Reija

Home Reija (Page 67)
Showing: 661 - 670 of 6 405 RESULTS
Reseptit Ruoka ja viini

Reseptihakuja ja kokeiluja

Kun ei kerran ladulle, niin sitten kadulle ja keittiöön.

Pakkaspäivät jatkuvat, joten ulkoilua vain tepastellen kaupungin kaduilla. Piipahdus Lihamestarin putiikissa. Hain huomista ankkaruokaa varten fileet, ja samalla pari paistovalmista karitsanjauheliha-parmesaanpihviä. Ne olivat vähän täydennystä (lähinnä Pehtoorin lautaselle), sillä tänään menussa Melanzane alla parmigiana, munakoisovuoka (tällä kertaa Valion tapaan).

Tyttären lemppariruokaa, ja kyllä se meillekin maistuu. Ei mitään kevyttä vegeherkkua, vaan juustoa ja voitakin kuluu tätä tehdessä ihan syötäväksi asti. Ja onhan se hyvää. Ei kovin kuvauksellista 😀 , mutta laitanpa silti annoskuvan. Lämmittävää ja täyteläistä, oikeastaan hyvinkin talvista ruokaa, leivinuunissa muhii maukkaaksi.

Jälkkäri olikin sitten vain pieni ”leivos”. Alkon uusimmassa Etiketti-lehdessä oli resepti, joka kiinnitti huomion siksikin, että näiden pikkuherkkujen valmistamisessa ei tarvita uunia – ajattelin, että voisi olla sellainen simppeli mökkiruoka. Tölkkimangoja ja digestivejä kun voi pitää varuilta kaapissa. Ja limeä! Pidän limejälkkäreistä vielä enemmän kuin sitruunajälkkäreistä… Lisäperuste näiden testaamiselle oli myös se, että sopivat varmasti myös pääsiäispöytään.

Oli helppo ja nopea tehdä. Ei mikään gastrominen riemuvoitto, mutta oikein mukavia pikkuherkkuja. Pakkasesta voi tarpeen vaatiessa ottaa tarjolle…

Jäädytetyt mango-raejuustokakkuset (Etiketti-lehden resepti KLIKS)

Vaikka minulla on muutama hyllymetri keittokirjoja ja iso tiedostokansio netistä, blogeista ja erilaisilta ruoka- ja tuotesivustoilta poimittuja reseptejä, niin aika usein piipahtelen juuri Valion ja Alkon resepti-sivuilla, niin ja Marttojen!  Tai satun niille, jos etsin jotain tiettyä ohjetta…

Varsinkin Valion sivuilla on simppeleitä perusruokaohjeita, joihin Pehtoori tukeutuu niinä parina kertana vuodessa, kun kokkailee koko päivällismenun minulle ja/tai perheelle. Alkon reseptipankista löytyy vähän haastavampia, erilaisiin juhliin sopivia juttuja. Ja Martoilta säilöntää ja suomalaisia perusruokaa.

Niitä näitä

Pakkasauringon kuvaamisesta

Vielä tällaista hiljaiseloa, vähän matalalentoa. Kotoilua ja kutoilua. Kuvaamistakin, vähän. Kuvien parissa parissa paljon enemmän. Muistikuvien, muistojen ja kuvien.

Pakkanen (- 20 C tänäänkin) pitää olemisen sisätiloissa. Enimmäkseen. Toki minulle opetettiin jo Torniossa, ammattiopistossa vuosia sitten valokuvausta opetellessani, että aurinkolaskuvat ovat ”so last season”, mutta entäs sitten, so what. Aurinkolaskut ja niiden kuvaaminen ovat joskus tarpeen. Niin tänäänkin.

Sitä paitsi. Niin vähän kuin kristallisesta helmikuusta pidänkin, niin ainakin tänään oli ihan mahdottoman kaunista.

Siitä huolimatta, että pakkasen kiusaama ulkoilusää ei ollut mieleiseni (tiedättehän, minun ikiaikainen Februarfobiani!), niin Hartaanselällä, Oulujokisuistossa, alakanavan huudeilla, Tervaporvarinpuiston rannassa… siellä missä olin kävelyllä iltapäivällä, oli tavattoman kaunista ja rauhallista, rauhoittavaa.

