Mökkielämää – Sivu 23 – Tuulestatemmattua

”Avvaa mitä”?

– Avvaa, mummi, mitä? – No?
– Haluan vielä muttikoita.

Ja Apsu: ”Otappa, mummi, sinäkin heinä suuhun!” Näinhän me on joka päivä purolle mennessä Apsun kanssa tehty. Meillä ”padonrakentajilla” se kuuluu tunnelmaan; heinä hampaiden väliin. Tänään kävimme vielä illan päätteeksi muokkaamassa patoa matalaksi (= melkein purkamassa koko rakennelmamme), mutta ”sen pitää solista … ”.

Aamulla oltiin pitkään sisällä, kun taivas oli pilvessä ja maisema sumuinen. Seurailtiin ikkunoista ja terassilta oravien ja Hönö-pupun touhuja pihapiirissä. Ja Apsun kanssa sitten tehtiin Lightroomilla kuvia, – poika osaa jo oikeasti muokata otoksia.

Pauli-pupun poika Hönö ja Tupsu-orava (huom. nimien antajia eivät ole lapsenlapset vaan Tyär, Vävy ja Juniori) olivat kiinnostuksen kohteena. Hönö on vähän kesyyntynytkin, kun Vävy on sitä täällä melkein kuukauden ruokkinut… (kuva ”yhteistyössä” Juniorin kanssa…. ;))

Ja Tupsulla on merkillinen häntä.

Kun yhdentoista jälkeen lämpö nousi jo lähelle + 20 astetta ja alkoi näkyä sinitaivasta, oli aika lähteä ulos, metsään tietysti. Mie kävin poimimassa (aikuisille) sienimuhennoksen tarpeet, muu porukka mustikkaan, lähinnä välipalamustikat suoraan mättäiltä. Juniori on jo pari päivää keräillyt ”josko piirakkaa vaikka…. ”. Tein juuri äsken, ja se on uunissa parhaillaan: läksiäisaamiaiselle ylläri.

Ja iltapäivällä sitten kylpylään. Muksujen kanssa ei tänä kesänä olla Nallikariin, Valkeiselle saatikka Lombardian altaalle päästy uimaan niin nyt sitten edes ”mökin kylpylään” (Eeviksen sanoin). Tällä kertaa siellä hyvin vähän muita, oli tilaa uida ja polskia. Yksi mökkireissun kohokohdista.

Jos me Pehtoorin kanssa täällä kaksistaankin liikutaan aika paljon, tuntuu, että näinä päivinä on liikuttu koko ajan! Sen iltapäivän hetken kun muksut saavat lukea/pelata/katsoa pikkukakkosta, mie olen köksäillyt tai touhunnut jotain muuta, liike jatkuu. Ja sehän ei haittaa.

Elokuun eka – paras ehkä ikinä

Onhan me liikuttu, hyvänen aika, kuinka me onkaan liikuttu. Kaksi pientä ikiliikkujaa ovat pitäneet erityisesti mummin liikkeessä. Hyvä niin

Lasten eroja kuvaa hyvin se, kun olimme kolmisin lähimetsässä etsimässä sieniä ja muuten vaan kulkemassa, katselemassa, etsimässä kääpiä, varpuja, … ja eteen sattui kaarelle taipunut nuorehko mänty. Eevis hihkaisi jo kaukaa: ”Oi, sateenkaari” ja Apsu käveli lähemmäs, tarkasteli aikansa puuta, sen kaarta ja taipumista maahan, ja sitten kysymysten tulva: ”Onko se vielä elävä?” [eilen illalla koetin opettaa, että elävien puiden kaarnaa ei revitä], ”Irtoaako se tuosta?”, ”Miksi se on taipunut noin?”. Eevishän se yleensä on loputtoman utelias ja innostunut, mutta toisaalta Apsu haluaa tietää ”mekanismit”, toiminnan, syyt, [kolmannen polven insinööri?] … Tovin mietin, onko kyse vain persoonallisuuden eroista, sukupuolesta, iästä? – Joka tapauksessa näiden kahden kanssa näkökulma on usein eri kuin mummi hoksaisi ajatella.

