Isovanhemmuus – Sivu 15 – Tuulestatemmattua

”Syödään pullaa ja kuunnellaan Souvareita”

Purot ja porot, tunturit ja Tuulentupa jäivät taakse. Oli aika luopua mökkielosta,

”Herrane aika”, sanoi Eevis monta kertaa, ja vielä useammin Apsu ehdotti, että ”mennään purolle” tai ”syödään pullaa ja kuunnellaan Souvareita” [kyllä on papan vaikutusta tuollainen. 🙂 ] Kauan odotettu, vielä tavallistakin odotetumpi, mökkiviikko takana. Olisin voinut jäädä, jos olisin voinut. Mutta kotiinkin hyvä tulla. Semminkin kun täällä on vielä pari päivää tytärkin. Myös vävy J. on asustellut täällä meidän poissaollessa, mutta oli tänään ”muuttanut” kotikotiinsa siihen asti kunnes torstaina palaavat Helsinkiin. Selvästi kesäkauden loppumista havaittavissa.

Kotimatka oli tänään varsin vaiherikas: Rovaniemelle asti meni viesteillessä veljeni kanssa, ja loppumatkalla minun ajohukillani oli ihan hurjan paljon liikennettä, ulkomaalaisiakin autoja! Tuntui, että ”ei ikinä” olla kotona.

Nyt ollaan. Ja jo nyt katselen kalenterista milloin voisi lähteä takaisin ylös.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Patikoiden ja pelaten huikeassa säässä

Aamuvarhain olin purolla. Hiljainen, oma mökkiranta, Lapin kesäaamu, tyven, lauantaina pyhäaamun tuntu. Kunhan istuskelin, katselin, toki kuvailinkin.

Tuntureiden rinteet ja kurujen reunat sekä meidän mökkipuron rannat ovat kanervien värittämiä.

Kunhan ennen yhdeksää olimme aamiaisen syöneet, kuului minulle komento: ”Mummi, nyt heti purolle.” Päivän liikuntasuoritukset alkoivat kivien heittelyllä.

Onhan ne molskahdukset mukavia! Ja kyllä lapset saivat monta kertaa heittää, että mummilla ajoitus sattui kohdalle! Kultapurosta nousee lasiveistos!

Aamupäivän patikka päätettiin tehdä UKK-puiston suunnalla. Ajeltiin Kiilopääntien varteen, Ruijanpolun kohdalla olevalle levikkeelle, ja siitä lähdimme kulkemaan Sivakkaojan laavulle. Matkaa tulee vähän reilu kilometri, mikä oli pienille oikein sopiva. Eeviksellekin kun sai osan matkasta kulkea isänsä harteilla. Apsu – paras patikoija! – kulki papan kanssa edellä.

Meillä luonnollisesti eväät mukana. Ei ole retki eikä mikään, jollei ole edes pillimehua ja Elovena Kaura-karpalo-keksejä mukana. Kirjaimellisesti luonnonkaunis paikka oli lauantain lämmössä mukava kohde, jossa tovin kuljeskelimme.

Paluumatkalla Eevis kulki kanssani käsikädessä ja puhua pulputti! Meidän pikku komedienne on taas tänään saanut meidät kaikki pidättelemään naurua.

Muut palasivat möksälle lounaalle ja iltapäivälevolle (= ruutuaikaa eli Nintendo ja Pipsa Possu, – ei enää mitään päiväuniä näille), mutta Pehtoorin kanssa lähdimme Suomen Ladun majalle ja sieltä Kiilopään huipulle. Onhan täällä tunturissa liikkujia, mutta mahduttiin hyvin mukaan. Etelätuuli vilvoitti (ja piti paarmat pois), aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja oli hyvä mieli.

Sainpas samalla kertaa viimeisen kuvan ensi vuoden ”Saariselkä kuvissa” -kalenteriin. Elokuun kuva on puuttunut, ei puutu enää. Ehkä jo ensi viikolla saan sen kootuksi ja painoon. Hyvissä ajoin!

