Ruoka ja viini – Sivu 34 – Tuulestatemmattua

Perhepäivähoito on ilomme!

Lauantai täynnä elämää!

Aamulla puolikahdeksan aikaan tuulikaapissa oli kaksi pientä – tai oikeastaan Apsu ei enää ole kovin pieni. Meillä on ovenkarmiin merkattu muutaman kuukauden välein pituutensa, ja viimeisen vuoden aikana pituuskasvu on ollut melkein sentti kuukaudessa! Isolta pojalta näyttää myös siksi, että oli ”barberissa” ilmoittanut ”haluan kaljun”. Nyt poika näyttää siltä kuin pienet ja vähän isommatkin pojat viime vuosisadan alkupuolen kesinä: parin millin sänki tekee ikäistään vanhemman näköiseksi.

Paljon ehdittiin päivän aikana tehdä: istuskella pitkään aamiaispöydässä, tulostaa värityskuvia, värittää niitä, pelata Yatsya, Kimbleä, Muumipeliä, leikkiä Fischer Price -talolla ja Duploilla, tehdä Puuhapinkka-korttien tehtäviä (kerrassaan mainio juttu tämä sarja, josta meillä on jo neljä pakettia), käydä Manskun puistossa ja Mäkkärillä, katsella Pipsa Possua ja pelata tabletilla autopelejä, lukea Mauri Kunnaksen kirjoja, syödä karkkia ja istuskella sylikkäin. Ainakin mummille ja papalle teki hyvää.

Minulla sitten tänään vielä kuvauskeikka. Kauppatorin ja Kauppahallin Syyspäivä-tapahtuma oli kuvaussopimuksessa yksi kohde. Onneksi aika mukavan oloisessa tapahtumassa oli kävijöitä, oli kuvattavaa. Ei olisi haitannut, vaikka taivas olisi ollut vähemmän harmaa, mutta onneksi ei satanut. Muutama sata kuvaa perattavana ja sitten valitut kehitettävä. Mutta kovasti minun mieleiseni toimeksianto on tämä.

Illan tullen Pehtoorin kanssa istahdimme ruokapöytään. Tänään taas yksi LappItalian perushyvä resepti käytössä. Tein ison annoksen: meille tälle ja huomiselle päivälle, Juniorille dogi bagiin pari annosta. Lisäksi kalaa. Ei valittamista.

Perunasalaatti

kiinteitä perunoita
suolaa
sokeria
mustapippuria myllystä
sipulirenkaita
kapriksia
valkoviinietikkaa
lihalientä
oliiviöljyä

Keitä perunat, jäähdytä ja viipaloi ne.
Lado kannelliseen, tiiviisti suljettavaan astiaan ja laita kerrosten väliin suolaa, hyvin vähän sokeria, mustapippuria, sipulirenkaita ja kapriksia.
Kaada joukkoon viinietikkaa (3–10 rkl riippuen annoksesta) ja sitten lihaliemi.
Anna imeytyä tunteroinen ennen kuin lorautat öljyn joukkoon.
(Jollet anna vetäytyä öljy tekee kalvon, eikä muut maut pääse perunaan, luulisin näin.)
Öljyä vajaa desi.
Sitten moneksi tunniksi jääkaappiin, jossa kannattaa välillä kääntää astia ylösalaisin.
Ennen tarjolle tuontia olen valuttanut melkein kaiken nesteen pois.

Sirpaleita ja klassikkoruokaa

Aina ei ole sopiva aika!

Minulla on viime ja tänä kesänä ollut tapana, satunnaisesti poiketa Limingantullin Kontti-kirppiksellä. Etsin sieltä lähinnä kuvausrekvisiittaa ja jotain satunnaisia punaisia tai sinisiä astioita. Muutaman mini-Mariskoolin olen sieltä ostanut, samoin täydennystä Luna- ja Origo-sarjaan, lisäksi yhden pienen maljakon ja jonkun tabletin.

Kun tänään oli ihan hiton hyytävä pyöräilykeli, päätin poiketa siellä ja jättää Kempeleeseen aikomani reissun tekemättä. Kaksi niinitablettia (yht. 1 €) ja kauniin punaisen, pienehkön (pikkupullille sopivan) lasilautasen (mökille ajattelin viedä, siellä kun punainen on ns. tehosteväri) löysin. Maksoin vitosen, ja siirryn pakkaamaan lautasta makulatuuriin, jotta voisin sen turvallisesti laittaa pyörän satulalaukkuun.