Niin kuin tänään Kaunispään huipullakin. Tässä kuva – ainakin viideskymmenes tässä blogissa tästä samasta kohtaa – mutta kuinka senkin näin taas eri lailla kun nämä kaksi olivat kommentoimassa näkemäänsä.

Kiikarit ovat olleet huippujuttu tänään!!

Niin paljon Saariselällä ovat molemmat pienet jo aiemminkin olleet, että halusivat erikseen käydä katsomassa vanhan, ison Kuukkelin raunioita, ja tietysti tutustumassa uuteen pikku-Kuukkeliin. Sen pienessä yläkerran kahvilassa söivät lounaaksi lohisopat, aika lailla houkuttelematta lusikoivat. Ja seurueen miehet nauttivat hillapossumunkin – tietysti. On vähän kuin ”must”- juttu.

Sitä ennen oltiin jo käyty leikkipuistossa ja samaan aikaan Juniori pikaisesti Ivalossa hankkimassa Apsulle uudet kumpparit, (ja kynnysmaton ja kukkia)! Eihän muuten sienimetsälle oltaisi voitu lähteä.

Sinne sitten iltapäivällä. Ei Apsu juuri, vielä!!, ole sieniruokien makuun ihastunut, mutta kun lupasin muutaman kolikon tateista, kangassisenistäkin korvauksen, niin kummasti kiinnosti lähteä kori ja puukko!! mukana metsään. Ja Eevis tepasteli mukana. Ihan mahdottoman reippaasti. Ja huolehti ja huuteli mustikoiden poimintaan keskittynyttä isiään palamaan meidän porukkaan. Kangashaperoita löysimme muutaman litran, muutama punikkitattikin löytyi, ne tosin jätimme metsään. Pääasia oli kulkea, metsässä, yhdessä.

Iltapäivällä mökkipihassa, notskilla ja purolla. Meillä oli Apsun kanssa patoprojekti edelleen vireillä. Eeviksen piti päästä mukaan. Omien kumpparien varret eivät riittäneet, mutta onneksi Tuulentuvan puolelta oli jo otettu käyttöön tädin (= Tyär) vanhat nokialaiset ja niillähän me päästiin patohommiin.

Ja saunassa (Apsu tuli sieltä melkein hihkuen: ”olipas se huippu”) tänään, ja jälkkärin aikaan oltiin jo terassilla nauttien (+20 C, eikä itikoita, kuten ei ole tähän mennessä juuri näkynyt). Ette ehkä usko, mutta lasten toiveesta meillä oli pullaa ja Souvareita jälkkäriksi!!

Puoli yhdeksältä Eevis – pidettyään ensin yhden pienen tytön oman shown – ilmoitti, että ”nyt väsyttää, isi, nyt nukkumaan”. Yhtäkkiä mökki hiljeni, kun vetäytyivät Tuulentuvan puolelle.

Isovanhemmuus Mökkielämää Niitä näitä

Muistoja ja mustikoita keräämässä

– Mummi, voidaanko tulla huomennakin vaan kahdestaan tänne purolle?
– Totta kai voidaan, tullaan vaan.

Tänään aamuyhdeksältä lähdettiin kohti pohjoista, ajateltiin, että eihän sitä sunnuntaina liikennettä, eihän sitä ole ollut muinakaan sunnuntaina viimeisten parin vuoden aikana, kun ollaan mökkitaipaleella oltu. Tänään oli. Oulu – Kemi välillä ja Sodankylä – Saariselkä välillä paljon asuntoautoja, ulkomaalaisiakin, lomalaisia, ja yksi kattotuoleja kuskaava rekka, joka oli kolme kertaa matkan aikana ohitettavana. Ja poroja. Aika paljon poroja. Matkan tekoa hidasti myös se, että samaa matkaa kanssamme tekivät myös Juniori, Apsu ja Eevis.

