Niitä näitä – Sivu 13 – Tuulestatemmattua

Ruokaviikonlopulla ….

Juhlaviikonloppu. Juhlaa on ollut sää, liikkuminen ja ruoka.

Meidän heinäkuu on ollut aika ”vähäeleinen”, ei juurikaan ole ollut menoja, ei tapaamisia, ei tapahtumia, ei juhlia. On ollut kotipuuhia, pieniä projekteja, vain vähän huolta, paljon liikkumista, – ja minulle niin mieluisaa auringonpaistetta. Lämmintä ja leppoisaa melkein koko kuukausi.

Näin ollen: varasimme eiliselle illalle pöydän Uleåborgiin. Kahdelle. Väistämättä, ilolla: oli aika ikkunapesuillalliselle. Helteinen perjantai, jolloin Oulussa on Qstock, ja keskusta täynnä festarikansaa, aurinkoa, musiikkia, iloa ja eloa, oli oikein hyvä lähteä koti-piazzalta ja pyöräteiden kiehtovasta maailmasta 🙂 nauttimaan hyvästä ruoasta ja palvelusta.

Kannatti. Melkein kuin ystävien luo oltaisiin menty. Ja helteisenä iltana, aittaravintolan liki familiäärissa tunnelmassa naapuripöydässä ”nuoripari” (yli nelikymppisiä kuitenkin) oli hyvin samanhenkinen. Olihan meillä mukava satunnaisesti illan mittaan vaihtaa jokunen sana, tunto ja kokemus.

Eivätkä ravintoloitsijat jättäneet meitä huomiotta. 🙂 Tuttuja jo ovat. Palvelu ehkä vielä aina vain piirun verran parempaa… Any way. Viihdyimme taas kerran. Ja ruoka!!

Kaikki maistui. Yllättäen huomasin taas kerran olevanikin kasvisruokaan kallistuva: eikä se nykyisin, kuten vielä 80-lvulla lyhyen vegetaristikauteni aikana tarkoita hemapa (herne-maissi-paprika)-täytettyjä juustokuorrutettuja paprikoita, vaan ”currylla maustetut peruna-purjosipulikroketit, valkosipulivoissa muhennettua pinaattia ja pinjansiemeniä, kookoskermalla pehmennettyä kasviskastiketta”. Ja minähän tykkäsin. Paljon.

Alkuruokakin (Kirjolohta ”poke style”, soija-yuzukastiketta ja retikkasalaattia) oli hyvin suunmyötäistä, mutta jälkkäri (ruusunmarjasorbettia, pehmeää marenkia ja mantelifinancier).

Ehkä ei ole sanoja! Sehän se oli täyteläinen, monia tekstuureja, mehukkuutta, sopivaa makeutta, rapeutta, pehmeyttä, raikkautta. Ja kaiken lisäksi erinomaisen kaunis asettelu, pleittaus. (Ja kännykuvahan ei todellakaan tee oikeutta!!)

Hyvillä mielin lähdimme iltakahdeksan jälkeen kohti kotia. Ihan myöhään siis. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja juhlatunnelma jatkui tänään jo aamusta. Oli ”pakko” mennä Festan puolelle ja pihalle nauttimaan kahvi. Ja croissant: Oulussa on nyt toinen ranskalaisen avaama ”pastisserie”. Mon Chou on se eka,) ja tämä toinen Chez Flo on Limingantullissa Alasintiellä. Se on avoinna perjantaisin ja lauantaisin: kaikkea hyvää tiedossa.

Pienen brunssin jälkeen lähdin katsomaan, joko vihdoinkin auringonkukka aukeaisi. Ja juuri tänäänhän oli auringonkukan kukkimisen aika.

Ja voi kun tietäisitte, missä aamun jälkeen pyöräilimme ja mitä meillä oli iltapäivällä pihapöydässä. Huomenna kerron… reseptejä tiedossa. 🙂

Niitä näitä

Aamuisin Oulussa pyöräillen – kamera mukana

Olen viime viikkoina yrittänyt herätellä kuvausinnostusta – ja onnistunutkin. Joka aamu on kamera pyörän tarakan laukussa kulkenut mukana rannoilla ja baanoilla, hiljaisessa keskustassa ja uinuvissa lähiöissä.