Rauhoittavaa oli myös piipahdus ystävän luona. Voisinpa väittää, että yhdessä sureminen auttaa. Puolin ja toisin. Onhan ilokin ollut kaksinkertaista, tai nelinkertaista, miksei sitten surun jakaminenkin?

Illansuussa Pehtoorin kanssa söimme tavattoman hyvin (puolivalmiita blinejä ja muikunmätiä Kauppahallista, etc.), nautimme erinomaisen valkkarin, ja torkuimme takkatulen ääressä.

Kyllä tämä taas tästä.

 

 

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2024 vol. I

Tämänvuotinen Helmet-lukuhaasteen  50 kohdasta ainakin tusina on nyt tullut luetuksi.

Tammikuun kirjoissa on  neljä elämäkertaa, edelleen mun lempparilukemista, feelgoodia (poikkeuksellisen paljon) ja parikin aasialaisen kirjailijan teosta. Tässäpä arvioita, tähti parhaille, ja suluissa mihin haasteen kohtaan kirja sopii.

Toshikazu Kawaguchi,  Ennen kuin kahvi jäähtyy  (2 Kirjassa tehdään taikoja) 
Kirjan esittelyssä lukee näin: ” … kulttimaineeseen noussut esikoisteos on tunteikas, eriskummallinen, arvoituksellinen ja persoonallinen romaani, joka lämmittää lukijan sydäntä kuin kupillinen vastakeitettyä kahvia.”    Tuon alun päälauseen voin allekirjoittaa, mutta sivulauseesta en ole samaa mieltä. Painottaisin sanaa eriskummallinen. Ehkä en ollut oikeassa vireessä tätä kuunnellessani.

Amanda Vaara, Villa Venla -sarja (6 kirjaa) (17 Kirjassa  (kirjoissa) on ärsyttävä henkilöhahmo)
(Aiemmin olen lukenut sarjan ensimmäisen kirjan ”Pientä fiksausta vailla”)  ja nyt tammikuussa sitten kuusi seuraavaa ) Yösähköä, Heti vapaa, Sopivassa suhteessa, Ruusuja ja risuja, Routavaurioita, Omalla tontilla. Nämä ovat kevyttä, helppolukuista, eläväistä, tapahtumarikasta feelgood -osastoa. Kirjailija Niina Hakalahden alter ego tai pseudonyymi Amanda Vaara kirjoittaa suomalaisesta elämänmenosta kuljettaen mukana aika isoa henkilögalleriaa, mutta kaikki ”tyypit” ovat tunnistettavia, aika mainioita stereotyyppejä. Jotenkin tulee mieleen telkkarisarja Ex-Onnelliset tai Kämppikset.  Ja koko sarjan majatalonpitäjä Venlan ex-mies on t-o-d-e-l-l-a ärsyttävä.  Siis olen kuudella kirjalla tämän kohdan hoitanut perusteellisesti.

Serang Chung, Sisunin maailma  (10 Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna) 
Etelä-Koreaan sijoittuva sukusaaga, jossa parasta oli maan elämänmenosta ja historiasta saatava tieto, mutta korealaisten nimien kanssa on vaikea pysyä mukana, ainakin kun kirjan kuuntelee, eikä itse lue nimiä.

Santa Montefiore, Italialainen tyttö Brooklynissa (7 Kirjassa rakastutaan)
Tämä oli juuri sellainen kuin nimi antaa olettaa. Ei missään tapauksessa huono sarjassaan.

Camilla Davidsson, Pikkuinen unelmien kaksio ⭐️⭐️⭐️⭐️ (50 Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä)
Nuori nainen, kympintytöksi voisin melkein ilkeästi nimitellä, etsii itseään. Ja löytääkin, mutta ei aivan helposti. Juonenkäänteet eivät olleet aivan ennalta-arvattavia. Oli  oikein hyvä ladulla kuunneltava … 

Timo J. Tuikka, Vitutuksen voima ⭐️⭐️⭐️⭐️ (4 Kirjassa on presidentti)
Suomalaisen katkeruuden historia – ja voima! Tytär tätä suositteli historioitsija-äidilleen. Vähän varauksellisesti suhtauduin. Enkä vähiten nimen takia. Nimi onkin kustannustoimittajan ehdotus; ehkä se on myyvämpi kuin katkeruuden historia. Historia on tässä kirjassa hallussa, onhan Timo J. Tuikka väitellyt Kekkosesta ja Suomen sisäpolitiikasta. Myös urheiluhistoria tuntuu olevan hanskassa. Siinä ja siinä onko tämä paikoin vähän tekohauska, mutta ei pysyy kuitenkin hyvän pakinoinnin puolella.

