marraskuu 2013 – Sivu 3 – Tuulestatemmattua

Lapin herkkuja

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä oli neljättä kertaa syynä sille, että juuri täksi viikonlopuksi haluttiin mökille ajella.

Tänä vuonna olimme taas (2010 ja 2011) rotissöörien pöydässä; meitä oululaisia paistinkääntäjiä oli pieni iskuryhmä (2+2) (meidän nuoret olivat Luttosalin puolella, mutta piipahtelivat pöydässämme välillä :)), ja sitten Lapin voutikunnasta oli toistakymmentä aveceineen, joten yhden pitkän pöydän saimme täyteen. Taas tutustuttiin uusi ruokaihmisiin, tavattiin vanhoja tuttuja.

Siinä se ilta vierähti: syöden ja höpötellen. Puoli kymmeneltä lähdimme nuorten kanssa taksilla takaisin mökille. Ei tarvinnut enää makkaroita takassa paistella. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Paistinkääntäjät pääsevät tässä tapahtumassa saliin ja herkkuja notkuvien noutopöytien ääreen ennen kuin muut, ja keittiömestarit esittelevät viikon varrella tekemänsä ruoat, mikä sitten mahdollistaa, että voi kuvata pöydät aika rauhassa… Tänä vuonna esittely alkoi jälkiruokapöydistä.

Ennen jonoja näkee kuinka kauniisti kaikki on aseteltu: jälkiruokia tuntureina! Minulle kun iso ilo ja nautinto ovat myös nämä asettelut, yksittäisten pienten suupalojen kauneus, värien ja makujen harmonia.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Jälkkäreiden makumaailmasta yksi ylitse muiden: porkkanakakku kookoskermassa. Minun tekemäni porkkanakakku oli päivällä saanut hyväksyviä muminoita osakseen, mutta kyllä mestareiden kakku (kuvassa nuo neliönmalliset kipot) oli ihan omassa sarjassaan. Hmmm. Sai laajasti kehuja. Sitruuna-lakuhyytelö sekä hillakonvehti olivat minun makumaailmassani mieluisimpia. Hillakonvehti oli jotenkin piste iin päälle koko setissä. Makujen kontrasti viehätti.

Ja juustoja. Järin hyvä makupari oli Valon Alppi Kreivi ja pähkinä-amarettosiirappi.
Minähän yritän oman versioni tehdä, hyvinkin pian ehkä yritän. Kerron sitten.. 🙂

Ja sitten alkupaloihin. Tässä kolme ihanaa, pientä. Pehtoori ilmoitti että ”saan” ensi viikonloppuna tehdä noita raputuutteja ja kaviaaria. Saan? – Hieno homma. Minäpä tuosta vaan tekaisen. Tekaisenpa hyvinkin, heh!

Graavattu turska jakoi mielipiteitä, minä pidin. Suolaista se oli, mutta erilaista graavikalaa kuin mikään aiemmin maistamani. Huom. kuvassa nuo hauskat ongenkohot: retiisistä on moneksi.

Silloin kun hampurilaiset on tällaisia, minäkin pidän niistä. Naudanliha-miniburgerit olivat tavattoman maukkaita, eivät kuivia. Eivät tirskuneet rasvaa, vaan makua. 😉

Pienet vuoat (oisko vol-au-vent? :)) , joissa oli alla korvasientä(hyytelöä?), ankansydäntä ja päällä ankanmaksaa olivat gourmetti, jollaisesta pidän. Hienoja makuja. Snobbailua? Tiedä häntä. Ikihyvä makupala oli.

Pääruokavalikoimasta parasta oli haukimurekkeelle kuuluva rapukastike. Olisin voinut syödä sitä kipollisen! Siinä maistui, että se oli tehty huolella ja hartaudella. Siinä tiivistyi maut hienosti, täyteläistä, merellistä. Ylivertaisen hyvää! Eikä karitsanfileessäkään ollut moittimista. Ei missään ollut. 😉

Lapin keittiömestarit (noin 40) olivat taas urakkansa tehneet. Me ja 550 muuta nautimme tuloksista hyvin paljon.

Koko menu tässä.

(Osterit ja jäätelöt jätin maistamatta, muutoin kaikkia. Kenguru? Sitä(kin) otin vain hyvin vähän. Olipa niin kylmäsavuporon makuista, siis hyvää. Mikään ei ollut huonoa, mutta oli muutamia jotka olivat ylitse muiden. Muutamia, jotka jättivät hyvän makumuiston, saivat makunystyrät muikistelemaan mukavasti. Ja tuo tapahtuma on siitäkin mukava, että siellä ei ole turhaa pönötystä. Jo vain, siellä on lappilaista lussakkuutta, ja ruoka on pääosassa.)

