Pikkukaupungin keskitalvessa

Tähän on tultu: seison kadulla ja odotan ohikulkijoita, kävelijöitä tai pyöräilijöitä, odotan jotain vähäistäkään merkkiä ihmiselosta… Odotan, jotta voisin kuvata näyttötutkinnon simultaanitehtävää ”Keskitalven pikkukaupunkimiljöö”. Tehtävähän ei lähtökohtaisesti ole mahdoton. Mutta on loppiainen, on -20 c pakkasta ja on valotonta. Siinä sitten kuvaat pikkukaupungin ELÄMÄÄ! Pikkukaupunki (sekä Tornio että Haaparanta) on autio.

Tehtävänanto oli aamuyhdeksältä, ja hyvin siihen ehdin. Matkalla Oulu – Kemi – Tornio liikenne olematonta, tie sula ja näkyvyys hyvä, joten hyvä oli ajella. Koululla meitä oli kymmenkunta, osa jäi studioon, ja me, joilla oli studiosimultaani myöhemmin ja joilla oli edellisen näyttötutkinnon jälkeen miljöökuvat uusittavana, lähdimme pakkaseen. Onhan tästä ollut puhetta hyvinkin usein: kun on VAT-viikonloppu, sää ei suosi.

No ´keskitalvi´ kyllä löytyi, mutta miten saada kuviin pikkukaupungin idylliä, porvariston hillyttyä charmia, talvista liikkumista, pikkukaupungin elämää etc… Valitsin kohteeksi Haaparannan, jossa myös asustelen tämän viikonlopun (koulun asuntola on  vielä kiinni, joten me kaikki bunkkaamme kuka missäkin). YHDEN hyvän kuvan sain aamulla.

Noh, iltapäivä meni studiossa, kuvaten ja assistenttina, ja sitten pari tuntia kuvankäsittelyssä ennen kuin kuvat piti luovuttaa. Siitä setishän ei jäänyt kuin kohtuullinen pettyminen omaan valmistautumattomuuteen. Se osio EI tule menemään läpi.

Mutta sanoinkinhan jo, että tänä viikonloppuna satsaan miljöösimultaaniin, joten ei muuta kuin takaisin Haaparannan, pikkukaupungin keskitalven kaduille ja jokirantaan, odottamaan kuvattavia, toimintaa, elämää, valoa, … Se, mikä oli hyvä juttu, oli, että pakkanen oli laskenut, suorastaan romahtanut. Enää – 3 C, mutta olipas sitten liki myrskyluvut tuulennopeudessa. Niin kova tuuli, että kamera ei tahtonut jalustalla pysyä. … Mutta minä yritin. Hitto, minä yritin!! Melkein seitsemään asti kiertelin Haaparannan katuja, kuvasin taloja, odotin ihmisiä, hypin ja pompin lämpimikseni ja kyllä, hetken kävin pieni ohut, hiipuva, häipyvä ajatus, miksi minä täällä olen! Onko minun pakko?  – Ei, ei ole. Ja edelleenkin: minä tämän suoritan vaikka menis maailman tappiin asti!

Kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Osa – onnistunut? – porukka on jo Kisastudion etkoilla, – mie en jaksanut. Huomenna on vielä kahteen asti mahdollisuus kuvata ja työstää miljöösimultaania. Minähän rantaan ja sivukaduille vielä menen… Huomenna sitten kisastudioon.

Tämän kuvan kohteesta voisin joku päivä kertoa, muistuttakaapa…

4 kommenttia artikkeliin ”Pikkukaupungin keskitalvessa”

  1. Nuo sinun kuvathan ovat jo pitkään, he, siis viime kuukausina olleet aivan upeita. On ollut hieno seurata kun sinun kuvauskäsiala ja -näkemys ovat tehneet ison loikan. Joskus sanoin että käsialamme on hyvin samanlaista, niin se olikin. Nyt sinulla on tapahtunut selvä hyppäys ihan eri tasolle. Eikä ansiotta. Kun on seurannut sitä sinnikkyyttä millä olet työtä tehnyt, ei voi muuta kuin kunnioittaa. Tarvitaan siihen lahjojakin, ei tuolle tasolle muuten päästä. Nyt älä muuta mitään, jatka juuri näin.

    Oma olematon harrastelijaurani koki samoihin syksyn aikoihin pahan kriisin alkupisteen. Sattuneesta syystä selailin vuoden 2006 ja 2007 kuvia joita silloisella 6 Mpix-kamerallani otin Ylläksen maisemista. Ja voi, ne ovat parasta mitä ikinä olen saanut kuvattua. Samalta ajalta on joku kuva missä pyrin kansallisromanttiseen maalauskuvaukseen, ja olen tyytyväinen.

    En siis ole yhtään kehittynyt noista ajoista, päinvastoin. Mitä tästä muuta voi seurata kuin kriisi? Siitä tämä hiljaisuus. Mutta hattu nousee korkealle kun on seurannut taivaltasi tutkinnon päätettä kohden. Siellä sitten skoolataan, noin virtuaalisesti!

    Vastaa
  2. No jopas nyt, Reijo! Kiitos paljon kannustavista sanoista. Olisipa täällä Torniossa jurykin tuota mieltä. 🙂

    Kyllä itsekin hoksaa kuvieni laadun ja erityisesti niiden käsittelyn petraantuneen aika lailla kesän jälkeen … Mutta eihän se vielä mihinkään riitä. Tai ei ainakaan näyttöjen läpimenoon, mutta matkalla kohti sitä uskon nyt kuitenkin olevani. Ennemmin tai myöhemmin.

    Olenkin miettinyt miksei sinusta mitään ole pitkään aikaan kuulunut. Unohda kriisit, kuvaile ja nauti siitä, sinulla ei ole paineita mihinkään tuomariston eteen menoon …. 😉

    Vastaa
  3. No pakkohan niiden on olla! Ei tuollaista jälkeä kukaan voi olla sivuuttamatta. On hienoa jälkeä!

    Mikä ei tapa, se vahvistaa. Nyt on ollut häntä riipuksissa, mutta siitä se vielä kiertyy kikkaralle. Pukki toi lahjaksi erään Laanila-aiheisen kirjan ja sitä lukiessa on eläydytty ensi kesän huippuviikkoon. Kerkelän kartano pitää kartoittaa uusilla silmillä, samoin Laanilan tullin alue pommikuoppineen. Ja niitä anodiparistoja löytyy myös tullia vastapäätä tien toiselta puolen, kiinnittivät vanhojen radioiden harrastajan huomion.

    Vastaa
    • Reijo, kohti kesää jo mennään. Kun Kerkelän kentälle olette menossa, pistä viestiä, josko satuttaisiin yhtäaikaa samojen kurujen äärellä olevan, niin olisihan se mukava tavata.

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.