Reija

Touhuiluja hiljaisessa mökkipihassa

Koskapa tänään on ripsutellut vettä, työkoneet ovat olleet koko päivän hiljaa, pihapiirissä on ollut rauhallista ja juuri sellaista elokuun lempeää lämpöä, samettista säätä, kuin olen toivonutkin, välillä paistoikin ja kun minullakin oli ihan hommia tehtävänä 🙂 , niin enhän minä mihinkään sitten malttanut lähteä kulkemaan. Nautinpahan mökkielosta ihan kympillä.

Varhaisen aamiaisen jälkeen tein lounasruoaksi valmiiksi sienipiirakan. Soveltelin ohjeen yhdistellen yhtä sun toista reseptiä, joten melkein voin väittää omakseni. 🙂 Jotensakin näin se valmistui.

Piirakka metsäsienistä (koivunpunikkitattipiirakka)

Pohja

125 g voita
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä
1 tl (kuivattua)rakuunaa, kotona olisi ollut tuoretta! Sitä enemmän.

Täyte

iso kulhollinen puhdistettuja ja pilkottuja metsäsieniä (minulla oli sekä enimmäkseen koivun- että männynpunikkitatteja)
2 salottisipulia
1 rkl voita
1 tl persilladea (tai jos on persiljaa niin sitten sitä ja suolaa)
mustapippuria myllystä
1 prk Creme Fraichea
2 kananmunaa
½ pkt Koskenlaskijaa

Nypi hieman pehmennyt voi ja jauhot sekä rakuuna. Lisää lopuksi vesi. Sekoita taikina tasaiseksi.
Taputtele taikina piirasvuoan (Ø 26–28 cm) pohjalle ja reunoille
Laita hienonnetut sienet pannulle. Kuumenna hitaasti ja huolella. Anna ylimääräisen nesteen haihtua.
Hienonna sipuli. Lisää pannulle sienten sekaan voi ja sipuli. Kuullota. Mausta. Ota pannu levyltä ja anna jäähtyä.
Sekoita sieniseokseen ranskankerma, munat ja sokeripalan kokoiseksi leikelty Koskenlaskija. Maista täytettä, lisää tarvittaessa suolaa. Kaada täyte taikinapohjalle.
Paista uunin ala/keskiosassa 200 asteessa n. 40 min.

Ja piirakan kanssa sopi tavattoman hyvin Nugan Dreamer´s Chardonnay Siinä on vähän tammea, sopivasti hedelmäisyyttä, vähän toffeetakin. Viinisuositus tuli ihan perhepiiristä, ja sikälikin hyvä, että sitäpä oli Saariselän pikku-Alkossakin. Hetki lounaan jälkeen huilailtiin ja siinä samassa pihaan kurvasi Kaukokiito! Tilaamani tuolit tulivat, joten ei muuta kuin rakentelemaan!

En ole tainnut koskaan koota yhtäkään IKEA-kalustetta, enkä paljon muitakaan huonekaluja, mutta katsoin asiaksi nämä kaksi tuolia kasata, koska Pehtoorilla oli isompia hommia puronrannassa.

Kaksi Eko-tuolia olivat tarjouksessa ja palikkaversio vähän valmiiksi koottuja halvempi, joten sellaiset sitten tilasin jokunen viikko sitten. Sitä paitsi niissä on tavattoman hyvä istua. Tänään olin oikein tyytyväinen, en niinkään siitä, että tuon rakenneltavan version tilasin, vaan siitä, että en sittenkään tilannut mustia.

Kokoaminen oli oikeastaan aika mukavaa: vähän kuin kirjoneuleen tai nettisivujen teko tai Tetriksen peluu! Oi, Tetris! Kuinkahan monta sataa tuntia sitä joskus aikoinaan olen pelannut! No, mutta tänään ei Tetriksen peluukokemuksesta juuri ollut apua. 😀 Voi hyvänen aika. Mutta eipä minulla ollut kiirettä, ihan hyvin ehdin loppumetreillä purkaa toisesta reunasta ja sitten toisesta. Enkä voi väittää olleeni mitenkään erityisen nopea tässä. Mutta onnistuin!

Kun mökkitiellä ei ole trafiikkia eikä meteliä, oli pihalla seurana lapintiaisia, sopulikin vilahti!, oravat tietysti, käpytikka. Keltaistakin jo koivuissa, eilen näin jo punaisena hehkuvia riekonmarjoja, … Ruska on hiljalleen tuloillaan.

Tänään on ”Nuku Yö Ulkona” -tapahtuma ja venetsialaisten vieton aika. Eipä koske meitä. Nukumme mökissä.

