Showing: 221 - 230 of 437 RESULTS
Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Saariselällä uutta

Uusia kokemuksia tälle päivälle!

Aamun paperihommien jälkeen lähdimme kaksin käymään Rönkönlammella, joka on aika surullisen näköinen kun on niin rehevöitynyt, tai ainakin ihan enimmäkseen jonkin vihreän kasvin, kortteen?, valtaama. Meidän pääasiallinen syy mennä sinne, oli katsastaa latupohjan paikka, ja harkita sen merkitsemistä, mutta sehän olikin jo tehty, joten ei tarvitse huomenna sitä puuhata. Ja metsä teki taas tehtävänsä, – etten  sanoisi loi uutta. Syntyi idea värikartasta tai väriaakkosista… yhdenlainen uusi ISO kollaasi, jonka työnimi olkoon ”This is Lapland”. Toteutus vaatinee aikaa, ja kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia. Toivottavasti voin joskus esitellä valmiin …

Teams 

Olen vuosikymmenien aikana useinkin tehnyt täällä mökillä töitä, varsinkin kirjoittanut, usein myös lukenut, valmistellut, arvostellut etc. Joskus ihan sillä töin tullut tänne pohjoiseen: rauhassa tekemään jotain. Aina muistan syksyn 2007, (jolloin blogini rämpi alkutaipaleellaan ja) jolloin vetäydyin tänne useaksi päiväksi lukemaan ja arvostelemaan opiskelukaverini väitöskirjaa. Ja juuri silloin oli Jokelan koulusurmat; lähdin kesken pois. En voinut yksin olla enää. Muut työkokemukset paljon vähemmän traumaattisia tai dramaattisia, paljon arkisempia, usein aika onnistuneitakin. Mutta tänään aamupäivällä muutama tunti valmistellen osallistumista iltapäivän (historiatoimikunnan)kokoukseen. Siinä ei mitään erikoista, eikä Teamsissakään, mutta että osallistun mökiltä kokoukseen Teamsilla. Se oli uutta. Ja homma hoitui. Mahottoman mukava näin.

Fieno

Toinen uusi kokemus oli Fieno!

Saariselän keskustaan, vanhan Kuukkelin ja nelostien väliin, liikenneympärän kupeeseen on rakennettu ja avattu uusi italialainen ravintola. Kyllä pieni LappItalia-henki minussa taas heräsi henkiin. 😀 😀

 

Pizzeria-ravintola Fieno on konstailematon, mutta tyylikäs, valoisa, avara. Italialaiset pitäjät, osin yhteistyössä paikallisen Petronellan kanssa. Turun Sergio on saman pitäjän ravintola. Tykkäsin siitä, että ruokalistat oli laadittu huolella, siististi, oikeakielisesti. Tykkäsin puhtaista laseista, kohteliaasta tarjoilusta, ystävällisestä jutustelusta (meillä oli melkein yhteisiä tuttuja Lombardiassa), mielenkiintoisen oloisesta viinilistasta (Oltrepo Pavese!!), etymylogiasta (Fieno ~heinä ), ja ennen kaikkea tykkäsin pizzasta. Pohja oli ohut, rapea, hyvän makuinen, myös reunat!!, täytteitä (minulla savurautua, Pehtoorilla savuporoa) sopivasti, juusto maukasta, ei lilluvan rasvaista. Ai, niin, ja espresso!  Molto bueno! Ja oliko minulla oikea kamera mukana? – No ei. 🙁  Mutta jos vaan kerron, että ehdottomasti seuraavallakin mökkireissulla meidän ”viikottainen” ravintolareissumme suuntautuu Fienoon. Suosittelemme lämpimästi. 

 

Maanantaiko tänään? – Niin taitaa olla. Hyvä maanantai. Oikein hyvä.

Bloggailu Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kerrassaan suurenmoinen patikka

Ilman tätä blogiani en ehkä koskaan olisi löytänyt sinne, missä tänään oltiin aikas hurjan hienolla patikalla. Koko iltapäivä Pehtoorin kanssa kuljettiin Suomujoen vartta.

