Reija

Vuono on valmis!

Viimeistelykylvystä kuivunut uusi kaarrokeneuleeni on valmis! Enkä edes mokannut tuon viimeistelyn kanssa, kuten syksyllä Miniän Issikka-jumpperin kanssa kävi.

VillaUnelmia-neulesivustolta löysin tämän mieluiseni ohjeen. Vähän perus-Riddarin -tyylinen, mutta ehkä vähän keveämpi kuvio. Kaarroke on melkein koko ajan kolmella langalla rinnakkain neulottava, mutta silti varsin joutuisasti ja sujuvasti kulki. Tästäkin, kuten ihan ensimmäisestä (omasta) riddaristani, halusin vähän ohjepituutta pidemmän. Näin lämmittää lantion seutuakin, ja ohut tuulitakki mahtuu kunnolla alle.

Ja Lettlopista halusin tämän paidan neuloa. Se on islantilaislangoista suosikkini, ja siitä tulee just hyvä ulkoilupaita kevätladuille ja syksyn patikkapoluille. Tein vielä tavallista isomman koon (M), mutta ohjetta ohuemmilla puikolla (4), joten siitä tuli aika ”tiivis”. Lankojen värit: Tiili (9431), Pinkki (1412), Tummanharmaa (0058) ja pohjaväri on Vaaleanharmaa (0054).

Millehän sitä nyt alkais?

Kaikenlaista pöhköilyä!

Olen kehittänyt uuden hiihtotyylin! Ei mitään perinteistä pakertamista, saatikka vauhdikasta luistelua, vaan suksikävelyä luistelu-uralla! Olosuhteet vaativat muuntautumiskykyä.

Toki jo lähtiessä arvelin, että eilen illalla alkanut myrsky, joka jatkui pitkälle yöhön asti, oli saattanut roskata latua. Mutta jollain kummallisella logiikalla päättelin, että jos menen ladulle, jonka varrella on vähän havupuita, vältyn hiihtämisen vaaralliseksi tekeviltä kaarnan palasilta, havuilta ja neulasilta. Muutama pienikin risu tai kaarnahippu kun saattavat tökätä sen verran, että kaatuminen on todennäköistä.

Siispä päätin lähteä Pyykkäriä (Pyykösjärvi) kiertämään – siellä kun on nuorta tiheää koivumetsää, eikä siellä metsä ole ihan latu-urassa kiinni. Ja hah! Eihän se mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Kyllä olin hämmästynyt, että siellä sittenkin on myös huvapuita! Vaikka niillä kymmenillä kerroilla kuin siellä olen viime vuosina ollut, en ole niitä mitenkään hoksannut. Ja kyllähän ne koivut sotkevat ihan yhtä lailla! Ehkä enemmänkin.

Kuitenkin päätin suksilla päivän urheilusuorituksen tehdä. Pöhkö!

Aika monta kilometriä luistelu-ura olikin aika lailla roskaton, joten siinä sitten tavissuksilla lykin menemään. Tulipahan olkapääjumppaa tehtyä ihan huolella. 😀 Ja välillä käveleskelin sukset jalassa.

Kaikenlaista hulluutta se endorfiiniriippuvuus saa aikaan! Tai ehkä mun kohdalla on enemmän kyse ulkoilma- ja ulkoiluriippuvuudesta kuin mielihyvähormonin pakonomaisesta hankkimisesta. Ei ainakaan tämänpäiväisellä räpeltämisellä paljon endorfiinia tullut tuotetuksi. Mutta tunteroinen kuitenkin ulkona liikuttua. Ja sillä hyvä. 😀

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Viininmaistelun ja yhdessä syömisen ilosta ja opista

Rypäleteemaiset maistelut, joita meidän viinikerhon kanssa on viimeisen parin vuoden aikana taas harrastettu (esim. meillä viime talvena rypäletestissä Albarino/Alvarinho ja Tempranillo ja kesällä kesäviinit rose 😀 ja Malbec) jatkuivat eilen: Trebbiano di Lugana ja Piemonten Nebbiolo (= Barolo). Siis kaksi pienehköä viinialuetta Pohjois-Italiasta. Lugana on Gardajärven eteläpuolella (Lombardian ja Veneton viinialueiden rajan molemmin puolen) ja Barolo Piemontessa.

