Eihän se aina mene kuin Strömsössä.
Nyt meni paremmin.
Oli tarkoitus olla ajoissa kotona. Ei oltu.
”Käväisemme” syömässä Teatteriravintolassa. Käväistiin, mutta kun illan lopuksi aloimme kuunnella vuosisadan rakkaustarinaa, ei ollut kotiin lähtimiselle sijaa.
Teatteriravintola on oululaisilta ihan turhaan katveessa. Onhan sieltä kaupungin komeimmat näköalat.
Niitäkin tänään ehdimme ihailla.
Palaan huomenna asiaan, ehkä huomenna on Strömsö-päivä.
Tämä mitä ilmeisimmin lyhyeksi jäävä keväinen lämpöaalto sai tänään vihertämään. Tai etsimään ja ostamaan vihreää, – sisustelemaankin oikein. Minähän en juuri sisustele. Silloin kun rakennetaan jotain tai tehdään remppa, silloin olen – mielellänikin – valitsemassa materiaaleja ja kalusteita, mutta kun ne on kerran hankittu, niin niitä ei joka vuodenaika, sesonki, muoti- ja trendioikkujen mukaan vaihdella. Kukkia, kynttilöitä, liinoja, pyyhkeitä ja erilaisia kattaustilpehöörejä vaihtelen vuodenaikojen mukaan, siinä kaikki.
Lime on meidän La Festan ”tehosteväri” ollut aina keväisin. Ja sellaista tänäänkin esille laittelin.
Pikku-narsissejakin ostin, kun kävimme Pehtoorin kanssa aamupäivällä Bauhausissa ostamassa mökille vietäväksi savustuspöntön, vanha kun alkaa olla puhki käytetty. Ja sitten minulle ”valokuvaustarvikkeita” = jousipuristin ja led-lamppu. 🙂 Keskiviikkona aamupäivällä ei ole Bauhausissa juuri ketään. Minusta on edelleen merkillistä olla arkena ”vapaalla”, – huitelemassa ostoksilla.
Kuvattavaksi ostin myös sitruunoita. Ajattelin tämänkertaisen etätehtävän kouluun tehdä joko sitruunoista tai italialaisista viineistä. Saadaan – vihdoin – valita vapaasti tuote/studiokuvauskohteemme. Minulla tietysti ruokaa. Tai viiniä.
Ruoka- ja viinivinkkejä tänne Temmattuunkin lupailin, ja tässä postauksessa tulee ´peruna-tomaattivuoka Provencalen´ -ohje ja yksi espanjalainen punaviini-vinkki, mutta ennen niitä vinkkaan parin vuoden takaiseen ”Pieneen pääsiäisruokakirjaseen”, jonka tein. Joko olet siitä kaikki kokeillut? Tai oliko joku pääruoka tai jälkkäri niin hyvä, että voisit tehdä tänä vuonnakin?
Ja ennakkomainontaa: kävimme tänään myös Alkossa, ja ostinpa muutaman viinin, joita voisin suositella pääsiäispöytään, teen tässä lähipäivinä niistä postauksen. Kuvineen, luonnollisesti. 😉
Viime viikon mökkireissulla löytyi uusi, ainakin meille uusi punaviini, joka ansaitsee tulla mainituksi jo nyt. Finca Contancia, espanjalainen 12 euron punaviini (Saariselän Alkossa oli vuosikerta 2012), jossa on monen monta hyvää rypälettä sekoitettu marjaisaksi, lempeäksi, lämpimäksi, muttei raskaaksi punaviiniksi. Me nautimme sitä poron kanssa, mutta varmasti on soppeli pääsiäislampaankin seuraan. Tai vaikka ihan perjantai-illan nojatuoli-takkatuli-hyvä kirja -sessioonkin.
Ja sitten se simppeli peruna-tomaattivuoka Provencale, joka toi mieleen Italian ja kesän. Tämä riittää yksin pääruoaksi, mutta kylkeen sopii vaikka makkara tai muu grilliherkku… Ohje on Safkaa-kirjasta.
