Vappuaattona kuohuvaa ja työväenliikettä

Töistä [jossa ei ollut juuri muita kuin proffat, Akatemia-tutkijat ja minä] hammaslääkärin kautta [vuositarkastus – ei muuta! Huh!] kotiin. Sitten pehtoorin tarjoama kuohuviinilasillinen, vaatteiden vaihto, tuo alla oleva viime vappuaattona [kuinka erilainen se olikaan!!!! KLIKS!] otetusta kuvasta tehty kortti tänne ja FaceBookiin.

Äkkiä Radio Perämeren sivuilta tsekkaus, ettei omia sanomisia ollut huolimattomasti tulkittu ja tekstiksi tuotettu [onneksi en kuullut pitkähköä haastatteluani radiosta, oma ääni kuulostaa karmealle! Ehkä se oikeasti onkin??], no jutussa ei varsinaisesti virheitä, painotuksista voisi ehkä keskustella. Jos jotakuta kiinnostaa, miksi Kemi on edelleen Suomen punaisin kunta, niin minun hyvin lyhyt selitykseni asiasta on täällä (KLIKS).

Mutta nyt harrastamaan kierrätystä (klikkaa kuva isommaksi… :))! Lähdetään Kuivasjärven tienoille viettämään aattoa perinteisin menoin: kuohuvaa, tietokilpailuja, kuohuvaa, ruokaa, kuohuvaa, laulua, kuohuvaa…

Vappua!

Työpäivä – vappua kohti

Muutaman tentin tarkastus, kommentoinnit kollegan artikkeliin, oppiainekokous, info/luento opiskelijoille, haastattelu Radio Perämereen ja iltapäivän ja illan huipennukseksi neljä tuntia seminaarin pitoa, yhteensä yhdeksän tutkimussuunnitelmaa (joita on tälle keväälle ollut kolmattakymmentä!),  ja siinä ohessa sähköposteja ja opiskelijoiden piipahduksia – nyt tuntee oikeasti töitä tehneensä. Meinasikin hieman hymyilyttää kun eräs nuori mies selitteli opinnäytetyönsä hidasta etenemistä tai oikeastaan aika totaalista tekemättömyyttä sillä, että ”on tullut oltua  ihan hirveesti töissä, sillee seitsemän tuntia joka päivä… ”.  Seitsemän? , – ja se väsyttää? Noh, kaikki on suhteellista.

Franzén-2

Kun huomenna on Franzénin lakitusta Oulussa (klo 12)  ja Havis Amandan lakitusta Helgingissä, ties mitä patsaiden, fuksien, teekkareiden ja ihan tavallista vapunviettäjien lakituksia, niin pitää laittaa tähän yksi patsaskuva vielä. Tässä on kasvatustieteen proffa Aatto Kaljunen saanut hatun … [sarjassamme niitä Linnanmaan installaatioita]…. Alla selityskin (klikkaamalla isommaksi), miksi professorilla moinen päähine.


Lakituksia-3
Lakituksia-2

Tänä vuonna simasta tuli kummallisen mautonta, ja cupcaket olivat kyllä minun mielestäni turhan makeita. Vaan kyllä ne hyvin duunissa maistuivat.

Cupacake

Cupacake-2

Cupacake-3

 

 

Mummo Ankan omenapiiras, pyöräilyä, photailua

Lunta?!! Aamuvarhain satoi lunta. Orvokit eivät onneksi olleet millänsäkään…

Lumiorvokit

Aamuksi keksin kaikenmoista kotihommaa ja järjestelyä, siivoilua ja vähän leipomustakin [huomiseksi tein cupcakeja, enpä ole ennen tehnyt… jos kelpaavat, postailen ohjeen] – odottelin sään lämpenemistä.

Olin päättänyt lähteä pyöräillen viemään murmelille eilisiä rääppiäisiä ja vappuherkkuja ja juuri kun astuin pihalle ämpärin ja luutun kanssa, että aloitan pyörän pesun ja huollon talven jäljiltä, niin pehtoori tuleekin ovella vastaan: Pyörä on valmiina lähtöön. 😉

Oli ukkeli renkaat pumpannut täyteen ja talven pölyt menopelistäni pyyhkinyt. Kun Koskelantiekin oli sorasta jo siivottu, niin olihan mukava, tosin oletettua kylmempi, pyöräillä.