Luganan viineistä moni ei ole kuullutkaan, eikä niitä paljon Suomessa ole myynnissäkään. Tällä hetkellä näyttää olevan neljä valkoviiniä, myös eilen suuren suosion saanut Zenaton Lugana Riserva (40 €) ja vähemmän kypsytetty San Benedetto (alle 19 €). Eilen viini(n)ystävät olivat positiivisesti yllättyneitä näistä aika tuntemattomista viineistä. On kyllä hyvä muistaa, että olin tilannut paljon keskimääräistä kalliimpia Luganan Trebbianoja, joten pisteet korrelloivat myös ykköslaadun ja hinnan kanssa. Tosin halvin Lugana (Vigne di Catullo) sai parhaat pisteet. Siis maistoimme tämän viinin parhaimmistoa, joten onneksi olivat myös hintansa väärtejä.

Myös punaviinit olivat kalliita, tosin eivät vuosikerta-baroloiksi. Baroloja pitää kypsyttää vähintää viisi vuotta, jotta tiukat tanniinit antavat vähänkään periksi, nuorena nebbiolot ovat aika tiukkoja eikä makupalettikaan ole kovin laaja.

Ei ole tainnut koskaan sattua kohdalle oikein vanhaa, (yli 15-vuotiasta) huippuBaroloa. Olen/ollaan aina pidetty sitä vaikeana – ja kalliina – viininä, joten ei ole paljon kokeiltu. Eilen sitten kolme eri-ikäistä, joista vanhin (2012), muttei kallein Virna keräsi eniten pisteitä. Pidin siitä aika lailla, se oli hienostunut, intensiivinen, tyylikäs, ja jäi kyllä sellainen olo, että paranee varmaan vielä vanhetessaan. Ks. Alkossa myytävien Barolojen listaa, ja hintoja!

Eilisen illan viinien hintataso oli paljon korkeampi kuin mitä kotiin tulee ostettua. Mutta tässäpä onkin yksi hyvä syy maistella ja testailla viinejä yhdessä. Eilen nautimme melkein kaikki kuusi pulloa tyhjiksi, ja hinta/maistelija-ruokaviinin nauttija oli 27 euroa, millä saa ravintolassa kaksi lasillista hyvää (ei näiden veroista viinilasillista).

Emme kerää kolehtia illan lopuksi, vaan meillä on jo vuosikymmeniä ollut yhteinen tili, jonne jokainen laittaa kerran kuussa 20 euroa. Siinä se menee Unicefin, Punaisen Ristin ja Planin kuukausilahjoitusten kanssa samaan aikaan. Tämä tosin vain omaksi iloksi. Ja koska meillä maistelut harvoin kustantavat näin paljoa, niin meille kertyy aina matkakassaa (esim. viime syksyn Helsingin reissu ravintolaillallisineen, teattereineen) tai juhlaillallisia (kerhon tasavuosijuhlat) Oulun fine dining -ravintoloissa. Ja edelleenkin parasta on yhdessäolo.

Trebbiano di Lugana ja Piemonten Barolo -maistelu 28.1.2024

Zenato Lugana Riserva 2020 (40 €) (Vinello) 9-
Kuiva, keskihapokas, vaniljainen, trooppisen hedelmäinen, kukkainen
(Huom. Lombardia)

Allegrini, Lugana Oasi Mantellina 2022 (Alko) (30 €) 8+
Kuiva, hapokas, valkoherukkainen, kukkainen, paahteinen

Tenuta Roveglia, Vigne di Catullo Lugana Riserva 24,50 € (Vinello) 9
Kuiva, täyteläinen, aromaattinen, valkoherukoita, akaasiaa, lime, omena

D. Vajra, Barolo Coste di Rose 2018 (Alko) 65 € 8

Keskitäyteläinen, tanniininen, mesimarjainen, mustikkainen, karpaloinen, yrttinen, mausteinen, tamminen

Pirkka Barolo Riserva 2016 33,30 € (Alko) 8
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapankirsikkainen, puolukkainen, karpaloinen, viikunainen, kevyen nahkainen, mausteinen, tamminen