Vielä ”vaiheessa” on tämä kesäisen Oulun taltiointiprosessini, jota ihan omaksi ilokseni, jotain tehdäkseni, olen koonnut. Nyt sain yhden kansiollisen jo kasatuksi.

Kuvaamisen (vai sittenkin siis minun) aktivoitumisen lisäksi on myös somessa taas tullut vietettyä aikaa. Ei vain satunnaisia piipahduksia tutuissa FB-ryhmissä tai Instaa vähän vilkaisten, vaan olen oikein julkaissut vähän joka tuutissa ja pitkäänkin scrollaillut muiden juttuja. 🙂 En ole kyllä ihan varma, jääkö paluuni kovin pitkäaikaiseksi, – katsellaan. Ja olenhan taas jo tätä blogiakin päivitellyt; en ihan joka päivä, mutta jo muutaman kerran viikossa. Ja tänään täällä jopa KAKSI kommenttia pitkästä aikaa! Siis on vielä seuraajiakin! Mukava juttu!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta palaanpa takaisin tuohon Oulu-kuvakansioon. Kaikenlaista siellä on.

Esim. eilen sattui kohdalle yksi oikea iso yksisarvinenkin! Kuvissa myös kaunis kukkaketo voimalaitoksen kupeessa, Åströmin tehtaan vesitorni kimmeltävä kuparikatto, Intiön vanhan tornin kaunis kupoli, uusi Hartaanselän silta, Hietasaaren uusi siirtolapuutarha-alue (siellä aika kivoja pikkutaloja), tietysti kuvia Hupisaarilta ja Nallikarista, baanoilta ja puistoista.

Pikisaaren jokakesäinen taidepolku ”Pikinen poloku” tuli myös (aika pikaisesti) katseltua. Erityisesti jäi mietityttämään tämä teos, jonka nimi on ”Villa Purra”. Kertooko nimi jotain? Mitä teos siis kertoo tai kertooko mitään? Eikös taiteen yksi tehtävä tai tavoite olekin saada ajattelemaan? Mitä ajatuksia? [klikkaamalla kuva suurenee]

Tervetuloa kuvalliselle ”PYÖRÄRETKELLE” Oulun kesäaamuihin

[https://pic.fi/3AUPC4GVH2]

Aamut on parhaita, kaupungissakin.

Niitä näitä Oulu

Pyöräillen helteisessä Oulussa

Oulunsalon museokahvila suvisunnuntaina on ollut yksi minun viime kesien pyöräretkikohteeni: tänään, ah niin helteisenä kesäaamuna, oli sen aika. Lähdin kymmenen aikoihin kotoa, jotta olisin hyvissä ajoin, heti kahvilan avautuessa ja ennen kuin kirkonmenot naapurissa loppuvat ja ennen kuin kirkkokansa rientää kirkkokahveille museoalueelle.

Ja nappiajoitus: kokemuksesta on hyötyä tämmöisissäkin asioissa. Olin siis perillä kaksi yli yksitoista, toisena asiakkaana. Istuimme pihapiirissä omissa pöydissämme aamun toisesta kahvikupposesta nautiskellen (onnistuin välttelemään mansikkakakkuviipaleen kiusauksen…) ja meidät yhytti yhteen reippaan oloinen kasikymppinen? mies, joka ilmoitti että hänpä nyt kertoo meille kahdelle paikan historiasta. Ei käynyt kieltäminen; historiahan ainakin minua luulisi kiinnostavan!

Virkulla papparaisella oli uuttakin tietoa museoalueesta ja sen vaiheista. Oli kuulemma oikein yliopistoihmisten kanssa ollut puheissa… Mutta oikeasti hänellä oli hyvä kerronta, uutta tietoa, selkeästi ja ennen kaikkea innostuneesti kerrottuna. Kiittelin kovasti.

