Ruoka ja viini – Sivu 85 – Tuulestatemmattua

Mökkinimiä, lumikuvia, ravintolapäivällinen

Luppola, Väärti, Nimiloppu, Takavasen, Vonkka, Kaamospirtti, (alla kollaasissa vielä lisää) . .. ja sitten meidän Myötätuuli ja Tuulentupa. Mökkitiellä näkee monenmoisia nimiä, joita mökeille on annettu. Aika mukavia ja kekseliäitä ovat minun mielestäni. Täällä on tapana antaa mökille nimi, ja meilläkin on – kuten hyvin tiedätte – Myötätuuli ja Tuulentupa. Miksi ne on juuri nuo nimet, – olen sen aika päiviä sitten kertonut täällä.

Ulkomaillahan annetaan taloille, huviloille nimet, meidän ystäviemme kanssa ja itsekseen vuokratut talot Euroopassa ovat olleet nimettyjä (Villa Agnes, Villa Paola, Il´Palazzaccio, Villa Franco), ja me olemme monta kertaa naureskelleet, että muutamme talomme/kotimme nimeksi Château Kangas, eikö olisi aika hieno näin viiniharrastajien huushollin nimeksi?

Onhan Suomessa talonnimi ollut aina 1800-luvulle asti sukunimeä tärkeämpi identifioinnin lähde. Sukunimistöhän paljolti pohjautuu talon- ja paikannimiin, mutta mökkinimillä on ihan oma kulttuurinsa.

Kävin nollakelin lumisateessa yksikseni kävelemässä, kuvailemassa noita kylttejä (ja näin poliisioperaation! Täällä, keskellä-ei-mitään, tapahtui! Palaan asiaan, jos selviää mistä oli kyse.) Edelleen lumen hillitön määrä jaksaa hämmästyttää; ja Pehtoorilla teetättää katoilla (ja alhaallakin) hommia.

Mutta vielä muutama kuva mökkitien varrelta. En muista (enkä löydä), olenko kertonut (olen tainnut), että tässä Hangasojan varrella oli vanhemmillani mökki jo 60-luvulla. Siellä ei perheestämme paljon muut kuin minä, kansakoululainen tuttuvaperheen kanssa, ehtinyt käydä. No mutta, se mökki on tässä lähellä, puron toisella puolella, – joten minulla on puolivuosisatainen ihan oma historiani tässä maisemassa.

Minä muuten tiedän, mistä Eero Aarnio on saanut ideansa yhteen tiettyyn lamppuun…

Tänään oli sitten lomaviikon juhlaillallisen aika. Juhlaillallinen jossain muualla kuin minun kattamanani ja kokkaamani mökin pöydän ääressä. Lähdettiin kylille syömään. Aapelille elämänsä toinen ”oikea” ravintolakokemus. Edellinen oli lounas Laanilan Kievarissa syyslomalla ja nyt sitten oikein päivällisaikaan, vieläpä rotissööriravintolaan. Kaltio valikoitui meidän ruokapaikaksi: ja Aapeli sai ikkunapaikan! Valon lapsi viihtyi katsellen pihalle, ravintolaan, tarjoilijan touhuja, syöden omia eväitään, jutellen, jokellellen, kiljahdellen ihastuksesta, – kaksituntinen sujui mallikkaammin kuin monelta aikuiselta.

Ruoka ja viini

Lauantai liikkuen ja herkutellen

Aktiivisuusmittari ranteessa näyttää 140 %. Hieman kummeksun, että noinko olen ollut toimelias tänään, vaikka tuntuu, etten ole oikein mitään ehtinyt.

Hyvä on, kävelimme iltapäivällä kaupunkiin, Cantinaan, pizzalle. Tuleehan siitä liikkumista ja askelia. Ja pizzasta hyvä ja kylläinen olo. Hyvästä pizzasta hyvä olo. Ja kävelemisestä, ja leppoisasta lauantaista, helmikuun hiipumisesta.

Muutoin päivään on kuulunut jo eilen aloitettu kirjahyllyjen ja rompevaatehuoneen perkaus. Palaan vielä asiaan tässä viikolla,.. ollaan Miniän kanssa lähdössä kirppishommiin, joten siksikin asia ajankohtainen.

