Mökkielämää – Sivu 24 – Tuulestatemmattua

Lähituntureilla, pihapiirissä

Päivät menevät nopeasti. Turhankin.

Erinäisten tietoliikenneyhteys ongelmien vuoksi uloslähtöni (Reititin-Reijaksi perhe jo nimitteli! Että tuskastun noiden asennus/yhteysongelmien kanssa!!) viivähti pitkälti yli kymmeneen, mikä ei ollut mieleeni, mutta ehdimmepä silti kaikenmoista.

Beaivia taas tein pihalle, ehkä vasta huomenissa valmiina ja kuvauskelpoinen. 🙂 Huomiseen liittyen myös Tuulentuvan ”ylöspanoa”; toiveissa saada ystävät viikonlopuksi seuraksi tänne mökkeilemään, joten pientä fiksausta vanhaan mökkiinkin.

Koskapa etelänpuolelta nousi tummia pilviä, keskeytyimme mökkihommat ja lähdimme tunturiin että ehdittäisiin pois sateen alta. Tämän kesän Iisakkipään huiputus oli vuorossa tänään. Ja hyvin ehdittiin ennen sadetta. Tai siis ei ole vieläkään satanut. Nyt jo paistaakin. 🙂

Ja kurunpohjissa, etelärinteillä on jo vihreää!

Tässä sama maisema kuin eilen mutta nyt pohjoisesta etelään. Etualalla Kiilopää ja taustalla Nattaset.

Saunan lämmittelin ja tsadaa: pulahdin purossa: + 6 C ei innostanut polskimaan, mutta talviturkki on nyt heti kesäkuun alussa heitetty!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aurinko laskee enää tunniksi horisontin alapuolelle, joten melkein yötön yö jo. Iltakymmeneltä aurinko vielä korkealla, ja pihalla lämmin tunnelma.

Nyt se tuli – Lapin kesä!

Eipä eilen alkuillasta olisi uskonut että tänä aamuna saadaan aurinkoisessa, häilkäisevän kirkkaassa auringonpaisteessa ”nostaa” siniristilippu mökin terassin tolppaan Suomen jääkiekkokullan kunniaksi.

Seuraava ”rasti” olikin sitten vähän hakusessa: millehän näin kauniina päivänä, Lapin kesän alkaessa, ryhdyttäisiin? Paljon olisi tekemistä, tunturiinkin mieli tekisi, Kuukkelissakin olisi käytävä, eikä ihan vaan chillailukaan huonolle maistuisi…

Ja niinpä sitten tehtiin noita kaikkia. Pehtoori päätti juuri tänään tehdä Tuulentupaan uudet portaat: vanhat olivat jo vanhat. 😉 Ja monta osumaa ottaneet. Ja kotoa tuotiin terassirempasta jääneet kappaleet, ja nehän riittivät justiinsa. Ehkä huomenna kuvailen uudet. Mie keskityin kaiken siivoiluun, pyykkäilyyn, manklailuun, touhuihin sisällä ja ulkona, purolla ja saunalla. Ja hihkumaan ja ihailemaan valoa. Nauttimaan hiljaisuudesta, levosta, olosta, luonnosta, ”poissaolosta”.

Puolenpäivän aikaan piipahdimme kylillä; pikku-Kuukkelissa ei ollut ketään muita kuin me ja yksi myyjä. Eikä raitillakaan montaa kulkijaa.

Palattuamme tein mökillä lounaan (= muutaman hyvän leivän) ja päätimme lähteä syömään ne tunturiin. Kiilopäälle ajelimme: sieltä Poropolkua Ahopäille. On jo ”perinne” käydä touko-kesäkuun vaihteessa täällä.

Tiukka itätuuli vei lämpöä, mutta oli sitäkin jo yli + 15 C kun mökille parin tunnin mini-patikalta palasimme. Ja hommat jatkui, jopa niin, että saunan lämmitys oli unohtua.

[Taustalla Kiilopää, jonka paljakassa vielä aika paljonkin lunta.]

Aivan selvästi ollaan siirrytty loma-aikaan, koska söimme vasta ”Välimeren aikaan”. Taisi olla vasta seitsemän kieppeissä, ei voi tietää tarkkaan. Ei ole tietoa kellosta, ja tiedättekös, olin monta tuntia pihalla ihan ilman puhelinta, Hullun huolettomana.