Juuri kun olin pakkauspisteessä, soi puhelin. Minulle tuntemattomasta numerosta, vähän huono kuuluvuus (nappikuulokkeissa kesken ollut kirja keskeytyi) ja samalla kannattalin hanskoja, puhelinta, lompakkoa ja yritin kääriä suojaa pikkulautaselle. Koska viime aikoina, kuukausina, jokainen puhelu aina säpsähdyttää ja jotenkin velvoittaa vastaamaan, niin hatarasta tilanteesta huolimatta vastasin.

Puhelimesta kuului… ”Onko Reija? No hyvä, soittelen täältä Toppilasta, Toppilan …. [jotain epäselvää, missä vaiheessa olen varma, että puhelu on äidin uudesta Toppilassa sijaitsevasta hoivakodista], joten siirryn romppeineni ulos liikkeestä, ja jään kuuntelemaan. Luurista kuuluu: ”Enhän häiritse, minulla vain lyhyt asia” – Joo, ei mitään, pakkaan kyllä just lasiastioita,… Mutta kerro toki”. – Niin täältä Jehovan todistajista soittelen, …” Ja sillä samalla sekunnilla se minun uusi punainen lasilautanen pirstoutuu asfalttiin!! Puhelimesta kuuluu ”Särkyikö se? No voi että…” ja ihan oikeasti: melkein ivallista naurua. En enää vastannut mitään, pidättelin ja ryhdyin keräämään sirpaleet roskiksen ja tämä pelastaja vielä kuuluu puhelimessa pulputtavan voivansa soittaa vaikka huomenna, että eihän tässä mitään kiirettä. Suosittelee, että voisin katsoa heidän nettisivuiltaan lisätietoa asiasta, jonka vuoksi hän soitteli… En puhunut edelleekään mitään, ehkä pieni voimasana suupielestä äänettömästi lipsahti ilmoille. Ja numero, josta puhelu tuli, on nyt ”estetty”.

Eihän neljän euron kirpparilautasen kilahtaminen asfalttiin nyt ole iso juttu, mutta lopulta itsekseni kyllä kirosin ääneen . Se teki hyvää!

LappItalian toinen kierros

Julia Childin keittokirja ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” on klassikko, jonka ostin jo joskus 80-luvun alussa. Kirjan innoittamana olen kokannut paljonkin, ja kirja on innoittanut myös elokuvaohjaaja Nora Ephronia. Vuonna 2009 ensi-illassa ollut komedia Julie & Julia ”ilosta, pakkomielteestä ja voista” on mm. Netflixistä katsottavissa. Traileri on esim. täällä. Ihan hyvä leffa se on, semminkin kun toista pääosaa esittää Meryl Streep.

Se, miksi tämä tuli mieleeni, suositeltavaksi, on tunne, joka minulla on nyt tällä viikolla ollut tämän oman keittokirjan ”toisintoa” tehdesssäni. Tänäänkin kaksi ruokaa LappItaliasta: Vitello tonnato ja Mustikkakukko.

Pollo Tonnato ja mustikkakukko

Vasikanlihasta ja tonnikalakastikkeesta tehty italialainen, piemontelainen klassikkoruoka on tullut tehdyksi suunnilleen kerran vuodessa. Aika usein vieras-. kalaasi- ja juhlaruoaksi. Joskus perhepäivällisellekin. Niinkuin tänäänkin. Olen aina tehnyt sen kalkkunapaistista, sellaisesta verkkoon pakatusta ”kalkkunapallosta”, mutta sellaistapa ei tähän hätään löytynyt, joten ostin kolme pakettia viljabroilerin fileitä (merisuola). Jo eilen illalla ladoin ne uunivuokaan, suolaa ja pippuria väleihin ja laitoin uuniin (200 C, noin puolituntia). Jäähdytin ja laitoin yöksi jääkaappiin. Aamulla viipaloin fileet pitkittäissuunnassa ja sitten kokosin ruoan vuokaan.

Kylmä ruoka, jonka voit tehdä jo edellisenä päivänä. Hyvä vierasruoka. Tänään keittelin oheen pinaatti-tagliatelleä ja tein Insalta Capresen. Kukaan ei valittanut.

Tässä ohje, jota lihan osalta varioin em. tavalla.

Vitello (tai pollo) tonnato

1 paistovalmis kalkkunapaisti tai kalkkunafilettä (tai broilerfilettä!!!)
1 purkki tonnikalaa öljyssä
1½ dl majoneesia
4 rkl kapriksia
4–5 anjovisfilettä
vettä/oliiviöljyä/kermaa
puolen sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria
parmesan/grano padano -viipaleita

Paista kalkkunarulla tai file uunissa paistopussissa kypsäksi.
Jäähdytä (vaikka yön yli).
Leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita tehosekoittimessa tonnikala, majoneesi, puolet kapriksista ja anjovisfileet.
Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu.
Notkista kastiketta vedellä, öljyllä tai kermalla.
Levitä astian pohjalle kastiketta ja sitten ohueksi viipaleiksi leikattua kalkkunaa/broileria,
viipaleiden päälle suolaa ja pippuria, ja taas kastiketta jne.

