Lauantaina highlighteja

Mikä ihana italialainen päivällinen! Kävin aamulla normaalin lauantaikierrokseni ja toin siltä reissulta ainekset meidän ylivertaisen hyvälle sapuskalle. Kun perusainekset ovat hyviä, ruoasta tulee erinomaista ilman mitään isompia kikkailuja ja keittämisiä, laittamisia, kokkailuja, kommervenkkejä.

Eipä olla varmaan koskaan ennen syöty vasikan-entrecote-vartaita, mutta tänään Pehtoori sellaiset meille grillasi. Minä tein niille herkkusieni-aurinkokuivattu-tomaatti -lisäkkeen ja salaatin. Kaupassa oli ihanaisia pihvitomaatteja, joten vihdoin ”in salata capresen” aika oli tänään. Oi, kuinka se toikaan mieleen muistoja ja kesän maun.

Tuo sieni-juttu on suht simppeli, ja helposti varioitavissa. Laita kattilaan reilusti (= 2 rkl? oliiviöljyä, yksi tai kaksi murskattua valkosipulin kynttä, pilkotut (tummat) herkkusienet, sekoitttele, alenna lämpöä, anna sienten hautua, kypsyä, suolaa ja pippuroi, lisää joukkoon 1 – 2 rkl aurinkokuivattua tomaattia palasina. Hauduta vielä. Tarjolle vietäessä ripottele sekaan ja päälle parmesan-raastetta ja basilikasilppua.

Kaiken kruunasi Amarone. Minun ehdoton lempiviinihän on Amarone. Siinä ei ole muuta vikaa kuin että se on turhan tyyris, mutta hyvää ja halpaahan harvoin tapaa … nyt voi sanoa, että olen tavannut ”halvan” amaronen. Alkon uutuushyllyssä oli uusi amarone, joka on sieltä halvimmasta päästä, aika nuori (vk 2009) amaroneksi, mutta silti ihan tavattoman hyvää. Amarone Armigero (Cantina Valpantena) http://www.alko.fi/tuotteet/fi/478047 on varmasti toistekin meidän päivällispöydässä.

Ja kun viiniä ruoalta vielä vähän jäi, oli hyvä nauttia jälkkäriksi pala juustoa. Ihan nimen perusteella ostin palasen … ja se nimi oli? – Vuorikiipeilijän juusto. Patikoija ja tunturien ja Alppien huiputtuja minussa heräsi, ja juusto löysi tiensä ostoskärryyn aika helposti. Saksalainen miedohko (Appenzellerin pikkuveli?) juusto sopi viinipullollisen loppujen kanssa erinomaisen hyvin.

Eikä siinä vielä kaikki! Lukulampun alla odottaa hemmottelulehti.

Minä kun voin ryhtyä loikoilemaan ja lukemaan, sillä lenkillä on tullut jo käytyä, Aamupäivän räntäsateeseen en rientänyt, mutta kun pehtoori ja poika lähtivät iltapäivällä kiertelemään autokauppoja [harrastuneisuus, johon koskaan en ole mukaan lähtenyt] lähdin samalla kyydillä kaupungille kameran kanssa. Hitto että oli kylmä. Tuuli oli raaka ja kavala.

Mutta kuvia otin. Muutama sopii läksykuvakansioon…
Ilman tehtävänantoa en olisi tällaisia koskaan tullut ottaneeksi, mutta aika jänniä ovat.
Uusi näkökulma, klikkaamalla isommiksi…

Niitä näitä Vanhemmuus

Arvoitus

Kymmenen pisteen vihje: kotipiazzan kiveys vaalenee jo, lumet on lähteneet, kuivaa jo. Se on hyvä merkki.

Yhdeksän pisteen vihje: meillä tulee tänä vuonna 30 avioliittovuotta täyteen.

Kahdeksan pisteen vihje: en sittenkään osta sitä objektiivia.

Seitsemän pisteen vihje: viime kuussa käydyissä työpaikan kehityskeskusteluissa todettiin ja luvattiin, että toukokuun urakkatyö mahdollistaa myöhemmän löysäilyn.

Kuuden pisteen vihje: olen sähköposteillut Joen kanssa, pariinkin otteeseen. Hieman epäilen, toimiiko homma, mutta vakaasti toivon niin.