Miten blogi auttoi löytämään tämän? – Mökkinaapuri (täällä blogissa nimellä ”Lähes naapuri” seurasi (miehensä kanssa) blogiani aika kauan ennen kuin hänestä mitään tiesin, ja hänen muutamien kommenttiensa jälkeen ymmärsin, kuinka lähellä mökkimme ovatkaan, vaikka emme täällä Hangasojan varressa koskaan olleetkaan tavanneet. Kerran tarvitsin apua mökkiin liittyen:  Oulusta käsin viesteilin (ohi blogin) mökillä olleelle naapurille, että voisiko auttaa ja hänhän kävikin mökillämme varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Seuraavalla kerralla kun olimme yhtä aikaa näissä maisemissa, tapasimme, ja sen jälkeen on puolin ja toisin mökeillämme vierailtu. Ja  juuri ”Lähes naapuri” meille kertoi Aittajärven hienosta kohteesta.  On kertonut siitä jo jokunen vuosi sitten, ja vasta tänään!! Tänään me sinne ajeltiin. Tänään oli sille ihan hurjan hieno päivä. Syksyn kauneutta, raikkautta, rauhaa ja ruskaa. Kiitos vielä, A.

Mm. Luontoon.fi -sivustolla lukee näin: Aittajärven pysäköintialue, Saariselkä-Ivalon tieltä (tien nro 4) käännytään idänpuolella olevalle Kuutuan metsäautotielle. Ajetaan metsäautotietä pitkin noin 35 km. Tien varrella on parissa risteyksessä kyltit, jotka ohjaavat kääntymään oikealle kohti Aittajärveä.

Noin helposti menee ohjeet. Noh, vaikka meillä oli maastokartta, Retkipaikka-sovellus puhelimessa, naapurilta saadut henk.koht. ohjeet, niin onnistuttiinhan me muutamassa kohtaa poikkeamaan hieman sivuun. Noh, mutta tutustuttiin tienooseen.

Ja löydettiin oikeaan paikkaan. Eikä parkkipaikalta joenrantaan ole kuin muutama sata metriä ja siinä se on.

Lähdettiin tepastelemaan itään, kohti itärajaa. Hieman arveluttavaa, kyllä. Mutta polut aika täydelliset. Pehmeät, neulasten peittämät tasaiset juurakottomat, kivettömät, kuivat kauniit polut! Ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin, ettei kompastu. Joen muutaman koskipaikan ja siihen laskevan puron kohdallla pientä pulputusta tai kosken kohinaa, mutta muuten täysin hiljaista, liki tuuletontakin.

Taival vei kolttasaamelaisten asuinkentälle (Kotajärven kolttakenttä) , museoitu alue oli kovin idyllinen, syyskuun lämpimässä sunnuntai-iltapäivässä ei ehkä pystynyt eläytymään kolttaperheen karuun elämänmenoon 1940- ja 1950-luvulla, mutta arvostin tätäkin kohdetta. Arjen historiaa tämäkin.

Tulistelimmekin välillä, yhdellä nuotiopaikalla paistoimme makkarat, evästelimme, ja kun olen jo oppinut, että näillä tuntureilla kuukkelit tietävät saavansa herkkuja kun tarpeeksi liki uskaltavat tulla, olin minäkin valmiina kameran kanssa (eikä edes keksejä mukana). Ja tulihan muutama kuukkeli aika lähelle…

Tähän asti paras kuukkelikuvani, vai mitäs mieltä muut? -Tällainen enkeliversio. ”Lentoon lähdössä” – kirjaimellisesti.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Uutta vanhaa – Lapissakin

Aurinkoinen aamu, erinomaisen hyvin nukuttu yö, flunssasta jo toipuva mies, – joten? – Päätimme lähteä kohti uutta. Lähdettiin patikalle (ennen käymättömälle) Sotajoelle, josta kohti Ivalojoen Kultalaa kuljettiin. Maailmanpankissakin käytiin.

Ensin oli ajettava 15 km Kutturantietä, sitten vielä 10 km kohti Pahaojan kämpän parkkipaikkaa.

Siitä tepastellen kauniin, hiljaisen, aurinkoisen mäkisen mäntymetsän läpi Pahaojan museoalueelle.

