Reija

Kotona ja kotikotiin tulevia odotellessa

Paluu perusasioiden äärelle tänään. Kesäperjantai kotona, mikä tarkoittaa pyöräilyä, pyykkiä, päivänpaistetta (mikä ihana kesäpäivä!!), Perämeren lohta ja pinaattipastaa.

Pyörälenkki taisi olla pituudeltaan liki 40 km, mutta silti aikaa kului yli kolmisen tuntia, mikä on aika paljon: pysähtelin paljon, kuljin hitaasti, kuvailin, ajelin keskikaupungillakin, mikä olennaisesti hidastaa vauhtia. Yleensä vauhti sähköavustuksen alimmalla teholla (Eco), siis enimmäkseen itsekseen polkien, on 10 km puolessa tunnissa. Niinpä vakiolenkkiini Knuutilanrantaan (Oulujokea ylävirtaan 10 km) ja takaisin kuluu tasan tunti. Kävin siellä tänäänkin, mutta tosiaan kiertelin ja kaartelin mennessä ja tullessa, kunhan vain nautiskelin. Minä alan oppia… 🙂

Pikisaaressa on taas Pikinen poloku.

Tänä vuonna siellä oli monta teosta, joista pidin, pidin paljonkin. Tämän nimi on ”Pieni konsertti” (Päivi Pussila). Istahdinkin, ja juuri tänään konsertti tulikin viereiseltä saarelta, Kuusisaaresta, jossa on tänä viikonloppuna Varjo-festivaali, minkä vuoksi päivällä oli sound-check, eikä linnunlaulua tuoleille juuri kuulunut. Mutta pidin ideasta.

[Janica Tarasti, Enkeli taivaan]

Polulla on myös valokuvaajien (mm. minun näyttötutkinnon vastaanottajan) teoksia, ja niistä kaikista tykkäsin. Ehkä vähän jopa inspiroiduin. 🙂

Iltapäivällä, kun kotiuduin, Pehtoori oli palannut Jäälistä, joten oli aika istahtaa kotipiazzalle kuohuviinille…

Kuohuviineistä puheenollen, ja kun juhannuskin on viikon päästä, voisin suositella yhden mökkiviikolla hyväksi havaitun tölkkiviinin (ei kuohua). Gnarly Head Chardonnay Se ei ole halvimmasta päästä tömppöviineistä, mutta me todettiin se oikein hyväksi grillatuille mökkiruoille: lohi, makkara ja juustoinen pastakin tykkäsivät olla tämän viinin kanssa samassa kattauksessa. Ja kyllä se maistui ihan ”sinälläänkin”. Ei liikaa tammea, mutta silti makua, hedelmäisyyttäkin, ja vielä kerran makua, täyteläisyyttä.

Paljon lisää juhannusviinisuosituksia perhepiiristä 🙂 löytyy suoraan Alkon etusivulta: Juniori on siellä päässyt esittelemään viinisuosituksia koko juhlivalle juhannuskansalle, huom. myös alkoholittomat mukana.

Tällä hetkellä poika on kesälomamatkalla avokkinsta R:n kanssa, mm. Alsacessa. Vähän kuin palkintomatkakin, kun sai suoritetuksi vallan vaativan, kolmiosaisen WSET-koulutuksen. Etäkoulutuksena suoritti, mutta tentit (sekä maistelu että teoria) olivat Helsingissä ja arviointi (joka kesti kauan!!!) Englannissa. Ja viime viikolla Juniori oli koulutusmatkalla Etelä-Ranskassa, Languedoc-Roussillon´issa (mitenhän tuo taipuu??). Vähän nyt on sellainen tuntuma, että meille on tulossa viinisuosituksia nimenomaan Ranskasta aika pitkän aikaa.

Noh, joka tapauksessa, tänään nautimme kaksistaan kuohuvat, ja sitten Pfaltzin rieslingiä ruoan kanssa. Pehtoori grillasi Perämeren lohta ja minä puuhasin oheen lisukkeita. Vähän kuin harjoitus juhannusta varten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme ”koko poppoon” koolle juhannusaaton viettoon. Esikoinen kun on J:n kanssa huomenna ajelemassa Järvenpäästä Ouluun, jossa myös Ranskan matkaajat ja muksut ovat tiistaista lähtien.

Kannatti palata möksältä kotiin. 🙂

Isovanhemmuus

Muksujen kesälomapäivä kaupungissa

Nyt on pikkuisen kaksijakoinen tilanne: toisaalta tekisi mieleni kirjoittaa koko päivä auki, hetki hetkeltä tallentaa tähän kaikki, mutta toisaalta en haluaisi avata mitään – tuntuu, että sen myötä kaikki latistuisi kuitenkn. Tekisi mieli olla ihan vain muistoiksi muodostaa päivän kulkua, omassa mielessäni miettiä, hymyillä hiljaa, koettaa painaa kaikki mieleen, jotta en ikinä unohtaisi.