Virna, Barolo del Comune di Barolo 2012 (Alko) (57 €) 8½
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kypsän puolukkainen, hapankirsikkainen, herukkainen, kevyen viikunainen, mausteinen, tamminen

Talvimenu

Italialaisen lihapadan (= Ragu) ohje on täällä. Tein kaksinkertaisen annoksen (nestettä ei olisi kannattanut laittaa kaksinkertaista määrää) ja pata sai muhia koko iltapäivän leivinuunissa, hyväähän siitä tuli. Ja toisin kuin viinit, tämä oli varsin edullinen ruoka yhdeksän hengen porukalle. Porkkanarisoton (jossa oli hippusen liian vähän suolaa ja aivan liian vähän parmesaania) ohjetta olenkin toistuvasti täällä suositellut. Sopii jouluun, pääsiäiseen, syksyyn, talveen, ja miksei kesäänkin.

Ja ne Pakkasen parmesaanikeksit – niiden ohjeen olen saanut Outi Pakkasen FB-sivuilta. Niidenkin ohje tässä ohessa.

Juustot tilasin Helsingin juustokauppa Rolling Cheesesta. Tämän kaupan tuotteisiin tutustustuttiin mökillä vuodenvaihteessa. Taas yksi muisto joka saa silmät kostumaan. Tilausjuustot tulivat kotiovelle perjantaina ihan kuten olin tilannut – ja kyllä ne olivat erinomaisia. Gorgonzola Dolce oli ihan ehdoton suosikkini noista. Parempaa kuin jätski! Syntisen hyvää!

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Talviviinejä, italialaisia herkkuja, vaalistudio ja paljon muuta

Talvisia viinejä Italiasta, ja niille passeleita ruokia tämän illan menussa. Meitä oli yhdeksän yhteisen pöydän ympärillä.

Katseltiin me välillä vaalistudiotakin, mutta kuitenkin viini ja ruoka saivat pääosan huomiosta. Ja yhteinen höpöttely.

Välillä jotain vähän enemmänkin … Onneksi ovat nämä ihmiset, nämäkin.

Illan viineistä ja tarjottavista tein Power Point -koosteen. Klikkaile tästä.

Click to access Talviniit_RS_2024_1.pdf

Palaan arvosteluihin ja resepteihin huomenissa.

Niitä näitä

Maistelujen ja vaalien aattona

Kiireetön päivä on ollut. Vaikka olen aika paljon puuhastellutkin. Nimenomaan puuhastellut.

Huomenna meillä on viinikerhon maistiaiset. Valitettavasti oli monien päällekkäisyyksien vuoksi järjestettävä vasta huomenna. Siis mun/meidän huki järjestää. Ja kyllä on ollut vaikea päättää teemaa. ”Talvimaisteluksi” sen sitten nimesin. Sellaisia enimmäkseen talveen sopivia viinejä on 3 + 3 ehdolla. Julkistan ne vasta huomenna, koska meillähän maistelut on aina sokkona. Teemaa saatikka viinejä ei paljasteta etukäteen.

Menukin on aika talvinen. Ja sitäkin olen valmistellut etukäteen.

Mm. juuritaikinasämpylöiden koe-erä.

Meriläisen leipomon juuri-pakastetaikinapaketti on ollut jo kuukauden tai pari pakkasessa. Eilen otin sulamaan jääkaappiin, tänään paketin toisesta pussillisesta leivoin ensimmäisen koe-erän. Yhdstä pallurasta tulisi uusipellillinen pizzapohjaa, ja se riitti hyvin neljään sämpylään. Ehkä pikkuisen kauemmin olisi kannattanut paistaa, mutta kyllä nämä hyvälle maistuivat.

Ehkä huomiseen maisteluun kuuluu myös vähän vaalistudiota. Sattuupa sekin huomiselle. Huomenna vasta äänestämäänkin, ihan virallisesti virallisena äänestyspäivänä näin presidentin vaaleissa. Meillä kun vapaus valita myös äänestyspäivä. Näinä aikoina vapaus valita on arvossaan. Eikä se koske vain päivää, milloin äänestää, vaan nimenomaan vapaus valita ketä äänestää.