Lapin kultakuumeen alkaessa 1870-luvulla Ivalojoelle (ja Luttojoelle, nyk. Saariselän kohdalle) tuli etelästä pohjoiseen arviolta 500 kullankaivajaa.

Kun ensimmäinen ryntäys Ivalojoella seuraavalla vuosikymmenellä jo hiipui, kullanetsintä laajeni Sotajoelle, Palsinojalle ja Laanilan puroille (mm. Hangasoja = meidän mökkipuro!).

Tässä vaiheessa tamperelaiset teollisuusmiehet perustivat Oy Lapin Kulta -kaivosyhtiön, joka rakennutti tukikohtansa Sotajoen rannalle, Pahaojan suulle. Silloin alueelle syntyivät vuosikymmeniä käytössä olleet kaivuumontut ”Maailmanpankki” ja ”Rovaniemen pankki”. Maailmanpankki oli tänäänkin vielä hyvin näkyvissä.

 

 

Riippusilta Sotajoen yli oli – sanoisinkin – aika keinuva. Mutta kannatti ylittää ja jatkaa rakkaista polkua:  ylhäältä joki näkyi kauniisti.

Jatkettiin matkaa Maailmanpankkiin, pieni koskikin joessa. Kaunis koskenkohina, auringonpaiste, syksyn värit, leppoisa taivallus. Siinäpä paljon.

Pahaojan (museo)kämpässä on myös kalustus, ja (vastikään keittiöremonttia suunnitelleena) kiinnittyi huomio neljään tuoliin, jotka kämpän pöydän ympärillä olivat. Ei mitään penkkejä, vaan ihan design-tuoleja. Istuinmukavuus ei kyllä ollut ihan priimaa…

Kummasti on hartialinja laskeutunut, sydämenlyönnit harventuneet, hengitys on helppoa.

Nyt afterhiking: hyvää ruokaa, takkatulta, lukemista, punaviiniä. On helppoa olla…

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Syksyistä

Aamulla ennen auringonnousua purolla usvaa, silti värejä ja valoa.

Ensimmäinen asia, joka koronan takia meiltä peruuntui ja siirtyi, oli Elton Johnin Helsingin konsertti syksyllä 2020. Ja ensimmäinen asia, joka meidän elämää Ukrainan sodan takia ihan henk.koht. kosketti, oli Elton Johnin Helsingin konsertin peruuntuminen (Helsinki Areena > Venäjä pakotteet). Aika vähäisiä juttuja, mutta tuli vaan tänään mieleen, koska juuri tälle päivälle meillä oli liput konserttiin. Ja samalle reissulle oli aie vihdoin pitkästä aikaa lähteä käymään Helsingissä. Nuo peruuntumiset ja siirtymiset eivät tunnu enää missään. Ei tässä maailman tilanteessa, tässä elämän vaiheessa. Eltonia tuskin enää tulee livenä koskaan nähtyä, mutta olen varma,  että toivun tästä.

Isompi peruuntuminen on tänään ollut Pyhä-Nattaselle aiottu patikka. Se oli löyhä aie, suunnitelma, mutta koskapa Pehtoorin toissailtana alkanut aika rankka flunssa (ei korona, testattu on) on ollut syy, etten ole miestä ottanut patikalle eilen enkä tänään.

Aamupäivän pilvisessä säässä lueskelin käsikirjoitusta – vähän kuin työhommia. Kirjoittelin palautetta, oikoluin, kirjasin parannusehdotuksia, muistiinmerkitsin kannustavia ja kiittäviä huomioita, – ja tsädäm! Kaikki katosi jonnekin bittiavaruuteen. Noh, huomenna uusiksi, käy nopeammin toisella kerralla ja teen paperille!

Lyhyehkön tupinan ja keposen lounaan (puolukkarahka on hyvää!!!)  jälkeen päätin lähteä tunturiin. Pehtoori ilmoitti, että valitset varman reitin, jossa et voi eksyä. Minähän voin eksyä nelostien ja valaistun (ladun/) reitin välissä! Enkä eilennkään eksynyt vaikka olin ihan uusilla taipaleilla.

