Nyt kun osuutemme sisaren muuttopuuhissa vol. 1 ja 2 ovat ohitse, niin on tullut pohdituksi ja keskustelluksi muuttoja. Suomalaisten keskimääräinen muuttomäärä elämänsä aikana on kuusi kertaa. Sisaren käynnissä oleva muutto on hänen elämänsä kymmenes, – huolimatta että hän on minua liki vuosikymmenen nuorempi, on hän ehtinyt muuttaa paljon minua useammin. Ja minun muuttoni ovat enimmäkseen olleet aika ”likiseutuisia”. Tässä kilometrin säteellä olen asustellut lähes koko pitkän ikäni… 😉
Ensimmäinen kotini oli osoitteessa Koskelantie 123. KLIKS (KUVA). Siellä asuttiin alakerrassa vuoteen 1965. Perheellämme oli jo uusi talo valmiina Puolivälikankaalla, ja minä olin jo ehtinyt viedä omia ”romujani” (= lähekkärit, muutaman kirjan ja pesuskiräpylän) sinne, mutta sitten tapahtuikin jotain seitsemän vuotiaan maailmassa käsittämätöntä: myytiin Nurmijärven mökki ja se uusi omakotitalo. Ja kun perheen kaikki rahat ja omaisuus oli pantu likoon, olikin mahdollisuus muuttaa ”vain” yläkertaan isompaa huoneistoon, jossa veljen kanssa saatiin yhteinen ISO huone. Ja tilaa tuli muutenkin paljon lisää: varmaan neliöissä jotain 80 neliöstä 120 neliöön. Osoite pysyi samana: edelleen Koskelantie 123. Kaverit olivat entiset, mikä oli tietysti tärkeää.
Sitten reilun viiden vuoden päästä vanhemmat teetättivätkin toisen omakotitalon: puoli kilometriä pohjoiseen ja osoite edelleen Koskelantiellä (nyt numero 156). Sain oman huoneen! Ja meillä oli kotona uima-allaskin! Voitte arvata, että meillä kakaroilla oli paljon kavereita! Sitten kun olin häthätää täysikäinen, perheessä oli sellainen tilanne, että minun oli hyvä muuttaa omilleni. Ja osoite? – Koskelantie 123. Nyt kolmannen kerroksen pienen pieneen kaksioon. Abiturienttivuotenani sinne muutin, ja se oli minulle sitten neljäs muutto, mutta toisaalta paluu samaan taloon: ”talleille.” Koskelantie 123 kolmannen kerran!
Tuota ruskean määrää!!!
Kolmen vuoden ”yksin” asumisen jälkeen (Pehtoori kyllä armeijasta päästyään asui – erityisesti viikonloput – samassa osoitteessa 😉 ) kesällä 1981 kihlattuni kanssa peruimme Englantiin suunnitellun telttareissun, ja muutimmekin virallisesti yhteen, ja minäkin pääsin Koskelantietä kauemmas: osoite Toivoniementie 5. Siellä ollessamme saatiin opinnot suoritetuksi loppuun, avioiduttiin, toivottiin perheenlisäystä, tehtiin kahtakin duunia yhtä aikaa, reissattiin, oltiin ASP-säästäjiä ja oltiin kesällä 1985 ottamassa lainaa ja ostamassa Koskitieltä vanhasta (voimalaitoksen kupeessa olevasta) rivitalosta osaketta, mutta erinäisistä meistä riippumattomista tekijöistä huolimatta se kääntyikin niin, että ostettiin tontti Rantapellosta.
Ostettiin tontti, joka oli niillä niityillä, joilla penskana olin kulkenut leijaa lennättämässä ja pajupilliin sopivaa oksaa etsimässä. Tontti, joka on linnuntietä 300 metriä osoitteesta Koskelantie 123. Siis edelleen ihan samoilla huudeilla … Otettiin iso laina, tilattiin talopaketti, rakennettiin reilun vuoden ajan meille omaa kotia, jonne muutettiin Onnin päivänä 1987. Ja jossa toivotaan voivamme asua vielä pitkään.
Tosin täältäkin on kerran muutettu: kesällä 2004 pakattiin lähes kaikki irtaimisto autotalliin ja muutettiin lasten kanssa viideksi viikoksi Meri-Toppilaan vuokra-asuntoon suuren suurta remonttia pakoon. Siitäkin on jo 15 vuotta!
Aika vähäisiä on siis minun muuttoni, varsinkin jos katsoo vain osoitteen mukaisia muuttoja. Ja jos vertaa esim. Karjalan evakko-äitini muuttoihin (noin 15) tai meidän eksnaapureiden muuttoihin (lähes 30). Taidan olla aika jämähtänyt… 😀
Viime vuosina on kuitenkin tullut muuttokokemusta: äidin muutto Toivoniemestä Caritakseen, jokunen sisaren muutto aiemmin, tyttären muutto ensin Tuiraan ja sitten Meksikon kautta Helsinkiin (ensin Porvoonkadulle ja sitten Hakikseen), Juniorin muutto ensin (Oulun) Alppilaan ja sitten Pateniemen Ojakylään, appivanhempien muutto vesivahingon jälkeen tyhjennettävästä talosta Jäälistä Puolivälikankaalle ja sitten reilun puolen vuoden jälkeen takaisin omaan kotiin. Ja joitain pienempiä apumuuttoja… varsinkin lasten muutot ovat olleet aika pienimuotoisia, joten ei mitään suurta muuttoaaltoa olla koettu.
Tänään saatiin Iissä melkein kaikki ”pakettiin”, varsinainen muuttopäivä on tosin vasta keskiviikkona, mutta jo tänään roudasimme peräkärryllä sen verran kampetta kaupunkiin, että sisar pääsi asumaan uuteen kotiinsa.
