2013

Tyttärellä oli pienenä sellainen Muumi-herätyskello, joka soidessaan kajautti ilmoille Muumineidin heleällä äänellä ”Hyvä päivä tänään”. Aluksi se oli kiva juttu, mutta aikaa myöten alkoi kyllä kummasti riepoa sellainen ylipirteä mielenilmaus heti aamusta, kun eihän se kuitenkaan ihan niin satavarmasti ollut oleva hyvä päivä.

Mutta tänään oli hyvä päivä.

Monta tuntia sain työhuoneen rauhassa lueskella, etsiä tietoa ja pohtia juttuja. Suunnitella uutta artikkelia ja lueskella vain. Kiinnostavia asioita. Tiesittekö, että suomalaiset vegetaristit perustivat 1900-luvun alussa utopiayhteisön Argentiinaan? Colonia Finlandese oli sen nimi. Eihän siellä sitten kaikki ihan hyvin mennyt. .. Argentiinaan!  Ja toinen perustetttiin muutama vuosikymmen myöhemmin Dominikaaniseen Tasavaltaan: Viljavakka yhteisössä asui 140 suomalaista vegetaristia. 

Hyvä päivä sikälikin, että töiden jälkeen löysin hameen, tai oikeastaan kotelomekon. Reilun viikon päästä kun on väitöstilaisuus, mikä tarkoittaa, että meitsille iski huki. Kustoksena on oltava. Ja kustoksella on oltava hame. Olen ollut hieman streentanut tuosta hameasiasta, mutta aika helposti se hoitui. Mietin vain milloin ja missä ikinä, koskaan, toiste tarvitsen tuota ei-niin-edullista asukokonaisuutta. No nyt se kuitenkin on hankittu.

Ja sitten tänään oli systerin kanssa ”pikkujoulut”. Kävimme äsken Istanbulissa syömässä ja kuulumiset vaihtamassa. Sekin osa  hyvästä päivästä.

Eikä satanut. Ja kaupungissa jo näkyi kun tekevät  ”Valoa Oulu!” -valofestivaalia, jota vietetään  nyt viikonloppuna. Enköhän teille kuvia viikonloppuna koeta saada tänne… Hyvältä näytti jo asennusvaiheessa.

Kotiin tullessa oli siistiä! Täällä tuoksuu puhtaalle. Meillä on käynyt S.!

Ja sokerina pohjalla: pian on tyttären kanssa Skype!

Kuvat eivät ole nyt Monterreystä
vaan Mexico Citystä viime kesäkuun reissultamme.

Onko se se tietoisuus, että kuu on täysi, syynä siihen, että ehdin herätä monta monituista kertaa ennen kuin on aika nousta ylös. Onko se kuun vika, että ne unenpätkät, joista aina saa vähän kiinni, vievät kaikki jonnekin merenrantaan, merelle, meren taakse, Meksikoon. Kuustako se johtuu, että olo on levoton, ja poukkoilen ajatuksissani.

Töissä ei onneksi paljon asioita jonossa, ei paljonkaan sählättävää, – vain enimmäkseen kuuntelin tänään. Erityisen jäljen minuun jätti kun kuuntelin yhden ihmisen elämän suuret kaarteet, kipeät kohdat, karheat vuodet, sellaiset asiat, joita en olisi koskaan uskonut hänen kohdanneen. Ja kuinka viisaasti hän olikaan niistä selvinnyt. Hän on jo aika vanha ihminen; luin lehdestä, että suomalaiset pitävät ”vanhuuden rajana” 72 ikävuotta. No, sen rajan mukaan tämä ihminen on vanha. Hän toi minulle kukan, joulukukan, siitäkin olen iloinen, mutta enemmän minuun vaikutti se, mitä hän kertoi. Jäin miettimään. Mietin, että miksi kertoi…

Kuuko senkin tekee, että minulla teki tänään mieli tupakkaa. Juuri kun tuo ihminen oli lähtenyt, ajattelin, että olisin voinut mennä ulos tupakalle. En ole yli 30 vuoteen polttanut henkostakaan, enkä muista, milloin olisi tehnyt mieli tupakkaa, mutta tänään teki. Hassua.