Peruna-tomaattivuoka Provencale
3 isoa perunaa
3 isoa kiinteää tomaattia
3 valkosipulinkynttä
2 timjaminoksaa
½ dl oliiviöljyä
12 aitoa Välimeren anjovisfileetä (sardellia, ei Abban anjovista!!)
suolaa
mustapippuria
Minulla ei ollut tuoretta timjamia (mikä on aika harvinaista, sillä se on lempiyrttini), mutta kyllä kuivattukin kelpasi, – joten kuten. Ja sitten kirjassa luki, että ohje oli ”neljälle”. Me söimme melkein kaiken kaksistaan. Riittävyys riippuuu tietysti siitä, mitä on ohessa. Mutta aina ei kannata uskoa kaikkea mitä on painettu. 😉
Hyvää ruokaa, ja kauniita aurinkoisia päiviä! Nautitaanpa niistä!
Aurinko paistoi, tintit lauloivat, hanget kimmelsivät. Aurinkolasit esiin ja kävellen kohti kaupunkia. Ilman kiirettä. Maanantaiaamuna. Matkalla kuvaillen – edelleen kännykällä. 😀
Pikisaaren-Raatinsaaren sillankupeessa oli vedessä heijasteitakin, kameran HDR-asetusta oli kokeiltava.
Oli todella juhlaa olla ulkona. Kuinka hiljaisia tiet ja rannat olivatkaan.
Kampaajalla kului sitten päivä lounasaikaan asti, olisi tehnyt mieli jonnekin aasialaiselle lounaalle, mutta jätin väliin, sillä oli tiedossa vähän parempi päivällinen.
Näiden lamppujen alla kului tänään illansuu.
Olihan kohtuullinen päivällinen tänään. Minulla kuvauskeikka, ja todellakaan ei kännykällä niitä kuvia tullut otetuksi. 150 kuvaa, joista noita lamppuja lukuunottamatta ei ole lupa julkaista. Oli nimittäin paistinkääntäjien ensi kesän kapitulin ”Grand Dinnerin” koemaistelu. Eikä menuakaan saa kertoa. Jos kohta Oulun voutikunnan pressen (ja nykyisin yhä useammin myös kuvaajan) tehtävät vievät aikaa ja vaativat tekemistä, niin tämän illan kaltainen illallinen on harrastuksen parissa tehdystä työstä kohtuullinen korvaus.
Paikka on Oula-ravintola, jossa olisi huomenna Oulun viininystävien Dionysia-juhla, jonne sinnekin on kutsu, mutta jätämmepä se väliin kun on vielä kaksi muuta illallisjuttua tälle viikolle. Miksi aina kaikki sattuvat samalle viikolle?
Luppola, Väärti, Nimiloppu, Takavasen, Vonkka, Kaamospirtti, (alla kollaasissa vielä lisää) . .. ja sitten meidän Myötätuuli ja Tuulentupa. Mökkitiellä näkee monenmoisia nimiä, joita mökeille on annettu. Aika mukavia ja kekseliäitä ovat minun mielestäni. Täällä on tapana antaa mökille nimi, ja meilläkin on – kuten hyvin tiedätte – Myötätuuli ja Tuulentupa. Miksi ne on juuri nuo nimet, – olen sen aika päiviä sitten kertonut täällä.
Ulkomaillahan annetaan taloille, huviloille nimet, meidän ystäviemme kanssa ja itsekseen vuokratut talot Euroopassa ovat olleet nimettyjä (Villa Agnes, Villa Paola, Il´Palazzaccio, Villa Franco), ja me olemme monta kertaa naureskelleet, että muutamme talomme/kotimme nimeksi Château Kangas, eikö olisi aika hieno näin viiniharrastajien huushollin nimeksi?
Onhan Suomessa talonnimi ollut aina 1800-luvulle asti sukunimeä tärkeämpi identifioinnin lähde. Sukunimistöhän paljolti pohjautuu talon- ja paikannimiin, mutta mökkinimillä on ihan oma kulttuurinsa.
