Showing: 3601 - 3610 of 6 410 RESULTS
Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Yliopistoelämää

Linnanmaalla uusin silmin

Linnanmaalla, työpaikalla (ex) kävin. Tulipa rauhallinen mieli.

Entistä vakuuttuneempi olen sen suhteen, että lähdin hyvissä ajoin.

Oli mukava kuulla, että asiat etenee, mutta myös, että entistä vaikeampi on saada ne etenemään. Mukavaa on siis se, ettei minun tarvi olla yrittämässä. Monia uhkakuvia, jo toteutuneita kurjia juttuja, tuntui olevan.

Rauhallisen tunteen teki sekin, että väitöskirjan tekijä, ohjattavani, on jo loppusuoralla. Kahvituokion kimpassa vietimme, mahdollista väitöstä suunnittelimme. Molemmille tärkeä etappi on tulossa.

Oppiaineen yksi kauan odotettu väitöstilaisuuskin oli tänään, sehän se oli tähdellisin syy, miksi juuri tänään kampukselle hankkiuduin. Oli ilo kuunnella ja tuntea, että tiedän, mistä puhutaan, etten ole ole vielä unohtanut tieteellistä diskurssia, etten vieä ole ulkona tutkimuksen nykytilasta, että vielä kuitenkin voin olla osa tiedeyhteisöä.

Tosin.

Huomasin, että kamerani hakeutui käytävillä kuvaamaan vähemmän akateemisia aiheita. KTK:n opiskelijat olivat taas KLIKS tehneet opinnäyteitään…. 😉

Linnanmaalla-12

Linnanmaalla-13

Linnanmaalla-14

Alla kannanotto terveellisen ruoan puolesta – virkkaamalla!

Linnanmaalla-2

Linnanmaalla-3

Yliopistolla on menossa massiivinen yrittäjyyttä edistävä kampanja. Yllä kannanotto sen suhteen.

Linnanmaalla-4

Katutaidetta sisätiloissa ovat nuo.

Omaa visuaalista näkemystäni olen tässä minäkin koettanut toteuttaa…

Illan päälle Pehtoorin kanssa minun läksyjäni, tuotekuvausasioita, edistääksemme avasimme kuohuviinin … ja nautimme eilisiä ”etelän hedelmiä”. 🙂

Linnanmaalla-15

Linnanmaalla-16

Linnanmaalla-17

Ananas ja minttu ovat verraton yhdistelmä.

Ja kuohuviini maistuu pakkasellakin.

Mathai

Mathai-2

Niitä näitä Valokuvaus VAT Yliopistoelämää

Yliopistonlehtorista valokuvauksen opiskelijaksi

Kerran vielä, Sam!

Olen kahden viikon aikana julkaissut blogissani enemmän omakuvia kuin laki sallii tai ainakin enemmän kuin koskaan ennen samassa ajassa tai edes vuodessa. Ja nyt vielä tämä postaus niissä merkeissä. Mutta perusteluna omakuvien paljouteen on, että näitä on opintojen vuoksi otettava, ja näiden tekemistä harjoiteltava.

Yksi etätehtävistä seuraavalle lähiopetusjaksolle on oma kuva monistettuna, ja taso/layer-tekniikkaa on hyödynnyttävä. Syvyyssuhteet ja etuala tulee ottaa huomioon. Huumoriin ja itseironiaan kehotettiin ihan erikseen. Rohkeutta ja leikkiä suositeltiin visualisointiin. …  Kuvia on tehtävä yksi tai kaksi.  Monistuskuvalle pitää sitten tehdä myös pari: oma kuva, jossa tekniikka ja ilmaisu on vapaa.

Minähän mietin ideaa sunnuntaina Torniosta kotiin ajellessa ja keksinkin sitten. Mielestäni oikein hyvänkin idean. Ja nyt alkaa tuo ensimmäinen kuva, tai kaksikin kuvaa tuohon monistusjuttuun olla valmiina. Eihän ne taaskaan teknisesti ole sellaisia kuin olisin halunnut, mutta mahdollisuutta uudelleen yrittämiseen ainakaan samalla idealla, varsinkaan samassa paikassa, ei taida olla. Potrettikuvan idea on sekin valmiina, ja muutama kymmenen otosta jo otinkin, pistän tähän näytille muutaman muokkaamattoman, mutta aion yrittää vielä uudelleen… monta kohtaa pitää vielä hioa.

