Ruoka ja viini – Sivu 85 – Tuulestatemmattua

Lauantain sinisiä hetkiä

Sataa vettä. Nurmet liki hehkuvat vihreyttään. Päivällä ankeampaa kuin voisi kuvitellakaan. Sataa lisää vettä. Mutta on lämmin. Ihan mukavan lämmin (+6,5 C) jo ennen aamukahdeksaa kun kameran kanssa olin Toivoniemeä kuvailemassa, kun siirryin Tuiranrantaan, kun lähdin vielä Möljälle. Satoi, muttei paljon. Oli hyvä hengittää. Kuitenkin, oli hyvä olla ulkona.

Klikkaa isommaksi.

Sitten kauppaan ostamaan kaikenlaista hyvää. Ihan rauhassa valitsemaan, miettimään, etsimään uusia tuotteita. Tänään kun jatkuu kahden hengen pikkujouluviikonloppu. Ja huomiseksi tekeillä kaikenmoista.

Ja koko lauantai kotona. Ei menoja, eikä velvotteita.

Testasimme sen toisen tämän viikonlopun virtuaalitaisting-viineistä : Cabernet Sauvignon oli suositeltu kinkulle, possulle, ja kun meillä ei sellaista edes jouluna harrasteta, niin laiton tänään ruoaksi possunfilettä käärittynä prosciuttoon. Ja ennen fileen vuoraamista prosciuttolla peittelin sen pestolla (arrabiata-versio, jota olen tuonut Haaparannan ICAsta). Sitten uuniin (190 astetta) reiluksi puoleksi tunniksi. Uunin jälkeen kiedoin fileen tiukkaan pakettiin foliolla ja annoin ”rauhoittua” vartin verran. Sitten leikkaaminen annonpaloiksi, ja oheen sieniä ja tattirisottoa, sekä punaviinikastiketta. Väitän, että huonompiakin pikkujoulusafkoja on tänä viikonloppuna ollut tarjolla. 😉

Eikä siinä vielä kaikki! Jälkkäriksi hilla(rahka)pannacotta. Nyt kun on tämä panna cotta -vaihe menossa löysin Valion sivuilta (jossa muuten on ihan hulppea joulujälkkkäreiden reseptivalikoima tarjolla) ohjeen, jota soveltelin vähän. Käytin valmista Jängän hillakastiketta, ja tuli oikein hyvää. Hedelmäsokerilla kun vielä tein niin ei kovin kaloristakaan.

Piti tällainen versio tehdä huomisenkin takia. Huomiseksi aiottu jälkkäri kun ei meidän Juniorin nykyiseen ruokavalioon sovi, niin tein tänään tuota light-juttua niin paljon, että huomiseksi on pojalle oma jälkkäri. Meidän nuoret kun jokunen viikko sitten tavatessaan päättivät viettää jouluun asti herkutonta (karkitonta, keksitöntä, pullatonta etc. elämää, haasteessa on myös alkoholittomuus siten, että viikossa on vain yksi päivä, jolloin saa nauttia viiniä tai siideriä etc.) elämään. Kun panoksena on kohtuullisen iso summa rahaa (150 euroa) ovat molemmat havaintojeni mukaan olleet aika tiukkoja vetonsa kanssa.

Vaikka pihalla (Pehtoorin asentelemana) on jo monia ”kausi/jouluvaloja” niin tänään olen laitellut esille pieniä tuikkuja, valosarjoja, liinoja ja muutamia tonttujakin. Oli aikeena lähteä huomenaamulla äidin kanssa Tuomiokirkkoon Hoosiannaa kuuntelemaan, mutta eipä äiti jaksakkaan, joten täällä kotosalla jatkuu valmistelut kohti adventtia. … Mukavaahan tämä on.

”Paras glögi” -äänestys ja virtuaalipruuvi vol. III

Milloin minusta on tällainen pimeässä kuvaaja tullut? – Tietysti Valoa Oulu -festivaali vetää valon luo, ja ne syttyvät vasta kun on pimeä. Siis tänäänkin liki kolme tuntia kiertelemässä torinrannassa, kaupungilla, Tuirassa, padon juurella.

