Juhlaviikkoa vielä vietellään.
Miniän ja Juniorin synttäriviikko, Apsun ja kummitätinsä (= Esikoinen) kohtaamisen viikko, minulla tekemättömyyden viikko ja lenkillä jo kevätaurinkoa ja leppeää tuulta, jo narskuvaa, ei vain puuterista lunta. Keväälle tuntuu. … Juhlaviikolta tuntuu, – torstai on kuin sunnuntai.
Kunhan Esikoinen aamuvarhain herättyään oli käynyt salilla, olimme valmiina lähtemään yhdessä äidin luona käymään. Tyär on Oulu-viikkonsa aikansa koettanut tavata kavereitaan, isovanhempiaan ja ennen kaikkea kummipoikaansa = Apsua. Ja Apsu on myös lähetellyt tädilleen WhatsApp-ääniviestejä, joissa on tehnyt tiettäväksi, että haluaa leikkiä ”Naanan kans leekotitiä” ja ”kattohommia” (= kontata ruokapöydän alla ja ´säätää´ jotain). Ja täti on tehnyt kattohommia, leikkinyt ja touhunnut, ja todennut ”pääsykokeisiin lukeminen on vähän jäänyt, mutta so what”.
Minä olen – taas – kelannut, että nyt ja vain nyt, juuri tänään, ehkä vain tänään, on tämä hetki, tämä kun perhe on pöydän ympärillä tai olohuoneen lattialla, – siinä minä tippa linssissä yritän ottaa kuvia, olla vaipumatta sentimentaalisuuden syövereihin, kysellä välillä, että moneltakos haluaisitte syödä, — kokkailla, tarjota kaikille jotain herkkua.
Aloitimme tällä. Tatti-shotti! Meidän pakastimen uumenista viimeiset tatit keittelin tiiviiksi alkuruoaksi. Hyvä on: kermaa on, mutta olihan kuulkaa hyvää!
Ja lopetimme synttärikakkuun. Kaksi kertaa 27. Ja molemmat muistelivat joku viikko sitten, että lapsuuden täytekakussa piti olla mandariiniviipaleita. Niinpä kätkin niitä tähänkin kakkuun. Tässä tosin paljon muutakin. Kuten oli myös etu- ja jälkiruoan välissä.
Olen tässä keräillyt kokeiluja ja reseptejä postaillakseni uuden ”pääsiäisruokia”-jutun, joten tulossa on myös reseptiikkaa…