Tässä presidentinvaalien aikana – samaan aikaan, kun on väistämättä seurattava sekä Venäjän että USAn presidentti-instituutiota, vaaleja ja vaalivapautta, on tullut mietityksi, kummastelluksi suurvaltojen kansalaisten kohtaloa ja mahdollisuutta (tai sen puutetta) valita valtionpäämiehiä.

Venäjällä, jossa EI ole vapautta valita ja jossa ollaan kaukana mistään demokraattisesta kansanvallasta, presidentti on voinut kahmia diktatorisen vallan itselleen ja aiheuttaa mittaamattoman määrän kaikkea mahdollista pahaa pyrkiessään tsaristisen ajan rajoihin ja kansan alistamiseen kuriin ja kurjuuteen.

Ja sitten Atlantin takana, jossa Amerikka on ”vapauden aatteen” lävistämä, ainakin sellaisena esiintyvä, kansa ehdoin tahdoin ja vapaasta tahdostaan on valitsemassa toistamiseen presidentiksi miehen, joka ei todellakaan ole mikään kunnioitettava, vakaa, viisas valtiomies. Surullista tässä on juuri se, että tämä kertoo amerikkalaisista aika paljon…

Toivottavasti suomalaiset äänestävät, kun kerran on vapaus ja on mahdollisuus valita. Valita viisaasti.

Niitä näitä

Tulehen tuijotellen

Aktiivisuusranneke näyttää mitä alhaisimpia lukemia. Saa se välillä näyttääkin ihan mitä huvittaa.

Jos se kerryttäisi lukemia tai reagoisi liikkeeseen käsissä (neulominen, koneella kirjoittaminen, kuvaeditointi, perjantaisiivous, surffailu, ruoanlaitto) niin se näyttäisi aika paljon. Mutta ei näytä. Ihan sama.

Aika paikallaan siis. Takkatulen ääressä on ollut hyvä.

Niitä näitä

Suru puserossa – hajamietteitä

Suru puserossa, – mistähän sekin sanonta on tullut. Olen neulonut surua puseroon. Miettinyt surua.

Surullahan on kuulemma erilaisia vaiheita (sokki, reaktio, käsittely, hyväksyminen), – enpä ole osannut koettuja suruja ja niiden vaiheita noin lokeroida. Mutta ehkä se kauniisti melankolinen, levollinen, muisteleva surun vaihekin vielä tulee. No vielä ei ole näkyvissä.

Entäs kun sanotaan, että suru on silmissä, suru on hartioilla, suru on sielussa? Miten se suru näkyy silmistä? – Eihän se tarkoita vain kyyneleitä tai valvomisesta ja itkemisestä punaisia silmiä, väsyneitä luomia, mustia renkaita silmien ympärillä? Millaiset ihmisen silmät ovat silloin, kun niissä on suru? Ja eikös vain olekin vähän eri asia, jos joku on ”surusilmäinen”?

Entäs suru sielussa? – Onko ihminen, jolla on suru sielussa, apaattinen, voimaton, syvissä vesissä kulkeva, passiivinen, katkera, kaipaava…

Kun suru ´tuntuu sydänalassa´, niin missä se oikeasti silloin tuntuu? Sehän on oikea fyysinen tunne, ei varsinaisesti kipu, ei ainakaan kova, mutta se ei ole vain mentaalinen tunne, vaan myös kehollinen aistimus. Eino Leinolle suru on ”sylkytystä sydänalassa” …

”Ei hyvä hylätyn kauan, liikutella lieden puita. Vesi silmihin tulevi, pää käsiin tuiskahtavi, kurkussa korina käypi, sylkytys sydänalassa.” [Eino Leino, ”Tuijotin tulehen kauan”]

”Sylkytys” kuulostaa kyllä rytmihäiriöltä tai lisälyöntisyydeltä. Mutta ainakin minulle suru sydänalassa on eri kuin rytmihäiriö-tuntemus. Huolikin voi olla sydänalassa, eikö vaan? Mitäs muita tuntemuksia siellä voi olla?