Kävin nollakelin lumisateessa yksikseni kävelemässä, kuvailemassa noita kylttejä (ja näin poliisioperaation! Täällä, keskellä-ei-mitään, tapahtui! Palaan asiaan, jos selviää mistä oli kyse.) Edelleen lumen hillitön määrä jaksaa hämmästyttää; ja Pehtoorilla teetättää katoilla (ja alhaallakin) hommia.
Mutta vielä muutama kuva mökkitien varrelta. En muista (enkä löydä), olenko kertonut (olen tainnut), että tässä Hangasojan varrella oli vanhemmillani mökki jo 60-luvulla. Siellä ei perheestämme paljon muut kuin minä, kansakoululainen tuttuvaperheen kanssa, ehtinyt käydä. No mutta, se mökki on tässä lähellä, puron toisella puolella, – joten minulla on puolivuosisatainen ihan oma historiani tässä maisemassa.
Minä muuten tiedän, mistä Eero Aarnio on saanut ideansa yhteen tiettyyn lamppuun…
Tänään oli sitten lomaviikon juhlaillallisen aika. Juhlaillallinen jossain muualla kuin minun kattamanani ja kokkaamani mökin pöydän ääressä. Lähdettiin kylille syömään. Aapelille elämänsä toinen ”oikea” ravintolakokemus. Edellinen oli lounas Laanilan Kievarissa syyslomalla ja nyt sitten oikein päivällisaikaan, vieläpä rotissööriravintolaan. Kaltio valikoitui meidän ruokapaikaksi: ja Aapeli sai ikkunapaikan! Valon lapsi viihtyi katsellen pihalle, ravintolaan, tarjoilijan touhuja, syöden omia eväitään, jutellen, jokellellen, kiljahdellen ihastuksesta, – kaksituntinen sujui mallikkaammin kuin monelta aikuiselta.
Aktiivisuusmittari ranteessa näyttää 140 %. Hieman kummeksun, että noinko olen ollut toimelias tänään, vaikka tuntuu, etten ole oikein mitään ehtinyt.
Hyvä on, kävelimme iltapäivällä kaupunkiin, Cantinaan, pizzalle. Tuleehan siitä liikkumista ja askelia. Ja pizzasta hyvä ja kylläinen olo. Hyvästä pizzasta hyvä olo. Ja kävelemisestä, ja leppoisasta lauantaista, helmikuun hiipumisesta.
Muutoin päivään on kuulunut jo eilen aloitettu kirjahyllyjen ja rompevaatehuoneen perkaus. Palaan vielä asiaan tässä viikolla,.. ollaan Miniän kanssa lähdössä kirppishommiin, joten siksikin asia ajankohtainen.
Mutta ruoka- tai oikeastaan herkkuasiaa vielä tänään tähän. Tein aamupäivällä appelsiini-sitruunakakun, jota äsken siivut Mövenpickin-vaniljajätskin kanssa nautimme.
Tämäkin ohje on Sikke Sumarilta. Ja huom. tässä on ainesta pääsiäisen jälkkäriksi. Olennaista on, että tarjolla on myös jätskiä tai tuhtia kermavaahtoa. Eikä ole pahitteeksi että on sellainen sitruunafriikki kuin mie. Ja jo eilen ollut macadamia-öljy on taas tarpeen, joten ”synergia-etua” on tässä kakussa. Helppoa kuin heinänteko, joskin pieni kummallisuus tässä on: appelsiini ja sitruuna keitetään!
Appelsiini-sitruunakakku
1 iso sitruuna
1 iso appelsiini
1 ½ dl macadamiaöljyä
4 munaa
2 ½ dl sokeria
175 g mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
Päällystä 24 cm kakkuvuoka leivinpaperilla ja kuumenna uusi 180 asteeseen. [Tein kahteen pienempää irtopohjavuokaan, toinen meni pakkaseen, ja kulkeutunee mökille jossain vaiheessa.]
