Ruoka ja viini – Sivu 84 – Tuulestatemmattua

Hyvä ruoka, parempi mieli

Perjantai. TGIF. Nyt todellakin niin.

Vielä tänään kaikenmoista, ei-niin-mieltä-ylentävää, mutta sitten iltapäivän lopulla vetäydyin ruokakorillisen kanssa Festaan, ja rentous, hyvä olo, kokkaamisen riemu ja sitten parin tunnin päästä hyvin syömisen ilo ja nautinto, olivat läsnä. Siinä me kaksin istuksimme, mietettiin, muisteltiin.

Minullakin on ollut hirmuinen Italian-ikävä, ja ajattelin tänään taltuttaa sitä italialaisella safkalla: viikolla tovin italialaisten keittokirjojen -hyllyäni plärättyäni, päädyin valitsemaan ruoan Jamie Oliverin (jonka kaikki keittokirjat minulla on) – ”Jamie Italiassa” -kirjasta. Ruoan nimi on Pollo alla Cacciatora, – hieman mietin/mietimme, miksi se on ”Metsästäjän kanaa?”. Rosmariini, oliivit, sardelli, valkosipuli? – Mikä ruoasta tekee metsästäjän ruoan?

Ei sieniä, eikä metsän riistaa. Eilen meidän omasta Toppilan K-marketista ostimme (tarjouksesta) luomukanaa, kaksi kokonaista, jotka Pehtoori eilen oikeaoppisesti pieni (lue: paloitteli), ja minä pistin (lue: laitoin) marinadiin.

Tänään sitten varsinainen valmistusoperaatio.Ei kovin isotöistä, mutta tiedättekös, en ole pitkään aikaan syönyt mitään niin hyvää kuin tänään. Pollon oheen tein ohra-risottoriisi-parsa-Liguriasta tuotu parmagiano reggano -risoton. Pelkästään se oli taivaallista. Vaikka itse sanonkin. Se OLI taivaallista.

Nautinnon kruunasi kiireetön hetki, ja Peppoli. Marinadiin käytin chiantia kuten kuuluikin: Peppolia puolet halvempi chianti Fontanella sopi marinadiin, mutta Peppoli!, jolla on meille liki kulttiviinin maine, oli ruoan kanssa enemmän kuin hyvää.

Nyt kun on joku ihmeen tiedonsiirto-ongelma kuvien kanssa, liitän muutaman kuvan lisää huomenna. Samoin kuin reseptin kirjoittelen tähän huomenna… Suosittelen täällä piipahtamista, oli sen verran hyvää …

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässäpä nyt ohjeet.

Pollo alla Cacciatora

(tästä annoksesta riittää varmasti kuudelle)

2 (luomu/jyvä)broileria (tai 2 kg paloina)
merisuolaa ja rouhittua mustapippuria
8 laakerinlehteä
2 – 4 rosmariininoksaa
3 murskattua + 2 viipaloitua valkosipulin kynttä
½ pullollista chiantia
vehnäjauhoja
oliiviöljyä
1 prk sardellia (tai anjovista)
½ prk mustia kivettömiä oliiveja
2 tlk säilöttyjä luumutomaatteja

Mausta broilerpalat suolalla ja pippurilla. Pane palat kulhoon, samoin laakerinlehdet,rosmariininoksat, murskatut valkosipulin kynnet (3) ja kaada viini päälle. Jätä yöksi jääkaappiin.

Kuumenna uuni 180 asteeseen, valuta ja kuivaa broilerpalat, ja jauhota ne. Paista oliiviöljyssä niihin ruskea pinta. Paista myös viipaloidut valkosipulin kynnet.

Laita uunipataan pohjalle oliiviöljyä, ja sitten kaikki aineet, myös marinadiviini.

Puolitoista tuntia uunissa ja sitten ruoka on valmis. Jamie kehottaa tarjoamaan salaatin tai valkoisten papujen (englantilaiset!!) kanssa, ja toteaa lopuksi ”tarjoa ruokajuomaksi runsaasti chiantia”. Minä täsmentäisin vielä: tarjoa Pèppolia!

Lisukkeeksi EI papuja vaan risottoa (tai ohrattoa), johon lisäsin lopuksi erikseen kiehautetut, kylmän veden alla huuhdotut (säilyttää rapsakkuuden ja värin) parsat ja Liguriasta Parman torilta ostettua Parmagiano Regganoa! Ja insalta caprese (puhvelinmaitomozzarella) -salaattia.