Mutta ruoka- tai oikeastaan herkkuasiaa vielä tänään tähän. Tein aamupäivällä appelsiini-sitruunakakun, jota äsken siivut Mövenpickin-vaniljajätskin kanssa nautimme.

Tämäkin ohje on Sikke Sumarilta. Ja huom. tässä on ainesta pääsiäisen jälkkäriksi. Olennaista on, että tarjolla on myös jätskiä tai tuhtia kermavaahtoa. Eikä ole pahitteeksi että on sellainen sitruunafriikki kuin mie. Ja jo eilen ollut macadamia-öljy on taas tarpeen, joten ”synergia-etua” on tässä kakussa. Helppoa kuin heinänteko, joskin pieni kummallisuus tässä on: appelsiini ja sitruuna keitetään!

Appelsiini-sitruunakakku

1 iso sitruuna
1 iso appelsiini
1 ½ dl macadamiaöljyä
4 munaa
2 ½ dl sokeria
175 g mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta

Päällystä 24 cm kakkuvuoka leivinpaperilla ja kuumenna uusi 180 asteeseen. [Tein kahteen pienempää irtopohjavuokaan, toinen meni pakkaseen, ja kulkeutunee mökille jossain vaiheessa.]
Pese sitrukset hyvin harjalla, laita ne kattilaan, peitä vedellä ja keitä kuorineen kaikkineen puolisen tuntia. Ota pois vedestä, anna jäähtyä. Halkaise hedelmät, ja poista siemenet ja keskeltä kalvot. Jauha pamiksilla pyreeksi.

Vatkaa sokeri, munat ja öljy vaahdoksi. Lisää vaahtoon mantelijauho, jossa on leivinjauhe sekoitettuna ja lisää sitten mukaan sitruspyre. Kaada taikina vuokaan ja paista 50 – 60 minuuttia.

Buon appetito!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Hyvin syöty

Tällaisina helmikuun perjantaina, kun siihen aikaan, kun ennen tulin töistä, olemme Pehtoorin kanssa syöneet erinomaisen päivällisen ja nauttineet pullollisen punaviiniä, olen iloinen, että sittenkin tunnen ansainneeni perjantain. Ja sen hyvän päivällisen.

Jo eilen etsin ohjeita, joilla tämän päivän safka olisi tarkoitus toteuttaa. Ja Sikke Sumarin kirja ”Ruokaa rakkaudella” oli nyt se opus, joka tarjosi ohjeet tähän päivälliseen.

Mausteista karitsan ulkofileetä (vai filettä?) ja fetaperunoita.

Olennaista ovat mausteet. Eivätkö aina?

Karitsan ulkofileet

600 g karitsan ulkofilettä
suolaa ja pippuria

Mausteseos
1 tl kuminansiemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
½ tl chilihiutaleita (laitoin vähän vähemmän peperinchinoa)
timjamia
4 rkl hunajaa

Paistamiseen voita ja oliiviöljyä

Murskaa siemenet morttelissa ja lisää hunaja.
Mausta fileet suolalla ja pippurilla
Paista fileet hunaja-mausteseoksen, voin ja oliiviöljyn kansa ruskeiksi ja kypsiksi (mittari + 58 C). Jos haluat ihan umpikypsiä, niin sitten vielä toviksi (~5 min. 150 C) uuniin.

Kääri fileet folioon, anna levätä tovi (5 – 7 min.) ja leikkaa tarjolle.

Tee oheen feta-perunoita (ohje 4:lle hengelle)

200 g feta-juustoa
½ kg perunoita
macadamiaöljyä
oliiviöljyä
suolaa ja pippura

Leikkaa perunat tikuiksi ja huuhtele ne kylmässä vedessä. Tärkeää on kuivata perunatikut huolella: tarkoitus on että ne paistuvat, eivätkä kiehu.

Paista perunat reilussa macadamiapähkinä-oliiviöly-seoksessa. Mausta perunat suolalla ja pippurilla. Varaa aikaa paistamiseen. Kun perunat ovat ruskistuneet, kaada ylimääräinen rasva pois ja murustele juusto joukkoon. Ripottele pinnalle timjamia.

