Ruoka ja viini – Sivu 89 – Tuulestatemmattua

Viiniruokaa ja viinejä hyvässä seurassa

Jos näillä leveysasteilla kasvaisi, jos meidän pihalla olisi, voisin väittää, että pihalla nyt yöllä tuoksuu kuusama. En edes tiedä, miltä se tuoksuu, mutta äsken ystäviä pimeällä pihalla hyvästellessä oli kostea, tuoksuva ilma ja tuli mieleen, että tuntuu kuin tuoksuisi kuusama….

Hieno inkkarikesän päivä ja ilta on ollut tänään. Enin osa siitä sisällä, kuitenkin. Mutta ei se haittaa. Aamusella värkkäilin ruokia… Esivalisteluja iltaa varten, ja sitten kohti Lasarettia, jossa ruokakurssi.

Ruokaa sisäelimistä -kurssi oli todella mielenkiintoinen. Raaka-aineina oli mm. ankanmaksaa (tuoretta, ei purkkitavaraa), broilerinmaksaa, kivipiiroja (uusi herkku minulle), lampaanmuniaisia, kateenkorvaa (jonka hienoutta minä en vieläkään ymmärrä), vasikanmaksaa (jonka kalvojen poisto oli mun pääjobi ;)), kieliä.

Tiedättekö, mitä tarkoittaa kun voi hiljenee? – Kun pistät voinokareen valurautapannulle, se kihisee ja sulaa, sitten kun siitä ei enää lähde ääntä ”se hiljenee”, ja silloin on hyvä ryhtyä paistamaan maksaa. 😉

Ehdin olla mukana vain kolme ensimmäistä tuntia, joten kaikkea en päässyt kokemaan ja maistamaan, mutta esimerkiksi kivipiiraa kylläkin.

Miltähän se maistui? – Ehkä sellainen prässätyn maustetun riista- ja naudanlihan välimuoto. Pidin kovasti.

Kesken oli lähdettävä kohti Kontinkangasta, ja hyvinhän se meni. Ja illanpäivän lopulla sitten kotiin viimeistelemään illallisruokaa. Botrytis Oulusensis, 24-vuotias viinikerhomme, kokoontui meillä.

Pääruokana oli uusi kokeilu. Tiedättehän vitello tonnaton? Italialainen vasikan(kalkkunan) paistiliha ”hukutetaan” tonnikalakastikkeeseen. Nyt tein siitä LappItalia -version. Eilen paistoin poronpaistin matalassa lämmössä niin, että se jäi roseeksi (55 C paistimittarissa). Kun se oli yön yli jäähtynyt, Pehtoori viipaloi sen (noin 1/2 – 1 cm) ja minä tein kastikkeen, en tonnatoa vaan salmonea. Siis savulohesta. Sille erinäisiä tykötarpeita. (Kirjoittelen ohjeen tässä joku päivä.)

Entäs maistelussa olleet viinit?

Olin valinnut valkkareiksi Pinot gris/grigio -viinejä. Kallis uusseelantilainen ja amerikkalainen ja italialainen… Kyllä se kallis voitti, ja yleiskommenttina oli, että pinot gris on kelpo rypäle.

Punaviinit olivat ”kellaristamme” Torresin viinitalon parhaimmistoa. Perpetua, Salmos ja legendaarinen Mas La Plana (2007).

Tuo viimeinen on ollut esikuva ja edelläkävijä ranskalaisten viinituotannon (nimenomaan ”bordeaux blendin”) valta-aseman kaventamisessa. Olemme testanneet sen ainakin kerran, jollemme kahdesti, aiemminkin, ja kyllähän se illan parhaaksi todettiin. Hurjan kallis ilta oli, mutta viinikerholla on rahaa. Joka kuukausi jokainen meistä kymmenestä laittaa 20 euroa kerhon tilille, ja nyt taas on ”kertymiä”. Nautimme enimmät pois.

Ja mikä oli mieluista? – Viini- ja muu tarjoilu loppui kymmenen jälkeen, mutta vieraat viihtyivät yli puolen yön. Juttelimme, söimme, maistelimme, nauroimme. Ihan huippuilta.

Isoja ja pieniä uusia asioita

Mökillä on sellainenkin mukavaa, että kun yöllä sataa vettä, nimenomaan kun sataa kovasti. Se kuulostaa mukavalle, kun sade ropisee kattoon. Unen läpi kyllä tulee myös ajatus, että kova sade voi olla este ulkona olemiselle, tunturiin ei houkuta kaatosateessa lähteä. Niin kuin ei sitten houkuttanutkaan: aamulla nimittäin satoi vielä ihan reilusti. Ja lämmintä oli viiden asteen huitella. Istuimme pitkään kaurapuurolautasten ja kahvimukien äärellä. Esknaapurit pakkasivat autonsa ja lähtivät kohti pohjoista.

