Viisi vuotta sitten kirjoitin näin:
– – römppä (runtu, kekri, jne). Lainaus suoraan viime kevään luennoltani::
Pyhäinpäivä oli talven kynnyksellä, marraskuun alussa maaseudun ihmisille paitsi uskonnollinen juhlapäivä, myös työvuoden taitekohta. Pyhäinpäivän yhteyteen liittyi pakanallinen kekri – vanhan loppu ja uuden alku. Satokausi päättyi ja karja tuotiin laitumilta sisään. Itse asiassa sato- ja työkausi loppui viimeistään jo lokakuun puolessa välissä, mutta sen päätöstä juhlittiin vasta kekrinä, jolloin oli vuosipalkollisten, piikojen ja renkien, vapaaviikko tai kaksikin. Runtuviikko eli römppä oli tanssien ja vierailujen aikaa, sillä silloin palvelusväki oli vapaa: myös vapaa vaihtamaan palveluspaikkaa ja paikkakuntaakin. Römpän aikana nuorisoseurat ja muut yhdistykset järjestivät ohjelmallisia iltamia ja silloin pidettiin markkinoita ja tavattiin tuttavia ja sukulaisia.
Olen jo kauan ajatellut, että tutkisin itse tai saisin jonkun opiskelijan tekemään opinnäytetyön römppäviikon vaikutuksesta maaseudun syntyvyyslukuihin. Tiedetäänhän, että 1900-luvun jälkipuolella 9 kk juhannuksen jälkeen syntyi keskimääräistä enemmän lapsia, mutta miten oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseudulla. Kuinka paljon – ja oliko? – syntyvyys korkeammalla 9 kk römpän jälkeen?
~~~~~~~~~~~~~~~~
No tämä projekti on nyt jo (viiden vuoden jälkeen!) aluillaan. Aineistoa jo hiljalleen keräillään: kuukaudeksi palkattu tutkimusapulainen on jo paljon aineistoa kerännyt, ja ehkäpä tässä piakkoin pääsen vähän aineistoa analysoimaan. Pääsen tutkimaan, tänään kun alkoi minun ”tutkimusrauhani”, eli 16 kandityötä on nyt ohjattu, käsitelty ja arvosteltu. Tammikuussa alkanut urakka on tässä
Näyttää aika vähältä, mutta ei ole…
Ei opiskelijoille eikä minulle. Hailuodon siltahankkeen 1980-luvulla aiheuttama ympäristöhistoriallinen keskustelu, talvisodan psykiatriset potilaat Oulun sotilassairaalassa, Ruukin sahan työyhteisö reilu sata vuotta sitten, Pohjois-Suomesta Ruotsiin lähetettyjen sotalasten muistot, karamellin historia Suomessa, Lappi matkailukohteena 1960-luvulla, Kainuun vesikot (kuollut vesikko :D) vastaan tienrakennus, vänrikki Stoolin tarinoiden propagandistinen luonne, naisten vaatemuoti Suomessa ja Pariisissa II maailmansodan aikana ja paljon muuta mielenkiintoista. Tämän vuoden kanditöitä valmistui yhteensä 25 (kuvassa vain syksyn ”saalis” = 16 työtä, ja nelisensataa sivua), mikä on ainakin minun urani aikana ennätysmäärä. Hyvä niin. Ja ohi on.
Nelipäiväisen työviikon tunnit ylsivät ohi viisipäiväisen, mutta siitä viis. Nyt helpottunut olo. Nyt pimeä, isompia vaatimaton viikonloppu edessä.
Nyt ennen kuin itse kukin siirrymme telkkarin ääreen katsomaan ”Vain elämää” ja ehkäpä hieman kyynelehtimään kuten tv-sarjan formaattiin kotisohvilla kuuluu, kannattaa katsoa tämä KLIKS Se on enemmän kuin vain elämää. Pari minuuttia vain…Hyvää verryttelyä. Puhdistavia kyyneleitä. 😉
”…Hailuodon siltahankkeen 1980-luvulla aiheuttama ympäristöhistoriallinen keskustelu*…Kainuun vesikot vastaan tienrakennus…”
Hyvältä näyttää! Puunilaissodat ovat passé.
*lienee ollut 1980-lukua, kun (melkoisen ukkosmyrskyn jälkeen) Hailuodossa laulettiin ´Hailuodon kansanliikkeen´ tilaisuudessa yhteislauluja siltahankkeen torppaamiseksi
Toteaa nimim. ”Olinhan siellä minäkin”
Voi, mikä vauvavideo! Lienee aika harvinaista saada tuon ikäistä noin aidosti liikuttumaan. Mietittiin, mitä vauvasta mahtaa tulla isona. Ehkei ihan perusinsinööriä (anteeksi kaikki insinöörit)? 😉 aika varmasti taiteilija?
Koivu, ensinnäkin kiitokset viestistä ja toiseksi pahoitteluni, koska vastaustani yhteen Madeiralle lähettämääsi kommenttiin (Nikitaa koskien) ei tullut vastausta. Huomasin sen vasta nyt. Minä kyllä vastasin, mutta ei näköjään ole tallentunut. 🙁
Kyllä puunilaissodat ovat passé. Meillä on nyt kovasti terveys- ja ympäristöhistoria opiskelijoiden ja tietysti tutkijoidenkin suosiossa. ”Jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa”.
Katri, eikös vain olekin viehättävä. Voiko aidompaa ollakaan?
Vaimoni! On sitä ’enemmän kuin elämää’ ollut kotonammekin. Muistan elävästi, kuinka lapset liikuttuivat, ei musiikista, vaan kehittämästäsi sadusta…:)
No just, Pehtooriseni! Se oli vain hyvin, hyvin surullinen tarina ja satu, jonka lapsille kerroin. Silloin vielä osasin kertoa tarinoita… ehkä olisi hieman tarkemmin pitänyt miettiä ”kohdeyleisön” ikää… Mutta kun tarina vei… 😉