Huomenna on ainakin puoliksi ”vapaapäivä”. Ehkä Kiilopäälle – ehkä pieni patikka? ja siellä on jotkut markkinat, joissa kuulemma porontaljoja ”kirppishintaan”. Mietin, että noihin uusiin tuoleihin voisivat olla aika hyvät?

Ja ehkäpä käväisemme kylilläkin: siellä nyt tapahtuma, jolla tässä maailmantilanteessa vähän pahalta kalskahtava nimi ”Rautaa rajalle” Jenkkiautojen kokoontumisajot on nyt.

Tai sitten vain chillailen mökkipihassa… 🙂

Niitä näitä

Kivikoira ja ikkunanpesutarina

Sieniä ja kvartsia

Raskaiden pilvien uhkaillessa sadekuuroja ja aamupäivän touhuilujen jälkeen päätin lähteä metsään, ei siis sittenkään huiputuksia tänään. Kutturantienvarren lanssille parkkeerasin auton, ja kori kainalossa ja päällimmäisenä toiveissa poimia mustikat lettujälkkärille ja löytää sieniä, tietysti sieniä ja varsinkin kaarnikoita (= variksenmarjoja).

Löytyi vain yksi herkkutatti, aika paljon koivunpunikkitatteja, joista poimin vain pieniä, napakoita, muutama kangastatti. Ei marjoja, mutta jo tänään söimme punikkitattimuhennosta ja huomenna Pehtoori saanee lounaaksi sienipiirakkaa.

Eniten nautin hiljaisuudesta, leppoisasta kulkemisesta. Ja palatessani autolle näin jotain merkillistä!!

Jääkarhun pentu vai terrieri?

Sekä Kurtturantien tienoilla että Laanilan Kultareitillä on näitä valkoisen kvartsin esiintymiä ja nimenomaan kultareitillä on oikein komea kvartsikallio. Matkaa tästä meidän mökiltä sinne on vain pari-kolme kilometriä.

Terassilla syötiin rauhassa

Päivällisellä Gourmetkokkien poromakkaraa, homemade punasipulihilloketta, tomaattisalaattia, chilimajoneesia, ja sitä sienimuhennosta. Ei huono. Ja syötiinpä terassilla! Kun ei kerran satanut, kun oli aika lämmintäkin (+16 C) ja kun kaivurimiehet lähtivät tänään jo neljältä!! Yesh! Yesh!

Nyt on mökkipihassa hiljaisuus ja rauha. Kolme päivää.

Juttu ikkunanpesuperinteestä

Kun en muista, olenko kertonut, enkä ainakaan löydä juttua siitä, että olisin tänne postannut tarinaa syistä, joilla – varsinkin 80-luvulla – perustelin ikkunanpesun välttelemistä kodissamme ja kun kerran aika moni eilisen kyselyni perusteella kuitenkin haluaa kuulla tämän tositarinan, niin kerronpa.

Me muutimme Pehtoriin kanssa yhteen parin vuoden kihlauksen jälkeen elokuussa 1981. Kiitos äitini pääsimme asumaan Oulun siltojen kupeessa olevaan Toivoniementie vitosen taloon (se ensimmäinen oikealla kaupungista päin tullessa). Me kaksi vähintäänkin perussiistiä nuorta emme joutuneet koskaan isompia neuvottelemaan siivouksesta (tästä olen postaillut jo aiemmin), mutta asuttuamme vuoden isossa, viidennen kerroksen kaksiossamme alkoi näyttää siltä, että olisi aika pestä ikkunat.

Hieman arastelin asian kanssa, KOSKAPA! Siinä asunnossa oli sisäänpäin aukeavat ikkunat, alareuna melkein vyötärön korkeudella ja varsinkin keittiössä ikkunat ovat aika kapeat, joten periaatteessa ei mitään vaarallista. Enkä silloin vielä ollut mitenkään erityisen korkeanpaikan kammoinen….

(Löysin vanhan HDR:n kuvan tähän havainnollistamaan postausta)

Mutta kun osake oli tullut myyntiin nimenomaan sen takia, että avioparin vaimo oli pudonnut keittiön ikkunasta pestessään niitä ja sen jälkeen mies oli muuttanut Espanjan aurinkorannikolle, jossa hän pari vuotta myöhemmin menehtyi autonsa suistuttua kalliorinteiseltä tieltä mereen. Tällaisten tapahtumien jälkeen huhut ja puheet Oulun kokoisessa pikkukaupungissa tietysti sepittelivät kaikenmoista.