Minä olin muutaman tunnin kovin maanantaiaamuisessa ”työn touhussa”, sähköposteja, suunnitelmia ja paistinkääntäjä-asioita ja sen sellaista. Iltapäivällä oli monen tunnin sateeton pätkä. Pehtoori lenkille, minä jäin tuunailemaan, maisemoimaan pihapiiriin. Kuvailemaan.

Olisi nyt hyvät mahiksen kuvailla ruokia, ainoa vaan ettei meillä enää täällä ole paljon mitään safkaa. Eilisiä rääppiäisiä kuitenkin kannoin pihalle – ihan vaan harjoituksen vuoksi… 🙂

Eilisen Kaiserschmarrenin lopuista vielä tällainen irtosi.

Sitten yksi vakio lapaksista: mätimousse.

Ja sitten tässä uusi kokeilu, johon idea reilun viikon takaisilta synttäri-illallisilta.
Sienisalaatti uudella tavalla.

Täällähän ei nyt sieniä ole, ei tatteja, ei kangassieniä, ei karvarouskuja, ei mitään sieniä, joten sienet on kaupan vakiovalikoimasta. Muutoin homma tehdään tavalliseen tapaan (sieni- ja sipulihakkelus maustetaan mustapippurirouheella, tarpeen vaatiessa suolalla, vatkataan kerma tömäkäksi vaahdoksi ja sekoitetaan kaikki nuo edelliset), mutta jujuna tässä uudessa versiossa on että sekaan pilkotaan leipäjuustoa. Sentti kertaa sentti kuutiot sekoitetaan sienisalaatin sekaan. Ruisleivän tai ruissipsien kera oivallista, miksei myös (uuni)perunoiden kanssa.

Tiedättekös, mikä minua tänään on kuitenkin viime kädessä kaikkein eniten hämmästyttänyt? Aiheuttanut epäuskon tunteen? Myös ilon. – Viesteilimme Juniorin kanssa, ja mitä hän kertoo tekevänsä? – ”Hyssytän Tahvoa samalla vaunuissa ku teen ruottin läksyjä.” Mietikääpä sitä! Minä ainakin mietin. 🙂 Ja nyt menen sytyttämään kynttilät takan reunalle, ehkä takkaankin tulen, ja lukemaan. Romaania.

Elämä on.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Lahden (kastike)kapituli vol. 2

Kastikekapitulin toinen päivä jatkui illallisella Lahden Sibeliustalossa.

Kuuden tietämissä installointitilaisuus (= uusien jäsenten juhlallinen järjestöön vihkiminen) oli päätöksessä ja Sibeliustalon Puusepän salissa alkoi kaupungin tarjoama cocktail-tilaisuus.

Samppanjan nauttimisen yhteydessä otin oululaisista paistinkääntäjistä aveceineen ”luokkakuvan” ja ”kaverikuvia”. Kaikkinensa otin eilen yli 300 kuvaa! Järkkäri oli siis mukana. Ja onneksi oli. Oli paljon kaunista, tyylikästä, herkullista kuvattavaa.

Hienon hieno tila teki oikeutta kattauksille. Korkea tila loi tilantuntua vielä enemmän kuin sitä todellisuudessa oli: valo oli hyvä ja loi tunnelmaa.

Illallinen eteni vakaasti, sopivan nopeasti ruokalajista toiseen, ja niiden välissä saimme kuulla mitä tuleman piti ja myös viinit esiteltiin. Istuimme ja nautimme.

Sellaista minä kyllä ihmettelin, kun olin pääruoan jälkeen vessassa ja kiertelin kuvailemassa ja väistämättä tulin kuulleeksi muutamia keskustelun pätkiä, että oli ilmassa sellaisia kommentteja kuin: ”Paljon oli luvattu, mutta eihän näissä nyt mitään erityistä ole. Tavallista kurmeeta.”, ”Ei oikein ole mitään makujen ilotulitusta” tai ”Meidän pöydässä on ihan liian kylmiä punaviinejä”, ”On kyllä parempiakin illallisia syöty”. Voi hyvä tavaton, sanon minä.

Seitsemän ruokalajin (+ amunen) illallinen 400 hengelle ei ole mitään pieni juttu. Ja että se hoidetaan siten, että kaikilla on ruoat jotensakin yhtä aikaa edessä, että ne ovat lämpimiä silloin kun on tarkoitus että ne ovat lämpimiä ja että ne todellakin ovat kauniita, suurin osa niistä on mahdottoman hyvän makuisia, niiden joukossa on uusia makututtavuuksia, ja muutamista vielä ikimuistoiseksi yltäviä, loistavia makuelämyksiä, niin en kyllä ymmärrä, että jotkut viitsivät urputtaa, etsiä virheitä, kritisoida ja kitistä.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Erityisen paljon tuollainen natina ärsytti, koska siihen ei ollut mitään perustetta. Grand Dinner oli tavattoman hyvä ja harmonisia makukokonaisuuksia sisältävä, ammattilaisten tekemisen onnistunut tulos, ja siinä oli muutamia huippuja, joiden muistelemisestakin tulee hyvä maku suuhun: savuahvengalantiinia ja maa-artisokkaa ja niiden kanssa aniksella maustettua fenkoli-keittoa. Jo se tuoksu!