Palailin kaupunkiin. Ajelin leppeässä tuulessa hautuumaan kautta Hupisaarille, ruusut alkavat olla kukassa, pionien takana jo näkyy pinkkiä kukintaa …

Sitten Hietasaareen Aleniuksen puutarhalle, josta ei sittenkään löytynyt riippukukkaa, jota kotipihalle vielä kaipailin ja sitten Nallikariin, lopuksi piipahdus kauppaan.

Kotipihalla, takavarastossa, autotallissa minun ”tyhjennystornadoni” tai ”kuolinsiivous” tai konmaritus tai mikä lieneekään taas iski, samaan aikaan kun Pehtoori & poika olivat autojen pesussa pihalla. Helteellä voi puuhaillakin. Miniä ja koiransa piipahtivat jätskillä. Paljon viesteilyjä suuntaan jos toiseenkin. Kaikenlaista. Helle on hyväksi, – minulle sopii, verenpaineelleni ei. Laiskistuttaa mokomaa entisestäänkin. Noh, eipähän ole paineita!

Niitä näitä

Kesälauantai – paljon hyvää

Jo herätessä tunne, että tulee hyvä päivä. Tein kaikkeni, ettei tunne häviäisi. Tai ehkä sittenkin annoin kesälauantain vain viedä.

Mansikkaisen ja mokkaisen aamiaisen jälkeen liikkumaan. Kempeleessä oli kesämarkkinat, joten sinne siis. Pyörätiet liki tyhjät, eilinen pyöräilemätön päivä tuntui tänään letkeänä liikkumisena, helppoa polkemista parikymmentä kilometriä suuntaansa. Aamu kaunis, hiljainen. Poikkeuksellista sekin, etten kuunnellut kirjaa, vaan spotifystä soimaan kesäbiisejä. Ehkäpä siksikin matka taittui kevyesti, liki huomaamatta.

Onnistuin nauttimaan markkinoiden leppoisasta tunnelmasta ihan ilman ostoksia – vaikka jotain pientä mökille ehkä olisikin ollut mieluista. Mutta kun en tarvi.

Tässä välissä ja koko päivän, perhechatti vilkasta! Tarkoitan todella vilkasta!

Iltapäivällä Juniori perheineen tuli syömään. Jo eilen haettiin Torin lihamestarilta tilatut ainekset Smash Burgereihin. Juniori lupautui grillaamaan, ja minä tein oheen salaatteja ja jälkkäriksi oli maisemakahvilan (erinomaisen mehevää ja maistuvaa) raparperipiirakkaa, jätskiä ja mansikoita. Paljon pisteitä rapisi sekä burgereille että jälkkäreille. Eepi loihe lausumaan viisauden: ”Isot mansikat on kyllä hyviä… ja pienet ne vasta onki!” Me kaikki olimme samaa mieltä. Vesisotasillekin sitten riemastuivat! Mikseipä! Sää edelleen mitä parhain.

Jo eilisen päivän me Pehtoorin kanssa humputtelimme lapsenlasten kanssa: kuljettiin kaupungilla, leikkipuistoissa, Nallikarissa, Valkeassa syömässä ja lelukaupassakin (pehmomummi!!!).

Tänään kun illansuussa jäimme kaksistaan piazzallemme, tuuli oli edelleen leppeä ja sää helli, päätimme lähteä vielä nauttimaan kesäillasta kaupungissa: lähdettiin pyörillä Nallikariin oululaisittain ”yhille”. Nallikarin kuvauksellisen ja kuvatun majakan, joka ei ole majakka, juurelle on avattu baari: Bootti. Sijainti drinksubaarille on ehkä Oulun paras. Matkalla jo ajattelin ”– kerran kesässä oikea Margarita”. No, eihän siellä mitään mansikkadrinkkiä saanutkaan. Valikoimassa on lähinnä olutta, siideriä, lonkeroa, skumppaa ja noita kaikkia joko pullosta tai muovimukista. Oli siis luovuttava toiveesta, mutta kyllä lokaatio ja kesäilta hyvittivät. Kuohuva (Sartori rose) oli ihan hyvä.

[Tässä kuuluu taustalla Sunshine reggae]

Aurinko on vieläkin aika korkealla. Heinäkuu puolessa. Ja kesä on!