Meillä oli tämän kanssa vähän ”väärä” viini (olisi ollut shirazin/syrahin paikka): mutta ei kalifornialainen cabernet sauvignon Bogle missään tapauksessa ollut huono. Se olisi varmasti naudanlihan tai juustojen tai takkatulen ääressä vielä parempi kuin karitsan kumppanina. Kaikkinensa oikein paljon pidin sen mausta.

Muutoin sellainen ristiriitainen rajalla olemisen tunnelma…

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Vielä Lumilinnassa …

Tänään oli viininmaistiaiset. Juuri palasimme. Emme kuitenkaan olleet Kemissä, emmekä Lumilinnassa, jossa sielläkin on viinikellari, kuten kuvista näkyy.

[klikkaa isommaksi]

Näitä Lumilinna kuvia jäi silloin pari viikkoa sitten aika paljon laittelematta, ja kun se kerran oli niin hieno, niin tähän vielä jäätaidetta sieltä.

Keskiaikaisessa linnassa oli myös hautaholvi, tai ainakin sen ovi, mikä minua hautausmaafriikkiä ilahdutti kovasti.

Ovi ravintolaan oli näin hieno,

Ja kattaus jääpöydillä miljööseen sopiva.

Takaovestakin olisi voinut kulkea…

Mutta siis tänään: viininmaistiaisissa Karjasillalla oli viinejä, jotka oli ostettu suoraan tiloilta, Ranskasta. Pullojen hintahaarukka 8 – 87 euroa. Onneksi sokkomaistiaisissa ymmärsimme Chateau Kirwanin päälle… Se oli kyllä aika taivaallista.

Ja toinen kierros. Jälkiruokaviinejä joiden kanssa juustoja ja toinen toistaan ihanampia jälkkärikakkuja. Mutakakkua, suklaavaahtokakkua ja niitä ennen juustoja. Ui-jui.

Eikä tänään ollut kotonakaan huonoja makuja: iltapäivällä laittelin meille ruoaksi kotitekoisia, handmade pinaattilättyjä. On ihan turha luulla että olisivat olleet jotain tylsää arkiruokaa; ehei, olivat melkein yhtä hyviä kuin blinit. Lisukkeista parasta oli pecorino-juusto ja hieman löysäksi keitetyt kananmunat. Kurkkuhakkelus, katkaravut, tonnikala ja uusi raejuusto ruohosipulilla olivat myös ihan jees.

Lupaan kirjoittaa tähän alle reseptin huomenna. Ihan itseänikin varten, olivat nimittäin niin hyviä, että haluan tehdä toistekin. Vegesafkaa, ja pinaattihan on ihan rautaa.(tai

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pinaattilätyt ”Safkaa”-kirjan ohjeen mukaan (pikkuisen oikoen)

2 pkt (a 70 g) tuoretta pinaattia (tai 2,5 dl pakastettua)
3 kananmunaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
½ dl silputtua ruohosipulia
suolaa
mustapippuria
muskottipähkinää
2 – 3 rkl voita

Laita pinaatti siivilään ja kaada päälle kiehuvan kuumaa vettä, huuhtele pinaatti vielä kylmän veden alla ja purista vesi tarkasti pois. Tee lettutaikina, lisää mausteet, ja sitten sekaan silputtu pinaatti. Taikina kannattaa vielä hurauttaa pamixilla tasaiseksi ja jättää puoleksi tunniksi turpoamaan. Lisää voisula ennen paistoa.

Ja tosiaan päälle pecorino (tai parmesan lastuja).

Bloggailu Ruoka ja viini

Vähän sanottavaa

Nyt on paineita: blogiin on laskurin mukaan* tulossa tänään 700 000 näyttökertaa täyteen, mikä merkinnee, että täällä käy lukijoita. Päivittäin monta sataa. Siis odotuksia sille, että tekstiä olisi taas, ilmeisesti on.