Rantasaunan ja puro”uinnin” jälkeen sapuskan tekoon ja ruokapöytään. Pitkään syötiin.

Vielä pihalle: mölökkyä, sulkapalloa, jalkapalloa, puroa, tikanheittoa. Liikuttu on, joten nyt iso väsy.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Eikä minulta mitään puutu

[Eilen joskus hyvin myöhään, mökkipihasta kuvattuna…]

Kello on melkein kymmenen. Siihen nähden, että viime yönä uni oli hyvin vähissä, olen tänään ollut mahdottoman reipas ja liikkkuvainen kellon ympäri. Eikä vähäisin syy siihen ole ollut se, että on ollut pari maailman parasta liikuttajaa.

Aamiaisella viivyimme pitkään, päivän ohjelmaa pohdimme… Perjantai on pyykkipäivä, siivouspäivä ja kauppapäivä myös mökkielossa. Porukalla hoitelimme hommat – lapsityövoimaa unohtamatta. Ja jo yhdeltätoista olimme patikkapolun alussa. Eeviskin tymäkkänä seisoi vaellussauva kädessä katse suunnattuna kohti Aurora-polkua (jo kasteessa hänet on siihen liitetty. Omin sanoin: E. Aaooora Hatokanga) ) 🙂 Eikä isänsä harteilla mennyt kuin puolet kolmen kilometrin reitistä. Topakkana ihan itse taivalsi ylämäen kohti Aurora-polun huippua. Ja Apsu! Onpa ollut ilo olla mukana siinä, kuinka poika tykkää luonnossa kulkea – ja kuvata!

Aika levollisesti kuljettiin, ehdittiin kuvata, mielessäni jo näin (joululahja)kuvakirjan itselleni. 🙂 Kummituskämpän ovella ihan eri klangi kuin viime vuonna tai koskaan aiemmin: ”Mummiiiiiii, tuu. Ei oo mittään hättää!”

Kauppareissu samalla ja sitten möksälle. Pienet saivat isänsä tuunaaman lounaan, samaan aikaan minä vähän tuunasin asiakkaan kuvatilausta, ja sitten lähdimme kolmeksi keilaamaan! Minähän siitä pidän paljonkin, Pehtoorin selkäkin kesti, ja niin tuntui Apsukin tykkäävän.

Ja Pehtoorin kanssa olimme niin yhtä mieltä siitä, että ”onpa poika kummitätiinsä tullut”. Kyllä ovat meidän esikoinen ja ensimmäinen lapsenlapsi yhtä kilpailuhenkisiä molemmat! Ei ihan verenmaku suussa kilpailtu, mutta kyllä Apsulle oli tärkeää tietää, kuinka paljon isillä, R:llä, ja kaikilla muilla oli pisteitä.

Mökkirantaan tultuamme Juniori tarjosi ”ylläpidosta kiitokseksi” aika erinomaisen hyvän aperitiivin, jostain varastojensa uumenista oli raskinut luopua: Moët & Chandon Rose 2006.

Elokuun alussa Hangasojan rannalla, päivän liikkumisen jälkeen, leppeän tuulen leyhytellessä, sinitaivaan alla, saunan lämmetessä, pienten pulputtaessa lähellä oli enemmän kuin hyvä.

Pehtoorin kanssa olimme saunassa ja yhtäkkiä sinne tupsahti myös pari pientä ”saunatonttua”. Apsun kanssa kävimme pulahtamassa purossakin (+ 9 C). Tai noh, minä pulahdin, Apsu polski laiturin nokassa.

Ja sitten – kuten mökillä ollessa ainakin kerran tapana on – aika pottuvoille ja käristykselle. Eikä edes Eevikselle – poroista kovasti tykkäävälle – ollut vaikea syödä hyvin. Oli hyvää, vaikka itse sanoinkin.

Koska lapsillakin loma, voitiin vielä seitsemän jälkeen lähteä iltakävelylle. Tyvenessä, leudossa, itikattomassa, aurinkoisessa illassa kuljimme pitkin Hangasojan vartta, mökkitiellä, tuttujen mökkitienoilla.