Oulu Ruoka ja viini

Oululainen ruokakulttuuri vol. II

Surkea keli, eikä paljon ei ole leuhkimista tämän päivän tapahtumilla tai onnistumisilla.

Niinpä ehkä palaankin vielä teemaan ”Oululainen ruokakulttuuri” … ette arvaakaan kuinka kätevästi (tai noh, kätevästi ja kätevästi) voikaan vetää puolivuosituhatta Oulun historiaa ja ruokakulttuuria ja vielä imagoakin puolikkaaseen liuskalliseen paperia. Kiitos vain inspiraation antamisesta kaikille asianosaisille.

Ehkäpä tässä jotain uuttakin asiaa – ainakin ei-oululaisille:

Tervan ja teollisuuden, koulutuksen ja kaupankäynnin keskus Oulu on pitkän, yli 400-vuotisen historiansa aikana vetänyt väestöä asumaan ja hankkimaan elantonsa Oulujokisuulle. Lohi ja tervakauppa olivat tärkeitä syitä kaupungin vaurastumiselle. Oulu on tunnettu koulu-kaupunkina koko historiansa ajan, mikä on yksi syy siihen, että Pohjolan ”Valkea kaupunki” ja teknologiakeskus on kasvanut 200 000 asukkaan kauppakaupungiksi, jossa väestön keski-ikä on tällä hetkellä Euroopan kaupunkien nuorimpia (37,5 v.).
Paljolti keskeisen sijaintinsa vuoksi – Oulusta on yhtä pitkä matka (600 km) Helsinkiin kuin Suomen pohjoisimpaan pisteeseen Nuorgamiin – oululaiset ovat kautta vuosisatojen kestinneet vieraita läheltä ja kaukaa.
Oulu valkeana kaupunkina liittyy erityisesti siihen, että kaupungista haluttiin sodan jälkeen, jälleenrakennuksen myötä, tehdä arkkitehtuuriltaan, yleisilmeeltään valkea. Lisäksi Nallikarin valkeat hiekkarannat ovat osa valkean kaupungin imagoa, mistä kertoo se, että lukuisat norjalaiset kesävieraat kutsuvat nykyisinkin Nallikaria Pohjolan Rivieraksi.
Merellinen sijainti on vaikuttanut myös Oulun ruokakulttuuriin, ja koko maakunnalle ovatkin ominaisia moninaiset meren ja saariston annit sekä lisäksi Pohjanmaan peltojen runsas sato. Oululaiseen ruokakulttuuriin kuuluu tietysti kaupungin vaakunassakin oleva lohi; lohisoppa on pohjoispohjanmaalaisen pitopöytäkulttuurin keskeinen tarjottava. Rössypottu ja rieska, jankki ja juhannusjuusto (”makia juusto”) ovat nekin oululaisen ruokapöydän perinteisiä, monelle lapsuuden ruokamuistoihin tai arki- ja juhla-aterioille kuuluvia herkkuja.

Rössypottuhan se on se oululainen ruoka numero yksi. Ja yksi niistä harvoista ruuista, joista en todellakaan pidä. Enkä ole koskaan itse tehnyt. Pehtoori, joka on lapsuudessaan saanut muutakin kuin kansakoulun (ainakin minun mielestäni) varsin epämääräistä veripalttukeittoa, söisi kyllä mielellään, mutta minä en tee. Niinpä mies käykin aina joskus Hannalassa tai jossain muualla ”kansankeittiöissä” rössypotuilla.

Oulu Ruoka ja viini

Oululainen ruokakulttuuri?

Mitä on oululainen ruokakulttuuri?

– Jos sinulta, oululainen, ”entine tai nykyine, avojalakane tai tullista tullu”, kysytään, mikä on sinun mielestäsi oululainen ruoka ylitse muiden, niin mitä vastaat? Tai onko Oulussa joku leivonnainen/leipä, jonka miellät nimenomaan paikalliseksi? Tai liittyykö oululaiseen ruokaperinteeseen tai -kulttuuriin jotain omintakeista, jota et muualla Suomessa ole tavannut?

Tai sinä Oulussa koskaan asumaton, ehkä paikkakunnalla usein tai vain kerran käynyt tai Oululta koko elämäsi välttynyt, mitä sinä tiedät oululaisista herkuista, ruuista, puolen Suomen pääkaupungin ruokakulttuurista?

Auttakaapa hyvät blogiystävät! (Toki olette tässä parin päivän aikana aika paljon auttaneetkin: kirjatilauksia on tulllut ihan mukavasti, kiitos niistä!)

