Ruoka ja viini – Sivu 90 – Tuulestatemmattua

Joku voisi kutsua työpäiväksi …

… minä en.

Suven sunnuntai, aamu ihanan aurinkoinen. Pihalla ja puutarhassa tekemistä, sisällä siistimistä, järjestelyä ja touhuamista. Ei ruoanlaittoa, eikä virtuaali-viininmaistiaisen raportointia (teen sen huomenna), mutta lähdin pyöräillen kohti Pikisaarta hyvissä ajoin. Nallikarin kautta. .. Olin siellä tovin. Auringosta, hiljaisuudesta, tyvenestä, kesästä kuitenkin, nauttien.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Ja tietysti – pitkästä aikaa – piipahdin Ilokivillä. Olin jo kymmenen jälkeen ilokivillä ja Nallikarissa kuvailemassa. Eihän se mikään lämmin ollut, mutta kesältä näytti.

Olisin voinut jäädä sinne istuksimaan, miettimään…

Mutta oli jatkettava.

Puolelta päivin oli tarkoitus aloittaa paistinkääntäjien kapitulin workshoppi, ja aloitettiinkin. Ja oikeasti tehtiin hommia monta tuntia. Työpäivän verran. Ja kun on paistinkääntäjistä kyse, on ruokatunnilla merkityksensä. Arkkitehtikillan talolla on pihapiirissä tulipaikka, ja siinä paisteltiin nyhtöpossua hampurilaisiin…

Minustahan ei paljon selfieitä näillä sivuilla yleensä näy, mutta tässä nyt tulee! 😉

Ja koskapa tämmöinen workshop tehdään yhteistyössä ravintoloitsijoiden kanssa, oli meillä jälkkäriksi vallan erinomainen mutakakku, jonka totta puhuen ajattelin ensin jättää väliin, ihan viime metreillä vasta kävin palaseni hakemassa. Onneksi kävin!!

Tätä kirjoittaessani maistelen Gewurtztramineria Alto-Adigesta… hmmm. Huomenna viiniarvioita ja juhannusviinisuosituksia. Huomiseen, ystävät!

Pienistä jutuista tulee iso ilo

Tälle päivälle monta erinomaista asiaa. Ei isoja mutta ilahduttavia, elämänlaatua nostavia juttuja. Pieniä iloja, joista kannattaa nauttia, muistaa, ja tehdä ne näkyviksi.

– En mennyt tänään töihin. Lintsasin. Ihan tuosta vaan: en mennyt töihin. Enkä tehnyt mitään töihin liittyvää kotonakaan. Tuosta vaan. Enkä edes selittele asiaa itselleni enkä kenellekään. Lintsasin ja sillä hyvä. 😉

– Muistin, kuinka touko-kesäkuu 1991 olivat ihan yhtä kylmiä kuin tämäkin kesänalku on ollut. Silloin meillä oli vauva, Pehtoori oli töissä 12 t/7 (lakko, jolloin päällikkötaso joutui tekemään lakkoilevienkin duunit/vuoroja). Vauvan ja puolitoistavuotiaan kanssa mietin, että haluaisin lämpöä, vähempää pukemista, enempi ulkoilua, aiottua yhdessäoloa, unta, —

Ja tänään hoksasin Stockalle mennessä, että siellä ihan ensimmäisenä suuntaan lastenvaateosastolle: Tahvolle alesta pöksyt ja body. Ja samalla kauppareissulla etsin itselleni Converseja. Vaaleanpunaisia.

Ei löytynyt, ja mustathan minulla jo onkin, ja Tahvollakin on omansa. Ostin ne – silloin vielä syntymättömälle – jo maaliskuun Helsingin reissulla… Mutta tänään, koskapa minulla jo on mustat, niin eihän se haitannut, vaikka pinkit jäi ostamatta. Ja sitä paitsi pinkin T-paidan löysin ja sen ostin 😉

– Ja tänään löysin itselleni myös hupparin, – mökkielämää varten. Ja monia pieniä herkkuja huomista ja juhannusta varten.

– Tytär viesteili ilouutisia töihinsä liittyen.Onnea, lapsi!

