Vappuaattona kuohuvaa ja työväenliikettä

Töistä [jossa ei ollut juuri muita kuin proffat, Akatemia-tutkijat ja minä] hammaslääkärin kautta [vuositarkastus – ei muuta! Huh!] kotiin. Sitten pehtoorin tarjoama kuohuviinilasillinen, vaatteiden vaihto, tuo alla oleva viime vappuaattona [kuinka erilainen se olikaan!!!! KLIKS!] otetusta kuvasta tehty kortti tänne ja FaceBookiin.

Äkkiä Radio Perämeren sivuilta tsekkaus, ettei omia sanomisia ollut huolimattomasti tulkittu ja tekstiksi tuotettu [onneksi en kuullut pitkähköä haastatteluani radiosta, oma ääni kuulostaa karmealle! Ehkä se oikeasti onkin??], no jutussa ei varsinaisesti virheitä, painotuksista voisi ehkä keskustella. Jos jotakuta kiinnostaa, miksi Kemi on edelleen Suomen punaisin kunta, niin minun hyvin lyhyt selitykseni asiasta on täällä (KLIKS).

Mutta nyt harrastamaan kierrätystä (klikkaa kuva isommaksi… :))! Lähdetään Kuivasjärven tienoille viettämään aattoa perinteisin menoin: kuohuvaa, tietokilpailuja, kuohuvaa, ruokaa, kuohuvaa, laulua, kuohuvaa…

Vappua!

Työpäivä – vappua kohti

Muutaman tentin tarkastus, kommentoinnit kollegan artikkeliin, oppiainekokous, info/luento opiskelijoille, haastattelu Radio Perämereen ja iltapäivän ja illan huipennukseksi neljä tuntia seminaarin pitoa, yhteensä yhdeksän tutkimussuunnitelmaa (joita on tälle keväälle ollut kolmattakymmentä!),  ja siinä ohessa sähköposteja ja opiskelijoiden piipahduksia – nyt tuntee oikeasti töitä tehneensä. Meinasikin hieman hymyilyttää kun eräs nuori mies selitteli opinnäytetyönsä hidasta etenemistä tai oikeastaan aika totaalista tekemättömyyttä sillä, että ”on tullut oltua  ihan hirveesti töissä, sillee seitsemän tuntia joka päivä… ”.  Seitsemän? , – ja se väsyttää? Noh, kaikki on suhteellista.

Franzén-2

Kun huomenna on Franzénin lakitusta Oulussa (klo 12)  ja Havis Amandan lakitusta Helgingissä, ties mitä patsaiden, fuksien, teekkareiden ja ihan tavallista vapunviettäjien lakituksia, niin pitää laittaa tähän yksi patsaskuva vielä. Tässä on kasvatustieteen proffa Aatto Kaljunen saanut hatun … [sarjassamme niitä Linnanmaan installaatioita]…. Alla selityskin (klikkaamalla isommaksi), miksi professorilla moinen päähine.


Lakituksia-3
Lakituksia-2

Tänä vuonna simasta tuli kummallisen mautonta, ja cupcaket olivat kyllä minun mielestäni turhan makeita. Vaan kyllä ne hyvin duunissa maistuivat.

Cupacake

Cupacake-2

Cupacake-3

 

 

Mummo Ankan omenapiiras, pyöräilyä, photailua

Lunta?!! Aamuvarhain satoi lunta. Orvokit eivät onneksi olleet millänsäkään…

Lumiorvokit

Aamuksi keksin kaikenmoista kotihommaa ja järjestelyä, siivoilua ja vähän leipomustakin [huomiseksi tein cupcakeja, enpä ole ennen tehnyt… jos kelpaavat, postailen ohjeen] – odottelin sään lämpenemistä.