Ensimmäinen vaihe oli soittaa maanantaina Linnanmaan virastomestareille ja kysyä, saanko joku aamu tulla tunniksi kampuksen suurimpaan luentosaliin (L1) kuvailemaan. – Lupasivat. Toiseksi kävin ostamassa kameraan langattoman kaukolaukaisimen: kameran 10 sekunnin itselaukaisu ei millään muotoa tulisi riittämään. Tiistai-iltana oli kolmas esivalmisteluvaihe: visualisoida valmiiksi, suunnitella ”hahmoja” ja pakata iso Mari-kassi täyteen rekvisiittaa, huiveja, kaikki rillit, Pehtoorin hattuhyllyllä (lippis ja pipo) oli käytävä, huppari, korvakuulokkeet, ja muistiinpanovälineetkin. Unohtamatta, että jokaisessa onnistuneessa kuvassa on punainen piste.

Keskiviikkoaamuna sitten Linnanmaalle, luentosali oli auki ja melkein tyhjä; vain siivooja oli paikalla. Yritin vähän selittää hänelle (in english) mistä on kyse, mutta varmaankin selitykseni oli surkea, eikä touhuni tainnut olla kovin järkevän näköistä vaikka selityksen olisi ymmärtänytkin. 🙂

Pikkuisen reilussa tunnissa räpsin pitkästi toistasataa kuvaa. Eilen iltasella ja tänään iltapäivällä olen sitten niitä perannut, muokannut, käyttänyt layer-tekniikkaa. Kuvasarjallani on nimikin: Yliopistonlehtorista valokuvauksen opiskelijaksi (Tornioon).

Oma kuva-4

Oma kuva-5

Ihan kohdalleen Tornion osoittaminen ei mennyt, mutta katsokaapas kun ylemmässä kuvassa kaulukseen tuli päivämäärä hienosti. 😉 Tämän potrettikuvan idean aion säilyttää, mutta otan vielä muutamia, josko onnistuisin paremmin.

Ja sitten se toinen kuva! Keskiviikkoaamun satoa. Klikkaa ihmeessä isommaksi.

Oma kuva-2

Tämä on se kakkoskuva.

Oma kuva-3

 

Ja nyt lähden vielä ottamaan ”studiooni” tuotekuvia. Huomenna sitten niitä, ne eivät ole yllätyksellisiä aiheeltaan. Ne liittyvät ruokaan ja juomaan: jotain reseptiaihiotakin ehkä huomenna, viikonloppuna viimeistään, julkaisen.

 

Niitä näitä

Vain vähän

Liikkeellä, muttei liikuntaa. Tai noh, Linnanmaalla oli melkoinen aamujumppa. Olin siellä kuvauspuuhissa, tulette vielä näkemään.

Sitten Bauhausista hankkimaan ”studioon” matskuja. Sieltä hankkien tulee taustojen ja telineiden hankkiminen paljon halvemmaksi kuin Rajalalta. Melkein viiskymppiä kului tänään, ja siihen hintaan sain kaksi kimppua tulppaanejakin. Päivä jatkui asioilla, ja kun yhden jälkeen kotiuduin, tuli Aapeli melkein samalla ovenaukaisulla pariksi tunniksi hoitoon.

Nyt eka kertaa oli sellainen ´vanhempia ikävä´ -katse, ja pieni itkunpoikanenkin. Kunnes sitten pieni nukahti syliini. Kymmenessä minuutissa mummilla huoli ja hillitön hellyys. Hulvahtelevat ne vielä tunteet vanhallakin.

Illan olen taas ollut Laanilan historian ja kuvien parissa … joten pahoittelen postauksen pienuutta. Kyllä tämä taas tästä vilkastuu.

