Reija

Home Reija (Page 521)
Showing: 5201 - 5210 of 6 406 RESULTS
Yliopistoelämää

Opiskelijana

Yöpakkanen, eikun pakkasyö. Mutta kaunis aamu. Silti en kävele Linnanmaalle, vaikka niin olin aikonut. Lorvailua aamusella.

Mutta tänään todellakin aloitin ne taidehistorian opinnot, joista olen viime vuosina täällä Temmatussakin höpötellyt – – ja olenhan jo perusopintoihin kuuluvan kotimaan ekskun suorittanut, tosin vain satunnaisena matkustajana (Ars longa, vita brevis -turneen tunnelmat täällä). Mutta siis tänään klo 10.15 istuin 35 muun opiskelijan kanssa luentosalissa valmiina aloittamaan syyslukukauden kestävän ”Johdatus taidehistoriaan” -luentosarjan. Yksi lemppariluentosaleistani, ja minä istun ”siellä toisella puolen”.

En voi mitään, mutta katson, tarkkailen, miten kollega, ystäväni, aloittaa luennon. Kuuntelen hänen sanomistaan, aloittamistaan, sanavalintojaan, oppimiseen motivointiaan. Se mitä kadehdin, on hänen rauhallinen tapansa puhua, pieni viehättävä lounaismurteiden aksentti puheessaan. Hänelle tuskin kukaan koskaan  sanoo luennolla niinkuin minulle joskus etupenkin pojat ovat huomauttaneet ”hengitä välillä”.

Yritän olla mahdollisimman huomaamattomana, kuitenkin oman oppiaineen opiskelijat hoksaavat ”sinä täällä??”.  Istun luennolla ja opin. Mietin, miten aika kuluu paljon hitaammin ”pulpetissa” kuin ”kateederilla”. Eikä tarkoita, että olisin pitkästynyt, mutta luennoidessa puolitoista tuntia ei tahdo minulle koskaan riittää. Mietin muistiinpanojen tekemistä, mietin, miten opettajan on hyvä sanoa sanottavansa, jotta olennainen erottuisi. Ehkä tällä eka kerralla opinkin enemmän luennoimisesta kuin taiteen tutkimisesta. Vaikka siitäkin niin paljon, että ensi maanantaina menen mielelläni jatkamaan.

____________________

Petäjäveden kirkko pari vuotta sitten ekskursiolla – opiskelijana silloinkin. Tai ainakin satunnaisena matkailijana.

 

Niitä näitä Valokuvaus

Taidetta koteihin vol. III

Taidetta. Päivä on mennyt taiteen parissa. Tai nyt ihan taidetta, mutta taulujuttuja.

Pyöräilin aamupäivällä rakentajamessuille Oulu-halliin, jossa oli muutakin kuin metrilakuja ja ompelukone-esittelyjä. Talopakettien lisäksi ihania mattoja, tauluja (ei hääppösiä), mutta myös ständi, jossa esiteltiin suurkuvatulostuksia (artwall.fi).

Meillä kun nyt näiden mööbleerauksien jälkeen on vielä seiniä tyhjillään, olisi pari taulua/julistetta/isoa kuvatulostusta hankittava. Niinpä olen pari tuntia selaillut kuva-arkistojani, olisiko niissä sellaista kuvaa, jossa olisi sinistä ja ruskeaa, josta kehtaisi teetättää 100 x 150 cm suurkuvan telkkarihuoneeseen sohvan päälle.

Naantalin aamusta olisi hyviä kuvia, mutta ei ne oikein käy.  Alpeilta on oikean värisiä, ihan kelpo otoksia, niistä joku ehkä sopisi paremmin. Ehkä. Ja Raumalta olisi yksi hyvä kuva, mutta miksi meillä olisi kuva Raumalta kotimme seinällä. Kuvassa pitäisi olla jotain henkilökohtaista, jotain ideaa. Jotain joka liittäisi sen tähän kotiin. Kukkakuvia? Niitä riittäisi. Ja ruokakuvia. Mutta enhän nyt voi jotain jälkkärikuvaa läsäyttää telkkarihuoneen sohvan päälle.

(Klikkaile kuvia isommiksi, ovat vähän parempia siten.) 

Viime kesän Toscanan kierrokselta on muutama hyvä, mutta kun Festan oven rullaverhon jo teetätin sieltä otetusta kuvasta. Ja lisäksi San Gimingnanosta on jo kaksi pientä canvas-taulua tehtynä. Lapista on kuvia, mutta ne kuuluu mökille, ei tänne Rantapeltoon. Sitten minulla on paljon ikkunoiden ja ovien kuvia. Niitähän on blogin bannerikuvinakin ollut usein. Mutta kun ne ovat – ainakin parhaat niistä – pystykuvia, ja sohvan päälle pitää saada vaakakuva.

