Mökkielämää

Showing: 211 - 220 of 422 RESULTS
Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Tuntureiden katveessa kulkien

Lapintiainen aamupalalla yhtä aikaa meidän kanssa.

Jovain, met käväsimmä pikkupatikan Tolosjoellla tänään.  Pikku? – Noh, ei ihan pikku, eikä me niin vain piipahdettukaan.

Eilen tutkin tarkoin karttoja, lueskelin Saariselkä -FB-ryhmän retkikertomuksia, haeskelin meille uusia kohteita, ei kovin kauas, mutta joku uusi tunturi, laavu tai reitti… Siispä ilmoitin Pehtoorille, että olen löytänyt uuden laavun ”läheltä”, mennään sinne tepastelemaan ja paistamaan lounasmakkarat. Toki ensin oli ajeltava Magneettimäen juurelle ja sieltä vielä kohti länttä ja sitten jalkauduimme etsimään Tolosjokea, johon meidän Hangasojakin (ja myös viereinen Ahopäänoja) laskee.

Ja ymmärsinkö ladata Retkipaikan -kartan puhelimeen? Oliko mukana kartta ja kormpassi? – En ladannut, mutta kartta ja kompassi sentään olivat. Ei siinä mitään, kauniita metsätaipaleita, suolampia, nousuja ja laskuja, aurinkoa puiden lomasta, ja se Tolosjokikin. Mutta laavu? – Nope. Ja oliko kohde lähellä? – Ei varsinaisesti. Tai ei me ainakaan sitä löydetty.

Jäi lounas syömättä. Mutta maistuipa tattirisotto sitten sitäkin paremmin. 🙂

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Asettautumista

Ruskaretki, tai siis ruskaviikko, ehkä vähän toistakin – on nyt.

Poikkeuksellisen nopealta tuntui eilinen matka tänne. Aamusella lähtiessä oli ihan pikkuista vaille etten ryhtynyt vielä viesteilemään Caritaksen kotihoitoon varmistuksia … vielä on tietyissä hetkissä ja asioissa muistijälkiä määrittämässä ajatuksia, tekemisiä. Noh, matkaan lähdimme kuitenkin huoletonna.

Kemi – Vuotso välillä ajelimme keltaisten koivujen ja haapojen välissä. Satunnaisesti, välillä, metsänreunassa tai jossain pihapiirissä vilahti syvänpunainen tai oranssi pihlaja.

Vuotson jälkeen koivujen lehdet puissa vähenivät, olivat enemmän rusehtavia kuin hohtavan keltaisia, mutta maaruska hehkui punaisena, mustikan ja juolukan varret tekivät laajoja kauniita syvänpunaisia mattoja metsiin.

Ja sellaiselta se on tänään täällä mökkipuron rannallakin näyttänyt. Aamulla sateli, tihkua ja ihan pisarasadettakin, joten kunhan sain nettiyhteyden kuntoon, lähdimme käväisemään Ivalossa: Pehtoori tarvi kumpparit, me viikoksi jääkaapillisen einettä ja muuta pientä tarviketta, kynttilöitä, ruuveja, linnuille ruokaa, uuden valosarjan pihan koivuun ja sen sellaista. Ivalossahan oli ihan markkinameininki. Paikalliset olivat maanantaiaamun ilokseen tulleet kylälle. Hyvin mahduimme mukaan, ja löysimme tarvitsemamme, ja paluu Hangasojalle.

Kuva ei ole mökkipuromme vaan Alajoki, joka kulkee Ivalontien varressa.

Iltapäivän mie kuljeskelin metsässä, puronrannassa, ihan vaan ”katselin puita väärii”, kuuntelin puron solinaa, annoin värien ja luonnon tehdä hyvää… Metsäterapiaa!

Välillä piipahtelin sisällä, katselemassa Elisabethin hautajaisia, lämmittelin saunan. Vähän sellainen mökkieloon asettumisen päivä.

Tässä vielä kuvat meidän Myötätuuli-mökin uudesta ikkunasta. Tämä on se, minkä Pehtoori ja kaverinsa kävi täällä pari viikkoa sitten remppaamassa. Tai siis vaihtamassa ikkunan. Mökin ikkunat ovat aika korkealla, eikä olohuoneesta (istuessa) näe juuri muuta kuin puiden runkoja ja taivasta. Eihän meiltä erityisen hyvät näköalat olekaan, mutta päätyseinän ikkunasta sentään näkymä saunalle ja pihapiiriä, – talvella pihamaisemassa hanget, siniset hetket, tähtitaivas tai lumipyry.

