Nyt ovat ajatukset olleet taas menneessä, alakuloakin siitä, mutta enimmäkseen aurinkoa ja sopivaa unohtamista.
Jo puoli vuosikymmentä pyöräily ja hiihtäminen sekä äänikirjat ovat olleet minulle tärkeitä päivien tasapainottajia, hetkeen uppouttajia, unentuojia ja arjen iloja. Tänäänkin.
Minähän en paljon tykkää uniani kertoa, saatikka selitellä, mutta nyt on todettava, että viime yö oli (taas) sellaista seikkailua, että unet ovat väsyttäneet päivääkin, paljon: oli triathlonia Saariselällä, eväitä vailla kulkemista, poroaitoja, joiden läpi en päässyt, pyörän kantamista, systerille avunpyynnön soittamista, kännykän liikakäyttöä, kilpailutilanteita, joissa aina jäin kakkoseksi, Pehtoori lopulta tekstarilla tavoitettavissa. Lopulta palkintogaala, jossa sain rikkinäisen kameran. Hmmm… Se kakkossija.
En ala tulkitsemaan, mutta totean vain, että liki kahdeksan tunnin ”nukkumisen” jälkeen olin umpiväsynyt. Käykö muille näin? Väsyttävätkö unet?
Minulle tämä ei ole ollenkaan poikkeuksellista. Elämässä on ollut näitä ”unet väsyttävät” -vaiheita paljonkin, mutta en niihin totu. Vuosi vuodelta jaksan heikommin. Mutta olen oppinut; tästä huolimatta: aurinko on paistanut tänään.
[Tuiranrannassa saunalautta oli jo aamupäivällä aika varattu. Ihmekös tuo.
Taustalla näkyy Åströmin/Tietomaan torni, jonka kuporinen kupoli on kiillotettu siten, että heijastuu Oulujokeen asti.]
Aamupäivän iso ilo oli Ranskasta tullut paketti: punainen Saint Jamesin neule, joka tulee kestämään loppuelämäni – tiedän sen, sen, että se tulee kestämään, koska minulla on jo heidän kaksi tummansinistä villatakkiaan, jotka olen ostanut joskus vuosituhannen vaihteessa, mutta joista en ole raskinut luopua: ne ovat olleet välillä kittanoita, välillä liian suuria tai liian so-last-season, vanhanaikaisia, ehkä liian käytettyjä, mutteivät silti liian näyttäviä, eivät tuhottoman tylsiä, eivät kuluneita… Ja aina vain päälle löytäviä: nyt on sitten vielä punainen O-aukkoinen puserokin, josta iloitsen vielä kauan. Saint Jamesit ovat tukevia, sään, vuosia ja kulutuksen kestäviä. Rasittavia klassikkoja – ja niin hyviä.
Iltapäivän iso ilo oli pitkän pyörälenkin jälkeinen rentous. Välillä ajattelemattomuus. Ruoanlaitto. Tehtiin kimpassa kesäinen juhladinneri. Ja avattiin viinikaapista cava, jota emme niin hyväksi olisi uskoneetkaan!
Jos sattuu kohdalle, niin lämmin, tai siis raikas, suositus. Hedelmäinen, täyteläinen, valoisa (voiko noin viinistä sanoa? Mikseipä!) kesän kuohuviini on tämä: LIX
Ehkä olen jo aiemminkin ”mainostanut” tätä: jenkki-chardonnay . Bread-Butter-Chardonnay Sitä on saatavissa aika monessa Alkossa (ainakin tilattavissa, ja todellakin suosittelemme), viereinen Albariño on meilläkin vielä testaamatta, mutta periaatteessa albariño on aina kokeilemisen väärti.
Ja mitäkö söimme? Perämeren lohta, josta kelpo palasen Pehtoori haki aamulla Pekurilta Hallista, sille oheen Paavolan yllivertaisia perunoita, tsatsikia ja salaattia.
Onhan tämä ollut täällä ennenkin mutta nyt kun on kesäruokien aika, niin tässä taas vinkki!
Kurkku-fenkoli-vuohenjuusto-salaatti
Jos ajattelen nyt, just nyt. Niin oikein hyvä.