Päivä kustoksena

Tähän asti kaikki ihan hyvin…

1-4

Hattuakin sain ulkoiluttaa…

1-5

Tällaisen sain aikanaan lahjaksi … Pidän siitä hyvin paljon.

Samanlaisen vien lahjaksi tänään… Sen ympärille kun voin karonkkapuheenikin sovitella.

1-3

1-2-2

Tiukka väitös oli. Hyvä väitös kuitenkin.

Ja historiallinen: ei ole Oulun yliopiston historian oppiaineessa ennen ollut naiskustosta.
Nyt oli. Enkä edes töpeksinyt. Jee!

Erilainen työpäivä

Olin koko aamupäivän haastattelemassa aineenopettajakoulutukseen haluavia. Historian pedagogiset opinnot tuntuvat  kiinnostavan. Nyt haastattelimme seitsemää filosofian maisteria, jotka haluavat koulutukseen. Siis jo valmistuneita maistereita, jotka haluavat jatkokouluttautua. Tähän prosessiin liittyy yksi epäoikeudenmukaisuus, ainakin yksi!, josta tuohduin. Ihan sisäisesti vielä tuohduin, mutta minä otan kyllä asian puheeksi. Tähän palataan vielä!

Iltapäivä menikin osittain/paljolti huomisen väitöstilaisuuden valmisteluissa.

Ja oikeastaan iltakin samoissa merkeissä. Vastaväittäjä tuli illaksi Ouluun ja kustoksen kanssahan sitä usein tavataan/illastetaan/kahvitellaan väitöstä edeltävänä iltana/päivänä. Ei aina, – aika usein kuitenkin. Ja minulle sattui sikäli hyvä tuuri, että tänään oli tiedekunnan kuusijuhla, jonne lähtemisen kanssa olin hyvin kahden vaiheilla, mutta keksinkin, että kutsun myös vastaväittäjän sinne. Ikään kuin huvi ja hyöty, velvollisuus ja vapaa-aika samassa setissä. Ja tapasipa Itä-Suomen yliopiston dosentti sitten laajemmasti meidän oppiaineemme ja tiedekunnan porukkaa, jota huomiseen karonkkaan ei ole tulossa. Verkostoiduttiin, tiedättehän.

Ja syötiin. Oltiin Hilikussa, Markan puolella tosin. Hilikku (paitsi että on 25 penninen jolla vielä 1800-luvulla hyvinkin sai lounasruoan tai aamuseksi sitä kai useimmiten tuolloin kutsuttiin) on  ammattiopiston harjoitteluravintola ja -keittiö. Markan puoli on sitten se ”parempi puoli”. Siihen maailman aikaan kun meidän laitos oli vielä Kasarmintiellä oli Hilikku (ja tilipäivinä Markan puoli) hyvinkin usein lounaspaikkana. Hilikku oli hyväksi niinä vuosina kun pistin ruokatapani remonttiin: oli hyvä syödä oikea lounas eikä mussuttaa pitkin päivää eväitä, suklaata, Snellmanian kahvilan pullatiskin antimia… Noh, noistakin vuosista on jokunen vuosi – paljon ennen esikoisen syntymää … 😉

Mutta siis: tänään kuusijuhlan sapuska maistui, ja seurakin oli vallan oivallista, mutta kiiruhdin kyllä mahdollisimman varhain kotiin. Aamulla on kampaaja ja yhdeltätoista on oltava duunissa musta mekko yllä ja tohtorin hattu kainalossa. 😉

1-2

 

Kuvaamisen tuska

Kamera kädessä käveleskelen pihalla ja sisällä. Sytyttelen kynttilöitä ja etsin laatikoista rekvisiittaa, liinoja, tonttuja, harkitsen lähtöä kukkakauppaan, mökin lähimetsästä hyvissä ajoin kerätyt jäkälät kiertävät purkista ja korista toiseen, punaista, hopeaa, valkoista ja sitten sinistäkin taustaa, kynttilää, nauhaa ja kartonkia. Leivon pienen kakunkin, hopeahileellä muka koristelen, takkatulen sytytän, inspiraation antajaksi laitan musiikkiakin,  …. Joulukorttikuva ei vain ota onnistuakseen.

Samalla mietin työasioita, ja sitten ajattelen, kuinka vähän teen nykyään töitä iltaisin, kuinka vähän on ollut mitään harrastustoimintaakaan viime aikoina (ei ruoka-, ei viini- eikä valokuvausharrastus ole vienyt kokoontumaan, kokeilemaan, kokkailemaan, kurssiutumaan, kuvaaamaan), kuinka vähän nykyään teen mitään muuta kuin luen ja surffailen iltaisin. Ja katson telkkaria! Koko syksyn monta tuntia viikossa (Tanssit, Downton, Taivaantulet, Vain elämää)! Ja sitten taas mietin työasioita. Ja hetken on huono omatunto kun en kirjoita iltaisin, en lue ammattikirjallisuutta, en yritäkään kehittyä. Annan periksi, olkoot! Miksipä enää yrittäisin? Ja pienen tovin työstän ikuisuusprojekti ´Laanilan historiaa´ … Hö, joulukorttihan se piti tehdä!

Tulisihan tästä viime vuotisesta blogin joulukalenterikuvista kootusta kollaasista ihan kiva kortti?
Klikkaa isommaksi, näet pikkukuvat paremmin.

Adventterikalenteri 2012 kollaasi

Ei muuta kuin Ifolorille tuo ja siinä se on?
No ei taida onnistua. Enpä taida noin helpolla antaa periksi:
ehkä sunnuntaina on parempi kuvausfiilis.
Ja sunnuntaina täällä blogissa aukeaa ensimmäinen luukku uudesta kalenterista. 🙂
Se on jo Tuulestatemmatun viides!

Työhuoneen lämmössä

Taas myrskyää. On pimeää. Ei sentään sada. Ja hengenvaarallisen liukasta on. Onneksi ei tarvitse olla tienpäällä.

Eikä tarvi olla ulkotöissä. Erityisesti tänään tuntui, että työhuoneessani  oli oikein viihtyisää ja lämmintä* ja minulla kävi viertaitakin. Pehtoori ja Koivu tulivat tervehdyskäynnille, tekivät kaappi- ja tupatarkastuksen uudessa huoneessani, toivat joulusuklaakalenterin ja kävimme Snellmanian uudessa ruokalassa lounaalla. Mukava. Myös Välkky ja Pölkky (sisäpiirin juttu, hahaa!) piipahtivat ja tovin paransimme maailmaa tai ainakin yliopistoelämää… Artikkeliaihio sai ihan rauhassa muhia muistiinpanoissa ja lehtikopioissa, sillä juuri tänään tuntui erinomaisen tarpeelliselta ryhtyä suunnittelemaan kevätlukukauden kandiseminaarin ohjelmarunkoa. Jämäkästi. Heh!

Töissä joulun tunnelmaa

Oman työhuoneen lämpimyyttä korosti kuulumiset tyttäreltä, sillä Meksikossakaan ei ole kovin lämmintä:

Monterrey

Tytär kertoi, että siellä kaikki istuvat töissä takit päällä, olivat olleet kateellisia kun hän oli vienyt työhuoneeseensa ”kannettavan lämppärin”, jonka osti sunnuntaina. Kovasti olivat työkaverit ihmetelleet, miten suomalaistakin voi paleltaa. Oli esikoinen kertonut, että Suomessa EI sisällä ole kylmä, ei talvellakaan. Ja että Suomessa kodeissa ja työpaikoilla lämmitetään ja että talot on eristetty. Ja sellaistahan ei Meksikossa tehdä, joten siellä on nyt sisälläkin kylmä.

Kylmä ilmavirtaus tuntuu olevan Italiassakin, Umbriassa. Sain mutkan kautta vinkin, että Assisissakin on eilen satanut lunta. Olisi ollut kiva olla siellä kuvailemassa.

Assisin lumisade 2 Assisin lumisade 3 Assisin lumisade

 

 

 

 

Kuvailemassa Assisin kirkkoa, luostaria, kauniita keskiaikaisia kujia ja niitä maisemia, joissa toissa kesänä ajoin rallia. 😀 Silloin luostaripiha ei ollut tyhjä, eikä luminen. Ei silloin ollut kovin kovasti vauhtia, eikä vaarallisia tilanteitakaan, mutta olihan se silti jotain mielettömän jännittävää: http://www.satokangas.fi/Matka/Giro.avi (klippi kestää tovin latautua, mutta voisin väittää, että kannattaa katsoa ja kuunnella :)). Se, miten tuohon tilanteeseen päädyttiin, on kerrottuna TÄÄLLÄ.

Tiistai tuumaillen

Verkkainen päivä. Enempi sellaista tuumailua kuin mitään aikaansaannoksia. Ehkä kuitenkin niistä tuumailuista, keskusteluista, kuuntelemisista joskus koituu jotain hyvää, jotain aikaansaannoksia. Ehkä jotain lähti liikkeelle, hiljalleen muhimaan.  Yhtä verkkaista on ollut ilta kotonakin. Muutaman keittiön laatikon olen siivonnut, makkarasopan keittänyt. Yhden opiskelijan kanssa työasioita sähköposteillen hoidellut, taas surffailut. Ihan hilikulla oli, että ryhdyin leipomaan, muka jo jotain jouluista, mutta kun minua ei tänä vuonna tuo joulu taida oikein innostaa… Katsotaan nyt, josko vähän reipastuisin.

Kotipihan lumimaisemia-6

 

Kotipihan lumimaisemia-4

Kotipihan lumimaisemia-2

Bannerin ja blogin väritystä taas sitten rustasin uusiksi. Eilinen oli liian levoton minulle. Ja olisi se Marttikin saanut olla siinä esillä, sillä Sanna Koivisto vastasi tänään kyselyyni koskien Martin ja muiden patsaidensa kuvien julkaisulupaa, että toki niistä saan kuvia julkaista. Joten varmasti Marttiakin täällä vielä näette. (ks. aiheesta keskustelu viime viikon yhden postauksen kommenteissa (KLIKS).

 

Vielä: Valoa, Oulu!

Koko illan olen värkännyt uutta otsikkokuvaa, vaihtanut, säätänyt, fontteja muutellut, taas vaihtanut kuvaa, linkkivalikon muotoa, sisältöä ja kokoa muutellut, ja tulos on edelleen epätyydyttävä. No hyvä on: en koko iltaa, mutta yritystä on ollut.

Siispä laittelen tähän vielä kuvia viikonlopun ulkoilun ja kuvailun,  siis Valoa Oulu -tapahtuman, sadosta.

Franzénin puiston yksittäiset valopisteet eivät paljastaneet, minkä kuvion muodostavat,  – – –

Valoa Oulu

 Oli mentävä Lyseon seinän puolelta katsomaan — ja voila! Sydämellistä valoa!

valoa Oulu-7

Valoa Oulu-2

Linnansaaren Tähtitorni Oulun linnan raunioilla vaihtoi valoissa väriä.
Ehkä jonkun näistä muokkaan joulukortiksi tai blogin otsikkokuvaksi. Ehkä.

valoa Oulu-2-3

valoa Oulu-9

valoa Oulu-2-2

valoa Oulu-8

Koulukkaiden tehdyistä lyhdyistä kuvani kovin epäteräviä, …  ajattelin että tänään olisin kampaajalta tullessa, iltasella, mennyt vielä kerran kuvaamaan tuonne, mutta enpäs jaksanutkaan.