*Tämä laskuri laskee vain blogikäynnit, ja on ollut toiminassa helmikuusta 2009 lähtien, siis vasta 1½ vuotta blogin perustamisen jälkeen… )

Mutta tänään on niitä päiviä, että pää on ihan tyhjä – tai siis se on täynnä lähdeviitteiden kuurnaamista ja oikolukua, ja sitten yhden läksykuvan työstämistä. Yhden kuvan, monta tuntia!

~~~~~~~~~~~~~~~~

No on minulla onneksi jemmassa yksi resepti vuosikymmenten takaa. Olin Esikoisen kanssa Helsingissä keväällä 1990, jolloin hän oli reilun puolivuotias ja ystävättärelläni oli silloin muutaman kuukauden ikäinen poikavauva. Asuin heillä pari yötä, ja ystävä – armoitettu ruoanlaittaja, mutta nuoruusvuosien anoreksia oli jättänyt jälkensä häneen – heti synnytyksen jälkeen aloitti ankaran diettaamisen tai siis jatkoi hyvin vähäkalorisen ruokavalion noudattamista. Ja sillä reissulla sain monta hyvää ”painonvartijan” reseptiä, ja tämä on yksi niistä. Että jos laskiaispullat ovat nyt pannassa, niin tämmöisellä voisi korvata? Löysin ohjeen jonkun vihkon välistä viime viikolla ja tein pitkästä aikaa.

Painonvartioiden piirakka (= pannari)

150 g rahkaa
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl makeutusainetta
4 rkl vehnäjauhoja
2 leivinjauhetta
4 rusinoita

Päälle 200 g omenaa kuutioina, kanelia, Canderelia.
Sekoita ensin rahka, munat ja sokerit.
Sitten loput aineet. Taikina vuokaan ja omena (tai mustikat) päälle.
Uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi.

Tämä on siis yhden sortin pannari, ja toisin kuin tavallisia, tätä ei kannata syödä heti lämpimänä, sillä makeutusaine maistuu hieman kitkerälle. Mutta jääkaappikylmänä tämä on ihan hyvä välipala kahvin kanssa. Nyt kun on kaikenmoisia mausterahkoja niin niitä kannattaa kokeilla tähän. Laitoin uuniomena-rahkaa (vai Skyriä?), ja se kyllä sopi.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kuvahaasteen tietysti voin julkaista. Tällä viikolla aiheena on liike. Ja olisi kuvattava kuvapari, jossa toisessa kuvassa liike on pysäytetty ja toisessa liike näkyy. Vähän haastetta siis. Meillä oli koulussa tämä kerran jo syksyllä, ja silloin kuvailin niitä junia, muistatteko? Täällä silloiset harkkarini. Nyt aion ottaa kohteeksi jonkin vähän hitaammin liikkuvan. 🙂

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Brunssi Nallikarissa (vol. 2)

Äskeisestä kotona nautitusta blinipäivällisestä olisi runsaati kuvia, mutta niissäpä ei ole mitään olennaista uutta viime vuotiseen… Edelleen poromousse todettiin parhaaksi lisukkeeksi. Blineistä, niiden lisukkeista ja viineistä, ja niiden historiastakin juttua täällä. KLIKS ja toinenkin postaus aiheesta.

Uutta ja uusia kuvia on eiliseltä ravintola Nallikarin brunssilta, eiliseen siis jatko-osa. Nallikarin brunssista on tarkat tiedot ravintolan kotisivulla, mutta yksi olennainen listasta puuttuu: jääkellarin lohi! Ja se oli kyllä minun ehdoton suosikkini. Tosin yhtä hyvää oli myös sen kanssa valitsemani saaristolaisleipä ja muikut. Ja pidin kyllä siitä, että tarjolla oli croissanteja ja niiden kanssa hillahilloa, eikä mitään boysenmarjatuontijuttua. Olisi ollut rieskaa ja pikkuisia cocktail-piirakoitakin, mutta enpä niillä lähtenyt vatsaani täyttämään, kun oli muutakin hyvää valittavaksi asti.

Juustoja oli vähintäänkin riittävästi, lihaleikkeleistä mie en paljon piittaa, jos pöydässä on kalaa ja juustoja.