Ja sitten omenagranite ja granaattiomenakastike: se oli kesäinen, hento ja herkkä, mutta maku hyvin intensiivinen ja ihana – ja rakenne perfetto! Sillä oli sellainen ”nostattava” vaikutus. Melkein olen samaa mieltä kuin Pehtoori, että siihen olisi ollut hyvä lopettaa.

Auringonlasku Vesijärven rannalla oli elokuun lämpimässä illassa lepuuttava.

Meidän pöydässä oli mukava, jo monivuotisesta tuttuudesta tuleva rauhallinen olo ja mukavasti polveilevaa keskustelua.

Hyvä mieli jäi.

Koko kapituli oli yksi parhaista, mitä on koettu. Tämä oli meille kahdeksas (vaikka on hieman arveluttavaa tehdä mitään ranking-listaa näistä, mutta muistot, ne muistot!). Järjestelyt sujuivat, ja sää tietysti on tärkeä tekijä tällaisten juhlien onnistumisen kannalta. Ja nyt sää oli paras kaikista.

Ja sitten minullahan on sellainen henkilökohtainen fiksaatio (vai sittenkin ongelma? :)), että ”tukka hyvin, kaikki hyvin”. Kapituleissahan tästä asiasta on tullut minulle jopa henkilökohtainen kriisinhallinnan mittari (ks. mm. yksi surkuhupainen kokemukseni muutaman vuoden takaa): ja nyt homma oli ihan vahingossa hanskassa. Jo Helsingissä, perjantaina kun tulimme lenkiltä, piipahdin tyttären asunnon lähellä olleessa kampaamossa kysymässä ”ehtisikö joku pestä ja föönätä hiukseni?”. Ja ”joku” ehti. Eikä mennyt kauaa, ja koko viikonlopun pärjäsin kriisittä. Huippujuttu!

Ensi vuoden elokuussa kapituli on sitten Oulussa. Osaltani olen ollut sen järjestämisessä jo mukana, mikä ehkä näkyy kuvassa ja nimessä 😉 – ja työ jatkuu.

Koskapa jätimme myös eilisen Grand Dinnerin jälkeen menemättä hotellin sisäpihalle bailaamaan, ihan kuin perjantainakin, niin ei ollut mitään estettä, etteikö olisi voitu tänään aamukymmeneltä lähteä ajelemaan kohti Oulua. Läpi tyynien järvimaisemien huristeltiin kotiin. Tänä vuonna oululaisilla ei ollut yhteistä kapitulikuljetusta, ei eväitä, ei yhteistä, väsynyttä naurua paluumatkan bussissa, ei menomatkan rasvarieskaeväiden rippeiden nauttimista.

Mutta tänään tuntuikin liki viikon kestäneen ”lomamatkan jossain Etelä-Suomessa” lopuksi hyvälle ajella kaksistaan kotiin. Ja kotiin oli kovin hyvä tulla.

Leppeä syyskesän ilta pihalla: ruusujen raukeina odotellessa vielä vettä, pihakiveyksen reunaan jo keltaisen nauhan muodostuttua, oli hyvä kotiutua.

Ruoka ja viini

Lahden kapituli vol. 1

Jos illallisella on 15 eri kastiketta, voisi luulla että makujen sekamelska on jo epämiellyttävä ja että ruokaa on niin paljon, että tulee huono olo. Mutta eihän se niin mennyt…

Eiliseltä illalliselta jäi mieleen monta hienoa makumuistoa, ei mitään, mikä ei olisi ollut hyvää, mutta jos joitakin on erikseen mainittava, niin sitten nämä: savusiikatahdas ja prosecco-sitruunahyytelö, tryffelillä ja ankanmaksalla maustettu maalaispatee karpalogeelin kera ja pääruoan entrecoten kanssa tarjotusta kuudesta!! eri kastikkeesta erityisesti klassinen, yksinkertaisuudessaan erinomainen, syvänmakuinen rosmariini-punaviinikastike ja hummeri-vaniljavoi, ui-jui… voitteko kuvitella: hummeri-vaniljavoi ja entrecote!

Jälkiruoasta, jota monet pitivät illan parhaana osana, minäkin pidin kovasti, mutta ”Seurahuoneen suklaakakku”, joka oli suklaafondantin ja mutakakun välimuoto, oli melkein jo liian tujua tai täyttävää, liian paksua – siis minun makuuni. Mutta eihän se vaatinut kuin pienen tuokion ja viisi!! eri kastiketta tuekseen ja myös jälkiruoka oli nautittu.