Ehkä yritän kompromissia, muutamia tuokiokuvia.

Hain lapsenlapset aamuvarhain äitinsä luota ihan vaan meille ja meidän seuraksi, iloksi täksi päiväksi. Oli luvattu yhteinen kesäpäivä: ”Tehdään kaikkea mitä talvella ei voi”. Matka meille kestää parikymmentä minuuttia ja sen aikana oli toiveita takapenkiltä esitetty jo niin paljon, että niillä voisi täyttää kesälomaviikon, tosin mukana paljon sisäjuttuja (Tietomaa, kirjasto, Leo´s Leikkimaa etc. mutta niitä ei nyt mahdutettaisi päivän ohjelmaan).

Otettiin pappa mukaan matkan varrelta ja lähdettiin saman tien, parahiksi yhdeksältä auenneeseen, liikennepuistoon. Ennen kuin kahden jälkeen oltiin mummilassa oli ehditty käydä ainakin kahdeksalla rastilla.

Yhdentoista aikoihin oltiin Tähtitornin kahvilassa jätskillä.

Pappa: Mitäs laatua haluatte?
Apsu: Kun kerran ei oo vaniljaa, niin sitten salmiakkia.
Eevis: Mulle mansikkaa.
Mummi: En tiennytkään, että tykkäät nykyään mansikasta.
Eevis: No kun mulla on pinkit sukat, ja puserossa pinkkikoriste, niin pinkkiä jätskiki!
Mummi: Luonnollisesti 😊

Monta kertaa on Apsun kans ollut puhetta, että hän haluaisi joskus käydä katsomassa tuomiokirkkoa sisältä. Ja näin kesällähän kirkon ovet ovat auki, joten yksi kohteemme oli käydä siellä. Ja kuten monta kertaa aiemminkin, olen ollut hämmästynyt ja mielissänikin siitä, kuinka kiinnostunut poika on historiasta, ja tänäänkin hän pysähtyi lukemaan kirkon eteisen historiataulua ja kun kerroin seinään muuratusta hautakivestä ja kirkkohautaamisista, poika kuunteli aidosti kiinnostuneena.

Eevistä eivät moiset jorinat kiinnostaneet, mutta kirkonkellojen soitto puolelta päivin oli niin hämmästyttävä, että siitä piti erikseen kertoa isälleen kun tämä soitti. Eeviskin halusi sytyttää kynttilän ja lähettää terveiset Caritaksen isomummulle, vaikkei tätä juuri muista, kuten Apsu tekee.

Keskikaupungin nähtävyyksien, leikkipuistojen ja muutamien patsaiden (Franzén – ”Miksi se tuossa keskellä puistoa on?”) yhteispäätöksellä lähdimme Nallikariin, jossa vielä yksi leikkipuistotuokio ja sitten ravintolaan syömään.

Loppupäivä mummilassa: tuliaispallopeli ja vesileikkejä, tennistä ja frisbeetä.

”Hyttiäiset” ja ”sääskiäiset” olivat mummilan pihalla (, jossa niitä ei edes kovin montaa näkynyt) ja muuallakin kurjia, mutta muutoin meillä oli hieno päivä. Yhtäkkiä kun oltiin päivällissapuskalla, Eevi toteaa, että ”onpa kyllä mukavaa“. Yhdessä sovittiin, että yritetään pian taas uudelleen viettää yhteisesti kesälomaa.

Lappi Mökkielämää Puutarhahommia Valokuvaus

Kotiin kuitenkin hyvä palata

Nyt kun elämäntilanne on sellainen, että voi valita, onko kotona vai onko mökillä, kun voi melkein täysin oman maun mukaan olla mökillä neljä päivää tai kaksi viikkoa, kun siellä voi käydä esimerkiksi vain pääsiäisenä ja uutenavuonna, ehkä myös maaliskuussa, tai voi viettää siellä noin viisi, kuusi kertaa vuodessa viikon tai 10 päivää, siten, että lähes neljännes vuodesta kuluu Hangasojan rannalla, luulisi olevan hyvinkin helppoa vaihtaa maisemaa tuntureiden juurelta takaisin kaupunkielämään ihan noin vain. Niinhän sitä voisi ajatella. Mutta eihän se kyllä ihan niin mene.

Että oli tänään jotenkin vaikeaa lähteä kohti kotia. Tai siis helposti lähtö kävi: herättiin kuudelta ja seitsemältä oli auto pakattu, aamupurolla käyty, aamupuuro syöty, mökki asetettu ”off-tilaan” ja oltiin valmiita ajelemaan kotiin. Tuosta vaan. Jo Sodankylässä pystyin muodostamaan kokonaisia lauseita ihan ilman pienintäkään tupinaa siitä, että miksi ei sittenkin lähdetty vasta huomenna tai perjantaina.