Valoa Oulu-4

Ja kun oli tyttären joulupakettikin koottava, paketoitava, postituskuntoon saatettava. Merkillisiä sääntöjä on Meksikoon lähetettävillä paketeilla: ei suklaata, ei kalentereita, ei kuvapostikortteja, ei (poron)lihaa, ei arpoja, … Itse kudottuja villasukkia ei onneksi kiellettyjen listalla ollut, eikä kirjoja. Siispä niitä. Niitäkin.

Tämä vielä eilen aamulta. Toppilan lämpövoimalan toinen, uusi piippukin näkyy.

Mutta edelleen tuo taivaan väri on minusta sykähdyttävä.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Tämän viimeisen kelpuutin itselleni töihin tietskarin näyttökuvaksikin.

Valoa Oulu-6 

Kuinka kaunista!

Enhän minä aamukahdeksalta suinkaan ollut ainoa kameran (ja jalustan) kanssa Linnansaaressa, Toivoniemessä, torin rannassa, Pikisaaressa, Ainolassa. Oulu niin kaunis, sininen, hiljainen, puhdas, pehmeä. Niin kaunis. Monen kanssa jäimme juttusille, monen kanssa pidimme ”Valoa Oulu” -tapahtumasta, lumesta, aamusta. Kiitokset vielä sille herrasmiehelle, joka kirjaston nurkalla sanoi, että mene ihmeessä Hartaanselälle kuvaamaan, siellä on niin t-o-d-e-l-l-a kaunista. Oli siellä.

Ensin oululaisten viidesluokkalaisten lyhtyjä kohti…

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Winter wonderland-2

Winter wonderland-5

Winter wonderland-3

Winter wonderland-4

Winter wonderland-2-5
Winter wonderland-3-3

Winter wonderland-4-3

Winter wonderland-4-2

Winter wonderland-3-2

Winter wonderland-5-2
Winter wonderland-6

 Ja sama hdr-versiona…

hdr

 Kuukin vielä näkyi, hymyili.

Winter wonderland-7

 Kotiin palattua taivas tulessa?! Nousevan auringon valo pilviin …

Winter wonderland-5-3

 Tällainenkin tunnelma tänään.

Winter wonderland-8

Glögimaaottelu 2013 ja hyviä …

rotuaari

Rännänsekaista vettä heti aamusta. Ja paljon.

Aamun asioiden ja normikierroksen jälkeen Linnanmaalle. Väitöstilaisuuteen kiiruhdin. Olipas oman arvonsa tunteva vastaväittäjä, joka kuitenkin oli aika mainio. Ilmoitti heti väitöksen alkuun, että ”kidutan, mutten tapa”. Eikä kyllä pahasti kiduttanutkaan. Ja otti huomioon väittelijän lisäksi myös yleisön, mikä ei ole meidän väitöksissä ihan tavatonta, mutta aika harvinaista kuitenkin.

Rospuutto-kelistä huolimatta kohti joulua mennään ja on hyvä aika glögille. Jokavuotinen maaottelu vuosikertaglögien – ruotsalainen Blossa ja suomalainen Loimu – välillä on taas käyty.

 

(Viimevuotisen yhteydessä (KLIKS) pipari-sinihomejuusto-herkkujen ohjeita.)

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. 

Glögimaaottelu 2013 ja kylkiäisiä-3

Ruotsalaisten (miksi Alkon sivulla se on mainittu tanskalaiseksi??) Blossa on tänä vuonna taalainmaalaisittain punavalkeassa pullossa, ja on väriltään hyvin hailakkaa. Ruusunmarja ja vadelma ovat maun antajina ja värikin tulee niistä. Mutta missä joulu? Ei värissä eikä maussa. Pullo on jouluinen, ei muu. Meidän mielestä siis.

Kuten ennenkin suomalainen Loimu (14,19 euroa) on hieman länsinaapuriaan kalliimpi, ja prosentteja on paljonkin enemmän (21 % – 15 %) ja hyvänen aika, niin on kyllä makua ja tuoksuakin. Mustikalle, makealle, mausteiselle, vahvalle maistuu. On sen verran tuhtia, ettei lasillista enempää tee mieli, mutta sitenhän se glögi onkin parasta. Mukillinen riittää. Ja se mukillinen on hyvää, jouluista, mausteista, lämmittävää maultaankin. Paljon pidimme.

Ilta-Sanomien glögitestissä Blossan tavallinen, vuosikerraton glögi oli pärjännyt todella hyvin, (tässä yhden mukana olleen arvioitsijan blogipostaus asiasta). Pitänee se vielä hankkia…

Glögimaaottelu 2013 ja kylkiäisiä

Ja glögin kanssa tai pikkujouluissa tai muuten vain on mukava tarjota jotain makoisaa. Yllä kuvassa meillä jo perinteinen makupala (joka sopii portviinin kanssa vielä paremmin…). Mustasta taatelista (luomukaupoista ja kauppahalleista löytyy, tavallisetkin käy) kivi pois ja sen tilalle viipale sinihomejuustoa. Ui-jui, hyvää on.

Sitten sellainen herkku, joka meille on tarjottu espanjalaisten viininmaistiaisten yhteydessä tapaksena: edelleen taateli, kivi pois ja kiedo se puolikkaaseen pekoniviipaleeseen, paista pannulla pekoni rapeaksi. Tuoksu on huumaava. Ei näitä monta tarvi, mutta on hyvää…

… ja torstain Hesarista löysin tämmöiseen herkkuun ohjeen….

Glögimaaottelu 2013 ja kylkiäisiä-7

 

Persimonista makea tapas, glögin kylkiäinen (kanelia ei missään tapauksessa saa jättää pois!)

2 per­si­mo­nia
ri­paus ka­ne­lia
80 g (8 vii­pa­let­ta) pros­ciut­toa
8 ros­ma­rii­nin ok­saa
2–3 rkl hu­na­jaa

Pais­ta­mi­seen:
voi­ta

Pe­se per­si­mo­nit huo­lel­li­ses­ti kuu­mal­la ve­del­lä. Leik­kaa kah­dek­sak­si loh­kok­si. Pois­ta kan­nat. Ri­pau­ta per­si­mo­neil­le hie­man ka­ne­lia. Leik­kaa il­ma­kui­va­tut kink­ku­sii­vut pi­tuus­suun­nas­sa puo­lik­si. Kää­räi­se per­si­mo­nien ym­pä­ril­le. Leik­kaa ros­ma­rii­nin ok­sat puo­lik­si ja lä­vis­tä ok­sal­la kink­ku­sii­vu kiin­ni per­si­mo­niin. Kuu­men­na voi­no­ka­re pan­nul­la. Nos­ta pan­nul­le per­si­mo­nit ja pais­ta, kun­nes pros­ciut­to on kau­niin kul­lan­rus­kea ja ra­peah­ko. Va­lu­ta pääl­le hu­na­jaa ja nos­ta tar­joi­lu­lau­ta­sel­le. (Re­sep­ti: Su­vi Rüs­ter)

Stockalla oli tänään oikein hyviä persimoneja tai kakeja tai millä nimellä niitä kukin kutsuukin. Kolme isoa maksoi vain euron.

Glögimaaottelu 2013 ja kylkiäisiä-4

Glögimaaottelu 2013 ja kylkiäisiä-5

Persimoni sopi oikein hyvin salaattiinkin. Nuo glögikylkiäiset kun söimme tänään alkupalaksi, ja pääruoaksi tein eka kertaa eläissäni karitsan karetta. Sen rinnalla ollut tattirisotto oli kyllä makoisampaa kuin karitsa :D. Luulenpa että karitsan kyljykset ovat meillä vastaisuudessa – kuten ovat monta kesää olleetkin – enempi grilliruokaa kuin räntäsateisen marraskuun herkku. Siispä pitäydyn taas vähän aikaa niissä jutuissa, jotka hanskaan.

Tierna-aikaan – – –

Äärimmäisen leppoisan työpäivän jälkeen kotona vaihtamassa ulkoilullisempaa vaatetta, ja lähdimme pehtoorin kanssa kaupungille. Ohjelmassa Valoa Oulu -happening ja Rotuaarin jouluvalojen sytytys. Joulupukkikin nähtiin. Luonnollisesti kuvasin, oltiin pitkästi toista tuntia ulkona kävelemässä. Tierna-ajan julistus kuunneltiin; eipä ennen olla, oli aika hyvä.

Vein pehtoorin syömäänkin: hampurilaisille; kävimme Kauppurissa. Ja kyllä, kyllä siellä on  oikeat erinomaiset hampurilaiset.

Palelevana kotiin, olihan se glögille tarve ja aika. Tämänvuotinen Loimu vastaan Blossa on käyty, eikä epäilystäkään kumpi voitti. Kerron tässä joku päivä… Telkkaria, kutomista, väsyä, Atlantin yli viesteilyä… väsyä.

Oulu

Oulu-2

Oulu-3

Oulu-4

 

Kuusijuhla – moneskohan?

15_2012

Opiskelijoiden pikkujoulut tänään.  Tai siis kuusijuhla. Piipahdinpas (= olin yli kolme tuntia) siellä. Järjestysvastuu on aina kolmannella vuosikurssilla, ja voisin väittää kokeneeni näitä historian opiskelijoiden järjestämiä ohjelmallisia iltamia eräänkin… Ja kyllä tänään oli hyvä ohjelma. Ehdottomasti.

Ja vaikka meillä on ”virallinen” palautepäivä, niin kyllähän se palaute opetuksesta tulee rehellisimpänä näissä vapaa-ajan sessioissa, olkoonkin että ehkä glögin ja oluen rohkaisemana ja innoittamana, mutta aina kaikkein aidoimmillaan… Niin että ei ihan työvelvollisuus ole käydä noissa opiskelijapilheissä, mutta melkein. Ei meitä tänään ollut henkilökunnasta kuin kaksi; me kyllä sitten saimme kiitoksiakin  paikallaolosta. 😉

Ja ”omiani” oli.  Niiden kanssa aina mukava.

Taas opin paljon uutta.

 

Hyvä päivä tänään

Tyttärellä oli pienenä sellainen Muumi-herätyskello, joka soidessaan kajautti ilmoille Muumineidin heleällä äänellä ”Hyvä päivä tänään”. Aluksi se oli kiva juttu, mutta aikaa myöten alkoi kyllä kummasti riepoa sellainen ylipirteä mielenilmaus heti aamusta, kun eihän se kuitenkaan ihan niin satavarmasti ollut oleva hyvä päivä.

Mutta tänään oli hyvä päivä.

Monta tuntia sain työhuoneen rauhassa lueskella, etsiä tietoa ja pohtia juttuja. Suunnitella uutta artikkelia ja lueskella vain. Kiinnostavia asioita. Tiesittekö, että suomalaiset vegetaristit perustivat 1900-luvun alussa utopiayhteisön Argentiinaan? Colonia Finlandese oli sen nimi. Eihän siellä sitten kaikki ihan hyvin mennyt. .. Argentiinaan!  Ja toinen perustetttiin muutama vuosikymmen myöhemmin Dominikaaniseen Tasavaltaan: Viljavakka yhteisössä asui 140 suomalaista vegetaristia. 