Anna makujen tasaantua useita tunteja ennen tarjoilua.

Ennen tarjoilua laita päälle loput kaprikset ja juustolastut.

Ja jälkkäriksi toinen klassikkoherkku! Mustikkakukko! Kuuluu tehdä isohkoon savikulhoon, mutta minunhan oli taas saatava uudet vuoat käyttöön. Taikinasta kaksi kukkoa. Tämä on ehkä reliikki karjalaiseen ruokakulttuuriin hurahtamisen vaiheesta elämässäni.

Mustikkakukko

250 g voita
1 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
2 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 litra mustikoita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää voi-sokeriin. Vuoraa taikinalla vuoka, ja laita sinne mustikat ja ripottele loput sokerit joukkoon. Jos onnistut tee osasta taikinaa kansi kukolle. Minä en ole oikein onnistunut, joten olen vain murustellut osan taikinasta kukon kanneksi. Paista tunti 200-asteisessa uunissa.

Tämä on hyvää lämpimänäkin, mutta vielä parempaa jääkaappikylmänä kermavaahdon tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.

Liikkuminen Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Vielä pyöräilykelejä ja sadonkorjuuajan sapuskaa

Varhaisissa aamuheräämisissä on se hyvä puoli, että ehtii paljon. Yhdeksän jälkeen olin jo maantiellä tehtyäni yhden sun toisen pikkujutun, keitellyt ja nauttinut puuron, silitellyt pyykit, silmäillyt aamu-uutiset, hoidellut pankkiasioita.

Suht viileässä, mutta kauniissa ja lähes tuulettomassa kelissä ajelin Madekoskelle. Ja sen ainakin parikymmntä kertaa kun kuluneiden kolmen kesän aikana olen Madekosken sillan ylittänyt, olen pitänyt juoma- ja kuvaustauon sillalla, enkä ole hoksannut, että sillan kupeesta laskeutuu tie alas sillan viereen, jossa on veneenlaskupaikka.

Siinä on mukava suojainen rantakaistele, jossa oli oikein hyvä istahtaa, avata juomapullo ja nauttia Elovena-välipalakeksipatukka. Katsella sillasta heijastuvia juovia joenpintaa …

Puolenpäivän jälkeen olin jo kaupungissa, sieltä äidin luo ja iltapäivällä kotiuduttuani oli aika verestää LappItalia-muistoja. Tänään vuorossa kesäkurpitsapiirakka. Tätä tein Esikoisen teinivuosina aika usein, hänelle kun kasvis- ja vuohenjuustoruoat ovat maistuneet oikeastaan ´aina´. Tähän reseptiin ja tyttäreen liittyvän tarinan, ”kadonneen reseptin metsästyksen”, olenkin kertonut jo aiemmin.

Vähän kuin pizzaa, vielä enemmän kuin tarte flambeeta, mutta vieläkin kevyempää ja oikein hyvää. Alkuperäisessä ohjeessa on grahamjauhoja, ja niitähän minulla ei tietenkään ollut, joten laitoin ruisjauhoja. Ehkä parempikin siten.

Kesäkurpitsapiirakka

Pohja

2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl graham- tai ruisjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 + 2 rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi
1,5 dl vettä

Täyte

1 kesäkurpitsa
2 sipulia
kananmunan valkuainen
150–200 g vuohenjuustoa
runsaasti tuoretta rucolaa
basilikaa
suolaa ja pippuria

Sekoita kuivahiiva jauhoihin, lisää reilusti kädenlämpöinen vesi, suola ja öljy ja vaivaa taikinaksi. Kohota liinan alla parikymmentä minuuttia. Kauli taikina ohueksi leivinpellin kokoiseksi pohjaksi. Murskaa valkosipuli öljyyn ja voitele sillä pinta.

Leikkaa kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Siivuta myös sipuli. Kääntele sipulit ja kesäkurpitsat kananmunan valkuaisessa ja levitä piiraan päälle. Paista piirasta uuniin keskitasolla 225 asteessa noin 12 minuuttia.

Lisää lämpimän piiraan päälle vuohenjuusto, rucolaa, basilikaa ja (Himalajan)suolaa sekä rouhittua mustapippuria.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

LappItalia uuteen käyttöön

Syksyllä 2007 ryhdyin kokoamaan toista keittokirjaani ja LappItalia -à la Carte ilmestyi sopivasti jouluksi, ja sen pieni painos oli vuodessa loppuunmyyty.

