Isovanhemmuus

Johan tässä pari päivää olen vähän herkillä ollut. Vielä tänään aamulla lenkillä – pienen, ohuen sateen tehdessä hyvää kasvoille – kuuntelin tätä Hectorin uusimman levyn ”Hauras”-nimikkokappaletta ja sain kyyneleet silmiini.

Niin suurta on syntyä
Hetki kaunis säihkyvä
Kun kaikki on edessä
Aika matkaan lähteä
Nähdä kauas niin läheltä
Myös taivaan täysi tähtiä
Olla tyynenä myskyissä
Matkalla, perillä

—

On hauras elämä
Kirkas ja hämärä
Voimassaan väkevä
Hetkessä särkyvä
Läpinäkyvä
Se antaa enemmän
Jos pyytää vähemmän
Vain hetken kestävä
Hauras on elämä

 —

Enemmän itkin tuota kuunnellassa kuin eilen, jolloin pihallamme kuului ”Ystävä sä lapsien”.

Että se oli niin hieno kesäpäivä, että saimme kastejuhlan pihalla viettää! Se oli niin hienoa… Aamupäivän viidestään juhlaa teimme. Meistä kaikista aamupäivä tuntui kovin pitkältä, ja puolelta päivin kaikki oli valmiina. Nelisenkymmentä vierasta, sisarukset lapsineen ja lisäksi nuorenparin ystäviä tuli juhlistamaan pikkuisen kastepäivää. Meidän sisäpihasta tuli hetkeksi pieni kappeli, – sininen taivas ja kaunis kesä.

Toki – luonnollisesti – kyynelehdin eilenkin, mutta sentään enemmän hymyilin, – oli hyvä mieli.

Katsoin kun poikani kihlattunsa kanssa olivat vanhempina, kauniina, rohkeina ja kun tytär oli pojanpojalle kummina ja pieni Tahvo sai kasteen ja siinä samalla nimensä —

Jossain pienellä äänellä koetin itselleni hokea: nyt, elä tämä, juuri nyt, vain tämän kerran, unohda muu,  …

Enhän minä isovanhemman rukousta saanut loppuun asti itkemättä luettua, onneksi oli Pehtoori vieressä, – jatkoi siitä, mihin asti minä pääsin.

Enkä ole vielä aiemmin ollut kastetilaisuudessa [paitsi omien lastemme ;)] jossa pappi olisi tehnyt kasteesta ja nimenannossta välittömän, nimenomaan vauvan, juhlan. Pappi, joka olisi saanut syntymään tunteen siitä, että meillä kaikilla läsnäolleilla oli oma osamme tuossa tilanteessa, pappi, joka ei tehnyt tilaisuudesta pönytystä, vaan lämminhenkisen, välittömän juhlan.

Siinä se minun perheeni (ja Miniän vanhemmat). … oli syytä onnen kyyneliin yllin kyllin.

Kastekakku sai aiheellisesti paljon ihastuneita kommentteja,

eivätkä muutkaan tarjoilut jääneet syömättä.

Paljonhan en ehtinyt kenenkään kanssa jutella, mutta oli hienoa edes pikaisesti tavata Miniän sisarukset (kolme siskoa) perheineen. Ja tärkeää oli, että meidänkin sisarukset olivat Aatun juhlassa mukana.

Iltapäivällä sitten yhdessä laittelimme kastejuhlan puitteet pois, ja ryhdyimme järjestelemään ruokaa. Pari nuorten kaveria tulivat takaisin, – oli leppeä, leppoisa tunnelma, aurinkoinen kesäilta. Minä lähdin ensimmäistä kertaa ”vaunukävelylle” ja kuinka olinkaan hyvilläni.

Grillailimme, nuoret avasivat kaikki kastelahjat, istahdimme pöytään, juttelimme. Tahvo – eiku Aatu – oli illalla vielä kovin virkeä … osallistui keskusteluun …

Vietimme pitkän illan, tyttären muutama ystäväkin tuli vielä syömään pikku perheen jo lähdettyä, me istuimme ja juttelimme puolille öin. Luulen, että unohtumaton päivä ja ilta oli tuo.

________

Juniorin (työ)kaveri oli – onneksi! – lupautunut kuvaamaan kastejuhlaan. Juhlassa otetut kuvat ovat siis hänen ottamiaan (Vesku1 voin lämpimästi suositella). Onneksi oli puoliammatilainen kameran kanssa mukana, ettei minun tarvinnut edes yrittää.

Pellavaisen kastepuvun tilasin täältä. Ei ollut turhan röyhelöinen …