Kääpäkuvia on niin paljon, että erilaisilla käävillä voisi tapiseerata vaikka koko huushollin. Ei innosta. Vois tulla vähän metsäläisolo.

Mandariinipuustani otin äsken kuvan. Se voisi olla sisustustaulu, mutta vihreä ei käy!

Rakentajamessuilta ajelin hautuumaan kautta, ja yksi siellä ottamani penkkikuva voisi olla harkitsemisen arvoinen, ja muutama muukin penkkikuva voisi olla aika hyviä… mutta nekin vihreitä. Eivät sinisiä ja ruskeita. Siis ajelin lyseolle, jossa on taidemyyntinäyttely.

Siellä oli satoja tauluja ja muutama niljakahko kauppias; eivät minua todellakaan taulut eivätkä kauppiaat innostaneet. Poljin kotiin. Eikä tästä nyt tämän valmiimpaa sitten ole tullut. Sunnuntai taiteelle, – ihan turhaan.

Pesin sentään kaikki ulkoilukamppeeni. Eli ei ihan tyhjäntoimitussunnuntai.

Niitä näitä

Laidunkauden lopettajaiset, rapukestit, myöhästyneet synttärit…

Yritimme parhaamme… Eikä se varmaankaan ihan huonosti mennyt.

Rapukestit, mummun synttärit, nuorison ruokkiminen (ehkei ihan pelkkää nälän poistamista ? ;)), kesän lopetus…

 

Saaristolaisleipä oli parempaa kuin viimeksi, paistoin vähemmän.

Jokiravut pieniä, mutta Pykeijan tuliaiset olivat huippuja. Liekö piankin ajeltava Pykeijaan? Pelkästään kuningasrapujen takia kannattaisi.

Eikä luomupihveissäkään valittamista.

Nuoria, molemmat kavereineen, sisar ja mummu samassa pöydässä. Höpötellään, muistellaan, ollaan, – puhe pulppuaa, eikä kukaan huomaa, kuinka minä pyyhin kulmiani, hiljaa mietin ja hiljaa olen lähellä kyynelehtiä pelkästä ilosta: tässä ja nyt. Ei tarvinne selitellä.

 

 

Niitä näitä Vanhemmuus

Niin paljon hyvää …

Perjantai! Ja aurinko!

Elämä on!  Elämä on ollut ihan mukavaa tänään. Tänäänkin.

Ensinnäkin. Löysin rannekorun, joka on ollut hukassa kalaaseja edeltävältä ajalta. Kalaaseihin olisin sen tarvinnut, en löytänyt. Muistin, että se oli ranteessa työlounaalla edeltävänä torstaina, mutta mihin siinä välissä sujautin sen? Essun taskuun! Festassa on essu, ja sen taskuun. Tänään se essu sitten käytössä. Siellähän se rannekoru.

Ostin rannerenkaan ja sormuksen (Calvin Klein) kun kävimme tytärtä Strasbourgissa katsomassa. Siksikin tärkeitä, että on muistoja niissä. Nyt ne ovat taas arjessani, juhlassani.

Söimme juuri  juhlallisesti arjessa kaksistaan. Ostin kaksi luomu-filepihviä, ja ne nautimme.  Mutta ne eivät ole raportoimisen aihe, vaan viini, jota nautimme. Argentiinalainen Malbec-rypäleestä valmistettu viini  (Domaine Jean Bousquet Reserva Malbec) on todella hyvää. Siinä on kirsikan tuoksua ja makua, ehkä vähän suklaata, ei kiristäviä tanniineja. Makoisaa, pitkän jälkimaun viiniä. Etiketissä vuoria, ja sehän patikoijan mieltä ilahduttaa. Hinta ei ole ihan edullisin (16 euroa), mutta on sen väärti. Pienestä ilo. (Viinikaapimme ovessa on tämä:))