Katriina Järvinen, Ruben Stiller, Siltä väliltä ⭐️⭐️⭐️⭐️ (25 Kirjassa vietetään juhlapyhää Hanukkah, Bar mistva)
Stiller on ärsyttävä ja ei ole. Tämän kirjan jälkeen käsitykseni hänestä muuttui hyvin paljon, ymmärrän ja pidän enemmän. Suomen juutalaisesta väestöstä opin jotain. Katriina Järvisen kirjoittamana tämä oli hyvä elämäkerta. 

Raila Kinnunen, Esko Salminen, Elämä Eskona & Toinen näytös  ⭐️⭐️⭐️ (24 Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin)
Salminen olisi ansainnut jotenkin paremman elämäkerran. Mutta ehkä hän itse vaikutti/halusi, että tästä tuli tällainen. 

Orhan Pamuk, Punatukkainen nainen ⭐️⭐️⭐️ (28 Kirjailija on Välimeren maasta)
Pip Williams, Kadonneiden sanojen kirja ⭐️⭐️⭐️ (26 Kirjan nimessä on sana kirja)

Heini Junkkaala, Pirkko Saisio – Sopimaton ⭐️⭐️⭐️⭐️ (46 Kirjan kannen pääväri on musta)
Tässä sama juttu kuin Stillerin kirjassa: elämäkerran kirjoittaja tuntee henkilökohtaisesti henkilön, on jopa ystävä, eikä silti glorifioi kohdettaan, ainakin vaikuttaa hyvin rehelliseltä. Kirja on järkäle, ja parisataa sivua olisi ehkä voinut karsia… Suomalainen teatterimaailma Salmisen ja Saision elämäkertojen lukemisen myötä on nyt paljon tutumpi. Kaksi hyvin eri näkökulmaa!

Jake Nyman, Monen vuoden jälkeen. Radiomiehen muistelmat  ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ (1 Kirjan nimessä on erisnimi)
Olen ”aina” tykännyt Jake Nymanista, Sävellahjasta, Onnen päivästä, Muistojen bulevardista, parista kirjastaan… Tämän kirjan jälkeen tykkään vielä enemmän. Rehellinen, silottelematon ja koskettavakin, hyvin kirjoitettu. Ja onneksi hän lukee kirjan itse. Viimeistään se nosti tähtien lukumäärän viiteen. 

Oulu Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Pakkaspäivä, ja sille passeli soppa

Kaikenlaista suunnitelmissa tänään.

Ei hiihtämään, vaan asioille. Asioille ja leffaan. Sittenkin hiihtämään ”kun kerran vain – 15 C”. Mutta silti ehkä ainakin Suomalaiseen ja ruokakauppaan. Ei sittenkään leffaan, eikä hiihtämään. Vaan asioille ja ehkä lenkille lähimetsään.

Ilokivillä taas kerran

Kaiken vehtaamisen ja vatvomisen jälkeen (mikä on osoitus siitä, että nykyisin on hyvin vähän mitään ”pakottavaa”, määräaikaan tai tai -päivään liittyvää tekemistä) asioille Kempeleen Zeppeliiniin (!) ja sitten olikin päästävä ulos, merenrantaan, Möljälle ja aallonmurtajalle.

Pitkän tovin viivähdin Ilokivillä, jonne talvella on paljon helpompi mennä kuin sulan kelin aikana, jolloin aallonmurtajan isot, liikkuvat, terävät kivenmurikat vaativat huolellista askeltamista.

Tänään ei merellä edes tuullut, ja aurinkokin lämmitti niin että hyvinkin viihdyin kiviä ja rantoja kuvaillen. Kulkien. Hiljentyenkin. Siellä niin on hyvä. Tänään kuten vuosien mittaan kymmeniä kertoja aiemminkin eri elämänvaiheissa…

Ilokivet, seitsemän kiveä, joihin on kaiverrettu ILOa. ”Ilo” on Minna Kangasmaan ympäristöteos vuodelta 2005. (täällä kesäkuvia)

Pakkaspäivän soppa

Päivän sapuskakin sopi pakkaspäivään tosi hyvin.