Ai, että. Lapin luonto, Lapin kesä! Ehkäpä sitä riittää vielä huomiseksikin.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Lapin kesää odotellessa

Puro solisee harmaassa, sumuisessa toukokuun illassa. Se virtaa vuolaana, ei pulputa pienesti, ei solise hiljalleen, vaan tuntureiden lumipeitteiden sulamisvedet kulkevat vauhdilla ohi mökkipihan reunalla. Meidän purossamme voisi nyt uida, ei ainoastaan pulahtaa. Voisi jos tarkenisi.

Alkuiltapäivästä tullessamme piha oli melkein mystisen sumun peitossa, – ja lämpömittarin lukema +6 C. Ei paljon lämpimämpää kuin pääsiäisviikolla kun täältä viimeksi lähdimme kohti Oulua.

Lapin kesä ei vielä ole edes alkanut, mikään ei kuki, koivujen vihreä on etsittävä, ohimennen sitä ei näe. Mutta eipähän ole allergiaoireitakaan.

Olin pari tuntia purolla ja pihapiirissä. Siistimässä, keräämässä risuja, harjailemassa, haravoimassa. Ja vain istumassa puron rannalla. Vain olin. Ihan vaan annan ajan kulua.

Kyllä sitten myös kuvailinkin. Nyt mukava kun on läppäri, jossa pelittää Adobe – kuvankäsittely kuuluu mökkieloon. Viimeksi sen puute harmitti aika lailla.

Tästä pirtin pöydän äärestä ulos näyttää nyt tältä. Tuo valkoinen läikkä on lunta. Sitä on mökkitien päädyssä vielä niin ison kasat, että pieniä piiloja niihin voisi kaivaa.

Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hiihdot on hiihdelty

Pääsiäisviikko, retriitin aika. Tänäkin vuonna on ollut jonkinlainen retriitti, vetäytyminen arkielämästä, – aika hiljaistakin on meidän oleilu täällä Hangasojan rannalla ollut.

Tänään vielä ladulle. Yksikseni lähdin. Valitsin reitin, jossa arvelin olevan mahdollisimman vähän muita: Kiilopäältä paliskuntarajan vartta kohti Kakslauttasta ja Sivakkaojalta kohti Niilanpäätä (Rautulammen retkiladulle). Eipä laavun jälkeen muita näkynyt. Kirjan kuuntelunkin jätin pois. Oli hiljaista, niin hiljaista. Välillä on saatava olla itsekseen, yksikseen. Enimmäkseen hiljaa minä nykyisin olen muutenkin.

Tämän talven hiihdot on nyt hiihdelty; sukset jätetään tänne mökille kun huomenna palaamme kotiin.

Oulussa perinteistä pääsi hiihtämään vasta vuodenvaihteen aikaan, ja sen jälkeen olenkin hiihdellyt. En yleensä pitkästi kerralla, mutta aika usein sentään. Niin usein, etten varmaan koskaan aiemmin elämässäni. Tavoitteita ei ollut; ajatuksena, että kunhan hiihtelen niin paljon kuin olkapää sallii ja vaatii. Ja niin paljon kuin huvittaa, niinä päivinä kun se on mahdollista ja kun se tuntuu mukavalle.

Elämä on valintoja, tämän kanssa tuntuu, että valitsin hyvin. Luovuin suorittamisesta, ainakin enimmäkseen. 🙂 Tästä huolimatta, vai juuri sen ansiosta, sain hiihtokalenteriini melkein 600 km. Se on enemmän kuin yhtenäkään talvena elämässäni. Viime talvena, jolloin kausi oli pitempi, hiihdin melkein 500 km. Ja nyt tuli toinen talvi, etten käynyt ollenkaan rinteessä.

Parhaimmillaan täällä Saariselän – Kiilopään alueella on yhteensä 200 kilometrin mittainen latuverkosto, jota huolletaan todella hyvin ja valinnan varaa on: on tasaista, avotunturia, retkilatuja, helppoja latuja, pitkiä nousuja ja pitkiä laskuja tuntureita ylittävillä laduilla, metsätaipaleita, ”parfyymilatu” (meillä sitten kuitenkin jäi ne monotanssit kokematta!), yksi musta latukin (Kulmakurulle).