Toinen uutuusviini, joka testattiin viime viikonloppuna mökillä, kuuluu meillä jo nimensä – ja nimenomaan sen – vuoksi talon viineihin, on Lindemans´n Pinot Noir. Lindemans´n pinot noiria ei ennen ole Suomessa ollut saatavana, ja tämä oli iloinen yllätys. Talon shiraz on ollut taattua laatua, jopa tömppöviininä, samoin cabernet sauvignon, mutta chardonnay ei ole enää vuosiin runsaan tammensa takia meille maistunut. Early harvest valkoinen ja punainen ovat sarjassaan mukavia, mutta viime kädessä olen sitä mieltä, että jos viiniä nautitaan, niin sitten ei kaloreita, eikä prosentteja lasketa. Cawarra-kuohuvasta olen muistaakseni  (täällä)  jo kirjoittanutkin. Pidän siitä, ja tästä uudesta pinot noirista. Joka ei maistu puolukkamehulle, ei ole litkua – kuten monet muut alle kympin lajitoverinsa. Aika ”helppo” punaviini. Melkein raikas, olematta turhan ohut.

Tämän päivän muita plussamerkkisiä juttuja on ollut Lamppujen saapuminen! Lamppujen isolla L:llä. Näitä on kaksi. Näitä on odotettu neljä kuukautta.

Mutta: kannatti. Pidän niistä. Kovasti. Ja ne ovat tarpeen, on jo syksy, on jo pimeä. Niihin sisältyy oikeastaan paljon enemmän kuin vain valo.

Kun Juniori maaliskuussa muutti täältä kotikotoa ja jätti jälkeensä tyhjyyttä ammottavan huoneensa, jossa seinät ja lattia näyttivät, että huoneessa oli vuosia asunut ei-niin-siisti-nuori-mies, mietimme hetken (semminkin kun se oli lyhyen ajan sisällä toinen tyhjä huone, joka tähän taloon, tähän kotiimme jäi), että entä jos myytäisiin koko talo. Mitä me kaksi näin isolla talolla, jossa on kaksi tyhjää kalustamatonta huonetta, teemme? Myydään pois, ostetaan keskustasta jostain korkealta asunto, ostetaan vaikka tyttären naapuriin valmistuvasta talosta asunto. Onhan meillä mökki, jossa saadaan olla maan päällä. Jossa on piha.

Tyttären huoneesta oli kyllä jo tehty vierashuone, mutta tytärtä lukuunottamatta siellä ei ollut ollut ketään yötä. Paitsi Elmeri. Harvalla kilpikonnalla on omaa huonetta! Mihin me tarvitsemme toisen tyhjän huoneen?

Emme sitten kuitenkaan panneet taloa myyntiin. Hyvänen aika, itse tehty talo ja pehtoorin puutarha! Festa, jossa on vietetty ja vietetään vielä monet hyvät juhlat, jossa on hyvä lukea, jossa on hulppeaa katsella elokuvia. Meillä on portaat, joilla kesällä juoda aamukahvi. Meillä on piha, jonka läpi kävellä postilaatikolle, kun on satanut ensilumen. Meillä on puut ja pensaat, jotka on pienestä asti nähty, joita on varjeltu ja hoidettu. Meillä on pehtoorin huolella hoitama puutarha. Hyvät, erinomaiset naapurit. Entäs minun rantalenkkini! Sitä paitsi minä olen asunut tässä tai tässä lähellä, kilometrin säteellä, aina, koko elämäni (miinus muutaman opiskeluvuoden Tuirassa).

Ei, ei me myydä.

Onneksi emme.

Olohuoneen kalusteet siirrettiin pojan huoneeseen (jonka pehtoori ensin tapiseerasi ja jonne laittoi uuden lattian). Saatiin telkkarihuone. Sitten olohuoneesta tuli tyhjä huone. Nyt siellä on tuolit (verhoiltiin vanhat) ja sohvat (ostettiin uusi). On tilaa lukea, on tilaa ystäville. Kirjat  siirretty pois. Nyt on tilaa – olla. Ja nyt on vielä Lamput.

Kaikella on paikkansa. Nyt on tilaa olla, nyt on pehtoorilla telkkarihuone, nyt meillä on olohuone, jossa voi olla. Useampikin kerrallaan.  Nyt on hyvä. On perjantai, aurinko, –  ja lamput.