Ja kaiken kukkuraksi, meidän ei ollut mikään pakko lähteä tänään. Ei töitä, ei vanhushuoltoa, ei kuvauskeikkoja, ei perhepäivähoitoa. Silti.

Ja kyllä huomiseksi on nyt sitten kuitenkin sovittu, että haen muksut jo aamusta äitinsä luota ja vietämme yhteisen kesälomapäivän! Tämä teki kotiinpaluun merkitykselliseksi ja huominen tuntuu hyvälle jo nyt. Ja lauantaina meillä on yhdet juhlat tai siis juhliin meno ja Tyär (sekä Vävy) tulevat Ouluun lauantaina.

Tänään oli hyvä tulla – ja ajoissa vielä – niin nyt on ehditty piha pestä paksusta männyn siitepölystä ja laittaa puutarhassa nurmet ja kukat kuntoon, jotta huomenna voidaan pelata ja olla ulkona lasten kanssa, kun kerran on lämminkin.

[Ilmakkiaavan kohdalla hetken pysähdys: löydä kuvasta kurki! Jokaisella kokeneella kuvaajallahan, joka haluaa kuvata lintuja, on luonnollisesti laajakulmaobjektiivi kamerassa ja tele pakattuna jonnekin auton takaluukun perällä olevaan kameralaukkuun! On kuvassa se kurkikin, mutta kun ei ollut sitä teleä. mutta tuo suokin on kaunis, eikö? 😀 ]

Paluumatkalla maisema vihertyi kilometri kilometriltä ja voikukkien, kulleroiden (Simoon asti) ja koiranputkien koristamat pientareet olivat mukavia katsella. Ajeltiinpa Haaparannan kautta: haettiin juhannussillit, katkaherkkuja, keksejä, muksuille spessukarkkeja, kutunjuustoa ja Systemistä olennaisesti Suomen hintoja halvempia viinejä. Emme olleet suinkaan ainoat suomalaiset, neljällä kassalla jonoksi asti kesälomalaisia.

Mökkireissun kuvat ehdin jo siirtää muistikorteilta kotikoneelle: pitkästä aikaa todella paljon kuvia Saariselältä. Vielä varmaan niistä joitakin tänne ripottelen lähipäivinä. Pöytäkone ja kunnon näyttö sekä nopea nettiyhteys ovat kotona mökkieloa parempia, mikä on tietysti yksi mukava asia kotona.

Pehtoorikin on palannut valokuvausharrastuksen pariin. Hänhän se aikoinaan minutkin siihen johdatti. Ja nyt hän on erikoistunut yhteen teemaan: hän valokuvaa valokuvaajaa valokuvaamassa. Huoh! En ole järin innostunut tästä uudesta jutusta, mutta näitä kuvia on jo aika paljon. Tämä kuva on Ahopäänrinteiltä sunnuntaina, eikä valokuvaajan kuva tästä äpöstyksestä huolimatta ole edes kummoinen. 😀

Toissapäiväiseen postaukseen pyydettiin selitystä, joten laitanpa sen nyt tähän.

Kyse on kuvasta, jossa on pyörä, kelo ja hiihdon kieltävä liikennemerkki: kerroin, että se aina jaksaa hymyilyttää tai ainakin kummastuttaa. Miksikö? No kun tuo merkki on sijoitettu varsin hassusti, ja näyttää siltä, että tuo latupohja (talvella latu) olisi kielletty hiihtäjiltä. Vaikka juuri siinä on yksi eniten hiihdetty pätkä Saariselän tuntureilla. Merkin oikea paikka olisi 10 metriä oikealle, josta lähtee vain kesäreitti, ei kunnostettua latua.

Kotipihalla kontrasti Lapin karuun kauneuteen suorastaan rävähti kun autotallin nurkalta astuin sisäpihalle: nyt se laajakulma oli tarpeen!

Koristeomenapuu kukoistaa kauniimpana kuin koskaan, mihin on syynsä sen oikealta puolelta kaadettujen kuusten. Kaksi okakuusta ovat pois varjostamasta, ja nyt omppupuu on hurjan hieno, minusta jotenkin majesteettinen.

Kyllä kotonakin on hyvä.

Lappi Mökkielämää

Mökillä ja metsässä

Tiistaiko? Ainakin työpäivä jos kuuntelee mökkipihaan kantautuvia ääniä. Jo kahdeksalta kaivinkoneen kalke ja kuorkkureiden liikenne kantautuu puron toiselta puolelta.

Puron kaksi haaraa kulkee meidän mökkitontin läpi; toinen etualalla leveämpi ja matalampi, talvella jäätyvä uoma ja toinen pitkospuiden päässä kapea, syvempi, talvellakin sulana pysyvä haara. Siinä on ”uimapaikka” ja vedenottopaikka. ja heti sen takana on mökkitie, joka jatkuu oikealle, ylittää puron ja kaartuu meille.

