Reija

Gazpachoa kevyesti ja nopeasti

Espanjalainen kylmä tomaatti(-paprika)keitto, gazpacho, kuuluu helteisiin kesäpäiviin. Ainakin kerran kesässä teen sitä.

Tänään ei ollut helle, mutta silti tein sitä. Eilisen illan raskaahkon, todella hyvän liharuoan jälkeen ajatus kevyestä keittoruoasta tänään oli luonnollinen.

Tomaattikeitto on parasta kun se on saanut olla ainakin yhden yhden kylmässä, jolloin maut tasaantuvat ja kasvisten aromit voimistuvat. Mutta mehän syötiin iso kulhollinen sitä jo tänään. Sen ohessa oli hyvää hapanjuurileipää ja toscanalaista salamia. Jälkkäriksi vielä mansikoita ja kermavaahtoa. Kertakaikkisen kesäistä siis. Ja hyvää.

Erilaisia versioita gazpachosta on vaikka kuinka monenlaisia. Tänään tein tällaisilla aineksilla, – aika perusversio siis.

Gazpacho

pari viipaletta kuivaa leipää
10 kpl kypsiä tomaatteja
1 punainen paprika
½ kurkku
1 – 2 valkosipulinkynttä
2 tl sokeria
1 dl hyvää oliiviöljyä
3 rkl (puna/sherry)viinietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria

Laita leipä veteen tai mieluummin tomaattien nesteeseen likoamaan sillä välin, kun teet muut asiat.
Poista tomaateista kannat, pilko isohkoiksi paloiksi (neste erilliseen kippoon ja leipäpalaset siihen kostumaan). Poista paprikasta kanta ja siemenet ja pilko sekin, samoin kurkku (myös avomaankurkku sopii hyvin). Kuori valkosipulinkynnet.
Jos liotit leivän vedessä, purista liotetusta leivästä ylimääräistä vettä pois.
Laita kaikki ainekset blenderiin tai soseuta sauvasekoittimella sekaisin.
Maista suola ja viinietikka – viinietikka raikastaa mukavasti.Laita keitto jääkaappiin ainakin tunniksi, mieluiten yön yli.

Tarjolle tuotaessa pöytään myös paprikaa silputtuna, samoin kurkkua, fetaa ja oliiviöljyä. Uunissa rapeutettu prosciutto tai pekoni sopivat myös keittoon sattumiksi, ja ne tekevät siitä ruokaisamman.

Toinen hyvä, jokakesäinen kylmä keitto on Kokkolan kurkkukeitto. Ehkä viikonloppuna on sen aika.

Eilisen ja projektin jälkeen

Eilisen jälkeen.

Ketään ei hämmästyttäne, että olen tänään etsinyt äitiyskorttini ja esikoisen neuvolakortin. Selaillut vanhoja kuvia.

Kyllä me yhdessä niitä jo tuossa juhannuksen tienoilla – vai jo jouluna, jolloin saimme kuulla kesävauvan olevan tulossa – katseltiin.

On jo pian 34 vuotta tuosta.

Edelleen on vähän epätodellinen olo, vaikka pienestä, uudesta, nyt jo vähän ”omalta” tuntuvasta, olemme nähneet monta kuvaa ja olen jutellut tyttären kanssa vauvan elämän alkuvaiheista.

Niin erilaista, mutta niin paljon samaa, niin paljon muistoja vyöryy yli.

On niin erilaista kun tytär on synnyttänyt kuin että poika saa lapsen.

Kyllä minä edelleen yritän olla tyrkyttäytymättä, neuvomatta turhia, vain kuunnella ja kysellä kuulumisia ja tuntoja, olla tavoitettavissa, jos on tarve.

Jotenkin sellainen on omalle kohdalle kaikissa elämänvaiheissa ollut mieluista, tarpeellista, hyväätekevää, eteenpäin auttavaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään pääsin (avec myös 🙂 ) työn merkeissä tarjotulle päivälliselle. Pitkään aikaan ei ole ollutkaan mitään rotissööri- saatikka yliopistoelämään liittyviä juhlia, karonkkoja, eikä muita ruokajuhlia, mutta tänään – hyvin pienimuotoinen ”karonkka” – kuvaus- ja konsulttihommien vuoksi tai paremminkin ansiosta.

Olimme Istanbulissa syömässä, ajatuksena oli ollut, että voisimme nautiskella kesäillasta patiolla, mutta eipä sitten todellakaan houkuttanut. Kertakaikkisen kylmää on Oulussa sää ollut; hanskat olivat keskipäivän (turhankin pitkäksi venyneellä) pyörälenkillä.

