On kylmä, pakkasta.
Mutta sisällä, siis itsellä on lämmin olo, mieli. Huolimatta siitä, että vein tyttären iltakoneelle.
Meillä oli niin mukava, rauhallinen, verkkainen, naurava joulu.
Jouluun kuului aamuiset lenkit tyttären kanssa, kokkailua, ja sitten leppoisaa yhdessä olemista joulupöydässä. Ja pitkiä, levollisia yöunia. Voiko muuta toivoa?
Aattona etu- ja pääruoan välissä annoimme toisillemme lahjoja, ehkä enemmän kuin moneen vuoteen, mutta enimmäkseen kaikkea tarpeellista, paljon kaunista ja kirjoja, arjen iloksi monia pieniä juttuja. Esimerkiksi muhkea uusi kylpytakki, se ei kyllä ole edes mikään pieni juttu. Ah, onnea. Tällaiselle, kaltaiselleni, joka voi viipyillä aamuissa ja illoissa nauttia takkatulesta, olla paksussa, lämpimässä valkoisessa kylpytakissa, sellainen lahja on ihan huippu. Sellaisesta minä pidän. Ja sitten pikkuperheeltä ja tyttäreltä yllätys, jollaista en olisi osannut kuvitellakaan, ette ehkä tekään… pidän teidät jännityksessä, ja kerron vasta myöhemmin.
Minun antamissani paketeissa pussilakanoita, kattiloita, huopia, vaatteita ja kirjoja. Sellaista sitä annetaan omille lapsille, systerille ja miehelle, eikö?
Ja parasta oli – tietysti – Apsu. Lapsen riemu ja ilo! Siitäkin, ja varsinkin siitä, että ”Naana” (kummitätinsä, meidän tyär siis) oli leikkimässä kanssaan, konttaamassa pöydän alla 😉 ja oli vieressä, läsnä, täällä. Ja että isotäti oli mukana myös. Kun sisareni ei tänään enää ollut mukana ruokapöydässä, oli Apsu ensin vähän ihmeissään ja kyseli, missä ”Naina”?
Nyt vain kuvia aamulenkeiltä… Nekin ovat osa joulua, tyttären kanssa tepastellessa… Minulle kovin tärkeitä.