Kun tätä juttua sitten silloisen avopuolisoni kanssa juteltiin, totesin, että ehkä kuitenkin voisin ostaa hänelle pulloillisen italialaista valkkkaria jos hän pesisi ikkunat seuraavana keväisenä lauantaina, jolloin minulla olisi sosiologian cumun lopputentti Linnanmaalla. Tämä hyvä, totesi Pehtoori. Ja pesi ikkunat, ja iltasella nautimme yhdessä pullollisen Orvietoa vai oliko se Est! Est! Est! Ikkunat puhtaat, minulla tentti ohi, eikä kukaan pudonnut. Tästä tuli sitten perinne tuolla Toivoniemen kodissamme.

Tämän jälkeen, vielä vuosia myöhemmin tästä episodista oli puhetta isäni ja hänen avopuoliso S:nsa kanssa. Olivat sitten kertoneet eteenpäin tästä meidän tavasta hoidella ikkunanpesu siten, että minä ostan P:lle pullollisen valkkaria ja hän pesee ikkunat. S:n liki ysikymppinen äiti oli kuunnellut juttua hämmästyneenä, ja todennut lopuksi: ”Kummallisia nuo nykynuoret, ennen me pestiin etikan ja sanomalehtipaperin, eikä minkään valkoviinin, kanssa….!”

No se!

Nythän ei enää yksi valkkari riitä, ja toki vuodesta 1987 asti ikkunoita on ollut moninkertainen määrä Toivoniemen kaksioomme verrattuna. Siksi Uleåborg kerran vuodessa. 🙂 Perinteisistä työtavoista ja työnjaosta kotitöiden teossa on hyvä pitää kiinni. Me on todettu tämä meille hyväksi tavaksi.

Mökkielämää Niitä näitä

Hommauksia

Sadepäivä. Siten pilvinenkin, joten oikein hyvä ikkunoiden pesupäivä. Semminkin kun ikkunat aukeavat sisäänpäin.

Sehän ei ole millään muotoa itsestäänselvyys, että se olen juuri minä, joka meillä pesee ikkunat. Se on enemmänkin poikkeus. Kotonahan meillä pesee useimmin Pehtoori, toiseksi useinmiten meidän oma hyvä siivooja, ja sitten minä, en muista milloin viimeksi.

Kotona pesen vain meidän pikkuisen piha-Huvilan ikkunat. Ja olenhan kertonut syyn tälle vakiintuneeksi muodostuneelle käytännölle? Tiedätkö syyn, miksi minä en pese meillä ikkunoita, vaan mielummin tarjoan kerran kesässä illallisen Uleåborgissa Pehtoorille, joka ne pesee?

Nyt voit äänestää, kerronko jutun huomenna (tai ylihuomenna). 🙂 🙂 🙂

Täällä mökillä ikkunanpesusta on koronavuosina huolehtinut Tyär, joka täällä miehensä kanssa asusteli aika paljon muutamina edellisinä vuosina ja jolla on melkein ammatillinen pätevyys ikkunanpesijänä: hän kun oli yhden lukiovuosien kesän oululaisten pankkien (ja muiden liikehuoneistojen) ikkunanpesijänä ja toisen kesän onnikoiden pesijänä.

Äitini tunnettiin liki maanisena ikkunanpesijänä, – varsinkin täällä pohjoisessa. Muistanpa yhden kevättalven, jolloin hän vastikään eläkkeelle jäätyään, oli täällä kevättalven pakkasilla ja auton sisälämmittimen turvin pesi Tuulentuvan ikkunoita reilussa -20 asteen pakkassäässä, sillä seurauksella, että sai liki keuhkokuumeen.

Siis, sekä tyttäreni että äitini (ja mieheni) ovat huomattavasti minua parempia näissä hommissa. Mutta, kyllä minäkin osaan, tänäänkin. Nämä Myötätuulen ikkunat ovat vähän isotöiset: ulkopokissa kun on kuusi pikkuruutua, mutta so what. Nyt on puhdasta. Siinä ohessa taas savottaemäntänä huolehdin tavallistakin perusteellisemmin siitä, että Pehtoorilla on hyvää ja voimaannuttavaa ruokaa. Ukkeli teki täyden työpäivän vesisateessa tulipaikkaa kooten ja koolinkeja tehden.

Aamulla puurolautasten äärellä Pehtoorille ääneen pohdin, että onnistuvatkohan viemärimiehet (joita tänäänkin oli ainakin puolitusinaa, ihan liki tuossa pihapiirissä ja välillä siinäkin, katkasemaan meiltä vielä sähköjohdot? – Onnistuivathan ne!!

Tuossa kuvassa reunoilla olevat komeat aihkit (vanhat petäjät) näkyvät tästä pihaltamme, ne on kauniita, arvokkaita puita, joiden soisin säilyvän myllerryksestä huolimatta. Sanoinkin asiasta työmaan esihenkilölle, joka vähän naureskeli minulle, käytkö halailemassa niitä iltaisin? Sanoin, että saatanpa käydäkin… Mutta oikeasti ne on komeat, kauniit, kotoisat. Ne on meidän yli 300-vuotiaan voimapuun sisaruksia, ja ansaitsevat tulla säilytetyksi.