– Alkukesän vihreä on liki päällekäyvä. Tämä valo ja vihreys ovat niin hienoja juttuja!

– Kaksi viikkoa vanha krysanteemi jaksaa olla reipas!

– Äidin luo mennessä, Caritaksen pihassa, unikkoja!! Ihania, punaisia, kauniisti (kylmässä) auringonvalossa kukkivia unikkoja.

– Söimme kaksin karitsan kyljyksiä ja maistoimme viikonlopun viinipruuvin Passimon.

– Lopultakin on tullut liikuttua aika lailla.

– Perjantai tuntuu lerppuilusta huolimatta perjantaille. (enkä sano että tuntuisipa kesältäkin… En nyt urputa säästä kun kerran aika lailla muutoin kaikki hyvin.)

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Mansikkaa ja raparperia ja kaikkea siltä väliltä

Tämä päivä alkoi raparperipiirakalla (ja mansikoilla), jotka vein koulutustoimikunnan kokoukseen. Enhän minä tiennyt, että kokoukseen tulivat myös koulutusrehtori delegaatioineen, enkä sitä, että koulutusdekaani halusi pitää minulle puheen. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä oli mukava, että minulla oli raparperia ja mansikoita tarjottavaksi. Sain allekirjoituksin mukavan valokuvaushistoriaan ja Turun historiaan liittyvän kirjankin. Aika hyvä valinta kirjalahjaksi tässä minun elämäni risteyksessä…

Aamun – aamupäivän – kokouksen jälkeen en paljon muuta ehtinytkään. Tarkastelin kypsyysnäytteitä, kirjailin suorituksia, tein illaksi powerpointeja. Ja iltapäivällä sitten tohtoriopiskelijan kanssa tapaaminen. Minulla on elokuun jälkeenkin sidos yliopistoon; yksi tohtorikoulutettava vielä minun elämässäni, mikä edesauttaa vaiheittaista siirtymistä pois yliopistomaailmasta, pieni säie vielä kiinni.

Illansuussa sitten ihan erilainen ”koulutustilaisuus” Nallikarissa: olin luvannut pitää tervetuliaisinfon uusille paistinkääntäjäjäsenille. Pidinkin. Ja sitten nautimme kelpo illallisen.

Ja sattuipa pöytäämme melkein kaikki uudet jäsenet. Ja mukavaa oli. Ei pysähtyneitä, vaivaantuneita tuokioita. Ruoka – ja viini – yhdistävät kummasti. Meillä riitti hyvin neljä tuntia keskustelua ruoasta. ”Ajattelemattomuus” on hyväksi.

Ja kuinka ollakkaan ilta päättyi siihen, mistä päivä oli alkanut: mansikkaa ja raparperia.Mansikkalappapuuro! Minä ainakin aion kokeilla, – kokeileeko joku muukin?

Joka tapauksessa. Nallikariin kannattaa mennä.

Ja muistattehan että on virtuaalipruuvi viikonloppu! ks. testattavat viinit täältä KLIKS

Bloggailu Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Työnjako

Illan tullen menin takapihalle ja aika hyvänkokoiseksi kasvaneen raparperin katkoin ja silppusin. Piirakan tein. Ison piirakan. Vien huomenna töihin. Tiedekunnan koulutustoimikunnan (minulle viimeinen) kokous on huomenna. Ajattelin keitellä ennen kokousta kahvit ja tarjota sitten piirakkaa, ja kokouksen jälkeen tiedekunnassa muillekin.

Nämä päivät ovat pieniä ja isoja jäähyväisiä, viimeisiä kokouksia, viimeisiä vastaanottoja, viimeisiä palavereita. Hyvästejä ja heippaamisia. Luopumista. Kiitoksia. Edelleen hämmästelen monia kommentteja, lähtönikö se saa ihmiset sanomaan sellaista, mitä en ikinä olisi uskonut, en tajunnut.