1

Niitä näitä

Valehtelisinko?

Pulpetti-266x400Kahdeksas käsky kieltää puhumasta pahaa toisista ihmisistä, tai tarkemmin ottaen valehtelemasta, mutta se on rajattu vain koskemaan toisia ihmisiä: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.” BTW, siihen maailmanaikaan kun näitä käskyjä kansakoulussa ruutuvihkoon vihreällä Castell HB-lyijykynällä kirjoiteltiin, ei kukaan tullut selittäneeksi, mitä tarkoittaa ”väärä todistus”. Ainoa todistus, minkä lettipäiseen päähäni oli vielä mennyt oli juuri se koulutodistus, jota varten niin ahkerasti uskontotunnilla käskyjä opeteltiin. Kunhan nyt ulkoa päntättiin noita.

Mutta käskyissä ei ole yhtäkään, joka kieltäisi valehtelemisen noin niinkuin yleisesti. Okei, onhan vanhempien kunnioittamisasioissa ja aviorikoksen tekemättömyys -käskyissä sisäänrakennettuna, ettei pidä valehteleman. Mutta ei ihan suoraan kielletä ”Älä valehtele”.

Minä en ole kova valehtelemaan. En vaikka jo blogin nimessä väitän tänne kirjoittelevani tuulesta temmattuja juttuja. En minä täällä juuri valehtele. Joskus vähän liioittelen, vähättelen, enkä suinkaan aina kerro ”koko” totuutta, mutta en minä valehtele. Miksi valehtelisin?

Enkä juuri valehtele tai omiani sepittele ”livenäkään”, oikeassakaan elämässä.

Valehtelu on ikävää puuhaa, – kuultunakin.

Sellaista en laske valehteluksi, että sanon joskus ihmisille asioita, joita he toivovat kuulevansa, vähän kuin rohkaisen, annan ymmärtää, että joku on vähän paremmin kuin todellisuudessa onkaan. Viime kevättalvella minulla oli sellainen oma hassu ”kampanja” kuin ”kehu- joku-joka-päivä”. Yksi vain, ei sitä nyt ihan mielistelijöiksi ryhdytä.

Töissä oli niin paljon ympärillä ihmisiä, että oikeasti aina löytyikin, sattui kohdalle joku, joka ansaitsi kuulla, että hän oli kirjoittanut parhaan esseen pitkään aikaan, tai että kahvilassa oli kiva käydä, kun siellä aina toivotettiin iloisesti huomenta, tai oli mukava koko porukan edessä kehua työryhmän sihteeriä, joka teki paperit valmiiksi perusteellisesti ja ajallaan. Jukra, se oli kyllä hyvä kampanja. Tuli itsellekin aina hyvä mieli. Pitäisiköhän tehdä taas sellainen ”helmikuussa hyvä mieli” -projekti.

Mutta siis tuosta valehtelusta vielä. On olemassa ´valkoisia valheita´. Niitä käytän joskus, silloin kun tuntuu, että tarvitsen selityksen, miksi en viitsi lähteä jonnekin, osallistua johonkin. Mutta nyt on menossa jotain, joka on saanut – tänään koko päivän koneella istuessani – pohtimaan sellaista suurta valetta, josta en jäisi kiinni ja joka päästäisi minut pälkähästä. Mutta en ole keksinyt. Enkä loppupeleissä edes varmaan uskaltaisi, osaisi, haluaisi valehdellakaan. Tai en tiedä… Sellaista minä olen tänään miettinyt. 🙂

Mitenkäs Sinä, valehteletkos? Kenelle? Onko se helppoa? Jopa vahingossa? Sepitteletkös juttuja lämpimiksesi?

