Reija

Jäämeren retkipäivä

Jäämeren kierros. Aamu puolikahdeksalta lähdimme mökiltä, ilta puolikymmeneltä palasimme.

Suurenmoinen päivä. Yli 700 km bussin kyydissä. Jäämerellä on käyty. Ja nähty mahdottoman paljon. Vielä ei edes ymmärrä kaikkea. Hyvä kyyti, erinomainen opas. Sää ylivertaisen hieno. Monimuotoinen luonto.

Hyvää ruokaakin. Seura taattua turvallista.

Pykeija. Kannatti herätä. Kannatti mennä. Kannatti nähdä.

Nyt on mahdoton vielä kertoa, en osaa vielä sanoa sitä kaikkea, en osaakaan siitä. Kuvia on satoja. Vielä kaikki kovin myllerryksessä mielessä, silmissä…

Huomenna laitan kuvia. (täältä ne löydät, klik, klik)

Huomenna palattava maalikyliin. Huomenna taas hyvästeltävä Hangasoja.

Lappi

Päivä ulkona, ulkoruokinnassakin

Perjantaiko tänään on?

Eilen iltasella, ennen puolta yötä VMP (= varamiespalvelu = K & M) tupsahti tänne. Tervetulleita olivat.

Aamu ei ollutkaan niin aurinkoinen kuin oletus oli ollut, mutta aamiaisen nautittuamme suunnitelman mukaisesti kohti Vuotsoa. Tankavaaraan ja UKK-kansallispuistoon samalle reitille kuin teimme kaksistaan kuukausi sitten. Nyt enemmän ruskaa. Ja ettehän te usko, mutta lämmintä! Pilvistä mutta lämminät (+1 7 C). Hyvinhän se Pikku Tankavaaran huiputus meiltä alppinisteilta sujui :).

Mentiin rauhassa. Hurjan hienoa. Hiljaista. Suo sykähdytti. Taas.

Tankavaaran saluunassa munkkia ja cavaa. After hike, you know. Ja sitten kultamuseon ulkoalueelle…

Paluu Saariselälle, ja Kuukkelin kautta notsikille myöhäiselle lounaalle: kyllä Culinarin aura-poromakkara äänestettiin parhaaksi. Lämmin, tyven, leppoisa, jo aurinkoinenkin, ihan äärettömän mukava iltapäivän loppu. Ja kuukkelit!

Huilausta, tietotekniikkaa, ulkona oloa, illallisen tekoa, saunomista ja ennen kahdeksaa istahdimme hyvin kliseisen aterian äärelle. Lohileipiä, poron sisäfilettä tattimuhennoksella ja porkkana-lanttulisukkeella ja jälkkkäriksi hillaherkkua. No ei voi valittaa, vaikka itse sanonkin. 🙂

Illan lopuksi musiikkia; Juha Watt Vainio on pettämätön!

Nyt nukkumaan! Huomenna aamuvarhain kohti Jäämerta! 😉

Kameran kanssa tunturissa

Suvi Teräsniska Raikussa, Kaju Hyttinen kappelissa, Souvarit Laanihovissa, Maija Vilkkumaa Huipulla… Olishan sitä kaikenlaista. Ei vois vähempää kiinnostaa… Nyt kiinnostaa oleminen, ehkä lukeminen, omenapiirakan teko*, iltatulet nuotiolle, levollista musiikkia, historiaakin vähän …

Nukuimme yli kahdeksaan ja kunhan jouduimme lähdimme tahoillemme tunturiin. Pehtoori patikoimaan poroaidalle ja minä maastopyörällä kohti Laanilaa, ja kohti Prospektorin kaivosta. Välillä hyvä näinkin. Pehtoorin runkonopeus on paljon nopeampi ja kunto kovasti korkeampi kuin minun, sitä paitsi minun toistuva pysähtelyni kuvaamaan, keskeyttää reippaan kävelyn ja toisaalta minä en saa rauhassa kuvata kun pehtoori jo viuhtoo edellä, sitä paitsi yritän kuitenkin (periksi kun en hevin anna) pysyä perässä…

Siispä tänään molemmille oma tahti, oma reitti. Ja sää? Ihan mielettömän kaunis! Aurinkoa, kovaa, mutta lempeää etelätuulta. Valo ihan huikea, kirkas. Vihdoinkin alan oppia käyttämään alivalotusta, ja sitten leikin vielä uuden polarisaatiosuotimen kanssa. Halpa lysti, joka näköjään auttaa vastavaloon kuvatessa saamaan taivaasta sinisen.