Kuulostelin koko brunssin ajan, josko neljän hengen seurueen miespuoliset – joiden kyllä tiedän aamiaisilla arvostavan pekonia ja munia – olisivat niitä kaivanneet, mutta ei mainintaa sanallakaan. Ehkäpä pöydän anti oli riittävä ilman niitäkin.

Onhan siitä ollut ennenkin puhetta, että maksaruoat ovat minun suosikkejani, usein tilaan ravintolassa lämpimänä ruokana maksapihvejä, mikä on tietysti aina riski: ne voivat olla pilalle paistettuja tai jos hyvin käy ne ovat ihanan pehmeitä, makoisia. Noh, eilen ei ollut mitään maksapihvejä, vaan oli poronvasanmaksaa, jota osaan itsekin tehdä kohtuullista, mutta kyllä eilinen oli – ihan vaatimattomuuttani voin todeta – vähintään yhtä hyvää.:)

En ole ihan varma, oliko oheen laitettu remoulade-kastike tarkoitettu juuri maksalle, mutta minä ainakin pidin niiden kumppanuudesta. 😉

Pöydässä oli vielä ”päivän keitto” joka eilen oli katkarapukeitto, minä olisin kaivannut lisää chiliä, mutta voihan se olla, että buffassa ei voi kovin tulisia soppia serviiserata.

Pääruokakin oli. Tästäkinhän on ollut puhetta: minä syön mieluummin vaikka kaksi eturuokaa tai noutopöydästä itseni kylläiseksi, … mie en niin perusta noista lämipimistä … Eilen oli listalla ”Maustepaahdettua perunaa” ja sitten – kuten listassa lukee – ”Vaihtelevasti makkaraa/kanaa/ribsejä/lihapyöryköitä”) – meille sattui kohdalle kanaa. Oikeastaan ihan turha minulle. Mutta se ”talon kokkeli”!! Sieniä, munakokkelia ja juustoa. Ei kovin kuvauksellinen (tuossa takana), mutta olihan se hyvää. Oli. Eikä perunoissakaan mitään vikaa, jos olisi enää jaksanut syödä.

Ja jälkkäri? Meidän perheessä Pehtoori on se jälkkärifriikki. Vohveleita tykötarpeineen.

Olihan meillä vielä paluumatka kotiin käveltävänä, joten miksenpä minäkin olisi annokseni koonnut. 🙂

Brunssiin kuuluu kuohuva. Vaikka vain lasillinen. Muttaku. Mutta kun me olimme eilen ystävien kanssa, ja oli jo ihan selkeästi iltapäivä, joka siinä nautiskellessa vaihtui illansuuksi, oli väistämätöntä, että kuohuva ja toinenkin … kuului asiaan. Ja hieman kyllä vaikutti että (kerrankin) oli kuohuva hinnoiteltu ”sisäänheittohintaan” (= pullollinen Freixenettiä 20 euroa).

Näillä eväillä helmikuun ahdistus on helpottunut olennaisesti.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Nallikarissa brunssilla (vol. 1)

Rauhallinen lauantaiaamu, jolloin flunssa ei enää juurikaan riesana, eikä asioita toimitettavana.

Päivän täytti Nallikarin ravintolan brunssi: toinen ”virallinen” ravintolakuvauskeikkani oli tänään. Pääsin taas ravintolan keittiöön ja saliin kuvaamaan oikein luvan kanssa. Kovasti mieluista harjoittelua tämmöinen on minulle.

Kävin ensin puolen päivän molemmin puolin kuvaamassa yksikseni ja sitten ajelin kotiin viemään jalustan ja kameralaukun kotiin, ja hain Pehtoorin kaveriksi ja kävelimme Nalskuun. Myös ystävät Koskitieltä (= VMP) tulivat seuraksi, ja tällä toisella reissulla sitten nautimme tarjolla olleen brunssin.

Brunssi on Nallikarissa uusi juttu, nyt vasta kolmatta kertaa. Ensi viikonlopusta lähtien (silloin siellä ulkona talvimaailma lumilinnoineen, pulkkamäkineen ja luistinratoineen) myös sunnuntaisin, mikä on minusta vielä parempi brunssipäivä kuin lauantai.

Eikä Oulussa todellakaan ole sunnuntaibrunsseja juuri ollut. Hesassa niitä tuntuu olevan joka kaupunginosassa, ja jos ja vaikka minkälaisella teemalla, mutta Oulussa vain Puistola ja kai Bisketti ovat pitäneet yllä jonkinlaista brunssikulttuuria.