Valokuvaus VAT

Monta hommaa

Kampaaja, Laanilan historia -palaveri, paistinkääntäjien voutineuvoston kokous, laskut, posti, ja Oulun Kuvasta langattoman laukaisijan ostaminen, viherkasvien huolto ja joulun ”poisto” kotoa on ollut reissun jälkeisen maanantaina ohjelmassa. Ja jossain välissä, sauhutessa paikasta toiseen, mietin, että miten minä joskus menneinä vuosina olen ehtinyt ollenkaan töissä käydä. No en minä ollutkaan joulun jälkeen liki kahta viikkoa reissun päällä. Enkä aamuisin nukkunut seitsemään, kahdeksaan. Menin töihin seitsemäksi, viimeistään kahdeksaksi.

Toinen asia mitä tänään olen tullut pohtineeksi, että se, että miten ihmeessä voin sekä palaverissa että kokouksessa kuulla itseni sanovan, ”no voin minä tehdä…”.  Miten niin noin vain voin?

Ehkäpä se,  että osaan nykyisin monistaa itseni, auttaa asiassa.

Tämmöisen taidon opin viikonloppuna.

Reijat  (1)

Meidän piti tunnissa ottaa kuvat ja sitten toinen tunti oli aikaa tehdä kuvista omakuva jonka työnimenä oli Seppo, Seppo, Seppo, Seppo. Minulla tässä ajatus että Reija, Reija, Reija, Reija olisi ollut osin sisällä ja ainakin yhden ajattelin pistää kiskomaan ovea auki, mutta kun tuo Media-talo oli kiinni, joten en päässyt sisälle ja niin sitten idea läsähti tämmöiseksi.

Nyt haluaisin vain tehdä kuvia, kokeilla kaikkea opittua, rakentaa ”studion” kotiin, … mutta kun ei nyt vielä ole aikaa. Miten minä taas olen saanut tällaisen ”sitteku”-tilanteen aikaiseksi?

Isovanhemmuus Niitä näitä VAT

Kotiinpaluu

On hyvä olla kotona. Joulun jälkeen lähdettiin pohjoiseeen, tänään olen palannut Ouluun, josta joulu on jo kaukana. Onneksi täälläkin lunta ja pakkasta.

Ja onneksi täällä on perhe. Tiedättekö, että täällä oli pullantuoksuinen koti, kun palasin! Kuinka moni nainen on sellaisen kokenut tullessaan opiskelujen jälkeen kotiin?

Pehtoori oli tänään leiponut pullaa! Ja kuten jo edellisten etäopetusjaksojen jälkeen sain tänäänkin kotiin ajeltuani istahtaa valmiiseen ruokapöytään, ja jälkkäriksi oli tuoretta pullaa! – Kyllä on opiskelullani paljon hyväätekeviä vaikutuksia. Kotiinpaluun riemussa vähäisin syy ei ollut tämä: ”Ota syliin!”

1-3

Tuntuu, että kahden viikon eron aikana Aapeli on kasvanut ihan hirmuisesti. Vauvasta on kasvanut pikku poika, joka istuu omassa syöttötuolissaan (luonnollisesti sellainen on myös mummilaan ostettu jo aika päiviä sitten) ja juttelee entistä  enemmän. Sanoo jo äiti. Ja Pehtoori on kuulevinaan, että sanoo ´pappa”. En ole mustis moisesta (no en!!!) !

1-2

Koti tuntuu isolle, valoisalle. Tavarat on paikallaan, täällä osaan tehdä ruokaa, tiedän mistä hakea lukemista, täällä on hyvä  ja tämä on koti.  Ja täällä oli tänään Aapeli.

1-4

1

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikonlopun anti valokuvaukselle oli – taas – huikea. Aina vain enemmän olen innoissani, huolimatta siitä, että aina vain surkeammaksi kuvaajaksi ymmärrän itseni. Ja aina vain paremmalle tuntuu opiskelijaporukka ja opetus.

Me teimme viikonloppuna koulussa omakuvaharjoituksia, valomaalauksia studiossa, ja jo aavistuksen sukelsimme tuotekuvauksen maailmaan. Siis: ensi viikon kuvahaaste on ´tuotekuvaus´. Kannattaa ehkä hieman surffaillla, katsoa, millaisia kuvia ”tuotekuvaus” pitää sisällään.