Olin päättänyt lähteä pyöräillen viemään murmelille eilisiä rääppiäisiä ja vappuherkkuja ja juuri kun astuin pihalle ämpärin ja luutun kanssa, että aloitan pyörän pesun ja huollon talven jäljiltä, niin pehtoori tuleekin ovella vastaan: Pyörä on valmiina lähtöön. 😉

Oli ukkeli renkaat pumpannut täyteen ja talven pölyt menopelistäni pyyhkinyt. Kun Koskelantiekin oli sorasta jo siivottu, niin olihan mukava, tosin oletettua kylmempi, pyöräillä.

Caritaksesta jatkoin Lyötyn kautta haudalle ja monen muun mutkan kautta kotiin. Marttiakin kävin pitkästä aikaa tervehtimässä.

Martti

 Tässä yksi valokuvausharjoitus tehtynä….

Martti-2

 

Harkka

Arkiston eteen on hajonneen/puretun sateenvarjon tilalle tullut uusi installaatio. Pidän tästäkin, tosin edellisestä enemmän.

Martti-3

Kotipihalla on vielä lunta, vaikka pehtoori kuinka sitä yrittäisi levitellä…

Lunta on vielä

Tässä on sen eilisen omenajälkkärin kuva vielä… Se on italialainen, ligurialiainen, focaccia. Focacciahan tunnetaan yleensä suolaisena leipänä… mutta tämä ”focaccia dolce” on siis makea. Nopea eikä ollenkaan kuiva. Hyvää on.

Lauantain herkkuja_-8

Tein sen vuokaan, jonka serkku reilu kuukausi sitten toi tuliaiseksi. Vuoka on juuri sellainen kuin Mummo Ankalla omenapiirakoita varten on. Tiedättehän Mummo Ankka laittaa piirakan jäähtymään ikkunalaudalle, ja sitten Akun veljenpojat, Hessu tai Rosvo-Kopla käy sen sieltä vohkimassa. Eilen ei onneksi kukaan hienoa vuokaani tai piirakkaa vohkinut..

lataus

Tämä italialainen omenapiirakka ei ollut sellainen kannellinen kuin Mummo Ankalla, mutta vielä sellaisenkin tuohon vuokaan [eilisessä postauksessa kuva] teen.  Nyt kuitenkin:

 

Focaccia dolce

 

1 hapahko omena
2 rkl pinjansiemeniä
2 rkl rusinoita

½ dl jälkiruokaviiniä (varmasti makea omenatuoremehukin käy)
2 munaa
1 dl (reilu) sokeria
75 g voita
2½ dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuori omena, viipaloi. Laita lautaselle omenaviipaleet, rusinat, pinjansimenet ja kaada niiden päälle jälkiruokaviini ja anna makuuntua puolisen tuntia.

Laita uuni lämpiämään ( 2oo C). Vatkaa munat ja sokeri, lisää paloiteltu pehmeä voi, lisää kuivat aineet ja lopuksi omenat ja muuta liotetut.

Öljyä pyöreä vuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista n. 50 minuuttia, puolivälissä voit laskea lämpötilan 175 asteeseen.