Viiden pisteen vihje: chiliä on yhä useammin ruoassa.

Neljän pisteen vihje: aina on haaveiltava jostakin, on hyvä että on jotain odotettavaa…

Kolmen pisteen vihje: jääkaapin hyllyillämme on tällaisia.

Kahden pisteen vihje: . . . ja kirjahyllymme näyttää tällaiselta (klikkaa isommaksi, näet mistä on kyse :))

Yhden pisteen vihje: Ei nyt varsinaisesti järin koti-ikäväisen näköinen lapsemme (oik.) ole kuvissa, joita oli FB-kuvagalleriaansa laittanut.

Olen ihan satavarma että tyär hiljaa mielessään laulaa Haloo Helsingin -biisiä…. (ja jollei laula, niin ainakin minulla soi päässä… pappadaduda…)

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa
(kuuntele nyt ihmeessä, onhan se niin hyvä biisi … viimeistään sitten tiedät vastauksen arvoitukseen :))

Yliopistoelämää

Puhujamatkalla

Kolpoltööri on puhujamatkaltaan palaamassa.

Kahden junalla lähdin Rovaniemelle, poika vei asemalle ja lupasi sitten vaihtaa kesärenkaat ja pestä autoni, – autofriikki poika on hyvä olla olemassa. 🙂 Kun on mitä parhain kelirikkoaika, oli juna tietty myöhässä. Entinen oppilaani oli onneksi sateisella Rovaniemen rautatieasemalla vastassa, joten ehdimme käydä kahvilla keskustassa ennen kuin luentoni alkoi. Minulle iltakuusi ei ole paras mahdollinen esitelmöintiaika, ei mitään loisteliasta verbaaliakrobatiaa saatikka ajatuksen lentoa tai kristillinkirkkaita ajatuksia ennakko-oletuksena. Toisaalta jos aihekin on väestö- ja sosiaalihistoriaa, erityisesti Lapin muuttoliikkeitä, niin ei jutusta järin riemullista tykitystä voi saadakaan aikaiseksi.

Yleisö vaativuus tietysti asetti haasteen, sitähän ei määrättömän paljon ollut, mutta sen joukossa pari entistä opiskelijaa ja kurssikaveri, jotka nyt ovat tuossa Lyseonpuiston lukiossa historianopeina ja sitten pehtoori ja kaverimme, jotka tulivat Hangasojalta parahiksi Rovaniemelle. Hyviä kuuntelijoita olivat, ei havaintoja haukotuksista tai muusta ikävystymisestä.

Ja niinhän se vaan on, että minustahan on mukava luennoida. Ja minä pysyin aikataulussa! Olin tehnyt uuden strategian: en kirjoittanut luentoa paperille. Pelkillä power pointeilla oli selvittävä. Ja huiskis vain! 200 vuotta Amerikan ja Ruotsin siirtolaisuutta, loikkareita Neuvostoliittoon ja Vienan Karjalan pakolaiset liikuteltiin Lappiin tai sieltä pois, syntyvyyden historia ja lappilaisten pitkän eliniän salaisuudet kaikki pikkuisen reilussa tunnissa!

Nyt istun auton takapenkillä, aletaan olla Kemissä. Vettä sataa kaatamalla ja näyttää syksyltä.

Niitä näitä

Ei niin aikaansaapaa

Niin paljon toivoin olevani touhukas kun tulen töistä. Käyn kaupassa, teen jotain mieluistani ruokaa, valitsen ja ehkä silitän huomiset vaatteet valmiiksi, vastailen sähköpostit, hoitelen muutaman juoksevan asian, käyn pienellä lenkillä kameran kanssa ja kuvaan sumuista, märkää maisemaa, ulkoilmasta virkistyneenä kirjoitan vähän artikkelia, …

Olisi mukava kirjoittaa kaikesta tuollaisesta aikaansaamisesta, mutta ihan silkkaa valhetta moinen olisi. Sellaiseen en ala. Tosiasia on, että kun tulin kotiin sytytin takan, istahdin nojatuoliin, selailin postin. Paistoin makkaraa, takkamakkaraa! [varsinaista gourmet-kokkaamista!], ulos en todellakaan lähtenyt, viipyillen ajatuksissani jäin miettimään, mille ensimmäiseksi ryhtyisin. En sitten millekään. Näin käy joskus.