Uskomaton sää. Olen joskus ennenkin sanonut, että elo-syyskuu on näillä tienoin mitä hienoista aikaa. Suosittelen lämpimästi, ja mietin hyvin vakavasti, kovasti toivoen, että josko taas syyskuussa pääsisimme…. ?

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää

Pieniä puuhia, suuria tunteita

Heräsimme aurinkoiseen aamuun, lupauksia paljoon olemassa.

Ja paljon on ehdittykin. ”Slow food” -aamiaisen jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa Kutturantien varteen ”sieneen”. Tunnin mukavan aurinkoisen, huolettoman metsätepastelun jälkeen desi mustikoita, kaksi koivunpunikkitattia – ja se olikin sitten siinä. Käytiin vielä Aholammentien varrella, mutta eipä siellä kummoisempia saaliita. So what. Lappi on hyvä!

Näistä se oli ruoka perheelle laiteltava.

Saariselän leikkipuistossa käyneetkin olivat palautuneet mökille, joten olihan taas aika olla yhdessä ja syödä jotain. Notskilounas aurinkoisessa jo hyvinkin lämmenneessä säässä oli mukava. Istuskeltiin, välillä muksujen kanssa kahlattiin purolla, taas nuotion savuun ja harjoittelemaan puukon käyttöä. Saunan lämmitystä ja samaan aikaan, iltapäivällä lapsilla ”ruutuaikaa” (A:lla Nintendo ja E:llä ”tyttöjen huttuja” tabletilla (= Pipsa possu ja muita piirrettyjä) ).

Saunomisen jälkeen pääsimme taas ruokapöytään: keräilytaloudessa kun elellään, niin pääruokana oli tattirisottoa (punikkitattien lisäksi pakastimesta löytyi pieni pussi viimevuotisia herkkutatteja!) – oi, että se oli hyvää ja jälkkäriksi mustikka-mangorahkaa. Kolme desiä mustikoita riittää kuudelle oikein hyvin kun vähän säveltää. 😉 Ja jo ruokapöydässä Apsu ilmoitti, että heti kun on syöty, mennään purolle. Kuksa ja puukko mukaan!

Vuolemista, purosta vesitilkkoja, kivien heittelyä, kävelyä, mustikoiden syöntiä.

Ja enhän minä sitten kuitenkaan, tämän kaiken hyvän keskellä, osaa huoletonna olla. Liekö koskaan opinkaan, voinkaan? – Vähän epäuskoisena hoksasin tällekin viikolle huolia kantautuvan.

Juniorin ja pienten kanssa kierrettiin vielä puronrannoilla – liekö Eevikselle tullut tänään pisin patikka ikinä! Ja koko ajan, kaiken ohessa, aamusta iltaan, tyttö ilmehtii, elehtii, esittää, höpöttää (josta edelleen jää iso osa ymmärtämättä)… On oma valloittava itsensä. Ja komentaa välillä hyvin topakasti: Mummi! Ja sitten halaa ja rutistaa kaikella voimalla.

Tämäkin kuva Juniorin kännykästä. Kuten huomaatte: jos on lapsenlapset mukana, ei mummi paljon ehdi kuvailla – siltäkin osin lomalla. 🙂 Ehkä huomenna koetan ryhdistäytyä asian kanssa.

Isovanhemmuus Mökkielämää

Sateellakin mökkielämä on hyvää

Koko yön satoi, aamullakin satoi. Lämpömittari näytti aamulla sentään plussaa, ei kovin paljoa, mutta plussalla kuitenkin = +7 C. Ei varsinaisesti innostanut ulkoiluun. Niinpä katselemaan Saariselän merkittäviä nähtävyyksiä: ohjelmassa Kuukkeli ja Kaunispään Huippu. 🙂

Pappa antoi muksuille humputtelurahaa, ja väistämättä Kuukkelin leluhyllyillä pitkään mietittiin, mihin rahat käytetään. Ja kuinka yllättävää: Apsu osti maasturin ja Eevis Muumi-pallon. Ja kun rahaa vielä jäikin, niin Ylämajalla vielä avaimenperä ja Muumi-peili. Kesälomareissuunhan kuuluu shoppailu, eikö vaan?

