Isovanhemmuus

Huonosti nukutun kesäyön jälkeen herättyäni karistan ikävät unet, puen, juon lasillisen lantrattua tuoremehua ja lähden pyöräillen hakemaan Tuiran Lidlistä croissanteja. Tällä kertaa ne eivät olleet hyviä, ne olivat vähän raakoja, joten kun pääsin kotiin, ne olivat jo aika litistyneitä, melkein vettyneitä. Jätin syömättä. Mutta eka kertaa sain roudatuksi aamukahvimukini pihapöydälle, siinä aurinkoisessa vihreässä oli hyvä. Jäin pihalle, kasteluhommia ja ainahan on vähän jotain kitkettävää, pyyhittävää, lakaistavaa. Sitten olikin jo ryhdyttävä puuhaamaan kaikkea pientä ”ajan tappamiseksi”.

Meillä oli Apsun kanssa sovittu tapaaminen vasta puolelle päivin. Halusi tulla pyörällä, joten kävin pyörällä hakemassa. Vauhtipuistoa enemmän halusikin olla tätinsä kanssa, joka edelleen on täällä meillä lomalaisena. Eikä  vähäisin syy muutenkin mukavan tädin kanssa oleiluun ollut se, että tädilläkin on Nintendo ihan kuten Apsullakin. 😉

Pelien jälkeen poika malttoi kuitenkin lähteä uintireissulle ja jätskille. Ajeltiin Valkeiselle. Ei sentään pyörillä, meiltä kun matkaa sinne on viitisentoista kilometriä. Tänään iltapäivällä siellä jo aika paljon väkeä, mutta ei mitenkään ahdasta: ja mehän uitiin. Pari pitkää rupeamaa, ja poika on jo hyvinkin matkalla kohti uimataitoa. Lapsen riemu omasta oppimisesta ja uimisen riemu. Ikiaikaisia ilon aiheita.

Ja olihan meillä nälkä palauduttua. Piazzan lämmössä syötiin lihapullia! Jotenkin sellainen vanhan ajan kesäpäivä. Illansuussa ajeltiin sitten takaisin kotiin jossa pikkusisko puolestaan oli saanut olla ”iskän ainoa” koko päivän. Humputella Kauppatorilla jätskillä ja kesävaateostoksilla: jo kaksivuotiaana tykkää uusista vaatteista. Ja mikä tanssivideo illallaa saatiinkaan puhelimiin: uudet sortsitko saivat latinomeininkiä pienen kehoon!

On ollut varsin kiireinen päivä. Tai noh, tavallista enemmän tekemistä ja kohtaamisia. En ole ehtinyt ajatella kummoisia, en menneitä, en tulevia, ja se on hyvä juttu se. Tässä ja nyt on se, millä on jotain merkitystä.

Ja paljon merkitystä on sillä, että Apsu kuus vee oli tyytyväinen pienimuotoisiin synttäreihinsä. Aurinkoista keliä, leppoisaa oloa, odotusten täyttymistä. Kakku (tiedättehän: vasemmalta Hulk, Captain America, Iron Man ja Thor) ja ruoka (tortillat kaikkine tykötarpeineen, aikuisia ilahdutti erityisesti kotitekoinen punasipulihilloke – olikin se hyvää!) olivat toiveiden mukaisia, ja mummin hankkima potkulauta oli niin mieluinen, että sillä oli päästävä potkuttelemaan kotiin asti. Sain äsken vielä ääniviestin: ”Ne oli hyvät pileet”. Tällä eletään pitkään…

Aamupäivään palatakseni ….. Viimeiset valkovuokot riivin penkeistä ja vein ne äidille, sieltä lähdettyäni kävin pyöräilemässä ihan hiton kylmässä pohjoistuulessa Oulun laitamilla, kaupungintalon tulppaanit kuvaamassa ja vielä Tuumasta ja Tikistä hakemassa postikorttini pois. Sympaattinen, mukava putiikki lopettaa toimintansa, mikä on kyllä vahinko.

Juuri tänään on päättynyt vastausaika Lukijakyselyyn 2021. Samalla arvontaan osallistuminen on sulkeutunut, mutta teen koostepostauksen vastauksista sekä jullkistan arvonnan tuloksen huomenissa. Nyt on vielä ehdittävä touhuta kaikenlaista. Huomenna aamusella lähdemme kohti pohjoista! Siellä on jo yötön yö – pysykäähän linjoilla! 🙂

Aamulla – turhaankin valvoneena – varhain ylös, ja liikkeelle. Kunhan olin kaupungissa piipahtanut, ajelin hakemaan pienet. Ja sitä pulputuksen määrää, meteliä ja meinaamisia! Mihin mennään ja mitä tehdään?

Aamupäivä oltiin mummilassa, jossa molemmille isovanhemmille oli ”oma” pieni lähellä, toivomassa/vaatimassa tekemistä, lukemista, osallistumista, kutittamista, juttelua – ja Apsun kanssa opeteltiin Photoshopin alkeita. Diginatiivi pojanpoika oppi äkkiä käyttelemään kuvankäsittelyn työkaluja. Hyvä ope vai sittenkin lapsen luontainen kyky hanskata käyttöliittymää ja sen toimintaa?

