Showing: 211 - 220 of 437 RESULTS
Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kuvat kertokoot!

Pakkasaamu oli vähän lamaannuttava, – tovin mietin, jotta meneeköhän ihan vaan kylppärin siivouksessa, kokkaillessa ja neuloessa tämä päivä, mutta ehei! Jo aamupäivällä uskaltauduin ulos, pieni kävelylenkki Ylä- ja Ala-Hangasojanteillä. Ja puronrannassa tietysti – Canon kaverina. Ja iltapäivällä jo aika ladulle.

Isompia ei ole kerrottavaa – ehkäpä kuvat kertovat siitä, että oli hyvä, aurinkoinen pakkaspäivä.

Noita jälkiä lumessa jäin miettimään? Kiertävät kahta puolta puuta? Neliöitä, tasaisia. (Joku blogin lukijoista saattanee tunnistaa metsän reunan mökit… 🙂 )

Oravat?

Samaan aikaan toisaalla: Pehtoori kaivoi notskipaikan esiin. Notskimakkara lounaaksi ? – Kun ei muutakaan ole tarjolla. 🙁  Ja huom. Alasuq Polar toimii – 20 C -lämmössä/kylmässä edelleen hyvin ja tyylikkäästi – ainakin täällä mökkimaisemissa. 😀  Karvalakki (Mielensäpahoittajan?) olisi ehkä korvattava Alafosslopi-pipolla. 😉 Mutta lämmin noin. Siis hyvä.

Iltapäivän puolella aurinko edelleen helli, eikä minulla kovinkaan tähdellistä puuhaa, joten ajelin kylille, Saariselän keskustan latujen lähtöpisteeseen – ja keskelle turistihiihtäjien rykelmää.

Intialaiaisa lapsiperheitä ja italialaisia jo jotain osaavia nuoria aikuisia oli ensimmäisen kilometrin matkalla treenailemassa melkein ruuhkaksi asti.

BTW: kahdella italiattarella näin toppahameet!! Ovatkohan ihan soveliaita hiihtokamppeita sittenkään – toteaa tyytyväisenä (kateellisena ?) goretexeihin yms. pakkaantunut  juuri uudelleen hiihtämään oppinut oululainen (kukkahattu/omatekemäpipopäinen, melkein paikallinen). 😀

Joka tapauksessa aika takkuisesta kelistä huolimatta niin kaunista, – kuten Välimaan risteyksessä yhden selvästikin elämäntapahiihtäjäherrasmiehen (onko yhdyssana??) kanssa totesimme. Ja hän se sanoi, että tänään ei suoriteta, vaan vain hiihdellään. Mielelläni olin samaa mieltä!

Joten jätänpä tämän nyt vain tähän!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pakkaspäivänä Ivalossa ja ladulla

Elämänmeno ja päivien kulku mökillä ollessa määräytyy paljolti valon ja sään mukaan. Aamulla sen jälkeen kun on löytänyt rillit nenälleen ja villasukat jalkaansa, tulee seuraavaksi katsottua ulkolämpömittaria, taivaan väriä ja ilman laatua. Tänään seitsemältä: – 25 C, pilvetön taivas, aurinko nousemassa. Siis ei aamuladulle!

Koska tällä viikolla olisi joka tapauksessa edessä Ivalossa käynti, päätimme hoidella sen heti alta pois odotellessamme pakkasen hiipumista. Vähän jännitimme, olisiko mökkitie aamulla poikki, pääsisimmekö vesijohtoremontin ohi. Pääsimmehän me, kun tovin odottelimme, että kaivuri siirsi soran pois edestä.

Ivalossa käyntiin (33 km suuntaansa) on usein eri syitä, kuten rautakauppa, kalaostokset, joku tilpehööri sähkökaupasta tai Euronicistä, Alko, apteekki, kukkakauppa, kesällä ”tori” = pieni kioski, jossa on mansikoita, kirsikoita, uusia perunoita, jne. Ja nyt jo toista kertaa Extra Piste.