Niiden edessä, meidän pihalta lähtiessä (paitsi ettei meiltä autolla lähdetä. Auto on tuolla kauempana mökkitiellä) on nyt tällaista! Ja kaikesta lähtee melkoinen meteli!

Nyt tuntuu melkein nololle, että vielä viime syksynä tein juuri tuosta polkua lähimetsään, päällystin lehdillä, haravoin ja maisemoin kauniiksi – kunnan puolella olevaa kaistaletta. Sen siitä saa, kun menee naapurin puolelle …

Ja tuossa kohtaa, jossa on kaivuri ja monttu, leivittelin muutama vuosi sitten puolenkymmentä kuutiota hiekkaa ja maisemoin meidän kääntöpaikkaa. Haravoinkin pinnan kauniiksi! Noh. Kaikkea sitä.

Eihän nämä mitään maailmoja kaatavia juttuja ole, mutta kyllä silti oikeasti tekee vähän kipeää katsella ja kuunnella tätä melkein ulko-oven edessä.

Huomenna tunturiin, ihan varmasti.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Tunturissa yksikseni

Jo vain sitä voisi viettää päivän toisinkin. Eikä kulkea kurujen pohjia, eikä kavuta kilometrikaupalla tunturin kuvetta ylös, toista alas.

Toisaalta kyllä sitä voi ihan hyvin kurulle päästyä istuksia hyvinkin tunteroisen kuunnellen ei mitään. Ei kuule edes järripeipon narinaa. Ei mitään. Ihan hyvin voi. Siinä viettää tiistaita katsellen laajaa Lapinmaata ymmärtäen olla hiljaa itsekin.

Patikka Marian kurulle. Tämmöiseksi sitä on tullut.

”Meidän” Hangasoja. Sen kupeessa kuljin, ihan uusiakin polkuja. Enimmäkseen kurun pohjia aamun vaakasuorassa valossa. Ihan itsekseni, yksikseni.

Mariankurun löysimme vasta viime kesäkuussa, jolloin siellä oli vielä kurun pohjalla jäätä ja lunta. Silloin korkeuserojen kuvaaminen oli jotenkin helpompaa. Tänään ei onnistunut, mutta ei sillä väliä. Sain kuitenkin olla siellä. Aika kauankin.

Tänäänkin harmittelin kun en voinut olla Pehtoorille kaverina pation teossa, tämmöisiä raksa- ja remonttihommia (mm. meidän koti 🙂 ) on usein tehty yhdessä ja mie olen ihan erikoistunut kärräämään, kärräämään kiviä, laastia, tiiliä, hiekkaa, multaa (äitienpäivien multakuormat, – ne ei unohdu!), mutta nyt ei enää voi, nyt en enää saa (olkapää, prkl!) .

Ja tänäänkin olisi vakaalle kokemukselleni ollut käyttöä, mutta onneksi paikallinen maansiirtoammattilainen tuli minikaivurin kanssa pariksi tunniksi poistamaan kuntan ja puolisen metriä maata tulevan pation paikalta. Onneksi minikaivuri ja sen käyttäjä löytyi, sillä täällä maaperä on mahdottoman kivistä, rakkaista ja tavattoman työlästä kaivettavaa. Pikkuisen on siitä kokemusta, en huoli vaikken sitä saakaan enää tehdä.

Kun en kerran raksalle päässyt, leivoin aamutuimaan mustikkapiirakan evääksi pation rakennushommiin ja lähdin: patikoin tunturissa paossa työntekoa, tien meteliä ja maiseman turmelua.

Aika harvoin yksikseni – ainakaan kesällä – kuljen tunturissa, mutta tänään lähdin. Ja olihan se hienoakin. Enkä eksynyt.

Löysin uusia polkuja, täydellisen hiljaisuuden, hyviä ajatuksia. Ja väsyn. Pitkästä aikaa liikkumisesta väsy. Se tuntuu oikein hyvälle.

Mökkielämää

Metelistä metsään

Tekemisen meininkiä

Oli herättävä – ja herättiinhän me muutenkin – ajoissa. Kuudelta. Olisi riittänyt varttia vaille kahdeksankin, jolloin tuli lautakuorma ja uuteen tulisijaan kivet. Pehtoori on raivannut notskipaikkaa, paaluttanut, mitannut korot, kaatanut yhden koivun – niitä ei montaa meidän tontilla ole, nyt meni tämäkin. Kantanut lautakuorman rantaan … Mie en ole tehnyt asian eteen muuta kuin ruokkinut rempan tekijän.