Töissä kaksi iloista uutista, joista toinen oikeuttaa minut ostamaan itselleni uuden objektiivin! Olen näet luvannut itselleni, että kun eräs projekti, johon olen vastentahtoisesti kytketty ja joka on vaatinut minulta monivuotista sitoutumista, tekemistä, vaikealta tuntuvaa kanssakäymistä, vaikeutta saattaa päätökseen, joka on ollut kaikin puolin hankala projekti, näyttäisi nyt siis vääjäämättä kulkevan kohti valmistumistaan, joten voin ryhtyä valitsemaan itselleni uutta objektiivia. Oisko suosituksia?

Ehkä kuitenkin menen vielä takkatulen ääreen miettimään, tarvitsenko sittenkään objektiivia, jos sen sijaan palkitsisinkin itseni uudella laukulla. Eilen töiden ja kamerakurssin välillä kävin leikkauttamassa hiukseni, ja kampaajalla luin lehteä (heaven knows, mitä lehteä), jossa oli sellainen minun makuuni oleva ISO käsilaukku, johon mahtuisi kamera, eväät, muistikirja, hätätapauksessa sisäkengät ja jotain muuta tähdellistä… Ja merkki oli? Heaven knows! Siispä on tyytyminen vanhoihin veskoihini. Ehkä palkitsenkin itseni …? vaikka valokuvauskurssilla Kuusamossa? Tai ihan vain olen hyvällä mielellä.

Alla eilisen illan auringonlaskua kuvattu ihan tavallisella zoomilla. .. Kannattaa klikata isommiksi, – siten näet kevätillan merkillisen valon.

Niitä näitä Valokuvaus

”Mitä sinä niillä kaikilla kuvilla oikein teet?”

”Mitä sinä niillä kaikilla kuvilla oikein teet?”, on moni kysynyt kun kerron, että otan helpostikin tuhat kuvaa kuukaudessa. Kun minulla kuitenkin on kuvilleni käyttöä – eikä tämä blogi ole niistä vähäisin -, ajattelin että voisin pitää Kamerakurssilla oman esitelmäni, ns. Niksinurkan, niistä jutuista, joihin minä olen kuvia tarvinnut tai hyödyntänyt. Monille pitkään bloggailujani lukeneille nämä kaikki jutut lienevät tuttuja, …

Mutta kurssille kuitenkin kokosin Power Point -diasarjan tästä aiheesta. Ja tein siitä pdf-tiedoston, joka on tästä klikattavissa….

KLIKS

Se kestää tovin aueta, mutta kunhan aukeilee, rullaile alaspäin, näet koko ”Niksinurkan”. Ja aukeavassa tiedostossa alleviivatut tekstit ovat linkkejä, joista näet ko. asiasta enemmän. Olihan sitten tietysti mukava kun kurssilla sai hyvän palautteen… vaikka en ollut myönteisestä vastaanotosta ollenkaan varma idean keksittyäni.

Äsken ollut viimeinen kerta tuolla kurssilla oli muutoin juuri sellainen kuin kurssin päätös kuuluu ollakin: kovasti nauroimme ja opimme paljon uutta, mm. loskan syvimmästä olemuksesta. 🙂

Kun kurssi puoli yhdeksältä päättyi, huristelin vielä Möljälle. Auringonlaskukuvia sitten huomenna.

Diat siis täällä KLIKS

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuvissa oleva ”kuva kakkuun” -diasta tuli muutama kysymys sähköpostiini, ja kerronpas nyt sitten muillekin: kyllä kuvan voi syödä, se on sellaista sokeripaperia, ei välttämättä mikään kulinaarinen nautinto, mutta ei myöskään pilaa kakun makua. Kuvassa olevan italialaisen suklaakakun ohje on LappItalia -kirjassa (KLIKS) ja kakkukuvassa lukee, että meidän Juniori sai ”Ällän paperit”. Onhan ne lubenterinkin (ällä niinku laudatur, ällä niinku lubenter) paperit ällän yo-paperit. 😉

Lappi Niitä näitä Valokuvaus Yliopistoelämää

”Elämä toisaalla” -fiilis ja muita kuvia

Yksi elokuvahistorian parhaista elokuvista (Forrest Gump) tuli mieleen, kun katselin ja valikoin viime tiistain kuvausretkellä ottamiani kuvia…

Vähän sellainen ”elämä on toisaalla” -fiilis näissä kuvissa, eikö?