Tänä vuonna minä olen hiihtänyt alle puolella kaikista laduista. Juuri nuo pitkät, vaikeatkin taipaleet (Moitakuru, Rautulampi ja Kulmakuru) ei ole olleet mun reittejä. Toisaalta monilla pätkillä olen käynyt monen monta kertaa.

Pehtoori on tehnyt täällä tänä vuonna enemmän lumitöitä kuin koskaan: monina vuosina ne (pl. katoilta tiputtelut) ovat olleet ainakin enimmäkseen mun hommia ja Pehtoori on hiihtänyt silloin enemmän. Tänä vuonna minä en juuri ole kolaan tai lapioon koskenut.

Lunta sataa nytkin, niin kuin on tehnyt melkein koko viikon. Hangen korkeus on yli metrin. Ihan täysi talvi! Huomenna kohti kevättä. Ja pyöräilykauden alkua! 😀

Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Tuoreutta ja terveyttä – palmusunnuntaina tunturissa

Tämä on se kohta kun tullaan Rumakurun suunnasta kohti Laanilaa – neljän ladun risteyksestä tai Iisakkipäältä kuten me tänään. Mietin, kuten monta kertaa ennenkin, että mikä on tuon liikennemerkin tehtävä. Se on ollut ladun vieressä iät ajat. Hiihtokielto, yhden eniten hiihdettävän ladun varrella? – Miksi, mitä se tarkoittaa?

Aamupuuron äärellä oli pienen pieni hetki, jolloin mietittiin, jotta josko lähdettäisiinkin kotiin jo tänään, palattaisiin Ouluun, kun kerran sää näyttää täällä jatkuvan lumisateisena ties kuinka monta päivää vielä.

Mutta kun ensimmäinen must-juttu (kuvauskeikka) on vasta keskiviikkona, ei ollut vaikeaa tehdä päätöstä lähteäkin ladulle eikä Ouluun. Onneksi lähdimme heti kymmeneltä, jolloin pieni pala sinistä taivasta oli näkyvissä.

Niinpä sateetonta ja välillä aurinkoistakin taivalta riitti ihan viime kilometreille: Kuutamoladullla jo hipsutti lunta, Prospektorilla (viimeiset 2 km) ihan läpimärkää räntää. Se jo vähän hiivutti iloa.

Mutta olimmepa Laanihovin ja monotanssien huudeilla taas valinnan edessä: tansseihin vai möksälle? – Kello ei ollut vielä likikään kahta, eikä tiedossa livebändiä, joten palasimme lähtöruutuun (= Piispanojan parkkipaikalle) ja mökille.

Palsternakkapasta oli oikein hyvä ”paastoviikon” sapuska. Sopii kyllä varmasti pääsiäispyhien tarjoiluihinkin. Että se on hyvää ja niin makiaa. 🙂 Suosittelen.

Palmusunnuntaina ei kohtaamisia, ei ovella kävijöitä, ei yhtäkään virpojaa, eipä täällä Hangasojalla paljon muita kuin me. Viikko täällä kaukana kaikesta…

Tuoreutta ja terveyttä täältä kuitenkin kaikille toivottelemme. Ja rauhaa. Paljon rauhan toiveita tämän vuoden virpomisiin…

Mökkielämää

Mökkihöperöitä

Harvoin näinä huhtikuun viikkoina on ollut näin paljon lumi-, räntä- ja vesisateita silloin, kun me on täällä Hangasojan varrella retiriittejä, pääsiäisiä ja talvilomia vietetty. Nytkin sataa märkää, hyvin märkää räntää. Yöllä oli tullut taas muutama sentti lunta, hangen korkeus on nyt yli metrin.

Noh, eipä moinen ole iso murhe. Päätimme viettää pirttipäivän. Ja sitten, emme kuitenkaan viettäneet. Kauppareissua ennen kävimme Kakslauttasen West Villagessa ajatuksena vierailla sen taidegalleriassa ja tutustumassa uuteen, Euroopan suurimpaan planetaarioon. Ihan linjassa ko. paikan olemassaolon, tiedottamisen ja melkein salamyhkäisten avoinnaoloaikojen suhteen ne olivat kiinni. Siispä ajelimme Kuukkeli-kauppaan.