Me nautimme sen italialaisen jäätelönokareen kanssa, mutta kyllä se on hyvää ilman sitäkin.

~~~~~~~~~~~~~~

Olen huomannut linkittäväni yhä useammin omiin juttuihini… ehkä sen taustalla on se, että ajattelen, että kaikki lukijani  eivät ole niitä vanhoja postauksiani, ruokaohjeitani, reissuraporttejani nähneet, ja hoksautan tai muistutan niistä noilla linkityksillä….

Ja sitten jäin tuossa miettimään, että mitenhän te 300 – 400 päivittäistä kävijää jakaudutte, siis kuinka kauan, kuinka vanhoja juttuja tiedätte/olette lukeneet …   Siispä olisiko mahdollista, että klikkaisit ainakin yhden noista ensimmäisistä vaihtoehdoista, ja ehkä vastaisit viimeiseen kysymykseen? Olisin kovin iloinen jos niin teet….

 

Ja vinkki kaikille blogeista ja arvonnoista kiinnostuneille. Lepolandian Pasi juhlii blogissaan 50 000 kävijän rajapyykin ylittämistä arvonnalla, jossa on kelpo kirjapalkintoja… Käyhän katsomassa ja osallistumassa…

http://lepoland.blogspot.fi/2013/04/50000-arvonta.html

 

Olipa mukava lauantai

Vieläkin linnut laulavat ihan hurjasti! Mahtavan kuulosta!

Lauloivat aamullakin. Olin jo kahdeksan jälkeen Kauppahallin kupeessa,  – kun kuitenkin saimme ruokavieraita tälle päivälle. Koskapa kokkailujen piti sujua suht nopeasti ja ilman pitkiä kypsymisaikoja, koskapa vieraat (ex-naapurit ja nuoripari) ovat kalaruoka- ja Italia-ruoka-ystäviä suuntasin kalakauppaan Pekurille, Juustokuuhun (tiedättehän, että siellä myydään Oulun parasta Parman kinkkua?) ja vihannespuotiin.

Lauantain herkkuja_-4

Sen jälkeen kameran kanssa kiertelemään kaupungille. Aurinko paistoi ja oli hulppeaa käveleskellä ristiin rastiin. Piipahdin Valvellakin, pari valokuvanäyttelyä tsekkasin; ei olleet minun juttujani. Eivät hevoset eivät ahdistavat naiskuvat. Jatkoin kävelyä jokirantaan…  Hurahtihan siinä toista tuntia, ja kuvia toistasataa. Sitten Stockan Herkkuun täydennyksille.

Puolenpäivän jälkeen kotipihalla niitä siivoiluja ja istutuksia, jotka eilen jäivät tekemättä. Sekä Festan että pääoven kukkatolppiin orvokit istutettu.

Lauantain herkkuja_

Lauantain herkkuja_-2

Jälkkäreiden teko vähän vasemmalla kädellä… . Pöydän kattaminen lennosta, tulos ei silmiäni hivellyt… mutta ei estänyt mukavaa iltaa. 😉

Viideltä tulivat Juniori ja J., mukanaan heidän naapuritalossaan asuvat meidän eksnaapurit, joita on vaikea uskoa 75-vuotiaiksi! Söimme verraten hyvin. Ei mitään kovin uutta, mutta erityisesti jälkkäriomenapiiras –  johon voisin palata huomenissa –  oli oivallista…

Lauantain herkkuja_-5

Myös guacamole kaikkien italialaisten herkkujen keskellä maistui.

Lauantain herkkuja_-2-3
 Samoin erinäiset kaapintyhjennysnapostelut.

Lauantain herkkuja_-2-2

Lauantain herkkuja_-7

Toinen jälkkärikakku oli ”Tompan suklaaruudut”;
enpä ole aikoihin tehnyt. Ohje on LappItaliassa… (KLIKS)

Aina vaan ihmiset niistä pitävät. Niitä aion viedä maanantaina töihinkin…

Lauantain herkkuja_-3

 Mutta ruokaa parempaa oli seura. Kyllä, kyllä meillä on paljon yhteistä muisteltavaa, paljon yhteistä naurua, paljon levollista yhdessäoloa.

Aina ei jaksa