Meksikolaisen bataattikeiton ohje on pyörinyt pitkään tyrkyllä, odottanut todeksi tulemista. Tulee varmasti tehdyksi toistekin. Ensi kerralla sitten tavallisesta oranssista bataatista. Tällä kertaa olin ostanut violettia. Se on ehkä vähän vähemmän makeaa kuin oranssi, mikä voi toisaalta olla hyväkin juttu. Any way. Kannattaa kokeilla. Minun versiostani tuli aika paksu, niin kuin usein minulla sosekeitoista tahtoo tulla. Olipahan ruokaisaa, ihanan lämmittävää!

 

Meksikolainen bataattikeitto

500g bataattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 rivi taloussuklaata (5 palaa)

5 dl kasvis-tai kanalientä
2 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl oreganoa
1 dl creme fraichea
1 avokado
0,5 dl oliiviöljyä

Kuori ja leikkaa bataatti paloiksi. Kuori sipuli ja valkosipuli ja pilko pieneksi. Leikkaa chili renkaiksi ja leikkaa veitsellä suklaata pienempiin osiin. Kaada oliiviöljyä kuumaan kasariin, sitten sipuli, valkosipuli, chili ja paprikajauhe, juustokumina ja oregano ja sekoita. Lisää bataatit, sekoita ja lisää kasvisliemi.

Keittele n. 20 minuuttia (= bataattilohkot kypsyvät).
Leikkaa avocado halki, ota sisus lusikalla ja viipaloi.
Lisää kasariin suklaa ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
Kun bataatit kypsiä, soseuta keitto.
Nosta annos lautaselle ja lisää päälle puolikas, pilkottu avokado ja lusikallinen creme fraichea.

 

 

Historiaa

Runeberg ja muut hiihtäjät

Runebergin päivänä hiihtolenkillä tuli pohdiskeltua hiihtämisen ”paikkaa” tai funktiota suomalaisten ja omassa elämässäkin.

Runebergin Hirvenhiihtäjät tuli  tietysti mieleen. Niin kansalliskirjailija kuin Runeberg onkin ”Hirvin-hiihtäjät runoelma” oli kuitenkin käännettävä, suomennettava. Sen teki Sysmän kappalainen E. J. Blom, joka vuoden 1876 painoksen alussa pitkään perustelee ja selittää käännöstyönsä perusteita ja ratkaisuja (ks. alla saatesanat). Olihan suomen kieli kirjallisena vielä hyvinkin kehityksensä alkuvaiheessa.

Suomessa 1800-luvulla, ja vuosisatoja sitä ennen, hiihtäminen, hirvenhiihto ja vaikka kosiomatkalle meno, kuten sekin tässä runoelmassa on mukana, oli liikkumiskeino. Talvella kulkuvälineinä olivat sukset, – ja silloin suksiminen oli kaikkea muuta kuin vapaa-ajan viettoa mieluisalla tavalla. Eipä silloin ollut edes käsitettä ´vapaa-aika´.

Vielä 1900-luvun puoliväliin asti hiihtäminen oli monen elinkeinon (esim. metsätyö, poronhoito, metsästys) harjoittamisessa tarpeeellinen kulkuväline.

Ja varsinkin maaseudulla koulukkaat ovat taittaneet talviset koulumatkansa hiihtäen.  Ja kyllä mekin vielä 1960-luvun Oulussa kuljettiin kouluun suksilla. Kansanhiihtopisteitä kun sai koulumatkahiihtämisestäkin. 😀 Mutta silloin hiihto oli ainakin kaupunkilaisille, niin aikuisille kuin lapsillekin, myös vapaa-ajan viettoon liittyvää. Hiihdeltiin merenjäällä, lähisaariin appelsiinit ja makkaranpalat repussa, tai mentiin Virpiniemeen oikeille laduille ja mäkiin.

Suomen sodissa, niin sisällissodan aikana kuin viime sodissa sukset ja hiihtäminen olivat tietysti tärkeä osa sodankäyntiä.