Minulla ei ollut isoa kameraa mukana illallisella, kun luulin, että Dinner Amical on cocktail-tyyppinen juttu, jolloin olisi ollut kuljettava, vaihdettava paikkaa, lautasen, lasin ja kameran kanssa. Siksi ei ole kuvaa tavattoman hienosta buffeepöydän esillepanosta. Siinä oli raaka-aineita (tai jotain niihin viittaavaa) joita sitten oli tarjottavissa ruuissa: hedelmiä, hiiliä, yrttejä, metsästä jäkälää, merenrannan kiviä…. kaunis oli.

Tilaisuus oli – toisin kuin yleensä kapituleissa – kuitenkin pöydissä-buffee-tapaan tehty. Tavallaan hyvä niinkin, ja meillä ”uutta ja vanhaa” pöytäseuraa, oikein mukavaa sellaista, joten ilta kului – tietysti – nopeasti. Ja keskustelu pyöri luonnollisesti ruoan ympärillä. 😉

Emme lähteneet enää jatkoille, vaan hyvissä ajoin vetäydyimme nukkumaan. Mistä aamulla toisiamme kovasti kehuimme. Hotellin aamiaispöytä ei meidän käynnistä juuri huventunut: kahvia, vähän hedelmiä, pari palaa juustoa ja sitten lähdimme lenkille. Naantalin ja Helsingin aamujen jälkeen vuorossa lenkki Lahdessa: Vesijärven rantaan kävelimme. Kaunis oli aamu. Kauniita ovat Lahdenkin puistot ja rannat.

Ja lämmintä edelleen.

Kävimme katsomassa myös Sibelius-talon, jossa on tämän iltainen Grand Dinner.

Aamulenkin jälkeen Sokokselta tuliaisia kotiin ja sittenhän olikin jo aika lounaalle.

Usein kapituleissa lounas on päivien ”helmi”. Tänä vuonna neljästä lounaspaikasta oli valittava mieleisensä kastikkeen perusteella. Olin valinnut meille samppanja-rapu-kastikke-paikan, mutta sinne oli enemmän halukkaita kuin paikkoja. Niinpä meidän lounaskin oli Seurahuoneella, missä myös eilinen Amical. Ja ei, ei lounaassakaan moitteen sijaa: tai noh, pientä huomautettavaa ehkä kuhan kypsyydestä, mutta muutoin ihan hurjan hyvä, ja sopivan kevyt kokonaisuus.

Eturuoka(härkäcarpaccio huhtasienillä ja valkoisella kotimaisella tryffelillä maustetun majoneesin, Kolatun kuttucheddar-juuston (uusi tuttavuus, josta pidin hyvin paljon) ja paahdettujen kapristen kanssa oli parasta mitä olen piiiiitkään aikaan syönyt. Sitä ei ollut paljon, mitä voi pitää hyvänä asiana.

Pääruokakin minun makumaailmaani erinomaisen sopivaa…

Kampasimpukkamoussea, kuhaa, maa-artisokkapyreetä, fenkoli-voikastiketta. … Hmmmm.

Ja jälkiruoka ei pettänyt, ja nyt ei ollut liian raskas.

Lakriksifudgea! Ja sitruunaa.

Katarri minulla? Eipä ole muistunut mieleen näiden äärellä eikä näiden jälkeen.

Nyt on kohtalon hetki: iltapuku esiin! Toivottavasti mahtuu päälle.
Kohta lähdemme Grand Dinnerille!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Lahden kapituliin

Miksi lähteä merta edemmäs kalaan, jos kotimaassa voi turisteilla erinomaisesti.

Tänään aamulenkki Linnanmäen, Stadikan ja Kaupungin puutarhan maisemissa. Usein Finnairin bussissa istuessa tulee puutarhan ohi ajellessa mietittyä ”tuolla pitäisi käydä”. Tänään käytiin.

Ruusujen aika. Niitä oli satoja!

Agapantukset viihtyvät Töölönlahden rannallakin.

Suomessa? – Kyllä keskellä hektistä perjantain aamupäivää liki Helsingin keskustassa.

Minullakin on kotona kaktuksia – sisällä ja ulkona noita mähkä?kasveja. Mutta ne eivät näytä tuolta. 🙁

Taverna, jossa kävimme maalikuussa. Kuin jostain Välimeren rannalta – ja on itseasiassa Kallion urheilukentän laidalla.

Tänään ei kuitenkaan sinne, vaan taas maiseman vaihto: ajelimme puolenpäivän jälkeen Lahteen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hyvin ehdin kuuntelemaan Conseiller Culinaire, opetusneuvos Martti Lehtisen oivallista, hauskaa, seminaariesitelmää ”Hyväntahtoisia neuvoja soosin keittäjille ja herkkusuille, jotka elävät syödäkseen.”