Kaunispään laella juuri ja juuri tarkenimme vihmovassa tuulessa juosta autosta kahvilaan: olihan ne munkit ostettava! Ja maistuivathan ne.

Palasimme mökille. Lounasaika. Ja kahdelta aukeni kylpylä! Olimme siellä melkein ensimmäisiä. Mutta jo puolen tunnin jälkeen oli ilmeisen selvää, että moni muukin lapsiperhe kaipasi lämmintä sateensuojaa… Puolitoistatuntinen lilluttiin, ja muksut kyllä nauttivat. Ja me aikuiset nautimme lasten riemusta. Molemmat pienet ovat jo melkoisia vesipetoja. Paluumatkalla mökille minulla oli ilon ja onnen hetki, kun Apsu hiljaa tarrasi käsivarteeni, eikä irti päästänyt. Siinä istuttiin liki auton takapenkillä ja ainakin minulla oli niin hyvä.

Mökillä lasten herkkuruokaa (tortilloja) ja jälkkäriksi eilen Rovaniemen Chocodelistä haettu kolmen suklaan kakku. R:n lauantaisia synttäreitä vietettiin pienimuotoisesti… Uskonette että maistui.

Samaan aikaan sade lakkasi, lämpöasteet kaksinkertaistuivat joten ei mitään syytä, etteikö olisi lähdetty purolle, pihalle, lintujen ruokintaan, Tuupo-Heikkiä juoksemaan, tikanheittoon, – ja taas purolle.

Ja ennen iltapalaa vielä Souvarit soi! Pappa (mokoma) on saanut myös Apsun diggamaan Souvareita, eikä niitä ilman voida edes leikkiä. Kautta aikain meidän kaikki mökkivieraat, aikanaan myös lasten teinikaverit, ovat altistuneet Souvareille, ja muistavat sen vieläkin. Kaiken lisäksi hyvällä. 😀

Isovanhemmuus Mökkielämää

Bures Boahtin – tuntui tervetulleelta tulla taas tänne

Saamenmaan portilla, Vuotson saamelaiskylän eteläpuolella olimme iltapäivä kahden jälkeen. Bures Boahtin ~ ´tervetuloa´lukee tienvarrella. Minulla oli ollut jo monta sataa kilometriä sitä ennen sellainen olo, että Lappiin on hyvä kulkea, siellä on hyvä. Mökki ja luonto eivät ole pahoillaan, vaikka taas tulemme.

Viimeiset viisi viikkoa mökkiä ovat asuttaneet Tyär avokkinsa (nyt jo virallisesti avopuoliso) kanssa, ja nyt meidän vuoro. He puolestaan asettuivat asumaan Rantapeltoon, talonvahdeiksi, Helsingin yksiön ahtaudesta ja kuumuudestakin, ja korona-aallonharjalta pois asumaan ja ”etätöilemään” kotikotona. Sujuu oikein hyvin näin.

Ja meillä Hangasojalla ilo ja elo kasvoivat ja suurenivat, kun illansuussa pienet tulivat! Eivät sentään keskenään, vaan isänsä sekä R. mukanaan. Olinpa ehtinyt lettukestit laittaa valmiiksi, tervetuliaiseksi ja R:n kolmekymppisten juhlistamiseksi. Lapset olivat – vain tovin – varauksellisia, Eevis kovin hiljainen, kunnes Apsu pian muisti, mitä kaikkea voidaankaan tehdä. Eikä todellakaan ollut mitään vaikeuksia repiä mummi mukaan: kuinka minä olen tätä päivää ja tulevaa viikkoa odottanutkaan!

Ehdottomasti piti lähteä kahdestaan purolle heittelemään kiviä, kahlailemaan kumpparit jalassa, syömään metsänreunaan mustikoita, heittämään tikkaa… Ihan sama, että on aika kylmä (+ 10 C) ja ripsi vettä. Ei mitään väliä. Mummiiiiii, tuu! Leipäkiviä heiteltiin, kerrottiin kuulumisia, katseltiin kun komea tumma hirvas oli tikkatauluseinän vieressä syömässä heinää,… Kaukana kavala maailma ja sen murheet!