Oululainen ruokakulttuuri on tänään ollut minun pohdintani alla, koska teen pientä opasta paistinkääntäjien ensi kesän kapitulivieraille. Ouluun tulee satoja ruoka-alan ammattilaisia ja harrastajia, ja ajattelin, että voisin tiedottajana kertoa vähän myös paikallisesta ruokaperinteestä. Ja siitä, millaiseksi se mielletään.

Suomessahan on pilvin pimein paikkakuntia, joilla on joku perinneruoka tai joku muuten tunnettu safka, joka koko maassa tunnetaan ja tiedetään yleisesti (musta makkara Tampereella, Lemin särä, kampanisut Posiolla (ja monella muulla pohjoisen paikkakunnalla etc.) ja sitten on sellaisia ehkä vähän vähemmän tunnettuja paikallisherkkuja kuten Iin nahkiaiset tai Turun laukkamakkara etc..

Kertokaapa kommenteissa (tai vaikka yksityisesti spostilla reija at satokangas.fi) a) oululaisista ruuista tai b) oman/vanhempienne/mökki tms. paikkakuntanne perinneruuasta tai herkusta, joka on leimallinen juuri tälle yhdelle paikkakunnalle/maakunnalle.

Kaikkien kommentoineiden kesken arvon yhden palkinnon: kalenterin (Oulu kuvissa) tai uutukaisen ”Pieni pala Lapin historiaa” -kirjan. Voittaja saa valita kumman haluaa. Ihan vaan yksi sana, mielummin tietysti hieman laveampikin selitys, on riittävä. Vastaa joko a)- tai b) -kohtaan, tai itse asiassa molempi parempi. 😀 Eikä haittaa vaikka joku muu olisi jo saman maininnut aiemmin. Päinvastoin. Kaikki vastaukset hyväksytään.

Ensi sunnuntaina kun palailen kouluviikonlopulta suoritamme kaikkien vastanneiden kesken arvonnan, joten melkein viikko aikaa vastailla. Mutta hetikin saa mieleen tulleet jutut tuohon alle (tai sähköpostiin) kirjata.

Niitä odotellessa, etukäteen kiitellen… 😉

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Pitkäperjantain brunssi ja päivällinen

Eipä ole kilvoittelua tässä meidän tämän kertaisessa retriitissä. Ei kieltäytymistä herkuista, ei viinistä, eikä ruumiin kurittamista, saatikka kovaa liikuntaa.

Eilen illalla unille meno viivästyi kuutamon kuvaamisen ja tunturipöllön/huuhkajan (?) huhuilun kuuntelun vuoksi, joten onnistuinpa nukkumaan pitkästi yli kuuteen (kesäaikaan siirtyminen on enemmän kuin tervetullutta).

Puuro, joka mökkiaamiaisilla on normi, jäi tänään väliin, sillä tuntui hyvälle tehdä vähän kuin juhlabrunssi. Miksikö? No vaikka siksi, että kuopuskin on jo neljännesvuosisadan ikäinen. Eihän poika perheineen nyt täällä ole, mutta me kaksin juhlistimme Juniorin synttäriä.

Yöllä pakastui kovasti, nurkissa paukkui pakkanen jo illalla, kuuntelin sitä yölläkin ja niinpä aamulla mittari oli jämähtänyt -20-C-asteeseen. Aurinko paistoi lupaavasti. Tulisi ihan erilainen pitkäperjantai kuin yleensä?

No eihän sitä aurinkoa riittänyt kuin alkuiltapäivään. Kävimme kirkolla katselemassa Vaskoolihiihdon hulinaa. Olihan sitä taas.

Tänä vuonna osallistujat saivat hiihtonsa hiihtää poikkeuksellisen hyvässä kelissä. Eikä ole kyse mistään pienestä piirikunnallisesta kisasta, vaan osattajia oli nytkin noin 700. Minä uhosin, että ensi vuonna sitten minäkin: Pehtoori lupasi tulla kannustamaan. 🙂

Hyvinsyöminen jatkui illansuussa. Sikäli paastoajan ruokavalio, että pääasiassa kalaa ja kasviksia, muutama Jamon Serrano -viipale rikkoi hiljaisen viikon ruokavalion. Ja viini. Olihan kyllä poikkeuksellisen hyvä – ei-alsacelainen – riesling. Uuden-Seelannin Marlboroughista on tuo viini, jossa on raikkautta, omenaa, kirpeyttä, luonnetta niinkin paljon, että se pärjäsi parsan ja hollandaisen rinnalla oikein hyvin.