ÄYRIÄISET JA MÄDIT

Ostereita
Punaista ja mustaa villakuoreen mätiä
Hyytelöityä kuningasrapua, juuressalaatti
Taskurapu ”petit fours”
Raputuutti ja kaviaaria

KYLMÄT KALAT
Graaviturskaa, katajaremoulade
Ylikypsää Inarin muikkua 2:lla tavalla (yrtti ja tomaatti)
Kylmäsavustettua seitä, sinappimousse
Ahvenquenellit, punasipulia

KYLMÄT LIHAT
Miniburgerit naudasta ja possusta, karpalosinappia
Poropâté, pikkelöity punasipuli
Kylmäsavustettua kengurua, tumma olutkastike
Siiderissä haudutettua karitsankieltä, omenasalsa

LINNUT
Ankan maksaa, pensasmustikkaa ja ”salty fingers”
Riekkotartar

LÄMPIMÄT
Haukimurekepihviä, hummerikastike
Karitsanfileetä, balsamico-ruohosipulikastike
Chilipaahdettua hanhenrintaa
Paahtojuureksia

LEIVÄT
Kiviarina vehnäleipä
Omena-spelttileipä
Porkkanasämpylöitä
Rieska
Rouheinen reikäleipä

JUUSTOT
Valio Alppi Kreivi, pähkinä-amarettosiirappi
Valio Ritari, mustikkahilloke
Valio Aura, mustikkahilloke

JÄLKIRUOAT
Whoopie pie
Cup cakes
Porkkanakakku ja kookosta
Mansikka-valkosuklaakakku
Sitruuna-lakritsivanukas
Hillakonvehti

JÄÄTELÖT
Vihreä omena
Mustikka

KAHVI
Tumma Juhla Mokka
Erikoiskahvit

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten on kerrottava arpajaisista. Herkkuiltaan kuuluu arpajaiset ja joka kerta olemme ostaneet arpoja ja joka kerta voitettu jotain mukavaa. Nyt meidän nuoret voittivat kelpo lasagnevuoan, Tapio Soinnun Grand Chapitre Laponiae -kirjan, Iittalan kartio-laseja, minä Mika Jokelan keittokirjan, pehtoori voitti nahkakäsitöitä sekä upean kravattineulan. Ja arpoja ostimme kuitenkin vain kahdella kympillä. Myös edellisinä vuosina olemme tulleet voittojen kanssa mökille. Voittoisat arpajaiset ovat mukava pikku lisä tuossa illassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jopa tuon kaiken jälkeen kelpasi eilen illalla vatsansa ja pehtoorin viereen nukahtaa. Aamiaista en juuri kaivannut, kahvittelimme kuitenkin. Ja päätettiinhän me sitten, että pehtoorin kanssa lähdetään iltasella kotiin, eikä vasta maanantaiaamulla hyvin varhain (tarkoittaa starttia klo 6), kuten alunperin oli ajatuksena. Minun kun on kuitenkin ehdittävä kustannuspaikalle viimeistään puolelta päivin. No nyt sitten voin rientää sinne jo heti aamusta. 🙂

Nuorilla huominen vielä vapaata töistä, joten he jäivät koiruleiden kanssa vielä mökkeilemään. Mutta mekin ehdimme aamupäivän nuoskakelissä ulkoilla, porukalla lenkkeilimme, saunottiin vaihteeksi ja sitten – johan sitä oli monta tuntia edellisestä syömisestä – menimme Laanilan Kievariin brunssille. Kolmelta me suuntaisimme loskaiselle nelostielle kohti Oulua ja nuoret vielä Hangasojalle.

Sodankylän jälkeen paha räntä- ja sohjokeli, Rovaniemen jälkeen alkoi vesitihku, Tervolassa lumiraja ja sen jälkeen vallitsi hillitön pimeys. Talvella pimeydelläkin on yleensä rajansa, mutta tänään marraskuisessa sadeillassa matkalla kotiin oli vain musta. Noh, liikennettä ei nimeksikään, ja nyt turvallisesti Rantapellossa.

Lappi Niitä näitä

Kaloreita ja niiden kulutusta

Hyvä yöuni, levollinen aamiainen, rakkaitten kanssa ulkoilemaan, laaja Lapinmaa jalkojen alla ja tilaa hengittää, ystävät notskilounaalla joka kuitenkin vaihtui takkatulen ääressä nautiskeluksi (lapaksissani uusi juttu: poronvasan maksaa… hmmm) , rantasauna, ja illaksi kylille syömään. Siinä tämän lauantain rakennuspalikat. Aika hyvä lopputulos. 😉

On nuorenparin yksivuotiskihlajaispäivä (me olimme vastaavana Auschwitzissa – vähän eri fiilikset. Uh!) ja on Lapin keittiömestareiden 22. Herkkupöytätapahtuma, isänpäivän aatto (tytärtä tietysti ikävä!) ja monien (ruoka)tuttujen tapaaminen.

Kaunispään huipulla tänään kovin usvaista, harmaata. Ei haitannut meitä. Koirulitkin tykkäsivät kovasti.

Ja nyt hankkimaan takaisin niitä kadotettuja kaloreita. Kenguru ja biisoninkieli lienevät menun erikoisimmat jutut. Minä odotan kalapöytää erityisesti. Kerron huomenna kannattiko.

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Lapin lumo ja halo

Kun aamu valkeni, yhdeksän jälkeen, selvisi että illalla tullessamme vielä satumaailmalta näyttänyt pihapiiri olikin aika lailla porojen temmeltämä. Yksi niistä kopsutteli alkuyöstä mökin terassillakin.

Ja aamusella mökin oven avatessani lennähti iso metso lentoon. Oliko kameraa? No ei ollut, ei.

Mutta onneksi oli, kun alkuiltapäivästä kävimme käveleskelemässä kylillä, Saariselän keskustassa. Sattuipa nimittäin taivaalla olemaan oikein komea halo-ilmiö.