Aamusella kävin kylillä, kaupassa. Kuitenkin, vaikka muka peräkärryllinen kaikkea tarpeellista tuotiin Oulusta jo lauantaina. Ajelin samalla koko kierroksen: kylän kiertävän kierroksen. Onkohan se noin 1,5 km? – Eipä motariviikonlopun jälkeen maanantaiaamuna raitilla kulkijoita näkynyt.

Metsään halusin mennä…

Mökkipihassa on nyt melkoinen meteli, aamuseitsemästä iltaseitsemään, – ahkeria on vesijohto-viemärintekoporukka. Kahden kaivinkoneen ja puolenkymmenen työmiehen voimin ovat tänään(kin) tuossa melkein meidän pihalla koneillaan möyrineet. Kyllä, kyllä minua on tämä meteli hieman rieponut, mutta ymmärränhän toki. Sattui vaan surkeasti, että JUST kun me ollaan viettämässä kauniita, aika lämpimiäkin elokuun päiviä täällä, mieluusti pihapiirissä touhuten, syöden, saunoen, uiden etc. niin tämä jo vuoden kestänyt remppa on JUST nyt meidän kohdalla. Melkein terassilla. Eikä tämä koske millään muotoa meitä – oma porakaivo, luonnonkaivo ja jätehuolto ovat toimivia jo nyt.

Eilen kun koneiden meteliä ei ollut, kävi kuukkelipariskunta meitä tervehtimässä, västäräkki kulki kanssani pihalla koko päivän, ja orava piipahti tuon tuostakin ruokintapaikalla norkoilemassa, ikään kuin vihjaillen, että tarjoilu olisi suotavaa. Tänään vain orava on ollut pihassa: toinhan sille Kuukkelista 2 kg auringonkukansiemeniä.

Lintujen tavoin minäkin katsoin parhaaksi häipyä metsään. Toivekkaana korin, pikku ämpärin ja puukon kanssa lähdin kohti vakioapajia. Ja? Saalis? – Yhden karvarouskun, yhden haaparouskun, ei ainuttakaan kangasrouskua, muutaman punikkitatin, pari kangastattia, yhden ihan matsutaken näköisen (vain näköisen) valmuskan, löysin. Mustikoita kourallinen, söin pois saman tien, hyvin vähän kaarnikoita! 🙁 Viime vuonna oltiin pari viikkoa aiemmin ja marjastus- ja varsinkin sienestys oli todella onnekasta. Ei tänään.

Mutta metsä. Johan siellä kulkeminen on juhlaa. Varsinkin niin kauniina päivänä kuin tänään. Nelostie-valaistulatu Ahopäänoja ja Ylä-Hangosojan uoma ovat ne rajat joiden välissä minulla on ”lupa” kulkea. Tuossa neliössä en eksy. Pari tuntia hissuksiin tepastelin. Ei tuntureille – vielä. Ei mitään kunnon patikkaa. Mutta metsä, hiljainen metsä.

Illan tullen seesteisempää

Puoliseitsemän aikaan koneet hiljenivät, fosforiliivi-ukot alkoivat tehdä lähtöä, joten siirryin terassille, vähän kivihommia. Ja metsästä tuoduista varvuista, kaarnasta, kävyistä, Oulusta roudatusta jäkälästä purkkeihin pieniä ”istutuksia”.

Ja meillä on liiterin nurkalla Mörönpoikanenkin.

Pehtoori – hyvin kummallista minusta – vähän taas pyörittelee päätään näiden mun maahisten, tonttujen ja möronpoikasten kans, mutta ihan sama. Eepi (melkein 5 v.), jolle kuvan lähetin, oli heti kiinnostunut missä tämä oikein on. 😀 Sitäpaitsi tuo on tavattoman ujo ja hiljainen, ei yhtään mörise edes terassilla käydessään…

Niitä näitä

Työleirillä melkein luppoillen

En minä osaa kertoa sitä, kuinka mahdottoman mukavaa ja mieluisaa on – periaatteessa koko päivän – tepastella mökkipihalla. Välillä haravan, välillä kottikärryjen kanssa. Välillä luututen ja välillä istuskellen pulputtavan tunturipuron rannalla kahvimuki kädessä ja oikeasti pohtia, mitähän seuraavaksi tekisi. Mitä haluaisi tehdä? Tai olisiko tekemättä yhtään mitään?

Kunhan antaisi joutilaisuuden tehdä hyvää, ehkä luoda jotain uutta, antaa voimia taas – mihin? – En tiedä. Ehkä talveen, ehkä huomiseen, ehkä elämään. Juuri tänä iltana tuntuu, että minulla on sopivasti voimia tähän päivään ja vähän varastossa tulevaankin. Tällaisina päivinä ei edes kulu mitään, kaikkea hyvää vain saa.