Ikinä ennen ei ole ollut mahdollista olla tähän aikaan täällä, joten kyllä nyt on nautittu. Samaan aikaan kun kuulee uutisista vuorotteluvapaiden rajoittamisesta ja korvausten pienentämisestä on jotenkin tuplatyytyväinen, että sittenkin rohkenin tämän tehdä. Mutta ei tämä ihan ongelmitta mene; kahtena viime yönä hirmuisesti unia opiskelijoista, ikäviä unia, unia ikävästä. Hölmöhän olen, mutta ei voi mitään.

* (miksei kukaan kommentoinut aamun kommenttini rivien hyppelyä!! 😉 ihan hölmöjä tekstejä siellä oli… )

________________________________________________

Meillon metsässä nuotiopiiri …

Niitä näitä

Makroviikot jatkuu

Makroviikot jatkuvat osallistujien toiveesta ja viime viikolla TEEMATIISTAI LIITTYI MUKAAN SAMOIN AIHEIN! Tästä viikosta eteenpäin voi osallistua joko makroviikoille tai teemaextraan tai molempiin.
Nyt kuvaamme jotain, joka on RAIDALLINEN.

Ajattelin ensin, että lopetan osallistumisen tähän haasteeseen ja palailen enemmän ruokahaasteiden maailmaan, että makroilu oli vain kesän juttu, mutta äsken tunturissa tuli raidat linssien taakse niin hienosti, että ajattelin sittenkin osallistua. Siis sekä makro- etä teema. Raidallinen kelo!

Lisää raidallisia täällä.

Lappi Niitä näitä

Ahopää huiputettu

11,5 km marssi täysvarustuksessa (25–30 kiloa selässä), ja 1850 kcal takana, olo melko fresh 🙂 Niin ja aikaa taukoineen semmonen pikkusen reilu 3 h.

Ei, ei tämä ole meidän patikointiraportti tältä päivältä, vaan poika lähetti viestin juuri kun meidänkin ”marssi” alkoi olla ohi. Ei saatu lähettää noin hienosta suorituksesta paluuviestiä. Mutta kelpo kierros meilläkin oli.

Kunhan aamusella olin omantunnon rauhoittamiseksi tarpeeksi ”ahertanut” lähdimme ulos.

Reitti kulki Kiilopään juurelta kohti Ahopäätä, ja sieltä takaisin, vajaa 7 km ja pari tuntia (yli 100 kuvaa veivät aikaa :)).

Kovassa myötäisessä nousu, vain kurujen pohjalla vähän tyvenempää.

Eikä tällä reitillä sellaista trafiikkia kuin eilen, jolloin patikkapolun alku oli keskeltä Saariselän keskustaa. Vaikka kyllä tänäänkin monta kulkijaa oli reitillä.

Sesonki täällä on. Eikä ihme.

Lappi kauneimmillaan. Tai onhan se huhtikuussakin, ja elokuussa on puolensa, saatikka kaamosajalla… Milloinpa ei?

Tänään ei niin lämmintä (+ 16 C) kuin eilen (+20 C), mutta happea, hiljaisuutta, liikkumista, kaunista, karua, pieneksi taas itsensä tunsi.

Kovasti yritin ottaa kauniita kuvia riekonmarjoista…

Ja paljon muusta. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Riekko vai kiiruna?

Patikoinnin jälkeen kaupan kautta mökille.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että pehtoori ne sembrat istutti. Olihan minun sitten ne ikkunat pestävä. Tasapeli ? 🙂

No mutta hyvä päivä. Hyvä päivä Lapissa.

Lappi Niitä näitä

Vahtamapää huiputettu

En olisi ikinä uskonut. Että se olenkin minä joka täällä mökillä ”laittelen pihaa” (lue: vielä niitä heiniä ”deletoin”. Ai ettei heiniä deletoida, no any way leikkelin niitä) ja sitten kun illansuussa hurautin Ivaloon asioille (lue: ostamaan kännykkälaturin. Minkä halvatun takia joka ikinen luuri kaipaa omanlaisensa laturin!) niin ostin myös kaksi sembramäntyä. Ei muuten ole puuntaimet täällä napapiirin pohjoispuolella mitään ekstrahalpoja.