Pysähdyimme Peuran ”Essolla” aamupäivävälipalalla; pienille vähän suolaista ja Sodankylässä sitten jo lounaan aika. Mutta eipä meillä kiire. Nautin matkalla olostakin, ja siitä, että päästiin lähtemään, kiitollinen siitä, että muksut ja isänsä halusivat tulla mökille. Mie vähän herkillä tänään ja muutaman kerran kummasti jotain kosteaa silmäkulmissa ja karheutta äänessä.

Kun kolmen jälkeen kahdella autolla mökkipihaan ajeltiin, tuntui, ettei kunnolla oltu pysähdytty, kun olin jo monta kertaa kuullut kutsun lähteä rantaan, katsomaan muurahaispesiä, poimimaan mustikoita, tekemään kaarnalaivaa ja katsomaan sieniä (”yäk, mutta poimitaanko, mummi, huomenna lisää?”)

Kaikkea tuota on ehditty tehdä, lisäksi heittää tikkaa, kävellä metsässä (”mitä me täällä tehdään”, ”tullaanko uudestaan”. Eevis, 3 v.), käydä purolla ainakin 10 kertaa, tehdä patoja, kahlata liian isot saappaat jalassa, kärrätä puita saunalle, katsella kiikareilla kauas, kummastella mummin tekemää Beaivia (”pitäiskö meidän korjata tätä”, Eevis), syödä ainakin pari desiä mustikoita suoraan mökkipihan mättäiltä, ja opettaa ja opetella erottamaan kaarnikat ja mustikat toisistaan.

Ja kuluihan sitä ruokapöydässäkin taas aikaa, muksutkin malttoivat istua aika kauan, ihan kuin Lapin leppoisuus olisi tarttunut jo heihinkin. Huomenna kohti uusia seikkailuja.

Kunpa nämä muistot voisi säilöä nautittavaksi aina tarpeen tullen. Voi kunpa.

Mökkielämää Niitä näitä

Kesäpäivä mökkipihassa

”Vartti metsässä lisää elinaikaa päivällä” vai miten se menikään?

Joka tapuksessa olimme aamulla/aamupäivällä metsässä kauemmin kuin vartin. Ja ihan sama, tuliko elinaikaa lisää, mutta oli niin levollista, kaunista ja päällimmäisenä tuntui epätodellisen hyvä olo. Yhdessä ja erikseen kiertelimme Hangasojan ja Rönkönlammentien välisessä maastossa, niin kauniissa kangasmetsässä, auringonpaisteessa, oli hyvä hengittää, sellainen ”maadoittuva” olo. Positiivisella tavalla. Perusasioita käsillä. Ja kyllä, käsillä myös tekemistä, kuvaamisen lisäksi.

Siellä oli siis lisää korvasieniä.

Korvasieniä jopa siinä määrin, että raskin meille kahdelle keitellä keiton niistä. Sekaan vähän savuporolastuja.

Terassilla nautiskelimme. Oli siinä hyvä kun aurinko paistoi, lämmintäkin kait jotain + 17 C ja lisälämpöä tuli, kun Pehtoori oli päiväpuhteina siirtänyt terassin toisen lämpövastuksen ”oikeaan paikkaan”. Kaikkien näiden täällä 15 vuoden aikana vietettyjen mökkielojen jälkeen se on nyt oikein hyvä. Pitkään istuskeltiin, suunniteltiin: Huvila & Huussi -meininkiä tiedossa enemmältikin kuin vain lämmittimen siirron osalta.

Jo aamupäivällä metsästä palattua olimme viettäneet ruokajuhlaa, ja juhlaa muutenkin. Sille oli syynsä. Kahden hengen de luxe -brunssi 🙂 poroa, btietä, croissanteja, muffineja, pieni pullo kuohujuomaa.