Nyt pitkään toiveenani ollut ikkunan suurennos on tehty, ja se on niin hyvä.

Se on nyt enemmän kuin yhden ruudun aiempaa korkeampi, valoa ja näkymiä enemmän. Koko huone suureni.

 

Lappi Mökkielämää

Tunturista kaupunkiin

Pohjoisesta palatessa – varsinkin jos siellä on tullut viivyttyä viikko tai enemmänkin – on aina vähän sellainen pieni kulttuurisokki. Tulee kiinnittäneeksi huomiota asioihin, joita ei kotona ollessa ajattele. Niin kuin nyt, että tämä meidän koti on aika iso. Alle 50 neliöisessä mökissä kun elelee vähän aikaa, niin reilusti yli sataneliöinen koti (ja vielä La festa pihapiirissä) tuntuu isolta. Vähän turhankin isolta.

Ja tähän aikaan vuodesta täällä on niin kovin hämärää, öisin pimeääkin, – pohjoisessa aurinko on vielä melkein 18 tuntia horisontin yläpuolella. Eron kyllä huomaa, näin iltaisin varsinkin.

Kaupungille asioille ja palaveriin lähtiessä vaatetusta on hieman mietittävä – on otettava huomioon muutakin kuin sääolosuhteet päälle puettavaa valitetessa. Ripsivärikin löytyi meikkipussista.

Pyöräteillä ja liikenteessä on liikennettä, eikä vain poroja väisteltäviksi. Kaikkia vastaantulijoita ei cityssä tervehditä, – tunturissa tervehditään.

Läppärin vaihtuminen pöytäkoneeseen, isoon näyttöön ja nopeaan nettiin on yksi selkeästi parempi asia täällä kotosalla kuin läppäri liitännäisineen mökin pirtin pöydän ääressä.

Puolensa ja puolensa. Molemmissa hyvä. Enimmäkseen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

On taas mietittävä, miten edetä?

Helpoimman kautta eteen saattaa tulla yllättäviä esteitä.

Mutta kannattaako poiketa aiotulta reitiltä – kun ei näe, mitä edessä on?

Vaikka määränpää näkyy, ei voi olla tietää, mitä kautta sinne pääsisi mahdollisimman mukavalla tavalla.

Jo vain, mie mietin, – tämmöistäkin. 

Mökkielämää

Kotiinpaluun aika

Meidän mökissä on kaksi ISOA vikaa:
1) se on niin kaukana kotoa (480 km pihasta pihaan) ja 2) sieltä on aina lähdettävä pois.
Eikä kotimatkalle lähtö näköjään ole yhtään mieluisampaa,
vaikka on saanut viettää mökkilomaa kaksi kokonaista viikkoa!

Mutta. Jos se olisi lähempänä, ei se silloin olisi kunnolla Lapissa, eikä tuntureiden juurella, eikä mökkipihassa virtaisi tunturipuro. Ja niinhän se on, että on lähdettävä, että voi palata.

Tällä kertaa mökkielossa paljon erilaista tekemistä, kahteen viikkoon mahtui lapsenlapset (ja Juniori), joten leikkipuistot, kylpylät, tikanheitto, lettukestit, pelaaminen, porojen puhuttelu olivat omanlaisensa ohjelma. Tällä kertaa myös luonnontiedettä tavallista enemmän, kun saimme ystävät muutamaksi päiväksi mökille ja matkaseuraksi piipahdukselle Norjaan ja sienimetsään! Linnuista ja sienistä opittiin uutta.

Ja sitten keskenäänkin sienestystä, toki myös patikointia – kuten tavallista, ja siivousta kuten tavallista. 😀 Aika vähän lopulta kuvailin, en lukenut mitään, kudoin vain vähän, mutta nukuin lähes joka yö kahdeksan-yhdeksäntuntisia unia! Jee, se on juhlaa se!

Tänään oli kuitenkin hyvästit Hangasojalle – ja Hönölle – jätettävä. Vaikka meillä Hönön kanssa oli pieniä erimielisyyksiä siitä, miten krysenteemeja (yksi purkki alaportaalla) tulee käsitellä, oli jäähyväiset melkein suloiset. Hönö ihan poseerasi ja antoi tulla ihan liki, kun ennen yhdeksää pihapiirissä vielä tapasimme.