Nuoriparihan sen on bongannut, ja meille suositellut. Se on sellainen paikallinen Tokmanni, monipuolisempi ja jotenkin siistimpi. Ja metka juttu on se, että siellä on kaikkia, siis kaikkia islantilaislankoja yksi pitkä seinällinen. Sellaisiakin, joita monen islantilaisneuleisiin hurahtaneen tiedän tilanneen suoraan Islannista. Extra Pisteellä ei ole verkkokauppaa, mutta sähköpostitse ovat jotkut kyllä tilanneet ja haluamansa saaneet. Mie ostin tänään ´ihan vaan varuilta´ muutaman kerän. 😀 Ja toki sieltä löydettiin edullisia siivoustarpeita ja konetiskiainetta etc. K-marketista haettiin kalaa ja spessuruokaa ja Euronicsista uusi hiiri. Ei siis mikään hukkareissu.

Yhden aikoihin mökin mittarissa oli enää – 18 C, ajelin Laanilan latuparkkiin ja lähdini siitä kiertämään Pieranvaaraa ja vähän edemmäskin. Jänkä-tolpalla Ahopään reunamilla (siis jo vähän korkeammalla) on mittari, ja siinä oli enää – 8 C. Ylempänä on lämpimämpää…

Pakkaskeli ei ollut mikään lentävä, esim. Laaniselän pitkässä laskussa oli hiihdettävä, ei mitään vapaakyytiä.

Mutta ei sillä väliä. Ihan hullun hyvältä tuntui olla tunturissa.

Ja ilta visusti lämpimässä mökissä, nyt pakkasta taas sen – 25 C.

(Uutisissa oli kuvaa Euroopan keskuspankin kokouksesta täällä Saariselän maisemissa (näyttivät olevan Suomen Pankin majoilla), mutta ulkokuvat oli kyllä otettu eilen, sillä tänään on ollut kirkas, huikean kaunis pakkaspäivä. No tuohan ei tietenkään ollut uutisten surkein juttu: ei kavala maailma pääse täälläkään kokonaan unohtumaan.)

 

Mökkielämää

Lintukoto

“Mistä sie olet pois?”

Noin pohjoisen ihmiset usein kysyvät, kun haluavat tietää, mistä joku on lähtöisin, mistä kotoisin, mitä sukua. Kysymys on suora käännös pohjoissaamen kielestä. “Gos don leat eret?”

Mie olen nyt pois kotoa, – vai sittenkin kotona?  Lintukodossa ainakin. Mökki alkaa jo hyvinkin olla toinen koti. Ja tähän kakkoskotiin oli niin hyvä taas tulla. Ajomatka ei kylläkään ollut mukavin: läpi tuulen ja tuiskun huristeltiin. Pöpperöistä pakkaslunta, joka tavattoman vilkkaan rekkaliikenteen (eikö niiden pitänyt olla lakossa?) vuoksi sumensi näkyvyyden aika ajoin olemattomaksi.  Ja Kemi – Peura välillä vielä satoikin,  itse asiassa tuntui että ajellaan lumipilvessä. Lumi vain oli ilmassa. Kaikkialla.

Ylempänä, Rovaniemen jälkeen, sitten vähän selkeämpää, värejä ei vieläkään.

Kiilopään risteyksen jälkeen pieni pilkahdus sinistä taivasta, tuntui että heti kirkastui. Rovaniementieltä, nelostieltä, käännyttyä taas pieni säpsähdys, vähän harmistuskin. Tänne Hangasojan mökkiyhteisöön kun vedetään nyt kunnallinen vesijohto, ja kapean mökkitien reunaan kaivetaan putkia, ja  idyllinen tien ja puron välinen kaistale on avattu, puita kaadettu, lumipenkoilla on hiekkaa ja kiviä rikkomassa pehmeää lumimaisemaa. Urakoitsijalle kuuluu kyllä maisemointikin, mutta siihen on vielä aikaa.

Putkityö ei ole vielä yltänyt tänne meidän perukalle asti, mutta tuohon tienpäässä olevaan, naapurissa rakenteilla olevaan uuteen mökkiin se tulee. Mehän ei tarvita kunnan vesijohtoa, kun meille tehtiin porakaivo silloin 16 vuotta sitten, kun tämä uusi mökki tehtiin.