Kaiken syömisen ohessa paljon kuvailuja, paljon liikkumista pihapiirissä, paljon levollista kävelyä puronrannalla. Auringosta, puron solinasta, taivaanvuohen merkillisestä äänestä, valosta, rauhasta nauttimista. Toivoin olkavarren parempaa ja ennen kaikkea voimallisempaa toimintaa, mutta paljon sillä pystyy kuitenkin tekemäänkin. 🙂

Kaiken ohessa vielä viimeistelin minun tämänvuotisen beaivin. Toivottavasti saamelaiset eivät koe tätä kulttuurisena omimisena.

Kysyinkin kerran asiasta yhdeltä paikalliselta, mutta hän ei nähnyt mitään sellaista tässä minun pihapiirin puuhastelussani. Tällä kertaa tähän symboliin ei minulla liity niin paljon latausta, ei kyyneleitä kuin kerran aiemmin, ei sairastapauksia. Nyt ihan vaan omaksi ilokseni värkkäilin. Pihapiirin somistukseksi, ja kyllä, kyllä vähän myös terveyttä ajatellen. Ehkä myös minussa hyvin heikkona elävän luovuuden merkkinä. 😀

Kuvasin myös kaikki mökkipihan erilaiset koivut, tai paremminkin niiden lehdet.

Hieskoivu, tunturikoivu ja vaivaiskoivu.

Hieskoivun lehti on ehtinut viikossa jo näin isoksi.

Vaivaiskoivu (joka on itseasiassa kai varpukasvi) on pieni ja kaunis.

Pensasmainen tunturikoivu on jo lehdiltään vahvan näköinen.

Koivuja kaikki tyynni. Ja tänne jäävät.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Taas tunturiin maastopyörällä!

Hangasojan varrella, kuten muuallakin näillä leveysasteilla, on jo yötön yö; aurinko ei enää laske horisontin alapuolelle. Ja silti tuntuu, että olen pari viime yötä nukkunut paremmin kuin aiemmin koko tänä vuonna. Levollisia, pitkiä unia – ihan aamuun asti.

Ja kuinka ollakkaan, mehän ajelimme – taas 😀 – kylille ja Siulan parkkiin: pyörävuokraamo on pikku-Kuukkelin alakerrassa, joten sinne siis. Kyllä jäi torstainen sähkömaastopyöräily niin kutkuttamaan, että oli vielä toisenkin kerran tällä reissulla tunturiin päästävä polkemaan. Ja sain kuin sainkin saman pyörän kuin torstaina. Hyvä juttu sekin.

Vähän on nyt sellainen paha aavistus, että voi olla vaikeaa Oulussa taas innostua citysykkelöinnistä näiden maastopyöräretkipäivien jälkeen.

Tänään keskipäivällä Luulammella vähän ripsi vettä, mutta muuten kirkas, kauaskantava näköala kaikkialle, aurinkoa, pumpulipilviä, ei kylläkään kovin lämmintä, mutta oikein hyvä kulkea.

Tuntereilla jo vihreää, ojanpenkoilla, hetteiköissä rentukoita, linnunlaulua kaikkialla, muutoin hiljaista, ei pohjoista, eikä ikävää itäistäkään tuulta. Jo satunnaisia muita kulkijoita, retkeilijöitä, pyöräilijöitä, patikoijia Saariselän tuntureilla ja kuruja kulkemassa.

Meillä oli aie ajella Rautulammelle, joten suuntasimme aluksi Saariselältä suoraan (ei Kiilopään kautta, eikä Laanilan kautta) kohti Rumakurua, ja sieltä edelleen Luulammelle.

Luulammella

Eikä kilometriäkään, kun poroaidan jälkeen edessä oli Kulasjoen? tulviva uoma. Ei puhettakaan päästä yli. Siispä paluumatkalle Välimaan kautta Piispanojalle, Laanilaan ja sieltä taas Saariselälle. Ihan mukava pätkä sekin.