Liikennettä vähän, kesärajoitukset, poroja ei juuri ollenkaan, jopa Rovaniemen ja Iin huudeilla liikenne kulki, joten olimme kotosalla jo kahdelta. Hyvä niin, sillä piha vaati huoltoa, oli päästävä jo pyörälenkille, huomista historiatoimikunnan kokousta varten iso nippu tekstiä luettavana ja kommentoitavana.

Olihan se kuitenkin mukava palata alkusyksystä kesään. Kyllä se taas tästä.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Tuntuu lomalle

Olkoon tekemättömyyden päivä tämä, totesin eilen aamukahvin ääressä, kun Pehtoori kyseli, mitäs on päivän ohjelmassa.

– Ei ollut. Ei tekemätön.

Aamupäivä puuhailtiin yhtä sun toista, ei kai me taas vaan jotain ylläpitoa/siivoustakin harrastettu? – Ehkä… Puolelta päivin Pehtoori ilmoitti lähtevänsä tepastelemaan Ruijanpolulle, eikä ottanut edes sienikoria mukaan.

 

Mie koetin sinnitellä tovin, pyörin mökkipihassa, kunnes vaihdoin lenkkarit kumppareihin, kameran koriin ja sieniveitseen.

Ahopäänpuron tuolle puolen, mäntykankaita kuljin, huomaamatta äidin opastamalle karvalaukkuapajalle, – siellähän niitä. Kuinka läikähtikään ensimmäisen nähtyäni. Liekö karjalainen geeniperimä, muistot vuosikymmenien takaa samaisesta kohtaa vai ne karvalaukkuröykkiöt, joita äiti meille mökki- ja Sanginjoen sieniretkiensä jälkeen kantoi. Muistot kuitenkin…

Lisäksi siellä aika mukavasti haaparouskuja, ja ohessa kolme litraa kaarnikoita. Kun sienikori oli jotensakin täynnä, muutaman tunnin metsässä kulkemisen jälkeen, palauduin mökille. Ja sitten jatkui säilöntäruljanssi…

Eikä ruokapöydässäkään mitään vaihtelua. Ties kuinka mones päivä sieniruokaa. Tagliatelle ja minitomaattisalaatti sai oheen sieniruukun – tatteja, herkkutatteja kun niitä nyt on. Samalla ilmoitin, että niitä ei sitten enää poimita, – mökin Smegin pakastimeen ei mahdu eikä loputtomasti ole niillä käyttöäkään.

Ja kuinkas sitten kävikään? – Tänään päätimme lähteä pikkupatikalle (about 8 km helpohkoa taivaltamista) Urupäälle kohti Palopäätä. Toisen kerran tälle kesälle sama reitti, – muttaku. Muttaku se on mahdottoman kaunis, juuri tällaisena aurinkoisena päivänä. Siellä ei sienen sientä, ei linnun lintua, pieni poroparttio vain.

Pikkuisen arastellen nuo ohitimme, keskenämme pohdimme, miksi 20 poron joukko kävelee suoraan meitä kohti, todistelimme toisillemme, että eihän vielä ole rykimäaika, eiväthän porot elokuussa ihmisten päälle käy, eiväthän? – Eivät nuo ainakaan. Puolin ja toisin toisiamme katselimme, hissuksiin ohitimme…

Urupäältä jatkoimme vielä kohti Palopäätä. Ihastelimme luonnon luomaa uima-allasta, joka näytti siltä kuin olisi tarkkaan mitattu ja kaivettu.

Urupäältä näkyy Kaunispään pehmeä loiva profiili, ja huipun kahvila ja masto.

Tuolla kulkiessa kuin vaivihkaa katselin, että josko sittenkin jokunen herkkutatti,… Voisin kokeilla, osaisinko sitä herkkutatti-cremebruleeta sittenkin tehdä. Ajatukseni ääneen menin Pehtoorille sanomaan, joka totesi, että voidaanhan me vielä ajella Kutturantien varteen, – jo vain sieltä jokunen tatti löytyy.

Ja niinhän sitä sitten patikan jälkeen vielä metsään mentiin. Ja olihan siellä herkkutatteja, övereitä enimmäkseen, mutta niin paljon hyviäkin, että yksi kuivurin satsi täyttyi. Nyt ovat jo kotiin lähtöä varten pakattuina. Niinkuin on neljä litran tölkkiä suolasieniä, kaksi tölkkiä kaarnikkahyytelöä, pullollinen kaarnikkamehua, tusina pussillista herkkutatteja pakasteena, melkein saman verran kuivattuna, lisäksi kehnäsieniä ja isohaperoita. 😀 Sieniruokaa riittää tuleviin kuukausiin.