Sää suosi, mökkipiha tuli siivottua, kottikärrykaupalla oksia, Pehtoorille muutaman tovin apuna, kun hän jo aloitteli meidän pienen rantasaunan viereen tehtävän pation (aiemmin kaivonrengas ja muutama kelopenkki ja pöytä tunturipuron epätasaisella rantatöyräällä) rakentelua.

Katsoin asiakseni tarjoilla raksamiehelle lounasta (suoraan pakastimesta lohikakkusia ja juomaksi tilkka valkoviiniä, jälkkäriksi kahvia ja pullaa), lämmittää saunan ja tehdä ruokaa kuten paraskin kämppäemäntä savotoilla: käristystä ja pottuvoita, sallaattiakin kaupunkilaisduunarille. Pulahduspaikka puroonkin oli putsattuna, mutta eipä ukkeli sinne, minä sentään kävin: +8 astetta ei innostanut lillumaan. 🙂

Puronrantaan, mökkipihalle asti on tänäänkin ”jytissyt”. Saariselän ”Jänkhällä jytisee”-tapahtuma on kerännyt satoja ja satoja moottoripyöräilijöitä pidennetyksi viikonlopuksi näihin maisemiin. Me on joskus on käyty pyöriä ja kulkuetta katsomassakin, mutta ei tällä kertaa. Eilen tullessa Pehtoori laski vastaantulevia prätkiä pitkästi yli sata, vaikka tapahtuma päättyi vasta tänään.

Minulla mennyt vielä tänään eilisen kuvaprojektin parissa aikaa, mutta huomenna heittäydyn totaalisesti luppoilijaksi. Josko jo metsään lähtisin, ainakin rouskuja, ehkä tatteja, mustikoita luulisin.

BTW: moottoripyöräliikenteen lisäksi mökin rauhaa ja seesteyttävää vaikutusta on hieman häirinnyt edelleen meneillään oleva viemäröintityö, joka nyt on edennyt meidän kohdalle. Kaivuri ja silvottu mökkitienvarsi ovat ihan tässä meidän kohdalla. Ja naapuritontilla (Nimiloppu) uuden mökin rakennus tuo maisemaan kaikenmoista. Mutta kyllä me terassilla söimme, ja juuri siitä kohtaa näkymä entisen kaltaisesti mukava.

Siinä se eka päivä tälle savotalle. Hyvä alku.

Lappi Mökkielämää Rotissöörit Ruoka ja viini Valokuvaus

Gourmetia Sodankylän Sattasessa

Joskus sattuu hyvin. Tälle päivälle sattui.

Juuri tälle päivälle, jolloin meillä oli aiekin lähteä kohti pohjoista, sattui Sodankylän Sattasessa olemaan rotissööritapahtuma: Lapin Gourmetkokit -herkkupuodille on myönnetty rotissööri-kilpi, mikä ei todellakaan ole ihan tavallista. Ja tämän päivän kokemuksen perusteella olen (kuten 40 muutakin läsnäollutta) vakuuttunut, että Gourmetkokit ovat todellakin kilpensä ansainneet. Kilven luovutustilaisuus alkoi puolelta päivin, – pitemmittä puheitta, siinä nyt ei turhan kauan mennyt.

Mutta se lounas! Juhlaruoka! Hyvin harvoin saa näin hyvää, suunmyötäistä, huolella tehtyä, konstailematonta ruokaa. Ja koko kokonaisuus! Kaikki oli hyvää. Jopa poronsaparo! Tai oikeastaan varsinkin se. Kypsyydet, annosten komponenttinen harmonia, tuoreus, kaikki!

Mie, joka en tykkää rössystä (oululainen veripalttu), söin rapeita poropalttukuutioita varsin mielelläni ja puikula-varhaisperunat! Ennen kokematon juttu. Olihan ne muikean makoisia. Pikkuisen olivat voissa paahdettuja. Jo vain, paljon parempaa kuin karkki.

Ja isäntäpari! Meille tuttuja muista rotissööritapahtumista: ja he osaavat houstata! Tai parempi olisi sanoa, että olivat hyviä väärtejä. Ruokaväärtejä. Ammattilaisia, jotka laittavat ruokaa täydestä sydämestä. Ja sanakin on hallussa. Isännällä varsinkin. Oli siis hauskaakin.

Ja meillä oli tuttuja jututettavaksi ja halattavaksi (korona kaukana menneessä tärvelemästä tilaisuuksia ja tunnelmaa) ja saimme rovaniemeläisiä rotissöörejä pöytäseuraksi. Reilu kolmituntinen vierähti hopusti tällä taukopaikalla. Hyvässä seurassa, mahdottoman hyvin syöden, ruoan päälle ymmärtävien seurassa ja vielä lappilaisia iskelmiä livenä kuunnellen. Ai että.