Isovanhemmuus

Pienten ehdoilla

Aamulla minulla meetinki pienten kanssa. Hain seurakseni kaksi liikuttajaa ja liikkujaa.

Pitkän neuvottelun jälkeen päivän agenda muodostui seuraavaksi: ”Mennään tarhan puistoon”. Hämähäkkimies vei ja juoksutti mummia ja pikkusiskoaan ihan kympillä.

Tunnin jälkeen, aikamme vehdattuamme ja vatuloituamme, päätettiinkin (kaikkien yllätykseksi?) lähteä kaupungille.

Mennään pyörittämään Rotuaarin palloa (huom. kaikki pinkki, laukkua myöten), ehkä Hugo-puistoon tai Vauhtipuistoon tai … Mäkkärille.

Tänäänkin otin Apsulle pikkukamerani mukaan, ja kyllä kuusivuotiaalla on silmää ja näkemystä, vai mitä mieltä olette? McDonalds´ Apsun silmin (Photo: A. Satokangas 🙂 .

Vauhtipuiston parkkipaikallakin kävimme, mutta ”liikaa perhosia vatsassa” (ja totta puhuen aika vähän aikaa), joten sittenkin ´vain´ mummilaan. Mutta menoa ja meininkiä riitti silti.

Ja sitten pehmeällä, vihreällä pihanurmella taas Tuupo-Heikkiä. Monta kertaa, monen monta. Ei niin väliä, ettei mummi ehtinyt tänään pyörällä liikkumaan; kyllä ihan omat PT:t pitivät huolen siitä, että päivän iloinen, motivoitunut liikunta tuli hoidetuksi.

Ja mitä kaikkea pihapiirissä nähtiinkään! ”Hato! Mummi, katoppa hato!! (kastemato tarttui nurmelta Eeviksen jalkapöydän päälle, ja ainakin puolituntinen hurahti madon elämänmenoa ihmetellessä!)

Pieni tauko ja hiljentyminen Rantapellossa, kun pienten isä töistä alkuiltapäivästä palattuaan haki omansa pois.

Mutta vielä iltapäivän lopulla jälleennäkemisen riemu, kun tulivat porukalla syömään. Oli tarvetta myös yhdessä juosta.

Mummin ”kokeilevassa keittiössä” oli tänään tarjolla ”kustomoituja myötätuulihattuja”, minkä jälkeen kaikilla olivat suu, kieli, hampaat ja huulet hyvin vahvasti siniset!! Tulipahan kokeiltua (sinistä Dr. Oetkerin kakkugeeliä) ja naurettua. Ääneen ja yhdessä. Sellainen on hyväksi. Mutta samalla tuli todetuksi, että ko. geeliä ei ainakaan rotissööri-piknikin tuulihattuihin sotketa. 😀

Isovanhemmuus Niitä näitä

Tuupo-Heikki ja muuta ikimuistoista

Mitäs tänään tehtäisiin?

Melkein koko päivän vietin pienten kanssa. Iltapäivällä jokunen tunti torilla ja Hallissa kuvaushommissa, mutta muutoin kahden pienen kanssa: Apsu ja Eevis ovat parasta.

Aamupalapöydässä pohdimme, mitä tehdään tänään, kun on aika kylmä (+ 15 C) ja aikaa yhdessäoloon kuitenkin aika vähän eli vain yhteen asti, jolloin isi pääsee töistä.

Lihansyöjäkasvin näkeminen oli pointti, jolla lapset (= Apsun) sain vakuuttuneeksi siitä, että voitaisiin käydä Linnanmaalla Kasvitieteellisessä. Paikka aukesi kuitenkin vasta kymmeneltä, joten ehdimme viettää tunnin ”tarhan puistossa”.