Eilen illalla vakaa aikeeni oli valvoa puolille öin, että kuvaisin täysikuuta, ehkä jopa häivähdyksen revontulista, joita oli ennustettu näkyviksi. Yhteentoista jaksoin, kävin puronrannassa. Kuuta saatikka reposia ei näkynyt, mutta kauniita purppurapilviä pohjoisella taivaalla…

 

 

Mökkielämää Niitä näitä

Että tämmöinenkin päivä saatu…

Leppoisa, liikkuva ja levollinen maanantai.

Aamupalalla pitkään, ja kun kerran sää oli sateeton, lähdimme Saariselkä-kierrokselle. Yhden sotrin sightseeing. Ja siihen kuului mm. metsässä liikkumista ja Kaunispään Huipulla kaarnikkakakun testaus.

Minun/meidän oli päästävä käymään myös kappelissa, – eihän siitä ole kuin kolme viikkoa kun Esikoisemme siellä vihittiin, vähän kuin kävimme aistimassa hääpäivän tunnelmaa. 🙂

Ja tänään hoksattiin, kuinka kannattaakaan viedä sieniasiantuntijaystävät metsään kävelylle – varsinkin tällaisena hyvänä sienivuonna. Kun he mökillä välttämättä halusivat avustaa ruoanlaitossa, en millään muotoa halunnut estää: niinpä meillä oli päivällisen alkupaloilla paistettuja kuusenleppärouskuja ja tatticarpacciota. Pääruoalle minä laittelin matsutakea marinoituna – sekin sai myötäsukaisia kommentteja.

Jacobs Creekin double barrel oli oikein suunmyötäinen poron ja tattirisoton kanssa. Jälkkäriksi semifreddo hillojen ja mansikoiden sekä amarettikeksimurun kanssa. Noh, maanantaina näin vähän vaatimattomampaa.  🙂 Hyvin syöminen yhdessä on mukavaa, tavattoman mukavaa kun on seuraa, jolle ruoka maistuu ja jolle se on muutakin kuin vain elinehto.

Saunomista, notskilla oloa, lintujen tarkkailua, puronrannassa kulkemista, kuvailuakin, kaikkea mökkieloa… Ja suunnittelua. Huomenna kohti pientä seikkailua! Muutama vilukko kukassa ….

Mökkielämää

Mökkivieraita iloksemme

Mökillä on syksy. Ei ole ruskan värejä, eikä paljon sadettakaan, mutta kylmä (- 10 C).

Asenteella ”ulkoilu on pukeutumiskysymys” lähdettiin aamulla ulos: riddari päälle, kumpparit jalkaan ja sienikori ja puukko mukaan, ja eiku metsään. Käveltiin Laanilan Kultareitille, kaunista metsää sielläkin. Uusia polkuja, poluttomia kankaita ja puolentoista tunnin jälkeen minulla jo kori melkein täynnä – tänään poimin vain herkkutatteja ja kehnäsieniä, niin ja koristeita.

Varpuja ja orakkaita. Ja ruokapöytäänkin koristusta.  Sitä kasvaa teiden varsilla ja meidän mökkipihassakin.

Oli syy ja ilo koristella ruokapöytä, sillä saimme Oulusta vieraita. Viiniystävät, yliopistokollegat – ja rotissööriystäviäkin he ovat. Ja ovat olleet Hangasojalla kuusi vuotta sitten, ja jo silloin puhuttiin, että olisi hyvä joskus tehdä yhdessä pieni rengasmatka Norjaan… Nyt ollaan jo lähellä aikeen toteutumista.

Mutta tämä ilta kului ruokapöydässä. Mie köksäilin iltapäivällä kaikenmoista pientä ja vähän isompaakin.

Pääruoaksi lohirullia perunoiden, mätikastikkeen ja kehnäsienimuhennoksen kera ja jälkkäriksi lime-valkosuklaakakkusia (olivatpa hyviä!!!) ja lemonpossetia mustikoiden kera.