Pese sitrukset hyvin harjalla, laita ne kattilaan, peitä vedellä ja keitä kuorineen kaikkineen puolisen tuntia. Ota pois vedestä, anna jäähtyä. Halkaise hedelmät, ja poista siemenet ja keskeltä kalvot. Jauha pamiksilla pyreeksi.
Vatkaa sokeri, munat ja öljy vaahdoksi. Lisää vaahtoon mantelijauho, jossa on leivinjauhe sekoitettuna ja lisää sitten mukaan sitruspyre. Kaada taikina vuokaan ja paista 50 – 60 minuuttia.
Buon appetito!
Tällaisina helmikuun perjantaina, kun siihen aikaan, kun ennen tulin töistä, olemme Pehtoorin kanssa syöneet erinomaisen päivällisen ja nauttineet pullollisen punaviiniä, olen iloinen, että sittenkin tunnen ansainneeni perjantain. Ja sen hyvän päivällisen.
Jo eilen etsin ohjeita, joilla tämän päivän safka olisi tarkoitus toteuttaa. Ja Sikke Sumarin kirja ”Ruokaa rakkaudella” oli nyt se opus, joka tarjosi ohjeet tähän päivälliseen.
Mausteista karitsan ulkofileetä (vai filettä?) ja fetaperunoita.
Olennaista ovat mausteet. Eivätkö aina?
Karitsan ulkofileet
600 g karitsan ulkofilettä
suolaa ja pippuria
Mausteseos
1 tl kuminansiemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
½ tl chilihiutaleita (laitoin vähän vähemmän peperinchinoa)
timjamia
4 rkl hunajaa
Paistamiseen voita ja oliiviöljyä
Murskaa siemenet morttelissa ja lisää hunaja.
Mausta fileet suolalla ja pippurilla
Paista fileet hunaja-mausteseoksen, voin ja oliiviöljyn kansa ruskeiksi ja kypsiksi (mittari + 58 C). Jos haluat ihan umpikypsiä, niin sitten vielä toviksi (~5 min. 150 C) uuniin.
Kääri fileet folioon, anna levätä tovi (5 – 7 min.) ja leikkaa tarjolle.
Tee oheen feta-perunoita (ohje 4:lle hengelle)
200 g feta-juustoa
½ kg perunoita
macadamiaöljyä
oliiviöljyä
suolaa ja pippura
Leikkaa perunat tikuiksi ja huuhtele ne kylmässä vedessä. Tärkeää on kuivata perunatikut huolella: tarkoitus on että ne paistuvat, eivätkä kiehu.
Paista perunat reilussa macadamiapähkinä-oliiviöly-seoksessa. Mausta perunat suolalla ja pippurilla. Varaa aikaa paistamiseen. Kun perunat ovat ruskistuneet, kaada ylimääräinen rasva pois ja murustele juusto joukkoon. Ripottele pinnalle timjamia.
Meillä oli tämän kanssa vähän ”väärä” viini (olisi ollut shirazin/syrahin paikka): mutta ei kalifornialainen cabernet sauvignon Bogle missään tapauksessa ollut huono. Se olisi varmasti naudanlihan tai juustojen tai takkatulen ääressä vielä parempi kuin karitsan kumppanina. Kaikkinensa oikein paljon pidin sen mausta.
Muutoin sellainen ristiriitainen rajalla olemisen tunnelma…
Tänään oli viininmaistiaiset. Juuri palasimme. Emme kuitenkaan olleet Kemissä, emmekä Lumilinnassa, jossa sielläkin on viinikellari, kuten kuvista näkyy.
[klikkaa isommaksi]
Näitä Lumilinna kuvia jäi silloin pari viikkoa sitten aika paljon laittelematta, ja kun se kerran oli niin hieno, niin tähän vielä jäätaidetta sieltä.
Keskiaikaisessa linnassa oli myös hautaholvi, tai ainakin sen ovi, mikä minua hautausmaafriikkiä ilahdutti kovasti.
Ovi ravintolaan oli näin hieno,
Ja kattaus jääpöydillä miljööseen sopiva.