Mutta valitsin tänään vanhan tutun Kiilopään Kiiruna-polun. Sieltä näkee joka suuntaan, se on viitoitettu, siellä on muitakin (todellakin oli tänään). Kuljin aika hiljaksiin, kuvailin, juttelin kanssakulkijoiden kanssa, katselin, ja kuuntelin hiljaisuutta! Edes Kiilopään laella ei tuullut tänään. Ja se ON harvinaista, siis ei edes huipulla tuullut, ei tuulen ääniä, Oli vain hilajista. Paitsi!!!

Sattui  yhtäaikaa tulemaan kolmen hengen seurue, jossa varsinkin naisilla oli vallan kuuluvaiset äänet, paljon asiaa, kailotettavaa. Ei niin että tunturin laki tai luonto ylipäätään olisi mikään pyhä paikka (vaikka sellaisiakin minulla näissä maisemissa tuntuu olevan), mutta joku roti! En oikeasti ollut kiinnostunut kenelle ja miksi he viestejä lähettivät, kuka oli kenenkin kanssa mennyt lomalle etc. No ehkä olen ihan vaan ihan liikaa omissa maailmoissani, että moinen sai vähän tupisemaan itsekseni.

Palatessani mökille Pehtoori oli savustanut siian, tein muut tykötarpeet (tuunattu tsatsiki, perunat, hollandaise)  ja hyvin maistui flunssapotilaallekin. Avasimme viininkin, Ivalosta maanantaina noudettu, ei ihan täsmäviini savukalalle, mutta alsacelaista laatua:  Hunawihr RIesling Muehlforst 2021

Vielä illan tullen kuljeskelin pihalla, lähimetsässä. Edelleen täysin tyven, Merkillistä. Hemmottelevaa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Vähän on paljon

Pakkasyö. Ja aamukin. Seitsemältä oli – 4 C. Ja pihapiiri kimmelsi, pieniä jääkiteitä, vaakasuoraa auringonvaloa.

Aamupäivän aurinko riitti metsiin ja tuntureille asti.

Persialaisen maton värit, tosin epäsymmetrinen kuviointi. Ja linnunlaulua, vielä syyskuussa tunturissa linnunlaulua, eikä ollut järripeipon narinaa, vaan oikein laulua.

Näytti siltä, että kelossa on keltaiset lehdet 🙂

Siinä se päivä taas humahti. Sauna ja sapuska. Vähän vielä pihahommia. Ja nyt väsy. Aika tylsää? – Ei, ei ole. On hyvä. Melkein leijuvaa oloa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Tuntureiden katveessa kulkien

Lapintiainen aamupalalla yhtä aikaa meidän kanssa.

Jovain, met käväsimmä pikkupatikan Tolosjoellla tänään.  Pikku? – Noh, ei ihan pikku, eikä me niin vain piipahdettukaan.

Eilen tutkin tarkoin karttoja, lueskelin Saariselkä -FB-ryhmän retkikertomuksia, haeskelin meille uusia kohteita, ei kovin kauas, mutta joku uusi tunturi, laavu tai reitti… Siispä ilmoitin Pehtoorille, että olen löytänyt uuden laavun ”läheltä”, mennään sinne tepastelemaan ja paistamaan lounasmakkarat. Toki ensin oli ajeltava Magneettimäen juurelle ja sieltä vielä kohti länttä ja sitten jalkauduimme etsimään Tolosjokea, johon meidän Hangasojakin (ja myös viereinen Ahopäänoja) laskee.

Ja ymmärsinkö ladata Retkipaikan -kartan puhelimeen? Oliko mukana kartta ja kormpassi? – En ladannut, mutta kartta ja kompassi sentään olivat. Ei siinä mitään, kauniita metsätaipaleita, suolampia, nousuja ja laskuja, aurinkoa puiden lomasta, ja se Tolosjokikin. Mutta laavu? – Nope. Ja oliko kohde lähellä? – Ei varsinaisesti. Tai ei me ainakaan sitä löydetty.