Se on yksi parhaista tekemistäni (keitto)kirjoista.

Nykyisin kyllä kuvat (ja erityisesti niiden pielessä oleva valkotasapaino) häiritsevät, mutta kyllä kai noillakin kuvilla ruokahalu edes vähän herää.

Ideana kirjassa oli yhdistää lappilainen ja italialainen keittiö. Siihenhän nimikin viittaa; järjestin töissä ja tuttavapiirissä (sähköpostitse) sekä blogissa kilpailun nimen keksimiseksi ja silloisen italian kielen jatkokurssikaverin ehdottama nimi valikoitui kirjan nimeksi.

Kirjassa on melkein sata reseptiä, joiden taustalla on minun ”ruoanlaittofilosofiani” tai se, että en osaa enkä tykkää pipertää. Hyvä resepti on mielestäni sellainen, että sen noudattaminen ei ole ihan turhan tarkkaa. Ainesten vaihtelu ja uusien mausteiden ja yrttien kokeilu saattaa synnyttää ikimuistoisen makuelämyksen; näin ruuista tulee ´omia´. Moni kirjan resepteistä on jatkuvasti käytössä, ja moniahan olen tänne blogiinkin kirjannut.

Nyt kun tässä on vähän pakosta joutunut säätelemään ruokavaliotaan, niin kaivoin kirjan esille katsellen, josko siellä olisi unohtuneita ruokia, jotka nyt maistuisivat. Ajattelin, että sitä mukaa kun näitä kokeilen, postailen myös tänne blogiin. Ehkä vähän muokaten ja soveltaen vanhoja ohjeita.

Ensimmäiseksi valikoitui ihana leipäboston! En ole pitkään aikaan sitä tehnyt, mutta eilen. Sen reseptiä en ole tänne aiemmin kirjoitellutkaan. Se on erinomainen lisä esimerkiksi kasvisosekeittojen yhteyteen tai vaikka perjantai-illan juustolautasen oheen. On kohtuullisen tuhtia leipää, ja siinä on rasvaa siinä määrin, että on vielä toisena ja kolmantenakin päivänä mehukasta ja makoisaa!

Pestoboston (2kpl)

4 dl maitoa
2 dl kermaa
1 pala hiivaa
2 kananmunaa
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
6 dl hiivaleipäjauhoja
8 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
150 g pehmeää voita
4 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta timjamia
1 dl pestokastiketta
parmesaaniraastetta

Liota hiiva kädenlämpöiseen maito-kermaseokseen.
Sekoita joukkoon kananmunat (jätä vähän voitelua varten).
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten nesteeseen.
Lisää lopuksi loraus oliiviöljyä. Kohota taikina.

Sekoita täytteen aineet keskenään.
Vaivaa taikina toistamiseen.
Ota siitä palanen ja kauli kahden irtopohjavuoan
pohjalle sopivat pohjapalaset.
Voitele vuoka kevyesti öljyllä.
Kauli lopputaikina levyksi (tai kahdeksi).

Levitä täyte levy(i)lle ja rullaa.

Leikkaa rullasta 16–20 palaa ja laita ne pystyyn
vuokaan. Kohota ja voitele lopulla munalla ja
ripottele pinnalle juusto.
MUISTA laittaa vuokien alle folio,
josta olet nostanut reunat ylös,
jottei rasva valu uunin pohjalle
ja saa aikaiseksi palohälytystä.
Ks. eilinen postaus!

Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Täytettähän voi varioida vaikka miten: esimerkiksi sienimuhennoksen jämät voisi olla hyvä tähän. Tai savulohta, tilliä ja voita sekaisin ja sitten vain rullailemaan bostoniin. Mitä muuta, mikä maistuisi? Kokeilehan ja kerro vinkkisi.

Eilisen järkyttävän räntäsateen jälkeen saatiin tänään hyvitystä: oli aurinkoinen, tyyni sää, ja kolmen päivän tauon jälkeen pääsin vihdoin pyöräilemään kunnolla.

Poikkimaantien sillalta näkymä kohti Oulujoen alajuoksua, – taas tässä kohtaa kaupunkiruska hehkui liekeissä. Ja joki ihan rasvatyyni, mikä on todella harvinaista.

Lämykällä (Lämsänjärvi) uimaranta jo tyhjä, eikä edes lintuja rikkomassa tyventä peilipintaa.