Mutta maistuihan se ruoka tänäänkin. Seura hyvää, erinomaista. Hyvä päivitellä kuulumisia nuorempienkin kanssa. Ja nauttia ruoasta. Helposti ilta vierähti, tilaa ja aikaa jutella.

Ja onnikkapysäkillä, kotimatkalla jo, kaupunkimaisema oli urbaani, kotoinen. Uhkaava, muttei kuitenkaan.

Tiistai? Tavallisen elämän tiistai?

– Ehei! Paljon enemmän kuin tiistai. Paljon enemmän elämää, kaikkea.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Suuria ihmeitä

”Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.”

(Muumipappa ja meri)

Meille on tänään syntynyt tyttärentytär.

Pieni, vaaleahiuksinen tyttö.

* * * * *

Lapset ovat suuria ihmeitä, ja niin ovat lapsenlapset – nyt on lastenlapsetkin.

Tavattovan hieno ja mahtavan suuremmoinen asia tälle mummille, – ja tälle äidille.

Olen tyttärenkin puolesta hyvin iloinen, – onnellinen siitä, että hänestä tuli äiti.

Ja jo kahdeksan vuotta sitten poikani puolesta, että hänestä tuli isä. Ja tänään hänestä tuli eno. 🙂

Sellaista toivoo lapsilleen; sitä, että hekin saavat elämäänsä sellaista merkityksellisyyttä, rakkautta ja rakastettavaa kuin lasten saaminen merkitsee.

Eikä isovanhemmuuden ilo ja rakkaus vähene tai laimene, vaikka lastenlasten määrä lisääntyy, nyt tuntuu, että päinvastoin. Täällä me papan kanssa myhäilemme.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Sadepäivän aikaansaannoksia

Kalliiksi kävi tämänpäiväinen vesisade!

Juuri kun olin lähdössä – parin tunnin aikeilun jälkeen – lenkille, alkoi satamaan aika lailla. Kuuroluontoisesti kylläkin, joten vetäydyinkin pyöräkatoksesta takaisin sisälle, ja tulinpa sitten eksyneeksi rauta- ja lamppukauppojen sivuille. Meillä kun on ollut aikeena uusia pihalamput, jotka ovat jo hyvinkin tummenneet, jatkuvasta pesusta huolimatta (tai sen takia?) patinoituneet, himmeät ja moni on jo latvasta poikki eli pahimmilla myrskytuulilla pihalampun varjostin osa irtoaa ja lentelee ties mihin. Pehtoorin korjaustoimetkaan eivät enää auta.

Ja siinä sadetta pidellessä tilasin 700 eurolla lamppuja! Toisaalta kannatti ostaa kun (verraten) halvalla sain. Sama lamppu maksoi muutamassa toisessa kaupassa kaksinkertaisesti.

Se on siinä ja siinä, ovatko nuo vähän liian rustiikkiset tai kartanotyyliset tms. meidän pihapiiriin, mutta nyt on tilattu, – enää ei auta rutista. Syksyn pimeisiin ehtinevät.

Sadekin taukosi hetkeksi ja lähdin kuin lähdinkin ulos, mitä jo todella kaipasin. Kaksi päivää sisällä ei ole minulle hyväksi. Ja pääsinkin melkein kahden kilometrin päähän ennen seuraavaa kuuroa. Sinnillä oli kolme varttia kuitenkin poljettava. Teki hyvää, osittaisesta kastumisesta huolimatta.

Ja sain haetuksi Lidlistä voicroissanteja. Ja mansikoita. Mansikkaöverit alkavat olla jo lähellä, mutta vasta lähellä. Joten taas tämmöinen setti oli ehdolla, – alkupalaksi tai jälkkäriksi. Lounaaksi? Sunnuntaibrunssille. Minä söin sekä ruokaa tehdessä että sen jälkeen. Joka tapauksessa. Kuohuviini olisi sopinut tähän yhteyteen.

Tai eilinen valkkari, jonka Juniori toi tullessaan. Aika erikoinen viini: Latourin kuuluisan, kunniakkaan, kalliinkin viinitalon tuottama Viognier-viini, joka ei sitten ollutkaan kallis. Sopi oikein hyvin grillatun Perämeren lohen kumppaniksi, ja epäilemättä olisi viihtynyt voicroissantien parinakin. Pullo on tyylikäs ranskalainen. Niin tyylikäs että kuvailin sen jo eilen keittiössä – tein uudella appsilla kuvasta akvarellin.