Niitä näitä

Kohtaamisia

Tänään kohdalle on sattunut

sisälukutaidoton eläköitynyt rehtori [vaikka ennakko-odotukset eivät olleet korkeat, onnistuttiin minut yllättämään. Sanattomaksi veti.],

asiakkaita inhoava virastoihminen [mikä ihmisiä oikein vaivaa?? Eikö olisi itselleenkin mukavampaa olla mukava kuin äkeä?],

avuliaita kollegoita [tarpeellisia ovat],

iloisesti hymyileviä opiskelijoita [jos vuorotteluvapaa alkaa tympiä, pitää muistaa, että Linnanmaan käytävillä kannattaa käydä välillä käveleskelemässä],

erinomaisen hyvin palveleva kirjankaupanmyyjä [lähtikin sitten vähän lapasesta taas kirjojen osto. Ostin jopa Utrion kirjan. Ostin, ostin. Menin ostamaan Petri Tammisen pokkaria. Eikä sitten jäänyt siihen. EI, vaikka minulla lukemattomien kirjojen hyllyssä on varmaan kymmenen tai kaksikin kymmentä kirjaa!!],

työnrasittamia yliopistonlehtoreita  [ja taas:  jos vuorotteluvapaa alkaa tympiä, pitää muistaa, että Linnanmaan käytävillä kannattaa käydä välillä käveleskelemässä],

matkasta iloinen sushilounasseura [systeri on saanut matkavaihteen päälle],

melkein kaveriksi tullut entinen oppilas [eihän se kaveruus ikää katso].

 

Kyllähän se niin on, että minä tarvitsen kohtaamisia.

 

Liikkuminen Niitä näitä

Pihalla ja pilates

Tänään Oulussa melkein yhtä lämmintä kuin Lapissa, kuin Jäämeren rannalla. Aamupäivän taisi sataa, vai satoiko? Entäs iltapäivällä? Ei mitään tietoa.

Illansuussa putsailin kesäkukat kompostiin. Alkoi pihan feng sui olla enemmän ahdistava ja masentava kuin seesteisiä mielenrauhan tuntemuksia tuottava. Rupsahtaneet auringonkukat, harvaksi käyneet ja mustiksi menneet pelakuut ja japaninkellojen raadot ikkulautojen alla ja portinpielissä oli aika kantaa pois pilaamasta pihan tunnelmaa. Jos viikonloppuna hakisi jo callunat tai kanervat.

Ja äsken olin pilateksessa. Semmoisen olen aloittanut kokeeksi.  Olin eka kertaa ryhmätunnilla. Ennen kuin sellaiselle pääsee, täytyy käydä yksityisopetuksessa 2 -4 tuntia. En ollut yksityisopetuksessa, olin duo-opetuksessa. Pehtoorin kanssa kaksistaan se alkujakso tehtiin. Hankin sellaisen aloittelijan paketin pehtoorille  synttärilahjaksi; mies kun on kauan puhunut että tarvisi 3 – 5 kertaa viikossa harrastamalleen salitreenille jotain vastapainoa, venytystä yms.

Systeri kun kerran meille omia positiivisia pilates-kokemuksiaan kertoi, päätimme jotta kokeilemme. Minäkin silläkin uhalla, että se on ryhmäliikuntaa ja sidottu tiettyyn päivään ja tiettyyn kellonaikaan, mikä minulle ei ole hyvä juttu noissa liikkumisasioissa. Ja sitten vielä pelkäsin, että siellä on hoikkia, urheilullisia, notkeita, nuoria naisia  joiden kanssa tunnen itseni tavallistakin isommaksi ja kömpelömmäksi. Ryhmätunnillakin on vain viisi-kuusi henkeä, ja ainakin tänään olivat suunnilleen meitsin kaliberia, joten no problem siltä osin. Miesten ryhmässä oli ollut vähän sekalaisempaa seurakuntaa.

Neutraali asento, imprint, hengitykset, sataset, perusasiat jo tiedän. En vielä osaa. Enkä tiedä opinkokaan koskaan. Sisäistä ryhtiä kaipaan. Venytykset erityisesti hartiaseudulla, ikikipeässä olkapäässäni ja patikoinnista pinkeissä pohkeissa tuntuivat erinomaisen elvyttäviltä. Ehkä siitä tulee mun juttu. Ainakin nyt tuntuu mukavammalta kuin salitreeni, johon olen lopen kyllästynyt. Mutta jotain on olkapään ja muunkin lihaskunnon takia tehtävä. Pilatestakinhan on montaa sorttia: matolla tehtävää, pilates-joogaa, vai onko se jooga-pilatesta, ja ties mitä. Tämä jossa kävin on ns. reformer Pilatesta (Stott Pilates on kai rekisteröity juttu). Body and mind -treeniä on. Katsotaan nyt mitä tästä tulee.