Mihin sitten? – Viime vuonna suunnilleen samalla viikolla ajelimme läskipyörillä Kaunispään huipulle Luttotuvan kautta, siis latupohjaa pitkin ylös. Silloin reitillä oli vielä lunta ja pehmeää hiekkaa, jäätä, eikä Pehtoorin pyörän sähköstä ollut apua kuin osan noususta, joten olimme aika lailla puhki, kun huipulle pääsimme. Tänään otimme revanssin: nousimme huipulle asfalttitietä pitkin ja laskettelimme latupohjaa Palo-ojan laavulle. Näin päin paljon helpompi. Semminkin kun pyörä toimi.

Puron solinassa, iltapäivän auringossa, leppeässä lämmössä, tuulettomassa taukopaikassa evästelimme, mietimme paluureittiä ja toivoimme, että Luttojoen varren suon yli olisi pitkospuut.

Ja jo vain! Siellä oli tehty melkein tie! Hyvin pääsimme joen yli. Poikkesimmepa vielä Luttotuvallekin. Viiden kilometrin eestakainen pätkä oli kyllä melkoista sorakkoa, isohkoja kiviä, mutta ei juuri korkeuseroa ja pyörässä täysjousitus, mikä juuri tuollaisella paikalla on keino selvitä rampauttamatta jo muutenkin kuluneita niveliä. 🙂

Luttotuvalla

Viimeinen kymppi kohti Saariselkää, pyörän palautusta ja pyöräretken päättymistä sujui nopsasti. Luttojoen reunaa kulkeva reitti (yksi talven lumipyrypäivien vakio hiihtolenkki) on tasaista, mukavaa metsätaivalta Pietarinvaaran juurella.

Reilun neljän tunnin reissulla kilometrejä kertyi puolensataa, kuvia vähän enemmän.

Aiottu korvasieniretki siirtyi huomiselle, tyydyimme lämmittämänn saunan, tekemään ruokaa. Ja olemaan tyytyväisiä, että vielä tänään ei tarvi pakata …

Lappi Mökkielämää

Patikalla ja puhellen

Aamupäivän vilkuteltiin lähtöä tunturiin. Kaikenmoista pientä puuhaa, ja kun joku ripsaus vettäkin satoi, niin vasta puoleltapäivin olimme liikkeessä. Ajoimme Magneettimäen levikkeelle: Kuusipään ja Urupään väliin Jäämerentien P-paikalle. Ja toisin kuin perjantaina, tänään lähdimmekin kohti itää, kohti Urupään huippua. Ja sieltä jatkoimme vielä muutaman kilometrin kohti Palopäätä. Ennenkokematon pätkä oli se! Ja siinä parasta, kun näki korkealta kauas. 360 astetta ja kohti ääretöntä ja sen yli.

Alkumatkasta maa huokui kosteutta. Sateen jälkeen maasta nousi sumua, ja samalla ilma taisi vähän lämmetäkin. Lähtöluku oli +10 C. Hanskat ois olleet kivat.

Noh, pian lämpeni. Jossain välissä muistin, että on maanantai. Siitä tuli hyvä mieli. Maanantaina tunturissa. Vielä minä jaksan iloita näistä jutuista: työpäivänä vapaalla. 😉

Kaikenlaista mietin, sitäkin, että miksi ihmeessä lähtisimme jo keskiviikkona kotiin, kun nyt näyttääkin siltä, että mummia ei tarvita ennen kuin perjantaina. Siispä meillä on vielä pari päivää täällä! Yesh!

Kaunispää on Urupään eteläinen naapuritunturi, joka tänään näkyi aika hyvin. Kuten myös heleänvihreä tunturikoivikko. Myös vaivaiskoivut ovat saaneet pienet pyöreät lehtensä. Seilikkö on kukassa, samoin jänkärikko.

Pieni lähteitä, lumijättöjä, lampia tunturin rinteellä… EIhän me ihan kymppiä saatu täyteen, mutta väliälös sillä. Hyvää teki tämäkin.