Ja tien varrelle on reilu puoli vuotta tehty viemäröintöitä. Tänään näytti, että joutuivat aukaisemaan paikoitellen uudelleen jo kertaalleen tehdyn pätkän – nimenomaan meidän kohdalta. Se siitä minun aikeestani ”uida” tänäänkin.

Kuvissa näkyvä silta on Pehtoorin rakentama ”Jätkän tuikku”. Tiedättehän Rovaniemellä Ounasjoen ylittävän Jätkänkynttilän. Meillä täällä vähän vaatimattomampi, ja nuorempi.

Tänään perkasin puroa, rakentelin pikkukosken kiviä taas uuteen asentoon, ja yhtäkkiä iski ihan hillitön ikävä Apsua, melkein kipuna tuntui. Viime elokuussa tehtiin patoja ja koskia yhdessä, kauan aikaa. Juteltiin ja suunniteltiin. Noh, pian nähdään, mutta Oulussa, ei purolla.

Muutoin tänään vielä työleirikategoriaan liittyviä hommia: Pehtoorilla mm. terassilaudoituksen putsausta, minulla saunanpesua ja sen sellaista.

Iltapäivällä lähdimme käväisemään vielä metsässä. Jos on viikkoa ennen Lapin mökille tuloa kuunnellut kirjan ”Suomalainen metsäkylpy” ei voi olla uskomatta sitä tieteellisestikin todistettua ja itse koettua ja ymmärrettyä juttua, että metsä yksinkertaisesti tekee hyvää. Ja lisäksi – kuten kirjan esittelyssä todetaan –

”metsä avartaa ymmärrystä omasta itsestämme, maailmasta ja elämästä. Teos tarjoaa tehokkaita työkaluja immuniteetin vahvistamiseen, stressin ja ajankäytön hallintaan sekä elämänsuunnan tarkistamiseen.”

No tämäpä! Sitä paitsi löysimme muutaman korvasienen, pussillisen kuusenkerkkiä (pikkelöin ne jo, tulette kuulemaan vielä…),

sain kuvia, liikuttiin, nautittiin kelpo säästä ja Lapin luonnosta.

Hillan lisäksi näyttää tulevan mustikkaa…

Ilta-aurinko paistaa nyt kauniisti. Vielä toviksi ulos…

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyöräretki – ei ihan helpoimman kautta

Kerran kesässä, ainakin kerran.

Tänään oli aika vuokrata pyörät. Sähköavusteiset täysinjousitetut maastopyörät (ei fatbiket). Viime kesänä Siulatalon alakerran ebikerentalista vuokrasimme mieleiset, joten sinne tänäkin aamuna. Ja saimme ”omat” pyörät, – arvelimme kolme tuntia tunturissa polkemista riittävän, joten ei koko päivän vuokrausta. Sää mitä parhain, ja pääosin minun ideoimalleni reitille lähdimme Saariselän keskustasta.

Polkujen ja latujen vanhan lähtöpisteen kohdalla on nyt remontti, – ja hieno onkin uusi tuleva ”portti” (ks. kuva täältä). Onhan lähes pömpöösi, mutta ehkä sitten valmiina sopii maisemaan.

Kiersimme rakennustyömaan, lähdimme ajelemaan – melkein hihkuen liikkumisen helppoudesta – kohti Laanilaa. Siellä Savottakahvilan nurkalta ylös tiukka nousu, joka suksilla saa vetämään henkeä eräänkin kerran (hiihtokoulusta huolimatta 😉 ) ja tuntemaan rytmihäiriöisen pumpun todella epävireiseksi, mutta tänään harjaantuneen citypyöräilijän ottein ja sähköavusteisen pyörän avittamana kilometrin nousu meni ”heittämällä”. Vastainen etelätuuli tuntui vain hyvälle.

Jatkoimme Pieranvaaran ohi kohti Ahopäätä ja sitten minun ”lempiylängölleni”, siis sinne missä hiihtäminen on mieluisinta, jossa on kauneinta, helppokulkuista, jossa on kimmeltäviä, pehmeitä hankia ja kulkevaa latua. Ja mitä siellä tänään oli? – Rakkaa, kiperiä pieniä laskuja, vettä, liukasta savea, teräviä kivenlohkareita. (Pahimmissa paikoissa ei kuvailla… )

No ei (vielä) mitään kovin vaikeaa…

Tässä oli pakko pysähtyä kuvaamaan! Liki ikoninen paikka. Laanilasta ja Laanilaan hiihtävät Rumankurun kävijät tämän varmaan tunnistavat. Tänään tuo hiihtokieltomerkki entistä hymyilyttävämpi. Ja alkava haloilmiökin vielä tupsahti kuvaan.