Maanantaina oli ”työnjako” professorin kanssa. Tohtoriopiskelijoiden ohjausvastuun siirtoa (yhtä poikkeusta lukuunottamatta, – tulette vielä kuulemaan) ja maisterivaiheen opiskelijoiden opinto- ja ohjausasioihin perehdyttämistä. Eilen oli vuorossa kollegalle kandiseminaarin ”siirto”. Kahdentoista vuoden kokemuksen koetin kiteyttää pariin aaneloseen ja pariin tuntiin. Jo käytäntöjen ja materiaalin siirtämiseen meni rutkasti enemmän aikaa.

Ja tänään sitten seuraajanikin kanssa iltapäivällä aloitimme työhön perehdyttämistä. On niin tavattoman hyvä, että hän on ollut jo kahteen kertaan tekemässä isoa osaa niistä jutuista, jotka hänelle nyt minun lähtiessäni kasautuvat. Eniten hiljaista tietoa on siirrettävänä opinto-ohjausasioissa. Ja niissä opsien ja jatkuvasti muuttuvien käytänteiden opettamisessa, joita hänen ei esim. toissavuonna sijaistaessaan tarvinnut hoitaa, koska professorina ollessani vastasin niistä ihan kuten aina ennenkin. Mutta luottavaisin mielin pestini hänelle jätän.

On tässä paljastettava sellainen juttu, että seuraajanikin pitää blogia, eikä ihan mitä tahansa blogia. Hänen postauksensa eivät ole sellaista satunnaista sekamelskaa kuin nämä minun päivittäiset höpinäni. Ja on turha etsiä blogistaan juttuja yliopistoelämästä tai historiasta. Reissupostauksia siellä kyllä on, mutta nekin – kuten koko blogi – ovat ruokapainotteisia. Ja ”Rosmaniinin” postauksissa ei olekaan kyse mistään pienimuotoisesta kotiköksäilykokeilujen kirjaamisesta kuten Tuulestatemmatun sivuilla, vaan hänen bloginsa on edelleen yksi Suomen suosituimmista ruokablogeista eli Pastanjauhantaa. 😉

Tähän on liitettävä läksiäisruno, jonka latinan lehtorimme viime viikon läksäreissäni esitti… Runon toisen variantin suomennoksessa nimittäin vahingossa viitataan myös seuraajani nimeen…

Reiïa, Te svavem colimvs hoc carmine parvo
libera qvae fies – ingeniosa satis!
Reija, vaalimme sinua viehättävää tällä pikkurunolla,
kun tulet vapaaherrattareksi – kylliksi kekseliäs!

ja vain vähän varioimalla siihen tuli myös viittaus tulevaan ”toimenkuvaani”.

Reiïa, Te svavem colimvs hoc carmine parvo
libera qvae fies – ingeniosa avia!
Reija, vaalimme sinua viehättävää tällä pikkurunolla,
kun tulet vapaaherrattareksi – mummona kekseliäs!