Lunta on tänä vuonna huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Eikä meillä juuri lumitöiden tekoa muutenkaan, kun Tyär ja Vävy lähtivät täältä vasta pari viikkoa sitten, joten ei kolailtavaa tuntikausiksi. Vakavasti harkitsin iltaladulle lähtemistä, mutta enpä sitten kuitenkaan. Huomenna ehdin…

Lappi Luettua Mökkielämää Niitä näitä

Loppuvuoden luetut

On – vihdoinkin – aika listata loppuvuoden luetut kirjat.

Luettelon oheen kuvia tältä päivältä täältä pimeästä kaamoksesta. 🙂

Kävin puolenpäivän aikoihin hiihtämässä viime kevään lemppariladullani, Ahopään ”ylängöllä”.  Jo siellä taivas oli kaunis, metsät kuin piirretystä sadusta, mieli rauhallinen, liikkumisesta hyvää oloa, ja kun palasin Laanilaan Savottakahvilan viereiselle parkkipaikalle, taivas jo loisti väreillään, joten ajelin Kaunispään länsipuolen alarinteen parkkipaikalle ja siitä sitten vielä Kuusipään P-paikalle.

Kuvailin pitkän tovin, mutta hiihdon jälkeen, hiihtokamppeissa, aika lailla paikallaan ollessa, alkoi vilu hiipiä, joten oli lähdettävä pois. Sitä paitsi puolikahden aikoihin taivaantulet, värit, pastellit alkoivatkin hiipua ja haalistua. Lempeä harmaus muuttui ensin siniseksi hetkeksi ja sitten lempeäksi pimeäksi. Nyt jo valaisee kuu.

Mutta tässäpä vinkkejä lukemiseen…

Antti Heikkinen, Risainen elämä, Juice Leskinen 1950 – 2006  4

Heikkisen kirjoittama Juicen elämäkerta etenee tämän tuotannon kautta, albumi ja biisi kerrallaan, artistin todellakin hyvin risainen elämä tulee hyvin selväksi. Eikä kirja ole vain ”taiteiljaelämäkerta”, ei pelkkä tekemisten luettelo, vaan myös elämä isolla eellä tulee tunteella ja tarkasti selvitetyksi.

Reijo Ikävalko, Juicen äiti, Eini Kuikka 4

Juicen elämäkerran jälkeen oli hyvä kuunnella hänen äitinsä tarina. Sopi hyvin loppuvuoden evakko/Karjala -kirjallisuuden harrastuneisuuteeni. Tämä ehkä vielä kiinnostavampi kuin Juicen tarina. 4

Karin Smirnoff, SItten menin kotiin 4

Smirnoffin ronskin ja kuitenkin koukuttavan trilogian viimeinen osa. Jos olet lukenut kaksi ensimmäistä, niin ehdottomasti sitten tämäkin. Tässä oli ehkä jopa jotain sovittelevaa… 4

Julia Korkman, Muistin varassa 4½

Oikeuspsykologi Julia Korkman pohtii ja kertoo kirjassaan muistamisen mahdollisuuksia, eikä vain muistisairauden näkökulmasta, vaan yleisimmin.  Hän toteaa, että ”jotta muistia voitaisiin parhaiten hyödyntää, täytyy ensin ymmärtää kuinka se toimii”.  Hän osaa hyvin kertoa, ”miksi muistamme tapahtumat ja yksityiskohdat niin eri tavoin? Kuinka pitkään jonkin asian voi muistaa?” Tämä voisi olla myös historianopiskelijoille tenttikirjana. Tavattoman mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja luettu.

Outi Papamarcos, Ja sitten tuli Trump  3½

Suomalainen 40 vuotta Amerikassa asunut Papamarcos pohtii omaa poliittista aktivoitumistaan (Trumpin syrjäyttämiseksi) ja toisaalta osaa hyvin selittää, miksi koulutetut, demokratiaa ihannoivat amerikkalaiset mahdollistivat ”Trumplandian” syntymisen.

Veera Ikonen, Pimeässä syttyy majakka 5

”Koskettava esikoisromaani lapsen menettämisestä, pohjattomasta surusta ja tuulen pieksemästä majakkasaaresta.”  Tavattoman hieno kirja.