Ei ollut mitään kiirettä jatkaa matkaa mökille. Ja sitten kun lähdettiin, käytiin vielä kilven saaneessa herkkupuodissa ostamassa poromakkaraa ja muita herkkuja. Ja käymme kyllä vastakin.

Puolineljän aikoihin olimme varsin kylläisiä ja hyvin hyvällä mielin, ja aika jatkaa viimeiset sata kilometriä mökkipihaan.

Mökkilauantai-iltana ei ollut tarvetta kokata yhtään mitään. Pihalla touhuiltiin, purettiin iso osa tavaroista (peräkärryllinen niitä on, koska se notskiremppa odottaa) ja sitten mie tappelin taas netin kanssa. Rotissööri-tapahtuma oli minulle myös vähän työkeikka, joten kuvasatoa perkasin, editoin ja toimittelin eteenpäin tiedottamista varten.

Ruokaystävyys on mahdottoman mukavaa. Lapissakin.

Niitä näitä

Taas lähdön tunnelmaa

Inspiraatiota hakemassa

Koskapa olemme huomenna lähdössä pohjoiseen mökille, jossa on tiedossa työleiriviikko, ehkä toinenkin ja koska tarkoituksenamme on uudistaa notskipaikka ja minulla on myös sisustusideoita (esim. pakattuna laukullinen pieniä tauluja kuvistani, mm. lapsenlapsista etc. ) ja tarkoitukseni on maalailla vähän (kiviä etupäässä ). Tehdä kaikenmoista, niin kaipasin vielä vähän lisäinspiraatiota, joten …

Kävin äsken vielä pikaisesti hakemassa ideoita Re:formi 2023 -näyttelystä Pikisaaressa (https://kulttuurikiihdyttamo.fi/reformi/). Tai ehkä sittenkin vain katsomassa näyttelyn nyt, koska se ja koko rakennus puretaan pian.

Kuinka ollakkaan mieheni, joka on tarkka, insinööri, vanhoista, hyväksi havaituista ratkaisuista pitävä, eikä niin kovin äkkiä luoviin ja rohkeisiin rakennus- tai sisustusratkaisuihin innostuva, ei riemastunut tästä kuvakavalkadista. Ei ainakaan jos näiden tarkoitus on tuoda ideoita Lapin tunturipuron rannalle rakennettavan pienen pation tekoon.

Siispä ja ehkä sitten ja sittenkin perinteisellä kakkos-nelosella ja lateksilla (ja akryyliväreillä) mennään ensi viikko.

Mutta suosittelen käymään näyttelyssä. Se ON oikeasti mielenkiintoinen.

Perhepäivällinen helpoimman kautta

Koska huomenna mökille, koska perhepäivähoidolle mummilassa ei tänä viikonloppuna ole tarvetta, koska paljon muutakin touhua ja vähän töitäkin tälle päivälle, niin lähes ulkoistin ruoanlaiton, ja oikein hyvin meni näinkin.

Halusin – tietysti – nähdä muksuja, joten Pehtoori haki aamupäivällä Torin lihamestarilta tilaamani Burger boxit, enkä huolehtinut edes jälkkäristä: R. oli tilannut Fazerin karkkiboxin, joten minulla tuunattavana vain eilisen keiton jämän lämmitys, salaatti ja punasipulihilloke. Ja olipa ilo nähdä ja todellakin kuulla kakkosluokkalaisen koulunaloituskuulumiset. Ja tietysti muitakin hyvä nähdä ja kuulla.

Ja kyllähän muksut olivat tohkeissaan, kun kuulivat, että yhdessä lähdetään serkun kastajaisiin Järvenpäähän lokakuussa: ”Asuuko mummi ja pappa samassa hotellissa meidän kans? Mennäänkö me samalla junalla? – Jee!”.

Niitä näitä

Kaupungista pohjoiseen

Humputtelumahdollisuuksia

Taiteiden yö, Haipakka, Rotuvaarin nimitys, Teatterin puvuston kirppis, kansainväliset markkinat, (valokuvaus)työpajoja, pop-up samppanjabaari ja taidenäyttely Puistolassa. Kaupungissa, jossa ei edes sada, vaan on aika mukava elokuinen sää, on nyt kaikenlaista. Mielenkiintoista ja mukavaa.