Niitä näitä VAT

Opiskelija-asuntolaelämää

Lähiopetusjaksolla Torniossa on asuttava jossain. Muutamat meistä kulkevat Oulussa eestaas kolme päivää, mutta se ei ole minun juttuni se. Päivät ovat pitkiä ja kotona ei ehtisi kuin nukkua ja taas lähteä. Kolme edellistä jaksoa olen asunut Haaparannan puolella, koska opiskelija-asuntolaan ei ole saanut paikkoja.

Kaunola_

Täksi viikonlopuksi sitten sain. Kuvan vasemmassa reunassa on erillinen kolmen huoneen ”Kaunola”, josta sain oman huoneen. Meitä on tässä asunnossa yhteensä neljä opiskelijaa.

Hinta edullinen (30 €/yö/henk.) ja fiksumpi tämä on kuin Haaparannan Vandrarhem. River Motellin kanssa samoihin menee. Siisti ja lämmin.

Kaunola_-2

Mukavan retroa sisällä, yhteiskeittiö ja alakerrassa sauna ja pesutilat. Tärkeä tekijä on,  että tämä on koulun vieressä. Ja onhan tämä mukavaa vaihtelua, opiskelijaelämän yksi säie minulle. Edellisen kerran olen asunut opiskelija-asuntolassa kesällä 1979 tai 1980, jolloin asuin pari viikkoa Kajaanissa. Kävin siellä Kesäyliopistossa suorittamassa vanhojen käsialojen kurssin ja renessanssin kulttuurihistorian. Silloin kämppiksenä oli vähän maanis-depressiivinen, liki itsetuhoinen ikäiseni (lue: nuori) tyttö. Nyt on paremmat kämppikset.

Kaunola_-4

Mutta naapurit ei ole hyvät!! Eilen kahdeksan jälkeen tullessamme luennoilta kuului päärakennuksen  puolelta kohtuullisen isosti, kohtuuttoman huonoa musiikkia = Suomi-räppiä. Eikä se loppunut.

Yhdentoista aikaan laitoin korvatulpat ja onnistuin kuin onnnistuinkin nukkumaan. Muut kolme olivat valvoneet puolikahteen. Ehtineet jo soittaa vartiointiliikkeeseen, josta oli soitettu poliisit paikalle. Meteli oli jossain vaiheessa tauonnut alkaakseen uudelleen. Minä heräsin neljältä kun naapurit tulivat kapakasta? tai heräsivät? – Ei musiikkia, mutta kohtuullisen kuuluvaa keskustelua. Jäin hereille ainakin tunniksi. Argh! Eikä me neljä oltu ainoat hieman univelkaiset opiskelijat tänään: myös miesten huoneisiin, asuntolan isolle puolelle oli metakka kuulunut.

Päivä jaksettiin kuitenkin taas opiskella ja tänään päästiin eka kertaa studioon! Jee. Harjoitukset jatkuu huomenna, Luoja paratkoon, että saadaan ensi yönä nukkua.

Kaunola_-5

Tämmöinen avain oli minun lapsuudenkotini ruokakomerossa. Tämmöinen on täälläkin.

Lappi Luettua Niitä näitä

Metsäläisestä opiskelijaksi

Lueskelin tässä viikolla Siiri Mgga-Miettusen kirjan ”Haile Selassie ja Lass´uulan Niila. Tarinoita Kutturan kairoilta”. ”Siirin kirjan” ja ”Siirin elämän” olen lukenut jo aiemmin, ja syksyllä kun tapasimme Siirin Savottakahvilan syysmarkkinoilla, ostimme tämän hänen uusimman kirjansa. Tässä on pieniä tarinoita, elämänmakuisia kertomuksia Koilliskairan ihmisistä sodan aikana ja sen jälkeen.

Pienet jutut ovat muutaman sivun mittaisia, lyhyin tarina on ”Kutturan poika armeijassa”.

Jouni kertoo:

Mie sain Hiukkavaarasta lommaa neljä päivää. Lähin tietenki kotia. Ensimmäisen päivän iltana tulin junalla ja postiautolla Purnumukhan. Toisena päivänä kävelin Purnumukasta kotia sen neljä peninkulmaa.