Joku reippaampi olisi nyt ulkona ämpärin ja luutun kanssa. Pesisi ikkunalautoja ja muita tasoja. Putsaisi yrttipenkkiä, joka hämmästyttävästi on lumen alta sittenkin paljastunut. Nauttisi kevään valosta ja raikkaasta ilmasta. Mutta minä olen nyt se vähemmän reipas. Ei vaan viitsi lähteä pihalle. Sitä paitsi pehtoori on viikolla jo kantanut kellokanervat roskiin, putsannut ja puleerannut kiveykset ja piazzan. Oli tuonut orvokkejakin; ”Sinähän niitä tykkäät istutella.” Ehkä huomenna tykkäänkin. Tänään olen keskittynyt vain järjestelemään sisätilojen ”kukkaterraariota”. Siis mitä? Kiviä!  🙂

kiveä

Sitä paitsi mie olen tässä illansuussa koettanut kysellä, olisiko meille tulossa ruokavieraaksi systeriä tai murmelia, nuoria tai vähän vanhempia ja kun nyt kerta kaikkiaan näyttää siltä, ettei ketään tule, niin minullahan on huominen ja ylihuominen aikaa pihalla ja sisällä touhuamiseen (lue: kun kerran ei ole mukavampaa tekemistä eli kestitsemistä, on vähän pakko touhuta). Jos kohta olisi tuolla tikulla ja repussa duunejakin, – olkoot.

Olen tässä kiireimmiltäni harrastanut luonto/lintukuvaustakin: tämä kun käveleskelee tuossa tontin rajalla harva se ilta, niin ei paljon vaadi kun keittiön ikkunasta kuvailee…

fasaani

Kaikesta huolimatta taidan ryhtyä tässä vielä jotain leipomaan. Oppiaineen esimies kun lähetti eilen ensi maanantain kokouksen esityslistan, jossa ensimmäisenän pykälänä oli ”Reijan sima”. Odotuksia siis on. Noh, siman tein jo viime viikonloppuna, mutta olisi ehkä mukava viedä jotain syötävääkin. Lupasimme kollegan kanssa seminaarilaisillekin meidän maanantain ”maratonistuntoon” jotain tarjoilua: kollega aikoi Tornionjokivarren reissultaan jotain tuoda, mie voisin tehdä vaikka muffinseja. Siispä siirryn takavasemmalle elikkäs keittiöön. …  Huomiseen, ja reippaampaan oloon ja postaukseen!

 

Palautepäivä

Kyllähän se tänään aamulla komeasti paistoi!

Iissä

 Mikä oli tietysti ilahduttava asia, semminkin kun oli tiedossa retkipäivä ja ulkoilua töiden merkeissä: oli historiatieteiden palautepäivä elikkäs kevätkinkerit Iissä.

Tiedättekös, mistä Ii on saanut nimensä? Ihan tarkkaan sitä ei taida tietää kukaan, mutta esimieheni, meidän proffa, nimistötutkimukseen erikoistunut, on arvellut, että sen kantasanana lienee muinaissaamelainen sana iddja tai ijje, joka tarkoittaa yötä. Ii olisi ehkä ollut saamelaiselle väestölle yöpaikka, pysähdyspaikka. Niin tai näin, Ii on Kittilän lisäksi Oulun pohjoispuolisista kunnista* ainoa, jossa väestö kasvaa.  (* Rovaniemen kaupunki on myös kasvukeskus). Iissäkin on kunnanhallinnossa, seurakunnassa ja kulttuuritoimessa meiltä valmistuneita minun opiskelukavereitani tai oppilaita. Tietysti nämä palauteretket koetetaankin aina järjestää niin, että olisi joku tuttu isännöimässä. Tänään oli tuttu kuskikin, hyvin hämmentävä tapaaminen oli. Hyvin hämmentävä.

Aamupäivä palaveerattiin Iin kirjaston auditoriossa ja lounastettiin museokahvila Huilingissa,  – ja joka välissä oli monenmoista historiaa sopivissa määrin. Palautekeskustelu oli asiallista. Puolin ja toisin vallan myönteistä. Ja annoin itseni ymmärtää, että kevään luentosarjani harjoituksineen oli ollut tekemisen ja vaivan väärti. 😉 Kyllähän sellainen motivoi, ja tuntuu hiton hyvälle.