Sitten monen monta joulukirjaa

Ann-Christina Antell, Joulu Örndahlin ruukissa 4

Vanhan ajan joulun tunnelmaa, suomalaista maaseutua, … Vähän kliseinenkin, mutta tykkäsin kuitenkin.

Milly Johnson, Kaikkien joulujen äiti 2½

Kontrasti edelliseen niin iso, että melkein jätin kesken. No menihän se sittenkin jonkun kuvapuuhan ohessa kuunnellen.

Astrid Lindgren, Muistan joulun 4

Tämä kuten Antellin kirja, Lyhyt pieni tarina. Adventtina, väsyneenä, yksin myöhään takkatulen ääressä istuskellessa, kutoessa, oikeinkin tunnelmallinen.

J. K. Rowling, Jouluposso 4

Harry Potter -kirjailijan lasten/nuorten paksuhko joulukirja, jossa hän luo (taas) oman erikoisen mielikuvitusmaailman – Hukattujen maan – jonka läpi pienen pojan seikkailu on jännittävä, joulun taikaa täynnä.

Maija Kajanto, Taatelitalvi 3½

Aloitin, keskeytin, sitten kuuntelinkin loppuun. Siis kuitenkin aika hyvä kakkososa Kahvila Koivu -sarjassa.

Maria Turtschaninoff, Suomaa 5 

Sukupolviromaani, tarina, taru, joka kulkee vuosisatojen läpi 1600-luvulta tähän päivään. Tykkäsin tosi paljon.

Hannu-Pekka Björkman, Metsä ei kuule neuvojani 4½ 

Kirjaan on koottu Björkmanin kolumnit Eeva-lehdestä. Hän lukee itse kirjan, hyvä niin. Tätä kuuntelin aina vain puolisen tuntia per päivä. Keskittyen. Pidin hyvin paljon. Paljon ajattelemisen aihetta.

Anne Kuorsalo – Iris Saloranta 4 

Neliosainen evakkojen historiaan, muistitietoon, tutkimukseen perustuva kirjasarja on julkaistu Eeva Litmasen lukemana äänikirjana viime syksynä. Vaikka kirjoista ei suoraan täydennystä kirjoittamaani äidin Evakkomatka-kirjaan tullutkaan, olivat ne minulle tärkeitä. Myös oman karjalaisuuteni ja identiteettini kannalta, sekä evakkoäidin tyttärelle. Olisinpa tarttunut näihin jo parikymmentä vuotta sitten…

Näiden jälkeen luin vielä Laila Hirvisaaren Hylätyt talot, autiot pihat 4 

Voin kyllä suositella, jos viime sotien historia, Karjala, sotapakolaisuus kiinnostavat. Historiallinen romaani noista asioista. Hyvä romaani.

Nyt kirjavalintoihin taas vaikuttaa vireillä oleva lukuhaaste, ensimmäinen tuli jo tänään luetuksi. Mutta yritänpä – taas – tehdä näitä ”luettua”-postauksia kuukausittain.

Lappi Mökkielämää

Kaikenlaista vuoden lopuksi

Vuoden viimeinen päivä.
Katseet eteen ja taakse.
Ystävien kanssa.
Ties kuinka mones vuodenvaihtuminen heidän kanssaan.

Ulkoiltu – sopivasti.

Nautittu kuohuviiniä ja punaviiniä – kohtuullisesti.

Käyty Kaunispäällä – tiukassa tuulessa ja Huipulla lounaskahveilla.

Ihasteltu, ihailtu – Kakslauttasen West Villagessa (käsityö)taiteen äärellä [kuvat sieltä].

Höpötelty – sarkasmia, hupajuttuja, ja paljon surusta, iästä ja monesta vakavasta.

Katseltu ja otettu kuvia – paljon.

Syöty – syöty hyvin, erinomaisen hyvin, vaikka itse sanonkin. ( maa-artisokkakeittoa, poroa ja tattirisottoa, leipäjuustoa ja hilloja + pieniä oheisjuttuja kaikkein noiden oheen).

 

Felice Anno Nuovo! 