Nukuin yön kotona.

Kolmantena päivänä kävelin takasin Purnumukhan. Neljäntenä päivänä istuin postiautossa ja junassa. Tulin ajoissa kasarmille.

Illalla sängyssä mietin, että oli se vain mukava kävellä yksin mettässä.

Niin, että mökkireissut loppuvat pitkän matkan takia aina vähän kesken. Vaikka nytkin oltiin jo toistaviikkoa yhteen putkeen.

Olisin kyllä vielä voinut olla ihan hyvin vielä, vaikka vielä toisen viikon mökillä. Hiljaistahan siellä on, eikä juuri kontakteja. Kaksistaan oltiin lauantaista asti, eikä siinä mitään vikaa. Edes radioa ei auki pidetty. Minulla joka päivä monta tuntia kirjoitusprojektia, ja kuvajuttujakin, Pehtoorilla lukemista, ristareita, telkkaria, puuhommia, saunanlämmitystä  ja sitten tietysti ulkoiltu. Ja nukuttu.

Tänään aamulla kuitenkin lähdettiin, pudotin Pehtoorin Rovaniemellä kyydistä, jatkoi siitä junalla Ouluun, minä autolla Tornioon. Kouluviikonloppu on tämä.

Matkalla harvinainen valoilmiö! Aurinko! Kännykuvan  matkalta otin.

20160108112809

Palaute etätehtävistä saatu, ei ihan murska-arvioita Puistola-setistä ;), ja paljon uutta taas opittu. Ja naurettu. Porukassa on muutama vallan hyvän tilannekomiikan ja muutama satiirin mestari. ..

Yhdellä meistä oli kuvia laamoista. Tiedättehän, niitä eläimiä. Minulle tuli kuvia katsellessa mieleen, miksi niitä joku Pohjois-Suomessa pitää? Syödäänkö niitä? Tehdäänkö niistä ruokaa, villaa, miksi niitä pidetään? – Menen moista äänen kyselemään. Ja etupenkistä tuli vastaus: niistä tehdään laamapaitoja!

😀 😀 😀

Ja löysipä vieruskaverini pian netistä vastauksen, mistä laamapaita-sana oikein tulee…

”…Laamapaidan historia ja nimi juontavat 1800-luvun lopun Saksaan. Lääkäri Johann Heinrich Lahmann halusi luoda materiaalin, joka kestäisi käyttöä ja säilyttäisi joustavuutensa ja lämmittävät ominaisuutensa pesusta toiseen. Näin syntyi ”Lahmann-neulos”; materiaali, jonka lämpö ja hengittävyys perustuu kuitujen väliin jäävään ilmaan. Pehmeät puuvillavaatteet levisivät nopeasti ympäri Eurooppaa ja saavuttivat suuren suosion. Suomalaisten suussa Lahmannin alusvaatteet kääntyivät laamapaidoiksi ja -housuiksi – keksijänsä nimeä mukaillen…”

 

Koulussa oppii paljon. 😉

Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Kaamos ohi, pakkasia pitelee

Virallisesti tänään on kaamos täällä Hangasojan rannalla ohi. Aurinko nousi tänään klo 12:13, ja päivän pituus oli kokonaiset seitsemän minuuttia. Kuukauden aurinko on ollut taivaanrannan alapuolella, mutta taas nousee. Sitä varten mentiin tänäänkin Kaunispäälle (autolla kylläkin), oikein vartoomaan auringon näkemistä, mutta pilvessähän se taivas tänään oli. Lauhtuu nimittäin. Kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen ja allekin jo putosi tänään. Eilen illalla meidän terassin mittari meni pohjaan: varmaan joskus lapsuudessa on tullut koettua yhtä kova pakkanen, mutta en kyllä muista.