(edit 13.6.: Tuohon liikennenmerkkiin ja sen huvittavuuteen liittyen on tullut kyselyitä.
Siis: Se jaksaa minua aina hymyilyttää, sillä se on sijoitettu vähän hassusti, ja näyttää, että tuo latupohja (talvella latu) olisi kielletty hiihtäjiltä. Vaikka juuri siinä on yksi eniten hiihdetty pätkä näillä tuntureilla. Merkin oikea paikka olisi 10 metriä oikealle, josta lähtee vain kesäreitti, ei kunnostettua latua. Ei mitään sen kummallisempaa, mutta aina tuo merkki tunkee kuviinkin. 🙂 )

Matka jatkui kohti neljänladunristeystä ja sen lampea.

Ja siitä sitten Iisakkipään (taakse), – ihan minun valitsemani reitti. Ja kun ajatuksena oli vain nautiskella, – ”silla lailla” lussakasti, helposti, sähkön avittamana kulkea maisemia katsellen, niin johan oli reittivalinta jotensakin huono. Vaikea keksiä selityksiä…

Mutta niin vain huipulle noustiin, oli huolella jokainen rakkakivinen polunpätkä otettava, jottei olisi ylämäessä haveria sattunut. Eikä oikeastaan laskukaan ollut helppo, varsinkaan kun siellä on niitä liikkuvia kivenmurikoita. Mutta kiitos hyvän maastopyörän ja jonkinlaisen viisivuotisen runsaan pyöräilykokemuksen minäkin selvisin alas kaatumatta.

Meillä oli vielä kolme varttia vuokrausaikaa jäljellä, joten vihdoin kohti Kaunispään Huippua, jonka munkeista Pehtoori oli jo monta päivää puhunut. Puolivälissä nousua totesin, että sähköstä huolimatta tuntuu, että nousua on! Ja palatessa hurruutellessamme asfalttia, vasten aika hurjaa vastatuulta, oli ohjaustangosta pidettävä kunnolla kiinni.

Tästä kaikesta huolimatta, kannattaa kokeilla. Nimenomaan täysjousitettua, – ainakin aluksi varmadtikin kolmituntinen (- munkki/lohileipäpysähdys) riittää. Ja reittivalinta voisi olla vaikka sellainen kuin meillä viime kesänä: silloin pyöräilimme kolmessa tunnissa 35 kilometriä, tänään 25 km. Mutta olihan hyvä. Korkealla ja kauas. Liikkumisen ilo.

Iltapäivällä mökkihöperöilyä. Pehtoori tervauspuuhissa, minä kameran kanssa, hyvää ruokaa, pihalla lämmintä, – ja muutama sääski!!! Siitä huolimatta ei vieläkään kohti Oulua, – siellä niitä on vielä enemmän. Eikä ole keittiön ikkunan alla tällaisen elämää seurattavana. 🙂

Lappi Mökkielämää

Mökkielämää kesän lämmössä

Eilen iltasella sain beaivin valmiiksi: hain lähimetsästä viimeiset osaset.
Tiedä häntä, kuinka paljon tämä hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttaa, mutta jo tekemisestä tulee hyvä mieli,
ja onhan kaikki silmää jotenkinkaan miellyttävä ympärillä hyväksi.

Saariselälle tuli tänään kunnolla kesä, – eikä vieläkään itikoita.

Tuli lämmin, leppeä etelätuuli helli, oli korkea taivas ja syvä toive, että joku seisauttaisi kellot.

Aamupurolla kuljeskelin ja aamupalalla päätimme, että tänään kävellään jonnekin ”ylös”, josta näkee kohti ääretöntä ja sen yli. Ei mihinkään metsäreiteille, vaan vanhat, lähituntureiden takuuvarmat maisemapolut kelpaavat oikein hyvin.

Siispä autolla Kiilopäälle, ja sieltä Poropolulle (merkitty teemapolku) kohti Ahopäännokkia.

Viime ja toissavuonna kävimme ystävien kanssa tällä samalla, vähän piilossa olevalla sulamisvesilammella. Nyt siellä oli hyvin vähän vettä ja viimevuotista vähemmän luntakin. Tämänkään kurun/lammen nimeä ei tiedetä.

Mutta nyt on tiedossa se toissapäivänä näyttämäni kurun nimi: Facebookin Saariselkä-ryhmässä paikallinen opas kertoi: ”Latvakurusta seuraava on Mariankuru, nimetty erään oppaan mukaan (epävirallinen nimi), siitä seuraava matalampi kuru on Rastikuru. Ahopäillä on monta nimetöntä kurua, vain epäviralliset nimet käytössä.” Taas on opittu uutta.

Patikka ei ollut rankka, ei millään muotoa; melkein leijumiselta se tuntui, mutta silti tuntui sen jälkeen hyvälle nauttia mökkipihassa afterhiking-kuohuvat. Istuimme auringossa, viesteilimme nuorten kanssa ja arvuuttelimme, lämmitetäänkö heti sauna vai käydäänkö vielä pieni lenkki – josko niitä korvasieniä olisi vielä? – Metsässsä kävely kannattaa aina, vaikka saalis jäikin aika vaatimattomaksi.

Sitten sen saunan aika.