Reseptit Ruoka ja viini

Syksyn kirkkautta ja keiton raikkautta

Kuulaan kirkas, tyven syysaamu kun ennen kahdeksaa pyöräilin kaupunkia kohti. Virholla oli vartin yli, ja T. sai tehdä taikojaan ja dadaa! Kahden tunnin jälkeen hiukseni olivat kiiltävät, lievästi ja oikeaan suuntaan taipuisat, ne ovat lyhyehköön malliin leikatut ja niissä on hienostuneita 🙂 vaaleanharmaita raitoja. Tukka hyvin, kaikki hyvin.

Iltapäivällä toinen lenkki Kontinkankaalle, jossa tänään viivähdin vain puolisen tuntia, joten aikaa piperrellä ruokaa oli reilusti. Kurpitsoiden satokausi on aluillaan, joten oli soppapäivä tänään. Paahdettu kurpitsakeitto lienee minulle nyt vähän turhan tuhtia, joten tein lempeän raikkaan myskikurpitsakeiton, jossa on kuitenkin sadonkorjuuajan täyteläisyyttä.

Raikas, lempeä ja täyteläinen myskikurpitsakeitto

- 600 g paloiteltua kurpitsaa
- 1 sipuli
- 1 peruna
- 1-2 pientä kotimaista omenaa
- 1 rkl öljyä
- 8 dl vettä
- 2 rkl kasvisfondia
- 1 rkl fariinisokeria (tai canesokeria)
- 2 rkl sitruunamehua
- 2 dl ruokakermaa
- suolaa
- pippuria

Pinnalle

- 1 kuutioitu omena
- 1 rkl voita
- 0,5 tl currya

Kuumenna öljy kattilassa. Lisää sipulisilppu, paloiteltu peruna, kurpitsapalat ja paloitellut omenat. Kuumenna pari minuuttia sekoitellen. Lisää vesi, kasvisliemikuutiot ja fariinisokeri. Keitä hiljalleen parikymmentä minuuttia.

Soseuta kurpitsakeitto, ja lisää sitten kerma ja sitruunamehu, kuumenna ja mausta suolalla ja pippurilla.

Paista pieniä omenapaloja hetki currylla maustetussa voissa ja lusikoi keittoannosten pinnalle.

Omenapalojen lisäksi käytin Swartzwaldin kinkkusiivuja uunissa grillivastuksen alla muutama minuutin niin, että rapeutuvat – sen jälkeen leikkasin ne pikkupaloiksi, joten Pehtoori sai soppaansa vähän lisää proteiinia pitkän puutarhapäivän päätteeksi. Aiemmin mainostamani HK:n prosciutto pekoni sopisi tähänkin hyvin. Myös paahdettua sipulirouhetta kokeilimme, mutta ei toiminut. Omput toimivat tosi hyvin, eikä curry peittänyt kurpitsakeiton makua.

Jälkkäriksi söimme kokonaisen ananaksen puoliksi. Vähän lahjaksi saatua kyröläistä toffeekastiketta ananaspalojen päälle, eikä muuta tarvittu. Kevyttä ja makeaa. Nyt myös ananakset on mehukkaita ja hyviä. Viimeistään nyt kannattaa hankkia ananaspora. Se lisää tämän hyvän ja halvan hedelmän käyttöä paljon. Me like!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Keittiöhommia

Intiaanikesästä voidaan ehkä puhua, ainakin suomalaisesta intiaanikesän versiosta.

Aamupäivällä vitkuttelin lähtöä ulos, ja siinä odotellessa tein tiikerikakun. Milloinhan viimeksi? – En ole oikein kuivakakkujen ystävä, muutenkin välttelen ”turhaa” leipomista. Turhaa siten, että tulee sitten syötyä makeaa jos sitä on kaapissa. 🙂 No ihan vaan meitä varten tätäkään en leiponut.

Raidoitus siten kuin meillä lapsuudenkodissa oli tapana: äiti teki aina vain yhden leveän raidan. Teki siten, että kaakaoraitaa, suklaista tummaa, oli yhtä paljon kuin vaaleaa. Ja ainoa oikea kaakao tiikerikakkuun on Ögönkaakao, jota entiseen maailmanaikaan sai vain Haaparannasta. Ja nimenomaan tällaisissa tölkeissä sitä meillä oli. Nythän se on Fazerin ”alla”, mutta hyvä tuote edelleen.

Pyörälenkiltä en olisi malttanut kotiutuakaan. Oli melko tyven, sää niin ihanan lämmin ja leppeä, kaupunki ja sen laitamat aika tyhjät, pyöräteillä hyvin tilaa, hyvä kirja kuuntelussa, ei mitään kiirettä mihinkään…

Jos eilen oli hyvää ”La Cucina Italiana” -tyylistä sapuskaa, niin oli tänäänkin. Tattirisotto. Ihan perinteinen, ainoa ero tavalliseen, että parmesan oli markkinoilta ostettua, melkein makeaa 24 kk kypsynyttä herkkua. Ja viininä alkoholiton rose (ei kuvassa), jollaista puoli pullollista oli jäänyt kaappiin … Näistä huolimatta tai niiden ansiosta oikein kelpo risottoa oli. Lisäksi Pehtoorille paistelin uunissa HK:n Prosciutto pekonia, ja toimintani saa kiitosta: sopi kuulemma erinomaisen hyvin risoton kanssa.