Nämä pienet latina-tuulahdukset ovat olennainen osa historiatieteiden virallisia ja epävirallisia juhlia, ja sellaisina mukavia, akateemisia, humanistisiakin. Olen aina kovasti pitänyt niiden mukanaolosta.

~~~~~~~~~~~~~~

Mutta siitä raparperipiirakasta piti vielä sanomani. Sen ohje ei ole Pastanjauhantaa-blogista, vaan omasta ensimmäisesta keittokirjastani. Vähän varioin tuota vanhaa ohjetta, ja käytin mm. kookossokeria (puolet) pohjaan, joten siitä tuli tumma ja maku on voimakkaampi ja minusta parempi kuin pelkästään tavallisella sokerilla.

Kookos-raparperipiirakka
(piirakkavuoka, kaksinkertainen annos uunipellillinen)

Pohja:
2 munaa
1 dl sokeria (½ kookossokeria)
1 dl sulaa margariinia
1 dl kevytkermaa
2 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
½ litraa raparperipaloja

Kuorrutus:
1 muna
½ dl sokeria
2 rkl voisulaa
2 dl kookoshiutaleita

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää sula rasva ja kerma.
Lopuksi jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Taikina piirakkavuokaan ja raparperipalat päälle.
Uuniin 200 Co noin 15 – 20 minuutiksi.
Sitten kuorrutus päälle,
ja toiset 15 – 20 minuuttia uunissa.

Ruoka ja viini

Virtuaalipruuvi II – ensi viikonlopuksi viiniostoksille?

Nyt olisi aika virtuaalipruuvi kakkoselle. On tässä kaikenmoisessa tuoksinassa unohtunut sen järjestäminen, vaikka niin tuossa kevättalvella lupailin. Mutta tässä siis tulee.

Valitsin testattavaksi punaisen ja valkoisen italialaisen kohtuuhintaisen viinin. Toinen tulee pohjoisesta, toinen etelästä.

Valkoisena on kauan Alkossa ollut Mezzacorona Gewürztraminer, jota monikaan ei taida tuntea. Rypälekin on ehkä aika vähän tunnettu, ja Italiassa sitä ei kovin paljoa tuoteta. Alko toteaa nettisivullaan näin: ”Vivahteikas, ryhdikäs. Kuiva, hapokas, hedelmäinen, kypsän sitruksinen, litsiluumuinen, kevyen ruusuinen, mausteinen.” Mezzacorona viini maksaa 12 euroa.

– – ja sitten punaviiniksi Passimo. Tämä Apuliasta eli Italian saappaan korosta tuleva viini on valmistettu Appassimento-menetelmällä, mikä tuo viiniin makeutta ja intensiivistä makua. Alkon luonnehdinta on ”pehmeä ja hedelmäinen. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, makean marjainen, kirsikkainen, hennon mausteinen. Kahden rypäleen (Negroamaro, Sangiovese) viini kannattaa ehkä tarjota vähän viilennettynä. Se ei maksa kuin yhdeksän euroa.

Katselin, että näitä pitäisi olla aika monessa Alkossa, ”maallakin”.

Viikonloppuna – ja juhannuksena – ajattelin pitkästä aikaa koettaa jotain uutta sapuskaakin. Ruokalehtiä ja yksi keittokirjakin on tuolla hyllyssä ihan ”korkkaamattomana”, joten voisi hyödyntää vaikka niitä. Katsellaan ja maistellaan. Testaillaan viiniä tahoillamme, josko vaikka kommenttilaatikkoon viikonloppuna mielipiteitänne laitatte, ja minä kirjoittelen meidän makukokemukset sunnuntai-iltana. Cin-cin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Helsingissä helppo sunnuntai

Juhlien jälkeisenä aamuna onnistuimme nukkumaan liki kahdeksaan. Kun kerran paistoi, lähdimme Pehtoorin kanssa aamukävelyllle etsimään kahvia ja ehkä jotain pientä brunssia. Tyär jätettiin elpymään …

Kiertelimme Kalliota, Tokoin rantaa, Hakaniemen torille…

Ja sunnuntaiaamuna heti yhdeksän jälkeen se kuhisi elämää, ja me löysimme kahvia ja muurinpohjaletut aamiaiseksi. Juhlaviikonloppu jatkukoon!

Iltapäivällä minä lähdin vielä yksikseni kiertelemään kameran kanssa Töölöön ja etsimään Tahvolle tuliaista.

Illansuussa menimme sitten porukalla taas syömään; tänään ravintola Juuri Korkeavuorenkadulla koettavana. Erityisen hyvää olivat sapakset (vrt. tapakset, lapakset).