11-2

Olemme tässä parin viime päivän aikana tehneet empiirisiä havaintoja pakkasesta ja sen kestämisestä. Ainakin meidän mökkipihassa ja -tiellä on ihan sama, onko pakkasta – 32 tai viisi astetta enemmän. Tuntuu, että kaikki yli 30 asteen luvut ovat yhtä kylmiä. Ilma ja maisema on tavattoman teräväpiirteinen, kirkas. Korkeapaine vie kaiken tuhnun ilmasta. Jos vähänkään tuulee (niin kuin tänään Huipulla), niin pakkanen tuntuu todella jäätävältä, eikä massiivinen kerrospukeutuminen auta! Hengittäminen vaikeutuu, kamera toimii hyvin ”metallisesti”, autolla ei tarvitse jarruttaa, kun lopettaa kaasun painamisen, auto pysähtyy. Kovin pitkiä lenkkejä ei olla tehty, mutta ulkoiltu kuitenkin, täällä kurujen kupeessa on hyvä.

On tässä katseltu kun netissä ja somessa on toinen toistaan hienompia pakkaskuvia ja kokeiluja, kuten esimerkiksi tämä: miten saippuakupla jäätyy!,

Ja tämä: miten teevesi jäätyy: Jäätäviä teekuvia!

No mekin sitten leikkimään pihapiirissä. Ja keiteltiin vettä, värjättiin kaarnikkamehulla, laiteltiin valoja, otettiin videota kännyllä ja otettiin still-kuvia kameralla. Voi hyvä tavaton! Ainakin hauskaa oli. Kuvausassistenttini toimessa, olkaapas hyvät! 😀

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tässä vaiheessa jo yksi untuvatakki oli litimärkä, toinen jo käytössä, hanskat ja pipo kosteana, joten totesimme, että on paras siirtyä sisätiloihin takkatulen (ja läppärin) ääreen.

Pakkasessa kuvaamiseen, tai ylipäätään siellä liikkumiseen, yksi vinkki: kädenlämmittimet!

11

Molempia saa ainakin Partioaitasta. Kertakäyttöiset ovat noin euron kappale, uudelleenlämmitettäviä on kolme paketissa ja paketti maksaa 7,50 euroa. Itse pidän enemmän noista pienistä, kertakäyttöistä (pieni valk. pussi yläreunassa, Grabber). Sellainen hanskaan niin hyvin tarkenee, ja välillä voi jopa tehdä avokäsin säätöjä, kun hanskassa on taas lämmin. Noita on myös kenkiin ja esim. laskettelumonoihin laitettavia, mutta meillä on molemmilla vinkkelit, joten varpaita ei palele. Näillä pakkasilla myös rillien huurteenesto (saa mm. Instrusta) on kuvaushommissa ollut avuksi.

 

Historiaa Kolumni Lappi Niitä näitä

Loppiainen, Kölnin tuomiokirkko ja Tre kronor – miten liittyvät yhteen?

Kansanperinteen mukaan
”Loppiaisena vetehinen kertoo avannolla kuuntelijalle koko elämän.”

Loppiaisena, loppiaisen historia-8

Tuolla minä Hangasojan sulan rannalla, mökkipuron reunalla koetin kuunnella viestejä tulevaisuudestani, mutta paljoa ei  –37 asteen pakkasessa kuulunut, ei muuta kuin pakkasen paukkuminen. Se todella paukkuu, – hyvin isosti paukkuu mökin seinissä ja metsässä.

Loppiaisena, loppiaisen historia-5

Nyt kun ulkoilu ei niin kovasti vie aikaa, nyt kun Ruotsi on nuorten MM-lätkässä jätetty neljänneksi ja nyt kun on loppiainen, voisin kertoa* miten loppiainen, Kölnin tuomiokirkko ja Ruotsin kolme kruunua liittyvät yhteen. Ja liittyypä tähänkin tarinaan yksi Kasperi. 😉

Miksi loppiaista vietetään?