Kauppareissulta palatessa Pehtoori päätti, että tänään on lumenpudotuksen aika ja kapusi Tuulentuvan katolle. Mie yritin aikani, että vain luppoilisin, mutta ei se taaskaan onnistunut: kun sade taukosi, lähdinkin ”kotiladulle”. Siispä Laanila – Rönkönlampi – Poroaita ja takaisin. Vain paluumatkalla satoi vedensekaista räntää. 😀

Ja juuri kun suunnilleen tasan kahdelta olin Laanilassa, kuului kauas ulos asti Monotanssien ensitahdit. Siinä sitten miettien, menenkö mukaan, semminkin kun tiesin ystäväpariskunnan siellä olevan, mutta kyllä ajatus mökkisaunasta vei sittenkin voiton.

Aasialaista kalaruokaa ja espanjalaista valkoviiniä. Ruoka kelvollista ja viini niin hyvää, että sitä voin suositella. Äyriäisille varmasti ihan nappiosuma. Pazo de Villarei Albariño (15 €). Olen tainnut suositella joskus aiemminkin, mutta haitanneeko.

Mökkielämän suuria tapahtumia on, että keltaista ja vihreää on vähän joka nurkalla. 🙂 Näin mullistavia juttuja nyt. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hiihtopäivä

Saariselän latuverkosto on laaja ja hyvin huollettu! Ja latujen varsilla on päivätupia ja latukahviloita, joissa useimmissa on tullut piipahdettua vuosien varrella. Joko yli 30 vuotta sitten tai muutaman edellisen vuoden aikana. Rautulammella en muista koskaan ennen käyneeni, ja kun siellä päivätupa paloi pari vuotta sitten ja nyt on uusi (paljon keskustelua aiheuttanut) tupa valmiina ja nyt kun tuntuu, että hiihtokunto yltää sinne ja takaisinkin, niin päätimme yhdessä (sic!) lähteä tänään sinne.

Aie vaati aurinkoa ja lupaavaa luistoa parinkymmenen kilometrin lenkille, ja nämä ehdot näyttivät aamulla täyttyvän.

Pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen aamuyhdeksältä lähdimme (ensin autolla) reppu pakattuna eväillä, kahvilla ja kameralla kohti Suomen ladun majaa Kiilopäällä.

Sieltä retki alkoi ylös tunturin kuvetta haarakäyntiä pari ensimmäistä kilometriä. Ja aurinko paistoi aina vain komeammin. Niin hyvä olo. Kun eilisen illan ja yön oli satanut pakkaslunta ja aamulla latukone ajellut, niin ladut pehmeät – siis ei lentävä keli, mutta ei myöskään vaarallisia laskuja. Uskalsimme nauttien lasketella kohti Rautulammin laturisteystä.

Ja sitten! Latu Rautulammelle oli ajamatta, vain aika tukkoinen luonnonlatu, joten yhteispäätöksellä skippasimme alkuperäisen suunnitelman: siispä hiihdetään Luulammelle.

Niin tehtiin. Melkein ruuhkaisessa latukahvilassa nautimme kaakaon (minä) ja kahvi-munkin (Pehtoori) ja taival jatkui Rumakurulle. Aurinko paistoi, suksi kulki, ei huolen häivääkään. Lappi!

Retkieväiden jälkeen kohti Vahtamapäätä ja kohti Ahopäitä. Aurinkoa, hiljaisuutta, liikkumisen iloa.

Hiljalleen alkoi tuuli nousta, ei paha, mutta jo pilveili, vastatuuleili.

Nousimme Ahopäälle, laskettelimme tovin, ja taas tamppaamista. Kunnes Kiilopään keskus jo näkyi. Leppoisaa laskettelua pehmeällä latu-uralla…

Ehkä tämän kuvauksen perusteella voi saada sen käsityksen, että ollaan hiihdetty vähintään 50 km mutta ehei, se parikymmentä tuli täyteen. Ja siihen olen oikein tyytyväinen. Oli ihan hurjan hieno hiihtopäivä. Toivottavasti kausi jatkuu vielä muutaman päivän…

Rantasauna, toissapäiväisen vierasillallisen rääppiäiset ja päiväunet täydensivät tämän päivän. Elämä on. Hyvä päivä tänään.

Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Pieniä, isoja asioita

Koska näytti siltä, että tänään puolelta päivin alkaa suunnilleen viikon kestävä lumisade ja koska olin herännyt kun oli vielä pimeää*, oli hyvä syy hankkiutua ladulle jo aamuyhdeksän tienoilla.