Ja sitten jos sinulta vielä puuttuu idea pääsiäispöydän jälkkäristä, tai jos haluat sitä täydentää, etkä muualla ole tähän ideaan törmännyt, niin tässä se on: näistä käytetään yleisesti nimitystä töhnämunat, mutta minä en moisesta nimityksestä pidä. Ehkä tupla-suklaa-munat olis parempi?

Näitähän voi varioida vaikka ja miten: Valion sivuilla on oivalliselta vaikuttava ohe, sitä minäkin ensin ajattelin tekeväni, mutta mökkiversio syntyi vielä simppelimmin: täytteeseen mangorahkaa ja tummasuklaa (tai wienernougat)-murusia. Lisäksi mintunlehtiä vähän silputtuna sekaan ja koristeeksi.

Mitenkö saada Kinder-munista kansi ehjänä irti? – Ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä minullakaan, mutta hyvä keino on käyttää sahalaitaista veistä, jonka kuumentaa juoksevan kuuman vesihanan alalla, ja sitten varovasti voi sahata munan päältä niin ison palasen, että ylläri-mylpyrä tulee ulos rikkomatta suklaamunaa. Sitten vain täyttämään herkku. 😀

Kohti pääsiäisen ruokajuhlaa. 😉

Reseptit Ruoka ja viini

Pääsiäisruokia

Eilen viiskymppiset (opiskelijoiden ainejärjestö Tiima täytti 50 v., – palaan aiheeseen vielä) ja tänään viisikymppiset. Tänään juhlittiin Miniän (ja vielä tai siis jo Juniorin) 25-vuotissynttäreitä eli yhteensä viiskymppiset nuorilla. Olin luvannut tehdä juhlapäivällisen, ja kun sisarenikin oli luvannut tulla syömään, innostuin värkkäämään oikein pitkän kaavan safkan.Palmusunnuntaina jo nautimme pääsiäisruoista, kun emme kerran yhdessä pääse niitä ensi viikonloppuna syömään.

Menu oli tämmöinen, joka ei ihan toteutunut: jätin mango-suklaamunat tekemättä, kun päivänsankari toi leipomaansa kolmen suklaan juustokakkua… 😉

Porkkana-juustokeitto ja savulammaslastuja
Saaristolaisleipää

* * *
Lammasta kahdella tavalla
Uunibataattia
Tsatsikia
Feta-salaattia

* * *
Lemon posset
Mango-suklaamunat
Hedelmä-suklaa-Pavlova

Porkkana-juustokeiton
perusidean löysin Valion sivulta, mutta vähän muokkailin.

1 l vettä
1 kasvisfondi
8 /700 g) porkkanaa
1 (250 g) purjo
1 (100 g) sipuli
2 – 4 valkosipulinkynttä
1 pussi (150 g) Koskenlaskija (voimakas)-murua
½ tl mustapippuria myllystä
½ tl suolaa
½ tl muskottia

Kuumenna vesi kiehuvaksi, ja lisää fondi sekä paloitellut kasvikset. Keitä kannen alla hiljalleen kypsäksi. Lisää juustomuru ja soseuta sauvasekoittimella. Kuumenna sekoittaen ja mausta.On trendikästä tarjoilla keitto niin, että että ”sattumat” on valmiina lautasella, johon kuuma sosekeitto sitten kaadetaan.

Noh, minäkin olin kovin trendikäs tänään.

Lautaselle vähän kevätsipulisilppua, savulammassuikaleita ja sitruunapala (vaihtoehtoisesti sitruunan mehun voi lisätä suoraan keittoon, ei paljoa, pari ruokalusikallista riittää raikastamaan keiton maun.)

Alkuperäisohjeessa on mukana yksi punainen chilipalko, sellaisenkin version aion varmasti tehdä, mutta hyvää oli ilman sitäkin. Tämän kanssa saaristoleipää ja voita, sekä suolakiteitä. Ja lisää savulammaslastuja.Pääruoan lammas oli sekä ulko- että sisäfileitä (uusseelantilaisia). Ulkofileet maustoin aamusella, sisäfileet vain suolasin ja pippuroin suoraan pannulla.