Sodan aikaisesta hiihtämisestä oli puhetta viime viikollakin kun M-mummun (anoppini) kanssa juteltiin. Vaikka olen hänen kanssaan vuosien varrella aika paljonkin jutellut hänen elämästään, elämästä ennen naimisiinmenoa, nuoruusvuosista, elämänmenosta pikkupirtissä isossa perheessä, rippikoulusta, Tuomiperän puotipuksun vuosista, niin koulunkäynnistä ei (ainakaan minun muistaakseni! 🙂  ) ole ennen paljon poristu. Nyt hän sitten kertoi, kuinka koulumatkat (vain pari kilometriä oli hänen koulumatkansa) hiihdettiin, hiihtokilpailumenestyksestä olen kyllä kuullut aiemminkin. Hän on kyllä kovin mielissään minun hiihtoharrastukseni elpymisestä: ”Se se on oikiaa liikkumista, eikä mikään hissillä ylös ja sitten vaan alas huljutellen.”

Mutta uutta tietoa oli se, kuinka koululaiset – jopa Ylivieskan Tuomiperällä – joutuivat (ainakin) talvisodan aikana pakenemaan lumisiin metsiin. Ylivieska oli jo silloin tärkeä rautatiepaikkakunta, koulu lähellä asemaa ja kun koneet idästä tammikuussa 1940 lensivät siitä yli (mm. pommittamaan Oulua ja Raaheakin) tuli koululle tieto, että oli lähdettävä ulos.

Tuolloin 9-vuotias M. ja luokkakaverit ottivat ”sieltä koulun varaston naulakosta ne jauhosäkit, joihin jokainen oli virkannut oman renksun, että se pysyi naulakossa. Ne tyhjät jauhosäkit piti ostaa muutamalla lantilla kaupasta, talollisten lapsilla oli kai lakanoita tai huopia…  Vaatteet päälle, tuohenpala ja tulitikut olikin jo taskussa tai otettiinko ne pulpetista, sitten se säkki mukaan ja mettään. Säkkien päällä oltiin sitten hangen päällä, ettei ihan kylmetytty.”

Kysyin, että kuulitteko koskaan pommitusta, pelkäsittekö paljon ja mitä varten ne tuohenpalat ja tulitikut? Ette kai te siellä saaneet mitään nuotioita sytytellä?  – ”Ei ikinä mitään pommituksia kuultu eikä nähty, eikä siksi kai niin kamalasti osattu pelätäkkään. Mutta susia pelättiin! Niitä kun sanottiin sieltä rajan yli tulevan, ja siksi piti olla tulentekovehkeet. Että saataisiin savua niitä susia pelottammaan. Pommeja ei pelätty, mutta susia.”

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Linkin takana Runebergin #Hirvenhiihtäjät”

digi.kansalliskirjasto.fi

Niitä näitä

Kotosalla

Kovin vähän mainittavaa tälle päivälle.

No ehkä se, että vajaan kympin hiihtolenkki oli sellaista takkuamista sakeassa pyryssä, aika kauan aikaa sitten huolletuilla laduilla, että kuntoilukalenteriin pitäisi saada joku sinnittelykerroin: ihan erilailla ”rasittavaa” hiihto tänään Hönttämäki – Jääli -ladulla kuin vaikka huhtikuisillta hangilla Sivakkaoja – Kiilopää -reitillä. Toisaalta entä sitten. Itsehän sinne tuiskuun tungin ja hiihtää halusin. Ja lopultakin: sehän oli sittenkin hyvä kokemus. Ja vain itsellenihän niitä kilometrejä merkkailen. Joten?  – Ei valittamista.

Päinvastoin ihan mukavan verkkainen kotipäivä on ollut.  Tällä kertaa ramen-keitto onnistui oikeinkin hyvin, ja resepti tulee pääsiäisruokakirjaseen.

Viimeinenkin kausivalokranssi sammuu tänään.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Penkkiurheilua

Olen harrastanut penkkiurheilua aktiivisesti 1970-luvun alussa. Kävin katsomassa melkein kaikki Oulun Lipon pesismatsis vuosina 1971 ja 1972, jolloin Lippo voitti Suomen mestaruuden. Sain synttärilahjaksi kausikortin molempien kausien peleihin. Teinivuosina, ennen rippikouluikää kävin peleissä yksin, veljen kanssa, muutaman ystävän kanssa, kerran iskän kanssa, – enimmäkseen yksin. Sunnuntaisin neljältä, joskus harvoin kesäkeskiviikkoisin (- torstaisin?).  Siinäpä ne minun penkkiurheiluvuoteni.