Iltakävelyllä vielä purolla ja mökkitiellä. Tyven, valoisa hyvä sää, – ja mielikin.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Mökkieloa sateisena lauantaina

Tänään kaksi olennaista juttua: kun kerran lupasi sadetta iltapäiväksi päätimme, että tänään ON se aiottu Tuulentuvan siivouspäivä. Toinen tärkeä juttu se, että ehdin vielä ”aamumetsään” – hain lähimetsästä niin paljon kehnäsieniä ja ja isohaperoita, että niistä riitti ruoaksi asti.

Tein (elämäni eka kertaa) sienilasagnea. Soveltelin omaa porolasagne-ohjettani, poron tilalla ”pannulla nesteet pois” -käsiteltyjä sieniä. Ja väliin vähän ylimääräistä (oikeaa, ei siis vain raejuustoa) juustoa. Hyvällä ruokahalulla nautimme. Sieniruoalle, lasagnelle italialainen chianti on usein passeli pari, ja niin se oli tänäänkin. Tänäänkin siis juhlaa ruokapöydässä.

Meidän Tuulentuvan (meidän vanha mökki, pikku mökki, vierasmökki, mökillä yöpyvien ystävien, lasten ja lapsenlasten mökki, vm -85) siivous on pitkin vuotta siellä asustelevien vastuulla, – imurointi ja vessan siivous lähtiessä on mökkiasujien ”palvelusohjesääntöön” 😀 kirjattuna, ja hyvin on homma  toiminut. Joten minun/meidän siivousintoilu ei kovinkaan usein ”ylämökkiin” asti yllä. Kerran vuodessa kuitenkin suursiivous. Tänään oli se tämänvuotinen ”kerran”. Jokunen tunti kimpassa touhuttiin ja tuli puhdasta.

Olen tässä suhteellisen intensiivisesti keväällä Huvila & Huussi -ohjelmaa sekä Suomen kaunein kesämökki -ohjelmaa katsellut ja inspiroitunut. Olen suunnitelllut jotain simppeliä, helppoa, edullista raikastamista mökkiin ja ryhtynyt harkitsemaan, että josko maalaisin ikkunalistat valkoisiksi. Ja ehkä maalaisin katonkin!?

Mitäs mieltä olette? Kannattaisiko?  Onko muita ideoita? Valkoiset sivuverhot? Eivät sovi Lapin mökille? Vai sopivatko sittenkin? Sisustus on nyt ollut suunnilleen 17 vuotta tämän näköinen, – vähän haluaisin raikastaa. Punainen on tehosteväri, ja se miellyttää edelleen, mutta … Mitäs tekisin?

[Laajakulmalla otetuissa kuvissa mökki näyttää PALJON isommalta kuin todellisuudessa on.]

Tuulentupa on oikeasti mökki, tämä meidän uusi ( vm -2007) Myötätuuli on enemmänkin ”vapaa-ajanasunto” tai ”kakkoskoti”. Sitähän se nykyisin yhä enemmän meille on ollutkin, viime vuosina yli kaksi kuukautta, melkein kolme, vuodesta täällä. Korona-aikana tyttärelle ja Vävylle etätyökoti. 🙂 Tulevina vuosina meillä ehkä mahdollisuus olla täällä vielä enemmän. Nytkin ollaan vielä monta päivää, mikä tuntuu oikein hyvälle.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Sieniä koko päiväksi

”Hän ajatteli, miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.”

              -Muumipeikko

Aamupäivä, iltapäivän puolelle asti, metsässä. Pari korillista sieniä parista paikasta (taas Kutturan suunnalla ja Ahopäänlammen huudeilla), ja sitten mökille lounaalle. Tein lämpimiä leipiä, päälle isohaperohakkelusta, kuus-nolla markettien pizzaslicet (joita ei ole koskaan tullut testatuksikaan 🙁 joten vakuuttava arvio tämä.)  Pehtoori lähti vielä katsastamaan kolmannen apajapaikan. Minä jäin mökkikeittiöön – vältyin iltapäivän sateelta.

Meidän mökkimaisemissa on kyllä paras sienivuosi naismuistiin. Ja erilaisia sieniä, kehnäsienet uusi löytö! Aikaa on – ilolla ja rakkaudella – kulunut metsässä, mutta myös sieniä pakastaessa, ryöpätessä, suolatessa, silputessa kuivuriin. ”Jälkipuinti” ei ole ollenkaan niin mieluista kuin metsässä kulkeminen. Varsinkaan jos on pari innokasta apuria mukana…

Mutta palkitseehan pieni työstäminen: meillä tänään ruoaksi aika jumalaista tattirisottoa, jossa melkein enemmän herkkutatteja kuin riisiä. Tämä oli oma versioni monesta ”virallisesta”.