*Täällä päivän pituus ja valoisan aika on selkeästi eteläää runsaampaa.
Saariselkä: Auringonnousu tänään 6:06. Auringonlasku tänään 20:23.
Päivän pituus 14 h 17 min.
Oulu: Auringonnousu tänään 6:23. Auringonlasku tänään 20:20.
Päivän pituus 13 h 57 min.
Helsinki: Auringonnousu tänään 6:36. Auringonlasku tänään 20:11.
Päivän pituus 13 h 35 min.

Jo lähtiessä päätin, että eipä minulla ole kiirettä. Eikä ollut. Kiersin Pieranvaaran, Prospektorin kautta takaisin Laanilaan. Siinä kaikki ja se oli oikein hyvä.

Pysähtelin, kuvailin, chattailin, olin hiljaa, kuuntelin kun luontokin oli hiljaa, mietin, mikä se ”pyhän” määritelmä olikaan, jatkoin, eihän se mikään huippuluistava keli ollut, mutta entä sitten. Oli hyvä.

Lämmittelimme saunan, tein kohtuullisen surkeaa ruokaa, mutta tein loistavan löydön internetin kätköistä: Koiviston evakuointia ja pika-asutusta käsittelevä gradu.

Uutisia kieltäydyn taas katsomasta, harmittelen vanhan läppärin oikeuttelua (kuvankäsittelyohjelmat eivät enää avaudu – aavistuksen verran raivostuttava juttu) ja samaan hengenvetoon mietin, so what. Jatkan lukemista. Olisikohan takkatuli valoisana huhtikuun maanantai-iltana hyvä juttu? – Voi se olla.

Pieni suuri maailmani! 😀

Mökkielämää

Mökkimatkalla

Kuten tavallisestikin, myös mökille lähtöaamuina tykkäämme nousta ja lähteä ajoissa. Tänäänkin lähdettiin. Kahdeksalta. Pehtoori olisi ollut valmis lähtemään jo kuudelta.

Meillä on kaksi edellistä yötä oravat pitäneet kevätjuhliaan kattorakenteissa. Ettekä usko, kuinka iso meteli kahdesta (tai kolmesta) kurresta voi lähteä! Pehtoori on pitkin talvea tukkinut verkoilla koko talon räystäät, mahdolliset pienetkin kolot, joista nämä pienet otukset pääsevät elämöimään välipohjaan. Ja miksi hitossa ja miten edes näkevät keskellä yötä, kahden jälkeen ravata ympäriinsä pimeällä katolla, räystäissä ja kattotuoleissa. Toissayönä onnistuttiin jossain välissä nukahtamaan uudelleen, mutta viime yönä Pehtoori ei puoliviiden jälkeen enää nukkunut.

Matkan teko Rantapellosta Hangasojalle kestää rajoituksista, pysähdyksistä, kelistä ja liikennemääristä riippuen viisi tuntia ja vartin (kesärajoitukset, vähän liikennettä, sula tie, vain yksi pikainen kahvi/pissatauko) tai 7½ tuntia (talvirajoitukset, liukas, lumisateinen, tietyöt ja ruuhkaisa liikenne sekä tauot). Tänään tultiin talvirajoitusten vallitessa, liki autioilla sunnuntaiaamupäivän hiljaisilla, sulilla teillä, pikainen pysähdys Rollossa ja 5½ tuntia.

Rovaniemelle asti aurinkoista, ja viimeöisen lumisateen jälkeen hohtavan valkoiset hanget ja pikkupakkanen; kuin oltaisiin helmikuun lopussa oltu. Ja mökkipihaan puolikahden aikaan tullessa näkyi sinitaivasta, eikä pahastikaan lumitöitä tiedossa, joten minäpä lähdin käväisemään ladulla, Pehtoori kieltäytyi vetäytymästä päiväunille ja lähti kolailemaan mökkipihan siistiksi. Ja niinhän se jo ennen Piispanojaa satoi lunta niin, ettei latua tahtonut nähdä. Mutta eipä haitannut. Hyvä oli olla ulkona, talven keskellä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Kaunispäällä tänään ja kauan sitten

Urheilija ei tervettä päivää …

Sataa lunta. Sataa tiheästi, sataa pientä, tuiskunkaltaista kuivaa, kaiken peittävää pakkaslunta. On satanut jo monta tuntia. Tälläista oli säätiedotuksessakin uhkailtu, joten oli hyvä lähteä heti aamusta ulkoilemaan.