Sulata ulkofileet maltillisesti, kuivaat fileet, ripottele pinnalle hienoa merisuolaa ja pippuria myllystä sekä minttua. Hiero ne oliiviöljyn kanssa fileiden pintaan. Laita fileet jääkaappiin. Ota hyvissä ajoin ennen paistamista huoneenlämpöön, paista voi-oliiviöljyseoksessa fileisiin pinta. Kääri sitten folioon ja laita 150-asteiseen uuniin noin vartiksi (paistimittariin 58 astetta, jolloin liha jää vähän punaiseksi.)Feta-salaatin lisäksi tarjolla oli bataattiviipaleita (uunissa noin 25 min., pinnalla suolaa, kastanjahunajaa ja oliiviöljyä) sekä tsatsikia, jossa siinäkin pari ruokalusikallista sitruunaa.Kun nyt on tämä sitruuna(kuvaus)vaihe menossa, oli meillä yksi jälkkäreistä lemon posset. Taas kerran, mutta se nyt vaan on helppoa ja hyvää.

Olipa täyttä tavaraa, ja ah niin hyvää, mutta ei liian makeaa tämä J:n tekemä kakku.

Ja se oli paljon kauniimman näköinen kuin minun pavlova-läsäykseni. Mutta ei siinäkään maussa mitään vikaa. Marenkipohjan ja hedelmien välissä on kermavaahtoa, johon lisäsin puoli rasiallista uutta Valio suklaa-tuorejuustoa. Vaikutti oikein käyttökelpoiselta tuotteelta. Ja nuo mansikat. Olivat liki mandariinin kokoisia, maksoivat liki 50 senttiä kappale, mutta olivat ne paitsi kovin näyttäviä, myös ihan mukava raikastava lisä jälkkäripöydän antimiin.

Istuimme ruokapöydässä pitkän tovin, ei minullakaan kiire pois, ei tekemään töitä, eikä mitään muutakaan. Ettonet olisin voinut ottaa, mutta jätän väliin, josko tulisi sitten yö paremmin nukutuksi.Kohta kymmenkuinen Aapeli ”askarteli” lautasliinoista ihan omia virpomavitsoja. 🙂

Niitä näitä Ruoka ja viini

Pääsiäisviinejä

Talven aikana olen (kai?) jakanut tavallista vähemmän viinivinkkejä, mikä ei suinkaan johdu siitä, että säännöllisen ansiotulon loputtua olisi säästösyistä viikonlopun viininjuontia vähennetty. Valitettavasti ei. Viinikuluissa on kyllä hieman säästetty, mutta se ei ole seurasta laadusta tinkimisessä, ”kyykkyviinejä” tulee edelleen ostettua aika harvoin.

Talven viinit on tullut pääsääntöisesti hankituksi Haaparannan Systembolagetista, jossa hyvän passito-viinin saa seitsemällä eurolla ja esimerkiksi Tommasin Amaronen noin 25 % halvemmalla kuin Alkosta. Niinpä olen kerran kuussa kouluviikonloppuisin käynyt meidän yhdeksän pullon viinikassin kanssa ”säästämässä”. Mutta hiihtolomaviikolla ja tänä viikonloppuna sekä pääsiäisenä ollaan taas Suomesta saatavien viinien varassa, joten nyt tässä muutamia kokemuksia jaettavaksi.

Aloitetaanpa kuohuvalla. Tämä on sama viini, jota suosittelin jo 2013 jouluviineissä. Mikä parasta, se on nyt ”halpuutettu” (ennen about 18 euroa, nyt alle 15 €) ja uusi pullo on todella tyylikäs ja juhlaan sopiva. Nyt hinta-laatusuhde on kohdillaan. Astoria Prosecco, per favor.

Valkoviinit ovat meillä talvisin aika harvoin esillä, mutta muutama ”vanha” tuttavuus sopisivat alkupaloille. Jos eturuuassa on keitettyjä kananmunia – kuten pääsiäisenä usein on – ei paljon kannata valkoviinejä tarjoilla. Silloin sopisi ehkä olut. Minähän en tiedä oluista yhtään mitään, mutta olin tässä jokunen aika sitten seurueessa, jossa yksi sun toinen niistä jotain tietävä kehui tämmöistä. Minäkin tykkäsin pullosta. 🙂 Ei maistaessakaan tullut inhon väristyksiä.(Hartwall Classic Brown Ale)

Mutta siis mielummin minulle valkkaria. Paluu viininmaistelutaipaleen alkujuurille: Anselmi San Vincenzo on puolikuiva, ja sellaisena uskoisin sen sopivan mausteisten äyriäis-yms ruokien kanssa, ahvenelle ja kuhallekin. Varmemmaksi vakuudeksi yksi alsacelainen. Wolfberger on niitä taloja, joihin voi luottaa. Vrt. Torres, Beringer, Tommasi, Banfi, Doff, Zenato etc. Ihan sama minkä viinin noiden valikoimasta koriisi poimit, olet tehnyt ainakin kelpo, jollet erinomaista valintaa. Tämä on sekoiteviini (Riesling, Muscat ja Pinot Gris) ja taipuu yhtälailla salaateille kuin kalaruuillekin. Eikä ole hinnalla pilattu.

