Vielä tällaista hiljaiseloa, vähän matalalentoa. Kotoilua ja kutoilua. Kuvaamistakin, vähän. Kuvien parissa parissa paljon enemmän. Muistikuvien, muistojen ja kuvien.

Pakkanen (- 20 C tänäänkin) pitää olemisen sisätiloissa. Enimmäkseen. Toki minulle opetettiin jo Torniossa, ammattiopistossa vuosia sitten valokuvausta opetellessani, että aurinkolaskuvat ovat ”so last season”, mutta entäs sitten, so what. Aurinkolaskut ja niiden kuvaaminen ovat joskus tarpeen. Niin tänäänkin.

Sitä paitsi. Niin vähän kuin kristallisesta helmikuusta pidänkin, niin ainakin tänään oli ihan mahdottoman kaunista.

Siitä huolimatta, että pakkasen kiusaama ulkoilusää ei ollut mieleiseni (tiedättehän, minun ikiaikainen Februarfobiani!), niin Hartaanselällä, Oulujokisuistossa, alakanavan huudeilla, Tervaporvarinpuiston rannassa… siellä missä olin kävelyllä iltapäivällä, oli tavattoman kaunista ja rauhallista, rauhoittavaa.

Rauhoittavaa oli myös piipahdus ystävän luona. Voisinpa väittää, että yhdessä sureminen auttaa. Puolin ja toisin. Onhan ilokin ollut kaksinkertaista, tai nelinkertaista, miksei sitten surun jakaminenkin?

Illansuussa Pehtoorin kanssa söimme tavattoman hyvin (puolivalmiita blinejä ja muikunmätiä Kauppahallista, etc.), nautimme erinomaisen valkkarin, ja torkuimme takkatulen ääressä.

Kyllä tämä taas tästä.

 

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.