Punaista vai valkoista viiniä risoton seuraksi? – Koska täsmäviiniä ei ollut hankittu ja koska minulle edelleen punaiset aika harvinaista herkkua, avasimme espanjalaisen albarinhon, – ei ollut oikein hyvä valinta, mutta kyllä pullo ja kattila saatiin tyhjäksi ja olo enemmän kuin kylläiseksi.

Nyt on kahdeksan pakettia tatteja pakkasessa, kaksi kiloa suolasieniä purkitettu, kuuden kehnäsieniruoan ainekset ja neljä isohkoa pussia isohaperoita pizzojen täytteeksi pakkasessa. Kuivurista vielä tulossa pusseja. Enpä ole koskaan ollut mikään hamstraaja, mutta onhan tällainen ”talven varalle varautuminen” mukavan tuntuista.

Mökkiviikonloppu on hyvällä alulla, sää voisi olla ehkä suotuisampi, mutta toisaalta toki löytyy sadepäiviksikin puuhaa, jollei tunturiin huvita lähteä.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Uusia kokemuksia mökkilomalla… :)

Halaukset ja heipat aamulla, – mökki hiljeni, minä nieleksin, mutta samalla niin hyvilläni näistä kuluneista päivistä. Ja siitäkin, että me Pehtoorin kanssa voitiin vielä jäädä.

Koskapa sataa ripsupteli oli hyvä ryhtyä siivoilemaan ja järjestelemään, pyykkipäiväkin. Tuulentuvan kuurnaus jätettiin huomiselle. Puolelta päivin kohti Ivaloa: isolla kirkolla apteekki, posti, Alko, iso marketti ja HEP = Halpatalo Extra Piste: ”Jokaiselle jotakin”. Kyllä kaiken maailman Ideaparkit ja Zeppeliinit voittaa. Vähän kuin Puuilo, mutta silti omanlaisensa. Mm. Lettlopi-lankoja, bujoilu-tusseja, tosi edullisia siivoustarpeita. 😀 Ja kaikki järjestyksessä.

Paluumatkalla jo pieni pala kirkasta taivasta.

Monta vuotta on ollut puhetta/aietta käydä Kaunispään Huipulla testaamassa heidän listallaan oleva ”Huipun leike”.

– savuporolla ja leipäjuustolla täytetty häränleike
– savuporo-kermakastiketta
– lohkoperunoita ja kasviksia

Onhan me Huipulla käyty munkkikahveilla ja kaakaolla kymmeniä kertoja, ja meidän lapsille rinnepäivinä hampurilaisia ja/tai ranskalaisia, ja hyvin syömässäkin sentään muutaman kerran: yhtenä uudenvuoden aattona ystävien kanssa ja kerran silloin kun äiti viimeisen kerran oli mukanamme täällä, mutta ei kai koskaan kaksistaan ihan vaan syömässä.

No tänään sitten, ja vain tuon Huipun leikkeen takia. Siinä on niin paljon nostalgiaa…

Kun 70- ja 80-luvulla perheeni, ja sitten Pehtoorikin mukana,  asusteltiin paikallisessa hotelli Laanihovissa ja/tai sen takapihalla asuntovaunussa, oli ko. ravintolan paras annos ”Laanin leike”, joka kerran lomassa saatiin tilata.

Siinä oli härän lehtipihvi taitettu kaksinkerroin ja sisällä savuporoa, ohessa korvasienikastiketta ja lohkoperunoita. Muutaman kerran olen sitä kotona tehnyt, mutta eihän se sama…

Eikä ollut tänään Huipullakaan. Siellä täytteenä myös leipäjuustoa ja kastike ”vain” savuporo-kermakastiketta, eikä annos ole korvasieniä  nähnytkään. Mutta oli se hyvää. Oikein hyvää. Vähän turhan tuhti, ainakin minulle, mutta hyvää oli. Ja maisemathan ovat – noh – aika huiput!

Mökille palauduttua purin rahtikuormamme ja kun kerran paistoi, ja oli taas lämmintäkin, lähdin metsään. Luonnollisesti. Kangasrouskuja useampi litra, muutamia tatteja ja yhden piirakan kehnäsienet. Ei hassumpaa. Pelkkä iltametsässä kulkeminen on mieluista. Puiden välistä siivilöityvä aurinko, hiljaisuus, mäntykankaat, pienet polut.