Meidän mökissä on kaksi ISOA vikaa:
1) se on niin kaukana kotoa (480 km pihasta pihaan) ja 2) sieltä on aina lähdettävä pois.
Eikä kotimatkalle lähtö näköjään ole yhtään mieluisampaa,
vaikka on saanut viettää mökkilomaa kaksi kokonaista viikkoa!
Mutta. Jos se olisi lähempänä, ei se silloin olisi kunnolla Lapissa, eikä tuntureiden juurella, eikä mökkipihassa virtaisi tunturipuro. Ja niinhän se on, että on lähdettävä, että voi palata.
Tällä kertaa mökkielossa paljon erilaista tekemistä, kahteen viikkoon mahtui lapsenlapset (ja Juniori), joten leikkipuistot, kylpylät, tikanheitto, lettukestit, pelaaminen, porojen puhuttelu olivat omanlaisensa ohjelma. Tällä kertaa myös luonnontiedettä tavallista enemmän, kun saimme ystävät muutamaksi päiväksi mökille ja matkaseuraksi piipahdukselle Norjaan ja sienimetsään! Linnuista ja sienistä opittiin uutta.
Ja sitten keskenäänkin sienestystä, toki myös patikointia – kuten tavallista, ja siivousta kuten tavallista. 😀 Aika vähän lopulta kuvailin, en lukenut mitään, kudoin vain vähän, mutta nukuin lähes joka yö kahdeksan-yhdeksäntuntisia unia! Jee, se on juhlaa se!
Tänään oli kuitenkin hyvästit Hangasojalle – ja Hönölle – jätettävä. Vaikka meillä Hönön kanssa oli pieniä erimielisyyksiä siitä, miten krysenteemeja (yksi purkki alaportaalla) tulee käsitellä, oli jäähyväiset melkein suloiset. Hönö ihan poseerasi ja antoi tulla ihan liki, kun ennen yhdeksää pihapiirissä vielä tapasimme.
Liikennettä vähän, kesärajoitukset, poroja ei juuri ollenkaan, jopa Rovaniemen ja Iin huudeilla liikenne kulki, joten olimme kotosalla jo kahdelta. Hyvä niin, sillä piha vaati huoltoa, oli päästävä jo pyörälenkille, huomista historiatoimikunnan kokousta varten iso nippu tekstiä luettavana ja kommentoitavana.
Olihan se kuitenkin mukava palata alkusyksystä kesään. Kyllä se taas tästä.