Jo pari viikkoa sitten opin, mitä minun on tehtävä, kun huudetaan ”Mummiiiiii, tuu,… Tuupo-Heikki! Apsu sen minulle käänsi: eli ei ole Tuupo-Heikki vaan Turbo-leikki = mennään leikkikentän tai nurmikon tai muutoin sopivan juoksupätkän alkuun riviin ja joku ”hakkee” (=laskee): yy-kaa-koo-nyt! Ja sitten juostaan kilpaa maaliin. Turbona juostaan. Se on Tuupo-Heikki eli turboleikki!! Ja mummi häviää aina! Tai joskus on pakko näyttää, että ei se aina niin elämässä mene. Ei niin, että aina voittaisi. Eihän se ….

Kasvitieteellisessä

Kymmeneltä olimme Linnanmaan upeiden kasvihuoneiden ovella ja pian sisällä. Olinpa oikeastaan yllättynyt, kuinka lapset ilahtuivat paikasta.

Menneinä aikoina yliopisto-opettajana tulin tarkastaneeksi satoja tai varmaankin tuhansia pääsykoe-, tentti- ja esseevastauksia. Humanistina (tai ehkä sittenkin muuten vain) tiesin, että suinkaan aina ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa vastausta.

Tänään olen saanut asiasta vahvan vahvistuksen. Hyvin vahvan!

Olimme lapsenlasten kanssa yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja kasvihuoneilla – eka kertaa ikinä ”raahasin” heidät sinne. Ja jo pyramidien näkeminen oli iso hämmästyksen ja kummastuksen aihe (Afrikan tähti -pelissä sellainen on nähty!). Kerro, mummi… Ja mummihan kertoi.

Kiertelimme Romeon ja Julian, kaksikin kertaa molemmat kasvihuoneet, ja sitten aulassa (Verona) löysimme tiedenäyttelyn ja osana sitä mahdottoman mielenkiintoisen mehiläispesän, huuhkajan ja ahman, sekä ”pelit”. Näyttöpäätteillä oli tietovisoja.

Apsu, joka on vähintäänkin yhtä kilpailuhenkinen kuin tätinsä (vaikka sitten vain itsensä kanssa) teki kerta toisensa jälkeen tietovisaa pöllöistä ja lopulta sai ”90 % oikein”, ja sen jälkeen oli vihdoin valmis lopettamaan.

Ja samaan aikaan toisaalla, naapurinäytöllä, pikkusysteri E. 2½ v. (diginatiivi hänkin) pelaa peliä ja klikkailemalla vastauksia kysymyksiin, joita ei osaa lukea, saa kerta toisensa jälkeen koneen ilmoituksena vaaleanpunaisella pohjalla tiedon, että ”VÄÄRIN”. Kolme neljästä veikkaustehtävästä on väärin, joten niitä vaaleanpunaisia ilmoituksia tulee lähes joka kerta. Mutta hei: E. tykkää pinkistä. Melkein kaikki valitsemansa vaatteet, kengät, laukut, lelut ovat pinkkejä.

Siis: Eevis kokee kerta toisensa jälkeen vastanneensa oikein ja hihkuu pikkupyramidin aulassa: VOITIN!

Kotiutuminen

Kasvitieteellisen jälkeen (kun emme olleet sitä lihansyöjäkasvia löytäneet) ajelimme kirjastolle. Sielläkin oli paljon hyvää uutta ja tuttua,mm. löydettiin uusi lautapeli: Richard Scarryn ”Touhula”-kaupunkipeli. Vähän sitä Apsun kanssa kokeilimmekin, ja lupasin, että jos pääsemme yhdessä lomalle mökille, hankin sen sinne. Päästäisiin ja voisinpa hankkia.

Kirjastosta lähdettyämme oli jo nälkä ja toisaalta aikaa sapuskalle vain vähän. Onneksi on whatsapp: papalle saatiin viesti, että keittäisi perunat valmiiksi. Niiden kanssa ”Mummin lihapullat” (ks. eilinen postaus) maistuivat ja ilokseni sain kutsun ”tuu mummi illalla meille iskän luo”. Siitä tuli mahdottoman hyvä mieli. Huomenna taas menenkin.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kylpyläpäivä

”Kesälomalaisena kotikaupungissa” -päivä tänäänkin. Minulla oli aamukymmeneltä treffit Edenin edessä: tiedossa polskintaa kylpylässä. Juniori tuli lasten kanssa: minä sain olla Eeviksen kaverina, vaikka aika lailla neljästään lilluttiin, kelluttiin ja uitiin.