Takaovestakin olisi voinut kulkea…
Mutta siis tänään: viininmaistiaisissa Karjasillalla oli viinejä, jotka oli ostettu suoraan tiloilta, Ranskasta. Pullojen hintahaarukka 8 – 87 euroa. Onneksi sokkomaistiaisissa ymmärsimme Chateau Kirwanin päälle… Se oli kyllä aika taivaallista.
Ja toinen kierros. Jälkiruokaviinejä joiden kanssa juustoja ja toinen toistaan ihanampia jälkkärikakkuja. Mutakakkua, suklaavaahtokakkua ja niitä ennen juustoja. Ui-jui.
Eikä tänään ollut kotonakaan huonoja makuja: iltapäivällä laittelin meille ruoaksi kotitekoisia, handmade pinaattilättyjä. On ihan turha luulla että olisivat olleet jotain tylsää arkiruokaa; ehei, olivat melkein yhtä hyviä kuin blinit. Lisukkeista parasta oli pecorino-juusto ja hieman löysäksi keitetyt kananmunat. Kurkkuhakkelus, katkaravut, tonnikala ja uusi raejuusto ruohosipulilla olivat myös ihan jees.
Lupaan kirjoittaa tähän alle reseptin huomenna. Ihan itseänikin varten, olivat nimittäin niin hyviä, että haluan tehdä toistekin. Vegesafkaa, ja pinaattihan on ihan rautaa.(tai
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Pinaattilätyt ”Safkaa”-kirjan ohjeen mukaan (pikkuisen oikoen)
2 pkt (a 70 g) tuoretta pinaattia (tai 2,5 dl pakastettua)
3 kananmunaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
½ dl silputtua ruohosipulia
suolaa
mustapippuria
muskottipähkinää
2 – 3 rkl voita
Laita pinaatti siivilään ja kaada päälle kiehuvan kuumaa vettä, huuhtele pinaatti vielä kylmän veden alla ja purista vesi tarkasti pois. Tee lettutaikina, lisää mausteet, ja sitten sekaan silputtu pinaatti. Taikina kannattaa vielä hurauttaa pamixilla tasaiseksi ja jättää puoleksi tunniksi turpoamaan. Lisää voisula ennen paistoa.
Ja tosiaan päälle pecorino (tai parmesan lastuja).
Nyt on paineita: blogiin on laskurin mukaan* tulossa tänään 700 000 näyttökertaa täyteen, mikä merkinnee, että täällä käy lukijoita. Päivittäin monta sataa. Siis odotuksia sille, että tekstiä olisi taas, ilmeisesti on.
*Tämä laskuri laskee vain blogikäynnit, ja on ollut toiminassa helmikuusta 2009 lähtien, siis vasta 1½ vuotta blogin perustamisen jälkeen… )
Mutta tänään on niitä päiviä, että pää on ihan tyhjä – tai siis se on täynnä lähdeviitteiden kuurnaamista ja oikolukua, ja sitten yhden läksykuvan työstämistä. Yhden kuvan, monta tuntia!
~~~~~~~~~~~~~~~~
No on minulla onneksi jemmassa yksi resepti vuosikymmenten takaa. Olin Esikoisen kanssa Helsingissä keväällä 1990, jolloin hän oli reilun puolivuotias ja ystävättärelläni oli silloin muutaman kuukauden ikäinen poikavauva. Asuin heillä pari yötä, ja ystävä – armoitettu ruoanlaittaja, mutta nuoruusvuosien anoreksia oli jättänyt jälkensä häneen – heti synnytyksen jälkeen aloitti ankaran diettaamisen tai siis jatkoi hyvin vähäkalorisen ruokavalion noudattamista. Ja sillä reissulla sain monta hyvää ”painonvartijan” reseptiä, ja tämä on yksi niistä. Että jos laskiaispullat ovat nyt pannassa, niin tämmöisellä voisi korvata? Löysin ohjeen jonkun vihkon välistä viime viikolla ja tein pitkästä aikaa.