Lahdessa on siis paistinkääntäjien suurkapituli (meitä on nelisensataa) ja tämän teemana on Soossi. Siis menut ja koko tapahtuma on lähdetty tekemään ”kastike edellä”, mikä sitten näkyy kyllä esimerkiksi tämän illan Diner Amicalissakin.

Iltapäivän aikana on ehditty jo tavata monia tuttuja. Tämä on meille jo kahdeksas kapituli, joten ympäri Suomea paistinkääntäjistä on tuttuja tullut. Vielä kun Lahtea hellii helle (hotellin mittari näytti iltapäivällä + 29 C) niin juhlatunnelmaa vielä löytyy.

klikkaamalla suurenee.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kaupunkipatikka?

Ehkä tälle päivälle voisi todellakin antaa nimen kaupunkipatikka? Olemme kävelleet reilusti yli 10 kilometriä Helsingin katuja, ehkä lähemmäs 20 km? Sisällä emme juuri ole olleet.

Kun tyär aamulla lähti, hoitelin työsähköpostit pois päiväjärjestyksestä, vähän paistinkääntäjäasioita posteilin ja sitten lähdimme kohti Cafe Ursulaa. Kun kuitenkin oli jo liki lounasaika vaihdoin aamiaisen lounaaksi: Toast skagen. Ja meri, ja lämpö, ulkomaalaisolo edelleen ja liikkumisen riemu.

Jatkoimme Kaivarissa kävelyä, (alkukesän häissä näissä samoissa maisemissa todellakin erilaisessa) kelissä!

Paljon lenkkeilijöitä, äitejä lastenvauneineen, eläkeläisiä, turisteja (japanilaisia)
– olin kovin ihmeissäni kuinka paljon ihmisiä liiikkeellä.

Alkuiltapäivästä oli annettava periksi, ja vetäydyttävä Porvoonkadulle huilimaan. Ja minä nukuin oikein kunnon päiväunet. Noin vain! Japaniin asti ehdin unissani. Herätessä taas epätodellinen olo. Ja vähän sellainen ”miten-minä-saan-tällaista-kokea”, ei ihan huono omatunto, mutta kuitenkin.

Ja kohti Taiteiden yötä! Tästä tyttären asunnosta ei ole kuin vajaa pari kilometirä Sörkän Teurastomolle, jossa oli yksi Taiteiden yön (suurin? ruokatapahtuma). Sinnehän me sitten lähdimme eturuoan nauttimaan. Olisi ollut tarjolla vaikka ja mitä. Katuruoka on nyt in.

Sörkasta siirryimme keskikaupungille bussilla, – joku raja meidänkin city-tepastelulla.

Ja Helsingin keskustan lämpimät kadut täynnä taiteiden yön viettäjiä, pieniä juttuja siellä ja täällä bongattiin.

Herkkujen Suomi – lähiruokatapahtuma Rautatientorilla. Syys-toberkin olisi ollut; suomalaisten pienpanimoiden oluita, mutta sepä ei ollut meidän juttu. Siis ne oluet eivät olleet.

Kiertelimme, kaartelimme, näimme ja koimme. Lopulta oli tunne, että sittenkin tarvitsee vähän enemmän ruokaa kuin parit makupalat alkuillasta. Sattui kohdalle Pastor. Tyttärellä paikasta positiivinen kokemus: siis sinne!

Ja harvoin olen syönyt mitään näin hyvää: Pato, Pressed duck & chicken, rocoto chili jam, ”kimchi” vegetables

En tiedä, oliko minulla vain kaikesta tarpomisesta nälkä, mutta pidin tästä hyvin paljon.

Vielä ehdittiin lähikauppaan, jotta saatoimme täyttää tyttären jääkaapin, ja sitten tämäkin päivä on lopuillaan. Hyvin kiitollinen olen tällaisista(kin) päivistä. Ja viikonloppuna juhla vain jakuu… 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Vanhemmuus

Rannikon tuntumassa edelleen

Naantalin auringosta – pikkukaupungin idyllistä – pääkaupungin kaduille ja merenrantaan.

Hotelli Palon aamiainen talon kellarissa: lämpimiä sämpylöitä ja pikkupullia, puuroa ja hedelmiäkin oli tarjolla. Emme kuitenkaan heti aamiaisen jälkeen jättäneet Naantalia vaan menimme vielä ystävien luo ja lähdimme jatkamaan eilen iltaista pyörä/kävelykierrosta pitkin Naantalin rantoja; kallioille kapusimme ja kujilla kävelimme.

Ei ihan joka talon tarinaa kuultu, mutta melkein. 😉 Sää, seura ja miljööt mitä mainioimpia. Torille istahdimme vielä kahville, ja kirkon kellojen lyödessä 12 lähdimme käymään kirkossa. Kaunis on Naantalin luostarin kirkko. Sisältäkin.