Minusta brunssit ovat ihania, melkein yhtä hienoja kuin piknikit. Joskus parempiakin. Tänään ainakin sopi oikein hyvin meille.

Nalskusta on tullut kyllä aika suosittu ulkoilukohde, – muillekin kuin minulle, joka siellä tunnun ramppaavan harva se päivä tai ainakin harva se viikko.

Ja nyt kun siellä on vielä brunsseja tarjolla, niin varmasti entistä useammin… 🙂

Kuvasatoa on liki 200 otosta, joten perkailen niitä huomenissa ja kerron samalla, mitä kannattaa maistaa, ja minkä voi skipata ja jättää tilaa erinomaisen hyville vohveleille lisukkeineen.

Jatkuu huomenna …

Niitä näitä Ruoka ja viini

Huomenna äijäflunssapäivä!

Äijäflunssa! Äijäflunssapäivän aion viettää huomenna. Tulen olemaan tavattoman nuhainen, kipeä, väsynyt, valitan, olen voipunut, jaksamaton. Katselen videoita, kuuntelen peiton alla lempimusiikkiani. Luen jos jaksan. Juon viinimarjamehua, luulen, että illalla tarvitsen mukillisen glögiä tai rommikaakaon. Pyydän Pehtoorin hakemaan lisää Panadolia, nenäliinoja ja keittämään vettä Finnrexiä varten. Kaipaan huomiota, enkä liikahda edes postilaatikolle. En vastaa puheluihin, saapa nähdä pystynkö edes päivittämään blogiani. Syön vain hedelmiä ja katkarapuja. Ehkä jonkin pienen juustopalasen ja kaikkea muuta hyvää, mitä jääkaapista löydän.

Äsken jo varoittaessani Pehtooria huomisesta, hän kylmän rauhallisesti ilmoitti, että aamuyhdeksältä hänellä on auton huoltoon vienti ja puolen päivän jälkeen vanhempiensa luo meno: on ollut viimeisen puolentoista viikkoa tavallista tiiviimpiä nämä vanhustenhuoltojutut. Joten minun olisi kuulemma ajoitettava äijäflunssailuni tarkasti, että saavuttaisin toivomani huomion.

On nimittäin niin, että minähän olen surkea potemaan flunssia: a) olen useimmiten sairastanut niitä joko joulu- tai hiihtolomaviikolla (esim. viime keväänä ja edellisenä syksynä syyslomalla). b) jos sairastun loma-ajan ulkopuolella, en ole osannut olla pois töistä. Kun kerran kuume ei nouse, olen Buranan/Panadolin ja viinimarjamehun voimin duunissa käynyt. Ja silti ensimmäisenä motkottamassa muille flunssaisina töihin tuleville, jotta ei niin saa tehdä. Muttaku…

Ei meillä mitään sijaisia palkattu tekemään hommia. Ne oli joka tapauksessa odottamassa. Ja sitten varsinkaan seminaareja en halunnut siirtää: tiesin, että opiskelija oli tehnyt viikkoja, jopa vuoden töitä, että kandityö tai gradu olisi esityskunnossa, ja sitten ope ilmoitttaisi olevansa nuhassa, joten siirretäänkö parilla viikolla?

Omaa surkeutta moinen töihin kulkeutuminen kipeänikin tietysti oli. Toki monet kollegat sairastivat flunssan montakin kertaa lukukaudessa ja pysyivät kotona sairastamassa, mutta minä en osannut. Totta puhuen, usein kyllä ajattelin, että miltähän se tuntuisi: olla kotona ja potea. Tänään ei vielä ollut siihen oikein mahdollisuutta, vaikka näkökyky on heikentynyt nuhan vuoksi, pää on raskas ja kipeä, ääni todella matala ja käheä, mutta koska kirjaprojekti (huom. jo kirja, ei enää pelkkä käsikirjoitus) on kriittisessä vaiheessa, että pysytään aikataulussa, oli tänään pidettävä neljän tunnin ”seminaari” ja heti sen perään oli paistinkääntäjien kokoukset: voutineuvosto ja sitten perään vuosikokous, ei minulla oikein ollut (muka?!) rääpyä olla poiskaan.