Loppiaista on vietetty jo 200-luvulta lähtien, ja aluksi nimenomaan Jeesuksen syntymäjuhlana (ks. sen ajoituksesta täältä), ei suinkaan joulun ”loppumisena”. Myöhemmin loppiaista on vietetty Jeesuksen kastejuhlapäivänä, ja kolmaskin raamatullinen syy sille on: Kaanaan häät. Ne on ne juhlat, joissa Jeesus aloitti julkisen toimintansa, ja näin viiniharrastajan näkökulmasta aloitti varsin mielenkiintoisella tavalla: muutti veden viiniksi. Vaikuttava aloitus.

Keskiajalla loppiaisjuhlan luonne muuttui, ja sen aiheeksi tuli kolmen tietäjän saapuminen Betlehemiin katsomaan Jeesus-lasta ja tuomaan hänelle lahjoja. Caspar, Melchior ja Balthazar eli kolme viisasta miestä lähtivät uhraamaan Jeesuksen luo. Kuten tiernapoikien laulussakin todetaan:

Tähti se kulukeepi itäiseltä maalta, itäiseltä maalta,
sanomaton kirkkaus se ulos loisti
ja se tähti oli Jumalalta ulos lähetetty, ulos lähetetty
ja he riensivät uhraamaan kultaa, pyhää savua ja mirhamia,
ja mirhamia.

Itämaan kolme tietäjää tunnetaan Keski-Euroopassa nimellä kolme kuningasta ja heidän tunnuksenaan on kolme kruunua. Ainakin uuden ajan alussa (1500-luvulta lähtien) siellä oli tapana, että nuoret miehet pukeutuivat loppiaisena kuninkaiksi ja kiersivät talosta ja kylästä toiseen laulamassa, ja saamassa palkkioksi pieniä lahjoja, oluttuopillisen tai muutaman kolikon.

Kolmeen tietäjään liittyy siis ensimmäinen juonne. Toinen liittyy Kölnin kauniiseen tuomiokirkkoon, jota keskiajalla rakennettiin pitkään ja hartaasti. Sinne talletettiin kolmeen itämaan kuninkaaseen liittyvä pyhäinjäännös, jota pidettiin aikanaan Pohjois-Euroopan merkittävimpänä. Kaikki Kölnin tuomiokirkkoon pyhiinvaelluksen tehneet saivat kantaa mukanaan kolmen kruunun kuvaa tunnustuksena ja muistona käynnistä (vrt. jääkaappimagneetit! 😉 ).

Ja nyt sitten, miten kruunut siirtyivät myös Ruotsiin, jopa lätkäjoukkueiden pelipaitoihin? – Selityksenä on esitetty, että kruunut symboloisivat Länsi-Göötanmaan, Itä-Göötanmaan ja Svean muinaisia kuningaskuntia. Miksei niinkin, mutta varmemmin todennettu selitys liittyy Albrekt Mecklenburgilaisen (noin 1338–1412) valtaannousuun Ruotsissa. Hänen myötään päättyi pitkään vallassa olleen Bjälbo-suvun pitkä valtakausi ja Albrektin valtaantuloon liittyi uuden kuningashuoneen perustaminen. Se tarvitsi myös tunnuksen, heraldisen kuvion, jota käyttää.

Albrektin oman saksalaisen herttuakunnan vaakuna ei sopinut Ruotsin hallitsijan tunnukseksi, joten oli keksittävä jotain muuta. Noh, koska myös Albrekt oli tehnyt pyhiinvaelluksen Kölnin kirkkoon, itämaan tietäjien pyhäinjäännöksen luo, hänellä oli oikeus käyttää kolmea kruunua.

Ja vuosisadasta ja kuningashuoneesta toiseen, tre kronor on säilynyt. Yhtä lailla se on Bernadotten sukuun syntyneen Estellen tyynyliinoissa kuin lätkäjoukkueen pelipaidassa,

tre kronor

*Tämäkin juttu liittyy niihin viime vuoden ”Vuotuisjuhlien historialliset juuret” -luentooni. Nyt siihen liittyvät paperit, tiedostot ja kirjat eivät täällä mökillä ole mukana, joten ihan muistitiedon varassa tuon lyhennetyn, mutkatsuoriksi-version tuohon kokosin. Tarkistelen kotosalla …