Jäi lounas syömättä. Mutta maistuipa tattirisotto sitten sitäkin paremmin. 🙂

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Asettautumista

Ruskaretki, tai siis ruskaviikko, ehkä vähän toistakin – on nyt.

Poikkeuksellisen nopealta tuntui eilinen matka tänne. Aamusella lähtiessä oli ihan pikkuista vaille etten ryhtynyt vielä viesteilemään Caritaksen kotihoitoon varmistuksia … vielä on tietyissä hetkissä ja asioissa muistijälkiä määrittämässä ajatuksia, tekemisiä. Noh, matkaan lähdimme kuitenkin huoletonna.

Kemi – Vuotso välillä ajelimme keltaisten koivujen ja haapojen välissä. Satunnaisesti, välillä, metsänreunassa tai jossain pihapiirissä vilahti syvänpunainen tai oranssi pihlaja.

Vuotson jälkeen koivujen lehdet puissa vähenivät, olivat enemmän rusehtavia kuin hohtavan keltaisia, mutta maaruska hehkui punaisena, mustikan ja juolukan varret tekivät laajoja kauniita syvänpunaisia mattoja metsiin.

Ja sellaiselta se on tänään täällä mökkipuron rannallakin näyttänyt. Aamulla sateli, tihkua ja ihan pisarasadettakin, joten kunhan sain nettiyhteyden kuntoon, lähdimme käväisemään Ivalossa: Pehtoori tarvi kumpparit, me viikoksi jääkaapillisen einettä ja muuta pientä tarviketta, kynttilöitä, ruuveja, linnuille ruokaa, uuden valosarjan pihan koivuun ja sen sellaista. Ivalossahan oli ihan markkinameininki. Paikalliset olivat maanantaiaamun ilokseen tulleet kylälle. Hyvin mahduimme mukaan, ja löysimme tarvitsemamme, ja paluu Hangasojalle.

Kuva ei ole mökkipuromme vaan Alajoki, joka kulkee Ivalontien varressa.

Iltapäivän mie kuljeskelin metsässä, puronrannassa, ihan vaan ”katselin puita väärii”, kuuntelin puron solinaa, annoin värien ja luonnon tehdä hyvää… Metsäterapiaa!

Välillä piipahtelin sisällä, katselemassa Elisabethin hautajaisia, lämmittelin saunan. Vähän sellainen mökkieloon asettumisen päivä.

Tässä vielä kuvat meidän Myötätuuli-mökin uudesta ikkunasta. Tämä on se, minkä Pehtoori ja kaverinsa kävi täällä pari viikkoa sitten remppaamassa. Tai siis vaihtamassa ikkunan. Mökin ikkunat ovat aika korkealla, eikä olohuoneesta (istuessa) näe juuri muuta kuin puiden runkoja ja taivasta. Eihän meiltä erityisen hyvät näköalat olekaan, mutta päätyseinän ikkunasta sentään näkymä saunalle ja pihapiiriä, – talvella pihamaisemassa hanget, siniset hetket, tähtitaivas tai lumipyry.

Nyt pitkään toiveenani ollut ikkunan suurennos on tehty, ja se on niin hyvä.

Se on nyt enemmän kuin yhden ruudun aiempaa korkeampi, valoa ja näkymiä enemmän. Koko huone suureni.

 

Lappi Mökkielämää

Tunturista kaupunkiin

Pohjoisesta palatessa – varsinkin jos siellä on tullut viivyttyä viikko tai enemmänkin – on aina vähän sellainen pieni kulttuurisokki. Tulee kiinnittäneeksi huomiota asioihin, joita ei kotona ollessa ajattele. Niin kuin nyt, että tämä meidän koti on aika iso. Alle 50 neliöisessä mökissä kun elelee vähän aikaa, niin reilusti yli sataneliöinen koti (ja vielä La festa pihapiirissä) tuntuu isolta. Vähän turhankin isolta.

Ja tähän aikaan vuodesta täällä on niin kovin hämärää, öisin pimeääkin, – pohjoisessa aurinko on vielä melkein 18 tuntia horisontin yläpuolella. Eron kyllä huomaa, näin iltaisin varsinkin.