Kaikkea hyvää ensi vuodelle toivon teille jokaiselle
Tuulestatemmattuja juttuja lukevalle, blogissa kävijälle!
Ensi vuosi olkoon hyvä, parempi.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Välipäivänä täyttä elämää

Kuten tavallista – silloin kun täällä on perhettä tai ystäviä kanssamme  – mökkiaamiainen ei ollut vain pikainen puuro ja kahvi, vaan pitkään aamiaispöydässä nauttimista ruoasta ja seurasta. Hiljalleen hankkiuduimme uloskin, kun yhdentoista aikoihin alkoi jo tuntureiden takaa pientä valonkajoa näkyä.

Etsittiin Northern Light Villagen poroaitauksesta poroja, katseltiin husky-ajelijoita, tykkylumisia (jota harvoin täällä on niin paljon kuin nyt) aihkeja, isoja lumen peittämiä kuusia ja petäjiä. Kuljettiin ja höpöteltiin, oltiin hiljaakin. Vain vähän. 😀 Kylän keskustan läpi kuljettiin, hyvällä katseltiin turistiryhmiä, – hyvä että on matkailijoita.

Ja ihmeteltiin puolikesyltä vaikuttavia riekkoja, joita jalkakäytävillä oli useita, – niiden jälkiä on myös rantasaunan ympäristössä poikkeuksellisen paljon.

Mökillä jo ”perinteisesti” glögimukilliset terassilla, takkatulen ääressä pientä lounasta ja sitten saunan lämmitykseen, iltapäivätorkuille, leppoilua, rantasaunaa.

Ja tänään mentiin ulos syömään. Todella olin siitä iloinen. On taas tullut joku kylläytyminen omiin kokkailuihin, – niitähän on nyt ollut vähän tavallista enemmän viime viikkoina.

Tänään oli varaus Fienoon! Mehän kävimme siellä syyskuussa Pehtoorin kanssa, mikä jo vakuutti että pian uudelleen. Nyt siis sinne.

Onneksi oli pöytävaraus, emme suinkaan olleet ainoita! Pizza (poropancettaa, punasipulia, mozzarellaa) oli perfetto.

Tilasimme myös pullollisen lombardialaista roseeta. Sellaista Suomessa harvoin saa. Hetken välähti kesä, vaikka ulkona – 10 C , pientä pyryä ja pimeää, puolikuu sentään näkyi. Jälkkäritkin vielä jaksettiin, tiramisu ei ollut ylimaallisen hyvää, mutta se oli hyvää, täyteläistä, sopivasti.

Mökille palauduttua vielä pieni peli-ilta. Muistatko? -kysymyskortit olivat juuri meidän ikäluokalle sopivia. Aika hyvin me vielä muistamme. Nyt unille, huomenna elettävä koko loppuvuosi!

Mökkielämää

Mökkielämän isoja iloja

Pitkien levollisten yöunien jälkeen oli mahdotonta tietää kuinka paljon kello on. Täällä kun on suunnilleen koko ajan pimeää. Kaamos jarkuu vielä viikon ensi vuoden puolellekin, vasta 7.1.2023 nousee aurinko. Nouseehan se. Mutta nyt on turvallinen, lempeä pimeys, pitkät siniset hetket.

Mie viivyin aamupäivällä pitkään sisällä, vähän järjestelyjä, siistimisiä, mökin laittamista talvikuosiin, vielä muutaman tontunkin etsin esille. Suunnittelin viikonlopun menua, viesteilin suuntaan jos toiseenkin. Kuukkeliinkin oli ajeltava: kaikenmoista arkistakin hankittava, vähän herkkujakin. Ystävät kun ovat huomenissa tulossa tänne…

Kylillä oli paljon väkeä, enimmäkseen ulkomaalaisia, aasialaisia useimmat. Saariselän keskustakin oli hyvin tunnelmallisen näköinen, toki palaneen Kuukkelin rauniot keskellä kylää tekevät pienen surun häivähdyksen, mutta ”tuhkasta nousee Kuukkeli”. Vuoden päästä pitäisi uusi olla valmis.