Hyvä päivä sikälikin, että töiden jälkeen löysin hameen, tai oikeastaan kotelomekon. Reilun viikon päästä kun on väitöstilaisuus, mikä tarkoittaa, että meitsille iski huki. Kustoksena on oltava. Ja kustoksella on oltava hame. Olen ollut hieman streentanut tuosta hameasiasta, mutta aika helposti se hoitui. Mietin vain milloin ja missä ikinä, koskaan, toiste tarvitsen tuota ei-niin-edullista asukokonaisuutta. No nyt se kuitenkin on hankittu.

Ja sitten tänään oli systerin kanssa ”pikkujoulut”. Kävimme äsken Istanbulissa syömässä ja kuulumiset vaihtamassa. Sekin osa  hyvästä päivästä.

Eikä satanut. Ja kaupungissa jo näkyi kun tekevät  ”Valoa Oulu!” -valofestivaalia, jota vietetään  nyt viikonloppuna. Enköhän teille kuvia viikonloppuna koeta saada tänne… Hyvältä näytti jo asennusvaiheessa.

Kotiin tullessa oli siistiä! Täällä tuoksuu puhtaalle. Meillä on käynyt S.!

Ja sokerina pohjalla: pian on tyttären kanssa Skype!

Kuvat eivät ole nyt Monterreystä
vaan Mexico Citystä viime kesäkuun reissultamme.

MC_-2

MC_
MC_-3

 

”Elimistön heikonnus”


unettomuus

 

Kodin kuvasto: huviksi ja hyödyksi Suomen koteihin ja perheisiin. 10.12.1910, s. 16.

No ei mitään ”henkistä rasittumista”, eikä edes ”epäsäännöllistä elämää”, mutta liki ”tuhoatuottavaa unettomuutta” on edelleen havaittavissa. Niinpä ei ollutkaan mitään mieluisampaa kuin neljältä lähteä töistä suoraan kotiin, laittaa lämpimiä kotivaatteita päälle, keittää kattilallinen lempeää bataattikeittoa (tällä ohjeella), ruoan jälkeen istahtaa nojatuoliin, lueskella vähäsen ja sitten ryhtyä – Downtonia ja kutomistuokiota odotellessa  – tietokoneen ja kovalevyjen järjestelyyn ja varmennustallennusten varmennukseen.

Joulusiivous kuva-arkistoissa ennen joulukalenterin ja mahdollisten pienimuotoisten joulureseptisivujen tekoa on tarpeen. Joulusivulla näyttää jo olevan kävijöitä… Käyhän kurkkaamassa, olisiko noista vanhoista sivuista ja resepteistä, kuvista ja höpinöistä sinullekin jotain iloa: jo kymmenen vuoden ajalta niitä siellä on. JOULUSIVUILLE, KLIKS! (erityisesti vuonna 2003, 2008 ja 2010 on minulle rakkaita ja hyviä ohjeita.) Noilla sivuilla sataa luntakin, toisin kuin ulkona. Ylen hyvä kyllä olisi, jos ulkonakin sataisi.

Reseptiikasta puheen ollen: tuosta sata vuotta vanhasta Kodin kuvasto -lehdestä, josta tuo edellinenkin tänään löytämäni leike on, on myös alla oleva ohje. Merkillistä on tuo ”Limunaati”, jota ohjeessa neuvotaan tekemään. Oisko suomalainen sadan vuoden takainen versio sangriasta? 😉 Vai sittenkin enempi glögiä?  Terveydellistä limunaatia elimistön heikonnukseen! 😀

flunssalääke

Ihan outo päivä

Onko se se tietoisuus, että kuu on täysi, syynä siihen, että ehdin herätä monta monituista kertaa ennen kuin on aika nousta ylös. Onko se kuun vika, että ne unenpätkät, joista aina saa vähän kiinni, vievät kaikki jonnekin merenrantaan, merelle, meren taakse, Meksikoon. Kuustako se johtuu, että olo on levoton, ja poukkoilen ajatuksissani.

Töissä ei onneksi paljon asioita jonossa, ei paljonkaan sählättävää, – vain enimmäkseen kuuntelin tänään. Erityisen jäljen minuun jätti kun kuuntelin yhden ihmisen elämän suuret kaarteet, kipeät kohdat, karheat vuodet, sellaiset asiat, joita en olisi koskaan uskonut hänen kohdanneen. Ja kuinka viisaasti hän olikaan niistä selvinnyt. Hän on jo aika vanha ihminen; luin lehdestä, että suomalaiset pitävät ”vanhuuden rajana” 72 ikävuotta. No, sen rajan mukaan tämä ihminen on vanha. Hän toi minulle kukan, joulukukan, siitäkin olen iloinen, mutta enemmän minuun vaikutti se, mitä hän kertoi. Jäin miettimään. Mietin, että miksi kertoi…

Kuuko senkin tekee, että minulla teki tänään mieli tupakkaa. Juuri kun tuo ihminen oli lähtenyt, ajattelin, että olisin voinut mennä ulos tupakalle. En ole yli 30 vuoteen polttanut henkostakaan, enkä muista, milloin olisi tehnyt mieli tupakkaa, mutta tänään teki. Hassua.

Merkillistä sekin, että oli hyvin vähällä, että laitoin meille ruoaksi köyhiä ritareita. Etten mitään muuta olisi tehnyt kuin paistanut köyhiä ritareita, – minä joka nyt niin kovasti makeasta edes perusta. Viikonloppuna ostamani kaupan puolikas leetapulla kun oli liki koskematon, pitkon pala melkein huusi ritariksi julistamista  … mutta enpä sitten tehnyt niitäkään. Ei tupakkaa, ei köyhiä ritareita, – ihan tavallista kotiruokaa vain. Ei edes jälkkäriksi köyhiä ritareita.

Outoihin asioihin kuului, että aloitin kutomaan sukkia. Minähän en saisi kutoa, .. mutta kun nyt haluan. Teen tyttärelle villasukat. Ei Meksikossa koko ajan ole lämmin. Viime viikollakin lämpö laski + 8 asteeseen, eikä siellä mitään lämmityksiä ole, yksinkertaiset ikkunatkin vain. Lähetän lapselle sukat.

Ihan outo päivä.

Lumipallopuro

Lumipallopuro-2

Piparkakku-semifreddo ja muuta myrskypäivän einettä

Pimeää, tihkua, reipasta sadetta,  hurjia tuulenpuuskia, Meri-Toppilan rannassa vesi korkeammalla kuin koskaan, tyrskyjä ja meren pauhua, mitä tuolla ei yleensä ole, hetken pala sinistä taivasta, liki tyventä, sade vaihtui rännäksi, lumeksi, vastatuulta, päivän valkeneminen, ja taas sadetta. Ja tuo kaikki yhden aamulenkin, yhden tunnin! aikana. Seurauksena punaiset posket ja lenkin jälkeen lupa olla sisällä koko päivä.

Touhupäivä, –  ja into laitella ruokaa.

Nuoripari tuli syömään. Ja tällä tänäänkin (ks. ohje eilisestä postauksesta) aloitettiin:

Myrskypäivän päivällinen

Pääruokana Viskaalin kaupan eilisistä tuomisista tehtyä

Vorschmackia jauhelihasta

500 g lampaan jauhelihaa (voi tämän tehdä kokonaankin lampaanjauhelihasta,
mutta puolet voi olla)
500 g naudan limousinjauhelihaa

2 isoa sipulia
2 rkl voita
4 dl vettä/lihalientä
2 kevytsillifilettä
2 prk tomaattipuretta
10 anjovisfilettä
4 valkosipulinkynttä
2 dl smetanaa

Myrskypäivän päivällinen-6

Silppua sipuli ja kuullota voissa. Murenna joukkoon jauheliha ja ruskista se. Lisää paloiteltu silli, anjovis, valkosipuli, tomaattipure ja lopuksi vesi tai lihaliemi. Hauduta miedolla lämmöllä ainakin kaksi tuntia. Lisää kypsään massaan smetana ja mausta pippurilla (suolaa ei tarvita: silli ja anjovis hoitelevat sen osuuden). Soseutin massan pamixilla: ”ihme kevyttä tämä” – totesi Juniori.

Tarjolle tuotaessa mukaan smetanaa, suolakurkkua ja punajuurikuutioita.

Perunamuusi, uuniperunat, bataattilohkot, ruusukaalit, uunipunajuuret … kaikki käyvät lisukkeeksi.

Ja tämä on ihan erinomaista kylmänä. Siitä saa oivallisia alkupaloja, tapaksia. Ja yöruokanahan tämä on hyvinkin tunnettu. Ja sellaisena ylivertaisen hyvä.

Myrskypäivän päivällinen-2-2

Punajuuri- ja bataattilohkot menossa uuniin.

Myrskypäivän päivällinen-4

Myrskypäivän päivällinen-5

Kovin tuhdin pääruoan päälle halusin tehdä jotain kevyttä, hyvää.  Jääkaapista löytyi Arlan Piparkakkurahkapurkki, ja siispä siitä jälkkäri. Semifreddo. Voisikohan sen kääntää puolijäädyke. Ja tämä minun versio sikälikin puolikas, että jätin keltuaiset pois, enkä lisännyt yhtään sokeria. Siis ihan ”laitti” versio. Keltuaiset mukaan ja ehkä piparkakkumaustetta teelusikallinen, niin keveys jo häipyy, mutta maku on varmasti täyteläisempi. Mutta näin marraskuussa tämä kevytversio oli oikein simppeli ja soppeli.

Kevyt Piparkakku Semifreddo 

2 valkuaista
1 prk piparkakkurahkaa
1 dl vispikermaa
2 tl Mexicon vaniljaa*  tai vaniljasokeria
10 piparkakkua

Murustele piparkakut muovipussissa. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vispaa erikseen rahka ja kerma vaahdoksi, johon lisäät vaniljan. Sekoita vaahdot ja piparkakut ja nostele annosmaljoihin. Pakasta muutama tunti. Pinnalle vielä piparimuruja.  Ei mitään tuhannen erikoista, tai taivaallisen hyvää, mutta mukava pikku herkku kuitenkin.

Myrskypäivän päivällinen-2

Myrskypäivän päivällinen-3

Myrsky ei tällaisen ruoan jälkeen paljon hetkauta. 😉

Marraskuinen Oulu

Aamulla tummanpuhuva, vai itse asiassa tummanpuhumaton, taivas. Kaupungin yllä se näyttää kumman kelmeältä.

Marraskuinen Oulu-6

Mutta nousee se aurinko. Nousee siniselle taivaalle.

Marraskuinen Oulu-7

Luulet hetken, että ei isommasti tuule, mutta kun käännyt Silloilla toisin päin – kuvaamaan – tunnet kalsean vihmomisen. Etkä huomaa jalkakäytävän mustaa jäätä, ennen kuin horjahdat ja olet vähällä kaatua.

Marraskuinen Oulu-3

Jokiuomassa näyttää olevan syksyn ja talven raja. Se ei ole tyynen ja virtaavan raja, vaan sulan ja jään raja, syksyn ja talven raja.