Vaikka kuinka asianmukaisesti olin pukeutunut, niin sen verran kotiin tullessa kuitenkin paleli, että mukillisen glögiä sallin itselleni. Ei, tämä ei ole glögikauden aloitus. Blossan vuosikertaglögi on tullut avatuksi jo mökillä syyslomalla.

Kuitenkin perinteinen glögimaaottelu (Blossa vastaan Loimu) on vielä pitämättä. Kyselenpä nyt teidän mielipidettä, hyvät blogivieraat/ystävät. Tässä linkit Alkon sivuille: Blossa ja Loimu. Kummasta pidät enemmän, vai oletko löytänyt jonkun oman suosikkisi? Pidän kyselyä auki 15.12. asti ja sen jälkeen alkuviikosta on tarkoitus julkaista perinteiset jouluviinisuositukseni, joten olisi mukava saada ”yleisön suosikki” mukaan suosituksiin. 😉

Minulla on jo vahva mielipide toisesta, toinen on avaamatta, mutta en kerro vielä.

Pitkään aikaan (kesäkuun jälkeen) ei ole täällä blogissa ollut virtuaalipruuvia. Olisiko viikonloppuna sen aika? Toinen taistingiin valitsemani on australialainen jouluviini, Cabernet Sauvignon, jota pitäisi olla melkein jokaisessa Alkossa. Sitä me emme ole testanneet, mutta Adam Pinot Gris on meillä ollut kalan kanssa jo muutaman kerran, mikä kertoo siitä, että me pidimme siitä aika lailla.

Laittelen sunnuntai-iltana meidän kommentit noista, laitelkaahan tekin makukokemuksia julki kommenteissa.

Kaikkien joko viinejä tai glögejä kommentoineiden kesken arvon
yhden ensi vuoden Oulu kuvissa -kalenterin!

Loimua on iltakuvissakin!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Muuton jälkeen tuparit

Aamu Hakaniemessä aukeni tuntien, että eilen on nosteltu, kannettu ja kannateltu.

Päivän ohjelmassa tavaroiden paikoilleen laittoa, eikä täällä tarvi mitään maalata, eikä tuntitolkulla luututa kuten Porvoonkadun vuokra-asunnossa. Edelliset omistajat olivat tehneet melko perusteellisen ”myyntiremontin”, mm. koko kylppäri, lattiat ja keittiön kodinkoneet on vaihdettu ja seinät maalattu, joten ihan priimakunnossa on tämä asunto.

Ainoa, missä tämä häviää edelliselle on näköala: yhdeksännen kerroksen näkymä Aleksin Kiven kadulle, Brahen puistoon ja Linnanmäelle oli paljon hienompi kuin tämä kolmannen kerroksen kerrostalojen keskellä oleva sisäpiha istutuksineen ja lasten leikkikenttineen, mutta ei tämäkään huono ole. Hyvin on lapsi uuden kodin valinnut. Yhteispelillä löydettiin, – pitkin syksyä on asuntovahtien kanssa Helsingin mielettömän kallista asuntotarjontaa tarkkailtu.

Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

No mutta tänään muutto viimeistelty, seiniin reikiä, ikkunoiden pesua, muuton sotkujen siivoilua ja illalla – perinteisesti – kaupungille viettämään tupareita: tänään tyär tarjosi meille muuttoavusta illallisen. 😉 Erinomaisen mukavaa. Oliskohan eka kerta näin päin? No mutta, joka tapauksessa Pastorissa nautimme erinomaisen hyvää ruokaa. Erikseen ei voi kehua mitään – kaikki oli hyvää. Tai ehkä ne perunat! Ne on ylitse muiden. Ja se pinot noir!!! Siitä olisi paljon kertomista. .. Varsinkin siitä kuinka tulin ylikävelleeksi sommelierin … tai siis… No mutta. Töpeksinnästäni huolimatta: tuolla myydään parasta pinot noiria, jota Suomessa on tarjolla.

Kuvistakin näkee, että kävimme näyttämässä tyttärelle Tornin näköalabaarin: siellä kannattaa käydä. Tarjoilu ei poikkea tavallisesta, mutta näköalat yli Helsingin ovat huikeat.