Mutta huomenna. Huomenna olen niin flunssainen, niin flunssainen!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Ranskalainen illallinen ja Cheval Blanc!

Lupasin vielä palata meidän viinikerhomme 24-vuotisjuhlamaisteluun, joka rakentui Cheval Blanc 2001 -viinin ympärille. Ko. viini hankittiin kerhon kellariin aika pian Sideways-elokuvan jälkeen joskus vuoden 2005 tienoilla. Se maksoi jo silloin paljon, nyt se maksaisi liki kaksinkertaisen hinnan, ja se on paljon se.

Elokuvassa ko. viinillä on vähintään pääosanesittäjien vertainen rooli, ja ko. viiniin liittyy leffaan rakennettu jippo: Milesin suurin aarre on vuoden 1961 Cheval Blanc, joka on tehty Merlot- ja Cabernet Franc -rypäleistä, ja Miles inhoaa Merlotia. 😉

Tuon huippuviinin verrokkina sokkotestissä oli kaksi aika hienoa bordeauxin (grand cru) viiniä vuodelta 2005, joka sekin on erinomaisen hyvä vuosikerta. Niiden kahden hinta oli viidennes Cheval Blancista. Miten kävi? Löysivätkö 24 vuotta kerran kuussa kokoontuneen viinikerhomme jäsenet sokkomaistelussa tuoksun ja maun perusteella tuon huipun noiden kolmen joukosta.

Muutamat löysivät, useimmat eivät. Mutta ilman soraääniä kaikki totesimme kaikki kolme viiniä erinomaisiksi, pisteet olivat 8½ ja siitä ylöspäin. Kymppejäkin vilahti.

Ennen näitä ilta oli aloitettu samppanjalla ja noiden jälkeen oli illallisen aika: ruokaviineinä oli viinejä Bourgognesta.

Kaksi (kallista) pinot noiria ja hyvähintainen Moulin-A-Vent gamay-rypäleestä. Näistäkään ei kenelläkään valittamista. Marsanny kuitenkin todettiin pienellä piste-erolla parhaaksi.

(Jos kiinnostaa niin viinipruju on täällä BO 24 v)

Ja sitten menu. Klikkaa (tämäkin) isommaksi.

Paljon uutta minulle, mutta oli ilo tehdä, ja ilo oli kun vieraat antoivat ruoallekin huomiota ja onnistumisen ilo, kun mikään ei mennyt ihan pieleen. Päinvastoin keitto oli ihan huippuhyvää. Keiton ohessa oli ankanrintaa leikkeleenä ja ankan kivipiiroja (laittelin salaatin päälle paistamisen jälkeen) ja niistä kyllä tykättiin. Ihan oikealla näkyy mustakaalia.

Kivipiiroihin tutustuin paistinkääntäjien sisäelin-ruokakurssilla. Ja mikä hieman noloa, ne on purkkiruokaa, mutta sitäkin suuremmalla syyllä kannattaa kokeilla. Kauppahallin Lihamestarilta saa purkin vajaalla 20 eurolla. Purkissa on valmiina myös ankanrasva, jossa piirat kypsennetään (10 minuuttia pannulla). Ja ovat hyviä. Tänään Miniäkin tykkäsi kun purkin pohjalta jämiä vielä tarjoilin kun pikkuperhe kävi tapansa mukaan sunnuntaipäivällisellä.

Crème ninon ja paahdettuja kurpitsansiemeniä sekä pekonia

Tämä ohje on Henri Alenin käsialaa, ja poimin sen Hesarista (Ruoka 11.4.2013)

2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 pientä perunaa
1 rkl voita
noin 7 dl kana- tai kasvislientä
500 g pakasteherneitä
suolaa ja valkopippuria
1 dl kermaa
tilkka kuohuviiniä

Viimeistelyyn:
2 siivua pekonia
3 rkl kurpitsansiemeniä

Kuori ja hienonna salottisipulit, valkosipuli ja perunat. Kuullota ainekset kattilassa tilkassa voita. Lisää joukkoon liemi ja anna hautua noin 20 minuuttia miedosti poreillen.

Lisää joukkoon herneet, suolaa ja hieman valkopippuria. Anna hautua muutama minuutti ja soseuta keitto tasaiseksi tehosekoittimessa. Painele keitto siivilän läpi puhtaaseen kattilaan. Kiehauta keitto.

