 Tahvo (vai sittenkin vain vanhempansa? ;)) tykkäsi tuliaiskamppeistaan.

PS 2. Perjantain postaus – viikon paras patikkapäivä – on täydennetty kuvin ja jutuin.