Sadepäivät eivät ehkä ole kaikkein reippaimpia. Mutta saahan sitä leikkiä ja kokeilla. Tällä appsilla voi kyllä saada aikaan vaikka aika mukavia kortteja… Tai bannerikuvia blogiin.

Isovanhemmuus

Paras mansikkakakku ikinä!

Aamubrunssi klo 8.30.

Olin hyvinkin ehtinyt laittaa kaiken valmiiksi, kun saimme muksuseuraa brunssille.

Eikä siinä Apsulla mennyt kauaa kun suunnilleen kaikkea mahdollista oli aika lailla ehtinyt maistaa, syödä ja vatsansa täyttää. Ja Eepin kanssa me jäimme istuskelemaan aamiaisen äärelle. Nautiskelimme, höpötimme. Eihän meillä mitään kiirettä sateisena aamuna…

Tänään ei ulkoilu, liikkuminen, tepastelu, leikkipuistoilu tai torille ja Halliin meno innostanut ketään. Hiljalleen sopeuduimme sisällä oleiluun, ja taas aamupäivä lounaineen humahti nopeasti.

Eilen aloitettu täytekakun teko, tämän päivän isomman poppoon päivällisen jälkkäriksi, oli yksi riemullinen ja aika äänekäskin, toisaalta yllättävän sisaruksellinenkin, tapahtuma.

Mansikoita, Nutellaa, sokerista kermavaahtoa, taas Nutellaa ja mansikoita… ja lopuksi koristelu, josta ei yksimielisyyttä tullut, vaan Apsu veti veitsellä kakun keskelle rajan: molemmille oma puoli koristeltavaksi.

Noh, eroja ei niin kovasti ollutkaan. Molemmilla mansikoita, strösseleitä ja suklaahippusia ihan riittävästi, ja kaikkiin mahdollisiin kohtiin, väliin ja täytteeksi Nutellaa! Ja taas mansikoita. Kaikkinensa kakusta tuli aika ”täyteläinen!”. 😀

Vasta illalla sateen sitten taas hoksasi.

Pihalla hapekasta, raikasta ilmaa. Hyvälle tuoksuva, vihreäksi pesty piha.

Iltapyöräilylle ei lähdetty, mutta kesä jatkuu…

Isovanhemmuus

Mielikuvitus- ja oikeaa ruokaa

Tänään ei ole tuntunut arjelta. On ollut pieni juhlapäivä. Sateinen, heinäkuinen perjantai ei välttämättä ole tylsä, tekemätön. Ei ole ollut ainakaan tänään.

Kun lapsenlapset ovat vielä kesälomalla, oli käytettävä tilaisuus hyväksi, ja haettava heidät jo aamusella mummilaan – yhteisiä päiviä ei tunnu olevan koskaan liikaa.

Kesäpäiväajatuksia ja tekemisen aihioita meillä oli jo ollut, mutta eiväthän +14 C ja vesisade varsinaisesti innostaneet biitsille, Turkansaareen, pihapeleihin, vesileikkeihin, ei edes Vauhtipuistoon tai Liikennepuistoon.

Niinpä oli sisällä juteltava kuulumisia ja leikittävä ravintolaleikkiä. Siinä molemmat muksut tekevät olohuoneen kahdesta sohvasta tyynyjen avulla pienet ravintolat/kioskit, joissa meidän on papan kanssa ilo ja velvollisuus käydä nauttimassa aamupalaa, lounasta ja päivällistä, joskus on ollut tarjolla iltapalaakin.

Ja viime kuukausien aikana kaikki mielikuvitusruoka on ollut aivan ilmaista, mutta asiakkailta vaaditaan kekseliäisyyttä tilausten kans; ruokalistaa kun ei ole, eikä ravintoloitsija osaa muuta kuin kertoa onko tarjolla katkarapusalaattia tai cappuccinoa, ehkä on, ehkä ei. Ja varsinkin Eeviksen ravintolassa on aina tiedettävä tilatessaan, tarviiko (mielikuvitus)lautasenkin?