Väsynyttä mutta mukavaa meillä oli ..

Luin jostain etukäteen, että annokset on aika pieniä, ja se olikin syy, miksi niitä sapaksia kaikille tilaisimme… kannatti. Yhdessä riittivät viemään nälän. Maut hyvin intensiivisiä, ei mitään kastikejauheita, eineksiä, puolivalmiita … Rento palvelu ja hyvät ajoitukset….

Leppoisa, kävelevä, nautittava sunnuntai alkaa olla paketissa. Aamulla kotiin. Ja töihin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Tervehdys Porvoonkadulta!

Tänne lennähdimme aamupäivällä. Tyttären tykö tulimme. Minilomanen on hyvin alkanut. Ei ehkä ihan odotusten mukainen päivä ole ollut, sillä tyttärellä on jalka paketissa. Kävelylenkit ei oikein onnistu! Tai no tänäänkin viitisen kilometriä sauvojen kanssa.

Pikkusen oli meillä tyttären kanssa täydennettävää huomisen hääjuhlan garderobiin: huivia, toppia, sukkia, korua… Ja täsmäostoksien jälkeen illansuussa syömään. Pöytävaraus Pastikseen oli tehty jo pari viikkoa sitten. Jo vain kannatti.

Alkuun kaikille parsaa, ja sitten pääruoaksi kalaa eri tavoin.

Minulla kalakvenelejä, bouillabaisea ja ruillea.

Olihan se ihan tavattoman hyvää. Ja ruoalle aina hyvä mauste on nälkä ja hyvä seura. Tänään molemmat mausteet olivat kunnossa. Ja jälkkäriksi oli pakko ravintolan nimen ja huomisen hääjuhlan vuoksi (morsian ja vanhempansa ovat osa pastismuistoja ;)) nauttia tilkka pastista.

Taas kerran tuli todettua että Helsinki on hieno kesäkaupunki. Täällä on kesä! Ja täällä on tytär. Ja nyt lomanen. Epätodellista on.

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Aikataulutonta pizzan nauttimista

Tällaiselle kaltaiselleni niuhottavalle aikatauluttajalle, jolla on kova pyrkimys saada asiat valmiiksi silloin kun niiden pitää olla valmiina, on tämä viikko ollut aika tiukkaa aikaa.Ensinnäkin itsellä on ollut kovasti tekemistä, että saan pidetyksi kiinni lupaamistani ja saamaan asiat ajoissa järjestykseen kuten tarpeen on. Ja samaan aikaan kun itse on yrittänyt kovasti pysyä aikatauluiisa ja on toisaalta koittanut olla joustava ja joviaali, mutta muutamat muut eivät sittenkään, pätkääkään välitä moisista sopimisista, on se aiheuttanut turhautumista, lisätekemistä, mielipahaa, pientä yksinäistä tupinaa tyyliin: ”joidenkin-olisi-aika-oppia-vastuulliseksi-ja-ajattelemaan-myös-toisia” … Ääneen en enää aio ryhtyä moisista nillittämään.

Ja minäpä ajattelin töiden jälkeen ihan vain itseäni: menin leikkauttamaan hiukseni ja tein ruokatreffit mieheni kanssa. Kävimme testaamassa uuden paluun tehneen Cantina-pizzerian. 1970-luvulla mekin kävimme Kirkkokadulla Patakukon alakerrassa olleessa Oulun järjestyksessään toisessa (Vesuvio Asemakadulla oli ensimmäinen) pizzeriassa, joka oli ensimmäinen Cantina.

Nyt sen juurilta ponnistaa Puistolan alakerrassa artesaani-pizzeria Cantina. Minä tilasin Frutti di Maren (mozzarellajuustoa, kampasimpukkaa, jokirapua, limeä, korianteria) ja Pehtoori Quattro Carnen (mozzarellajuustoa, mortadellaa, salamia, prosciutto crudoa, pancettaa), eikä meillä kummallakaan ollut valittamista. Minun merenelävä pizzani (ikinä ennen en ole pizzassa syönyt kampasimpukoita) tuoksui merenherkuille, ei tinatölkeille tai suolavedelle, vaan äyriäisravintolan ruoalle. Pohja oli ohut, ja siinäkin oli makua.

Miljöö on mitä miellyttävin. Kyllähän me mielellämme suosittelemme.

Ruoka ja viini

Suklaakurssilla

Vajaan kymmenvuotisen paistinkääntäjyyteni aikana on tullut koetuksi paljon hienoja ja herkullisia gastronomisia hetkiä: hienoja illallisia ja leppoisia lounaita, komeita kapituleja ja mukavia makumuistoja on eletty, mutta ihan huippuhetkiä ovat olleet ne muutamat ruokakurssit, joihin olen päässyt mukaan, – tekemään ja oppimaan. Tänään oli yksi sellainen.