Minä ostin puita, ei pehtoori. On nimittäin käynyt niin että työkavereilta lahjaksi saamani, ja sille kaveriksi ostetut, pyhät pihlajat ovat Hangasojan poroparttion, -tokan tai jonkun yksinäisen laumasta karanneen nälän tyydyttäjinä tehneet tehtävänsä viime talvena. Ei ole kuin tyngät jäljellä.

Silloin kun mökkiä rakenneltiin pehtoori ehdotti, että laiteltaisiin vähän pensaita ja jotain tundra- , siperian-, arktisia- tms. perennoja seinustoille, mutta lasten kanssa ilmoitimme yhteen ääneen, että ei. Kotona saat, ja on suotavaa, hoidella puutarhaa, mutta ei mökillä. Luonnontilainen piha on ollut ajatuksena.

No myönnettäköön vähän on muokkailtu. Ja purolta, notskipaikalta mökille päin, mökin seinämä huutaa jotain. Siitä näkee, että kaivojen ja viemäreiden takia on pitänyt puita kaataa, katajia kiskoa… Siis maisemointia varten uudet sembrat istutamme huomenna. Miten se menikään: jos haluat olla onnellinen, istuta puu…

Mitäkö muuta? Aamuvarhain ylös. Koko luonto märkä, ankean näköistä, mutta sentään lämmintä. Ei kiirettä ulos. Lukemista, kommenteeraamista, sposteja. Ja vähän ennen puolta päivää sitten tunturiin.

Patikoida 10 km Alpeilla ja patikoida 10 km Saariselällä on eri asia. Mutta lämmin tuli tänäänkin. Reilut kaksi tuntia meni kun Iisakkipään reunaa lähdimme nousemaan, ja tavoitteena Vahtamapää.

Sinne mentiin, ja sitten pehtoorin ”oikkari” vei kurun pohjalle, joka nyt sitten ei niin helppoa ollutkaan tepastella.

Ja onko ruska? On. Kaunis keltainen koivuissa. Tunturien rinteet aaltoilevat keltaisena. Tai matkalla Ivaloon syvän tumman vihreät kynttiläkuuset luovat kauniin kontrastin keltaisille koivuille. Riekonmarja hehkuu. Ja mustikanvarvut ovat kirkkaanpunaisia. Auringossa, joka helli koko iltapäivän ja illan, kaikki värit näyttävät vielä syvemmiltä.

Vuorotteluvapaa

Leppoistamista opettelemassa

On melkein pimeää, sataa, vähän ropisee kattoon välillä. Muutoin ihan hiljaista. Ja lämmin. Kesäpupu poukkoilee tuossa tuvan ikkunan lampun alla, käy vähän kauempana ja tulee taas takaisin.

Toisin kuin oli ajateltu, oltiin täällä Hangasojan varren mökissä, vai pitäisikö tässä elämäntilanteessa jo sanoa, että kakkosasunnossa, aika myöhään iltapäivällä. Erinäisiä starttivaikeuksia. Rinkelipussi kuitenkin pelasti tilanteen. Hih!

Vaikka kuinka olen hehkutellut, että syyskuun ekalla viikolla voin lähteä mökille, voin lähteä yliopistolukukauden aloitusviikolla patikoimaan, niin onhan tässä saanut yhdelle jos toiselle vastailla sposteihin, puheluihin, postitella vaikka ja mitä. Eikä se ole sittenkään ollut sellaista ”hoitakaa-hommat-minä-vuorottelen”-meininkiä. Melkein olen mustasukkainen, melkein haluaisin itse lähteä ”omiani” tapaamaan, enkä vain kehottaa ottamaan yhteyttä siihen tai tuohon kollegaan, sijaiseen. Melkein panttaan kaikkea, mitä olen pohjiksi tehnyt. Mutta en sitten kuitenkaan. Miksipä panttaisin?

Yritän opetella leppoistamista. Yritän. Opetella. Leppoistan jo. Ihan pian. Sitteku.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesä on nyt juhlittu

Kalaasit ohi.

Yhdennettoista kalaasit, kalaisat kalaasit eilen juhlittu. Ydinporukka koossa. Melkein. Plus meidän nuoret. Siis 14 henkeä pöydän ympärillä. Onhan hienoa.