Hätäisesti sitä kuvailin. Olisin suonut jalustan ja telen olevan mukana, mutta näkyy se noissa normiputkellakin otetuissa kuvissa. (Toisessa postauksessa lisää KLIKS)

Kauppa-asioiden jälkeen ajeltiin vielä Kaunispään päälle. Olette nähneet sieltä kymmeniä kuvia ennenkin, tässä tämänpäiväinen ”näytös”.

Mäkeen ei menty.

Päivä siis kulunut ulkoillessa (lumitöitä, pihapiirin siistimistä, lyhtyjä, saunanlämmitystä, vedet ja puut, kävelyä).

Ja lähiruokaa. Kiveliön kalan savustamaa rautua haimme Siulan kaupasta. Kun ei sieltä eikä Kuukkelista (kelvollista) mätiä löytynyt, varioin smetanakastikkeen: 1 prk smetanaa, muutama pieni cocktail-kurkku pikkusilppuna, 2 rkl sinappia, vähän valkopippuria, ½ tl suolaa ja 1 rkl valkoviiniä ja tilliä. Kyllä se oli ihan hyvää kalan ja uunissa kypsennettyjen rosamunda-puolikkaiden kanssa.

Ja tämä viini: Cono Surin ”artesaani” Riesling, jota eräs ystävämme suositteli (”hemmetin hyvää” :)). Mekin voidaan suositella: hedelmäinen, hieman sitruksen makua.

Ja jälkkäriksi. Kakkua.

Pohjoisen porkkanakakku

4 – 5 luomuporkkanaa
1,5 dl mantelirouhetta
½ dl kookoshiutaleita
4½ dl vehnäjauhoja
4 dl cane- tai ruokokidesokeria
4 kananmunaa
1 prk ananasmurskaa (valuta hyvin!)
1½ dl rypsiöljyä + ½ dl turkkilaista jukurttia

3 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

Kuorrutus

400 g maustamatonta Philadelphiaa (tällä kertaa toinen prk oli Viola-mangoa, toimii!)
2 dl tomusokeria
1½ rkl sitruunamehua

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, kookos ja mantelirouhe ensin keskenään ja sitten varovasti taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja valutettu ananas. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan; 26-senttiseen irtopohjavuokaan menee täydellisesti. (Itse kyllä rutistin leivinpaperin Sikke Sumarin tapaan nyrkkiin ja levitin sen vuoan pohjalle ja reunoille. Käy ihan hyvin porkkanakakullekin.) Paista 175-asteisessa uunissa 55 min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.

Anna kakun rauhassa mehevöityä seuraavaan päivään jääkaapissa (siis alkujäähdyttelyn jälkeen).
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä seos kylmän kakun päälle.

Tämä sopii näin joulun alla oikein hyvin. Kaneli sen tekee, – vähän jouluisen maun. Ja ehdottomasti kannattaa antaa ässehtiä pari päivää. Olen tehynyt tämän joskus ennenkin tänne mökille, ja yleensä lähtöpäivänä viimeiset palaset on kaikkein parhaita.

Mieheni tuossa siteerailee Fransiscus Assilaista: ”Missä on lepoa ja mietiskelyä, siellä ei huolta ja harhailua.”

Pieni huoli vielä kuitenkin: nuoripari edelleen tien päällä, pääsivät lähtemään vasta viideltä. Mutta muutoin hyvä.

Lappi Niitä näitä Yliopistoelämää

Edelläkävijä

Ole edelläkävijä: tee torstaista perjantai!

Näin opiskelijat kerran mainostivat torstai-illan bileitään. Pidin ajatuksesta, ja tänään olen ollut edelläkävijä. Töiden jälkeen lähdimme ajelemaan pohjoiseen. On jo neljäs kerta kun vietetään tämä isänpäiväviikonloppu mökillä.

Ei niin, etteikö olisi ollut töitäkin huomenna, mielenkiintoinen seminaarikin, tärkeä tiedotustilaisuuskin keskipäivällä, illalla kirjajulkkarit, oma artikkelikin siinä mukana, olisi lukemista ja kirjoittamista yllin kyllin. Vähän otin mukaankin, mutta vähän vain. 😉 Lappi houkuttaa. Kolmen kuukauden jälkeen oli niin hyvä palata.

Matka jotenkin erilainen kuin useimmiten: pitkään aikaan ei olla tultu suunnilleen koko matkaa pimeässä. Liikennettä talveksi, torstaiksi, yllättävän paljon, rekkoja, onneksi ei poroja. Nukuinkin. Yleensä en.

Ei pysähdytty edes ruoka(- ja kukka)ostoksilla kuten tavallisesti. Pehtoori oli päivällä käynyt Oulussa jo kaupassa, ja minä toin kukat tullessani. Valmistunut maisterismies kävi tuomassa, hieman hämmentynyt olin: ihan kuin olisi tiennyt millaiseen tilaan ne päätyvät. Millaiseen maljakkoon. Kauniita ovat. Ajatus vielä parempi.

Toinenkin ”vanha” meiltä valmistunut kävi: vuosikymmenen jälkeen. Väitöskirja-aikeissa. Ja kolmannenkin ”vanhan” kanssa väitöskirja-asioissa tänään. Tarkoitukseni oli mennä kanssaan kahville JA jollekin välipalalle iltapäivällä, mutta unohdin syödä mitään, joten koko matkan tänne tullessa ja nyt on kamala nälkä! Ryhdyn paistamaan makkaraa.