Se saa miettimään että olisi mukava tehdä kuvakirja tai nettikuvagalleria vedestä. Vesi marraskuussa Oulussa, vesi kesäkuussa Karibialla, vesi lasissa, vesi sateena, vesi purona tunturissa, vesi altaassa, meressä, tyrskynä ja tyvenenä, vesi pisarana, vesi tulvana ja koskena, vesi höyrynä, jäänä, tyynenä, myrskyävänä, vesi rauhoittavana, pelottavana … Ehkä minä vielä joskus sellaisen kokoankin.

Marraskuinen Oulu-2-2

Marraskuinen Oulu-3-2

Marraskuinen Oulu-5

Marraskuinen Oulu-4

Marraskuinen Oulu

Ei lehteäkään, ei yhdessäkään puussa.

Marraskuinen Oulu-2

Ihan tunnelmaan sopimattomasti päässä soi ikivanha Rod Stewartin biisi Have you ever seen the rain, ja sitten etsin taskusta iPodin ja tukeudun Tuure Kilpeläiseen, Eloon! Ja heti perään Brandi Carlilen Dreams. Rautalankamusiikkia joka vie ajatukset pimeästä pois. 

Kameran kennolla on roska, yksi iso, monta pientä. Objektiivit olen putsannut, mutta kennoihin en pääse, – enkä uskalla koskea. Roskathan voisi kuvista photoshopata, mutta alkaa käydä aika työlääksi kaikista niitä putsailla. Kennon puhdistus onnistuisi liikkeessä, eikä maksaisi ihan hirveästi, mutta vie aikaa! Joutuisin olemaan ainakin kaksi viikkoa ilman kameraa! Vierotusoireita tulee pelkästä ajatuksesta. 

Aamuisen kaupunkilenkin jälkeen kauppa-asiat ja äidin luona käynti, – lopuksi ajelin vielä Viskaaliin. Aiemmin olen usein mainostellut heidän nettikauppaansa, mutta nyt jo reilun kuukauden Viskaalin kauppa on ollut myös Kasarmintiellä, pehtoori siellä asioinutkin, mutta minä olin vasta tänään ensimmäistä kertaa: huomenna on vorschmack-päivä. Palaan reseptin kera asiaan huomenissa. Ostin kaupasta myös kylmäsavustettua hailuotolaista siikafilettä. Jopas se Antellin saaristolaisnappileipien, salaatin, kurkun ja kananmunien kanssa olikin oivallinen lounasherkku!

Nyt siirrymme hiljalleen kohti Karjasiltaa, jossa on tiedossa epäpönöttävät 60-vuotissynttärit.

Taidenäyttely – Rua de Santa Maria

Perjantai-illan letkeässä uuvahduksessa selailen reissukuvia, harkitsen sivuston kokoamista… en ainakaan, kuitenkaan, vielä jaksa. Joulukorttikuvaakin olisi syytä sitä ennen ryhtyä työstämään.. mutta ei ideaa. – Siispä reissun yhden illan taidenäyttelystä kuvasarja tähän.

Madeiran viikkomme keskiviikkoiltana kävelimme hotellilta Rua de Santa Marialle, joka on kauppahallin ja meren välissä oleva kapea kävelykatu. Sen varrella on paljon ravintoloita ja sen varrella olevien asuntojen ovet on maalattu siten että voidaan kirjaimellisesti puhua katutaiteesta; ei mitään graffiteja vaan maalauksia, enimmäkseen ne olivat ovissa. Oviin oli kirjoitetu myös runoja ja tehty kollaaseja. Taso oli hyvin vaihteleva, mutta kaikkinensa aika viehättävä idea, ja toteutuskin.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Rua de Santa Maria-14

 

Rua de Santa Maria-4

Rua de Santa Maria-6

Rua de Santa Maria-7
Rua de Santa Maria-5

Rua de Santa Maria

Rua de Santa Maria-2
Rua de Santa Maria-3
Rua de Santa Maria-10

Kun ”taidenäyttelyn” jälkeen olimme valinneet yhden monista kadulla olevista ravintoloista, nauttineet erinomaisen kala-aterian, palailimme kaupungin läpi, kohti Lidoa, kohti hotellia  – ja taas totesimme, että katukiveyksetkin ovat Funchalissa taideteoksia.

Rua de Santa Maria-11

Rua de Santa Maria-12

Rua de Santa Maria-13

 San Lorenzon -linnake iltavalossa melkein funkkis. 😉

Rua de Santa Maria-2-2

Rua de Santa Maria-16

Eipä ihmeempiä

Aina ei ole mitään järjellistä kirjoitettavaa tänne ”Päivittäisiin tosiin ja tuulestatemmattuihin juttuihin”. Ehkä joku teistä mutisee, että onko yleensäkään – järjellistä siis. No hyvä on, ei kovin usein, mutta tänään on sellainen päivä, ettei irtoa melkein yhtään mitään. Olisihan minulla sellaisia ”rästijuttuja”, sellaisia aiheita, joista olen luvannut/uhannut kirjoittaa, kuten meidän esikoisen vauva-ajan koliikki [juuri tällaisina marraskuun pimeinä aikoina sitä 24 vuotta sitten elettiin 24/7], Madeiran Michelin-ravintolan illallisesta tai omasta ja muutaman muun ex libriksestä, mutta kun nyt en viitsi.

Sentään sellaisen asian voisin mainita, että eilen näin Ilta-Sanomien sivulla jutun (KLIKS), jossa kirjoitettiin:

Tutkijoiden mukaan säännöllisesti toistetut seisomajaksot työpäivän aikana voivat kaventaa vyötärönympärystä neljä senttiä.

Siis sitä minä nyt tässä odottelen. Jutussa kerrottiin, että seisomalla töissä työpöydän ääressä elämä käy kaikin puolin laatuisammaksi. No minullahan on lokakuun alusta asti ollut duunissa pöytä, joka nousee ja laskee. Yleensä aamusella pari-kolme tuntia lueskelen ja sähköposteja, nettisivujen päivityksiä yms. hoitelen seisaaltani.

duunipöytä

duunipöytä-2

Joten nyt sitten vain odottelen niiden senttien hiipumista vyötäröltä.  Ei vielä ilmiselviä tuloksia. Mutta täytynee olla pitkäjänteinen. 😉 Ja ehkä vähentää kaakaoiden juomista iltapäivisin. Ja … ja ehkä jotain muutakin asiaa edistävää voisi kokeilla.  Totta puhuen hoikkumiseen en oikein usko, mutta olkapäälleni tuo pöytä on hyväksi. Olennaisesti on juiliminen vähentynyt. Se on mahottoman mukavaa se.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

VIELÄ on palattava siihen perjantain haloilmiöön. Kuten Pasi kommentissaan kehotti, laitoin kuvan haloilmiöstä Taivaanvahti havaintoilmiö -sivuille, ja todellakin! Siellä se rankattiin komeaksi (komeusaste IV/V). Se ilmiö siis, ei minun kökkö kuvani. 😉 Hieno sivusto, jossa on mahtavia kuvia revontulista, tulipalloista, kuusta ja komeetoista.

harvinainen halomuoto2

Ja siellä sitten asiantuntijat määrittelivät kuvaamani ilmiön. Enpä ottaessani tiennyt kuvaavani ”yläkuperaa Parryn kaarta” ja auringonpilaria, jolla on ylläsivuava kaari. Onpa jännä juttu.

harvinainen halomuoto

Tämän jälkeen alan entistäkin innokkaammin tähyillä taivaalle. Kameran kanssa myös. Ja nyt tiedän, että kannattaa olla laajakulma, eikä niinkään tele, jota perjantaina kaipailin mukaani. Olen kuin olenkin oppinut taas uutta. Mukava.

Talkoopäivä

Järjestettiinpä meidän toimistosihteerin kanssa tänään ”kanditalkoot”: oltiin ilmoiteltu että meillä molemmilla on koko päivän avoimet ovet, nonstoppina opinto-ohjausta, arvosanojen ja kanditutkintojen koostamista, hopsien viilaamista. Ei aiheuttanut mitään hirvittävää ryysistä, mutta tasaiseen tahtiin kävi porukkaa. Ja yhteensä neljä kandia taidettiin ”leipoa”. Ei huono. 😉

Pentikin ikkunasta

Töissä ajankohtaista myös se, että oppiaineen toinen proffa alkaa hiljalleen luopua hommistaan; jo ennakoi vappuna alkavia eläkepäiviään, mikä merkitsee, että vuodenvaihteesta lähtien pitäisi olla uusi oppiaineen pääedustaja. Kovasti on tuota manttelia minulle ehdoteltu ja esitetty, kannatettu ja (liki) käsketty, mutta en suostu. En vaan suostu. En halua valtaa, enkä vastuutakaan, en enää uraa rakenna, en lisää hommia halua. Koetan parhaan kykyni ja voimieni mukaan hoidella nykyiset hommat ja sillä hyvä. Koetan ennemminkin harjoitella luopumisosaamista, jota meidän yliopiston strategiajargonioissa hoetaan tuon tuostakin. 

Niinpä tänäänkin lähdin neljältä kotiin, vaikka olisi monta hommaa vielä tehtävänä. Ehdin huomennakin, ja jollen ehdi, teen perjantaina. Juuri kun minä olen tällaiseen oppinut, niin enhän minä taas uusiin hommiin hyppää. Niihin talkoisiin en lähde.

Pentikin ikkunasta-3

Kunhan olimme syöneet lähdin kaupungille. Uusi kalenteri, pari kirjaa, herkkuja (Roscoff-sipulia on taas tullut!) ja tyttärelle kokosin lähetettävää pikkuiseen pakettiin. Chattäilimme aamusella. Meidän  klo 6.30 on hänen klo 22.30, pieni chatti ennen kuin lähdin töihin ja ennen kuin tytär meni nukkumaan. …

Pentikin ikkunasta-2

Kuvien pallot on Pentikin ikkunasta…

”Tule hyvä kakku”

Hiljalleen kävelen työpaikan parkkipaikalla aamulla. Kierrän pitemmän kautta, vielä mutkan kautta. Ei minua harmita mennä sisälle. Sataahan vettä ja on pimeää. Mutta olisi minulla kuvattavaa. Liikuttavakin olisi. Mutta ei minua harmita. Ja mukava työpäivähän se – taas – oli.

Ja iltakin jatkui yliopistoihmisten (tulinko pojitelleeksi? Niinpä taisin tehdä. ;)) kanssa. Eihän me paljon eri tieteenalojen eroista juteltu, vaikka kolmesta eri tiedekunnasta meitä olikin. Ihan muita yhteisiä asioita ”neuvoteltavana”.

Leivoin eilen tätä meetinkiä varten tarjottavaksi kakun, piirakan, joka kulkee nimellä ”Biologien (unkarilainen) juustokakku”. En tiedä kummalta biologikollegaltani olen tämän reseptin aikanaan saanut: pitkään aikaan en ole tehnyt, mutta nyt se ainakin maistui. Ja hapankirsikat tai kirsikkahillo eivät ole pakollisia/ainoita hyviä kumppaneita sen kanssa, mutta ehkä vaihtoehto on vallan varteenotettava.