(kannattanee klikata isommiksi,… )

Sellainen olo on ollut tänään vähän koko päivän… Tiedä häntä, mistä moinen.

Tuosta riemastuttavasta vesisateesta johtuen? Riemastuttava sade? On se, se vie lumet! Vie se! Vai siitä, että minut oli kutsuttu mentoriksi, – vahingossa. Tarkoitus oli ollut kutsua yksi kollegani, mutta kutsuja oli sotkenut meidät, lähettänyt minulle sähköpostia ja hänen kanssaan sovimme, että minä tulen mentoroimaan. Kutsuja oli hämmästynyt, kun se olinkin minä, joka tulin pitämään ”puheenvuoron” opinnäytetöiden ohjaamisesta. Tilaisuuden jälkeen sain mainesanat ”hyvä kun oli väärä ihminen täällä”. Enpä nyt sitten oikein tiennyt, ollako tyytyväinen vai ei? Elämä on toisaalla …

Johtuuko toisaalla olo siitä nuoresta energiasta, joka kandisemmassa tänään seminaarisalin täytti! Uusi järjestys rulettaa! Kunhan minä pysyn mukana. 😉

Ehkä sivussa olo johtuu eilisestä pitkästä skypeilystä tyttären kanssa, tai ehkä siitä että pehtoori on nyt Hangasojalla. Tiedoksenne, että viikko 16 on paras – heti elokuun eka viikon ja syyskuun toisen viikon jälkeen – mikä Lapissa kannattaa olla! Sinne pehtoori ymmärsi lähteä aamulla yhden ystävämme kanssa, menivät hiihtelemään, luppoilemaan.

Pieni hetki tuosta minun ”elämä toisaalla olosta” taukosi kun käytiin systerin kanssa illansuussa kaupungissa syömässä. Puistolan delissä salaatit maistuivat erinomaisille, ja kuulumiset kuuluivat hyville. 😉

Nyt teen huomiseksi ”Niksinurkkaa”. Kansalaisopiston digikurssilla jokainen vuorollaan tekee pienen ”esitelmän” valitsemastaan aiheesta (syksyllä pidin oman juttuni ruokakuvauksesta otsikolla ”Herkullisia kuvia” – vinkkejä ruokakuvien ottamiseen kliks). Huomenna kun on tuon kurssin viimeinen kerta, on taas minun hukini pitää ”Niksinurkka”. Lupaan huomenissa postailla täällä tuon jutun. Sen aihe on … 🙂 Kerron huomenna .

Nyt sitten tähän ne kuvat, jotka valitsin viime tiistain kuvausretkeltä. Tehtävän antohan kuului: jää, lumi, loska, vesi, tuli.

Yritin etsiä kuville jotain yhteistä nimittäjää, – ajatuksena oli valita kuvia, jotka voisi rajata neliöiksi. Ei toiminut. Siispä valitsin tämän(kin) kuvasarjan yhdistäväksi tekijäksi sinisen. Vähintäänkin häivähdys sinistä on kaikissa.

Jää

Lumi

Sohjo (vai loska?)

Vesi

Tuli

Kommentteja, ideoita, .. ?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Rantapellon koekeittiöstä

Keittiöelämää edelleen… ja digikuvausta. Että minä tunsin itseni viisaaksi kun puolelta päivin seisoin kujallamme kumpparit jalassa keskellä kuralätäkköä ja naapurin rouva oli juuri reippaana lähdössä kävellen Hulareille (joista minä edelleen kieltäydyn…). Kuvailin heijasteita. Tiedättehän, lätäköistä saa kulkaa hienoja heijasteita… mutta ehkä on sittenkin parempi, etten selittele enempää, vaan kerron toisista harjoitelmista, joita tänään oli ohjelmassa.

Lohipastrami, talvisalaatti marinoidun palsternakan kanssa, possun filettä suolakuoressa, ja sitten jälkkäriksi vanha juttu: mantelikakkua… Kaikki meni muuten hyvin, mutta toivoinpa kovasti, että tytärkin olisi ollut tulolla syömään. Mutta pianpa on sentään Skype!

Lohipastramia tein ensinnäkin Hesarin ohjeen mukaan ja samalla oman sovelluksen siitä.