Ai niin, millainen kelikö? Täällä on reilu 10 senttiä lunta, pikkupakkanen, kaunista sikäli kuin mitään näkee. Hangasojalla ei muita. Hiihdämmekö huomenna? Tiedä häntä. Huomenna illalla tulee nuoripari.

Luettua Niitä näitä

Ajatuksia alkuun?

Mietitkö koskaan, miten aloittaisit, jos kirjoittaisit romaanin? Millainen olisi ensimmäinen lause?

Minun ensimmäisen (painetun) kirjani ensimmäinen lause on tämä:

Kiimingin koululaitos aloitti toimintansa tammikuussa vuonna 1885, jolloin kirkonkylälle rakennetussa kansakoulussa ryhdyttiin antamaan opetusta kiiminkiläisille lapsille. – –

Ja muutamaa vuotta myöhemmin julkaistun seuraava alku:

Linja-autoliikenteen historiaan liittyvä kirjallisuus on vähäistä. Suomessa alan kehitystä on selvitellyt Yrjö Raevuori jo vuonna 1948 ilmestyneessä teoksessa – – –

Kului melkein kymmenen vuotta ennen kuin seuraava opus tuli painosta, eikä meno paljon vetävämmäksi kyllä ollut siinäkään muuttunut:

Väestökirjanpito Suomessa alkoi vuonna 1749, mutta Kemin väestönkehityksen tarkka kokonaiskuva saadaan vasta vuoden 1785 jälkeisestä tilanteesta – –

Seuraavassa on jo vähän jotain elämänmenoa havaittavissa:

Koko Suomea raastaneet onnettomuudet ja tuhot olivat 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa koetelleet väestöä myös Iissä.

Väitöskirjan johdannon aluksi totean:

Kemijokisuun agraariyhteisön historian tutkimus ei ehkä ollut se, mitä olin ammatinvalintaa tehdessäni suunnitellut yhdeksi elämäntyökseni. – –

Eikä ilman ajanmäääreitä päästä ensimmäisen keittokirjani alussakaan:

Vuosi vuodelta tärkeämmiksi ovat tulleet hetket, jolloin olemme P:n ja lasten kanssa saaneet ystäviä kotiimme vieraaksi, viettämään iltaa ja illastamaan.

Toisen keittokirjan alku on jo kerrassaan lennokas!

Tervetuloa makumatkalle tuntureilta Toscanaan! Siitähän tässä toisessa keittokirjassani on kyse: ruokamuistoista matkan varrelta.

Monissa artikkeleissani on ollut oltava jonkinlaiset ingressit, johdannot, mielenkiinnon herätys, ehkä minulla on ollut jo tietoinen pyrkimys houkuttavaan ja koukuttavaan kerrontaan, mutta nuo esimerkkikirjat eivät kyllä mistään verbaaliakrobatiasta kerro.

Miksikö näitä pohdin? Olen tässä viime aikoina lukenut pari kirjaa, joista olen pitänyt kovasti, ja joita lukiessa olen miettinyt – taas kerran – kuten aina enemmän tai vähemmän toistuvasti elämässäni, että haluaisin kirjoittaa kirjan. Oikean kirjan, siis ei mitään tieteellistä monografiaa tai keitto/historiakirjaa vaan romaanin tai jonkinlaisen muun mukavan kirjan.

Nuo kaksi inspiroivaa kirjaa ovat olleet ”Puntsin riipaiseva omaelämäkerta. Juosten kustannettu. Pienkustantajan salaiset kansiot” jonka nimiölehdiltä alkaa riemullinen kertomus: ”Kustannus-Puntsi 16,3 vuotta. Päättymättön kulttuuriteko (joka päättyi) eli opasluonteinen kertomus pienkustantamisesta kiinnostuneille siitä, miksi alalle ehdottomasti kannattaa ryhtyä, jos haluaa pysyä köyhänä.” Lukunautintoa lisäsi se, että tunnen yhden niistä kolmesta Lehtolasta, jotka kirjan kirjoittivat. Ja että kirja on saatu ystäviltä lahjaksi. Mutta vaikka näitä lisäpointteja ei olisikaan, voin suositella kirjaa. Se on hauska, satiirinen ja tarina on tosi.

Toinen kirja, joka on saanut pohtimaan, millaisen kirjan kirjoittaisin, jos kirjoittaisin, on Dieter Herman Schmitzin ”Täällä Pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi”. Kustantajan sivulla lukee näin: ”Täällä pohjoisnavan alla on hykerryttävä romaani miehestä, jolla on missio. Se on paitsi kertomus siitä mitä ulkomaalaiset ajattelevat meistä myös kertomus siitä mitä me heistä ajattelemme.” Allekirjoitan. Eilen meni Downtonin jälkeen lukiessa pitkälle yli puolen yön, lukiessa ja hihittäessä, mikä sitten kostautuikin iltapäivällä töissä: viiden tunnin yöuni ei riitä minulle, – oli pakko tavoista poiketen hakea kahvia iltapäivällä. Siitä huolimatta kirja kannattaa lukea.

Sen sijaan Tuomas Kyrön uusinta ”Kunkkua” en ole päässyt sataa sivua pidemmälle. Liekö se, minkä siinä miellän ”historian vääristelyksi” tökkii minulla vastaan – ammattiongelma? Tai mikä? Ei vaan ole minun juttuni.