Joku syö suruunsa, joku juo suruunsa. Kiukkuun ja ahdistukseen voi kyllä syödä, ja lohtupulla on tarpeen usein, mutta mutta… On kyllä ollut sellaisia vaiheita elämässä, että on tullut syötyä ihan vaan hillittömään, pitkäaikaiseen väsymykseen, ja juominen kuuluu kyllä enemmän iloon ja juhlaan kuin suruun, joten surun kanssa näillä ei ainakaan omakohtaisesti ole juuri tekemistä.

Siten olen ajatellut, että suru on elettävä, – ennemmin tai myöhemmin. Aattelen niin, että antaa sen surun olla. Että sen kanssa on vaan elettävä. Vähän sellainen ajatus, että se kuluu ajan kanssa pois; itku huuhtelee, juttelu murentaa, lopulta hyvät muistot tukehduttavat koko ison ikävän.

Isovanhemmuus

Mummilassa, Koiramäellä ja pizzalla

Viikonloppuna lapsenlasten kanssa näimme aika vähän, ja viimeisen kuukauden aikana on muutenkin nähty paljon tavallista vähemmän ja kun tuntui, että nyt olisi tarvetta heidän kanssa vähän touhuta ja jutella, hain heidät äidiltään koulupäivän, puolenpäivän, jälkeen. Ei ollut suunniteltuna mitään erityistä humputtulua, oltaisiin vaan yhdessä. Ehkä luettaisiin, ehkä pelattaisiin, ehkä tehtäisiin temppurataa, ehkä rakennettaisiin majoja, ehkä leivottaisiin pizzaa tai pullaa, ehkä käytäisiin ulkona tai jotain, ja höpistäisiin siinä ohessa.

Aika pian Apsun kanssa ruvettiin kirjahyllystäni hakemaan opuksia, joissa olisi kuvia Tervahovista (josta kyseli jo launtaina ruokapöydässä) ja muusta menneestä. Ja siinä selitellessäni muistin, että jossain on myös Mauri Kunnaksen ”Koiramäen Suomen historia”.

Olen ostanut sen heti sen ilmestettyä (2017?), jolloin Apsu oli vasta 2-vuotias ja tullut vain itse lukeneeksi. Vaikka suunnilleen kai kaikki Kunnaksen kuvakirjat olen omille tai näille pienille joko ostanut tai ollaan kirjastosta lainattu, tämä on jäänyt katveeseen, mutta tänään!

Nyt pitää kyllä lukea uudelleen, että osaa pojan kanssa siitä jutella 😀 Ei Eepi saanut veljestään kaveria ”ravintolakadun” perustamispuuhiin, kun tämä uppoutui kirjaan ja välillä vain kysäisi: ”Mummi, mitä on katovuodet”, ”Mitä tarkoittaa nuijasota”, ”Noitavainot? – Mitä ne on?” – Siinäpä sitten historian popularisointia opettanut mummi koetti parhaansa mukaan selittää kahdeksanvuotiaalle. 🙂

Apsulla alkaa historia nelosella, siis vasta parin vuoden päästä, mutta todella toivon, ettei kouluopetus sammuta kiinnostusta menneeseen. Matikka tuntuu nyt olevan liikunnan ja käsitöiden lisäksi kiinnostava juttu, mutta mahtuuhan tuohon ”palettiin” hissakin ihan hyvin.

Eepille luonto ja eläimet ovat tärkeitä ainakin nyt. Tinttien laulukin me kuultiin pihapuissa kun oltiin lähdössä kaupungille pizzalle. Da Mariossa käytiin vuosikymmeniä sitten omien muksujen kanssa, sinne tänäänkin. Se on siitäkin hyvä paikka lasten kans, että siellä on valtava akvaario – mikä kiehtoi Eepiä kovastikin: ”Jos nuo kalat kerran nukkuu tuolla, miksei ne laita silmiä kiinni?”

Humputtelua siis kerrakseen ja pikku kakkosen aikoihin sitten jo kotiin paluu…

Olipa mukavasti historian havinaa, iloa ja valoa mummin ja papan päivässä.

Muistikuvia

Laskutushommia

Muistikuvien viimeinen(?) laskutus tänään. Ja muutama karhukirjekin vielä.