Ja paluu Hakikseen jo yhdeksän aikoihin … Me muuttajat emme jaksa jäädä kaupungille riekkumaan. 😉

Ruoka ja viini

Kokeilemisen arvoisia…

Nyt on uusia tuotteita Tuulestatemmatun keittiössä, ja onpa niistä ilosanomaa levitettävä teillekin.

Olen koko syksyn syönyt Alpro-jukurtteja. Viilit ja paljolti rahkat ja Skyrit ovat jääneet kauppaan, mutta Alpro-tuotteita on tullut testatuksi. Ehdoton lemppari on kookoksella maustettu perusjukurtti. Sitä ja mysliä aamiaiseksi, jo vain lähtee päivä käyntiin.

Kun viikonlopuksi (tyttären iloksi) tein aika valtaisan satsin lappuskaa (= lappa/vispipuuro) niin kokeilin myös sen kanssa tuota kookosjukurttia (kuvassa tavisversio). Siitähän tuli gourmettitason herkku. Vaikka jälkkäriksi. Tyär ja Pehtoorikin söivät noin mielummin kuin kuohukerman kanssa (ne kalorit, ne kalorit!).

Sitten toinen alpro-viritys oli mökillä; tein pannarin Alpro-makumaitoon. Muutoin ihan ”Kujan paras pannukakku” -ohjeen mukaan, mutta maidon tilalla tuoremantelijuomaa. Kuvassa alla tosin on kookosta, ja varmasti sitäkin vois varmasti käyttää pannarin tekoon. Vielä en ole kokeillut, millaista tulisi jos tekis kaakaon tuohon – ehkä kohta kun istahdan telkkarin ääreen katsomaan Cartier-Bresson -dokkaria, voisin iltapalaksi nauttia kookos-kaakaon.

Niin mutta siitä pannarista vielä: tuli vähän mantelinen maku siihen, ei tarvinnut sitten hilloa tai sokrua niin paljoa. Nuoretkin tykkäs. Varmaan noita muitakin makuja vois testata. Suklaamaidosta tehty pannari ja siihen satsuma-viipaleita ja vaahdotettua alpron vispiä päälle. Ei varmaankaan kovin huono.

Pehtoorin aamujukurttina on Creamy Mustikka. Huolimatta, että jukurtti on ”creamy” siinä ei ole tavallista jukurttia enemmän kaloreita. Sitten jotain, missä on kaloreita, mutta muutoin pitäisi olla huipputerveellistä ja on meidän keittiössä aika uusi juttu, on tämä:

Kookosöljyä olen käyttänyt mm. herkkusienten paistamiseen, tulipa wokkiruoan oheen oivallinen lisuke. Ja sitten broilersuikaleita olen siinä paistellut. Rypsi- ja oliiviöljyn tilalla olen tuota ruvennut laittelemaan, ja kyllä se maistuu hyvälle, – huolimatta siitä, että sen pitäisi olla kovin terveellistä! Sen sanotaan olevan niin terveellistä, että kehotetaan lusikallakin lappamaan, jollei keksi, mihin ruokaan sitä laittaisi. En minä nyt niin terveelliseksi ala, että öljyä ihan itekseen lusikoisin syötäväksi. Mutta kokeilehan – yksi edellytys tykkäämiselle on tietysti se, että pitää kookoksen mausta.

Liekö nämä ”terveyssapuskat” osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että keväällä äkäisenä aamuöisin vaivannut mahakatarrini on nyt ohi. Itse asiassa se taisi jäädä sinne Ligurian vuorille, sillä reissun jälkeen ei ole enää oireita ollut. Ehkä aika paransi. Pehtoori on kyllä huomautellut, että olisikohan pitkien työpäivien poisjäämiselläkin osansa asiassa. Niin tai näin, ohi on.

Ja sitten tähän loppuun jotain vähemmän terveellistä: kinkku-juustopiirakka! Eiliselle herraseurueelle tarjoamani Quiche Lorraine -mukaelman ohjeen lupasin, ja tässäpä se.

Pohja:
150g voita
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl vettä

Nypi rasva ja jauhot (joihin olet sekoittanut leivinjauheen ) ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna levätä hetki jääkaapissa. Painele taikina irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle ja hiukan reunoille. Esipaista pohjaa 15 minuuttia parisataa-asteisessa uunissa.