Paitsi että keskikoulu aikana kävin katsomassa Raatin hallissa uintikilpailuja, en usein, mutta kuitenkin. Bestis ja kaverinsa kun uivat kilpaa mm. Norjan (= Altan) joukkuetta vastaan. Juuri sen muistan. 🙂 Joskus joku futismatsi (ikimuistoinen oli Raatin kentällä Liverpool – OPS!!!), Kärppien peleissäkin kävin joskus vuosikymmeniä sitten, jolloin Pehtoori sai satunnaisesti vapaalippuja peleihin. Ja tietysti suomalaiskansalliseen tapaan telkkarista kaikki klassikot: hiihtokilpailut, Uuden vuoden mäkikilpailut, Olympialaiset, Suomi – Ruotsi  -maaottelut jne. jne.

Kun omat lapset  alakoulu- ja yläasteiässä harrastivat jotain (joukkue)urheilua/liikuntaa, ei heillä juuri turnauksia tai kilpailuja ollut. Ja niinä vuosina se oli Pehtoori, joka lapsia roudasi uintiharkkoihin ja Junioria karateen. Minulla kun silloin meni illat paikallishistorioita kirjoitellessa tai väikkäriä aatellessa tai tutkijaseminaareissa juurikin torstaisin istuessa.

MUTTA tänään. Mummi sai, ja vihdoin sopi aikataulut, lähteä katsomaan Apsun [kansikuvassa vasemmalla] sählyturnauksen pelejä. Niitä oli kaksin kappalein. Ja niinhän siinä kävi, että jossain välissä mummi vähän pyyhki roskia rillien takaa. Mikä lie roska siellä Kastellin monitoimitalon pelihallisssa lennellyt?

Ja parasta oli matka tuonne turnaukseen, ja tauko pelien välissä, jolloin evästeltiin ja jolloin juteltiin. Jolloin sain olla läsnä.

Mumminelämää. 💙

 

Niitä näitä

Kaikkea muuta – muuta hyvää

Voi kunpa olisi kuva. Ei ole.  Mutta linkki reseptiin on. Pakastimessa oli pussillinen isoja katkoja, jotka joskus olen Aasia Marketista ostanut, ja unohtanut pakastimen uumeniin. Tänään vain kuukauden yliaikaisina ne sulattelin, ja meille perjantai-illan päivälliselle valmistelin. Toki oli muutakin. Mutta ei yhtäkään kuvaa… Mutta netistä löytyneeseen erinomaiseen ohjeen on linkki! Siis isoja katkoja voikastikkeessa! Voisin elää tuollaisilla ainakin viikon, ellen jopa kuukauden.

Tarkoitus oli hakea, ohimennen, päivän kulkujen ohessa, noille hyvä leipä – jostakin. Eipä sattunut kauppaa kohdalle, tai oli sen verran muuta …

”Muuta”? – Noh, parasta oli, että hain muksut iltapäiväksi meille. ”Muksut”-sanasta tuli autossa puhetta; kyselin, että mikä olisi heille paras ”yhteisnimitys”. Millaisilta heistä tuntuu olla, kun tulevat mummilaan? – Tovin pohdittuaan Eepi totesi, että ”sinähän oo sanonu, että me ollaan lellipentuja. Haluan olla lellipentu!” ja sitten Apsu, tosin harkittuaan, kuten hänelle on ominaista, sanoi, aika vakavana, että ollaan lapsenlapsia. Ja lellipentujaki. Se on hyvä. 🙂   Niin minustakin.

Lellipennut saivat sitten välipalaksi paitsi lämpimiä voileipiä, myös minilaskiaispullia. Nämähän on ihan mainioita pikkuherkkuja. Pågensin pienet Små Semle-pullat on ihan hyviä, varsinkin jos laittaa väliin vähän NUTELLAA! ja kermistä. Mielellään ihan ite! Mielellään – lapsenlapset, lellipennut, muksut, whatever  – olisivat täyttäneet vatsansa niillä!