Caritaksesta jatkoin Lyötyn kautta haudalle ja monen muun mutkan kautta kotiin. Marttiakin kävin pitkästä aikaa tervehtimässä.

Martti

 Tässä yksi valokuvausharjoitus tehtynä….

Martti-2

 

Harkka

Arkiston eteen on hajonneen/puretun sateenvarjon tilalle tullut uusi installaatio. Pidän tästäkin, tosin edellisestä enemmän.

Martti-3

Kotipihalla on vielä lunta, vaikka pehtoori kuinka sitä yrittäisi levitellä…

Lunta on vielä

Tässä on sen eilisen omenajälkkärin kuva vielä… Se on italialainen, ligurialiainen, focaccia. Focacciahan tunnetaan yleensä suolaisena leipänä… mutta tämä ”focaccia dolce” on siis makea. Nopea eikä ollenkaan kuiva. Hyvää on.

Lauantain herkkuja_-8

Tein sen vuokaan, jonka serkku reilu kuukausi sitten toi tuliaiseksi. Vuoka on juuri sellainen kuin Mummo Ankalla omenapiirakoita varten on. Tiedättehän Mummo Ankka laittaa piirakan jäähtymään ikkunalaudalle, ja sitten Akun veljenpojat, Hessu tai Rosvo-Kopla käy sen sieltä vohkimassa. Eilen ei onneksi kukaan hienoa vuokaani tai piirakkaa vohkinut..

lataus

Tämä italialainen omenapiirakka ei ollut sellainen kannellinen kuin Mummo Ankalla, mutta vielä sellaisenkin tuohon vuokaan [eilisessä postauksessa kuva] teen.  Nyt kuitenkin:

 

Focaccia dolce

 

1 hapahko omena
2 rkl pinjansiemeniä
2 rkl rusinoita

½ dl jälkiruokaviiniä (varmasti makea omenatuoremehukin käy)
2 munaa
1 dl (reilu) sokeria
75 g voita
2½ dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuori omena, viipaloi. Laita lautaselle omenaviipaleet, rusinat, pinjansimenet ja kaada niiden päälle jälkiruokaviini ja anna makuuntua puolisen tuntia.

Laita uuni lämpiämään ( 2oo C). Vatkaa munat ja sokeri, lisää paloiteltu pehmeä voi, lisää kuivat aineet ja lopuksi omenat ja muuta liotetut.

Öljyä pyöreä vuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista n. 50 minuuttia, puolivälissä voit laskea lämpötilan 175 asteeseen.