Oli meillä vielä hunaja-meloni-parmankinkku-salaattikin, joten hyvin Italian ikävää tuli helpotettua ja levollista, aurinkoista sunnuntaita vietettyä.

Kuvaan piti rotissööri-essu tällätä mukaan, sillä koko viikonlopun olen somesta saanut seurata/joutunut seuraamaan, kun ruokaystävät, monet oululaiset paistinkääntäjät ovat viettäneet Turussa kapitulia. Kymmenen kertaa mekin niissä pilheissä on oltu mukana, mutta tänä vuonna asiat vähän toisin, ja vielä me kapituliin joku kerta pääsemme ja lähdemme.

Eilisen kesäkurpitsapastan reseptin vohkin Harri Syrjäsen Instasta. Hänellä on siellä menossa OnePot Pasta -projekti. Yhden kattilan pastaruokaa… Juniori vinkkasi tästä, ja kyllä kannattaa ottaa seurantaan.

”Creamy” kesäkurpitsa🥒 sitruuna🍋 OnePot Pasta🍝

2 pientä kesäkurpitsaa
300g pastaa
1 mieto chili
1 sitruuna
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
kourallinen mintunlehtiä
2 dl kermaa
0,5 dl oliiviöljyä
9 dl mietoa kasvislientä
1 dl raastettua parmesania
suolaa, mustapippuria myllystä

Leikkaa punasipuli ¼ renkaiksi. Pilko chili ja valkosipuli. Leikkaa yksi kesäkurpitsa lohkoiksi. Raasta toinen kesäkurpitsa ja purista käsin ylimääräinen neste pois. Revi mintunlehdet, jotta eteeriset öljyt tulevat esiin. Laita kasariin puolet oliiviöljystä ja lisää punasipuli, kesäkurpitsalohkot ja chili. Kuullota muutama minuutti ja ota lautaselle sivuun. Lisää kasariin loppu oliiviöljy sekä raastettu ja puristettu kesäkurpitsa ja valkosipuli. Freesaa miedolla lämmöllä jatkuvasti sekoitellen noin 5 minuuttia, kunnes rakenne muuttuu kermaisen pehmeäksi. Lisää kasvisliemi ja kerma. Kiehauta ja lisää pasta. Keitä hiljaa hymyillen noin 12 min. Lisää joukkoon kesäkurpitsa, punasipuli ja chili. Raasta sitruunankuori ja purista mehut siitä. Raasta parmesania mukaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vielä mintunlehdet ja sekoita. Keitä vielä muutama minuutti, kunnes pasta on kypsää.

Nyt nauttimaan TTK:n alkamisesta.

Muistikuvia Niitä näitä Ruoka ja viini

Kuvia ja makuja

Nyt lähti asiakkaalle kuvapaketti. Olen niin iloinen, että saan olla kuvatoimittajana ihan merkittävälle(/merkittäville) oululaisille tahoille. Olkoonkin, että pyhäpäivän pyhittäminen jäi nyt väliin. Mutta pyhittelen sitten huomenissa.

Vaikka iso osa päivästä kulunut koneella, kävin sentään välillä muutaman kymmenen kilometriä polkemassa – ja kastumassa yllättävässä sadekuurossa. Samalla lisäkuvia projektiin. Nyt olen kyllä kilometreissä jäljessä viime ja toissa vuoden pyöräilykilometreissä, mutta enhän minä häviä kuin itselleni ja koetan kestää sen. Sentään reilut 2500 km jo nyt. 🙂

Tänään testissä kuvankäsittelijän viini (aika hyvän chinese broileri-safkan oheen avasimme Adoben (Photoshop ja Lightroom, kuvankäsittelyohjelmani, ovat nekin Adobe) chardonnayn. Ei suuria tunteita, mutta aurinkoisena hetkenä, kaksin päivällistäessämme sopi ihan hyvin.

Kiinalaisen satay-broilerin, eilisen kukkakaalimuusin, paistetun nuudelin ja runsaan fetasalaatin kanssa pelitti vallan mainiosti.