Kun kerran on kesä (+23 C mökin varjonpuolen mittarissa), niin olihan se uitava. Tai siis edes pulahdettava. Hangasojan vesi yllättävänkin lämmintä = +11 C, joten talviturkki on heitetty.

Ja sunnuntaisapuska syötiin illansuussa terassilla. Juhlapäivä kaikin puolin.

Tässä on sitten opiskeltu vielä jääkauden jättämistä jäljistä: mihinkäs suuntaan se maankuori oikein runttaantuikaan jään vetäytyessä?

Ja pohdittu, mihinhän huomenna. Ei ainakaan Ouluun! 🙂

Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Maan ja taivaan välillä

Kesälauantai oli jo varhain aurinkoinen, mutta aamuöisen havahtumisen jälkeen paluu uneen vielä muutamaksi tunniksi. Pitkä aamiainen, kahvi maistuu täällä erinomaisen hyvälle, koska niin hyvä pohjavesi.

Pientä puuhastelua, enimmäkseen pihapiirissä ennen kuin saimme aikaan päätöksen lähteä pikkupatikalle ja lounaspiknikille (= eväsleivät eilisen rääppiäisistä reppuun) kohti Urupäätä ja Palopäätä. Magneettimäen parkkipaikalta yhä ylös yrittäen. Tämä oli neljäs kertamme tälle reitille. Viime vuonna oli kuvausvire siellä ihan eri luokkaa kuin tänään.

Siellä taivas tuntuu olevan tavallistakin korkeammalla, mutta maassakin on katseltavaa.

Tunturikoivun nöyrä maata pitkin kulkeva kasvu paljakassa pelastaa sen elämälle. Hanget peittävät ja painavat sen entistäkin matalakasvuisemmaksi. Mutta lehti on jo ”täysi”.

Tällä kertaa palasimme Palopäältä uutta reittiä, pohjoisempaa kiersimme ja törmäsimme uuteen kuruun. Tai ehkä se on vain sulamisvesisuoma. Joka tapauksessa se oli tiukasti lumessa, liki jäässä.

Ja pilvet! Yläpilviä, keskipilviä, lentokoneen tiivistymisjuovia, halo – oikealla Kaunispään huippu. Täällä on tilaa hengittää, hämmästellä, kummastella ja voida hyvin.

Iltapäivällä minulla sienien ryöppäysoperaatio. Sen lisäksi, että Pehtoori on poiminut muutaman litran, eilinen vieraamme toi tullessaan – iloksemme – toisen samanlaisen satsin. Nyt perheen juhannus, mutta myös joulu on turvattu. Ainakin korvasienimuhennoksen osalta. Ja riittää näistä vielä muihinkin juhlapöytiin…

Ryöppäyshomman ohessa tein tämänvuotista Beaivia. Muutamana edellisenä vuonna olen tehnyt sen vasta elo-syyskuun mökkielon aikana, mutta nyt jo tänään. Se on vielä vähän vaiheessa. Kunhan valmistuu, laittelen kuvan.

Ruokaa ei paljon tarvinnut tänään laittaa: eiliseltä oli rääppiäisiä riittämiin. Jopa yksi jälkkäri. Ensimmäistä kertaa tein hillapossetia, ja ilokseni se onnistui ja oli ihan hyvää. Taitaa jäädä mökin menulistalle pysyvästi. Pääsiäiseksi olin varuille jo kotona leiponut pieniä lime-valkosuklaakakkusia ja niitä oli vielä pakkasessa muutama, joten lisäsin ne possetin oheen. Ei ollenkaan hassumpi yhdistelmä!

Hillaposset

4 annosta

noin 2 dl hilloja (tai valmista hillasosetta) + ½ dl vettä
½ – 1 dl sitruunamehua
(2 cl lakkalikööriä)
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria

Kiehauta hillat pienessä vesitilkassa ja painele seos siivilän läpi kulhoon,
johon lisäät sitruunamehun.
Mittaa kerma ja sokeri kattilaan.
Lämmitä seos kiehumispisteeseen.
Anna kiehua 2 – 3 minuuttia sekoitellen.
Ota kattila pois liedeltä. Sekoita joukkoon hilla-sitruunasose.
Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria, tai lisää pieni loraus lakkalikööriä, – se vahvistaa hillan makua.

Anna jäähtyä noin 15 minuuttia.
Kaada seos tarjoiluastioihin. Peitä kelmulla.
Nosta viileään ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia.
Tarjoa sellaisenaan, tai hillojen ja tai kermavaahdon kera.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Lapin kesä saatu alkuun

On kaunis, kullankeltainen iltavalo. Ensimmäistä kertaa tällä viikolla Hangasoja kylpee ilta-auringossa, vielä kymmeneltä.

Tänään on ollut paljon kaikkea hyvää.

Kunhan erinäisistä valmisteluista (patikkaa ja päivällistä varten) olin selvinnyt, suoriuduimme kohti Pieranvaaraa, Ahopäätä ja Kiilopäätä.