Kaupungille asioille ja palaveriin lähtiessä vaatetusta on hieman mietittävä – on otettava huomioon muutakin kuin sääolosuhteet päälle puettavaa valitetessa. Ripsivärikin löytyi meikkipussista.

Pyöräteillä ja liikenteessä on liikennettä, eikä vain poroja väisteltäviksi. Kaikkia vastaantulijoita ei cityssä tervehditä, – tunturissa tervehditään.

Läppärin vaihtuminen pöytäkoneeseen, isoon näyttöön ja nopeaan nettiin on yksi selkeästi parempi asia täällä kotosalla kuin läppäri liitännäisineen mökin pirtin pöydän ääressä.

Puolensa ja puolensa. Molemmissa hyvä. Enimmäkseen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

On taas mietittävä, miten edetä?

Helpoimman kautta eteen saattaa tulla yllättäviä esteitä.

Mutta kannattaako poiketa aiotulta reitiltä – kun ei näe, mitä edessä on?

Vaikka määränpää näkyy, ei voi olla tietää, mitä kautta sinne pääsisi mahdollisimman mukavalla tavalla.

Jo vain, mie mietin, – tämmöistäkin. 

Mökkielämää

Kotiinpaluun aika

Meidän mökissä on kaksi ISOA vikaa:
1) se on niin kaukana kotoa (480 km pihasta pihaan) ja 2) sieltä on aina lähdettävä pois.
Eikä kotimatkalle lähtö näköjään ole yhtään mieluisampaa,
vaikka on saanut viettää mökkilomaa kaksi kokonaista viikkoa!

Mutta. Jos se olisi lähempänä, ei se silloin olisi kunnolla Lapissa, eikä tuntureiden juurella, eikä mökkipihassa virtaisi tunturipuro. Ja niinhän se on, että on lähdettävä, että voi palata.

Tällä kertaa mökkielossa paljon erilaista tekemistä, kahteen viikkoon mahtui lapsenlapset (ja Juniori), joten leikkipuistot, kylpylät, tikanheitto, lettukestit, pelaaminen, porojen puhuttelu olivat omanlaisensa ohjelma. Tällä kertaa myös luonnontiedettä tavallista enemmän, kun saimme ystävät muutamaksi päiväksi mökille ja matkaseuraksi piipahdukselle Norjaan ja sienimetsään! Linnuista ja sienistä opittiin uutta.

Ja sitten keskenäänkin sienestystä, toki myös patikointia – kuten tavallista, ja siivousta kuten tavallista. 😀 Aika vähän lopulta kuvailin, en lukenut mitään, kudoin vain vähän, mutta nukuin lähes joka yö kahdeksan-yhdeksäntuntisia unia! Jee, se on juhlaa se!

Tänään oli kuitenkin hyvästit Hangasojalle – ja Hönölle – jätettävä. Vaikka meillä Hönön kanssa oli pieniä erimielisyyksiä siitä, miten krysenteemeja (yksi purkki alaportaalla) tulee käsitellä, oli jäähyväiset melkein suloiset. Hönö ihan poseerasi ja antoi tulla ihan liki, kun ennen yhdeksää pihapiirissä vielä tapasimme.

Liikennettä vähän, kesärajoitukset, poroja ei juuri ollenkaan, jopa Rovaniemen ja Iin huudeilla liikenne kulki, joten olimme kotosalla jo kahdelta. Hyvä niin, sillä piha vaati huoltoa, oli päästävä jo pyörälenkille, huomista historiatoimikunnan kokousta varten iso nippu tekstiä luettavana ja kommentoitavana.

Olihan se kuitenkin mukava palata alkusyksystä kesään. Kyllä se taas tästä.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Tuntuu lomalle

Olkoon tekemättömyyden päivä tämä, totesin eilen aamukahvin ääressä, kun Pehtoori kyseli, mitäs on päivän ohjelmassa.

– Ei ollut. Ei tekemätön.

Aamupäivä puuhailtiin yhtä sun toista, ei kai me taas vaan jotain ylläpitoa/siivoustakin harrastettu? – Ehkä… Puolelta päivin Pehtoori ilmoitti lähtevänsä tepastelemaan Ruijanpolulle, eikä ottanut edes sienikoria mukaan.