Iissä-8

Lounaan aikana alkoi ripsiä vettä, ja meillä oli seuraavaksi ohjelmassa puolentoista tunnin opastettu kierros Iin Haminassa. Olin oikein paljon sitä odottanut, kaikki havainnointiaistini valmiina, innokas oppimaan ja kuulemaan, kamera ladattuna ja objektiivit valittuna. Ja sitten sataa ja on ihan hiton kylmä! Kylmä! Eikä sontikkaa, eikä tietenkään mitään retkeilyvermeitä, vaan vain nappaskengät, villakangastakki ja kesäfarkut. Hrrrr. … 

Iissä-3

Iissä-4

Iissä-5

Iltapäivän lopulla ajeltiin Haukiputaalle katsomaan kirkkoa. Mikael Toppeliuksen maalaukset ovat ainutlaatuisia. Ja meillä oli omassa porukassa varmasti paras mahdollinen opas tuonne kirkkoon; taidehistorian lehtori kun kuuluu palauteretkiemme vakiokalustoon. En edes yritä maalauksia selittää, kehotan ainoastaan käymään katsomassa: kirkko on hyvin vaikuttava. Kerronpahan tässä vain anekdootin, jonka olen tainnut kertoa ennenkin: kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen pojanpoika oli satusetä ja Suomen ensimmäinen historian professori Sakari Topelius, jonka vaimo puolestaan oli Jukka Kuoppamäen mummu.

Iissä-9

Iissä-6

Iissä-10

Tässä iltasella palautetta tuli myös digi(verkko)kurssilla. Eikä sekään masentanut. Ja talven kiireissä kirjoitettu artikkelikin tuli referee-kierrokselta vallan hyvin saatesanoin takaisin. Melkein kuin olisi ollut joku toikkareiden jakopäivä. Paitsi etten minä koskaan koulussa saanut hyvää todistusta, tai no joskus joten kuten hyvän, mutta siinä kaikki.

Merenrantamaisemia ja Muumi-mukeja

Oli sateinen ja sumuinen aamu.

Huhtikuun lopulla

Sitä seurasi työpäivä, jossa parasta oli iltapäivällä pidetty kuukausiseminaari. Kollegan erinomaisen mielenkiintoinen ja oman artikkelini jäsentelyä auttava alustus sekä terveiset viime viikon Tieteentekijöiden liiton seminaarista herättivät keskustelua ja ajatuksia. Ei citius,altius, fortius vaan ”citius, amplius, vilius” (= nopeammin, tehokkaammin, halvemmalla) sitähän sitä meiltä akateemisessa maailmassa odotetaan.

Töistä lähtiessä ei enää sateista ja sumuista, vaan lämmintä (+9 C näytti auton mittari) ja aurinkoista. Tein meille nopsasti sapuskan (Marskin purkkivorscmak ei ensimmäistä kertaa pelastunut jääkaapin ollessa liki tyhjä), pakkasin kamerarepun ja teki  mieli lähteä Koiteliin katsomaan jäidenlähtöä. Tuli mieleen iskä; sillä oli tapana juuri näiden kevättulvien aikana, jokien vapautuessa jäistä ajella lähitienoon jokisuistoihin, koskipaikkoihin; hänestä kun oli  ”aika jännän näköistä kun ne jäät lähtee”. Usein soitti meitäkin mukaan noille tulva-ajeluilleen. Kerran Iijoelle mentiinkin, mutta jäät olivatkin jo ehtineet mennä.

Tänään en siis ajellut Koiteliin, enkä muuallekaan tulvapaikoille, vaan ajelin Nallikariin ja lähdin tepastelemaan Hietasaaren rantoja.

Huhtikuun lopulla-2

Huhtikuun lopulla-3

Hienoa oli, ja olisipa ollut kumpparit, oli talvilenkkarit eivätkä edes paljon kastuneet. Kiipesin lintutorniin, kuuntelin lintuja, ihailin maisemaa, mietin kaikenmoista. Tyttären kanssa tekstailtiin.