Kunhan iltapäivällä mökkeidyimme, tuli viesti, että kutsuttu tuttu tulisi miehensä kanssa piipahtamaan meidän möksällä. Mahdottoman mukavaa oli, – ihan poikkeuksellisen sosiaalista ovat mökkielomme viime päivät olleet. Hyvä niin. Onhan tässä pari vuotta täällä(kin) erakoiduttu. Ilta-aurinko näytti pihapiirimme parhaat puolet, purohan on kaikista AINA kiehtova. Myös luontohavaintoja teimme: George Clooney ja taivaanvuohi kilpailivat suosiosta. 🙂

Lappi Mökkielämää

Luppoilupäivä

Sunnuntaiaamiaispöydässäkin jaksettiin vielä nauraa ja höpöttää; sen jälkeen pidennetyn viikonlopun vietossa olleet ystävät lähtivät kotimatkalle kohti Oulua, ja meillä pohdinta millehän alettaisiin.

Puuhattuamme aikamme ”kotitöitä” ja päivitystä yhden sun toisen asian suhteen lähdimme molemmat omille teillemme: Pehtoori kohti Pieranvaaraa korvasienten toivossa ja minä autolla kylille: auton ja jääkaapin tankkausta, hautalehdossa äidille kynttilä ja kuleksimista pitkin poikin, kameran kanssa luonnollisesti. Kovin oli hiljainen kylätie.

Saariselän kappelin kupeessa oleva hautalehto, tuhkalehto, on kunnostettu, ja saanut lauta-aidan ympärilleen. Ennen kuin harmaantuu on vähän karja-aitauksen näköinen, mutta aita on varmasti tarpeen, etteivät porot pääse alueelle ”laiduntamaan”.

Muistokivi oli sekin uusittu ja siistitty.

Pehtoori palasi metsäretkeltään raekuuron saattelemana mukanaan pari kiloa korvasieniä – enpä viitsinyt vielä ryhtyä ryöppäilemään, huomenna sitten. Lähdimme tervehdyskäynnille ”Lähes naapurin” luo, puron toiselle puolen. Vähän kuin tupareihin tunkesimme; uusi mökki todettiin tunnelmalliseksi, ajatuksella rakennetuksi ja sisustetuksi.

Kuten kuvista näkyy, viikossa on tännekin saatu koivuihin lehdet, vaikka lämpöasteet taas putosivatkin aika lailla.

Lappi Mökkielämää

Kultamailla

Lauantaiko? Kesäkuu?

Mökkiviikonlopun aamiaisella viivähdimme kohtuullisen kauan. Äänin 4 – 0 todettiin, että kaurapuuro täällä on parempaa kuin kotona. Toki paljon muutakin …

Aluksi kohti Sivakkaojaa ja sen mukavaa laavupaikkaa. Elokuussa siellä oli värikkäämpää, kevättalvella pehmeämpää (yli metriset hanget) ja kimmeltävämpää, mutta viehättävä se oli nytkin. Olimme lopultakin päättäneet jättää makkarat ja muut eväät mökille, jotta lounastamme vasta siellä, mutta päätimmepä lähteä sittenkin käymään Kutturan, tänään uuteen sesonkiin avatussa,, Kultakioskissa ja kahvilassa (Kafea Gufihtar). Edellisestä käynnistä on yli 10 vuotta, joten korkea aika päivittää kokemus.

Ja kyllähän se kannatti! Jo matkan varrella kultakenttiä, ”elinkautisten” ja muiden kaivajien leirejä, kaivuualueita, valtauksia. Meidän seurueessamme yksi ”kaivaja” ylitse muiden: arkeologia myös kullankaivuukulttuuri kiinnosti kovasti. Aika kaukana kaikesta siitä romanttisesta näkemyksestä, joka kultakuumeeseen liittyy, kaivuu tänä päivänä on.