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Kesäjuttuja – traditioiden äärellä

Kesiin kuuluu tiettyjä tradioita. Kesäjuttuja. Kesä ei ole kesä ilman niitä. Tai noh, suunnilleen näin.

Matonpesu on yksi kesäjutuista. Meillä on enää hyvin vähän räsymattoja tai muita painepesurin sietäviä mattoja käytössä (pl. Tuulentuvassa mökillä), joten mattopyykkiä on ollut kesä kesältä vähemmän. Tänään kuitenkin oli sen aika.

Iltapäivällä – aamupäivän pitkähkön, hyvinkin lämpimän pyörälenkin jälkeen – tuntui mahdottomalta vetäytyä sisälle, joten mansikka-jäätelöpallo -lounaan jälkeen Pehtoori laittoi minulle ”pesuareenan” (muovi autotallin eteen asfaltille ja painepesuri käyttövalmiiksi) kuntoon. Kun sain aloitettua, se oli taas kerran mukavaa, hellepäivälle sopivaa puuhaa.

Kesäjuttuja, kesäsapuskoita, sellaisia ”ainakin kerran kesässä” on aika moniakin. Lauantaina yksi niistä: Kokkolan kurkkukeitto! Tein niin ison kulhollisen, että sitä oli alkuruokana sunnuntainakin. Se on parasta pihalla, hyvän juurileivän kanssa. Ohje ja reseptin ”tarina” löytyvät täältä.

Nyt kun maahamme iskee ”HELLEMÖYKKY” (mistä näitä säätiedotusotsikoiden vääntäjiä oikein löytyy!!) tein huomiseksi makuuntumaan toisen jokakesäisen ”must”-keiton: kylmä tomaattikeitto. Tällä kertaa jätin paprikan kokonaan pois ja käytin ihania isoja, makeita pihvitomaatteja. Gazpachon ohje on täällä.

Kesäruoasta puheenollen: eilen kävimme Kauppatorilla syömässä. Viime kesänä Kipparin pizza oli testattavana, ja hyväksi havaittiin. Eilen iltapäivän lopulla pyöräiltiin torille ja valittiin yksi kolmesta kreikkalaisesta pergola-telttaravintolasta: The Big Fat Greek Gyros.

Minulle kreikkalainen salaatti ja muutama dolmades, ja Pehtoorille kana-souvlaki. Ei valittamista, olivat oikeastaan odotusten mukaisia. Annokset valtavia (minä jätin varmaan desin verran oliiveja syömättä), eivätkä mitenkään hintavia (yhteensä nuo + vesipullo = 34 €. Mutta. Ei meistä kanta-asiakkaita, ei edes ”kerran kesässä” -asiakkaita tainnut tulla. Ensi kerralla valitsemme jonkin toisen paikan.

Huominen kesäjuttu voisi olla uiminen meressä. Harkitsen vakavasti, että pyörälenkin lopuksi ajelen Nallikariin.

Niitä näitä

Kesätunnelmia kaikilla aisteilla

Nyt ovat ajatukset olleet taas menneessä, alakuloakin siitä, mutta enimmäkseen aurinkoa ja sopivaa unohtamista.

Jo puoli vuosikymmentä pyöräily ja hiihtäminen sekä äänikirjat ovat olleet minulle tärkeitä päivien tasapainottajia, hetkeen uppouttajia, unentuojia ja arjen iloja. Tänäänkin.

Minähän en paljon tykkää uniani kertoa, saatikka selitellä, mutta nyt on todettava, että viime yö oli (taas) sellaista seikkailua, että unet ovat väsyttäneet päivääkin, paljon: oli triathlonia Saariselällä, eväitä vailla kulkemista, poroaitoja, joiden läpi en päässyt, pyörän kantamista, systerille avunpyynnön soittamista, kännykän liikakäyttöä, kilpailutilanteita, joissa aina jäin kakkoseksi, Pehtoori lopulta tekstarilla tavoitettavissa. Lopulta palkintogaala, jossa sain rikkinäisen kameran. Hmmm… Se kakkossija.

En ala tulkitsemaan, mutta totean vain, että liki kahdeksan tunnin ”nukkumisen” jälkeen olin umpiväsynyt. Käykö muille näin? Väsyttävätkö unet?