Biologien unkarilainen rahkapiirakka

Biologien unkarilainen rahkapiirakka-3

Alla ohje ja teksti suoraan LappItalia-kirjastani 

Biologien (unkarilainen) juustokakku

Molemmat biologi-herrasmies-tuttavamme ovat vuorollaan tarjonneet tätä kakkua viinikerhomme illanistujaisten loppumetreillä. Jotenkin tämä kakku liittyy Unkariin, mutta en ole koskaan tullut kysyneeksi miksi. Keksipohjakakkuja ei yleensä paisteta, vaan niihin tehdään täyte liivatteen avulla, mutta tämä Biologinen kakku pistetään uuniin. Reseptiä voi varioida monin tavoin. Esimerkiksi täytteeseen voi lisätä omenakuutioita, jotka voi makustaa lilluttamalla niitä calvadoksessa. Juustokakun kanssa on saatu myös pohjoisessa satoa tuottaneen kirsikkapuun marjoista tehtyä kirsikkakompottia. Jokainen voi yrittää pistää paremmaksi … 🙂

Pohja

12 kpl Digestive-keksejä
60 g voita

Täyte

1 pkt Philadephia-juustoa
1 prk maitorahkaa (vähintään 2 prosenttista)
2 dl kahvikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2 rkl maissijauhoja (maizena)
1 muna

Murskaa keksit, sulata voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita jäähtynyt voi keksimurusten kanssa ja levitä (älä painele, levitä vain) irtopohjavuoan pohjalle.
Täyte valmistetaan yksinkertaisesti vispaamalla kaikki aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa ( 175 C) noin 40 minuuttia.

Biologien unkarilainen rahkapiirakka-2

Siniset hetket tunturissa

 

sinisen sävyt 2

sinisen sävyt 3

sinisen sävyt

 

_MG_6868

 

Linnanmaalla on sinistä, työhuoneeni on hyvin sininen. Ihan hyvin sielläkin tämän päivän viihdyin.

Mutta kyllä tuonne Lapin sinisiin hetkiin kaipaa …

   (Kuvat suurenevat ja vaalenevat klikkaamalla.

Yläkuvassa pilven katveesta näkyy mukavasti Kiilopään huippu.)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tässä vielä lisää niitä halokuvia perjantailta… Alimmaisessa näkyy oikeassa reunassa ”sateenkaarikin”.

(nekin suurenevat klikkaamalla. Muutama lisää aiemmassa postauksessa KLIKS)

Halo Saariselällä 8.11.2013 n. klo 13-2

Halo Saariselällä 8.11.2013 n. klo 13

Halo Saariselällä 8.11.2013 n. klo 13-3

Lapin herkkuja

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä oli neljättä kertaa syynä sille, että juuri täksi viikonlopuksi haluttiin mökille ajella.

Tänä vuonna olimme taas (2010 ja 2011) rotissöörien pöydässä; meitä oululaisia paistinkääntäjiä oli pieni iskuryhmä (2+2) (meidän nuoret olivat Luttosalin puolella, mutta piipahtelivat pöydässämme välillä :)), ja sitten Lapin voutikunnasta oli toistakymmentä aveceineen, joten yhden pitkän pöydän saimme täyteen. Taas tutustuttiin uusi ruokaihmisiin, tavattiin vanhoja tuttuja.

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-18

Siinä se ilta vierähti: syöden ja höpötellen. Puoli kymmeneltä lähdimme nuorten kanssa taksilla takaisin mökille. Ei tarvinnut enää makkaroita takassa paistella. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Paistinkääntäjät pääsevät tässä tapahtumassa saliin ja herkkuja notkuvien noutopöytien ääreen ennen kuin muut, ja keittiömestarit esittelevät viikon varrella tekemänsä ruoat, mikä sitten mahdollistaa, että voi kuvata pöydät aika rauhassa… Tänä vuonna esittely alkoi jälkiruokapöydistä.

Ennen jonoja näkee kuinka kauniisti kaikki on aseteltu: jälkiruokia tuntureina! Minulle kun iso ilo ja nautinto ovat myös nämä asettelut, yksittäisten pienten suupalojen kauneus, värien ja makujen harmonia.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. 

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-2

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-5

Jälkkäreiden makumaailmasta yksi ylitse muiden: porkkanakakku kookoskermassa. Minun tekemäni porkkanakakku oli päivällä saanut hyväksyviä muminoita osakseen, mutta kyllä mestareiden kakku (kuvassa nuo neliönmalliset kipot)  oli ihan omassa sarjassaan. Hmmm. Sai laajasti kehuja. Sitruuna-lakuhyytelö sekä hillakonvehti olivat minun makumaailmassani mieluisimpia. Hillakonvehti oli jotenkin piste iin päälle koko setissä. Makujen kontrasti viehätti.

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-9

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-6

Ja juustoja. Järin hyvä makupari oli Valon Alppi Kreivi ja pähkinä-amarettosiirappi.
Minähän yritän oman versioni tehdä, hyvinkin pian ehkä yritän. Kerron sitten.. 🙂

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-7

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-8

Ja sitten alkupaloihin. Tässä kolme ihanaa, pientä. Pehtoori ilmoitti että ”saan” ensi viikonloppuna tehdä noita raputuutteja ja kaviaaria. Saan? – Hieno homma. Minäpä tuosta vaan tekaisen. Tekaisenpa hyvinkin, heh!

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-10

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-11

Graavattu turska jakoi mielipiteitä, minä pidin. Suolaista se oli, mutta erilaista graavikalaa kuin mikään aiemmin maistamani. Huom. kuvassa nuo hauskat ongenkohot: retiisistä on moneksi.

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-12

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-13

Silloin kun hampurilaiset on tällaisia, minäkin pidän niistä. Naudanliha-miniburgerit olivat tavattoman maukkaita, eivät kuivia. Eivät tirskuneet rasvaa, vaan makua. 😉

Lapin keittiömestarit 2013

Pienet vuoat (oisko vol-au-vent? :)) , joissa oli alla korvasientä(hyytelöä?), ankansydäntä ja päällä ankanmaksaa olivat gourmetti, jollaisesta pidän. Hienoja makuja. Snobbailua? Tiedä häntä. Ikihyvä makupala oli.

Lapin keittiömestarit 2013-2

Pääruokavalikoimasta parasta oli haukimurekkeelle kuuluva rapukastike. Olisin voinut syödä sitä kipollisen! Siinä maistui, että se oli tehty huolella ja hartaudella. Siinä tiivistyi maut hienosti, täyteläistä, merellistä. Ylivertaisen hyvää! Eikä karitsanfileessäkään ollut moittimista. Ei missään ollut. 😉

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-14

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-15

Lapin keittiömestarit (noin 40) olivat taas urakkansa tehneet. Me ja 550 muuta nautimme tuloksista hyvin paljon.

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-17

Koko menu tässä.

(Osterit ja jäätelöt jätin maistamatta, muutoin kaikkia. Kenguru? Sitä(kin) otin vain hyvin vähän. Olipa niin kylmäsavuporon makuista, siis hyvää. Mikään ei ollut huonoa, mutta oli muutamia jotka olivat ylitse muiden. Muutamia, jotka jättivät hyvän makumuiston, saivat makunystyrät muikistelemaan mukavasti. Ja tuo tapahtuma on siitäkin mukava, että siellä ei ole turhaa pönötystä. Jo vain, siellä on lappilaista lussakkuutta, ja ruoka on pääosassa.)

 

ÄYRIÄISET JA MÄDIT

Ostereita
Punaista ja mustaa villakuoreen mätiä
Hyytelöityä kuningasrapua, juuressalaatti
Taskurapu ”petit fours”
Raputuutti ja kaviaaria

KYLMÄT KALAT
Graaviturskaa, katajaremoulade
Ylikypsää Inarin muikkua 2:lla tavalla (yrtti ja tomaatti)
Kylmäsavustettua seitä, sinappimousse
Ahvenquenellit, punasipulia

KYLMÄT LIHAT
Miniburgerit naudasta ja possusta, karpalosinappia
Poropâté, pikkelöity punasipuli
Kylmäsavustettua kengurua, tumma olutkastike
Siiderissä haudutettua karitsankieltä, omenasalsa

LINNUT
Ankan maksaa, pensasmustikkaa ja ”salty fingers”
Riekkotartar

LÄMPIMÄT
Haukimurekepihviä, hummerikastike
Karitsanfileetä, balsamico-ruohosipulikastike
Chilipaahdettua hanhenrintaa
Paahtojuureksia

LEIVÄT
Kiviarina vehnäleipä
Omena-spelttileipä
Porkkanasämpylöitä
Rieska
Rouheinen reikäleipä

JUUSTOT
Valio Alppi Kreivi, pähkinä-amarettosiirappi
Valio Ritari, mustikkahilloke
Valio Aura, mustikkahilloke

JÄLKIRUOAT
Whoopie pie
Cup cakes
Porkkanakakku ja kookosta
Mansikka-valkosuklaakakku
Sitruuna-lakritsivanukas
Hillakonvehti

JÄÄTELÖT
Vihreä omena
Mustikka

KAHVI
Tumma Juhla Mokka
Erikoiskahvit

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten on kerrottava arpajaisista. Herkkuiltaan kuuluu arpajaiset ja joka kerta olemme ostaneet arpoja ja joka kerta voitettu jotain mukavaa. Nyt meidän nuoret voittivat kelpo lasagnevuoan, Tapio Soinnun Grand Chapitre Laponiae -kirjan, Iittalan kartio-laseja,  minä Mika Jokelan keittokirjan, pehtoori voitti nahkakäsitöitä sekä upean kravattineulan. Ja arpoja ostimme kuitenkin vain kahdella kympillä. Myös edellisinä vuosina olemme tulleet voittojen kanssa mökille. Voittoisat arpajaiset ovat mukava pikku lisä tuossa illassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jopa tuon kaiken jälkeen kelpasi eilen illalla vatsansa ja pehtoorin viereen nukahtaa. Aamiaista en juuri kaivannut, kahvittelimme kuitenkin. Ja päätettiinhän me sitten, että pehtoorin kanssa lähdetään iltasella kotiin, eikä vasta maanantaiaamulla hyvin varhain (tarkoittaa starttia klo 6), kuten alunperin oli ajatuksena. Minun kun on kuitenkin ehdittävä kustannuspaikalle viimeistään puolelta päivin. No nyt sitten voin rientää sinne jo heti aamusta. 🙂

Nuorilla huominen vielä vapaata töistä, joten he jäivät koiruleiden kanssa vielä mökkeilemään. Mutta mekin ehdimme aamupäivän nuoskakelissä ulkoilla, porukalla lenkkeilimme, saunottiin vaihteeksi ja sitten – johan sitä oli monta tuntia edellisestä syömisestä – menimme Laanilan Kievariin brunssille. Kolmelta me suuntaisimme loskaiselle nelostielle kohti Oulua ja nuoret vielä Hangasojalle.

Sodankylän jälkeen paha räntä- ja sohjokeli, Rovaniemen jälkeen alkoi vesitihku, Tervolassa lumiraja ja sen jälkeen vallitsi hillitön pimeys. Talvella pimeydelläkin on yleensä rajansa, mutta tänään marraskuisessa sadeillassa matkalla kotiin oli vain musta. Noh, liikennettä ei nimeksikään, ja  nyt turvallisesti Rantapellossa.