Samaan aikaan toisaalla: Pehtoorillehan se nykyisin lankeaa lumilingon käyttö, ei minun nivelrikkoinen, taas ilmeisesti tulehtunut ja jotenkin rikkoutunut olkapääni kummoisia hommia huoli tehtäväksi. Voitelipa mies suksenikin, – hiihtokausi avatttu. Luisto ja keli hyvät, melkein lentävät, minun hiihtoni ei. Tai siis olipa juhlaa hiihtää, mutta eipä mitään kiirettä. Niin kaunista. Tuntuu, että tänä vuonna aika vähän lunta verrattuna edellisten vuosien vastaavaan aikaan, mutta onhan tuota, ja lisää satoi tänäänkin monen tunnin ajan.

Rantasaunalle menimme illansuussa: kiitollisena siitä. Ensimmäinen lämmitys talvikelillä on aina paras. Hirsien pieni kosteus tekee löylyistä erinomaisen muikeat. Ja ehkä se alla oleva hiihtokin toi oman hyvän moodinsa saunomiseen. Nyt on hyvä vain olla.

Bannerissa sama kohde, taiteellisempana, piirrettynä…

 

Bannerissa sama kohde, kesällä ja piirrettynä…

 

Lappi Mökkielämää

Nyt perillä

 

Perillä.

Nyt tuntuu, että juuri tämä paikka ja tämä hetki on ’perillä’.

Tulimme hämärästä pienen vaaleamman hetken kautta pimeään. Yhdeksältä saimme talvikamppeilla ja suht runsaalla ruokamäärällä (toki tyttärelle jäi paljon, ja kohtuullinen dogibägi pudotettiin ohi ajaessa Juniorillekin), joulukukilla ja erinäisellä muulla tarpeistolla pakatun auton liikkeelle. Arkiaamun liikenne oli varsin vilkasta, onneksi ei satanut eikä pyryttänyt.

Peurassa aamun toinen pieni kupillinen kahvia, ja kuskinvaihto jo siinä. Napapiirillä Joulupukin kylän kohdalla katselimme ilolla kymmenien bussien ja satojen henkilöautojen täyttämiä parkkipaikkoja. Muistelimme toissa vuodenvaihdetta – autiota oli silloin. Viime vuonna tähän aikaan emme tänne tulleetkaan.

Tänään matka tuntui pitkältä, minulla ei ollut mitään lukemista (oli kyllä niin pimeää, ettei mitään olisi nähnytkään), eikä kudinta. Niinpä tein sitä mitä joskus ennenkin pitkällä automatkalla – tyhjensin puhelimen kuvagallerioita. Minähän en muka puhelimen kameraa paljon käytä, mutta olipa siellä taas tuhansia kuvia. Ehkä siksikin, että sitten kun kännyllä kuvaan, otan samasta kohteesta viisi kuvaa – koska tuntuu, etten millään saa kunnollisia, enkä kyllä saa viidelläkään kerralla. Puhelimella en vaan osaa kuvata. Valtaosa puhelinkuvistani oli Apsusta ja Eevistä ja ravintolaruoasta. Ne kun ovat olleet hetkiä, jolloin järkkäri ei ollut käsissä tai ei edes mukana.

Perille tullessa asettautuminen kesti sekin aika kauan. Tulimme eka kertaa syksyn jälkeen: siis hiihtokamppeet, kynttilät, toppaa ja tumppua, polku parkkipaikalta sisälle (lumityöt), lakanoiden vaihto, nettiyhteyden avaaminen (joka tällä kertaa sujui ihan käsittämättömän helposti), pihan kaamosvalot etc. Erinäisiä juttuja asettautumisessa. On kokonaista kolme kuukautta siitä, kun täältä ruskalomalta lähdimme, joten nyt tuntu ihan erityisen hyvälle taas palata tänne. Olla perillä. Mökkielämää luvassa ensi vuoteen asti.