Pääsiäispöydässä on usein lammasta tai karitsaa. Ja se tarkoittaa minulle usein syrah/shiraz-viiniä. Tämä on ollut meillä jo monta kertaa, ei ole kaikkein halvimpia (15 €), mutta on kyllä sen väärti. Se on jo vähän kypsynytkin. Hyvä se on: mehevä ja hilloinen. Paljon marjoja, ehkä jotain syksyistä. Käy porollekin. Brown Brothers Shiraz

Jos haluat kokeilla jotain vähän harvinaisempaa rypälettä, osta Kanonkopin Pinotage: eteläafrikan lämpö tuntuu maussa. Eilen nautimme naudan lehtipihvien kanssa, ja kyllä se maistui. Pieni pala brietä jälkkäriksi sopi sekin tämän kylkeen oikein hyvin.

Ja vielä yksi takuuvarma suositus. Ehkä olen jo monta kertaa ennenkin tästä kirjoittanut. Ehkä tämä on vähän kosiskeleva viini, mutta kyllä argentiinalainen malbec aina vaan on sellainen hyvä, helppo, varma, edullinen… ja enkelithän kuuluvat pääsiäiseenkin, eikö? 🙂 Montes Malbec – eikä ole hinnalla pilattu.

Sitten on vinkattava yksi edullinen samppanja-juttu. Viini-lehden tilaajille tuli toissapäivänä sähköpostiin mainos, että Champagen La Chouete de Champillonia saa kahdenkympin hintaan, edellytyksenä on, että tilaa laatikollisen. Eikä mennyt puolta tuntia tiedon tulemisesta, kun Juniori ja kaverinsa sekä minä oltiin kolmestaan tilattu six-pack. 😀 Jos sinulla on lakkiaiset tai tasavuosijuhlat järjestettävänä niin pistä harkintaan. Me olemme kerran tämän Puistolassa maistaneet (ja maksaneet kympin lasillisesta) ja hyväksi totesimme. Linkin takaa pääset tutustumaan ja tilaamaan. KLIKS

Muistatteko, joskus on täällä pidetty virtuaalimaistiaisia? Miten olisi jos pääsiäispäivänä (tai jo aiemmin) nauttisimme ”yhdessä” tuota Brown Brothersin shirazia ja tänne Temmattuun sitten kommetteja? Olisi mukava. Malja keväälle: nyt lähden Tiiman (historian opiskelijoiden ainejärjestö) 50-vuotisjuhlille!

Ruoka ja viini

Ruoka-ajatuksia

Eilen

… oli paistinkääntäjien ”veljesateria” Teatteriravintola Vänmannissa. Se on nykyisin ensisijaisesti lounasravintola, mutta myös illallis- ja tilausravintola. Olen kerran ollut siellä karonkassa, – aika erikoisessa karonkassa tosin, muutamassa kokouksessa, ja eilen illallisella. Ruoka ja seura oli mitä mainiointa. Ja näkymät.

Miljöökö se aiheutti, että ihan tavoilleni poiketen otin tällaisenkin kuvan?

[kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi]

Alkuruoan kuva olikin jo eilisessä postauksessani – se oli kaunein annos, mutta maultaan vaatimattomin. Pääruokana oli karitsaa kahdella tavalla. Varmistin vielä: ”Se, mihin veitsi ja haarukka ei pysty, saa syödä käsin”. Siis ei ole moukka, vaikka ottaa kyljyksen luusta kiinni ja kaluaa herkullisimmat palaset käsin ja suoraan suuhun”.

Ja taas kerran kaipasin lisää kastiketta. Kastike tekee ruoan! No, mutta hyvää oli.