 

Bloggailu

Tulosjulkistus

Neljä vuotta sitten kun aloittelin tämän bloggailun, koko kuukauden postaus oli niin pitkä kuin nykyään helposti naputtelen yhden päivän ruutuun. Ennen liuskan verran tekstiä koko kuukaudessa, nykyisin sellainen ei tavatonta päivittäinkään. Loputkin  kontrollit kirjoittamisesta hiipuneet?  Kaikkiaan olen postannut blogiini 1421 juttua. Siitähän tulisi kirja tai pari. Mutta ei kyllä olisi mitään kovin korkeakulttuuria teoksia ne.  Olisivat hömppää, hömppää olisivat.

Kommentointeja on melkein 4000, joista suurin osa on noihin Valokuvatorstain (postauksia yhteensä 112) ja Makrokuvailujen ( postauksia 19) haastekuviin. Eniten kommentteja –  yli 300 – on kirjaillut Koivu. Kaukana kärjestä, mutta selvästi kakkosena kommentoinneissa ovat Raila ja Irma, sitten Yaelian ja Taijellakin jo kymmeniä kommentteja. Sitten on satunnaisia kommentoijia suurehko joukko. Yhtä kaikki, kaikki te olette aina ilo! Tämmöiselle yksikeen jutustelijalle.

Kävijämäärät ovat olleet nousussa. Yhteensä Temmattuun on klikattu lähes 180 000 kertaa, ja siellä käyty yli 350 000 sivulla (tämä tilasto viimeiseltä kahdelta vuodelta). Se ei ole vähän se. Ja kävijämäärät ovat olleet nousussa; parissa vuodessa kävijämäärä on kaksinkertaistunut. Elokuu oli toiseksi vilkkaiin kuukausi, pikku reissut kai kiinnostivat. Eiväthän nämä mitään isoja lukuja ole. (tammikuun huippuluvut sen Kalevan jutun aiheuttamia: bloggauksestani kertova artikkeli sai Tuulestatemmattuun tulemaan yli 500 kävijää yhtenä päivänä. (klikkaamalla suurenee)

Kaiken kaikkiaan sivulla on käynyt 56 000 eri kävijää.  Enemmistö (56 %) kävijöistä on palaajia. Siis sellaisia, jotka tulevat säännöllisin väliajoin uudelleen. Joillekin se väliaika on aamusta iltaan, jotkut käyvät vain viikonloppuisin, jotkut vain töistä, jotkut kerran kuussa, mutta sitten on sellaisia jotka eksyvät blogini sivuille googlattuaan jotain. Viime aikoina eniten tällaisia ”hakuammunta”-käyntejä ovat tuoneet hakusanat Limoncello ja Rex-kakku.

Viimeisen  kvarttaalin aikana suosituimpia sivuja ovat olleet seuraavat

 

 

Vieraskirjan sivuillakin näytetään käyvän aika tiuhasti, mutta kovin harva sinne on uskaltanut mitään raapustella. ”Puumerkki ois kiva.” Ja Galleria-sivulla myös piipahdellaan; siellä on vain kovin vanhoja kuvia. Pitäisi ryhdistäytyä ja laitella uusia tai poistaa koko galleria.

Tuossa oikeassa palkissa olevien aiheiden luettelosta voi nähdä, että yliopistoelämää ja historiaa ovat olleet aika usein esillä, Lappi ja valokuvaus myös. Ja sitten reissut. Mutta liikkuminen ja lukeminen ovat innostaneet kirjoittamaan tuntemuksia aika harvoin. Ne ja resepti-postaukset tullenevat tässä talven tullessa lisääntymään. Ja mitä kaikkea keksinenkään. Toiveita? Ehkä kirjoitan jotain oikeasti fiktiivistä enkä vain tuulestatemmattuja juttuja, ehkä tässä jossain välissä kirjoitan. Liekö julkaisen?

Omiani täällä vain muistiinmerkitsen. Itselleni, mutta – vuosi vuodelta yhä enemmän – myös kuvitellulle lukijalle. Tilastot onneksi kertovat etten kaikkia lukijoita vain kuvittele. 😀

Nämä tilastot koskevat vain blogiani. Sitten on vielä tuo massiivinen www-sivusto, jossa on pari keittokirjaa, parinkymmenen matkan kuvakertomus, luentoja, puutarhakuvia, lukupäiväkirja ja viinikerhon sivut ja kaikenlaista, joita käy lueskellemassa melkein samanmoinen porukka. Jollet ole vielä käynyt siellä klikkaa tuosta sivupalkin kuvasta … Laskeskelin tuossa vielä että  blogin ja www-sivun kaikki käynnit yhteensä, hyvin pitkältä ajalta (n. 10 v.), tekevät yli miljoona käyntiä.