Hyvästelimme, lupasimme että tavataan vielä; seuraavaksi olisi vuoro Oululla.

Turku – Helsinki -moottoritietä ei ole ajettu vuosiin, ei ehkä vuosikymmeniin, mutta tänään nopeasti hurahdettiin Helsinkiin. Auto Porvoonkadulle parkkiin ja sitten tyärtä vastaan Alma Median ovelle. Haluttiin tietysti kurkata sisällekin.

Lähdimme kohti Kauppatorin rantaa, ja sitten Suomenlinnaan. Korkea aika viedä Esikoinen sinne; ei ole ennen siellä käynyt. Ja edelleen sää suosi. Muistanpa toisenlaisiakin käyntejä siellä. Eräänkin kerran olen opiskelijoiden kanssa siellä syksyllä ollut, tuulessa ja tuiskussakin.

Mutta siis tänään sinne mentiin kolmestaan, aurinkoisena iltana, kesän lämmössä ja tietysti myös syömään: ravintola Walhallasta oltiin (turhaan) varattu pöytä. Hyvin mahtui, ja ruoka hyvää, ei erinomaista, mutta hyvää ja ravintolassa ihan omanlaistaan tunnelmaa. 😉

Paluu Kauppatorille ja sitten Porvoonkadulle hyvissä ajoin, tyttärellä kun on huomenna työpäivä…

Kuinka iloinen olenkaan, että työpaikkansa on Helsingissä eikä Meksikon Monterreyssä. Ja vielä paremmaksi asian tekee se, että tyär itse on samaa mieltä.

Kaunis on auringonlasku Helsingin Kalliossakin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kalaasimenu varustettuna kommentein ja ohjein

Kesäsunnuntaiaamuun sai herätä tänäänkin. Aurinkoa koko päivän, ja nyt vielä kauniisti säteitä puiden välistä. Aika vasta palasimme pyörälenkiltä Nallikarista, jonne lähdimme illansuussa syötyämme. Nuoripari kävi syömässä eilisiä rääppiäisiä, joita ei onneksi kovin paljoa ollutkaan. Tuntuu, että eilen vieraille kyllä maistui kaikki mitä pöytään tuotiin. Nälkäisiä vieraita vai oliko ruoka oikeasti ”gourmettasoa”, jollaisen ilmauksen kiitoksissa kuulin? – Molempia varmastikin. Hyvä niin.

Monta tuntia söimme, emmekä puolilta öin vieraiden lähtiessä huomanneet taivaalle katsella: oli ollut revontulia! Elokuussa! No ne jäi näkemättä, mutta tänään on ollut hienoja pilviä taivaalla … Klikkaa suuremmaksi, näistä saa ihan mukavia backgroundeja tietskarin näytölle.

No niin, mutta palataanpas ruokaan ja eiliseen…

Ehkä se, että ystäville meidän ”normijuhlaruoka” (= joulu, juhannus, tyttären läksiäiset ja paluut, mökkivieraat etc.) oli harvinaista herkkua, vaikutti myönteisten lausahdusten syntyyn. 😉 Mutta hyvin kuvaavaa on, että liki kaikkien eilisessä menussa olleiden ruokien reseptit on täällä Temmatussa jo olleet ainakin kerran esillä.

Tänään kun oli ravintolapäivä, laitoin pop-up-ravintolan meidän piazzalle. Aika pienelle porukalle kyllä tarkoitettu… 😉 Nuoripari rääppiäisiin.

Eilinen menu tässä. Kalaasit 2015. Lappi-menu, jossa mukana siis myös Norjan ja Ruotsin Lappi ~ Pohjois-Kalotti-menu?