Kaloreita ja niiden kulutusta

Hyvä yöuni, levollinen aamiainen, rakkaitten kanssa ulkoilemaan, laaja Lapinmaa jalkojen alla  ja tilaa hengittää, ystävät notskilounaalla joka kuitenkin vaihtui takkatulen ääressä nautiskeluksi (lapaksissani uusi juttu: poronvasan maksaa… hmmm) , rantasauna, ja illaksi kylille syömään. Siinä tämän lauantain rakennuspalikat. Aika hyvä lopputulos. 😉

On nuorenparin yksivuotiskihlajaispäivä (me olimme vastaavana Auschwitzissa – vähän eri fiilikset. Uh!) ja on Lapin keittiömestareiden 22. Herkkupöytätapahtuma, isänpäivän aatto (tytärtä tietysti ikävä!) ja monien (ruoka)tuttujen tapaaminen. 

Kaunispään huipulla tänään kovin usvaista, harmaata. Ei haitannut meitä. Koirulitkin tykkäsivät kovasti.

mökkielämää-17

mökkielämää-2-5

Ja nyt hankkimaan takaisin niitä kadotettuja kaloreita. Kenguru ja biisoninkieli lienevät menun erikoisimmat jutut. Minä odotan kalapöytää erityisesti. Kerron huomenna kannattiko. 

Lapin lumo ja halo

Kun aamu valkeni, yhdeksän jälkeen, selvisi että illalla tullessamme vielä satumaailmalta näyttänyt pihapiiri olikin aika lailla porojen temmeltämä. Yksi niistä kopsutteli alkuyöstä mökin terassillakin.

Ja aamusella mökin oven avatessani lennähti iso metso lentoon. Oliko kameraa? No ei ollut, ei.

Mutta onneksi oli, kun alkuiltapäivästä kävimme käveleskelemässä kylillä, Saariselän keskustassa. Sattuipa nimittäin taivaalla olemaan oikein komea halo-ilmiö.

Hätäisesti sitä kuvailin. Olisin suonut jalustan ja telen olevan mukana, mutta näkyy se noissa normiputkellakin otetuissa kuvissa. (Toisessa postauksessa lisää KLIKS)

mökkielämää-2-4

mökkielämää-3-3

Kauppa-asioiden jälkeen ajeltiin vielä Kaunispään päälle. Olette nähneet sieltä kymmeniä kuvia ennenkin, tässä tämänpäiväinen ”näytös”.

mökkielämää-11

mökkielämää-9

mökkielämää-7

 Mäkeen ei menty.

mökkielämää-8

mökkielämää-6-2

Päivä siis kulunut ulkoillessa (lumitöitä, pihapiirin siistimistä, lyhtyjä, saunanlämmitystä, vedet ja puut, kävelyä).

Ja lähiruokaa. Kiveliön kalan savustamaa rautua haimme Siulan kaupasta. Kun ei sieltä eikä Kuukkelista (kelvollista) mätiä löytynyt, varioin smetanakastikkeen: 1 prk smetanaa, muutama pieni cocktail-kurkku pikkusilppuna, 2 rkl sinappia, vähän valkopippuria, ½ tl suolaa ja 1 rkl valkoviiniä ja tilliä. Kyllä se oli ihan hyvää kalan ja uunissa kypsennettyjen rosamunda-puolikkaiden kanssa.

mökkielämää-12

mökkielämää-13

Ja tämä viini: Cono Surin ”artesaani”  Riesling, jota eräs ystävämme suositteli (”hemmetin hyvää” :)). Mekin voidaan suositella: hedelmäinen, hieman sitruksen makua.

mökkielämää-14

Ja jälkkäriksi. Kakkua.

Pohjoisen porkkanakakku

4 – 5 luomuporkkanaa
1,5 dl mantelirouhetta
½ dl kookoshiutaleita
4½ dl vehnäjauhoja
4 dl cane- tai ruokokidesokeria
4 kananmunaa
1 prk ananasmurskaa (valuta hyvin!)
1½ dl  rypsiöljyä + ½ dl turkkilaista jukurttia

3 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

Kuorrutus

400 g maustamatonta Philadelphiaa (tällä kertaa toinen prk oli Viola-mangoa, toimii!)
2 dl tomusokeria
1½ rkl sitruunamehua

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, kookos ja mantelirouhe ensin keskenään ja sitten varovasti taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja valutettu ananas. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan; 26-senttiseen irtopohjavuokaan menee täydellisesti. (Itse kyllä rutistin leivinpaperin Sikke Sumarin tapaan nyrkkiin ja levitin sen vuoan pohjalle ja reunoille. Käy ihan hyvin porkkanakakullekin.) Paista 175-asteisessa uunissa 55 min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.

Anna kakun rauhassa mehevöityä seuraavaan päivään jääkaapissa (siis alkujäähdyttelyn jälkeen).
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä seos kylmän kakun päälle.

mökkielämää-15

mökkielämää-16

Tämä sopii näin joulun alla oikein hyvin. Kaneli sen tekee, – vähän jouluisen maun. Ja ehdottomasti kannattaa antaa ässehtiä pari päivää. Olen tehynyt tämän joskus ennenkin tänne mökille, ja yleensä lähtöpäivänä viimeiset palaset on kaikkein parhaita.

Mieheni tuossa siteerailee Fransiscus Assilaista:  ”Missä on lepoa ja mietiskelyä, siellä ei huolta ja harhailua.”

Pieni huoli vielä kuitenkin: nuoripari edelleen tien päällä, pääsivät lähtemään vasta viideltä. Mutta muutoin hyvä.

Edelläkävijä

Ole edelläkävijä: tee torstaista perjantai!

Näin opiskelijat kerran mainostivat torstai-illan bileitään. Pidin ajatuksesta,  ja tänään olen ollut edelläkävijä. Töiden jälkeen lähdimme ajelemaan pohjoiseen. On jo neljäs kerta kun vietetään tämä isänpäiväviikonloppu mökillä.

Ei niin, etteikö olisi ollut töitäkin huomenna,  mielenkiintoinen seminaarikin, tärkeä tiedotustilaisuuskin keskipäivällä, illalla kirjajulkkarit, oma artikkelikin siinä mukana, olisi lukemista ja kirjoittamista yllin kyllin. Vähän otin mukaankin, mutta vähän vain. 😉  Lappi houkuttaa. Kolmen kuukauden jälkeen oli niin hyvä palata.

Matka jotenkin erilainen kuin useimmiten: pitkään aikaan ei olla tultu suunnilleen koko matkaa pimeässä. Liikennettä talveksi, torstaiksi, yllättävän paljon, rekkoja, onneksi ei poroja. Nukuinkin. Yleensä en.

Ei pysähdytty edes ruoka(- ja kukka)ostoksilla kuten tavallisesti. Pehtoori oli päivällä käynyt Oulussa jo kaupassa, ja minä toin kukat tullessani. Valmistunut maisterismies kävi tuomassa, hieman hämmentynyt olin: ihan kuin olisi tiennyt millaiseen tilaan ne päätyvät. Millaiseen maljakkoon. Kauniita ovat. Ajatus vielä parempi.

kukat

Toinenkin ”vanha” meiltä valmistunut kävi: vuosikymmenen jälkeen. Väitöskirja-aikeissa. Ja kolmannenkin ”vanhan” kanssa väitöskirja-asioissa tänään. Tarkoitukseni oli mennä kanssaan kahville JA jollekin välipalalle iltapäivällä, mutta unohdin syödä mitään, joten koko matkan tänne tullessa ja nyt on kamala nälkä! Ryhdyn paistamaan makkaraa.

Ai niin, millainen kelikö? Täällä on reilu 10 senttiä lunta, pikkupakkanen, kaunista sikäli kuin mitään näkee. Hangasojalla ei muita. Hiihdämmekö huomenna? Tiedä häntä. Huomenna illalla tulee nuoripari.

Ajatuksia alkuun?

Mietitkö koskaan, miten aloittaisit, jos kirjoittaisit romaanin? Millainen olisi ensimmäinen lause?

Minun ensimmäisen (painetun) kirjani ensimmäinen lause on tämä:

Kiimingin koululaitos aloitti toimintansa tammikuussa vuonna 1885, jolloin kirkonkylälle rakennetussa kansakoulussa ryhdyttiin antamaan opetusta kiiminkiläisille lapsille. – – 

Ja muutamaa vuotta myöhemmin julkaistun seuraava alku:

Linja-autoliikenteen historiaan liittyvä kirjallisuus on vähäistä. Suomessa alan kehitystä on selvitellyt Yrjö Raevuori jo vuonna 1948 ilmestyneessä teoksessa – – – 

Kului melkein kymmenen vuotta ennen kuin seuraava opus tuli painosta, eikä meno paljon vetävämmäksi kyllä ollut siinäkään muuttunut:

Väestökirjanpito Suomessa alkoi vuonna 1749, mutta Kemin väestönkehityksen tarkka kokonaiskuva saadaan vasta vuoden 1785 jälkeisestä tilanteesta  – – 

Seuraavassa on jo vähän jotain elämänmenoa havaittavissa:

Koko Suomea raastaneet onnettomuudet ja tuhot olivat 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa koetelleet väestöä myös Iissä. 

Väitöskirjan johdannon aluksi totean:

Kemijokisuun agraariyhteisön historian tutkimus ei ehkä ollut se, mitä olin ammatinvalintaa tehdessäni suunnitellut yhdeksi elämäntyökseni. – – 

Eikä ilman ajanmäääreitä päästä ensimmäisen keittokirjani alussakaan:

Vuosi vuodelta tärkeämmiksi ovat tulleet hetket, jolloin olemme P:n ja lasten kanssa saaneet ystäviä kotiimme vieraaksi, viettämään iltaa ja illastamaan.

Toisen keittokirjan alku on jo kerrassaan lennokas!

Tervetuloa makumatkalle tuntureilta Toscanaan! Siitähän tässä toisessa keittokirjassani on kyse: ruokamuistoista matkan varrelta.

 

Monissa artikkeleissani on ollut oltava jonkinlaiset ingressit, johdannot, mielenkiinnon herätys, ehkä minulla on ollut  jo tietoinen pyrkimys houkuttavaan ja koukuttavaan kerrontaan, mutta nuo esimerkkikirjat eivät kyllä mistään verbaaliakrobatiasta kerro.

Miksikö näitä pohdin? Olen tässä viime aikoina lukenut pari kirjaa, joista olen pitänyt kovasti, ja joita lukiessa olen miettinyt  – taas kerran – kuten aina enemmän tai vähemmän toistuvasti elämässäni, että haluaisin kirjoittaa kirjan. Oikean kirjan, siis ei mitään tieteellistä monografiaa tai keitto/historiakirjaa vaan romaanin tai jonkinlaisen muun mukavan kirjan.

Nuo kaksi inspiroivaa kirjaa ovat olleet ”Puntsin riipaiseva omaelämäkerta. Juosten kustannettu. Pienkustantajan salaiset kansiot” jonka nimiölehdiltä alkaa riemullinen kertomus: ”Kustannus-Puntsi 16,3 vuotta. Päättymättön kulttuuriteko (joka päättyi) eli opasluonteinen kertomus pienkustantamisesta kiinnostuneille siitä, miksi alalle ehdottomasti kannattaa ryhtyä, jos haluaa pysyä köyhänä.” Lukunautintoa lisäsi se, että tunnen yhden niistä kolmesta Lehtolasta, jotka kirjan kirjoittivat. Ja että kirja on saatu ystäviltä lahjaksi. Mutta vaikka näitä lisäpointteja ei olisikaan, voin suositella kirjaa. Se on hauska, satiirinen ja tarina on tosi.