Täyte:
200 g Emmental-raastetta
2 pkt filepekonia (punainen HK:n pekonipaketti)
4 dl kevytkermaa
4 munaa
mustapippuria (aika paljon pyörittelin myllystä)
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna

Pinnalle kirsikkatomaatteja (oli monenvärisiä)

Pilko pekoni pieniksi suikaleiksi ja paista pannulla rapeaksi, valuta talouspaperin päällä.
Sekoita täytteen ainekset ja kaada esipaistetut vuoan päälle. Painele tomaatit pintaan.
Pistä piirakka takaisin uuniin, ja paista vielä noin 45 minuuttia.
Laita hyvissä ajoin (toisin kuin tuossa minun versiossani) leivinpaperi päälle, ettei pinta tummu liikaa.

Huolimatta että ruoassa on aika paljon kananmunaa, ei se ollut punaviinin ohella ollenkaan huono yhdistelmä. Päinvastoin tuhti juustomäärä teki siitä punaviinille hyvän parin.

Ruoka ja viini

Bordeaux-ilta meillä

Marraskuinen tiistai, joka oli pimeämpi kuin moni muu päivä vuodessa. Pimeämpi ja sateisempi kuin moni muu. Mutta nyt on mukava, liki valaistunut, olo.

Meillä oli Bordeaux-ilta. Tai itse asiassa ”Bordeaux maailmalla” -ilta. Minullahan on ilo olla ”vanhojen herrojen viinikerhon” toinen naisjäsen. Tämä maskuliinijäsenistä koostuva seura kokoontuu neljä kertaa vuodessa, ja kuinka ollakkaan nyt jo kolmannen kerran marraskuun kokoontumiselle ei tuntunut löytyvän mitään kokoontumispaikkaa, joten ilmoitin, että toki meidän Festaan voi tulla, jollei muualle päästä.

Ja meille tulivat. Minä ja yhdeksän viinimiestä maistelimme viinejä, jotka on tehty Bordeauxin ulkopuolella, mutta bordeauxilaisista rypäleistä. Missään vaiheessa en ollut luvannut, eikä missään vaiheessa edellytetty, että olisin tehnyt muuta kuin avannut oveni vieraille, mutta eihän se oikein meitsin maailmaan sellainen sovi. Joten pientä köksäilyä harrastelin.

Ja huolimatta siitä, että ranskalaiset viinit saatikka ranskalainen keittiö olisivat ominta aluettani, niin teinpä piirakan [Quiche Lorraine – laittelen joku päivä ohjeen…] , ja hieman muita tykötarpeita. Ja niistä huolimatta – vai niidenkin avittamana – oli todella mukava ilta. Kahdeksan miesvierasta ja Pehtoori viihtyivät pöydän ääressä useammankin tunnin.

Umbriasta liki neljä vuotta sitten tuotu Sangrantino Passito sai ansaitsemaansa huomiota. No sehän ei kuulunut illan teemaan, mutta sen halusin juuri näille ihmiselle tarjoa. Eikä turhaan.

Illan varsinaisen teeman mukaisesti viinit olivat viinejä, jotka on tehty Bordeaux-rypäleistä, mutta jossain muualla kuin Bordeauxissa. Mielenkiintoisia kaikki olivat, mutta edelleen tuli todettua, että Ranska viinimaana – ja sen jäljittelijät, seuraajat, matkijat etc., – ovat minulle viinimaailma, jota en opi, eikä siitä tule minun kohteeni.

Mutta taas on yritetty oppia. Ja kuten sanottu: viini on hyväksi. Joskus jopa tiistaina. Hyvässä seurassa, oppien ja mukavia jutellen.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus VAT

Joutsenia, liturgian lopulla, kuvahaasteet – ja valpolicella

Olin tänään ortodoksikirkossa, siellä oli ”ylienkelien ja muiden ruumiittomien voimien juhla” [on otettava selvää, mitä tuo tarkoittaa… ]. Ystävän luvalla menin kuvailemaan; tämä oli nyt kolmas kirkko, jota yritin (paino sanalla yritin) kuvailla yhtä etätehtävää varten. Ei sittenkään tarpeeksi aikaa, ei mahdollisuutta keskittyä.