LAPPI-MENU

Samppanjaa
ja vaahtokarkkeja

Lapaksia

Västerbottenin juustopiiras [Tämähän on aika uusi tuttavuus. Tällä kertaa en laittanutkaan siihen aurinkokuivattuja tomaatteja vaan niiden sijaan paketillisen tuoreita pinaatinlehtiä. Ja tein piiraasta ohuemman kuin edellisellä kerralla. Tuli parempi minun mielestäni tällä tavoin. Oli oikein hyviä ”terveisiä keittiöstä” -palasia nuo.]
Gjeitost-rieskaset [Tarvitaan kutunjuustoa (tunnetaan myös Norjan ruskeana juustona) ja tunnbrödiä (Fazer myy nimellä Rullarieska). Rieska voidellaan, ripotellaan pintaan vähän suolaa, sitten toiselle puolelle juustoviipaleita, ja toinen puoli käännetään päälle. Tämä on ollut minun henk. koht. paheeni jo 90-luvun puolivälistä, jolloin töiden vuoksi kuljin Keminmaassa ja usein samalla reissulla hain Haaparannasta tunnbrödiä ja Gjeitostia tai mysostia tai ruskiaa juustua, kuka milläkin nimellä tuntee.]
Porolastusalaatti [Ihan oma, uusi kehitelmä: 100 g porolastuja, prk raejuustoa, litra herneitä riivittynä, 1 rkl piparjuuritahnaa, 1 dl vatkattua kermaa sekoitetaan ja asetellaan salaattipedille (pieneen lastuveneisiin jos mahdollista. Kurkusta purje. ;)]
Skagenröra [minun mielestäni tuli liian valkosipulista, ja eilisessä versiossa sellainen kardinaalimoka, että siitä puuttui ”viimeistelevä” konjakkitilkkanen. Meillä kun ei ollut konjakkia, ei edes ruoanlaittokonjakkipulloa keittiössä, jollainen joskus on ollut.]
Savulohituulihatut [täytteeseen palanen savulohta, 1 prk smetanaa, puolikkaan sitruunan mehu, sitruunapippuria, suolaa, 10 cm pätkä purjoa ihan pienenä hakkeluksena, tilliä. Ei siis Creme fraichea vaan smetanaa. Tuulihattujen takuuvarmaohje on mm. Riemusta ruuanlaittoon -kirjasen lopussa.]
Graavisiika
Saaristolaisleipä, pataleipä
Luomuvoi

Lämmin ruoka

Poronfilettä [”pinnat kiinni valurautapannulla voilla paistaen, pippuroi, suolaa ja sitten 200-asteiseen uuniin toviksi. Jos raaka-aine on hyvää, ei voi epäonnistua.]
Lakritsikastiketta [tätä tosiaan tein jo keskiviikkona ison satsin. Juhlaruoalla ja vierailla parin päivän välein on mahdollista saada aikaan synergiaetuja. 😉 ]
Sipulihilloketta [tällä kertaa tuli ihan liian makeaa, mutta tee LappItaliassa sivulla 59 olevalla ohjeella) niin tulee hyvää.]
Samppanjarisottoa [Kuohuviiniä oikeasti, ei sentään samppanjaa risottoon. Tätä olin tehnyt pari vuosikymmentä sitten kun joskus ”keitrasin” isäni mökille tulleille vieraille, liiketuttaville, sapuskaa, ja tätä yksi eilisistä vieraista oli nuorena miehenä juuri siellä syönyt ja silloin ollut kovin tohkeissaan tästä. Eilen kuulin tällaisen sattuman josta en ollut koskaan ennen kuullut.]
Fenkoli-kurkku-vuohenjuustosalaattia [Taas tätä. Mutta sopihan se poron oheenkin oikein hyvin.]

Jälkihyvä

Hilla -créme brûlée [Valion perusohje, brulee-vuoan pohjalle lusikallinen Lapin Jängän hillakastiketta. Eilen oli parempi kuin torstaina. Olennaista on, että vesi ei saa kiehua, mutta että uskaltaa antaa bruleitten vähän tummua…]