Jälkkärinä nautimme mustikkapiirakkaa. Pehtoorille sellaisen leipasin, – taas kerran uusi resepti kokeilussa. Mascarpone oli tämän piirakan juju. Ei huono. Reseptin löysin Soppa365-sivustolta. JOS teen toiste, ehkä, niin sitten laittelen täytteeseen yhden kananmunan vähemmän, yhden desin tai puoli sokeria enemmän. Jonkinlaista kiinteyttä jäin nyt tällä reseptillä kaipaamaan.

Tiedättekös mitä huomenna aattelin tehdä? – Menen ja ostan itselleni jotain. Jotain ihan turhaa. Vain mulle. Oman. Mun. Ikioman. Vaikka tarpeettoman. Tuhlaan. Ihan mitä vaan. Kunhan on mieleinen. 🙂

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ulkoilma ja hyvä ruoka tekevät hyvää

Aamulla oli päästävä merenrannalle. Eikä Nallikari taaskaan pettänyt. Tovi siellä teki hyvää. Sitten matka jatkui.

Kaupungin kautta, Rotuaarilla kohtaaminen oikeasti vanhan valokuvaajan kanssa. Olimme anonyymejä, tunnistimme yhteisen harrastuksemme, tunnustauduimme ikuisiksi canonisteiksi, ja sähköpyöräilijöiksi, sekä Oulusta tykkääjiksi ja uuden oppijiksi. Melkein harmittaa, etten ehdottanut treffejä. Meillä riittäisi oppimista ja juttua. Kuitenkin luovuin ja jatkoin matkaa…

Vielä muutamia projektin täydennyskuvia, ja sitten Oulujokivarteen kulkemaan äänikirjan avittamana. Kesäaamu. Tuntui hyvälle.

Iltapäivällä äidin luona sairaalassa tavallista pidempään, pitkään juteltiin. Paljon mietittävää, koskettavaa, muistettavaa, ymmärtämistä vaativaa, elettävää, opittavaa sielläkin.

Tänäänkin meillä oli Pehtoorin kanssa kahden hengen herkullinen sapuska. Eilistä wasabimajoneesia hyödynsin tänään scampivartaiden ohessa, kuvasta puuttuu pala savulohta. Sekin sopi tähän settiin. Kukkakaalimuusia en ollut pitkään aikaan tehnytkään. Nyt siihen innosti kirja (Anne B. Radgen Berliininpoppelit-kirjassa vol. 6 sitä tehdään pariinkin otteeseen,) ja kun nyt on sen paras aika… Näyttää riisipuurolta kanelin kera, mutta ei sentään ole mitään sinne päinkään. On vielä parempaa!

Kukkakaalimuusi

1 iso kukkakaali
suolaa
jätä vähän keitinvettä loppuvaiheen säätöön….
30 – 50 g voita
1 dl kuohukermaa
muskottipähkinää

Tee kuten perunamuusi. (Keitä kukkis suolavedessä kypsäksi, soseuta sauvasekoittimella, lisää joukkoon voi, ehkä keitinvettä, desi kermaa, lopuksi maun mukaan muskottipähkinää. Kuumenna uudelleen. On hyvää. Ihan herkkua. Kestää lämmittämisen seuraavana päivänä.)

EIlisessä postauksessa on pankomarinoitujen ahvenfileiden ja wasabimajoneesi ohje. Klikkaudu sinne.

Oulu Ruoka ja viini

Arkikin on juhlaa

Onhan taas suotu kaunis, kesäinen perjantai. Kolmastoista päivä. Pikkuveljen 60-vuotispäivä. 60! Herää kysymys, kuinka vanha minä olen, jos nuorempi sisarus on jo noin vanha! 😀 Myös hyvällä ystävällä tänään tasavuosisynttärit. Ikääntymistä on tänään ollut pohdittava muutoinkin. Tänäänkin. Päivin, öin.

Tosin enin juhlinta, jota tänään on tullut harrastetuksi koskee Oulua. Oulun juhlaviikot saivat minut liikkeelle kameroiden kanssa myös tänään. Aamupäivällä ja vielä illalla kävin Pehtoorin kanssa pyöräillen kaupungilla katsomassa Kotiseutumarkkinoita, vielä Design-torilla, ja sitten Rotuaarille Sounds of Oulu -tapahtumaan.

Pitkän kierroksen ja 50 kuvan jälkeen istahdettiin Puistolan patiolle nauttimaan Campari Sodat. Oli lämmin, Teekkaritorvet soittivat, ihmisiä kulki ohitse, ravintola täynnä, kaduilla kesäisiä kulkijoita. Melkein kuin ulkomailla, melkein kuin ei koronaa olisikaan, melkein kuin kaikki olisi muutenkin kaikin puolin kuten ennenkin. Melkein.