Mutta siis, miten aloittaisit kirjan, jos kirjoittaisit? – Oli synkkä ja myrskyinen yö?

Minun romaanini alkaisi varmastikin merenrannasta, kirjan kertojaminän ajatuksilla.

Kliseistä? Ihan sama.

Tai sitten se alkaisi keittiöstä, illalla.

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

Terveisiä Meksikosta vol. V

Nyt kun tytär on ollut Meksikossa kolme viikkoa, lienee aika kertoa kuulumisia.

Menomatka Oulu – Helsinki – Lontoo – Dallas – Monterrey (välimatka hieman alle 10 000 km!!) sujui ensimmäistä reissuaan jouhevammin, eikä aikaakaan kulunut kuin 28 tuntia. Kaverit olivat olleet vastassa ja tytär sai makuusijan ystävänsä Alicen kämpiltä. Puolenkymmentä nuorta naista olivat vuokranneet ison asunnon, josta yksi huone siis Alicen ja tyttären asuntona.

Lennettyään tiistaina esikoisella oli jo torstaina ensimmäinen työpäivä, mistä saimme raportin:

Oli kyllä mukavan oloinen paikka 🙂 ja hommat tapahtuu!! Tuhat viissataa kertaa nopeammin ku fsb:llä. Ja ihmiset on pilkulleen töissä niinku kuuluu eikä paljon ylimääräistä häsellä. Ilmeisesti toimitusjohtaja on aika tiukkis, yhden uuden tytön oli potkassu pellolle ku se oli vähän hidas ja se ei pomo ei vaan kauheesti tykänny siitä. Eli kyllä täällä ihan parastaan saa laittaa.
Aluks Roxanna käytti vähän tourilla, sen jälkeen Ximena selitti vähän yleistä yrityksestä. Sitte sain läppärin ja tunnukset kaikkiin ohjelmiin ja sit greg selitti mitä alan tekemään. Alotettiin niistä urleista, niitä tein tänään puolikkaan päivän eri adnetworkseille. Eli me siis ostetaan mainostilaa niiltä ja mulla tulee olee kaikki ne Gregin accountit eli pitää pitää yhteyksiä suunnilleen kahdeksaan-yhdeksään ihmiseen ympäri maailmaa ja varmistaa et homma pelaa. Yks tyttö on mm. virolaisen onlinemainostoimiston ihmisiä ja on käyny yliopiston Turussa eli varmaan pääsen puhuu suomeaki 😀 Sit analysoin niitä tuloksia ja kattoa et mitkä networkit toimii ja mitkä ei.
Aika paljon tähän alkuun varsinki teen Gregin kans töitä mikä on ihan mukava. Ruokkiksella mentiin sen kämpille syömään ku se asuu aika vieressä ja pelaamaan marioa 🙂 huomenna analysoidaan kuulemma niitä joitain kampanjoita ja sit mulle tulee ihan oma eka account ilmeisesti israelilaiselta bannertilan myyjältä. Et tällaista, tylsää ei kyllä tuu olemaan!

Firman nimi on siis binbit. Työpaikka on tuossa lasiseinäisesä toimistossa.

Mitenkö tytär tuonne osasi edes hakea duuniin? Se ei ole sama firma, jossa oli keväällä (se oli FSB, josta tyär tuon viestinsä alussa mainitseekin)?

Kaikkihan – myös se kevään harjoittelupaikka – juontaa juurensa siihen, kun tytär oli opiskeluaikana Strasbourgissa vaihdossa paikallisessa kauppakorkeakoulussa. Siellä kansainväliset vaihtarit tutustuivat toisiinsa, tytär juurikin Aliceen (ja Anaan).Strassessa oli muitakin meksikolaisia nuoria naisia, joiden palattua vaihtarivuoden jälkeen takaisin kotiinsa Meksikoon ja nimenomaan Monterreyhin, ”veivät mukanaan” myös eurooppalaisia nuoria miehiä (mm. saksalais-turkkilainen Kaan jonka mekin tapasimme Mexico Cityssä, ranskalainen Etienne, joka pitää sunnuntaisin ”pop-up greperie-ravintolaa” (kuvassa takanaan monterreylainen Gloria). Tämä suunnilleen koko nuorten porukka on kauppatieteilijöitä ja yksi heistä on Greg, joka on kotoisin Ranskasta ja jolla on meksikolainen tyttöystävä (joko ovat jo kihloissakin? en muista).

Greg sai siis syyskuussa Binbitissä ylennyksen ja hänen ”Marketing Executive” -paikkansa tuli auki. Ja hänhän se sitten meidän duunia hakevalle tyttärelle vinkkasi: täällä olisi just sulle passeli duunipaikka tyrkyllä. Uskokaa, että Gregillä on hengenlähtö lähellä jos koskaan tapaamme. 😉 Minusta kun tämä suositus ei niin järin riemastuttava ollut. No, nyt tytär siis hoitelee markkinoinnin analyysiä ihan globaalisti. Asiakkaiden kanssa kielenä englanti, mutta toimistossa työkielenä espanja, ja kuulemme jo ihan sujuu.

Kun Madeiralle lähdön sunnuntaina Helsingistä tyttären kanssa Skypeilimme tämä kertoi, että ei sittenkään pääse Alicen ja tämän perheen kanssa viettämäään joulua koko laajan suvun kesken, sillä pomo oli ilmoittanut, että tyttärellä on jouluaattona vain puolipäivää vapaata, ja joulupäivä. Siinä kaikki. Minulla pala kurkussa, en sanonut mitään.