Historiaa Lappi Mökkielämää

Satumetsässä, Ruijanpolulla

Ne eivät puhu mitään eivätkä välitä kenestäkään. Ne vain kulkevat kulkemistaan ja heiluttavat tassujaan ja tuijottavat taivaanrantaan. Isä sanoo etteivät ne pääse koskaan sinne mihin ovat menossa ja kaipaavat aina johonkin…

(Tove Jansson, Muumipeikko ja pyrstötähti)

Hattivattien kyliä tänään patikkapolun varrella, satumetsässä. Pikkutorvijäkälät (Cladonia fimbriata) ovat jotenkin sympaattisia, kuin Muumilaakson hattivatteja. Kuljimme Sivakkaojan takana, Kiiloselän hiljaisessa, komeassa mäntymetsässä, pitkin Ruijanpolkua* (Ruijan keino tai Jäämeren polku -nimitykset ovat myös olleet käytössä) pari tuntia.

Polut pehmeitä, nousut lempeitä, laskut helppoja, tuuletonta hiljaisuutta, – eikä meilläkään tietoa, mihin oltiin menossa, mutta eteenpäin kaivattiin. Hattivatit ilahduttivat, komeat kelot, sekä pystyssä että jo kaatuneet, riekkoja tepastelemassa, ja käpytikka! Kaksikin. Olen oppinut tunnistamaan käpytikan jo laulusta, – olen niin ylpeä. Tänä vuonna monta uutta lintua minulla, ainakin puolenkymmentä. Se on melkein yhtä paljon kuin aiemmin olen yhteensä tuntenut. 😀

Tämän syksyn patikat on nyt – ainakin täällä Saariselän tuntureilla ja purojen varsilla – kuljettu. Meidän ”huiputussaldo” on laskettavissa vanhan mökin seinustalle kerätyistä kivistä: niitä on nyt kerätty kymmenisen vuotta (ks. tilanne 2013). Taitaa olla jo lähes sata.

Nuo vasemman reunan isot järkäleet eivät ole huiputuskiviä, vaan kvartsiittilohkareita, joita on metsissä samotessa sattunut kohdalle – silloin on auton pitänyt olla jossain lähellä, ei noita repussa kauas kanniskella.

Tähän on tuotu kivi lähes jokaisesta huiputetusta tunturista. Joukossa on myös ystävien ja perheen muisto/suorituskiviä, ja monta kertaa on huiputukselta kivi jäänyt tuomatta. Tavallinen patikka, tunturin laelle nousematon kulku ei ”oikeuta” kiveen, joten tänäänkin jäi kivet tuomatta, – Kiiloselkä kun ei täytä tunturin kriteereitä.

Tänään kävimme tovin kävelemässä myös Laanilan tullin alueeella, joka on tästä mökiltämme noin 4 km etelään, Kiilopään tienristeyksen pohjoispuolella. Siinä on vieläkin aita, joka ei enää ole tulliraja vaan Inari-Sodankylä (paliskunta)raja. Miksi tulli tässä? – Siinä oli tulli Lapin sodan loppuun asti.

Tulliraja oli näin etelässä, koska Suomi ja Norja olivat sopineet että Inari, Utsjoki ja Petsamo olivat verovapaita alueita, sillä pohjoisten kuntien oli helpompi, usein ainoa mahdollisuus, saada tavaraa pohjoista kautta, koska maantietä näihin kuntiin asti ei Suomen itsenäisyyden alkuaikoina ollut. Norjasta saattoi tuoda liikevaihtoverotta tavaraa ja elintarvikkeita, jotka kuitenkin piti käyttää tai kuluttaa tullivapaalla vyöhykkeellä. Ensin tulliasema oli Vuotsossa, mutta se siirrettiin Inarin ja Sodankylän rajalle vuonna 1937. Saksalaisten vetäytyessä pohjoiseen syksyllä 1944 tullirakennus poltettiin.

Tulliasemaan minulla on tavallaan ”henkilökohtainenkin” kytkös. Asemanhoitajan pojat aloittivat sodan jälkeen Oulussa linja-autoliikenteen (Veljekset Pohjola) harjoittamisen ja sen kautta heistä tuli aikanaan lapsuusperheeni tuttuja; yhden veljeksen tyttären kanssa minä lähdin kesällä 1973 Englantiin kielikurssille. Ja tullinhoitajan lapsilla ja lastenlapsilla on täällä Hangasojan varrella ollut ja on edelleen mökkejä.

Tämä on jäljellä Laanilan tullista – raunio melkein näkyy nelostielle. P-paikalle ainakin.