Minulle tämä ei ole ollenkaan poikkeuksellista. Elämässä on ollut näitä ”unet väsyttävät” -vaiheita paljonkin, mutta en niihin totu. Vuosi vuodelta jaksan heikommin. Mutta olen oppinut; tästä huolimatta: aurinko on paistanut tänään.

[Tuiranrannassa saunalautta oli jo aamupäivällä aika varattu. Ihmekös tuo.
Taustalla näkyy Åströmin/Tietomaan torni, jonka kuporinen kupoli on kiillotettu siten, että heijastuu Oulujokeen asti.]

Aamupäivän iso ilo oli Ranskasta tullut paketti: punainen Saint Jamesin neule, joka tulee kestämään loppuelämäni – tiedän sen, sen, että se tulee kestämään, koska minulla on jo heidän kaksi tummansinistä villatakkiaan, jotka olen ostanut joskus vuosituhannen vaihteessa, mutta joista en ole raskinut luopua: ne ovat olleet välillä kittanoita, välillä liian suuria tai liian so-last-season, vanhanaikaisia, ehkä liian käytettyjä, mutteivät silti liian näyttäviä, eivät tuhottoman tylsiä, eivät kuluneita… Ja aina vain päälle löytäviä: nyt on sitten vielä punainen O-aukkoinen puserokin, josta iloitsen vielä kauan. Saint Jamesit ovat tukevia, sään, vuosia ja kulutuksen kestäviä. Rasittavia klassikkoja – ja niin hyviä.

Iltapäivän iso ilo oli pitkän pyörälenkin jälkeinen rentous. Välillä ajattelemattomuus. Ruoanlaitto. Tehtiin kimpassa kesäinen juhladinneri. Ja avattiin viinikaapista cava, jota emme niin hyväksi olisi uskoneetkaan!

Jos sattuu kohdalle, niin lämmin, tai siis raikas, suositus. Hedelmäinen, täyteläinen, valoisa (voiko noin viinistä sanoa? Mikseipä!) kesän kuohuviini on tämä: LIX

Ehkä olen jo aiemminkin ”mainostanut” tätä: jenkki-chardonnay . Bread-Butter-Chardonnay Sitä on saatavissa aika monessa Alkossa (ainakin tilattavissa, ja todellakin suosittelemme), viereinen Albariño on meilläkin vielä testaamatta, mutta periaatteessa albariño on aina kokeilemisen väärti.

Ja mitäkö söimme? Perämeren lohta, josta kelpo palasen Pehtoori haki aamulla Pekurilta Hallista, sille oheen Paavolan yllivertaisia perunoita, tsatsikia ja salaattia.

Onhan tämä ollut täällä ennenkin mutta nyt kun on kesäruokien aika, niin tässä taas vinkki!

Kurkku-fenkoli-vuohenjuusto-salaatti

Jos ajattelen nyt, just nyt. Niin oikein hyvä.

Niitä näitä Oulu

Kukkainen kotikaupunki

Hiljalleen alkaa kummalliset ”syksy-fibat” hiipua tasatahtia sen kanssa, että viime viikon flunssa jo hellittää (ääni vain tavallisen matala) ja että nenän niistäminen ei keskeytä pyörälenkkiä. Sadettakaan ei sitten maanantain jälkeen ole enää ollut, ja lämmintäkin jo selvästi yli +10 C. Tosin aamupäivällä vastatuuli vallan kylmä. Mutta paistaa. Ja ennuste lupaa hyvää. Viileähköstä säästä (ja flunssasta huolimatta) huolimatta pyöräily on ollut ilomme. Tänään jopa kaksikin pientä pätkää yhdessä.

Kun muutama vuosi sitten Oulun kaupunki teki päätöksen, että teiden pientareita ei enää ajeta, ei kukkaniittyjä parturoida, olin vähän ihmeissäni ja aattelin, että ´ei hyvä´, että tulee sellaista hoitamattoman näköistä, vähän niin kuin ”ennen oli” tai niin kuin oltaisiin jossain maaseutupitäjässä.

