Kun ei kerran ladulle, niin sitten kadulle ja keittiöön.

Pakkaspäivät jatkuvat, joten ulkoilua vain tepastellen kaupungin kaduilla. Piipahdus Lihamestarin putiikissa. Hain huomista ankkaruokaa varten fileet, ja samalla pari paistovalmista karitsanjauheliha-parmesaanpihviä. Ne olivat vähän täydennystä (lähinnä Pehtoorin lautaselle), sillä tänään menussa Melanzane alla parmigiana, munakoisovuoka (tällä kertaa Valion tapaan).

Tyttären lemppariruokaa, ja kyllä se meillekin maistuu. Ei mitään kevyttä vegeherkkua, vaan juustoa ja voitakin kuluu tätä tehdessä ihan syötäväksi asti. Ja onhan se hyvää. Ei kovin kuvauksellista 😀 , mutta laitanpa silti annoskuvan. Lämmittävää ja täyteläistä, oikeastaan hyvinkin talvista ruokaa, leivinuunissa muhii maukkaaksi.

Jälkkäri olikin sitten vain pieni ”leivos”. Alkon uusimmassa Etiketti-lehdessä oli resepti, joka kiinnitti huomion siksikin, että näiden pikkuherkkujen valmistamisessa ei tarvita uunia – ajattelin, että voisi olla sellainen simppeli mökkiruoka. Tölkkimangoja ja digestivejä kun voi pitää varuilta kaapissa. Ja limeä! Pidän limejälkkäreistä vielä enemmän kuin sitruunajälkkäreistä… Lisäperuste näiden testaamiselle oli myös se, että sopivat varmasti myös pääsiäispöytään.

Oli helppo ja nopea tehdä. Ei mikään gastrominen riemuvoitto, mutta oikein mukavia pikkuherkkuja. Pakkasesta voi tarpeen vaatiessa ottaa tarjolle…

Jäädytetyt mango-raejuustokakkuset (Etiketti-lehden resepti KLIKS)

Vaikka minulla on muutama hyllymetri keittokirjoja ja iso tiedostokansio netistä, blogeista ja erilaisilta ruoka- ja tuotesivustoilta poimittuja reseptejä, niin aika usein piipahtelen juuri Valion ja Alkon resepti-sivuilla, niin ja Marttojen!  Tai satun niille, jos etsin jotain tiettyä ohjetta…

Varsinkin Valion sivuilla on simppeleitä perusruokaohjeita, joihin Pehtoori tukeutuu niinä parina kertana vuodessa, kun kokkailee koko päivällismenun minulle ja/tai perheelle. Alkon reseptipankista löytyy vähän haastavampia, erilaisiin juhliin sopivia juttuja. Ja Martoilta säilöntää ja suomalaisia perusruokaa.

2 Comments

  1. Todellakin,Valion sivuilta etsitty esim.salaattiohjeita ja niitä sitten sovellettu omien makujen mukaan.Hyviä ovat Valion ja Alkon ohjeet-kiitos niistä!

    1. Olemme siis samoilla reseptiapajilla olleet. Noissa molemmissa on vielä se hyvä, että siellä on aina uusi ajankohtaisia, ruokavuoteen ja vuotuisjuhliin liittyviä juttuja. Esim. monet joululeivonnaisideat on tullut Valion sivuilta löydetyksi.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.