Vähän on jo Oulun Eden kulahtunut, mutta puhdasta oli ja hyvin mahduttiin mukaan, vaikka toki siellä oli paljon muitakin lomalaisia. Alun jännityksen jälkeen Eeviskin riemastui uimaan ja höpöttämään niin että oli melkein vaikea perässä pysyä.

Silloin kun omat muksut olivat 2 – 5-vuotiaita, kävin heidän kanssaan muutaman kerran pahimpina pakkaspäivinä Edenissä; tänään mietin, miten ihmeessä silloin ehdin valvoa ja vahtia kahta. Mutta kolmevitonen äiti on nopsempi ja tottuneempi kuin yli kuuskymppinen mummi.

Sitä paitsi Eevishän on hyvin omatoiminen. ”Ite” halusi pukeakin. Ainakin halusi, ja sai kyllä yrittääkin. Ite. 😀

Jos oli lapsille ja isälleenkin mukava reissu, kun käytiin vielä hampurilaiset kylpylän aularavintolassa syömässä, niin minulle ihan mahdottoman iloinen juttu. Että saan olla mummina, että voin, että näen ilon ja luottamuksen muksuissa, että haluavat jakaa riemunsa: ”Mummmiiiiii, tuu tänne …. ” ”Mummi, kato!”

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kesälomalounaalla

Tähän on tultu! MInulla ei ole ainuttakaan valokuvaa, jolla kytkisin tämän päivän tapahtumat tänne blogiin. Minähän kannan, raahaan, kuljetan repussa, autossa, kaikkialla, mukanani kameraa, ja tiedostamatta sitä käyttelen, taltioin päivieni kulkua, otan opikseni, blogiini ja myytäväksi kuvia kaiket päivät. Usein ne auttavat päivän ”postillan” = blogitekstin laatimisessa. Voin sepitellä jotain ottamieni kuvien ympärille. Mutta tänään! On minulla muutama ihan mahdottoman mukava kuva pienistä, kun oltiin Nallikarissa, mutta kun sellaiset lähikasvokuvat jatkuvasti nettijulkaisuina eivät oikein ole hyväksi, eivätkä suositeltuja, niin jäävät tähän liittämättä.

Mutta olimme siis Nallikarissa lounaalla: Junior & R. sekä tietysti pienet ja Pehtoori. Vähän kuin Pekanpäivää jälkikäteen juhlistamassa ja kesälomatunnelmissa. Ravintolasali oli liki täysi, mutta saimme kuin saimmekin pöydän. Ja buffetpöytä (saaristolaislounas) oli hyvä. Lapsillekin löytyi syötävää. Mutta! Harvoin ”ulkona” käyvät pienet käyttivät paljon aikaa ja energiaa katsellakseen kaikkea toimintaa ympärillä: muita asiakkaita, yhtä isohkoa ryhmää, jossa pidettiin puheita, buffetpöytäkin oli kummastuksen kohde, tarjoilijat ja ikkunoista näkyvä meri sekä biitsi.

Olihan minun sitten syötyämme käytävä pienten kanssa vielä ”majakalla”, jossa Apsu on käynyt kanssani ainakin kymmenen kertaa, mutta eipä muistanut. Miten kauas kuusivuotiaan muisti ulottuu? A:lla joskus hyvinkin kauas, ihan yllättävissäkin kohdissa, mutta tätä ei muistanut.

Muutoin päivä kulunut – ketään ei yllättäne – pyöräillen ja lukien: hyvää tekevän kirjan löysin. Vähän siivoten ja matkaa varten kohteita selaillen. Kesäloman tuntua on ilmassa. Lähdemme ylihuomenna. Odotan melkein niin kuin ulkomaille oltaisiin lähdössä. 🙂