Edelleen kuulimme, että työpäivien pituus on klo 9 – 19, ja kahden tunnin siesta välissä. Vuosilomapäiviä on huikeat kuusi! Minä jo itku kurkussa laskeskelin, että ei varmaan lapsi niitä käytä edes juhannuksena Suomeen lentääkseen; ehtisi vain kääntyä ja lähteä takaisin. Saman skypen aikana oli ilmeisen väsynyt: puolen tusinaa samassa kämpässä merkitsi unettomia öitä, rauhattomuutta. Kaikkinensa minulla tämän Skypen jälkeen ahistusta, lievää, mutta silti.

Tiesin kuitenkin, että hakivat Alicen kanssa uutta vuokra-asuntoa ja yksi tietty oli jo kiikarissa ja sainkin keskiviikkona Madeiralle viestin:

Vuokrattiin se kämppä 🙂 !! Ja töissä menee hyvin, elämä on mukavaa 🙂

Kummasti helpotti huolestuneen äidin oloa.

Kyselin viime viikolla, joko pääsivät muuttamaan, ja vastaus:

Holaa!! Ei vielä muutettu 1.11. alkaa soppari 🙂 mut vuokraisäntä sano et voiaan tuua kamoja jo aikasemmin, ei oo niin justiinsa. Niinku minä, koko kaks matkalaukullista omaisuutta !

Lapsi kun muutti Meksikoon ruhtinaallisen 2o + 5 kg vaate/tavaramäärän kanssa (minulla oli samanverran matkatavaroilla painoa kun olimme VIIKON Madeiralla).

Tämä uusi kämppä on nyt vuokrattu vuodeksi: tyär ja Alice asuvat valtavaa lukaalia kaksistaan, mutta etsivät siihen kolmatta vuokralaista. Päältä päin on kuulemma kamalan näköinen, mutta sisältä hyvä. Kaverit ja Alicen vanhemmat olivat luvanneet roudata sinne huonekaluja ja tytär aikoi tänään mennä ostamaan itselleen sängyn. Parasta on, että asunto on hyvin lähellä työpaikkaa (voi siestalla käydä kotona, lähellä kuntosalia (jossa voi käydä aamulla tai siestalla ilman taksia), lähellä Alicen vanhempia (jotka siis ovat tärkeä osa turvaverkkoa ja joilla on pyykkikone :)). Kuva tämän uuden kotikadun nurkalta.

Olenko jo tottunut lähtöönsä? No en. Hyvin sattui, että ne kaksi ensimmäistä sunnuntaita, kun lapsi oli pois kotona, me olimme menossa Madeiralle ja olimme siellä. Sunnuntaisin se ikävä kun konkretisoituu: on katettava ruokapöytä vain neljälle. Tyttären pulputusta ei kuulu.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Pieniä askeleita

Niinhän se ruukaa tähän aikaa vuodesta olla: pimeä, pimeä, pimeä! Sataakin vielä. Satakoon!

On erinomaiset olosuhteet tehdä töitä. Pitkää rästilistaa ryhdyin aamusella purkamaan, nyt kun kandirumba on pariksi kuukaudeksi ohi, voi taas hoidella sälääkin. Siinä se päivä iltapuolelle asti humpsahti. Käynnistin jopa ensimmäiset kaksi uudistustakin professori-positioni turvin. Pikku juttuja, mutta kuitenkin. Toinen on pienen pieni: kanditutkinnon suorittaneiden nimet julkistetaan vastedes isolla, virallisella ilmoitustaulullamme joka publiikkia ennen. Näkyvästi. Toiveissa on, että se kannustaisi muitakin kokoamaan ja ottamaan ulos kandinpaperit heti kun mahdollista. Maistereiden nimet on meillä julkistettukin jo vuosikausia.

Toinen vähän isompi juttu on, että kyselin tohtorikoulutettavilta kandi- ja graduaiheita perustutkinto-opiskelijoille; toiveena ensinnäkin se, että voisin omaa – lopultakin aika rajallista – tutkimus- ja asiantuntemusalaani laajemmin jakaa opinnäytetöiden aiheita ja toiseksi se, että saataisiin väitöskirjantekijät ja gradulaiset yhteistyöhön, josta uskon olevan tiedollista ja tutkimuksellista iloa ja antia molemmin puolin.

Katsotaan nyt, onko näillä yrityksilläni mitään merkitystä. Oppiaineessa tuntuu olevan isompiakin hankkeita ja intohimoja tulevien tutkimusten osalta; ihan mahdottoman tyytyväinen olen kun voin pysytellä ulkopuolella moisesta.

Sitten tein ensimmäiset suositukseni (professorina) tohtorikoulutettavien apurahahakemuksiin. Suomen Kulttuurirahastolle vakuutin kolmen meidän väikkärintekijän tarvitsevan – ja ennen kaikkea ansaitsevan – rahoituksen tutkimukselleen. Ulkopuolisen rahoituksen hankkiminenhan se on olennaista yliopistoelämässä nykyisin. Aiemminkin sitä olen ollut tekemässä ja parin, ihan isonkin (EU-) projektin onnistuneessa haussa, tuloksessa ja päätöksessä touhusin paljolti itsekseni. Mutta niistä on aikaa ja ne liittyvät enemmän opetukseen kuin tutkimukseen. Se oli silloin kun minulla oli vielä paljon enemmän ambitioita ja intohimoa duuniin kuin nykyisin.