Pehtoori vaihteeksi pihan raivaukseen (se kun on tällä mökkilomalla ollut ihan vain hänen to-do-listallaan) ja myös valmistelemaan huomista etelään lähtöä. Minulla tavoitteena Kaunispään huiputus suksilla. Aika vähän olen tiukkoja ylämäkiä (pl. eilinen Iisakkipäälle nousu) harrastellut yleensäkään ja tällä lomalla erityisesti; oikea käteni, olkapääni, hartiani ovat olleet lähinnä vain rytmittäjänä ja tasapainottaja hiihtäessä, ei paljon tasatyöntöjä alamäkeen tai nousua avittavaa lykkimistä niillä ole tehty. Mutta nyt sitten ajattelin, että viimeisenä päivänä voisin riskeereta. 🙂 (Tiedän: ei kovin suuria nämä minun juttuni.)

Kaiken kaikkiaan hiihtäminenhän on ollut hyväksi olkapäälleni ja ”määrittämättömille rintakivuille”. Pieni, ponnistusta vaatimaton, kovin korkealle nousematon, toistuva liike on ikäänkuin ”avannut” kivulloista oikeaa puoltani. Lääkäri puhui jopa kuntoutuksesta. Aika vähän särkylääkettä olen tarvinnut. Ennen tänne tuloa osteopaatin käsittelyt ja fysiatrin antamat muutamat kortisonipiikit, täällä kylmägeelipaketti saunassa ja muutenkin, sekä nivelgeeliä toistuvasti – ja voila! Olen melkein unohtanut koko säryn.

Ja torstainapa sitten kuulen, missä jamassa yläkroppa on, mitä kaikkea ongelmallista siellä näkyykään, kun magneettipömpeliin joudun heti aamusta sulahtamaan. Viimeksi kun täältä lähdettiin, oli silloinkin huoli terveydestä: mammografia (rintasyöpäepäilyn vuoksi) ja mahalaukun tähystys (”varmuuden vuoksi” sanoi lääkäri) odottivat Oulussa. Toki myös tyttärenä ja mummina oli palattava Ouluun. Tällä kertaa ne eivät ole syynä huomiselle etelään lähtemiselle.

Nyt on oltu jo reilu kaksi viikkoa, eikä olisi mitään vaikeuksia olla vielä vaikka viikko. Ei mitään vaikeuksia. Pienet, suuret päivät täällä kaikesta irti – melkein. Ja nyt on kuitenkin lohdullinen, aika varma olo, että pian taas tänne palataan.

Huipulle ja alas

Kaunispään huipulle olen noussut autolla, linja-autolla, maastopyörällä, läskipyörällä, hiihtohissillä (tuhansia kertoja!), kävellen, patikoiden, hangessa tarpoen, mutta en (kai) koskaan ennen murtsikoilla. Alaspäin olen tullut niilläkin, mutten itse kavunnut ylös. Tänään sen tein.

Olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Juuri kun aloin olla huipulla, nousi sumu, joka vei näkyvyyden melkein nollaan.

Onneksi alaspäin lähdettyäni, noin puolen kilometrin jälkeen, sumu jäi tunturin laelle ja alhaalla oli jo parempi näkyvyys. Ja lopultakin, hyvä olo jäi tästä lenkistä.

Aikoja sitten

Olen käynyt Kaunispään huipulla ensimmäisen kerran kevättalvella 1965 (tai 1966). Tarkoittaa, että olen näillä huudeilla kulkenut jo pian 60 vuotta!

Menneestä välähdyksiä. Kaunispään ensimmäisestä reissusta, ja laskusta alas yhdessä tätini kanssa, on kaitafilmin pätkä olemassa. Siitä otin muutaman screen shotin iloksenne. Toivottavasti iloksi. Tuosta on siis yli puolivuosisataa aikaa.

Huom. (inhoamani 🙂 ) rusetit tyylikkäässä rinne/hiihto-lookissani!! Lisäksi Ray-banit vai sittenkin vain ihan lasten aurinkolasit =) ja skottiruutuinen kypärälakki, ja hanskat sävysävyyn. Se oli silloin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.