Merkillistä sekin, että oli hyvin vähällä, että laitoin meille ruoaksi köyhiä ritareita. Etten mitään muuta olisi tehnyt kuin paistanut köyhiä ritareita, – minä joka nyt niin kovasti makeasta edes perusta. Viikonloppuna ostamani kaupan puolikas leetapulla kun oli liki koskematon, pitkon pala melkein huusi ritariksi julistamista  … mutta enpä sitten tehnyt niitäkään. Ei tupakkaa, ei köyhiä ritareita, – ihan tavallista kotiruokaa vain. Ei edes jälkkäriksi köyhiä ritareita.

Outoihin asioihin kuului, että aloitin kutomaan sukkia. Minähän en saisi kutoa, .. mutta kun nyt haluan. Teen tyttärelle villasukat. Ei Meksikossa koko ajan ole lämmin. Viime viikollakin lämpö laski + 8 asteeseen, eikä siellä mitään lämmityksiä ole, yksinkertaiset ikkunatkin vain. Lähetän lapselle sukat.

Ihan outo päivä.

Aina ei ole mitään järjellistä kirjoitettavaa tänne ”Päivittäisiin tosiin ja tuulestatemmattuihin juttuihin”. Ehkä joku teistä mutisee, että onko yleensäkään – järjellistä siis. No hyvä on, ei kovin usein, mutta tänään on sellainen päivä, ettei irtoa melkein yhtään mitään. Olisihan minulla sellaisia ”rästijuttuja”, sellaisia aiheita, joista olen luvannut/uhannut kirjoittaa, kuten meidän esikoisen vauva-ajan koliikki [juuri tällaisina marraskuun pimeinä aikoina sitä 24 vuotta sitten elettiin 24/7], Madeiran Michelin-ravintolan illallisesta tai omasta ja muutaman muun ex libriksestä, mutta kun nyt en viitsi.

Sentään sellaisen asian voisin mainita, että eilen näin Ilta-Sanomien sivulla jutun (KLIKS), jossa kirjoitettiin:

Tutkijoiden mukaan säännöllisesti toistetut seisomajaksot työpäivän aikana voivat kaventaa vyötärönympärystä neljä senttiä.

Siis sitä minä nyt tässä odottelen. Jutussa kerrottiin, että seisomalla töissä työpöydän ääressä elämä käy kaikin puolin laatuisammaksi. No minullahan on lokakuun alusta asti ollut duunissa pöytä, joka nousee ja laskee. Yleensä aamusella pari-kolme tuntia lueskelen ja sähköposteja, nettisivujen päivityksiä yms. hoitelen seisaaltani.

Joten nyt sitten vain odottelen niiden senttien hiipumista vyötäröltä.  Ei vielä ilmiselviä tuloksia. Mutta täytynee olla pitkäjänteinen. 😉 Ja ehkä vähentää kaakaoiden juomista iltapäivisin. Ja … ja ehkä jotain muutakin asiaa edistävää voisi kokeilla.  Totta puhuen hoikkumiseen en oikein usko, mutta olkapäälleni tuo pöytä on hyväksi. Olennaisesti on juiliminen vähentynyt. Se on mahottoman mukavaa se.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

VIELÄ on palattava siihen perjantain haloilmiöön. Kuten Pasi kommentissaan kehotti, laitoin kuvan haloilmiöstä Taivaanvahti havaintoilmiö -sivuille, ja todellakin! Siellä se rankattiin komeaksi (komeusaste IV/V). Se ilmiö siis, ei minun kökkö kuvani. 😉 Hieno sivusto, jossa on mahtavia kuvia revontulista, tulipalloista, kuusta ja komeetoista.

Ja siellä sitten asiantuntijat määrittelivät kuvaamani ilmiön. Enpä ottaessani tiennyt kuvaavani ”yläkuperaa Parryn kaarta” ja auringonpilaria, jolla on ylläsivuava kaari. Onpa jännä juttu.

Tämän jälkeen alan entistäkin innokkaammin tähyillä taivaalle. Kameran kanssa myös. Ja nyt tiedän, että kannattaa olla laajakulma, eikä niinkään tele, jota perjantaina kaipailin mukaani. Olen kuin olenkin oppinut taas uutta. Mukava.