Tänään minä haluan vain tehdä huomisen hyvin. Päivän kerrallaan.

Madeira Niitä näitä Ruoka ja viini

Mistä on sunnuntai tehty?

Madeira-kastike ja fenkoliperunamuusi ovat niitä asioita, jotka tältä päivältä kannattaa mainita. Ehkä niistä tulee meidän marraskuun vakioruoka, pyhäinpäivän perinneruoka? – vaikka Koivu kommentissaan kovasti vieroksuukin ulkomaan hömpötyksiä. 😉 Ei meilläkään niin ulkomaalaisia kuin ensin saattaisi vaikuttaa.

Meillä oli kotimaisia rosamundia (enää en mistään muista perunoista muussia tee), kotimaisia ihania fenkoleita ja madeira-kastike selittynee sillä, että se nyt vaan on poronfileiden kanssa hyvää.

Reseptiikkaa noihin? Hyvä on; tässä tulee.

Rosamunda-fenkoli-muussi

8 rosamunda-perunaa
2 isoa fenkolia
50 g voita
3 dl maitoa
suolaa
tuoretta rakuunaa

Kuori perunat, paloittele fenkoli.
Keitä perunat suolavedessä, puolivälisssä kypsennystä lisää joukkoon paloiteltu fenkoli.
Keitä kypsäksi. Kaada liki kaikki keitinvesi pois. Lisää joukkoon voi. Survo/pistä pamixilla muusiksi. Maitoa nesteeksi. Lisää lopuksi joukkoon silputtua tuoretta rakuunaa (minulla oli noin 4 rkl). Hyvää! Ihan hurjan hyvää.

Ja Madeira-kastike?

Kaada kattilaan 2 dl madeiraa ja yksi häränlihaliemifondi. Keitä kokoon siten, että jäljellä on vain noin desi. Lisää purkillinen demi-glace. Keitä, pienennä lämpöä. Anna makuuntua, suolaa kevyesti, ja juuri ennen tarjolle vientiä lisää kuumaan kastikkeeseen 1 rkl voita ja 1 rkl madeiraa. Ui-jui! Se oli hyvää.

Niin ja kastanjat. Niitähän tähän aikaan vuodesta kaupataan maailman turuilla ja toreilla. Niin New Yorkissa, Lontoossa kuin Lissabonissa olen nähnyt kärryjä, joista ”töttöröllisiä” näitä alkutalvesta/loppusyksystä myydään. Tuoksu kantautuu kauas.

Ehkä tuo kipollinen (kahdeksan euroa Stockalla) ei ollut kaikkein tuoreimpia, olisi pitänyt kerätä levadoilla… Mutta kokeilimmepa. Poika ei muistanut koskaan maistaneensa, eikä J:kään. Kastanjat maistuvat perunan ja pähkinän välimuodolta. Parhaimmillaan ovat hyvinkin makoisia.

Ja valmistushan on ihan ylenpalttisen vaikeaa: leikkaa kastanjaan ristiviilto, pistä merisuolapedille, sitten uuniin (180 C) puoleksi tunniksi – 40 minuutiksi. Tarjolle tuotaessa mukana kuuluu olla voita ja suolaa. Siinä kaikki.

Vielä palatakseni viikonlopun ruokateemaan globaalimminkin. Tyttären työpaikalla Meksikossa nautittiin perjantaina tällaisia.

Kotitöitä, töitä kotona, kerrassaan hyväätekevä pitkä lenkki aamulla, Intersportin alennusmyynnistä verraten tyyris uusi ulkoilukampe (housut ja takki) ja vihdoin asunnon löytäneen tyttären kanssa skype. Niistä oli meitsin sunnuntai tehty.

Hautausmailla Madeira Niitä näitä Ruoka ja viini

Pastéis de nata ja pyhäinpäivän ruoka

Täällä on ihan hillitön käry. Ihme ettei palohälyttimet soi.

Päätinpäs nimittäin tänään tehdä portugalilaisia vaniljaleivoksia, joihin olen sekä Lissabonin reissulla että Madeiralla kovasti tykästynyt. Pastéis de nata tai pastéis de Belem on niiden nimi. Belem-nimi viittaa Lissabonin reunamilla olevaan Hieronymos-luostariin, jossa näiden pikku leivonnaisten arvellaan syntyneen. Joka tapauksessa ovat jotain hyvin portugalilaista. Ja hyviä. Pieniä hyviä.

Joka aamu Madeiralla niitä nautimme.

Ja kun pari vuotta sitten olimme nuoren parin kanssa Lissabonissa, myös miniäkokelas piti niistä kovastikin, joten ajattelin, että leipasen niitä huomiseksi, kun nuoripari tulee syömään. Löysin netistä ohjeen ja hieman soveltelin, mutta ei ihan vielä tullut odotuksenmukaisia. 😉 Eivät nuo tekemäni huonojakaan ole, mutta vaatii vielä hienosäätöä. 😉

Pyhäinpäivän ruoka meillä muutoin kovin arkista, vaikka broilerwokki kyllä onnistuikin vallan mainiosti. Huomenna sitten vähän juhlavampaa ruokaa kun nuoret tulee.