Ensin mökkipuron rantaa yläjuoksua kohti, pois polulta – katse tarkkana etsien korvasieniä, sitten pieni pätkä Ruijanpolkua, taas poikkeama polulta vähän ylemmäs, ja ensimmäiset pikkuruiset sienet löydettiin. Koko ajan järripeippo narisi puissa, käki on kukkunut vain iltaisin, – että tykkään siitä kukunnasta.

Tässä vaiheessa talvikamppeisiin pukeutuminen alkoi tuntua hätävarjelun liioittelulta, joten riddari reppuun ja matka jatkui.

Kerrankin minä edellä, Pehtoori löysi sieniä ja jäi jälkeen, minä kameran kanssa omaa reittiä – ja merkityksellistä on, että tiesin koko ajan missä olen, mihin suuntaan on kuljettava. Sellainem ei ole minun kohdallani mitenkään itsestäänselvyys.

Jatkoin kohti Ahopäätä ja sen kyljessä olevaa kurua kohti. Kurun nimi on hakusessa, Latvakuru se ei kai ole… Ehkä huomenna jo tiedän. Hyvin vaikuttava se on.

Pilvet uhkaavia (pilvibongarin on taas opiskeltava tunnistamisen kanssa) mutta ei se satanut. Lapin kesä.

Kuvissa eivät näy korkeuserot kunnolla. Etualan kiveltä lampeen on monta metriä. (Tässä vaiheessa hoksautus: tälläkin reissulla Instagramini stooreissa on videoita.)

Tauottelimme, kurun suojassa oli tyventä, hienoja uutisia ystäviltä, Juniorikin reissultaan viesteili. Ja me jatkoimme matkaa. Paluumatkalla muutama sieni lisää, jo tuttuja tienoita.

Ja melkein nelituntiselta reissulta palatessa, juuri kun pääsimme mökkipihaan, ryöpsähti kunnon sadekuuro. Ajoitus aika hieno!

Ja johan oli aika saunan lämmitykselle, pieniä pihapuuhia ja myöhäinen kenttälounas: rieska ja savuporosuikaleet arjen luksusta.

Alkoi hiljalleen paistaa aurinko, värejä ja sinistä taivasta. Alkoi tuntua kesältä.

Illansuussa saimme yläjuoksulta vieraan, blogin lukijoillekin tutun ”Lähes naapurin”. Hyvä syy laittaa hyvää ruokaa. Toki otimme maljat Hangasojalle ja Lapin kesälle. Bestheimin rose sopii varmasti myös kaupunkikuohuvaksi. 🙂

Aloiteltiin lapaksilla, pääruoaksi Pehtoorin grillaamaa lohta, jolle olin tehnyt tykötarpeita ja niiden joukossa yksi uusi juttu: feta-kesäkurpitsavartaat. Olivat niin hyviä. että teen toistekin.

Myös jälkkäri oli uusi: ei lemonposset, ei edes vadelmaposset vaan hillaposset! Se onnistui!! Kaikki kaksi 🙂 maistelijaa tykkäsivät! Kirjoittelen ohjeen kuvan kera huomenna…

Mökkielämää

Työleiriosuus hoideltu

Aamuseitsemältä Hangasojan rannassa näyttää keväältä, ei ihan kesältä. Mutta kummallisen kotoinen maisema tämä jo on.

Pienen, pre-aamiainen ulkoilun jälkeen vetäydyin sisälle, ja luontohavainnot saivat jäädä. Oli sen verran kylmää (edelleen alle +10 C), että totesin sään oikein sopivaksi huushollailla ”pakolliset” alta pois.

Pyykkiä, imurointia, talvivaatteiden siirtelyä yläkomeroon, ja niinhän siinä kävi kuten remonteissa: pienestä alkanut johtaa homman leviämiseen. Lähti siis lapasesta. Puolelta päivin, kun Pehtoori näytti olevan pihalla kaivuuhommissa, päätin siirtyä Tuulentuvan puolelle – ikkunoiden pesu ja vuosisiivous. No nyt on tehty. Eikä mitään hammasta-purren -tekemistä, – päinvastoin: mökit reippaasti siivottu ja mieli hyvä. Ja tuoksuupa nyt liinavaatehyllyt laventelille! Sitä oli Splitissä myynnissä pienissä nyyteissä ja pulloissa kaikkialla, tulinpa muutaman pussukan ostaneeksi, mökki on saanut tuliaisensa. 🙂

Nyt voidaan taas vuosi seikkailla ulkosalla ja/tai makoilla sohvalla takkatulen ääressä, – tai ehkä ruokapöydässä viettää aikaa.