Ja kun vielä olen deletoinut Turkansaaressa jo kuukausi sitten ottamani kirkkokuvat ja Saariselän kappelin kuvissa on monta ongelmaa, niin on todettava, että ei nyt onnistu kirkkokuvaus minulta. Minä, joka niitä olen kuvaillut iät ajat, maailmalla ja kotona. Nyt ei onnistu. Kun nyt niiden kuvaaminen on läksynä!!!

Se, mitä yritän sanoa, on, että olen kuin paraskin opiskelija ennen etätehtävien palautusta: selityksiä surkean tuloksen vuoksi on repullinen! Että minäkin – paatunut opiskelijoiden seli-seli-selitysten kuuntelija – olen nyt itse samassa tilanteessa. Niinpä päätin, etten selittele: palautan tehtävät ajallaan, pää pystyssä (vain itsekseni häveten), enkä selittele. Olen kuvatessa oppinut paljon, ja yritän kestää palautteen.

Sitä paitsi ortodoksiliturgian loppupuolella oli jännittävää käydä. Jos pitäisi sanoa yksi adjektiivi, joka kuvasi tunnelmaa kirkossa, se oli ”familiääri”. Siellä oli tavattoman läheinen tunnelma.

Tai ehkä vain olin siinä ”moodissa”. Olin juuri vienyt Esikoisen lentokentälle. Taas kerran tyttären hyvästellyt. Koskapa minulla oli aikaa ennen liturgian päättymistä ja kirkkoon menoa, ajelin autolla ja kävelin Heinäpäässä ja muualla yhteensä parisen tuntia, ja satuinpa Kempeleessä ajelemaan ohi pellon, jossa joutsenet, kymmenet, olivat yöpyneet. Heräilivät jo. Kaukaa pitkällä objektiivilla tavoitin heräämisensä: monet nukkuivat, osa oli jo hereillä, osa jo kaulat kauniisti koholla, olivat kuin nuotteja viivastolla. (klikkaamalla kuvat suurenevat)

Lentokenttä, Kempeleen pellot, Heinäpään, Etu-Lyötyn ankeat marraskuiset kadut ja ortodoksiliturgian jälkeiset kuvat ja tunnelma…. Näiden jälkeen kotiin. Kaksin olemme sunnuntain viettäneet.