Sitä mietin, että mikähän on suomalaisille tyypillisin pyhäinpäivän sapuska? Onko se joku lihapata, paisti, jotain amerikkalaista halloween-henkistä, jotain oranssi tai ehkä kurpitsaa? Meidän perheessä ei ole mitään vakiintunutta pyhäinpäivän ruokaa, ja olisin kyllä kiinnostunut mitä muut tänä viikonloppuna syövät? Teinpä sitten pikku kyselynkin…

Hautuumaallakin kävin, olin hyvissä ajoin, joten ei ruuhkaa, mutta merkillisen ankeaa siellä oli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pastéis de nata

Paketti pakastelehtitaikinaa

Täyte

5 dl kuohukermaa
2 viipaletta sitruunankuorta
2 kanelitankoa
1 dl sokeria
2 tl vehnäjauhoja
8 keltuaista

Ota lehtitaikinasta kahvikupilla ”kiekkoja” ja painele ne vedellä leivosmuottien (tai muffinipellin) pohjille ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Mittaa kerma, sitruunankuoret ja kanelitanko teflon-kattilaan. Kiehauta ja siirrä sivuun. Annan maustua 20 min. Poista kuoret ja tanko. Sekoita vehnäjauhot sokeriin ja yhdistä keltuaisten kanssa kulhossa. Vatkaa keltuaisseos kermaan ja kuumenna, kunnes seos saostuu. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä hieman. Sen jälkeen täytä leivosmuotit ja paista 250 asteessa n. 12 minuuttia.

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Pestuuviikonloppuna vaihdetaan hommia

Viisi vuotta sitten kirjoitin näin:

– – römppä (runtu, kekri, jne). Lainaus suoraan viime kevään luennoltani::

Pyhäinpäivä oli talven kynnyksellä, marraskuun alussa maaseudun ihmisille paitsi uskonnollinen juhlapäivä, myös työvuoden taitekohta. Pyhäinpäivän yhteyteen liittyi pakanallinen kekri – vanhan loppu ja uuden alku. Satokausi päättyi ja karja tuotiin laitumilta sisään. Itse asiassa sato- ja työkausi loppui viimeistään jo lokakuun puolessa välissä, mutta sen päätöstä juhlittiin vasta kekrinä, jolloin oli vuosipalkollisten, piikojen ja renkien, vapaaviikko tai kaksikin. Runtuviikko eli römppä oli tanssien ja vierailujen aikaa, sillä silloin palvelusväki oli vapaa: myös vapaa vaihtamaan palveluspaikkaa ja paikkakuntaakin. Römpän aikana nuorisoseurat ja muut yhdistykset järjestivät ohjelmallisia iltamia ja silloin pidettiin markkinoita ja tavattiin tuttavia ja sukulaisia.

Olen jo kauan ajatellut, että tutkisin itse tai saisin jonkun opiskelijan tekemään opinnäytetyön römppäviikon vaikutuksesta maaseudun syntyvyyslukuihin. Tiedetäänhän, että 1900-luvun jälkipuolella 9 kk juhannuksen jälkeen syntyi keskimääräistä enemmän lapsia, mutta miten oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseudulla. Kuinka paljon – ja oliko? – syntyvyys korkeammalla 9 kk römpän jälkeen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

No tämä projekti on nyt jo (viiden vuoden jälkeen!) aluillaan. Aineistoa jo hiljalleen keräillään: kuukaudeksi palkattu tutkimusapulainen on jo paljon aineistoa kerännyt, ja ehkäpä tässä piakkoin pääsen vähän aineistoa analysoimaan. Pääsen tutkimaan, tänään kun alkoi minun ”tutkimusrauhani”, eli 16 kandityötä on nyt ohjattu, käsitelty ja arvosteltu. Tammikuussa alkanut urakka on tässä

Näyttää aika vähältä, mutta ei ole…

Ei opiskelijoille eikä minulle. Hailuodon siltahankkeen 1980-luvulla aiheuttama ympäristöhistoriallinen keskustelu, talvisodan psykiatriset potilaat Oulun sotilassairaalassa, Ruukin sahan työyhteisö reilu sata vuotta sitten, Pohjois-Suomesta Ruotsiin lähetettyjen sotalasten muistot, karamellin historia Suomessa, Lappi matkailukohteena 1960-luvulla, Kainuun vesikot (kuollut vesikko :D) vastaan tienrakennus, vänrikki Stoolin tarinoiden propagandistinen luonne, naisten vaatemuoti Suomessa ja Pariisissa II maailmansodan aikana ja paljon muuta mielenkiintoista. Tämän vuoden kanditöitä valmistui yhteensä 25 (kuvassa vain syksyn ”saalis” = 16 työtä, ja nelisensataa sivua), mikä on ainakin minun urani aikana ennätysmäärä. Hyvä niin. Ja ohi on.

Nelipäiväisen työviikon tunnit ylsivät ohi viisipäiväisen, mutta siitä viis. Nyt helpottunut olo. Nyt pimeä, isompia vaatimaton viikonloppu edessä.

Nyt ennen kuin itse kukin siirrymme telkkarin ääreen katsomaan ”Vain elämää” ja ehkäpä hieman kyynelehtimään kuten tv-sarjan formaattiin kotisohvilla kuuluu, kannattaa katsoa tämä KLIKS Se on enemmän kuin vain elämää. Pari minuuttia vain…Hyvää verryttelyä. Puhdistavia kyyneleitä. 😉