Aluksi nautimme itse leivottua saaristolaisleipää (resepti viime viikonlopun postauksessa) ja lohta, sekä kaurarieskarullia, jotka oli täytetty savulohimoussella. (Älkääkä herra varjelkoon, kysykö, miten se tehdään. Mutta siihen tulee ainakin savulohta (yllättävää eikö?), smetanaa, tilliä, salaattisipulia, loraus sitruunamehua (kai?), suolaa, jos siltä tuntuu, kermavaahtoa vai oliko se vain smetanavaahtoa?, ehkä vähän pehmeää voitakin. Kyllä te osaatte, luotan siihen :))

Uudella vuosikymmenellä kalaaseissa oli uudistuksia. Ei enää grillattava pääosassa, pelkkää fisua muodossa jos toisessa. Ei mättösessiota, pienet syömingit (mitä ehkä helpotti, että ruokalajeja oli 7, vai 8? siis ei jäänyt nälkä, kait). Uutta sekin että vieraat (lue: ystävät) toimivat tarjoiluhenkilökuntana: blokkasivat (ei bloggasivat) pöydän tyhjäksi, täyttivät tiskikoneen, tarjoilivat seuraavan ruoan. Mikä mahdollisti sen, että pehtoorin kanssa istumme ison osan illasta pöydässä ja ehdimme jutella. Brava!

Reseptejä olen luvannut posteilla.

Ensinnäkin raparperihilloke, joka on erinomaista Mouhijärven Vilhon kumppanina. Vilho kannattaa ottaa jääkaapista tuntia ennen tarjoilua. Kuvassa vas. raparperihilloke ja oikealla paholaisen hillo. Molemmat sopivat erinomaisesti myös grillatun possunfileen kanssa, – juuri tuli testattua kun murmeli oli – vihdoinkin – sunnuntaipäivällisellä.

Rotissöörin raparperihilloke

1/2 l raparperipaloja
1 punasipuli
1 punainen chili
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl vettä
2 1/2 dl hillosokeria

Kuori raparperit ja punasipulit, ja leikkaa pieneksi silpuksi. Raasta inkivääri. Puhdista chilistä kalvot ja siemenet. Laita kattilaan raparperi, vesi, chili ja sipuli sekä inkivääri. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää joukkoon hillosokeri , sekoita koko ajan. Keitä noin vartin verran. Jäähdytä . Laita puhtaaseen purkkin ja säilytä viileässä.

Ja toinen resepti. Jälkkkäri. Resepti on Akseli Herlevin (Top chef -kokkauskisan voittajan) keittokirjasta. Akseli on nimennyt ruoan mustikkapiirakaksi. No siltä se maistuukin, vaikkei piirakka olekaan. Toinen nimi onkin mustikkavanukas ja mantelicrumble. Mie vähän mietin, jotta mitä ihmettä tuommonen crumble oikein onkaan – ja sittenhän se selvisi, että vähän kuin murupiirikan päälle tehdään niitä rippusia. Nyt tehdään vain pelkkiä rippusia. 🙂 Ja mantelijauheesta. Makoisia olivat.

Resepti on helppo ja nyt vajaan viikon sisään olen tarjonnut tätä parillekymmenelle, ja… ? Ja kaikki ovat pitäneet. Kovasti. Siispä suosittelen. Helppoa, ihan mahdottoman helppoa ja kovin hyvää.

Mustikkavanukas ja mantelicrumble

2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa (meillä aina hyla tai laktoositon)
1 dl sokeria
1 dl mustikoita
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Laita liivatteita lukuunottamatta kaikki aineet kattilaan ja kiehauta. Aja sauvasekoittemella tasaiseksi ja liota joukkoon liotetut liivatteet. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli (tämäkin tekee ruoasta erinomaisen! Voi tehdä valmiiksi edellisenä iltana.)

Mutta sitten se crumble vielä. Uuni lämpiämään 180 asteeseen. Nypi mantelicrumblen ainekset ( 50 g voita, ½ dl sokeria, 3/4 dl vehnäjauhoja, 1 dl mantelijauhetta) murusiksi leivinpaperin päälle. Paista 15 minuuttia.

Siis sekin oli hyvää.