Me nautimme sen italialaisen jäätelönokareen kanssa, mutta kyllä se on hyvää ilman sitäkin.

~~~~~~~~~~~~~~

Olen huomannut linkittäväni yhä useammin omiin juttuihini… ehkä sen taustalla on se, että ajattelen, että kaikki lukijani  eivät ole niitä vanhoja postauksiani, ruokaohjeitani, reissuraporttejani nähneet, ja hoksautan tai muistutan niistä noilla linkityksillä….

Ja sitten jäin tuossa miettimään, että mitenhän te 300 – 400 päivittäistä kävijää jakaudutte, siis kuinka kauan, kuinka vanhoja juttuja tiedätte/olette lukeneet …   Siispä olisiko mahdollista, että klikkaisit ainakin yhden noista ensimmäisistä vaihtoehdoista, ja ehkä vastaisit viimeiseen kysymykseen? Olisin kovin iloinen jos niin teet….

 

Ja vinkki kaikille blogeista ja arvonnoista kiinnostuneille. Lepolandian Pasi juhlii blogissaan 50 000 kävijän rajapyykin ylittämistä arvonnalla, jossa on kelpo kirjapalkintoja… Käyhän katsomassa ja osallistumassa…

http://lepoland.blogspot.fi/2013/04/50000-arvonta.html

 

Olipa mukava lauantai

Vieläkin linnut laulavat ihan hurjasti! Mahtavan kuulosta!

Lauloivat aamullakin. Olin jo kahdeksan jälkeen Kauppahallin kupeessa,  – kun kuitenkin saimme ruokavieraita tälle päivälle. Koskapa kokkailujen piti sujua suht nopeasti ja ilman pitkiä kypsymisaikoja, koskapa vieraat (ex-naapurit ja nuoripari) ovat kalaruoka- ja Italia-ruoka-ystäviä suuntasin kalakauppaan Pekurille, Juustokuuhun (tiedättehän, että siellä myydään Oulun parasta Parman kinkkua?) ja vihannespuotiin.

Lauantain herkkuja_-4

Sen jälkeen kameran kanssa kiertelemään kaupungille. Aurinko paistoi ja oli hulppeaa käveleskellä ristiin rastiin. Piipahdin Valvellakin, pari valokuvanäyttelyä tsekkasin; ei olleet minun juttujani. Eivät hevoset eivät ahdistavat naiskuvat. Jatkoin kävelyä jokirantaan…  Hurahtihan siinä toista tuntia, ja kuvia toistasataa. Sitten Stockan Herkkuun täydennyksille.

Puolenpäivän jälkeen kotipihalla niitä siivoiluja ja istutuksia, jotka eilen jäivät tekemättä. Sekä Festan että pääoven kukkatolppiin orvokit istutettu.

Lauantain herkkuja_

Lauantain herkkuja_-2

Jälkkäreiden teko vähän vasemmalla kädellä… . Pöydän kattaminen lennosta, tulos ei silmiäni hivellyt… mutta ei estänyt mukavaa iltaa. 😉

Viideltä tulivat Juniori ja J., mukanaan heidän naapuritalossaan asuvat meidän eksnaapurit, joita on vaikea uskoa 75-vuotiaiksi! Söimme verraten hyvin. Ei mitään kovin uutta, mutta erityisesti jälkkäriomenapiiras –  johon voisin palata huomenissa –  oli oivallista…

Lauantain herkkuja_-5

Myös guacamole kaikkien italialaisten herkkujen keskellä maistui.

Lauantain herkkuja_-2-3
 Samoin erinäiset kaapintyhjennysnapostelut.

Lauantain herkkuja_-2-2

Lauantain herkkuja_-7

Toinen jälkkärikakku oli ”Tompan suklaaruudut”;
enpä ole aikoihin tehnyt. Ohje on LappItaliassa… (KLIKS)

Aina vaan ihmiset niistä pitävät. Niitä aion viedä maanantaina töihinkin…

Lauantain herkkuja_-3

 Mutta ruokaa parempaa oli seura. Kyllä, kyllä meillä on paljon yhteistä muisteltavaa, paljon yhteistä naurua, paljon levollista yhdessäoloa.

Aina ei jaksa

Joku reippaampi olisi nyt ulkona ämpärin ja luutun kanssa. Pesisi ikkunalautoja ja muita tasoja. Putsaisi yrttipenkkiä, joka hämmästyttävästi on lumen alta sittenkin paljastunut. Nauttisi kevään valosta ja raikkaasta ilmasta. Mutta minä olen nyt se vähemmän reipas. Ei vaan viitsi lähteä pihalle. Sitä paitsi pehtoori on viikolla jo kantanut kellokanervat roskiin, putsannut ja puleerannut kiveykset ja piazzan. Oli tuonut orvokkejakin; ”Sinähän niitä tykkäät istutella.” Ehkä huomenna tykkäänkin. Tänään olen keskittynyt vain järjestelemään sisätilojen ”kukkaterraariota”. Siis mitä? Kiviä!  🙂