200 g lohta, noin 1 rkl karkeaa merisuolaa,

1 tl roseepippuria

1 tl viherpippuria

1/2 tl mustapippuria

Tuo pippuriversio oli Hesarista, toinen versio muutoin sama mutta pippureiden tilalla Viskaalin kaupassa myytävä Kalamauste, jossa on monia yrttejä…

Leikkaa ison lohifileen pääpuolesta pitkittäin kaksi noin 20 sentin mittaista ja 4–5 sentin paksuista tankoa.
Ripottele suola lautaselle. Pyörittele lohitangot tasaisesti suolan peittoon.
Pyöritä kalat tiukasti kelmuun. Sulje kelmut pyörittämällä molemmista päistä kuin karamellipaperi. Nosta paketit jääkaappiin tunniksi.
Rouhi pippurit ja siemenet morttelissa. Sekoita mausteseokset valmiiksi.
Ota lohitangot jääkaapista ja huuhtele ne suolasta. Kuivaa. Kierittele tangot mausteseoksessa.
Paista tankoja kuumalla pannulla ilman rasvaa yhteensä runsaan minuutin ajan tasaisesti kaikilta puolilta.
Pyöritä tangot uudelleen tiukasti kelmuun. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään neljä tuntia.

Pakastimesta löytyi puolikas saaristolaisleipä (kuvassa sen päällä kevätsipulihakkelusta ja suolaista voita), lisäksi keittelin viiriäisen munia, ja sinappikastikettakin oli jäänyt ties miltä kekkereiltä. Kaikki komponentit lautasella ja hyvää oli. Äänet Hesarin pippuriohjeen ja Viskaalin kalamaustetun kesken menivät jotensakin tasan. Mutta lopultakin me kaikki pidimme molemmista versioista.

Sitten pääruoalle ajattelin tehdä siitä viime viikolla ostamastani jamssista pyreen, muussin, soseen tai jotain, mutta mokoma oli aika ruskeaksi pilaantunut kun sitä rupesin kuorimaan. Siispä salaattia, talvisalaattia, sellaisena kun saimme sitä Laanilan Kievarissa. Alle ihan normi salaattipohja jossa roscoff- tai muuta mietoa/marinoitua sipulia ja sitten päälle marinoitua palsternakkaa.

Eilen illalla kuorin ja keitin palsternakkasuikaleet, niiden ollessa vielä rapsakoita ja lämpimiä, kaadoin niiden päälle liemen, jossa oli pari ruokalusikallista hunajaa ja saman verran omenaviinietikkaa, sekä silputtua tuoretta timjamia, vähän pippuria. Etikan määrä olisi voinut olla vähäisempi,,… mutta muutoin olivat oivallisia, ja salaatti sopi oikein hyvin possun fileen kanssa.

Pääruoaksi laitoin viljapossun ulkofilettä. Ja valmistin sen suolakuoressa. Suolakuoressa on tehty ja tarjottu kalaa useinkin, mutta että possua! Ohjeen nappasin Jokihaka kokkaa -blogista, jonka tapa yhdistää kuvia ja tekstiä ihastuttavat minua. Ja nyt sieltä lainattu ohjekin ihastuttaa. Hyvää oli. Ei ollut possu kuivaa, timjami maistui, mutta suolaa ei ollut liikaa.

Fileelle tein kastikkeen, jossa oli ½ litraa Puljongin lihalientä ja puoli purkkia Creme Bonjour Välimeren yrtit -seosta. ja vähän suurustelinkin.

Minulla oli niin iso file kokattavana, että siitä jäi pehtoorille Lappiin vietäväksi huominen ruoka. Ja jälkkäriäkin jäi, ei paljon, mutta jäi.