Olen/olemme pitkin syksyä maistelleet ja nauttineet viinejä pitäen mielessä, että pian on aika tehdä Tuulestatemmatun viinisuositukset joulupöytään (ks. esim. viimevuotinen). Sen vuoksi muutama maistettu viini, joka muutoin olisi päätynyt tänne kehuttavaksi, on jäänyt mainitsematta. Mutta nyt ei voi pantata tätä: italialainen, Veneton Valpolicella avattiin kahden hengen sunnuntaisafkalle. Ja vielä nautiskelen tässä ohessa … Siinä ”mikään-ei-pistä-vastaan”. Se on kertakaikkisen hyvä, terve, peruspunaviini, jossa ei happamuus häiritse makua. Se ei ole yltiömakea, ei turhan kosiskeleva. Se on hyvä. Osta pikkujouluviikonloppuun kokeeksi, ehkä päädyt hankkimaan sen joulupöytäänkin: Valpolicella, per favor.

~~~~~~~~~~~~~~

On sunnuntai ja se tarkoittaa sitäkin, että on uuden kuvahaasteen aika. Tulevan viikon kuvahaaste on ”Kaupungin valot” ~ joko konkreettisesti tai vertauskuvallisesti. Aika mukava haaste, minusta ainakin. Myös kännykuvaajat ovat tervetulleita mukaan!

Kuvahaasteeni siis lähti kuin lähtikin käyntiin. Haastesivulla on jo kolme kansiota ja lisäksi tämä uusi, yhteensä 14 kuvaa ja ainakin parikymmentä kommenttia. Keskustelussa on päästy jo asian syvimmän olemuksen äärelle:

Harrastaja eli amatööri tarkoittaa rakastajaa, intohimoisesti asiaansa suhtautuvaa. Töissä voi olla vain töissä, puolinukuksissa, harrastuksen parissa ei koskaan!

Olen niin samaa mieltä!:)

Tein muuten tuohon blogisivun ylävalikkoon uuden klikkauskohdan ”Kuvahaastesivu”, sieltä pääset suoraan haastesivulle. Viikon aikana siellä on käyntejä jo parisataa. Klikkauduhan katsomaan, millaisia kuvia lukijat ovat lähettäneet. Ja lähetä omasi.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Ruokaa ja seuraa

Ruokapäivä tänään. Ja perhepäivä.

Näiden kahden teeman ympärillä, niihin liittyen, niissä aikaa kuluttaen on päivä mennyt.

Ja hyvä on: lenkillä ja muutama junakuva. 😉 Niin ja käväisimmepä äsken viininmaistiaisissakin.

Iltapäivällä ruokapöytään tulivat molemmat lapset (ja miniä luonnollisesti ja Aapeli, of course), jotka olivat isälleen hankkineet perinteiset lahjat: ceedeellinen Kari Tapion musiikkia ja pokkari. Perinteet on hyväksi.

Ja sitten istahdimme pöytään; aika kunnianhimoisen menun olin suunnitellut, ja aika lailla onnistuikin, mutta vähän turhan monta komponenttia siinä oli.

Joka tapauksessa pääruokana oli karitsanfileitä ja oma kehittelemäni stout-kastike, ja kyllä se oli tänään ihan erinomaisen hyvää. Siihen oheen salaattia, myskikurpitsaa, ohrattoa, palsternakkaa, alkuun leipää ja sienisalaattia (hei meillähän on tyär käymässä; sieniruoilla hemmotellaan Esikoista). Ja sitten jälkkäriksi tyrnipannacottaa, jota sain sisareni luona jokunen aika sitten.

1-2

Kyllä siitä pitivät tänäänkin kaikki. Ja sekin on kovin helppo!

Tuon alla olevan ohjeen tein kaksinkertaisena meille viidelle:

Tyrnipannacotta
1 dl vispi- tai kuohukermaa
1/2 dl tyrnitäysmehua (makeuttamaton)
3/4 dl sokeria
1 liivatelehti
1 dl turkkilaista jugurttia
Laita liivalehti likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kerma, tyrnimehu ja sokeri. Kiehauta ja anna poreilla hiljalleen kunnes sokeri on sulanut. Kun liivatelehti on pehmeä, purista sitä nyrkissä liika vesi pois ja laita se kuumaan seokseen samalla voimakkaasti vispilällä sekoittaen. Lisää jugurtti ja sekoita tasaiseksi. Kaada kahteen, kolmeen tai neljään jälkiruokamaljaan, peitä tuorekelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Tarjoa pannacotan kanssa jotain rapeaa: pähkinärouhetta, suklaalastuja tai esimerkiksi kaurakeksi – rapea lisäke tuo mukavaa tasapainoa pehmeälle jälkkärille. [tänään oli noita suklaatikkuja, passeleita olivat].