Kuva-asioiden ohessa ehdin kokkailla. Toki vain kalapuikkoja. Mutta eivät kyllä olleet mitään ”vain”. Pehtoori meinasi, että aika monta astetta parempia kuin ne, joita joskus jossain lounasruokalassa muisti syöneensä. Jostain syystä en ole koskaan tainnut kotona tavallisia kokeillakaan. Tai ehkä silloin kun lapset olivat pieniä. Mutta kun meillä on tämä ”kytkös” suoraan Kauppahallin tuoreen kalan tiskiin, niin kovin harvoin tulee mitään puolivalmiita kalatuotteita kokeiltua. Tänään siis pankojauhoilla paneroituja ahvenfileitä miedon wasabimajoneesin ja uusien perunoiden kera. Vaatii vähän tuunaamista, mutta se kyllä maksaa vaivan. Koetan huomenissa muokkailla tähän reseptin.

Pankokuorrutetut ahvenfileet ja wasabimajoneesi

(ohje rotissööripiknikin satoa: chef Antille kiitokset!)

400 g ahvenfileitä
1 l vettä
1/2 dl merisuolaa

1 dl vehnäjauhoa
2 kpl kananmunia
2 dl pankojauhoa
1 1/2 dl majoneesia
2 tl wasabitahnaa

rypsiöljyä

LIota ahvenfileitä kiehautetussa ja jäähdytetyssä suolavedessä puolisen tuntia (tai ripottele suolaa kalan pintaan ennen panerointia).

Sekoita kunnon majoneesiin wasabi.

Paneroi ahvenet: pyörittele fileet tai niiden puolikkaat (kalapuikot) vehnäjauhossa. Sitten kananmunassa, ja lopuksi pankojauhossa. Jätä odottamaan paistamista.

Paista reilussa rypsiöljyssä kauniin ruskeaksi, käännä, pari minuuttia puoleltaan. Nosta fileet pannulta talouspaperin päälle kuivumaan ja pidä ne lämpimänä.

Tarjoile wasabimajoneesin ja salaatin tai perunoiden tai leivän kera. Tai kukkakaalimuusin keralla.

Muistikuvia Reseptit

Roolien ja paikkojen vaihtoa

Nyt vilisee silmissä. Aamusta asti olen perannut eilisen hääkuvauksen satoa. Alussa oli 600 kuvaa, joista deletoin heti 100 aika sutjakasti ja sitten alkoi tarkempi syynääminen. Jäljellä on 250 otosta, joita olen sitten jo editoinut, säätänyt ja vielä osan pistänyt poistoon. Tavoitteena saada 150 kelvollista kuvaa huomeniltaan mennessä hääparille. Heillä ei ole niin kiire kuvien kanssa, mutta minulla on. 😀

Päivällä pois koneelta muutaman tunnin: taukoa ja ulkoilmaa, kun pyörällä kävin äidin kanssa kahvittelemassa ja höpöttämässä. Kotiin palauduttuani pääsin valmiiseen ruokapöytään! Pehtoori on tänään ollut ylin keittiömestari, kokki, apukokki, tiskaaja ja ties mitä kaikkea. Lupasi näihin hommiin, kun Tyär tuli eilen Hangasojalta, reilun kuukauden mökkielon jälkeen, takaisin tänne etelään. Lanssipaikka kohti Helsinkiä on Oulussa reilun viikon ajan. Ei ihan läpsystä vaihtoa tällä kertaa, sillä meillä toive ja aie lähteä kohti mökkieloa vasta/heti kun saan nuo em. kuvajutut kondikseen.

Ja mitäs Pehtoori olikaan köksäillyt? Kreikkalaista Perämeren lohta! Joku ristiriitako muka? – Ihan hyvin maistui Perämeren lohi valmistettuna kreikkalaisittain. Kreikkalainen uunilohi on ollut Pehtoorin bravuuri jo vuosikymmeniä, nyt pitkästä aikaa ja eika kertaa Perämeren lohesta. Hyvää oli. Ja uusi juttu oli unkarilainen perunasalaatti. Kertakaikkisen hyvää. Kylmät perunat viipaleiksi, ne sekoitettaan kastikkeeseen, jossa on bulgarianjukurttia, sinappia, paprikajauhetta, makeaa sipulia, viinietikkaa, suolaa. Sopii varmaan lihallekin.

Ja jälkkäriksi pullataikinapohjaan leivottua mustikkapiirakkaa. Sehän on suunilleen parasta mitä Pehtoori tietää, ja kun vaimo ei sellaista ole saanut aikaiseksi, niin tekipä itse.Minun ei siis edelleenkään tarvitse leipoa kun kerran osaa itse. 😀