Neljän vuoden jälkeen ei loppua webbailulle näy. Ainakaan vielä.

Niitä näitä

Pääasiaa

Lomasen jälkeen tänään Linnanmaalle, pari palaveria, ristivetoa ja vetoa, ”talkoot”. Kolmen ja puolen tunnin käynti kampuksella oli juuri sopiva. Sutjakasti sujui, vuorotellen taas, tutkimusapulaisen olemassaolo on  enemmän kuin tuhat jänistä ja sekinhän on tunnetusti paljon.

Sitten joutuin hammaslääkärille. Kauan odotettu hammas! Implantti on vihdoin paikallaan, hymyni eheä ja leveä. Tiedättekös, mitä maksoi?  1300 euroa! Pieni titanium mötikkä luussa ja feikkihammas poskessa ja 1300 euroa. Nyt kannattaa kyllä hymyillä. 🙂

Ja hammaslääkäristä vielä kampaajalle. En varmaan koskaan ennen ole ollut maanantai-iltapäivällä (työaikana! Kandiseminaarin aloitusistunnon aikana!) kampaajalla. Siellä oli rauhallista ja lussakkaa. Enpäs antanut paljon leikata: kasvattelen pitkää tukkaa. Tai siis pitempää. Nyt kun kohta vuoden olen ollut ilman värjäyksiä, on se aiheuttanut luonnonkiharuuden/taipuisuuden lisääntymisen tai paremminkin palautumisen. Tarkoittaa sitä, että tukka taipuu ihan miten sitä huvittaa, ja milloin huvittaa. Periaatteessahan se voi olla kiva juttu, mutta ei aina. Jos ja kun haluan, että se on huolitellun näköinen, föönään eräänkin tovin, että saan sen jotenkinkaan ruotuun. Mutta: esimerkiksi kesällä veljeni ja vaimonsa synttäripilheitä varten laittelin sitä, käytin kourallisen muotovaahtoa, tusinan verran tyvikohotustsydeemiä, desin lakkaa ja kaiken päälle vielä jotain tyttären kiiltosuihketta. Ja? Lähtiessä hiukset jotensakin kondiksessa, mutta kun kesken kesäjuhlien pamahti pieni sadekuuro, jonka seurauksena ilma oli kuin suihkuhuoneessa, kampaukseni muistutti enemmän kehnosti permanentettua pörröä tai Jukolan veljesten karkeita hiuskuontaloita. Siispä nyt kokeilen vähän pidempiä hiuksia, jos hiukset ”eivät jaksaisi vetää kiharalle”. Kampaajani ei oikein uskonut teoriani pitävyyteen, mutta minähän kokeilen. Jollei pelitä niin menen parin viikon päästä saksituttamaan entisen mitan. Sillä hyvä. Tukka hyvin, kaikki hyvin.

 *    *     *

Tiesittekös, että jos aamulla ensimmäisenä ulosastuessaan
näkee kuukkelin ennen muita lintuja,  tulee päivästä hyvä. 
Jos näkee ensimmäisenä tiaisen, kannattaa palata sisälle ja pitää pirttipäivä.
Kuukkeleita aamuihinne!

 

Ja että kannot ovat saamelaisten muinaisuskossa olleet pyhiä paikkoja. Vieläkin ovat.
Minun kantoni on tässä.

Kuukkelit ja kannot suurenevat klikkaamalla. Kannattaa.

Lappi Valokuvaus

Kohti Jäämerta – ja takaisin

Aie ajella Jäämerelle, ajella katsomaan Pykeijaa, ehkä käydä Utsjoellakin on ollut olemassa jo kauan. Keväällä hoksin Saariselän Sanomista ilmoituksen, että sinne pääsisi bussikyydilläkin. Kun vielä luvattiin, että matkalla olisi opastus, pysähdyksiä juuri niissä paikoissa, jotka on ollut toiveissa nähdä, ja tiedossa olisi valmiiksi järkättyä evästystä paikoissa, joista olimme kuulleet mainesanoja, alkoi osallistuminen  valmismatka ”Jäämeren kierrokselle” olla päätetty.

 Jäämeren kierrokselta ja Pykeijasta on satakunta kuvaa täällä (klik, klik)

Kierros meni näin: Saariselkä – Ivalo – Inari – Sevettijärvi – Näätämö – Pykeija – Varangerbotn – Utsjoki – Karigasniemi – Kaamanen – Saariselkä.