Painonvartioiden piirakka (= pannari)
150 g rahkaa
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl makeutusainetta
4 rkl vehnäjauhoja
2 leivinjauhetta
4 rusinoita
Päälle 200 g omenaa kuutioina, kanelia, Canderelia.
Sekoita ensin rahka, munat ja sokerit.
Sitten loput aineet. Taikina vuokaan ja omena (tai mustikat) päälle.
Uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi.
Tämä on siis yhden sortin pannari, ja toisin kuin tavallisia, tätä ei kannata syödä heti lämpimänä, sillä makeutusaine maistuu hieman kitkerälle. Mutta jääkaappikylmänä tämä on ihan hyvä välipala kahvin kanssa. Nyt kun on kaikenmoisia mausterahkoja niin niitä kannattaa kokeilla tähän. Laitoin uuniomena-rahkaa (vai Skyriä?), ja se kyllä sopi.
~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja kuvahaasteen tietysti voin julkaista. Tällä viikolla aiheena on liike. Ja olisi kuvattava kuvapari, jossa toisessa kuvassa liike on pysäytetty ja toisessa liike näkyy. Vähän haastetta siis. Meillä oli koulussa tämä kerran jo syksyllä, ja silloin kuvailin niitä junia, muistatteko? Täällä silloiset harkkarini. Nyt aion ottaa kohteeksi jonkin vähän hitaammin liikkuvan. 🙂
Äskeisestä kotona nautitusta blinipäivällisestä olisi runsaati kuvia, mutta niissäpä ei ole mitään olennaista uutta viime vuotiseen… Edelleen poromousse todettiin parhaaksi lisukkeeksi. Blineistä, niiden lisukkeista ja viineistä, ja niiden historiastakin juttua täällä. KLIKS ja toinenkin postaus aiheesta.
Uutta ja uusia kuvia on eiliseltä ravintola Nallikarin brunssilta, eiliseen siis jatko-osa. Nallikarin brunssista on tarkat tiedot ravintolan kotisivulla, mutta yksi olennainen listasta puuttuu: jääkellarin lohi! Ja se oli kyllä minun ehdoton suosikkini. Tosin yhtä hyvää oli myös sen kanssa valitsemani saaristolaisleipä ja muikut. Ja pidin kyllä siitä, että tarjolla oli croissanteja ja niiden kanssa hillahilloa, eikä mitään boysenmarjatuontijuttua. Olisi ollut rieskaa ja pikkuisia cocktail-piirakoitakin, mutta enpä niillä lähtenyt vatsaani täyttämään, kun oli muutakin hyvää valittavaksi asti.
Juustoja oli vähintäänkin riittävästi, lihaleikkeleistä mie en paljon piittaa, jos pöydässä on kalaa ja juustoja.
Kuulostelin koko brunssin ajan, josko neljän hengen seurueen miespuoliset – joiden kyllä tiedän aamiaisilla arvostavan pekonia ja munia – olisivat niitä kaivanneet, mutta ei mainintaa sanallakaan. Ehkäpä pöydän anti oli riittävä ilman niitäkin.
Onhan siitä ollut ennenkin puhetta, että maksaruoat ovat minun suosikkejani, usein tilaan ravintolassa lämpimänä ruokana maksapihvejä, mikä on tietysti aina riski: ne voivat olla pilalle paistettuja tai jos hyvin käy ne ovat ihanan pehmeitä, makoisia. Noh, eilen ei ollut mitään maksapihvejä, vaan oli poronvasanmaksaa, jota osaan itsekin tehdä kohtuullista, mutta kyllä eilinen oli – ihan vaatimattomuuttani voin todeta – vähintään yhtä hyvää.:)
En ole ihan varma, oliko oheen laitettu remoulade-kastike tarkoitettu juuri maksalle, mutta minä ainakin pidin niiden kumppanuudesta. 😉
Pöydässä oli vielä ”päivän keitto” joka eilen oli katkarapukeitto, minä olisin kaivannut lisää chiliä, mutta voihan se olla, että buffassa ei voi kovin tulisia soppia serviiserata.