Isänpäiväkuva: poika ja pojanpoika.

Pitkään istuskeltiin pöydässä. Höpöteltiin.

Sitten illan tullen nuoret lähtivät Patelaan: sisar lähti veljensä luo vierailulle, yökylään. – Ja? Ja pelaamaan Mario Kartia!!! Juniori oli ostanut [tilannut Ranskasta!!] pullollisen samppanjaa ja ladannut vanhat pelit valmiiksi ja sisarukset aikoivat viettää illan – ja yön – pelaten ja samppanjaa nautiskellen. Jotenkin minä muistelen, ettei meidän varttivuosisatavaiheeseen kuuluneet koti-illat samppanjan äärellä. 🙂

Samaan aikaan toisaalla: me kävimme keskikaupungilla pienimuotoisissa viininmaistiaisissa. Poikkeuksellisen pienimuotoisissa. Hyvä niin.

Nyt väsy.

Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus Yliopistoelämää

Pizzapalaveri ja Oulun valot

valoVOIMAlaitos

Tänään palaveri tohtoriopiskelijan kanssa, – viimeinen ennen kuin käsikirjoitus lähtee esitarkastukseen. Olen kyllä jotensakin satavarma, että keväällä saadaan vielä väitöstilaisuuskin, ja erkaantumiseni yliopistomaailmasta vahvistuu koko ajan…

Kun meillä kummallakaan ei enää ole lipastolla työhuonetta päätimme mennä Puistolaan pizzalle; sellainen myöhäinen työlounas. Mukavastihan se meni, ruoan ääressä on hyvä palaveerata. Ja nyt kun Oulussa on Cantina, minäkin syön pizzoja muuallakin kuin Italiassa. Aika leuhkasti sanottu, eikö? – mutta en paljon oikeasti ole pizzerioita Oulussa harrastellut. Noh, Cantina ei olekaan ihan tavis pizzeria.

Vaikka päivällä tein pitkähkön lenkin jäin meetingin jälkeen vielä kaupungille, Tuiraan, kävelemään ja kuvailemaan. On päiviä, jolloin ajattelen, että olisi kiva asua lähempänä keskustaa. Tämä 5 – 6 kilometrin matka ei innosta piipahtelemaan, noh, kesällä pyörällä, mutta ei näin marraskuussa iltasella. Nykyään kun iltasellakin saatan lähteä ulos, mitä ei kyllä tavallisesti ole tapahtunut… Ei ole tullut pieneen mieleenkään.

Raatinsaaressa ”toisella puolen”.

Ja kaupunkinäkymien lisäksi kuvailin junia! Tänäänkin. Monta kertaa. Tulette vielä kuulemaan.

Pian on taas Valoa Oulu -tapahtuma, – sitä jo odotan. Tässä viimevuotisen tapahtuman huippuja: Resonassi, joka on Oulun Energian toteuttama ja Leevi Lehtisen suunnittelema.
Pidän siitä hyvin paljon…

Niitä näitä Ruoka ja viini

Mocca Panna Cotta!

Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin sää jatkuu …

Todettiin radiossa. Ja kyllä sen tunsin lenkilläkin. Ihan liikaa vaatteita päällä, tuli kuuma, vauhti hiljeni, eikä liikkumisessa sitä tavallista riemua, – oli kuuma! Mutta aurinkoa, hyvää happea hengittää, – kuitenkin.

Ulkoilun lisäksi tänään ruokapäivä: Aapeli vanhempineen tuli syömään.

Kehittelin jauhelihasta uudenlaiset pihvit: 8oo g jauhelihaa, taikinaan desi kuumaa vettä, yksi Beef-fondi siihen liukenemaan, suolaa, pippuria, ½ dl korppujauhoja, pari, kolme murskattua valkosipulin kynttä, paprikan ylijäämät silputtuna, ei kananmunaa, nopea vaivaaminen taikinaksi. Sitten isohkoja pihvejä (8 kpl), joiden päälle paprikarengas ja ympärille pekonviipale. Sitten uunivuokaan, ja uuniin 200-astetta ja noin kolme varttia. … Chilimajoneesin, paahdettujen juuresten ja linguine-pastan kanssa upposivat aika äkkiä.

Ja jälkkäriksi Mocca Panna Cotta. Moccapannacotta. Eli kahville maistuvaa hyytelöityä kermaa. Nam.

Valion ohjetta en muuttanut mitenkään, ainoastaan sen, että korvasin kahviliköörin Itävallan tuliaisina tuodulla Mozart Dark Chocolate -liköörillä. Jos erikseen menet ostamaan likööriä tätä varten, osta Kahluaa. Se on kyllä yksi niistä harvoista likööreistä, joita mielellään juo. Tai noh, ei sitäkään juoda voi, mutta lasillisen siemailla. Ja sitä voi käyttää kahvidrinksuihin, ja -kakkuihin, ei maistu esanssille, vaan oikeasti kahville. Ja makealle! 😉 Sopivasti makealle.