Kukkolan bussi oli Paukkulan levikkeellä aamusella varttia vaille kahdeksan, – kuten sovittu oli. Ja mekin olimme. Ja bingo: meidät poimittiin ekana reissuun, joten me saimme ensimmäisinä valita paikat. Etupenkit olivat meidän! Ylivertaisen hienot näkymät siitä koko kierroksen ajan. Laanilan ja Saariselän hotellien edestä haettiin lisää matkalaisia, kokonaisvahvuus oli sitten 22 + kaksi (Lissu oppaana ja Tapani saföörinä). Matka Euroopan reunalle ja viivähdykset Finnmarkenissa veivät aikaa enemmän kuin kellon ympäri, reilut 13 tuntia koko roundi, enemmän kuin 700 kilometriä.

Tyven aamu. Ilmassa tuntui lupaus kauniista kelistä. Jo tutulla Ivalo–Inari -välillä saimme aavistuksen siitä,  kuinka hieno päivä olisi edessä.

Keltaiset koivut, peilityynet lampien pinnat, Inarinjärven tumma levollinen pinta keltaisten ja syvän vihreiden tuntureiden kehystämänä.

Ennen kuin olimme Inarissakaan, olimme jo oppineet paljon saamelaisten maailmankuvasta, maahisista ja siitä, kuinka niitä ei kannata häiritä.

Ensimmäinen jaloittelu/kuvauspaikka oli Tuulispää-nimisen vaaran laella, Inarijärven länsirannalla. Tämä Tuulispää-vaara eli  Bieggaoaivi on pyhitetty saamelaisten Tuulimiehelle. Nähtiin Inarinjärvi uudesta kulmasta. Kuvissakin kaukana näkyy Ukonkivi, jossa elokuun alussa kävimme katamariinireissulla. Tuulispäältä näkyi laajasti Lapinmaa. Tuulestatemmattu viehtyi ja viihtyi sielläkin 🙂

Inari ohitettiin pysähtymättä; eipä sinne nyt ollutkaan asiaa, ja vähän ennen Kaamasta käännos koilliseen, jatkoimme Inarinjärven pohjoispuolta kohti Varanginvuonoa. Aamusumun hälvettyä edessä sininen taivas, ruskaiset taipaleet, ehkä sanonta ”henkeäsalpaava näköala” ei tässä yhteydessä ole ihan kohdallaan, mutta kaunista, karua, värikylläistä oli. Karun kaunista. Jääkauden muokkaama maisema hiekkadyyneineen, palsasoineen, tuntureineen, järvenselkineen, puroineen. Ja matkan taittuessa mitä ilmeisimmin työhönsä –  tai elämäntapaansa kuten hän itse totesi – intohimoisesti suhtautuva Lissu kertoi meille alueen historiasta, jääkauden jäljistä luonnossa, paikallisista ihmisistä, postin kulusta ja kulkemattomuudesta. Omista kokemuksistaan. Ei paperin- vaan elämänmakua opastuksessaan. Se ja syvällinen paikallistuntemus tekivät hänen levollisesta puheestaan vakuuttavaa ja kiinnostavaa.

Matka eteni, mukavasti oli kuvaustaukoja. Sevettijärven ortodoksisella hautausmaalla kävimme. Kolttasaamelaisten hautausmaa oli tavattoman kaunis. Sinnekin sopii se sama lause, joka pari viikkoa sitten luettiin Naantalin hautausmaalla: ”Hautausmaa tukee elämää.” Valoisa. Valkoinen. Islannin jäkälillä peitetyt hautakummut olivat seesteisiä, lohdullisia jotenkin. Muutamien ristien päällä sielun lintu… K:lle tästä valkoisesta hautausmaasta tuli mieleen Verdun, joka mekin on sekin tänä vuonna nähty, mutta minulle se ei ollut mielessä. Sevettijärven hautuumaa oli jotenkin rauhan tyyssija, Verdun on sodan muistomerkki. Kun olimme siellä oli kylmä, Sevettijärvellä oli leppeä syksyinen lauantai. Miksihän minä niin pidän hautausmaista? Historioitsijalle mennyt maailma on  osa elämää?

Ennen kuin ylitettiin Norjan raja, oli aika kahville ja makoisalle poroleivälle Sanilan porotilalla. Muutama perinteinen kolttakotikin nähtiin vilahdukselta.

Neidenissä (Näätämö suomeksi) on kaunis kirkko, johon pääsimme sisällekin. Ja sen ympärillä kirkkotarha, joka taas kerran kiinnosti minua melkein enemmän kuin arkkitehtuuri tai puuleikkaukset. Mutta kaunis oli kirkkokin. Sen koristelussa käytetty ornamentiikka varsinkin viehätti.