Minä kattausfriikki olen aina ollut sitä mieltä, että astioilla on vaikutusta ruoan maistuvuuteen, sen ylöspanoon etc. Eilinen jälkkäri oli ”tahmeaa kakkua” [keskustelimme tuosta ´tahmeaa´sanavalinnasta ja ehdotin, jotta eikö mehevä olisi ollut parempi, mikä sai pöytäseurueessa osakseen yleistä hyväksyvää muminaa… ] ja maitosuklaata. Muruset annoksessa olivat hunajakennosta riivittyjä, ja ihan ehdoton edellytys annoksen tasapainoiseksi lopputuntumaksi. Taas kerran tuli todettua, että rapeaa, pehmeää, purtavaa, suussa sulavaa, kylmää, lämmintä, … erilaisia tekstuureja yhdessä annoksessa ovat hyväksi. Maistuvat eritysen hyvin.

Piti jo tänään julkaisemani viinisuosituksia, mutta hieman on kuvaukset kesken, joten jää huomiseksi tai sunnuntaiksi…

Tässä ennakkomainontaa siitä, mitä tuleman pitää …

Mansikoita ja vaahtokarkkeja, ja erinomaista skumppaa! TGIF!
Voi se vapaaherrattelassakin olla perjantaina helpottunut olo. On tässä ollut kaikenlaista…

Tänään on kyllä ollut aika lussakka päivä, aurinkoinen, tosin tuulinen maaliskuinen perjantai, jolloin tulin tavoitteena olleen 12 000 askelta teputelleeni jo ennen ruokaa. Melkoisesti muutakin tehneeni, mutta toisaalta ihmetelleeni, kuinka vähän nykyisin saa aikaiseksi….

Niitä näitä Ravintolat

Teatteriravintolan jälkeen

Eihän se aina mene kuin Strömsössä.

Nyt meni paremmin.

Oli tarkoitus olla ajoissa kotona. Ei oltu.

”Käväisemme” syömässä Teatteriravintolassa. Käväistiin, mutta kun illan lopuksi aloimme kuunnella vuosisadan rakkaustarinaa, ei ollut kotiin lähtimiselle sijaa.

Teatteriravintola on oululaisilta ihan turhaan katveessa. Onhan sieltä kaupungin komeimmat näköalat.

Niitäkin tänään ehdimme ihailla.

Palaan huomenna asiaan, ehkä huomenna on Strömsö-päivä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Keväisiä värejä ja makuja

Tämä mitä ilmeisimmin lyhyeksi jäävä keväinen lämpöaalto sai tänään vihertämään. Tai etsimään ja ostamaan vihreää, – sisustelemaankin oikein. Minähän en juuri sisustele. Silloin kun rakennetaan jotain tai tehdään remppa, silloin olen – mielellänikin – valitsemassa materiaaleja ja kalusteita, mutta kun ne on kerran hankittu, niin niitä ei joka vuodenaika, sesonki, muoti- ja trendioikkujen mukaan vaihdella. Kukkia, kynttilöitä, liinoja, pyyhkeitä ja erilaisia kattaustilpehöörejä vaihtelen vuodenaikojen mukaan, siinä kaikki.

Lime on meidän La Festan ”tehosteväri” ollut aina keväisin. Ja sellaista tänäänkin esille laittelin.

Pikku-narsissejakin ostin, kun kävimme Pehtoorin kanssa aamupäivällä Bauhausissa ostamassa mökille vietäväksi savustuspöntön, vanha kun alkaa olla puhki käytetty. Ja sitten minulle ”valokuvaustarvikkeita” = jousipuristin ja led-lamppu. 🙂 Keskiviikkona aamupäivällä ei ole Bauhausissa juuri ketään. Minusta on edelleen merkillistä olla arkena ”vapaalla”, – huitelemassa ostoksilla.

Kuvattavaksi ostin myös sitruunoita. Ajattelin tämänkertaisen etätehtävän kouluun tehdä joko sitruunoista tai italialaisista viineistä. Saadaan – vihdoin – valita vapaasti tuote/studiokuvauskohteemme. Minulla tietysti ruokaa. Tai viiniä.

Ruoka- ja viinivinkkejä tänne Temmattuunkin lupailin, ja tässä postauksessa tulee ´peruna-tomaattivuoka Provencalen´ -ohje ja yksi espanjalainen punaviini-vinkki, mutta ennen niitä vinkkaan parin vuoden takaiseen ”Pieneen pääsiäisruokakirjaseen”, jonka tein. Joko olet siitä kaikki kokeillut? Tai oliko joku pääruoka tai jälkkäri niin hyvä, että voisit tehdä tänä vuonnakin?