Mantelikakku on hyvää, mandariinilohkot ”kuvausrekvisiittaa” 🙂 Ohje tämän helpon kakun/jälkkärin tekoon on mm. täällä KLIKS. sivulla 64. Tein tätä mm. pojan lakkiaisiiin gluteenittomana vaihtoehtona, ja kakku loppui paljon ennen kuin muut ”viralliset” lakkiaiskakut.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja samaan aikaan toisaalla: tyttärellä oli eilen illalla ollut jonkin sortin kekkerit kämpillään… ja lapsi oli sitten päättänyt oikein satsata tarjoiluun ja tehdä mikro-popcorneja…

Kieltäydyn tuntemasta huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi on päästetty maailmalle ilman alkeellisintakaan ruoanlaittotaitoa. 😀

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kevätkokkailuja …

Vesisateesta huolimatta, tai ehkä sen tuoman toivon (lumen sulamisesta) myötä ja kunniaksi, tänään parsaa. Kevättähän se tarkoittaa. Tämä vanha hyvä ohje KLIKS oli tänäänkin lyömätön. Parsan rinnalle paistelin makkaraa, Wigrenin JuustoBratwursti oli erinomaisen hyvää tässä(kin) yhteydessä.

Ruotsalaista Limoncelloa? Mitä ihmettä? Nythän on niin, että olen jo vuosia sitten kehitellyt oman reseptini ”Limoncello di casan” valmistamiseksi. Italialainen sitruunalikööri on ollut meillä usean kesän vakiotarjottava jälkiruokien keralla tai niiden jälkeen, täytekakkujen kostuke, boolien perusaines, aperitiivien pohja-aines, pieni hyvä …

Ohjeeni juju on ollut se, että pohja tehdään suomalaiseen Finlandia-vodkaan, mutta mikä lie piru nyt tänään Alkossa iski, kun skippasinkin kotimaisen laatutuotteen, ja ostinkin pullollisen länsinaapurin vodkaa, pullollisen Absolutia. Ehkäpä se oli tuo Citron, joka pisti miettimään, jotta josko likööriin tulisi entistäkin situruunaisempi vivahde tämän myötä? Tiedä häntä, mutta nyt prosessi on alussa. Kerron kesällä, miten onnistui. Jollet halua riskeereta, tee varman päälle, ja osta Finlandia Limeä ja tee liköörisi siitä. Alkuperäinen ohjeeni on täällä KLIKS . Kesävieraasi kiittävät kun nyt teet! 😀

Näitä safkoja ja monia huomisen kokkailuja varten olin aamuvarhain hallissa ja huitelin muuallakin asioilla – ja tietysti läksyjä tekemässä. Kuvailuja kuitenkin aika vähän. Mutta kukkakaupassa kävin, ja Decorassa: tilasin Festaan uuden kaitaliinat! Viisi vuotta Festa on ollut lime/harmaa/valkoinen, mutta nyt tulee uudet kauniit taivaansiniset liinat! Ui-jui…. Mukavaa. Kaunis mattokin siellä olisi ollut, mutta olin tiukkana, enkä sortunut. Festa olkoon matoton.

Iltapäivän ja illansuun olen siivoillut. La Festa on kuurnattu, ja kevättä sinnekin vaihdeltu. Pehtoori on saanut piazzan putsatuksi lumesta, jota muutoin riittää koko pihapiirissä vielä yllin kyllin…

Lauantait ovat leppoisia.

Luettua Niitä näitä

Huhtikuun perjantain rallattelua

Vaikka päivän töissä tuijottelin vastapäisen siiven seinää, sälekaihtimia, kirjahyllyä, näyttöpäätettä, Excel-taulukoita, Tilastokeskuksen tietokantoja, SVT:n pdf-tiedostoja [kuinka helppoa nämä nykyisin ovatkaan], tein power pointeja ja suolsin tekstiä, en ollenkaan pahoitellut kohtaloani. Päinvastoin. Unohduin noihin kaikkiin.

Ensi viikon esitelmä alkaa olla pääpiirteissään kasassa. Ainoa vaan, että minulla on luennossa vain tunti aikaa… ja tiedättehän … puhumista olisi kokonaiseksi luentosarjaksi… Hieman mielessäni kyseenalaistin, mitä järkeä lähteä Oulusta Rovaniemelle puhumaan tunniksi! Noh, olen luvannut.

Siispä ensi viikon ohjelmassa on karsiminen, supistaminen, kiteyttäminen… Hymyilipä yksi opiskelijoistani sarkastisesti kun kerroin tästä pienoisesta ongelmastani. — sanoi, että ”puhut niin paljon kuin ehdit, ja paljonhan sinä tunnissakin tunnetusti ehdit” … ettei olisi nuori mies kerrassaan soittanut suutaan… 🙂

Ja huom. paino sanoilla ”ensi viikon ohjelmassa karsiminen. Ensi viikon”! En todellakaan aio viikonloppua noihin käyttää. Tuntuu tosi mukavalle, että on edessä kaksi päivää, jolloin ei ole mitään pakollista. Ei mitään vapaaehtoista luvattua. Ei mitään.