Mutta tänä vuonna kun sateet ovat saaneet kaiken mahdollisen kukkimaan runsaana, on kaupunkimaisemassa kukkaista ja kaunista. Kaupunkimaisemassa! Paljon. Niittyleinikkipeltoja, apilalammikoita, puhalluskukiksi muuttuneita voikukkaketoja, koiranputkipitsien reunustamia baanoja, päivänkakkarapälviä, ja siellä täällä väleissä vilahtelee violetteja ja liloja hiirenvirnoja, tupakkakukkia, horsmia, ohdakkeita ja lupiiinejakin.

Pientareiden lisäksi olen katsellut taivaita, – ja jatkanut pilvibongausharrastustani. Ja maanantaina jo luulin nähneeni sen kaikkien pilvibongareiden kokoelmien hienoimman helmen: Kelvin-Helmholtsin aaltopilvet (ks. kuvia).

Noh, melkein. Mutta mietin, että olisikohan tuohon Toppilansalmen maisemaan sellainen voinut syntyä?

Ostin vastikään Pilvibongarin taskuoppaan. Siinä on pistetaulukko, johon voi havaintonsa merkitä ja kerätä pisteitä! Ihan mahdottoman mieluista juttu minulle! Vähän kuin pientä kilpailua (ihan itsen kanssa) ja häivähdys suorittamistakin.

Pikisaaressa ”bongailin” lintujakin.

En tiedä mikä näiden idea tai tarina on, mutta monta kertaa ovat saaneet hymyn huulille.

Iltapäivän lopulla meillä (myös Pehtoori) oli pizzatreffit ystävän kanssa Tubassa. Ei huono, mutta en ehkä tavoittele toiste. Pizzaa siis. Ystävän kanssa toki tavataan mieluusti tiuhempaankin. Ja meillä oli sitten vielä liput kesäteatteriin Hupisaarille: Juurihoitoa siirtolapuutarhassa. Huonompaakin on nähty, mutta toki paljon parempaakin. Kepeää, kuplettimeininkiä, kohellusta, mutta ei mitään kipeää. Ja kesä, kesäilta, kesäteatteri. Hyvä näin.

Niitä näitä

Vhdoinkin kotipiazzalla syöden

Tuossa, tämän työhuoneeni ikkunan yläpuolella, jossain villiviinin oksistossa on kirjosiepolla pesä. Ja tuo lintu on TODELLA äänekäs. Eikä sitä kuunnellassa jää epäselväksi, etteikö lintu tekisi selvää kaikista, jotka yrittävät hänen perheensä pesälle tehdä häiriötä. Eepi – loputtoman eläinrakas luonnontutkija – oli eilen todella innokas tarkkailemaan linnun elämää, laulua ja kurkkimaan myös pesän suuntaan, mutta me muut emme moiseen ole rohjenneet. Silti – tuo lintu on tuonut hyvää tunnelmaa pihaan, oloonkin.

Emme siis häirinneet peipon perhe-elämää, vaikka Pehtoorin kanssa on puolenpäivän jälkeen – vihdoin – vietetty aikaa kotipiazzalla. Oli tultava runon ja suven päivään asti, että me tarkenimme ensimmäistä kertaa!!! tälle suvelle nauttia ulkona syömisestä. Ei koskaan, ei koskaan meidän liki 40-vuotisen täällä asumisen aikana ole edetty näin pitkälle kesään, että oltaisiin voitu kattaa pihalle. Useimmiten niin on tehty viimeistään äitienpäivänä, usein vappuna tai viimeistään juhannuksena. Mutta tänä ilmastonmuutoksen kurittamana aikana me tehtiin niin vasta tänään! Noh, ilo olikin sitten sitäkin suurempi.

Molemmilla aamupäivällä useampien kymmenten kilometrien pyörälenkki, joten olihan se mukava leppoisasti istahtaa eilisten rääppiäisten äärelle kotipihalle. Juniorikin piipahti. Aika lailla leppoisa olo. Kesä! Nyt.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Lupasin kertoa spessusuklaasta: ns. Dubai-suklaa oli (kai) tämän vuoden alkupuolella kaikkien suklaafriikkien testailtavana, kehuttavana ja kummasteltavana, ”tiktok-hitiksikin mainittu suklaa oli meilläkin maisteltavana. Hyväähän sekin, mutta ei me toista levyä etsitty. Nyt sitten kun etsin rose-suklaata vadelmapossetia (nyt on sille oivallinen aika!!!) varten törmäsin tällaiseen. Mistacchio!