Toki tänäänkin söimme: pikaisesti tein meille kukkakaalitortilloja (ohje täällä) – niiden kanssa eilisen käristyksen jämät ja salaattia. Ei ollenkaan huono. Ja ruokaseuraakin meillä oli: tämä tummanpuhuva, aika valtavan kokoinen orava osaa tehdä syömisestä akrobaattiesityksen. Tuosta se koukkasi ylös, edelleen roikkuen takajaloistaan, mökin ikkunasta hakemaan lisää auringonkukansiemeniä ja takaisin riippumaan ja puputtamaan evästä.

Huomennakin saamme ruokaseuraa, vähemmän akrobatiaa, vähemmän puputtamista, mutta aivan yhtä paljon hangasojalaista. 🙂

Tänään ruoan jälkeen päätimme – sittenkin – vielä käväistä Ivalossa: rautakauppa-asiaa kun oli päivän touhujen ohessa kertynyt pitkä muistilapullinen. Mm. muurahaismyrkkyä, sillä Tuulentuvassa oli murkkuja – monia, tulivat jostain lattiarakosesta. Kuinka moni muu kaltaiseni on lapsena saanut kesämökille mentäessä ensitöikseen suhautella pahvisesta DDT-purkista tuholaismyrkkyä mökin nurkkiin? – Tänään Ivalon K-raudasta löytyi Raid-sprayta, toivottavasti yhtä tehokasta kuin ”Täystuho” 60-luvulla.

Taas oli vähän haastavaa päästä mökkitien perältä kohti nelostietä: meidän idyllinen Alahanka-risteys oli puoliviiden aikoihin tänään tällainen. …

Aika nopeasti kaivankoneen kuski sai tien vapaaksi ja koneensa pois edestä. Tuosta näkyy, millaista maaperä täällä jääkauden myllertämän Saariselän tienoilla on. Ei ole helppoa kaivettavaa, kokemusta on. Pehtoorilla tältäkin päivältä.

Ivalosta löytyi kaikki tarpeellinen, eikä koko reissuun kulunut pariakaan tuntia. Nyt huomisen jälkkärin tekoon, jotta se ehtii tekeentyä – taas uusia kokeiluja, ja huomenna patikalle. Huomenna ei ehkä enää sada räntää, eikä rakeita kuten nyt (kl0 19).

Mökkielämää Niitä näitä

Mökin sisustusta

Aamupäivällä satoi räntää. Kyllä, hyhmäistä märkää räntää. Annettiin sataa.

Lähdettiin käymään kylillä, Kuukkelissakin. Uusi, uljas Kuukkeli ei nousekaan tuhkasta vielä marraskuuksi, kuulemma ehkä vuodenvaihteeksi, – ehkä. Tänään kylillä aamusella oli niin vähän väkeä, että pieni kioski riittäisi päivittäistavarakaupaksi. Autio oli Saariselän keskusta.

Kauppareissun jälkeen sain uuden islantilaislangoista neulomani ja sitten huovuttamani tyynynpäällisen ommeltua kiinni ja paikalleen.

Kokeeksi siirsin sen ”tohtorin tuolista” myös kamarin käsinojalliseen tuoliiin: ja sopii sinnekin. Siis syksyllä puikoille uusi, toinen tyyny. Samoilla väreillä ja kuviolla taidan tehdä.

Puolenpäivän aikaan taivas selkeni, joten pihahommiin. Monta tuntia meni siihen, että sain pihan siivotuksi mieleisekseni. Tänä vuonna tein sen mitä olen monta vuotta aikonut: harvensin kuntassa olevan suopursun määrää aika lailla. Ehkä se on jotenkin väärin, luonnonvaraiseksi tarkoitettua kunttaa ei saisi (kai?) harventaa, mutta mie tein mustikalle ja juolukalle tilaa. Suopursu sisäänkäynnin edessä on minusta ollut sellaista ”risukkoa”, josta olen halunnut eroon ja tänään sen tein. En kadu.

Pehtoori lähti jossain välissä korvasienten metsästykseen, palasi joskus kolmen jälkeen muutaman litran kanssa. Hyvä alku. 🙂 Käydään vielä joku päivä yrittämässä josko löytyisi lisää. …

Rantasaunan (ah, onnea!!) ja sapuskan jälkeen ripustin vanhaan mökkiin, Tuulentupaan, uudet verhot. Miehän jo viime kesänä niistä kirjoittelin. .. Vanhat olivat ruudulliset kapat, mutta nyt on kevyempää.

Tässä vielä pieni yksityiskohta (uudemman) mökin sisustuksesta, viime kesänä ostin Hailuodon retkellä tällaisen:

Se on Meri Tuuli Calamniuksen teos, jolla on kaksi nimeä: joko ”Perintö” tai ”Vetää kaikista nurkista”. Kuvasin sen ulkona jotta yksityiskohdat pääsevät oikeuksiin, mutta mökissä se on kirjahyvllyn päädyssä. Se ei ole iso, mutta minulle se on iso ilo siinä missä on. ArtKirjaMeren töistä ja työtavoista artikkeli täällä KLIKS

Josko sitä huomenna tarkenisi ja ehtisi tunturiin?