Toinen kirja, joka on saanut pohtimaan, millaisen kirjan kirjoittaisin, jos kirjoittaisin, on Dieter Herman Schmitzin ”Täällä Pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi”. Kustantajan sivulla lukee näin: ”Täällä pohjoisnavan alla on hykerryttävä romaani miehestä, jolla on missio. Se on paitsi kertomus siitä mitä ulkomaalaiset ajattelevat meistä myös kertomus siitä mitä me heistä ajattelemme.” Allekirjoitan. Eilen meni Downtonin jälkeen lukiessa pitkälle yli puolen yön, lukiessa ja hihittäessä, mikä sitten kostautuikin iltapäivällä töissä: viiden tunnin yöuni ei riitä minulle, – oli pakko tavoista poiketen hakea kahvia iltapäivällä. Siitä huolimatta kirja kannattaa lukea.

Sen sijaan Tuomas Kyrön uusinta ”Kunkkua” en ole päässyt sataa sivua pidemmälle. Liekö se, minkä siinä miellän ”historian vääristelyksi” tökkii minulla vastaan – ammattiongelma?  Tai mikä? Ei vaan ole minun juttuni.

Mutta siis, miten aloittaisit kirjan, jos kirjoittaisit? – Oli synkkä ja myrskyinen yö?

Liikennevaloissa
Liikennevaloissa

Minun romaanini alkaisi varmastikin merenrannasta, kirjan kertojaminän ajatuksilla.

Kliseistä? Ihan sama.

Tai sitten se alkaisi keittiöstä, illalla.

 

Terveisiä Meksikosta vol. V

Nyt kun tytär on ollut Meksikossa kolme viikkoa, lienee aika kertoa kuulumisia.

Menomatka Oulu – Helsinki – Lontoo – Dallas – Monterrey (välimatka hieman alle 10 000 km!!) sujui ensimmäistä reissuaan jouhevammin, eikä aikaakaan kulunut kuin 28 tuntia. Kaverit olivat olleet vastassa ja tytär sai makuusijan ystävänsä Alicen kämpiltä. Puolenkymmentä nuorta naista olivat vuokranneet ison asunnon, josta yksi huone siis Alicen ja tyttären asuntona.

huone

Lennettyään tiistaina esikoisella oli jo torstaina ensimmäinen työpäivä, mistä saimme raportin:

Oli kyllä mukavan oloinen paikka 🙂 ja hommat tapahtuu!! Tuhat viissataa kertaa nopeammin ku fsb:llä. Ja ihmiset on pilkulleen töissä niinku kuuluu eikä paljon ylimääräistä häsellä. Ilmeisesti toimitusjohtaja on aika tiukkis, yhden uuden tytön oli potkassu pellolle ku se oli vähän hidas ja se ei pomo ei vaan kauheesti tykänny siitä. Eli kyllä täällä ihan parastaan saa laittaa.

Aluks Roxanna käytti vähän tourilla, sen jälkeen Ximena selitti vähän yleistä yrityksestä. Sitte sain läppärin ja tunnukset kaikkiin ohjelmiin ja sit greg selitti mitä alan tekemään. Alotettiin niistä urleista, niitä tein tänään puolikkaan päivän eri adnetworkseille. Eli me siis ostetaan mainostilaa niiltä ja mulla tulee olee kaikki ne Gregin accountit eli pitää pitää yhteyksiä suunnilleen kahdeksaan-yhdeksään ihmiseen ympäri maailmaa ja varmistaa et homma pelaa. Yks tyttö on mm. virolaisen onlinemainostoimiston ihmisiä ja on käyny yliopiston Turussa eli varmaan pääsen puhuu suomeaki 😀 Sit analysoin niitä tuloksia ja kattoa et mitkä networkit toimii ja mitkä ei.

Aika paljon tähän alkuun varsinki teen Gregin kans töitä mikä on ihan mukava. Ruokkiksella mentiin sen kämpille syömään ku se asuu aika vieressä ja pelaamaan marioa 🙂 huomenna analysoidaan kuulemma niitä joitain kampanjoita ja sit mulle tulee ihan oma eka account ilmeisesti israelilaiselta bannertilan myyjältä. Et tällaista, tylsää ei kyllä tuu olemaan!

Firman nimi on siis binbit. Työpaikka on tuossa lasiseinäisesä toimistossa.

Binbit

Mitenkö tytär tuonne osasi edes hakea duuniin? Se ei ole sama firma, jossa oli keväällä  (se oli FSB, josta tyär tuon viestinsä alussa mainitseekin)?

Kaikkihan – myös se kevään harjoittelupaikka – juontaa juurensa siihen, kun tytär oli opiskeluaikana Strasbourgissa vaihdossa paikallisessa kauppakorkeakoulussa. Siellä kansainväliset vaihtarit tutustuivat toisiinsa, tytär juurikin Aliceen (ja Anaan).Strassessa oli muitakin meksikolaisia nuoria naisia, joiden palattua vaihtarivuoden jälkeen takaisin kotiinsa Meksikoon ja nimenomaan Monterreyhin, ”veivät mukanaan” myös eurooppalaisia nuoria miehiä (mm. saksalais-turkkilainen Kaan jonka mekin tapasimme Mexico Cityssä, ranskalainen Etienne, joka pitää sunnuntaisin ”pop-up greperie-ravintolaa” (kuvassa takanaan monterreylainen Gloria).   Tämä suunnilleen koko nuorten porukka on kauppatieteilijöitä ja yksi heistä on Greg, joka on kotoisin Ranskasta ja jolla on meksikolainen tyttöystävä (joko ovat jo kihloissakin? en muista).

IMG-20131103-WA0005

Greg sai siis syyskuussa Binbitissä ylennyksen ja hänen ”Marketing Executive” -paikkansa tuli auki. Ja hänhän se sitten meidän duunia hakevalle tyttärelle vinkkasi: täällä olisi just sulle passeli duunipaikka tyrkyllä. Uskokaa, että Gregillä on hengenlähtö lähellä jos koskaan tapaamme. 😉 Minusta kun tämä suositus ei niin järin riemastuttava ollut. No, nyt tytär siis hoitelee markkinoinnin analyysiä ihan globaalisti. Asiakkaiden kanssa kielenä englanti, mutta toimistossa työkielenä espanja, ja kuulemme jo ihan sujuu.

Kun Madeiralle lähdön sunnuntaina Helsingistä tyttären kanssa Skypeilimme tämä kertoi, että ei sittenkään pääse Alicen ja tämän perheen kanssa viettämäään joulua koko laajan suvun kesken, sillä pomo oli ilmoittanut, että tyttärellä on jouluaattona vain puolipäivää vapaata, ja joulupäivä. Siinä kaikki. Minulla pala kurkussa, en sanonut mitään.

Edelleen kuulimme, että työpäivien pituus on klo 9 – 19, ja kahden tunnin siesta välissä. Vuosilomapäiviä on huikeat kuusi! Minä jo itku kurkussa laskeskelin, että ei varmaan lapsi niitä käytä edes juhannuksena Suomeen lentääkseen; ehtisi vain kääntyä ja lähteä takaisin. Saman skypen aikana oli ilmeisen väsynyt: puolen tusinaa samassa kämpässä merkitsi unettomia öitä, rauhattomuutta. Kaikkinensa minulla tämän Skypen jälkeen ahistusta, lievää, mutta silti.

Tiesin kuitenkin, että hakivat Alicen kanssa uutta vuokra-asuntoa ja yksi tietty oli jo kiikarissa ja sainkin keskiviikkona Madeiralle viestin:

Vuokrattiin se kämppä 🙂 !! Ja töissä menee hyvin, elämä on mukavaa 🙂

Kummasti helpotti huolestuneen äidin oloa.

Kyselin viime viikolla, joko pääsivät muuttamaan, ja vastaus:

Holaa!! Ei vielä muutettu 1.11. alkaa soppari 🙂 mut vuokraisäntä sano et voiaan tuua kamoja jo aikasemmin, ei oo niin justiinsa. Niinku minä, koko kaks matkalaukullista omaisuutta !

Lapsi kun muutti Meksikoon ruhtinaallisen 2o + 5 kg vaate/tavaramäärän kanssa (minulla oli samanverran matkatavaroilla painoa kun olimme VIIKON Madeiralla).

Tämä uusi kämppä on nyt vuokrattu vuodeksi: tyär ja Alice asuvat valtavaa lukaalia kaksistaan, mutta etsivät siihen kolmatta vuokralaista. Päältä päin on kuulemma kamalan näköinen, mutta sisältä hyvä. Kaverit ja Alicen vanhemmat olivat luvanneet roudata sinne huonekaluja ja tytär aikoi tänään mennä ostamaan itselleen sängyn. Parasta on, että asunto on hyvin  lähellä työpaikkaa (voi siestalla käydä kotona, lähellä kuntosalia (jossa voi käydä aamulla tai siestalla ilman taksia), lähellä Alicen vanhempia (jotka siis ovat tärkeä osa turvaverkkoa ja joilla on pyykkikone :)).  Kuva tämän uuden kotikadun nurkalta.

1453557_10201000917358192_387166347_n

Olenko jo tottunut lähtöönsä? No en. Hyvin sattui, että ne kaksi ensimmäistä sunnuntaita, kun lapsi oli pois kotona, me olimme menossa Madeiralle ja olimme siellä. Sunnuntaisin se ikävä kun konkretisoituu: on katettava ruokapöytä vain neljälle. Tyttären pulputusta ei kuulu.

Pieniä askeleita

Niinhän se ruukaa tähän aikaa vuodesta olla: pimeä, pimeä, pimeä! Sataakin vielä. Satakoon!

Olaus

On erinomaiset olosuhteet tehdä töitä. Pitkää rästilistaa ryhdyin aamusella purkamaan,  nyt kun kandirumba on pariksi kuukaudeksi ohi, voi taas hoidella sälääkin. Siinä se päivä iltapuolelle asti humpsahti. Käynnistin jopa ensimmäiset kaksi uudistustakin professori-positioni turvin. Pikku juttuja, mutta kuitenkin. Toinen on pienen pieni: kanditutkinnon suorittaneiden nimet julkistetaan vastedes isolla, virallisella ilmoitustaulullamme joka publiikkia ennen. Näkyvästi. Toiveissa on, että se kannustaisi muitakin kokoamaan ja ottamaan ulos kandinpaperit heti kun mahdollista. Maistereiden nimet on meillä julkistettukin jo vuosikausia.

Inkunaabelit

Toinen vähän isompi juttu on, että kyselin tohtorikoulutettavilta kandi- ja graduaiheita perustutkinto-opiskelijoille; toiveena ensinnäkin se, että voisin omaa – lopultakin aika rajallista – tutkimus- ja asiantuntemusalaani laajemmin jakaa opinnäytetöiden aiheita ja toiseksi se, että saataisiin väitöskirjantekijät ja gradulaiset yhteistyöhön, josta uskon olevan tiedollista ja tutkimuksellista iloa ja antia molemmin puolin. 

Clementioff

Katsotaan nyt, onko näillä yrityksilläni mitään merkitystä. Oppiaineessa tuntuu olevan isompiakin hankkeita ja intohimoja tulevien tutkimusten osalta; ihan mahdottoman tyytyväinen olen kun voin pysytellä ulkopuolella moisesta.