Mutta palatkaamme pannacottaan, jota ensimmäisen kerran maistettiin sisareni luona, ja nyt sitten omakohtainen kokeilu.

Mocca Panna Cotta

Valmistusaineet

2 liivatelehtea
2 dl Vispikermaa (Eila)
1½ dl vahvaa kahvia
2 rkl kahvilikööriä
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria

Valmistusohje

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 min.
Kuumenna kerma, kahvi, kahvilikööri ja sokerit kattilassa kiehumispisteeseen. Nosta kattila pois liedeltä.
Sulata valutetut liivatelehdet kuumaan seokseen. Jäähdytä samalla sekoittaen esim. kylmässä vesihauteessa. Näin ehkäiset jälkiruoan kuorettumisen. (Tämä oli minulle uusi niksi, ja se kyllä toimi.)
Jaa pannacotta kahvikuppeihin tai laseihin. Pidä peitettynä jääkaapissa n. 3 – 4 tuntia.
Tarjoa kylmänä ja ripota pinnalle pipari- tai keksimuruja tai vaihtoehtoisesti suklaapapuja (huom. sis. laktoosia).

Helppoa kuin heinänteko; tyylikäs, ei liian täyttävä jälkkäri on tämä.

Ja Aapelin kanssa olemisen jälkeen, kun Juniori lähti lukemaan fysiikan kokeisiin ja vei perheensä mennessään, kun minä mietin, lähtisinkö vielä ulos vai vetäytyisinkö lukemaan takkatulen ääreen, samalla tyttären kanssa whatsappeilen, olen niiiiiiiin iloinen, että huomisia kanditöitä ei ole pöydällä yhtäkään 😉 ja niinpä päätän sittenkin vain jatkaa surffailua. 😉

Historiaa Niitä näitä Ruoka ja viini

Kekrin henkiinherättäminen?

Kaarnikkakakusta pyhäinpäiväksi jälkkäri?

Ohje on ollut täällä ennenkin. Viime viikonloppuna mökillä tein uudenlaisen version, kevyemmän: vaihdoin tuorejuuston rahkaan. Ja pohjaan käytin Fazerin Keksimurua, mikä ei ollutkaan ollenkaan huono ratkaisu.

Tänään meillä ei kyllä tuota syödä, sillä olemme juuri lähdössä sadonkorjuujuhliin. Ouluun avattavan uuden Lapland Hotellin Oula-ravintolassa on tänään paistinkääntäjien Juhla. Lokakuun lopussa on rotissöörien kesken milloin milläkin teemalla kokoonnuttu hyvän ruoan äärelle, ja vuonna teemana on kekri. En voi kuin itseäni syyttää, että minulla on juhlassa myös ”huki”.

Kekrin, halloweenin, pyhäinpäivän (ruoka)historiaa koetan vähän avata. Sen tekemiseksi olen viettänyt melkein koko päivän koneella.

Ja tässä sitten lainaan itseltäni (ja SKS:n sivuilta edelleen):

Syöminen kuului tärkeänä osana kekrin viettoon. Oli kunnia asia, ja uskon asia, että pöydän oli notkuttava ruokaan aamuvarhaisesta yömyöhään, se kun takasi, että talosta ei ruoka seuraavana vuonna loppunut. Sadonkorjuujuhlassa oli myös viinan virrattava: uskottiin näet, että isännän hyvä humala vahvistaisi viljan kasvua tulevalla satokaudella. Toisilla seuduin humaltuminen, tai ainakin sammuminen, oli tosin tiukasti kielletty, jottei vilja menisi lakoon.
Kekrinä syötiin monenlaista ruokaa alueen perinteistä riippuen, mutta eniten merkitystä oli kekrilampaalla. Muita kekriruokia – yleensä teurasruokia – olivat muun muassa lammaskeitto ja veririeskat, ja sitten makkarat, limput, kalat sekä muut tavanomaiset ruuat. Perunoita ja nauriita kannatti kuitenkin välttää, jos ei halunnut itselleen paiseita ja ajoksia. Kun kekri kristinuskon myötä alkoi menettää merkitystään vuoden tärkeimpänä juhlana, monet kekriruoat siirtyivät jouluun. Suomalainen jouluruokahan on sadonkorjuuruokaa jos mikä.

Hyvät pyhät, hyvät ihmiset! Mitä sitten juhlittekin – kekriä, pyhäinpäivää, halloweenia tai ihan vain syystalven viikonloppua – syökää hyvin, on sadonkorjuun aika.