kiveä

Sitä paitsi mie olen tässä illansuussa koettanut kysellä, olisiko meille tulossa ruokavieraaksi systeriä tai murmelia, nuoria tai vähän vanhempia ja kun nyt kerta kaikkiaan näyttää siltä, ettei ketään tule, niin minullahan on huominen ja ylihuominen aikaa pihalla ja sisällä touhuamiseen (lue: kun kerran ei ole mukavampaa tekemistä eli kestitsemistä, on vähän pakko touhuta). Jos kohta olisi tuolla tikulla ja repussa duunejakin, – olkoot.

Olen tässä kiireimmiltäni harrastanut luonto/lintukuvaustakin: tämä kun käveleskelee tuossa tontin rajalla harva se ilta, niin ei paljon vaadi kun keittiön ikkunasta kuvailee…

fasaani

Kaikesta huolimatta taidan ryhtyä tässä vielä jotain leipomaan. Oppiaineen esimies kun lähetti eilen ensi maanantain kokouksen esityslistan, jossa ensimmäisenän pykälänä oli ”Reijan sima”. Odotuksia siis on. Noh, siman tein jo viime viikonloppuna, mutta olisi ehkä mukava viedä jotain syötävääkin. Lupasimme kollegan kanssa seminaarilaisillekin meidän maanantain ”maratonistuntoon” jotain tarjoilua: kollega aikoi Tornionjokivarren reissultaan jotain tuoda, mie voisin tehdä vaikka muffinseja. Siispä siirryn takavasemmalle elikkäs keittiöön. …  Huomiseen, ja reippaampaan oloon ja postaukseen!

 

Palautepäivä

Kyllähän se tänään aamulla komeasti paistoi!

Iissä

 Mikä oli tietysti ilahduttava asia, semminkin kun oli tiedossa retkipäivä ja ulkoilua töiden merkeissä: oli historiatieteiden palautepäivä elikkäs kevätkinkerit Iissä.

Tiedättekös, mistä Ii on saanut nimensä? Ihan tarkkaan sitä ei taida tietää kukaan, mutta esimieheni, meidän proffa, nimistötutkimukseen erikoistunut, on arvellut, että sen kantasanana lienee muinaissaamelainen sana iddja tai ijje, joka tarkoittaa yötä. Ii olisi ehkä ollut saamelaiselle väestölle yöpaikka, pysähdyspaikka. Niin tai näin, Ii on Kittilän lisäksi Oulun pohjoispuolisista kunnista* ainoa, jossa väestö kasvaa.  (* Rovaniemen kaupunki on myös kasvukeskus). Iissäkin on kunnanhallinnossa, seurakunnassa ja kulttuuritoimessa meiltä valmistuneita minun opiskelukavereitani tai oppilaita. Tietysti nämä palauteretket koetetaankin aina järjestää niin, että olisi joku tuttu isännöimässä. Tänään oli tuttu kuskikin, hyvin hämmentävä tapaaminen oli. Hyvin hämmentävä.

Aamupäivä palaveerattiin Iin kirjaston auditoriossa ja lounastettiin museokahvila Huilingissa,  – ja joka välissä oli monenmoista historiaa sopivissa määrin. Palautekeskustelu oli asiallista. Puolin ja toisin vallan myönteistä. Ja annoin itseni ymmärtää, että kevään luentosarjani harjoituksineen oli ollut tekemisen ja vaivan väärti. 😉 Kyllähän sellainen motivoi, ja tuntuu hiton hyvälle.

Iissä-8

Lounaan aikana alkoi ripsiä vettä, ja meillä oli seuraavaksi ohjelmassa puolentoista tunnin opastettu kierros Iin Haminassa. Olin oikein paljon sitä odottanut, kaikki havainnointiaistini valmiina, innokas oppimaan ja kuulemaan, kamera ladattuna ja objektiivit valittuna. Ja sitten sataa ja on ihan hiton kylmä! Kylmä! Eikä sontikkaa, eikä tietenkään mitään retkeilyvermeitä, vaan vain nappaskengät, villakangastakki ja kesäfarkut. Hrrrr. … 

Iissä-3

Iissä-4

Iissä-5