Neidenistä matka jatkui kohti Varangin vuonoa. Kolttakönkäästä olen kuullut, mutta se on myös nähtävä. Se on kuultava.  Käpäläkalastusta olisi mukava päästä seuraamaan, ehkä joskus. Kuulosti kyllä aikas ainutlaatuiselta sekin. Matka jatkui. Ja onneksi pysähdeltiin välillä. On mahdotonta kertoa, kuinka kaunista oli. Ainakaan minä en osaa.  Eikä kuvakaan kerro kuin häivähdyksen.

Ja sitten näkyy jo Varanginvuono, jonka reunaa seuraillen ajelimme kohti Pykeijaa. Se oli merkillinen sekoitus lauantai-iltapäivän auringossa kylpevää idyllistä kalastajakylää ja kulahtunutta, piittaamatonta lappilaista (kveeniläistä?) elämisen meininkiä. Viehättäviä pikkutaloja ja vanhoja minereettipintaisia sodanjälkeisiä pytinkejä. Ehkäpä kuvasivulta edes vähän välittyy millaista. Ja sielläkin tietysti vähän syötiin. Matkan hintaan ei kuulunut jättirapuleipä, mutta toki me se kymppi siitä maksettiin. Erinomaista oli. Ja otimme neljästään pullollisen Sauvignon Blanciakin  – olihan VMP:lla hääpäivä. Ostinpa paikallisesta pikkuputiikista pussillisen jättirapua pakasteenakin, on nyt jo täällä kotipakastimessa. Pykeijassa ehdimme hyvin vielä käydä hautausmaallakin: hautakivien lisäksi siellä jotain ihan erityistä, Skandinaviassa ainutlaatuista: karvainen sinilatva. Sitä ei kasva Skandinaviassa missään muualla kuin Pykeijan hautausmaalla.

Puoli kolmelta jätimme Pykeijan. Matka jatkui yhä pohjoisemmas. (Hieman kyseenalaisen historian omaavan) Skipagurran kohdalla käännyimme Tenojokivartta alaspäin ja siirryimme takaisin Suomen puolelle. Teno oli minusta odotettua ”vaisumpi”. Se oli leveä ja komea, mutta santapakat isoja ja leveitä. Mutta mikä oli hienoa, sää jatkui edelleen järjettömän kauniina. Lämmintä välillä +20 C! Ihan inkkarikesä Suomineidon päänupissa.

Kun saavuimme kohti Rastigaissia (tunturi  n. 1600 mpy) oli ensin pub-ravintola Rastigaissassa lohikeittolounaan aika. Tenon rannalla oletti saavansa hyvän sopan: saatiinkin.

Karigasniemeltä käännyimme takaisin kohti Inaria. Sulaveden lähteellä kävimme täyttämässä vesipullot ja Muotkan Ruoktun tunturikylän pöydässä oli isot vadilliset Hansin paistamia lättyjä. Ja matkalla Lissu kertoi Hansin saksan kielen taidosta, ja paljon muusta:  luonnonpuistoista, niiden eläimistä, kasveista, reiteistä. Iltasatu Tunturin tuulesta ja Uula-Matista viehätti Tuulestatemmattua ja Myötätuulen asujaa… 🙂

Hansin ”ei krääsäisen” paikan jälkeen matkan hintaan kuuluvat eväät oli nautittu. Ja viimeistään tässä vaiheessa todettiin että 95 euroa on pantu paljon turhempaankin. Kyyti, Lissun loppumattomat, lohdulliset, lappilaiset tarinat, aamukahvi poroleivällä, lounassoppa salaatteineen ja jälkkäreinen ja iltapalaksi lättykahvit olivat hyvinkin hintansa väärtejä.

Muddusjärvellä kävimme vielä jaloittelemassa, kuvaamassa auringonlaskun jälkeistä sinistä hetkeä, katsomassa kuinka täysikuu alkoi nousta taivaalle. Loppumatkalla jo väsy alkoi painaa. Jäämeren kierros tehty. Hyvä reissu tehty.

___________________

Tänään  aamupäivällä  Hangasojalla saunan lämmitystä, pieni metsälenkki,  mökkisiivousta, ja runsaahko brunssi. Puolen päivän jälkeen matka maalikyliin.

Nyt tämä ja kuvasivu tehtynä. Jäämeren kierrokselta on satakunta kuvaa täällä (klik, klik) . Tervetuloa kuvamatkalle.