Ensimmäisessä kaupassa, jossa tuollaisen näin, hinta pienestä levystä oli yli kympin, joten jätin hyllyyn, mutta sitten meidän omassa K-supermarketissa, joka ei yleensä kylläkään kilpaile halvoilla hinnoillaan, sama levy oli rapiat kuusi euroa. Ja mehän tietysti sitten sen testasimme.

”Enkelinkiharoiksi” mainostettu suklaa jakoi mielipiteitä: lapset (A & E) sanoivat ”ihan hyväksi”, me aikuiset, Juniori & R. totesivat OK, minä ja Pehtoori tykkäsimme aika paljonkin. Ehkä en kuitenkaan huomenna riennä ostamaan lisää. Mutta kokeillahan kannattaa! Löytyisipä jostain perusruby -suklaata!

Niitä näitä

Poikkeuksellinen kesäperjantai

Varhain aamulla marketin hyllyjen välissä kuultua: ensimmäinen (E) oli ehkä ”ikääntyvä” ja toinen (T) oli ”vieläkin ikääntyneempi”.

E: Mitä nää aiot tehä ku sokeriaki ostat?
T: Raparperipiirakan aattelin tehä.
E: Voiii, se onki hyvvää! Mää teen tännään kaalilaatikkua.
T: Teekkö nää semmosta oikiaa? Sellasta ettet ruskista jauhelihhaa?
E: No teen. Eihä sitä kaalilaatikkoon mittään ruskisteta.
T: Sitte se on onki oikeittein ihimisten loota!

Saatoinko tämän jälkeen tehdä muuta kuin käydä ostamassa varhaiskaalin ja pahoitella, että meidän kotipihan raparperinvarret eivät vielä ole piirakkakelpoisia. Nope!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Muutoinkin, myrskyisen yön jälkeen ja sateisen aamun aikana, flunssaisenakin (”mumminelämää” ~ Emmiliiniltä tartunta) kulutin aikaa lähimarketissa tolkuttoman kauan. Etsin kaikenlaista, löysinkin. Mm. kallista suklaata (palaan asiaan), juuripersiljaa ja muumilautasen. Ja sitten kaikkea oikeasti tarpeellista.

Muutoin päivä paljolti sisähommissa. Yöllinen myrsky jatkui… Otin aamulla kotipihalla pienen ”filminkin”, jonka ehdoton äänimaailma on videossa (siis äänet päälle), mutta siihen kuuluu olennaisena myös Mats Olinin biisi: ”Jag tror på sommaren” (youtube jollet muista tätä oivallista rallatusta)!

Pirttipäivänä ruoka on tietysti ollut lohtuna. Kohdalle sattui ohje, joka tuntui oikein hyvälle tällaisena vähän apaattisena kesäperjantaina: kukkakaalignocchit! Nyt kun kotimaisia(kin) vihanneksia alkaa vihannestiskeissä olla, kannattaa tämä ottaa kokeiluun.

Kukkakaalignocchit

Alkuperäisohje täällä

1 pieni (n. 400 g) kukkakaali
1 sitruunan kuoriraaste
1 prk (380/230 g) keitettyjä kikherneitä
1 prk (50/35 g) kapriksia
1 dl ruohosipulia
4 rkl rypsiöljyä
½ tl suolaa
1 pss valmiita perunagnoccheja (esim. Rummo)
½ sitruunan mehu

Tarjoiluun: chimichurria – jos pieni tulisuus ei haittaa. Minua ei, Pehtoori jätti väliin.