Ja ennakkomainontaa: kävimme tänään myös Alkossa, ja ostinpa muutaman viinin, joita voisin suositella pääsiäispöytään, teen tässä lähipäivinä niistä postauksen. Kuvineen, luonnollisesti. 😉

Viime viikon mökkireissulla löytyi uusi, ainakin meille uusi punaviini, joka ansaitsee tulla mainituksi jo nyt. Finca Contancia, espanjalainen 12 euron punaviini (Saariselän Alkossa oli vuosikerta 2012), jossa on monen monta hyvää rypälettä sekoitettu marjaisaksi, lempeäksi, lämpimäksi, muttei raskaaksi punaviiniksi. Me nautimme sitä poron kanssa, mutta varmasti on soppeli pääsiäislampaankin seuraan. Tai vaikka ihan perjantai-illan nojatuoli-takkatuli-hyvä kirja -sessioonkin.

Ja sitten se simppeli peruna-tomaattivuoka Provencale, joka toi mieleen Italian ja kesän. Tämä riittää yksin pääruoaksi, mutta kylkeen sopii vaikka makkara tai muu grilliherkku… Ohje on Safkaa-kirjasta.

Peruna-tomaattivuoka Provencale

3 isoa perunaa
3 isoa kiinteää tomaattia
3 valkosipulinkynttä
2 timjaminoksaa
½ dl oliiviöljyä
12 aitoa Välimeren anjovisfileetä (sardellia, ei Abban anjovista!!)
suolaa
mustapippuria

Kuori ja leikkaa perunat noin 3 mm paksuiksi viipaleiksi. Viipaloi tomaatit. Hienonna valkosipulinkynnet ja timjamit.

Voitele uunivuoka ruokalusikallisella oliiviöljyllä ja ripottele kolmannes valkosipulista vuoan pohjalle. Lisää päälle kerros perunoita, tomaatteja ja muutama anjovisfilee. Mausta suolalla, pippurilla, timjamilla ja lorauta väliin hiukan oliiviöljyä.

Toista kunnes ainekset loppuvat. Lado päällimmäiseen kerrokseen vuorotellen tomaatteja ja perunoita. Viimeistele pinta anjovisfileillä ja oliiviöljyllä.

Paista vuokaa 200 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia.

Minulla ei ollut tuoretta timjamia (mikä on aika harvinaista, sillä se on lempiyrttini), mutta kyllä kuivattukin kelpasi, – joten kuten. Ja sitten kirjassa luki, että ohje oli ”neljälle”. Me söimme melkein kaiken kaksistaan. Riittävyys riippuuu tietysti siitä, mitä on ohessa. Mutta aina ei kannata uskoa kaikkea mitä on painettu. 😉

Hyvää ruokaa, ja kauniita aurinkoisia päiviä! Nautitaanpa niistä!

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Maanantainakin harrastellen

Aurinko paistoi, tintit lauloivat, hanget kimmelsivät. Aurinkolasit esiin ja kävellen kohti kaupunkia. Ilman kiirettä. Maanantaiaamuna. Matkalla kuvaillen – edelleen kännykällä. 😀

Pikisaaren-Raatinsaaren sillankupeessa oli vedessä heijasteitakin, kameran HDR-asetusta oli kokeiltava.

Oli todella juhlaa olla ulkona. Kuinka hiljaisia tiet ja rannat olivatkaan.

Kampaajalla kului sitten päivä lounasaikaan asti, olisi tehnyt mieli jonnekin aasialaiselle lounaalle, mutta jätin väliin, sillä oli tiedossa vähän parempi päivällinen.

Näiden lamppujen alla kului tänään illansuu.

Olihan kohtuullinen päivällinen tänään. Minulla kuvauskeikka, ja todellakaan ei kännykällä niitä kuvia tullut otetuksi. 150 kuvaa, joista noita lamppuja lukuunottamatta ei ole lupa julkaista. Oli nimittäin paistinkääntäjien ensi kesän kapitulin ”Grand Dinnerin” koemaistelu. Eikä menuakaan saa kertoa. Jos kohta Oulun voutikunnan pressen (ja nykyisin yhä useammin myös kuvaajan) tehtävät vievät aikaa ja vaativat tekemistä, niin tämän illan kaltainen illallinen on harrastuksen parissa tehdystä työstä kohtuullinen korvaus.

Paikka on Oula-ravintola, jossa olisi huomenna Oulun viininystävien Dionysia-juhla, jonne sinnekin on kutsu, mutta jätämmepä se väliin kun on vielä kaksi muuta illallisjuttua tälle viikolle. Miksi aina kaikki sattuvat samalle viikolle?