Parasta oli nauru. Parasta oli että kalaasit oli vielä. Uudistuneet.

Tässäkin päivässä paljon hyvää. Aurinko mm. Ja se ettei ole työpäivän aatto. On mökillelähdön aatto. 🙂

Niitä näitä

Puheluita, polliisi ja pieniä purjeita

Kalaasit ja kirjaprojektit (yksi pieni tuotos tuli eilen painostakin, hyvä). Siinäpä sitä tälle päivälle touhuamista.

Hyviä, rakentavia puhelinkeskusteluja, monia. Ja sähköposteja niin paljon, että voisi luulla olevansa töissä. Ja yksi, josta pitää mainita täällä Temmatussakin.

Alusta asti juttu menee näin: heinäkuun alun postauksessa huutelin täällä blogissa Apua. Meidän Lounais-Suomen reissua varten kaipailin vinkkejä, ja lupasin kaikkien kommentteihin kirjoittaneiden tai henk.koht. vinkkejä antaneiden kesken arpoa Turun kauppahallista ostamani tuliaisen.

Vinkkejä tuli: Taije, Inkeri, Mia, Koivu, Pena antoivat hyviä neuvoja ja osoitteita ja lupausteni mukaisesti heidän kesken suoritettiin arvonta. Ja voittaja on Inkeri.

Posteilin hänelle ja pyysin postiosoitetta, jotta voisin arvonnan voiton lähettää. Ja Inkeri vastaa, lähettää postiosoitteensa ja kirjoittaa: ”Aika sattuma, saan tuliaiset kotoa kilometrin päästä :)” Tämän tiedon saatuani ajattelin, etten todellakaan lähetä aikomaani Turun kauppahalli -tuliaista vaan jotain vastaavaa täältä Oulusta. Inkerille lähti sitten pikkupaketti, jossa on tervasaippua ja pieni toripolliisi -pyyhe. Ja siitä sain sitten tänään kiitossähköpostia.

Toripolliisi on Oulun kauppahallin edessä oleva näköispatsas, josta on tullut matkailun maskotti. Jyhkeä ja leppoisahan se onkin.

Ja ihan vain kevyellä aasinsillalla pääsenkin tästä suoraan huomisen juhlan teemaan. Lounais-Suomen reissun ja vankan (Hih!) purjehduskokemuksemme jälkeen huomisten kalaasien teema on saaristolainen ruoka. Siis kalaisat kalaasit on tulossa. Pieniä purjeita pöytä täynnä. 🙂 Huomenna sinne sekaan ui kalalautanen jos toinenkin.

Niitä näitä

Mitä tuleman pitää…

Aamukahdeksalta merenrannassa kylmä. Koleaa. Enemmän harmaansävyjä kuin vihreää. iPodissa vain melankolisia Suomi-rockin kappaleita, missä on kesäinen soundi??

On syyskuun ensimmäinen. On vuoden kiireisimmän kuukauden aika ja alku. Yleensä kiireisimmän. Mitä nyt? Miltä tuleva syyskuu näyttää? Paremmalta kuin ennen iltapäivän kokousta. Kaksi minulle vaikeaa asiaa yhdistettiin yhdeksi mukavasti aika haastavaksi asiaksi. Tasan puoli vuotta ja projekti pitäisi olla pulkassa. Mutta voisi tämä töitä vuorotellen, vuorotellen töitä näyttää pahemmaltakin. Pitää vain kääriä hihat, laittaa hanskat (uunikintaat, hih!) käteen ja hoidella edestä pois. Paras työ tehty työ. Siihen pyritään.

Lounaskokous sujui levollisesti ja kuitenkin paljon aikaan saaden, miksei tällaisia ole ennen järjestetty. Oli mukava tehdä kollegoille vähän erilainen päivä. Oli mukava kokata vähän enemmän – tuntuu että en ole saanut pitkään aikaan laittaa kunnolla ruokaa kun nuoret kavereineen ovat olleet pois. Nyt sain kokeilla uusia reseptejä (koekeittiö lauantain kalaaseja varten) eikä oppiaineen miehillä ollut mitään maistajiksi suostumista vastaan. Annoin itseni ymmärtää että pitivät. Ja jälkkäri oli minustakin kelpo juttu. Laitan sitä lauantaina ja sunnuntaina, ensi viikolla kirjailen reseptin tänne…