Valmistusohje

Paloittele kukkakaalin nuput, hienonna varsi ja lehdet. Raasta sitruunan kuori. Valuta ja huuhtele kikherneet. Valuta kaprikset. Hienonna ruohosipuli.
Kuumenna 2 rkl öljyä pannulla. Lisää raastettu sitruunankuori. Paista minuutti sekoitellen ja lisää kukkakaalin varret ja lehdet. Paista viisi minuuttia silloin tällöin sekoitellen. Lisää kukkakaalin nuput ja jatka paistamista viisi minuuttia.
Lisää kikherneet ja kaprikset ja jatka paistamista vielä hetki. Mausta suolalla. Kaada seos kulhoon odottamaan.
Puhdista pannu. Kuumenna 2 rkl öljyä pannulla ja lisää gnocchit. Paista sekoittamatta viisi minuuttia, jotta saat gnoccheihin rapean pinnan. Sekoita ja jatka paistamista vielä muutama minuutti, kunnes gnocchit ovat rapeita. Lisää kukkakaaliseos ja ota pannu levyltä.
Lisää ruohosipuli ja sitruunamehu juuri ennen tarjoilua. Tarjoile gnocchien kanssa chimichurria.

Viinilehden suosituksena tämän kanssa oli Leth Simply Wow, mutta kun lähimarketin Alkossa ei sitä ollut, ostin tämän. Ruppertsbergerin Riesling Platzin alueelta oli kelpo paritus tämän simppelin ruoan kanssa. Eikä huono riesling muutenkaan, varsinkaan kun hinta-laatu -suhde kohdillaan (14 €).

Huomenna taas elämää, ehkä aurinkoakin, flunssatonta pyöräilyä, paluuta kesään? Ja ajattelin jopa että jos oikein palaisi someen! Insta ja Face ovat olleet viime viikot aika suljettuina. Toisaalta tarvinko niitä sittenkään? Sitäpä nyt käyn miettimään.

Mökkielämää Niitä näitä

Maansiirtohommissa

Luulet sie saatana, että mie rupian pyöreitä kivilöitä siun polkujeis varrelle asettelemaan?
(Antero Rokka, Tuntematon sotilas)

Ja kyllä, kyllä on Huussi & Huvilaa katseltu. Turhankin paljon?

Joka tapauksessa mökkipihassa on myllerrys käynnissä, – tai oikeastaan eilen ja tänään vähän aloiteltu.

Polku mökin nurkalta rantasaunalle on kaivettu, pintakerroksesta ja sen alta kivet on eroteltu, ja ne on kärrätty tulvaojan, pienen, kuivan purouoman peitteeksi.

Vähän levennetty polku-uoma on nyt täytetty kivituhkalla (siitä ei vielä kuvaa).

Kuten muistanette jo 1960-luvulla Liikenneturva (ent. Talja) kampanjoi ”Ennakoi tuleva tilanne”. Siitähän tässä on kyse: ettei tuo kiviaines aikaa ja kulutusta myöten tekisi etupihasta ja poluista kivistä peltoa ja että olisi rollaattorilla helpompi kulkea! Tätä jälkimmäistä heittoani perheen nuorempi polvi ei ole oikein ymmärtänyt. Noh, ehkä se onkin vähän hupajuttu, mutta kuitenkin… Ennakoi tuleva tilanne.

Pari tonnia tilaamastani kivituhkakuormasta on jo kärräilty pihapiiriin ja minun viime- ja toissakesäisen ”raivion” monttuihin,

Huomiseksi on tilattu koneellista apuvoimaa: on nimittäin niin, että granuliittisen, kivisen maaperän kaivelu lapioiden kanssa on vallan hidasta ja kertakaikkisen työlästä, liki kiukuttavaa välillä. Toisaalta. Mukava on touhuta ja tehdä, työleirit tiettyyn rajaan asti ovat meille ihan mieluista, yhteista, aikaansaapaa puuhaa. Ja nyt kun on ollut verraten vilpoista, ja sitä myöten itikatonta, on ollut hyvä tehdä vähän ”lihaskuntotreeniä” lapioiden ja konttikärryn kanssa.

Etupihan kivikerroksen poisto ja kivituhkan levitys hoitunee huomenna koneellisesti paljon helpommin kuin tuo polun maisemaa ja kunttaa varjeleva käsipelillä ja lihasvoimalla tehty vaihe.

Maansiirtoterveisin mökkielämän touhuista …