Sitten tein ensimmäiset suositukseni (professorina) tohtorikoulutettavien apurahahakemuksiin. Suomen Kulttuurirahastolle vakuutin kolmen meidän väikkärintekijän tarvitsevan – ja ennen kaikkea ansaitsevan – rahoituksen tutkimukselleen. Ulkopuolisen rahoituksen hankkiminenhan se on olennaista yliopistoelämässä nykyisin. Aiemminkin sitä olen ollut tekemässä  ja parin, ihan isonkin (EU-) projektin onnistuneessa haussa,  tuloksessa ja päätöksessä touhusin paljolti itsekseni. Mutta niistä on aikaa ja ne liittyvät enemmän opetukseen kuin tutkimukseen. Se oli silloin kun minulla oli vielä paljon enemmän ambitioita ja intohimoa duuniin kuin nykyisin.

Tänään minä haluan vain tehdä huomisen hyvin. Päivän kerrallaan.

arkistluettelo

Mistä on sunnuntai tehty?

Madeira-kastike ja  fenkoliperunamuusi ovat niitä asioita, jotka tältä päivältä kannattaa mainita. Ehkä niistä tulee meidän marraskuun vakioruoka, pyhäinpäivän perinneruoka? – vaikka Koivu kommentissaan kovasti vieroksuukin ulkomaan hömpötyksiä. 😉 Ei meilläkään niin ulkomaalaisia kuin ensin saattaisi vaikuttaa.

Meillä oli kotimaisia rosamundia (enää en mistään muista perunoista muussia tee), kotimaisia ihania fenkoleita ja madeira-kastike selittynee sillä, että se nyt vaan on poronfileiden kanssa hyvää.

Reseptiikkaa noihin? Hyvä on; tässä tulee.

Rosamunda-fenkoli-muussi

8 rosamunda-perunaa
2 isoa fenkolia
50 g voita
3 dl maitoa
suolaa
tuoretta rakuunaa

Kuori perunat, paloittele fenkoli.
Keitä perunat suolavedessä, puolivälisssä kypsennystä lisää joukkoon paloiteltu fenkoli.
Keitä kypsäksi. Kaada liki kaikki keitinvesi pois. Lisää joukkoon voi. Survo/pistä pamixilla muusiksi. Maitoa nesteeksi. Lisää lopuksi joukkoon silputtua tuoretta rakuunaa (minulla oli noin 4 rkl). Hyvää! Ihan hurjan hyvää.

Ja Madeira-kastike?

Kaada kattilaan 2 dl madeiraa ja yksi häränlihaliemifondi. Keitä kokoon siten, että jäljellä on vain noin desi. Lisää purkillinen demi-glace. Keitä, pienennä lämpöä. Anna makuuntua, suolaa kevyesti, ja juuri ennen tarjolle vientiä lisää kuumaan kastikkeeseen 1 rkl voita ja 1 rkl madeiraa. Ui-jui! Se oli hyvää.

 

Niin ja kastanjat. Niitähän tähän aikaan vuodesta kaupataan maailman turuilla ja toreilla. Niin New Yorkissa, Lontoossa kuin Lissabonissa olen nähnyt kärryjä, joista ”töttöröllisiä” näitä alkutalvesta/loppusyksystä myydään. Tuoksu kantautuu kauas.

Ehkä tuo kipollinen (kahdeksan euroa Stockalla) ei ollut kaikkein tuoreimpia, olisi pitänyt kerätä levadoilla… Mutta kokeilimmepa. Poika ei muistanut koskaan maistaneensa, eikä J:kään. Kastanjat maistuvat perunan ja pähkinän välimuodolta. Parhaimmillaan ovat hyvinkin makoisia.

Ja valmistushan on ihan ylenpalttisen vaikeaa: leikkaa kastanjaan ristiviilto, pistä merisuolapedille, sitten uuniin (180 C) puoleksi tunniksi – 40 minuutiksi. Tarjolle tuotaessa mukana kuuluu olla voita ja suolaa. Siinä kaikki.

Vielä palatakseni viikonlopun ruokateemaan globaalimminkin. Tyttären työpaikalla Meksikossa nautittiin perjantaina tällaisia.

binbitin halloween

Kotitöitä, töitä kotona, kerrassaan hyväätekevä pitkä lenkki aamulla, Intersportin alennusmyynnistä verraten tyyris uusi ulkoilukampe (housut ja takki) ja vihdoin asunnon löytäneen tyttären kanssa skype. Niistä oli meitsin sunnuntai tehty.

Pastéis de nata ja pyhäinpäivän ruoka

Täällä on ihan hillitön käry. Ihme ettei palohälyttimet soi.

Päätinpäs nimittäin tänään tehdä portugalilaisia vaniljaleivoksia, joihin olen sekä Lissabonin reissulla että Madeiralla kovasti tykästynyt. Pastéis de nata tai pastéis de Belem on niiden nimi. Belem-nimi viittaa Lissabonin reunamilla olevaan Hieronymos-luostariin, jossa näiden pikku leivonnaisten arvellaan syntyneen. Joka tapauksessa ovat jotain hyvin portugalilaista. Ja hyviä. Pieniä hyviä.

pasteis de nata

 Joka aamu Madeiralla niitä nautimme.

Ja kun pari vuotta sitten olimme nuoren parin kanssa Lissabonissa, myös miniäkokelas piti niistä kovastikin, joten ajattelin, että leipasen niitä huomiseksi, kun nuoripari tulee syömään. Löysin netistä ohjeen ja hieman soveltelin, mutta ei ihan vielä tullut odotuksenmukaisia. 😉 Eivät nuo tekemäni huonojakaan ole, mutta vaatii vielä hienosäätöä. 😉

Pyhäinpäivän ruoka meillä muutoin kovin arkista, vaikka broilerwokki kyllä onnistuikin vallan mainiosti. Huomenna sitten vähän juhlavampaa ruokaa kun nuoret tulee.

Sitä mietin, että mikähän on suomalaisille tyypillisin pyhäinpäivän sapuska? Onko se joku lihapata, paisti, jotain amerikkalaista halloween-henkistä, jotain oranssi tai ehkä kurpitsaa? Meidän perheessä ei ole mitään vakiintunutta pyhäinpäivän ruokaa, ja olisin kyllä kiinnostunut mitä muut tänä viikonloppuna syövät? Teinpä sitten pikku kyselynkin…

Hautuumaallakin kävin, olin hyvissä ajoin, joten ei ruuhkaa, mutta merkillisen ankeaa siellä oli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pastéis de nata

Paketti pakastelehtitaikinaa

Täyte

5 dl kuohukermaa
2 viipaletta sitruunankuorta
2 kanelitankoa
1  dl sokeria
2 tl vehnäjauhoja
8 keltuaista

Ota lehtitaikinasta kahvikupilla ”kiekkoja” ja painele ne vedellä leivosmuottien (tai muffinipellin) pohjille ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Mittaa kerma, sitruunankuoret ja kanelitanko teflon-kattilaan. Kiehauta ja siirrä sivuun. Annan maustua 20 min. Poista kuoret ja tanko. Sekoita vehnäjauhot sokeriin ja yhdistä keltuaisten kanssa kulhossa. Vatkaa keltuaisseos kermaan ja kuumenna, kunnes seos saostuu. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä hieman. Sen jälkeen täytä leivosmuotit ja paista 250 asteessa n. 12 minuuttia.

Pestuuviikonloppuna vaihdetaan hommia

Viisi vuotta sitten kirjoitin näin:

– –  römppä (runtu, kekri, jne). Lainaus suoraan viime kevään luennoltani::

Pyhäinpäivä oli talven kynnyksellä, marraskuun alussa maaseudun ihmisille paitsi uskonnollinen juhlapäivä, myös työvuoden taitekohta. Pyhäinpäivän yhteyteen liittyi pakanallinen kekri – vanhan loppu ja uuden alku. Satokausi päättyi ja karja tuotiin laitumilta sisään. Itse asiassa sato- ja työkausi loppui viimeistään jo lokakuun puolessa välissä, mutta sen päätöstä juhlittiin vasta kekrinä, jolloin oli vuosipalkollisten, piikojen ja renkien, vapaaviikko tai kaksikin. Runtuviikko eli römppä oli tanssien ja vierailujen aikaa, sillä silloin palvelusväki oli vapaa: myös vapaa vaihtamaan palveluspaikkaa ja paikkakuntaakin. Römpän aikana nuorisoseurat ja muut yhdistykset järjestivät ohjelmallisia iltamia ja silloin pidettiin markkinoita ja tavattiin tuttavia ja sukulaisia.

Olen jo kauan ajatellut, että tutkisin itse tai saisin jonkun opiskelijan tekemään opinnäytetyön römppäviikon vaikutuksesta maaseudun syntyvyyslukuihin. Tiedetäänhän, että 1900-luvun jälkipuolella 9 kk juhannuksen jälkeen syntyi keskimääräistä enemmän lapsia, mutta miten oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseudulla. Kuinka paljon – ja oliko? – syntyvyys korkeammalla 9 kk römpän jälkeen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

No tämä projekti on nyt jo (viiden vuoden jälkeen!) aluillaan. Aineistoa jo hiljalleen keräillään: kuukaudeksi palkattu tutkimusapulainen on jo paljon aineistoa kerännyt, ja ehkäpä tässä piakkoin pääsen vähän aineistoa analysoimaan. Pääsen tutkimaan, tänään kun alkoi minun ”tutkimusrauhani”, eli 16 kandityötä on nyt ohjattu, käsitelty ja arvosteltu. Tammikuussa alkanut urakka on tässä

16 x  valmista on_

Näyttää aika vähältä, mutta ei ole…

Ei  opiskelijoille eikä minulle. Hailuodon siltahankkeen 1980-luvulla aiheuttama ympäristöhistoriallinen keskustelu, talvisodan psykiatriset potilaat Oulun sotilassairaalassa, Ruukin sahan työyhteisö reilu sata vuotta sitten, Pohjois-Suomesta Ruotsiin lähetettyjen sotalasten muistot, karamellin historia Suomessa, Lappi matkailukohteena 1960-luvulla, Kainuun vesikot (kuollut vesikko :D) vastaan tienrakennus, vänrikki Stoolin tarinoiden propagandistinen luonne, naisten vaatemuoti Suomessa ja Pariisissa II maailmansodan aikana ja paljon muuta mielenkiintoista. Tämän vuoden kanditöitä valmistui yhteensä 25 (kuvassa vain syksyn ”saalis” = 16 työtä, ja nelisensataa sivua), mikä on ainakin minun urani aikana ennätysmäärä. Hyvä niin. Ja ohi on.

Nelipäiväisen työviikon tunnit ylsivät ohi viisipäiväisen, mutta siitä viis. Nyt helpottunut olo. Nyt pimeä, isompia vaatimaton viikonloppu edessä.

Nyt ennen kuin itse kukin siirrymme telkkarin ääreen katsomaan ”Vain elämää” ja ehkäpä hieman kyynelehtimään kuten tv-sarjan formaattiin kotisohvilla kuuluu, kannattaa katsoa tämä KLIKS Se on enemmän kuin vain elämää. Pari minuuttia vain…Hyvää verryttelyä. Puhdistavia kyyneleitä. 😉