Nämäpä ovat sellaisia hommia, jotka tässä mun ”ammatillisen” valokuvaustoiminnan parissa ovat olleet kaikkein ikävämpiä.

Mukavinta on ollut kiertää kuvaamassa Oulua ja Oulun seutua sekä Saariselkää ja Lappia ja tehdä niistä kuvista kortteja ja kalentereita. Kuvaukset ravintoloiden somemarkkinointia varten ovat myös olleet mieluisia.

Enimmäkseen mukavaa oli myös kuvata, editoida ja saada julkaistuksi kuvatoimisto Vastavalon myyntisivuille noin 2000 kuvaa – toki niistä on vain alle 10 % tullut myydyksi: joko suoraan Vastavalon kautta tai esim. Oulun Liikekeskukselle, yhdelle matkailuyritykselle, muutamiin lehtiin ja mainosjulkaisuihin (referenssejä) tms.

Mutta laskutus on vain koneella istumista, kirjaamista, luettelointia, tiliöintiä – ja karhuamiset! Auts! Ei ole mukavia ne, – saatikka että olisivat millään muotoa luovaa puuhaa.

Kalenterimyynti (sentään joitakin satoja yhteensä monien vuosien aikana) on se ainoa, jonka vuoksi olen muutamia karhukirjeitä joutunet tekemään. Yleensä ne ovat tuottaneet tulosta, ja unohtunut lasku on heti maksettu ja vielä pahoiteltu unohtumista, mutta sitten on pari tapausta, joista parinkympin kalenterin hintaa en ole saanut. Minä kun olen luottanut tilaajiin, enkä ole lähettänyt ensin laskua ja sitten vasta kalenteria, vaan samassa paketissa olen ne toimittanut perille.

Muutamien turhien muistutusten jälkeen olen parin kalenterin hinnan sitten joutunut kirjaamaan tappioksi. Ja vähän hyväuskoisuutta ja luottamusta olen kyllä myös siinä samalla menettänyt.

Kaksi tällaista tapausta vuosien varrelta on jäänyt erityisesti mieleen: toinen kalenteritilaaja, joka ei koskaan maksanut kolmea tilaamaansa kalenteria, asuu/asui Oulussa, ja kun hän kolme, neljä vuotta sitten Oulu-kalenterit tilasi, hän kirjoitti minulle pitkähkön kirjeen, jossa kertoi niin ihailevansa ottamiani Oulu-kuvia, olevansa iloinen, että vihdoinkin sai ostaa kotikaupungin kalenterin, antavansa sellaiset joululahjoiksi vanhalle äidilleen ja Oulusta pois muuttaneelle pojalleen, ja selitti kaikkea muutakin. Ei hän sitten sen jälkeen kirjoitellutkaan enää mitään, ei maksusummaa pankkitililtään, ei vastauksia useisiin posteihini, ei tekstareihini. Kävin jo katsomassa talon, jossa hän asuu, mutta en kuitenkaan koskaan mennyt soittelemaan ovikelloa tai ryhtynyt muihinkaan perintähommiin.

Toinen kalenteria koskaan maksamaton tilaaja parin vuoden takaa oli Lounais-Suomesta. Hänellekin lähettelin maksumuistutuksia, saamatta koskaan mitään vastauksia. FB:stä kävin hänenkin profiilinsa katsomassa, ja sen vuoksi sitten vielä googlettelinkin ja hänestäpä löytyikin pari lehtijuttua. Ja syy kalenterilaskun maksamattomuuteen selvisi. Tämä naishenkilö kun kärsi silloin ja tod.näk. ed. pitkää vankeusrangaistustaan kavalluksesta.

JOS ikinä enää ryhdyn postimyynnissä tuntemattomille myymään kalentereita, kortteja tai mitään muutakaan kuvatuotteita, teen niin, että paketti lähtee vasta sitten kun maksu on tilillä.

Postauksen kuvat olen ottanut neljä vuotta sitten ( 27.1.2020 )Kaunispäältä.

Otsikkokuvan nimeksi (Vastavaloon pitää aina otsikoida kuvat)

olen laittanut ”Lupaus”.

Nyt en antaisi samaa nimeä.