Lapin voutikunnasta rovaniemeläisen ChocoDelin Jouko Rajanen (Vice Conceiller Culinaire) tuli Ouluun järjestämään paistinkääntäjille suklaakurssin. Jos jotain opimme niin sen, että konvehtien teko on käsityötä, paljon huolellista käsityötä vaativaa työtä. (Suklaa)kakkujen glaseroinninkin opimme, ja kakkuja pääsimme myös syömään. Missään vaiheessa en yritäkkään väittää, että olisin oppinut tuollaisia itse tekemään. Mutta monta niksiä näin harrastajankin keittiöhommiin tuli…

ChocoDelistähän olen täällä kirjoitellut, konvehteja kehunut ja niitä palkinnoksikin jakanut, ja nyt sitten pääsin liki koko päivän kestäneelle kurssille,… pitkään harkitsin, lähdenkö sittenkään, kun on tämä hillitön duunirupeama tässä menossa, mutta onneksi ymmärsin pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja kurssille lähdin, ja pari ystäväänikin sain mukaan aveciksi, kun Pehtoori ei halunnut lähteä mukaan.

Suklaan temperoinnin tärkeys tuli selväksi, ja se, että kun hyvin ja huolellisesti hyvistä raaka-aineista tekee, niin tulos on huikea!

Suklaakurssilla_-10

Sitruuna-lakritsikakku oli jotain ihan ylivertaisen hyvää … Vielä minä yritän ainakin noita koristeita kotonakin tehdä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Viiniä arkipyhänä

Kiitoksia kaikille vastanneille toissapäivänä asettamaani markkinointitutkimukseen. Liki puolensataa vastausta, ja vaikka hieman lähdekriittisesti suhtaudunkin tulokseen, niin hyvältä vaikuttaa…. Asia pitää laittaa hautumaan.

Juhlapäiviin liittyen on mukava, että Jeesuksen taivaanastumisen päivä on taas torstaisin; vuosina 1973 – 1991 Suomessa valtiovalta oli sitä mieltä, jotta Jeesus astui taivaaseen lauantaina, joten arkipyhää ei silloin arkena vietetty. Kyllä valtiovalta tietää! Vaikka nyt ollaan taas sitä mieltä, että torstaihan se sittenkin oli, on minulla tänään jäänyt pyhä pitämättä; kuitenkin hyvä mieli, että paljon olen saanut luetuksi, arvostelluksi.

Ja lounas: koskapa kuitenkin kotona työpäivää vietin, ei lounas koostunut eväistä, vaan keittelin tuorepastaa, tein salaattia ja viinikaapista löytyi tuohon passelille tuntuva italialainen valkoviini, jota nautimme lasilliset vähän kuin verryttelyksi.

Sisilialainen viini, jossa rypäleenä Grillo (ja Viognier). Makua, vahvaa hedelmäisyyttä, mehevyyttä ja syvänkeltaista väriä. Inycon on tuottaja, jolta on ennenkin ollut Alkossa hyviä (puna)viinejä. Tämä luomuviini on etiketin mukaan puolikuiva, mutta Alko luokittelee sen kuivaksi. No siinä välissä se on. Ja edullinen kympin viini. Siinä on samaa kuin usein mainostamassani You, me and the Gatepost -viinissä (no se Viognier tietysti). Siis Inycon Grillo Viognier, per favor.

Mitenkö niin verryttelyksi? No kun tässä illalla oli ”The 11th BOTRYTIS CHALLENGE TASTING”. Siis vuosittainen viinikerhon kilpamaistelu, jossa olimme Pehtoorin kanssa puolustamassa viimevuotista tuplamenestystä. Mutta enhän minä mestaruuttani saanut uusituksi, taisin jäädä viimeiseksi tänä vuonna.

Mutta ei se haittaa. Meillä oli oikein mukava ilta, taas kerran. Ja oikein makoisa ilta. Alla olevaa jälkkäriä ennen olimme nauttineet parsa-prosciutto-piirasta ja salaattia. Nam.

Ja viinien yllättäjä? Se oli klassikko! Faustino I (Alkossa on tällä hetkellä vuosikerta 2001!!!!) ja minä – ja muutama muu – olin varma, että se oli Amarone!! Se oli taivaallisen hyvää! Siitä huolimatta että vastaus kilpailussa meni pieleen…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Vesterinen Yhteyeineen on taas tehnyt ihanan biisin. Kepeä, rullaava, hyväntuulinen. Sopii nyt…