 

Mie koetin sinnitellä tovin, pyörin mökkipihassa, kunnes vaihdoin lenkkarit kumppareihin, kameran koriin ja sieniveitseen.

Ahopäänpuron tuolle puolen, mäntykankaita kuljin, huomaamatta äidin opastamalle karvalaukkuapajalle, – siellähän niitä. Kuinka läikähtikään ensimmäisen nähtyäni. Liekö karjalainen geeniperimä, muistot vuosikymmenien takaa samaisesta kohtaa vai ne karvalaukkuröykkiöt, joita äiti meille mökki- ja Sanginjoen sieniretkiensä jälkeen kantoi. Muistot kuitenkin…

Lisäksi siellä aika mukavasti haaparouskuja, ja ohessa kolme litraa kaarnikoita. Kun sienikori oli jotensakin täynnä, muutaman tunnin metsässä kulkemisen jälkeen, palauduin mökille. Ja sitten jatkui säilöntäruljanssi…

Eikä ruokapöydässäkään mitään vaihtelua. Ties kuinka mones päivä sieniruokaa. Tagliatelle ja minitomaattisalaatti sai oheen sieniruukun – tatteja, herkkutatteja kun niitä nyt on. Samalla ilmoitin, että niitä ei sitten enää poimita, – mökin Smegin pakastimeen ei mahdu eikä loputtomasti ole niillä käyttöäkään.

Ja kuinkas sitten kävikään? – Tänään päätimme lähteä pikkupatikalle (about 8 km helpohkoa taivaltamista) Urupäälle kohti Palopäätä. Toisen kerran tälle kesälle sama reitti, – muttaku. Muttaku se on mahdottoman kaunis, juuri tällaisena aurinkoisena päivänä. Siellä ei sienen sientä, ei linnun lintua, pieni poroparttio vain.

Pikkuisen arastellen nuo ohitimme, keskenämme pohdimme, miksi 20 poron joukko kävelee suoraan meitä kohti, todistelimme toisillemme, että eihän vielä ole rykimäaika, eiväthän porot elokuussa ihmisten päälle käy, eiväthän? – Eivät nuo ainakaan. Puolin ja toisin toisiamme katselimme, hissuksiin ohitimme…

Urupäältä jatkoimme vielä kohti Palopäätä. Ihastelimme luonnon luomaa uima-allasta, joka näytti siltä kuin olisi tarkkaan mitattu ja kaivettu.

Urupäältä näkyy Kaunispään pehmeä loiva profiili, ja huipun kahvila ja masto.

Tuolla kulkiessa kuin vaivihkaa katselin, että josko sittenkin jokunen herkkutatti,… Voisin kokeilla, osaisinko sitä herkkutatti-cremebruleeta sittenkin tehdä. Ajatukseni ääneen menin Pehtoorille sanomaan, joka totesi, että voidaanhan me vielä ajella Kutturantien varteen, – jo vain sieltä jokunen tatti löytyy.

Ja niinhän sitä sitten patikan jälkeen vielä metsään mentiin. Ja olihan siellä herkkutatteja, övereitä enimmäkseen, mutta niin paljon hyviäkin, että yksi kuivurin satsi täyttyi. Nyt ovat jo kotiin lähtöä varten pakattuina. Niinkuin on neljä litran tölkkiä suolasieniä, kaksi tölkkiä kaarnikkahyytelöä, pullollinen kaarnikkamehua, tusina pussillista herkkutatteja pakasteena, melkein saman verran kuivattuna, lisäksi kehnäsieniä ja isohaperoita. 😀 Sieniruokaa riittää tuleviin kuukausiin.

Eilen illalla vakaa aikeeni oli valvoa puolille öin, että kuvaisin täysikuuta, ehkä jopa häivähdyksen revontulista, joita oli ennustettu näkyviksi. Yhteentoista jaksoin, kävin puronrannassa. Kuuta saatikka reposia ei näkynyt, mutta kauniita purppurapilviä pohjoisella taivaalla…