Ja kun säätiedotuskin näyttää siltä, ettei ole ”pakko” ulkoilla, niin ajattelin harrastella oikein sydämeni kyllyydestä: ruokaohjeita, digikuvauskurssien tehtäviä, kotitöitä, siivoilua, lukemista [sain juuri äsken loppuun Hannu Väisäsen ” Taivaanvartijat”. Ehkä tästä pidin hänen kirjoistaan eniten. Onhan niissä aina se viehätys, että hän kertoo siitä Oulusta, siitä koulusta, jossa minäkin olen nuoruuteni viettänyt.

Meillä on ollut samoja opettajia, samoja ”kotiapotteja” ja ”baareja”. Olimme jopa yhtä aikaa samassa koulussa ja hänen osin omaelämäkerralliset romaaninsa ovat siten hyvinkin ”tuttuja”. Mutta siis: tästä pidin ehkä eniten. Se on seesteisin, levollisesti kirjoitettu, luulisin. Siinä on nuo Siena musta-valkoiset Duomon raidat tärkeitä. Minä niitä hämmästelin Sienassa, mutta eihän se tähän kuulu], talvivaatteiden poispakkausta, veroilmoitusta, nuorelle parille kokkailua [uusia ohjeita on jo keittiössä], kaikenmoista vapaa-aikaa tiedossa. Hyvillä mielin, melkein rallatellen aloittelen viikonloppua.. .

Ruoanlaitosta puheenollen: meilläpä alkoi grillikausi tänään. Pehtoori kaivoi pihagrillin esiin, ja paistoi meille pihvit. Minä löysin kaapista hienon jasmin-riisipaketin. Kaunista, vihertävää, makoisaa riisiä oli tuo.

Ja hunajamelonista ja Kolatun Wilhelmiina-juustosta pähkinöiden kera tuli oivallinen lisuke.
Täten julistan grillikauden alkaneeksi!

Niitä näitä

Päivä palasista

Töissä pitkiä keskusteluja, kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa. Kevät aiheuttaa opiskelijoille jos jonkinlaista ahistusta, ja henkilökuntaa pohdituttaa moni asia. Niinpä kun oli tarkoitus tuottaa tekstiä tämä päivä, menikin iso osa päivästä kuunteluun. Mutta huomenna! Huomenna ei ole opetusta, ei kokouksia, ei sovittuja tapaamisia, ei ohjattavia, huomenna pistän oven kiinni, en aukaise sähköpostia ja suljen puhelimen. Huomenna kirjoitan!

Tänään illalla oli Paistinkääntäjien info uusille jäsenille, ja tokihan se tiedottajan oli oltava paikalla. Uusia jäseniä oli aika paljon ja olihan sitten infon jälkeen illallisella paljon vanhoja tuttujakin. Olimme Vanhalla Paloasemalla. Enpäs ennen ollut siellä ihan Vintillä ja alhaalla kellarissa käynytkään. Syönyt olen joskus, mutta en ennen näin hyvin kuin nyt. Vaikka viinit ja jälkkärin skippasinkin, niin onhan hyvä olo nyt. Ja pöytäseuran jutut eivät olleet vähäisin illan viihtyvyyteen vaikuttanut tekijä. Nauraminen on hyväksi. Se on.

Kun on tullut vastikään maisteltua lohipastramia pariinkin otteeseen,
mietin olisikohan se jo viikonloppuna kokeiltava,
josko onnistuisi itse tekemään… ?

Ja tuossa pääruoassa lisukkeena oleva valkosipuli-idea olisi myös kokeiltava…
Palaan vielä asiaan….

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Minä olen saanut fanipostia! Jee! Tuulestatemmattuja höpinöitäni lukee herrasmies, jolta sain eilen kirjeen: ”Olet tuonut uuden ulottuvuuden päivärutiineihini”. Hämmentävää, mutta hyvä mielihän tuollaisesta tulee!

Ai niin, sähkönsininen jatkui vielä unissakin viime yönä. Sähkönsininen on hyvä väri. 😉 Mutta silti nyt haluaisin nukkua hyvin… Buona notte.