Pääruokakin oli. Tästäkinhän on ollut puhetta: minä syön mieluummin vaikka kaksi eturuokaa tai noutopöydästä itseni kylläiseksi, … mie en niin perusta noista lämipimistä … Eilen oli listalla ”Maustepaahdettua perunaa” ja sitten – kuten listassa lukee – ”Vaihtelevasti makkaraa/kanaa/ribsejä/lihapyöryköitä”) – meille sattui kohdalle kanaa. Oikeastaan ihan turha minulle. Mutta se ”talon kokkeli”!! Sieniä, munakokkelia ja juustoa. Ei kovin kuvauksellinen (tuossa takana), mutta olihan se hyvää. Oli. Eikä perunoissakaan mitään vikaa, jos olisi enää jaksanut syödä.
Ja jälkkäri? Meidän perheessä Pehtoori on se jälkkärifriikki. Vohveleita tykötarpeineen.
Olihan meillä vielä paluumatka kotiin käveltävänä, joten miksenpä minäkin olisi annokseni koonnut. 🙂
Brunssiin kuuluu kuohuva. Vaikka vain lasillinen. Muttaku. Mutta kun me olimme eilen ystävien kanssa, ja oli jo ihan selkeästi iltapäivä, joka siinä nautiskellessa vaihtui illansuuksi, oli väistämätöntä, että kuohuva ja toinenkin … kuului asiaan. Ja hieman kyllä vaikutti että (kerrankin) oli kuohuva hinnoiteltu ”sisäänheittohintaan” (= pullollinen Freixenettiä 20 euroa).
Näillä eväillä helmikuun ahdistus on helpottunut olennaisesti.
Rauhallinen lauantaiaamu, jolloin flunssa ei enää juurikaan riesana, eikä asioita toimitettavana.
Päivän täytti Nallikarin ravintolan brunssi: toinen ”virallinen” ravintolakuvauskeikkani oli tänään. Pääsin taas ravintolan keittiöön ja saliin kuvaamaan oikein luvan kanssa. Kovasti mieluista harjoittelua tämmöinen on minulle.
Kävin ensin puolen päivän molemmin puolin kuvaamassa yksikseni ja sitten ajelin kotiin viemään jalustan ja kameralaukun kotiin, ja hain Pehtoorin kaveriksi ja kävelimme Nalskuun. Myös ystävät Koskitieltä (= VMP) tulivat seuraksi, ja tällä toisella reissulla sitten nautimme tarjolla olleen brunssin.
Brunssi on Nallikarissa uusi juttu, nyt vasta kolmatta kertaa. Ensi viikonlopusta lähtien (silloin siellä ulkona talvimaailma lumilinnoineen, pulkkamäkineen ja luistinratoineen) myös sunnuntaisin, mikä on minusta vielä parempi brunssipäivä kuin lauantai.
Eikä Oulussa todellakaan ole sunnuntaibrunsseja juuri ollut. Hesassa niitä tuntuu olevan joka kaupunginosassa, ja jos ja vaikka minkälaisella teemalla, mutta Oulussa vain Puistola ja kai Bisketti ovat pitäneet yllä jonkinlaista brunssikulttuuria.
Minusta brunssit ovat ihania, melkein yhtä hienoja kuin piknikit. Joskus parempiakin. Tänään ainakin sopi oikein hyvin meille.
Nalskusta on tullut kyllä aika suosittu ulkoilukohde, – muillekin kuin minulle, joka siellä tunnun ramppaavan harva se päivä tai ainakin harva se viikko.
Ja nyt kun siellä on vielä brunsseja tarjolla, niin varmasti entistä useammin… 🙂
Kuvasatoa on liki 200 otosta, joten perkailen niitä huomenissa ja kerron samalla, mitä kannattaa maistaa, ja minkä voi skipata ja jättää tilaa erinomaisen hyville vohveleille lisukkeineen.
Jatkuu huomenna …