Iltapäivän lopulla ajeltiin Haukiputaalle katsomaan kirkkoa. Mikael Toppeliuksen maalaukset ovat ainutlaatuisia. Ja meillä oli omassa porukassa varmasti paras mahdollinen opas tuonne kirkkoon; taidehistorian lehtori kun kuuluu palauteretkiemme vakiokalustoon. En edes yritä maalauksia selittää, kehotan ainoastaan käymään katsomassa: kirkko on hyvin vaikuttava. Kerronpahan tässä vain anekdootin, jonka olen tainnut kertoa ennenkin: kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen pojanpoika oli satusetä ja Suomen ensimmäinen historian professori Sakari Topelius, jonka vaimo puolestaan oli Jukka Kuoppamäen mummu.

Iissä-9

Iissä-6

Iissä-10

Tässä iltasella palautetta tuli myös digi(verkko)kurssilla. Eikä sekään masentanut. Ja talven kiireissä kirjoitettu artikkelikin tuli referee-kierrokselta vallan hyvin saatesanoin takaisin. Melkein kuin olisi ollut joku toikkareiden jakopäivä. Paitsi etten minä koskaan koulussa saanut hyvää todistusta, tai no joskus joten kuten hyvän, mutta siinä kaikki.

Merenrantamaisemia ja Muumi-mukeja

Oli sateinen ja sumuinen aamu.

Huhtikuun lopulla

Sitä seurasi työpäivä, jossa parasta oli iltapäivällä pidetty kuukausiseminaari. Kollegan erinomaisen mielenkiintoinen ja oman artikkelini jäsentelyä auttava alustus sekä terveiset viime viikon Tieteentekijöiden liiton seminaarista herättivät keskustelua ja ajatuksia. Ei citius,altius, fortius vaan ”citius, amplius, vilius” (= nopeammin, tehokkaammin, halvemmalla) sitähän sitä meiltä akateemisessa maailmassa odotetaan.

Töistä lähtiessä ei enää sateista ja sumuista, vaan lämmintä (+9 C näytti auton mittari) ja aurinkoista. Tein meille nopsasti sapuskan (Marskin purkkivorscmak ei ensimmäistä kertaa pelastunut jääkaapin ollessa liki tyhjä), pakkasin kamerarepun ja teki  mieli lähteä Koiteliin katsomaan jäidenlähtöä. Tuli mieleen iskä; sillä oli tapana juuri näiden kevättulvien aikana, jokien vapautuessa jäistä ajella lähitienoon jokisuistoihin, koskipaikkoihin; hänestä kun oli  ”aika jännän näköistä kun ne jäät lähtee”. Usein soitti meitäkin mukaan noille tulva-ajeluilleen. Kerran Iijoelle mentiinkin, mutta jäät olivatkin jo ehtineet mennä.

Tänään en siis ajellut Koiteliin, enkä muuallekaan tulvapaikoille, vaan ajelin Nallikariin ja lähdin tepastelemaan Hietasaaren rantoja.

Huhtikuun lopulla-2

Huhtikuun lopulla-3

Hienoa oli, ja olisipa ollut kumpparit, oli talvilenkkarit eivätkä edes paljon kastuneet. Kiipesin lintutorniin, kuuntelin lintuja, ihailin maisemaa, mietin kaikenmoista. Tyttären kanssa tekstailtiin.

Muumi-mukit-2Tyttärestä tulikin mieleen tämän eilinen FB-päivitys (”Ei rahakas kansainvälinen ura minusta rikasta tee, kyllä se on vanhat kunnon muumit.”) Olen jo aiemmin kertonut esikoisen Muumi-fanituksesta… (juttu on täällä) Eilen oli nimittäin Hesarissa juttu (KLIKS) siitä, kuinka Muumi-mukit ovat arvossaan, ja tämän jutun esikoinen oli nettilehdestä Monterreyssäkin lukenut. Tosin tiesi jo ennen Meksikoon lähtöä Muumi-mukien arvokkuuden. Näet silloin kun vietti läksäreitään (joissa kävi kai liki 30 kaveria) oli latonut pöytään koko mittavan (25?) Muumi-mukiarsenaalinsa ja yksi kavereistaan oli sanonut, että ne olisivat Huuto.netissä aika arvokkaita.

Kekkereiden jälkeen tytär sitten surffaili, etsi ja laski kaikkien mukiensa arvon ja arvatkaapas? Kun muutama talvi/kausimuki on kuulemma jo 200 euron hintainen, on (ainakin tammikuussa oli) koko mukikokoelman arvo 1200 euroa! Viime pyhänä kun kävin tyttären asunnolla kastelemassa viherkasvit ja hakemassa postin (mistä yleensä kyllä huolehtii pehtoori), otin niistä mukeista, jotka olivat vitriinissä, kuvan. Luulen että tavallisimmat mukit olivat kaapeissa, enkä periaatteesta mene toisen kaappeja penkomaan. Mutta kuvassa on siis pari 200 euroa maksavaa mukia ja monta monen kympin mukia.

Muumi-mukit

Muumi-fanitus on kannattavaa. 🙂