Vaahdota kerma kevyesti. Lisää keiton joukkoon hieman kuohuviiniä ja kermavaahtoa juuri ennen tarjoilua. Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja paista pannulla rapeaksi. Lisää lopussa joukkoon kurpitsansiemenet. Lusikoi paistosta hieman jokaisen keiton joukkoon lautaselle.

Ei niin kovin monimutkainen, mutta kun tekee kolminkertaisen annoksen niin pientä näpertelyä oli. Mutta kyllä kannatti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten pääruoka. Voihan tämän periaatteessa tehdä broileristakin, ja periaatteessa ilman viiniä ja ilman suklaata, mutta eihän siitä siten tule lähellekään samanlaista, hyvää, aromaattista, uutteista, mureaa, maukasta. Broilerista ilman viiniä ja suklaata tästä tulee työpaikkaruokaloiden ruokaa, tai noh, arkisempaa joka tapauksessa. Tämä ohje on mukaelma legendaarisesta Julia Childin kirjasta.

Coq au Vin

1 kokonainen kana (kuvan kanat ostin nekin Kauppahallista)
150 g savukylkeä
20 salottisipulia
5 valkosipulin kynttä
½ pulloa punaviiniä
5 dl kanalientä (Puljonki)
vehnäjauhoja
3 rkl voita
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl konjakkia
1 laakerinlehti
timjamia
mustapippuria
suolaa
1 rkl tomaattipuretta
1 pkt herkkusieniä
40 g tummaa suklaata

Paloittele kana kahdeksaan osaan. Pehtoori paloitteli, oli löytänyt netistä hyvän kuvallisen ohjeen. http://www.keittotaito.com/linnun_paloittelu_kahdeksaan_osaan.html Lintusaksiapa ei paljon ole tarvittu. Nyt olivat kyvät.

Mausta palaset suolalla ja rouhitulla mustapippurilla, ja kierittele ne jauhoissa. Kuori sipulit (älä pilko vaan käytä kokonaisina), murskaa valkosipulit, ja pilko savukylki. Laita kattilaan tai valurautapataan voi ja oliiviöljy ja ruskista kanapalaset. Liekitä ne sen jälkeen konjakilla.

Ruskista toisella pannulla savukylki ja sipulit. Lisää ne kanapalasten joukkoon, ja viini ja kanaliemi. Sekoita joukkoon vielä valkosipuli, tomaattipure ja mausteet. Kypsyttele kannen alla kolmisen varttia, ja lisää sitten joukkoon suklaa. Se tekee kastikkeesta kiiltävää ja aromaattista.

Ruskista herkkusienet kokonaisina voissa, ja lisää pataan. Puolisen tuntia, vähän reilu, ja Coq au Vin on valmista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jälkiruokana oli perus-créme brûlée, eikä minun tarvinnut edes tohotella, kun yksi seurueemme miespuolisista jäsenistä mukisematta otti homman tehdäkseen. En ollut maustanut bruleeta millään (aika usein maustan hilla- tai vadelmasoseella), mutta tarjosimme sen ohessa tilkat ranskalaista Chambord-karhunvatukkalikööriä. Eikä se huono ratkaisu ollutkaan. … Ja se on siitä hyvä, että prosentteja ei ole kuin 16; tuollaisen viinimäärän jälkeen ei mitään väkeviä liköörejä enää tarvita.

Oli ilo tehdä, ilo oli kun vieraat tulivat nälkäisinä, nauttivat, puheensorina oli duurivoittoinen, tosin se keskeytyi välillä kokonaan (mikä minulle kertoi, että pöydän ympärillä keskityttiin makuihin :)), neljännesvuosisadan viiniystävyys on opiksi ja hyväksi.

(PS. ensi viikon kuvahaaste tulee huomenna…. )

Niitä näitä Ruoka ja viini

BO 24 v. juhlittu

Viinikerhon 24-vuotissynttärit vietetty asianmukaisin menoin. Eikä niin huonosti menneetkään. Päinvastoin: olipa mukava ja makoisa ilta, ja ymmärtääkseni kaikki viihtyivät.

Luulenpa, että huomenna palaan asiaan. Joka tapauksessa: hieno ja maukas ilta oli, huolimatta siitä, ettei oltu ihan minun vahvuusalueellani. 😉