Ehdittiin piirrellä, värittää, käydä pikaisesti Rajakylän kirjastossakin (You know, siellä oli kolme, KOLME!, Neropatin lukematonta päiväkirjaa!) ja jutella koulusta, hiihtämisestä, serkusta, Lapista…

Mummin elämään kuului myös ladulle pääseminen. Otsikkokuva Auranmajan tienoilta. Aamupäivällä helmikuun vaakasuora valo ei tuntunutkaan pahalta. Ilolle ja valolle on nyt tarvetta!

Ravintolat Ruoka ja viini

Hiutalointia

Läpi tuulen ja tuiskun …

Säätiedotuksissa on tänä vuonna (vai jo aiemmin) mainittu, että ”lunta hieman hiutaloi”. Tänään ei ole hiutaloinut! Tänään on tuiskunnut, tuullut, myrskynnyt, pyryttänyt, vihmonut. On satanut märkää räntää, pistäviä jäisiä kiteitä, isoja lumiriekaleita, vetisiä valkoisia kasvoille lätsähteleviä lumiklönttejä ja katolta tuli vielä puoli lappeellista nuoskalunta ryskyen alas. On ollut tukkoisia teitä, nuoskaisia katuja, liukkaita risteyksiä, kaistattomia väyliä.  Latuja en käynyt edes katsomassa.

Eskimoilla/inuiteilla*  on väitetty olevan 200 sanaa lumen eri muodoille. Totuus on kuulemma se, ettei ole. Mutta oululaisilla on tänään ollut varmastikin kymmeniä eri nimityksiä, ehkä myös voimasanoja on kuulunut.

Puolenpäivän aikaan kun näitä veden eri olomuotoja oli jo varsin runsaasti aistittavissa, olin juuri lähtenyt kävellen kohti ennakkoäänestyspaikkaa. Ja kun kerran olin jo lähtenyt, niin periksihän en antanut. Vaalilippuun kävin numerisen äänioikeuteni kirjaamassa. Enkä edes ihan likomärkä tunteroisen lenkin jälkeen ollut – goretex rulettaa!

Iltapäivän kirkkaan hetken aikoihin ystävän kanssa ruokatreffit kaupungilla. Paikaksi oli valittu Gaia, se uusi kreikkalainen ravintola Hallituskadulla. Siellähän Pehtoorin kanssa käytiin ennen joulua ja tykättiin paikasta ja ruoasta paljonkin. Tänään sama annos ei ollut ollenkaan niin hyvä; tammi-helmikuu ei kyllä olekaan tuoresalaatin, kurkun ja tomaatin makoisinta aikaa. No ei ruoka missään tapauksessa huonoa ollut. Ja kun ystävän kanssa on kaksistaan viimeksi käyty toukokuussa, meillä oli niin paljon päivitettävää ja pohdittavaa, jaettavaa ja juteltavaa, että ruoka jäi tällä kertaa aika lailla toissijaiseksi asiaksi.

Sitten on ollut lasten ja lastenlasten kanssa melkoista säätämistä ja sopimista tapaamisista, yhteisistä ruokahetkistä, mökkielosta, hiihtolomasta, etc. etc. Emmiliini ja vanhempansa kun ovat vieläkin Hangasojalla, mutta hiljalleen jo suunnittelevat palaamista etelään, ja meillä Pehtoorin kanssa tietysti aie mennä sitten pohjoiseen. Ja sitten tietysti Apsun ja Eepin hiihtoloma ja …. kaikenmoista muuta aikatauluttamista.

Tiedättehän, eläkeläiset aina menossa. Siihen liittyen, varasinpa meille eilen tämän vuoden ulkomaanmatkan!! On taas patikkaloman vuoro. Kunhan tämä aika huonosti edennyt hiihtokausi saataisiin pakettiin ja kilometrejä kerrytetyksi.

*Kansainvälisissä kokouksissaan eskimot ovat päättäneet käyttää sanaa inuit tarkoittamaan maailman kaikkia eskimoita. Päätös ei ollut yksimielinen, mutta enemmistön kanta voitti. Tieteellisessä kielessä käytetään yleensä sanaa eskimo, sillä se on ainoa täsmällinen sekä inuitti- että jupik-eskimoiden nimitys. (Kielikellon artikkeli)