Toisin kuin muiden ravintoloiden kanssa, nämä mummilan olohuoneen ravintolat kukoistivat korona-aikana, kaikkea kotona mielikuvitusleikkimistä (ja temppuratoja) oli aika lailla, mutta nyt on Eeviksen ravintolaa kohdannut uusi uhka! Sen on joku [lue: isoveli] käynyt muutaman kerran hajottamassa, heitellyt tyynyt mihin sattuu, rymähdyttänyt katon alas ja koko sohvaan sijoitettu familiääri bistro on ollut tuhon oma. Mutta ravintoloitsija [Eevis] on vain kylmän rauhallisesti todennut, että Annihan [Eeviksin monivuotinen mielikuvitusystävä] sen on käynyt hajottamassa, mihin isoveli toteaa: ”Sillä kun on se ADHD.”

Emme oikein tienneet, itkeäkö vai revetäkö nauruun tämän kuullessamme. 😀

Aamupäivän ravintolaleikin jälkeen lähdimme leffaan! Eipä olla ennen oltukaan. Mie olen Apsun kanssa käynyt parikin kertaa teatterissa, mutta tänään elokuviin mentiin koko poppoo: Risto Räppääjä oli molemmille lapsille sallittu ja ihan tykättykin elokuva. Meille isovanhemmille ensimmäinen elokuvakokemus Räppääjästä. Mie taisin seurailla enemmän Eeviksen eläytymistä kuin elokuvaa. 🙂

Ja Eevishän se sitten ilmoitti, että sitten ”kun on taas tyttöitten päivä” niin mennään uudestaan elokuviin – kahdestaan. ”Tyttöitten päivään” on niin paljon odotuksia, suunnitelmia, aikeita ja toiveita, että mummia jo vähän pelottaa – kun kuitenkin taas tulee jotain…. Mutta kyllä me varmasti kahdestaan taas humputtelemme. Esim. lähdemme Nizzaan pizzalle kuten Eevis on jo kuukausia sitten ilmoittanut. 😀

Pehtoorin kanssa kaksin jäätyämme oli aika oikealle ruoalle. Alkuun salaatti, jossa alla jäävuorisalaattia, sen päälle mansikoita ja (Pirkka Parhaat) vuohenjuustoa; saksanpähkinärouhe olisi sopinut vielä lisäksi mutta kun en ajoissa hoksannyt, sitten hunajaa, ja kastike, jossa oliiviöljyä ja balsamicoa (2 – 1 ), pippuria ja suolaa. Pääruokana oulunsalolaisista luomukesäkurpitsoista ja pastasta sekä runsaahkosta parmesaanista jo monta monituista kertaa tehty Syrjäsen one pot -pasta. Juuri nyt kesäkurpitsat ovat ”kermaisimpia”, joten kannattaa lisätä tämä hyvä ruoka ensi viikon kotiravintolan (oikean, ei mielikuvitusravintolan) ruokalistalle. Ohje täällä.

Näin suuria asioita keskellä ”maailmanpolitiikan arkipäivää” – juuri nyt tuntuu, että tänään ei huolen häivää.

Niitä näitä

Aika kuluu liian nopeaa

Ei juuri mitään mainittavaa tältä päivältä.

Ihan tavallinen kesäarki. Ja tavallista se, kuinka ihmetyttää ajan nopea kuluminen. Ihan liian nopea.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

In vino veritas – ystävyys on hyväksi

Ei me ihan kaikkia näitä pullollisia saatu nautittua,

mutta me saimme vietettyä – kaikista negatiivisista sääennusteista huolimatta – oikein mukavan kesäisen illan. Ruoan ja viinin parissa. Ystävien läsnäollessa.

Ja minä osasin olla. Noin vain. Se on paljon se.

Vuosikymmeniä kokoontunut viinikerhomme ei ole KOSKAAN ennen maistellut – ei ainakaan näin yhdessä, ei ihan oppimismielessä – roseeviinejä. Muttta niin vain tänään maisteltiin.

Ja alun hämmennyksen jälkeen kaikki alkoivat vähitellen lämmetä: eivät näe niin huonoja olekaan. 🙂 Piedra negra oli minun mieleeni ylitse muiden. Ja muidenkin mielestä se ansaitsi kiitettävät pisteet.

Tässä menu:

Apollokahdin Iisalmessa oli se firma, josta tämän tilasin. Tässä on paljon ohuempi rullaverhokangas (mikä on vähän pettymys), ja tämä on paljon kalliimpi kuin entinen (sen kyllä tilatessa tiesinkin), mutta väritulostus ihan ok. Onneksi ihan viime vaiheessa lisäsin ohuen, ohuen harmaan sävyn kuvan ”päälle”. Olisi ollut liian räikeä, ja varmastikin varsinkin talvella ihan absurdi. Kyllä tuolla ovikuvalla nyt jokunen vuosi mennään. 🙂

Merkki?