Mutta Kafea Gufihtar ja sen ympäristö on ehdottomasti käymisen väärti. Jopa siinä määrin eksoottinen, että ostimme jääkaappimagneetin. 🙂

Kullankaivajien postilaatikkorivi on harventunut sitten viime näkemän.

Mutta viitoitus on monipuolinen, mm. ”Taivasten valtakunta” on (kai) löydettävissä, jopa samasta suunnasta kuin ”Väkivaltaus”.

Kahvilassa piipahdimme. ”Cash is King” – sen verran syrjässä tämä originelli kuppila on. 🙂 Poroburgereita näytti asiakkaille kelpaavan, mutta me emme lounastamaan ryhtyneet.

Sotajoellakin piipahdimme, ihan nostalgiasyistä: olen siellä käynyt yli puolivuosisataa sitten, kalastamassa luonnollisesti. Olin pentuna tuttavaperheen kanssa Lapin reissulla, ja Sotajoella oltiin yksi yö (jossain kämpässä vai teltassa, en muista) ja silloin ainakin aikuiset kalastivat tammukoita joesta.

Eihän se kulku näillä kairoilla vieläkään ongelmatonta ole. 😀

Iltapäivällä mökkiterassilla Aperolit ja grillimakkarat, että jaksettiin saunoa ja tehdä illallista. Ei hellettä, mutta hyvä oli ulkosalla istuskella.

Ilta sujui varsin rauhallisesti. Aika tavanomaisin menoin. Hyvää ruokaa, pelailua, lepoilua.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Hyvää mökkielämää

Tämä päivä on kulunut hyvässä seurassa kaloreita kuluttaessa ja niitä hankkiessa. Tai, toisin sanoen, pienellä patikalla, viipyilevällä aamiaisella, notskilounaalla ja kohtuullisella päivällisellä, jonka jälkeen uusi peli (Bananagrams) muutaman erän koekäyttöön.

Ei paljon tarvita, että on hyvä päivä. Välissä sauna ja tovi huilailua. Paljon puhetta ja naurua, minulla taas roskiakin silmissä. Hyvä päivä tänään.

Ystävät (PP) ovat olleet täällä kanssamme ehkä jo kymmenisen kertaa, useimmiten uutena vuonna, tänä vuonna; nyt. Hyvähän tämä on ollut näin. Oikein hyvä.

Kuusitunturilla tämä vasa esiintyi kuin kutsuttuna. Teekeili ja katseli. Katseli ja osoitti oivaa, kyvyttä liikehdintää. Poron lisäksi tunturissa oli paljon lintuja. Kapustarinta, kuovi, paljon muita tunnistamattomia – ja käki. Käen kukunta pienten vesirippusten tippuessa juuri kun olimme huipulla. Pieni sade ei haitannut.

Tänäänkin tunturimaisema teki hyvää.

Ja illan menu. Grillattu perunasalaatti,

(Oulun Kauppahallista ”pyydettyä”) siikaa savustettuna ja sen ohessa katkarapusoosi tai salsa tai millä nimellä kukin tätä kehitelmääni haluaakaan nimittää…

Ja jälkkäriksi hillamisua. Pitkästä aikaa. Hieman poikkeuksellisella tavalla koottuna (Pikku-Kuukkelista kun ei ihan kaikkea löydy). Onhan se helppo ja hyvä mökkijälkkäri. Ja juhlaruoka ja sopii aina. Tänäänkin.

Tuliaispeli Bananagrams otettiin käyttöön. Mukava peli. Harjoitukset jatkunevat huomenna. 🙂

Nyt sataa vettä, lujasti. Huomenna kaikki on vihreämpää!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

eMTB – juhlaa tunturissa!

Saariselkä – Laanila – Rönkönlampi – Muotkan maja – Kiilopää – Luulampi – Rumakuru – Prospektori – Saariselkä

Tuttuja paikkoja, moneen kertaan niihin hiihdetty, patikoitu. Kesät, talvet nuo paikat ovat olleet tuttuja päiväretkien kohteita. Tänään koettiin ne kaikki!