Kahvia

Kaunispään kaarnikkakakku [Linkin takana oleva ohje pätee muuten, mutta nyt kun Wilhelmiina-keksejä ei mistään löytynyt, tein pohjan Digestive-Muro sekoituksesta, puolet ja puolet]
Pienet suklaa-vadelmaleivokset [tämä tehty torstailta jääneen kakun lopusta. Siis uusiokäyttöä.]
ChocoDelin konvehdit

~~~~~~~~~~~~~~~~

Osa menusta kuvitettuna …

Ruoka ja viini

Torstain päivällinen

Meilläpä on ollut nuoria tänään ruokavieraina: Juniori & Miniä (ja Aatu tietysti) sekä Juniorin työkaveri avokkinsa kanssa. Olin luvannut tehdä kunnon sapuskan Juniorin kaverille palkkioksi Aatun kastejuhlan kuvausprojektista. Ja muutoinkin oli ollut puhetta, että olisi mukava istua ruokapöydässä ja testata muutama viini.

Minulla harvoin enää on mitään ruoanlaittopaineita, kun tulee vieraita, teen mikä tuntuu sopivalta ja yritän parhaani. Tälle illalle oli kyllä pieniä ennakko-odotuspaineita, vähän jännitystä .. Tämä Juniorin kaveri kun on selkeästi gourmandi, joka kokeilee ja mitä ilmeisimmin osaa tehdä vaikka ja mitä… Erityisesti grillin ja savustuspöntön kanssa nuori mies on aika pro (ks. bloginsa), mikä teki sen, että rakensin menun siten, että ei grillattavaa eikä savustettavaa olisi.

Lappi-menuhan siitä sitten tuli: lapaksia (= Lappi tapaksia), poroa ja hilloja. Eihän kaikki nyt mennyt ihan kuten olin ajatellut, yrittänyt, mutta ei mitään totaalisia floppejakaan. Paitsi se Alsacen riesling. Olin jo etukäteen mainostanut, että tänään – vihdoin – avataan Domaine Weinbach, Grand Cru Schlossberg 2000, joka ostettiin Strasbourgista puolenkymmentä vuotta sitten. Olisi muuten kannattanut juodakin saman tien, eikä kellaroida!

Sehän oli yli, förbi, vanha, överi, – ei etikkaa, mutta yli. 🙁 Olin niin pettynyt.

Lapakset kuluivat, savukalatuulihatut uusi juttu, vaatii vielä vähän kehittelyä, mutta oikealla suunnalla…

Pääruokana poroa, ja olennaista oli kastike: pitkästä aikaa lakritsi-pippurikastike. Tein jo eilen sen, ja se nyt vaan on erinomaista.

Ja sitten jälkiruokana suklaakakkua, jota olen ennen tarjonnut kirsikoiden kanssa. Kyllähän se vadelmillakin oli hyvää. Ihan pelkkiä kaloreita koko kakku! 😉

Sen ohje on täällä.

Kyllä torstain voi kuluttaa päivällistä tehden ja mukavassa nuoressa seurassa nauttien.

Oikein hyvin voi.

Luettua Niitä näitä Ruoka ja viini

Luettua ja syötyä

Sain vihdoin luetuksi Jussi Valtosen Finlandia-palkitun ”He eivät tiedä mitä tekevät”. Meni eilen illalla puolille öin sen lopettaminen, ja kun se on hyvin vahva kirja, ja kun sen loppukin on hyvin vahva, olen tänään elänyt vielä kirjan tunnelmassa. Olen lukenut sitä kauan, aloitin varmaan jo toukokuun puolella tai heti kesän alussa, välillä ja välissä olen lukenut pari muuta ohuempaa, kevyempää kirjaa.

Valtosen kirjassa on paljon sivuja täynnä tekstiä, asiaa, ajankuvaa, analyysiä suomalaisista ja amerikkalaisista. Mutta se ei ole järkälemäinen vain sivumäärän vuoksi: se on hyvin monitasoinen. Se on hyvin uskottava monilta osin. Siksikin se on pelottava. Se ei ole ahdistava, eikä jännittävä, mutta jotenkin rankka se on. Kuten Pehtoori sanoi: ”Se voisi tapahtua”.

Harvoin minä lukiessani hypin tekstejä yli, nyt tein sitä, mutta sitten kävi niin, että sittenkin palasin lukemaan ne skippaamani pätkät. Kirja vie, se vangitsee.

Mietin kauan, voinko suositella sen lukemista. Kyllä, kyllä minä voin. Se pistää ajattelemaan, ymmärtämäänkin.

Mutta olen hyvin iloinen että se on nyt ohi. Voin kohta aloittaa vaikka uuden, vanhan Hercule Poirot´n tai Minna Lindgrenin ”Kuolema ehtoolehdossa”.

Mikä oli sinun kesäsi paras kirja? Kerro, sillä vinkit saattavat olla tarpeen: minulla kun on nyt mahdollisuus lukea kaunokirjallisuutta syksylläkin, joten kerro.

Tänään olin jo vähällä mennä Kaupunginkirjastoon uusimaan kirjastokorttini, mutta jätin vielä tekemättä. Kirjasto kyllä sattui matkan varrelle, sillä olin aamupäivällä pyörälenkillä, . .

Nallikarin kautta Hietasaaren pikkuteille, Pikisaareen ja torille ja halliin.

Eihän Nalskussa ollut juuri ketään. Koulut alkoivat tänään. Lomat jo useimmilla ohi. Vain norjalaisia näkyi. Norjalaisille Nallikari on Pohjolan Riviera, ja tänään – vihdoin – oli edes vähän siihen viittavat kelit.

Tiistaista huolimatta, Pehtoorin synttärin vuoksi, oli visio ja missio tavallista paremmasta lounaasta ja päivällisestä, joka sitten kyllä venähti ihan illallisen puolelle. Päivänsankari kun on päivän ollut ahkerana ja tehnyt erinäisiä muuttopuuhia.

Lounaalla savukalasalaattia ja kauppahallin rieskaa.

Ja illaksikin kalaa. Paistoin kuhaa. Se on meidän molempien herkkua, ja sitten ”oli pakko” tehdä kanttarellikastiketta. Ihan torilta sieniä, ei sitten mentykään Rokualle sieneen kuten vähän alunperin aikeena oli ollut. Eikä siellä nyt kanttarelleja olisi ollutkaan… Ja jälkkärinä vadelma-mini-leivoksia. Suklaatahna viime syksynä Mallorcalta tuotua. Korkea aika avata tuo suklaatahnapurkkki, – hyväähän minttu-suklaa on. Tämä oli harjoituserä torstaita ja lauantaita varten. Minähän en juuri marjoja pakasta: syömme koko kauden mansikoita, ja vadelmiakin aika usein, ja se on sitten siinä – tuoreena syödään. Vain hilloja pakastan.