*Ruijanpolkua on kuljettu ainakin 1400–1500-luvuilta lähtien ja kirjallisissa lähteissä se mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1598. Ruijanpolku oli Lapin merkittävimpiä väyliä, jota Ruijaan suunnanneiden kulkijoiden lisäksi käyttivät myös etelään päin matkanneet Inarin ja Utsjoen asukkaat.

Sitä pitkin kulkivat muun muassa Jäämeren rikkaille vesille suunnanneet kalastajat, erilaiset kauppiaat sekä myös veronkantajat ja papit.1600-luvulta alkaen polku palveli myös Suomesta Ruijaan suuntautunutta nälänhätien ja sotien aiheuttamaa muuttoliikettä.

Sodankylästä Ivalon kautta Petsamoon johtanut maantie eli Jäämerentie valmistui 1910-luvulla osittain vanhojen Ruijanpolkujen sekä Prospektor-kaivosyhtiön rakentaman ns. kultatien päälle. Ruijanpolun reittejä on maastosta hävittänyt myös esimerkiksi Saariselän matkailukeskuksen rakentaminen. (Wikipedia)

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Tolosjoki revanssi

Tänä aamuna, herättyäni vasta kahdeksalta, yhdeksän tunnin levollisten unien jälkeen, mietin, että kuinkahan kauan voisin täällä mökillä olla jos ei olisi ”pakko” lähteä kotiin. Tänään tuli tälle vuodelle täyteen 60 päivää, yhteensä kaksi kuukautta, mökkielämää. Tämä on minulle kuudes kerta täällä tänä vuonna., Pehtoorilla jo seitsemäs (ne remppapäivät jokunen viikko sitten). Tänä vuonna ei ole Oulussa ollut tarvetta olla kuten ennen.

Tiedän kyllä, että en lopultakaan kovin montaa viikkoa voisi täällä olla. Nämä 10 – 12 päivän mökkielot joka toinen kuukausi ovat olleet nyt oikein sopivia. Ja tänäänkään ei vielä ollut Ouluun lähdön aika, minkä ilolla aamusella totesin. ”Kaukana kavala maailma” -harha rauhoittaa, vaikka ei uutisia voi olla katsomatta.

Sää ei näyttänyt meitä oikein suosivan, mutta ihan tyven, ja vain sumusadetta aika ajoin, joten suuntasimme jälleen (vrt. viime tiistai) Tolosjoen rannalle. Tänään Riekkovaaran suunnalle, Kuusipään taakse, ja tänään löydettiin se laavukin.

Kahlaamolle mennessä oli kyllä kahlattava varovasti, sillä oli vain patikkakengät eikä kumisaappaita: kiveltä kivellle (jotka olivat liukkaita!!) kulkieassa sai kyllä olla varovainen. Jo paluupolulla ollessamme vannotin Pehtooria, että vastedes kun lähdemme ”korpireiteille”, pois Saariselän merkityiltä reiteiltä (Kiilopää, Iisakkipää, Prospektori, Luulampi), niin laitetaan perhecahttiin viesti, minne suunnalle ollaan menossa. Tänäänkin oltiin pari tuntia ilman kenttää, ei tolpan tolppaa luurissa, entäs jos olis nilkkamme taitettu, tai minä olisin eksyttänyt Pehtoorinkin. Silloin kun lähden yksin, vaikka lähellekin, ilmoitan kyllä Pehtoorille, minne olen menossa, mutta kun lähdetään kahdestaan, on vastedes ilmoiteltava jollekin minne mennään.

Tänään korkeuserotkin kurujen pohjalle ja takaisin ylös aika isoja, ja polut paikoin aika kosteita ja liukkaita, joten ei ihan vaaratonta taivaltaminen ollut. Mutta hiljalleen kuljettiin…

Laavulla tulisteltiin, evästeltiin, mutta olihan se illansuussa vielä ruokaa laitettava. Ja taas Harri Syrjäseen tukeutuen. Tein ison EINESlihapullasalaatin ja Pirkka-ravioleita vielä oheen. Eikä mitään valittamista.

Iltarientoina sisustusohjelmia ja neule!