Ja mitä me teemme? – Pehtoori katselee C-moresta ´jotain´ ja minä pakkailen (jo nyt), kuuntelen kirjaa, keräilen kiviä… 🙂

Tein hyvää ruokaa, etsin syyskamppeita, lasipurkkeja (kaarnikkahyytelö, suolasienet) , sukkalankoja, vaelluskenkiä. Päivitän läppäriä, pakkaan kameralaukun. Ja vasta lauantaina lähdetään. Kaupungilla Haipakka ja Taiteet eivät nyt kiinnostaneet – mökille lähtö innostaa paljon enemmän.

Ruoasta ja juomasta puheenollen

Kuivamuonat hain jo valmiiksi, nekin on siis jo pakattuna, pakkaseen olen tehnyt vähän (leipomuksia) valmiiksi ja kävin myös Alkossa. On pitänyt jo aiemmin mökki- tai kesäjuhliin valkoista hanaviiniä suositella: portugalilaisen Setencostas-viinitalon punaviini oli jokunen vuosi sitten meillä oikeinkin tykätty halpis punaviini, varmaan se on vieläkin hyvä, mutta nykyisin meillä punaviineistä nautitaan aika harvoin, ja silloin sitten kyllä jotain takuuvarmasti hyvää, erilaisia, jotain uutta.

Mutta siis se valkkari-tömppö, tästähän minun piti kirjoittaa. Setencostas Fresh & Fruity.

Todella hyvä hedelmä ja tarpeeksi happoa olematta kirpakka.

Ja ruoasta maininta. Vaikka viikonlopun ruokavinkiksi: tänään meillä oli aika paahdetulle kukkakaalikeitolle. Se on Sadulta saatu resepti Jokaviikkoinen soppamme -sarjaan. Joka elokuu tätä tulee tehtyä. Suosittelen. Ohje täällä.

Keiton kanssa oli tänään Brezeleitä. Niitä sentään kävin aamupäivän pyörälenkin lopulla kv-markkinoilta hakemassa. Samoin kuin kimpun kukkia, ja yhden viherkasvin. Tänä vuonna, ei ainakaan vielä tänään, ollut niitä kauniita Hebe-kukkia, joihin viime vuonna ihastuin. Ehkä huomenna on vielä pyörähdettävä siitä kautta.

Pohjoiseen ehtisi vielä mukaan yksi sellainen purkki.

Neulottua Ruoka ja viini

Sateella sieniruokaa ja Alasuq

Kantarellirisottoa

Ruokavuodessa on sienien aika. Näin siitä huolimatta, etten ole poiminut sienen sientä, enkä edes käynyt metsässä etsimässä niitä. Siitä huolimatta tänään oli kantarellirisottoa, – poimin sienet Prisman hevi-tiskistä.

Tein samalla ohjeella kun viime vuonnakin, mutta käytin kokonaisen kesäkurpitsan ja vaihdoin mascarponen ranskankermaan, koska mascarponea ei ollut. Hyvin korvautui creme fraichella. Saattoipa ruoka jopa vähän keventyä. Ja hyvää tuli. Suosittelen.

Kolmas Alasuq

Sateella on ollut hyvä viimeistellä koko kesän tekeillä ollut Alasuq, joka on sarjassaan kolmas. Ensimmäisen tein Pehtoorille paksusta Alafosslopi-langasta, sitten tyttärelle Lettlopista (lempparilankani) ohuempi versio ja nyt puikoilla oli ohuin hahtuvalanka – Plötulopi. Tätä aattelin itselleni, lähinnä farkkujen kanssa sisällä pidettäväksi, mutta ei tämä oikein miellytä minua.

Sitä paitsi se on siinä ja siinä, onko se vähän turhan tyköistuva. Pidän siitä, että jumpperi on löysähkö, eikä ihan ”kiinni” ja vähän pidempikin olisi pitänyt tehdä.

Ehkäpä tämän myyn tai annan lahjaksi … pitää miettiä. Olisi tuossa kaarrokkeessakin pitänyt käyttää harmaata taustana, eikä valkoista, niin tuo huikean koboltinsininen kuvio ei olisi noin hyökkäävä. Päällä se ei onneksi erotu noin voimakkaasti.

Nyt olen tehnyt yhteensä kaksitoista kaarrokeneuletta: 6 Riddaria, 3 Alasuqia, 2 Issikkaa ja yhden Vetur Talvi -neuleen. Sekä Plötulopia että varsinkin Lettlopia olen hamstrannut niin paljon, että ehkä ensi talvena muutama paita vielä tulee tehtyä.

Blogin layout

Taas olen värkkäilyt blogin ulkoasun parissa. Tässä postauksessa kokeilen uutta editoria. Saapa nähdä, siirrynkö käyttämään tätä – ainakaan vielä ei suju ongelmitta, eikä jälki ole lähellekään toivotun kaltaista. Mutta katsellaan. Käsityötä tämäkin.