Uskottekos te ennusmerkkeihin, enteisiin, viesteihin tuonpuoleisesta? – Tästä on täällä blogissa ollut puhetta joskus ennenkin, minähän en henkimaailman asioihin paljon ole perehtynyt, jotain taikauskoisia juttuja kyllä ajatteluuni liittyy, ja varsin harvoin saan ”viestejä tuonpuoleisesta”.

Totta puhuen viime viikon reissulla, erityisesti Atun saarella, melkein odotin, että juuri kun luulimme olevamme tai olimme äidin evakkokodin pihapiirissä, kävisi joku tuulen henkäys tai että autoradiosta olisi juuri silloin alkanut soida Dannyn ”Tuuliviiri” tai Katri-Helenan ”Minne tuuli kuljettaa” … No eihän nuo nyt Novalla juuri kuulu. 😀

Tänään aamulla pyöräilin Oulujokivarressa ja piipahdin hautuumaalla, menin kertomaan äidille reissustamme, siitä, kuinka se jätti minuun jäljen … Ja? Ja siinä äidin puolella hautaa, juuri siinä, mihin usein kynttilän tai kukan laitan, oli pienen pieni koivun taimi. Se oli noussut soran läpi edellisen (juhannuksen aikana?) käyntini jälkeen. Koivu. – Äitihän oli kotoisin Koivistolta, Koiviston Koivusaaresta. Perniön mummulan talon nimi (ja lapsuuteni mökin nimi) oli Koivula.

Kyllähän vain tuli sellainen tunne, että pieni koivun taimi oli viesti, tervehdys, — Totta, kyllähän tietysti vähän olin herkillä jo mennessäni haudalle tuon evakkotaipaleella kulkemisen jälkeen, mutta ihan sama. Tunne kuitenkin. En tosiasiaksi väitäkään. Muisto tämäkin.

Niitä näitä

Tekemisen yritystä

Mitäkö tänään? – Hmmm…

Iso osa päivästä – tai ainakin sen aikana tehdystä ”ajattelutyöstä” on mennyt suunnitellessa keskiviikon viininmaistiaisia. On meidän vuoro järjestää maistelut, ja toisin kuin yleensä, minulla ei ole ollut mitään ideaa teemasta, eikä juuri ruoastakaan. Joten mitään viinejä ei ole ollut jemmassa, ei hankittuna saatikka prujua tehtynä. Näihin olen yrittänyt saada jonkinlaista parannusta. Paljolti yrityksen asteella edelleen.

Tästä johtuen olen surffaillut aika lailla, konsultoinut Juniorin kanssa, muuttanut mieltä, tehnyt uuden listan, taas eksynyt jonnekin matkasivuille niihin maihin, joista olen viinejä valinnut, ja sitten palannut kirjoittelemaan kauppalappua, kerran jo käymäänkin kaupassa.. Siis yksinkertaisesti varsin päämäärätöntä, ja toisaalta varsin epäjärjestelmällistä on tekemiseni ollut.

Kuviakin olen tehnyt eräänkin tovin kansioon ”Kuvituskuvia”. Josko sitä vielä tällekin vuodelle viitsisi Vastavalo -kuvatoimistoon laittaa lisää kuviaan myyntiin. Onhan siellä jo se parituhatta, ja aina jokunen kuva sieltä löytää ostajansa.

Tämänhän voi kertoa siitä, kuinka asiat eivät etene. Päinvastoin. Maalle on jämähdetty.

Aika rientää, eikä mitään näkyvää jälkeä synny … Sellaista se nykyisin hyvin usein on.

Kuunnelluista äänikirjoista on tekemättä ”Luettua” -postaus. Ainakin 30 kirjaa on luetteloimatta. Olen jo päässyt yli 500 kirjaan viidessä vuodessa. Bookbeat on ollut puhelimessa pian viisi vuotta, enkä koskaan ennen ole lukenut näin paljoa. En vaikka työksenikin luin kirjoja. Nyt on vaikea ajatella päiviä ilman äänikirjoja. Ilman kirjoja en ole ollut koskaan. Nyt on radion kuuntelukin jäänyt lähes kokonaan, telkkaria en edelleenkään juuri katso. Uutisetkin tulee luettua enimmäkseen Hesarin nettisivuilta.

Huomenna ehkä sitten enemmän tuloksia.