Meillähän on kerran kesässä ollut tapana vuokrata moottoroitu fatbike, jolla on pitkin mökkituntureiden kupeita poljettu. – Pehtoori Ja Juniori useammin kuin minä. Ja onhan sitä (vähän) ajettu omilla maastopyörilläkin.

Saariselkä FB-ryhmästä hoksasin uuden vuokraamon, jolla oli nimenomaan sähkö-maastopyöriä, mikä minua houkutti enemmän kuin fatbike, joka ei ole ihan helppo ajettava. Siispä sinne heti aamuyhdeksältä.

Saimme molemmille kelpo Cubet, jo koeajo Siulan pihassa vakuutti, että tämä on hyvä! Ja hyvä että sai koeajon. Ja säädöt kohdilleen. Minun pyörä ihan bränikkä: neitsytmatkalle pääsin sen kanssa. Vähän sellainen täti- eiku lady-versio = jalusta, tarakka ja lokasuojat, mitkä kaikki ilahduttivat minua. Ja eiku menoksi.

Olin ilmoittanut, etten halua mihinkään rakka-ryteikkö-pystysuora-sulamisvesihetteikköön – alkaa tuollainen ekstreme olla mun osalta koettu ja kiitti riitti. 🙂 Toiveena maisemapyöräilyä tutuilla tuntureilla, kuvausmahiksia ja aikaa pysähdellä, lounasmakkarat jossain päivätuvan notskipaikalla. Niin ja vielä hyvää keliä, ei kovia tuulia, ei hellettä, ei sadetta vaan pumpulipilviä sinitaivaalla. Ja? – Ihan mahdottoman hieno päivä (neljä tuntia) tuntureilla ja liikkumisen iloa eikä verenmaku suussa revittelyä.

Jossain välissä, oisko ollut matkalla Rönkönlammelta (yllä) Muotkan majalle) mietin, että tällaisenhan minä ostan, mitään uutta kameraa tarvitse, eMTB se olkoon seuraava hankinta. Valokuvaaja tarvitsee sähköistetyn maastopyörän! Mutta sitten: onhan minulla Oulussa sähköpyörä, ja hyvä onkin, möksällä ollaan kuitenkin aika vähän ja silloin kun patikoinnin haluaa vaihtaa polkemiseen on hyvä vuokrata muutamalla kympillä hyvä pyörä. Niin kuin tänäänkin.

Kiilopäällä

Ja hyvää oli vielä sekin, että meidän molempien resuille kropille valittiin täysjousitettu pyörä. Kyllä laskeutuessa Kiilopäältä Luulammelle (siitä ei tietenkään kuvia, piti keskittyä) repeytynyt, rikkoontunut olkapääni kiitti jousituksesta, myös Pehtoori totesi, ettei hän ja selkänsä enää ilman jousitusta rakkaan lähde.

Luulammella

EbikeRental on Siulassa, pikku-Kuukkelin alakerrassa. Siellä on monenkokoisia pyöriä, siellä on mukava, asiantunteva palvelu, reittineuvontaakin saatiin ja ainakin meillä tänään oli hyvät pyörät. ”Fatbike-urani” (4 vuokrauskertaa 😀 ) on luultavasti ohi. Täysinjousitettu sähköistetty maastopyörä taitaa tulla vuokratuksi seuraavallakin mökkireissulla.

Rumakurun kesä.

Kaiken kaikkiaan kymmeniä kuvia – ensi vuoden Saariselkä-kalenteri alkaa olla puoliväliin asti valmis. 🙂

Mökille palauduttua käväisin ”lähes naapurin” mökillä: raparperinippu Lounais-Suomesta Hangasojan varteen. Kiitos. Piirakka on jo tehty.

Nyt odotellaan ystäviä Oulusta saapuvaksi, ja toivotaan sään suosivan vielä seuraavatkin päivät.