Oli aika lounaalle. Mummi oli jo eilen tehnyt makaronilaatikon valmiiksi:
Mummi: ”Tein eläinmakaronista, ja ostin teidän lemppariketsuppia… ”
A: ”En halua. (syö koko ajan). Ei ois kannattanut tehdä eläinmakaronista. Enkä tykkää ketsupista. (syö edelleen)
M: ”Syö nyt sen verran että jaksat kun lähtään puistoon ja…”
A: ”Voin ottaa vielä vähän… ” (Ja mummin lastattua lautaselle pari isoa kauhallista syö kaiken …)
A: ”Mitä on jälkkäriksi?”
M: Mennään käymään hallissa ja torilla, siellä on valtavasti jätskejä….
A: En halua.

Ja sitten kuitenkin Torikahvilassa on vaikea valita itselle, siskolle, mummille ja papalle jätskejä. Mutta lopulta löytyivät!

Kauppatorilla meillä on ”perinne” käydä koputtelemassa Toripolliisin mahaa. ”Onko nälkä?” – Mukava nähdä kuinka Apsu opettaa näitä juttuja pikkusisarelleen… Kävimme tietysti samalla hallissa hakemassa kalaa ja muutenkin.

Ja matka jatkui Heinäpäähän. Siellä vuorenvalloitusta: ekana huipulle ehtinyt sai tikkarin, ja löysi jotain jännittävää. Ja kuva kertoo, mitä mieltä Eevis on: ”Minähän en edes katso tuota Mörköä! Ja pidän papan kädestä tiukasti kiinni.”

Jalkapalloa käytiin neljästään pelaamassa oikealla kentällä. Liikuntaa kaikille, ja sitten lapset keräämään voikukkia kentän reunalta. Apsu lupasi viedä isille. 🙂 Unohti kukat, kun löysimme hienoja kiviä.

Matka jatkui kohti Ainolan puistoa.

Vaikkei vielä kesä, niin hyvä päivä. Melkein koko ajan ulkona.

Ei ole lämmin.

Ei ole ystävien tapaamista.

Ei edes eksnaapureiden luona perinteistä vappuskumppaa. Soitin sentään: kovasti odottivat meitä käymään, mutta eihän me uskallettu. Heillä kun on ikää jo aika reilusti ja perussairauksiakin, ja vasta eka rokote puolin ja toisin saatu. Mutta kesäkuussa tavataan: niin me keskenään lupasimme ja päätimme. Eihän sinne enää ole pitkästi. Kyllä me tsempataan.

Ei yhdistettyä synttäri- ja vappubrunssia toisten ystävien luona. Ei äidin luona piipahdusta. Ei iltadrinksuja kaupungissa jollain patiolla. Vain kertakaikkisen jäätävä pyörälenkki – torin kautta oli ajeltava. Eipä sielläkään ruuhkaa. Ainoa jono oli lakukioskille. Sima ja jätski eivät houkutelleet oikein ketään …  Palelevia ihmisiä kaikkialla. Ei haalarikansaa, ei piknik-seurueita Linnansaaressa, ei montakaan yo-lakkia, ei marsseja, ei vappumeininkiä millään muotoa.

Mutta onneksi sentään: Apsu ja Eevis, isänsä ja R. tulivat seuraksemme syömään. Olin jo aiemmin luvannut pienille, että tänään olisi vappuongintaa. Apsukaan ei tiennyt onginnasta. Eikö lasten synttärijuhlissakaan niitä enää järjestetä? – Kun Pehtoori rakenteli ongintapaikkaa ja minä pakkailin ylläreitä ongittaviksi, mietin, mistä olin saanut päähäni, että vappuna pitää/kuuluu/on tapana järjestää lapsille ongintaa?

Meidän muksuille sitä ei järjestetty (synttäreillä kyllä joskus oli), joten miksi vappuna? Joku muistojen jäänne idea oli: minun lapsuudessani käytiin vappuna vappumyyjäisissä, joissa oli onnenpyörä ja ongintaa ja simaa ja munkkeja ja sen sellaista. Me kävimme perheen (vai vain iskän) kanssa Toppilan koulun vappumyyjäisissä. Iskä oli koulun kannatusyhdistyksen kantava voima, ja hänhän se tiesi meidät pennut myyjäisiin viedä. Sieltä se etiäinen vapun ongintaan löytyi.

Kyllä Eevis ja Aatu olivat iloisia tikkareista, serpentiineistä, saippuakuplapulloista ja uudesta jalkapallosta, joita ongella saivat!

Ja varsinkin aikuiset – kyllä lapsetkin – tykkäsivät kolmen ruokalajin sapuskasta. Alkuun oli savulohi-graavilohimousse ja katkarapuleipiä (eilisen jatkojalostusta 🙂 ) ja pääruoaksi Torin Lihamestarilta tilatun hampurilaispaketin antimia, oheen tein coleslaw´n ja uuden salaatin (Jamie Oliver via Hellanjaviinilasinvälissä) fenkoli-meloni-mozzarella avec minttu-chili-kapris-kastike). Kukaan ei valittanut. 🙂

Niin ja jälkkäriksi uutta italialaista jätskiä, mansikoita, kahvia ja tippaleipiä. Ja pienten kanssa lattialla temuamista. Ulkona saippuakuplia ja paljon hymyjä! Hyvinkin saimme kolme tuntia kulumaan…

Hyvä juttuhan tässä vapussa on se, että huomenna ei ole riennettävä kustannuspaikalle, vaan huomenna on sunnuntai, ja meillä juhlaviikonloppu jatkuu!