Muumi-mukit-2Tyttärestä tulikin mieleen tämän eilinen FB-päivitys (”Ei rahakas kansainvälinen ura minusta rikasta tee, kyllä se on vanhat kunnon muumit.”) Olen jo aiemmin kertonut esikoisen Muumi-fanituksesta… (juttu on täällä) Eilen oli nimittäin Hesarissa juttu (KLIKS) siitä, kuinka Muumi-mukit ovat arvossaan, ja tämän jutun esikoinen oli nettilehdestä Monterreyssäkin lukenut. Tosin tiesi jo ennen Meksikoon lähtöä Muumi-mukien arvokkuuden. Näet silloin kun vietti läksäreitään (joissa kävi kai liki 30 kaveria) oli latonut pöytään koko mittavan (25?) Muumi-mukiarsenaalinsa ja yksi kavereistaan oli sanonut, että ne olisivat Huuto.netissä aika arvokkaita.

Kekkereiden jälkeen tytär sitten surffaili, etsi ja laski kaikkien mukiensa arvon ja arvatkaapas? Kun muutama talvi/kausimuki on kuulemma jo 200 euron hintainen, on (ainakin tammikuussa oli) koko mukikokoelman arvo 1200 euroa! Viime pyhänä kun kävin tyttären asunnolla kastelemassa viherkasvit ja hakemassa postin (mistä yleensä kyllä huolehtii pehtoori), otin niistä mukeista, jotka olivat vitriinissä, kuvan. Luulen että tavallisimmat mukit olivat kaapeissa, enkä periaatteesta mene toisen kaappeja penkomaan. Mutta kuvassa on siis pari 200 euroa maksavaa mukia ja monta monen kympin mukia.

Muumi-mukit

Muumi-fanitus on kannattavaa. 🙂

Linnanmaalla

Yliopistoelämäni alkoi Kasarmintiellä. Åströmin nahkatehtaan vanhassa vuotavarastossa oli historian laitoksen omat tilat vuonna 1978, jolloin paljolti onnenkantamoisella pääsin yliopistoon. Luentoja oli naapurirakennuksessa Rakentamistekniikan osaston tiloissa: TR 1 ja TR 2 olivat ne luentosalit, joissa minä appron ja cumun luentoni enimmäkseen istuin – ja tein muistiinpanoja! Sosiologian luennot ja kieliopinnot suoriteltiin vanhan tehdaskompleksin kolmannessa rakennuksessa, silloisessa Snellmaniassa. Nyt siinä on Ainolanpuiston osakehuoneistoja, Taidemuseoa vastapäätä. Vuotavarastosta muutettiin ”Elukan” (= eläintieteen laitoksen) vanhoihin tiloihin, nekin siinä samalla tontilla.

Filosofian ylioppilas ja sittemmin maisteri ja amanuenssi oli hyvin tyytyväinen noihin vaatimattomiin opiskelu- ja työtiloihin. No, oli niissä tietysti puutteensakin. Mutta niissä oli sellaista mukavaa ”loftia”, tiedättehän vanhojen teollisuusrakennusten henkeä ja mikä parasta, oltiin melkein kaupungin keskustassa. Eikä suolla viisi kilometriä keskustasta.

Linnanmaalla historian laitos on ollut jo parikymmentä vuotta, ja minulle sijainti on periaatteessa erinomaisen hyvä, autolla kun kulkee menee vaivaiset 15 minuuttia kotiovelta työhuoneen ovelle, mutta silti. Tarkoitan, etten ole kampuksen sijaintiin ollut koskaan erityisen tyytyväinen.

Sitten tuosta kompleksista olen miettinyt, että mitenhän ihmiseen vaikuttaa värit: jos työpaikan väritys on kuin 70-luvun legopalikoista, niin jääkö siitä jälki ihmiseen, häiriö hermostoon? Tiedä häntä. Ja meidän humanistien siipihän on uutta rakennuskantaa, ei niillä kelta-vihreä-oransseilla väreillä räiskyväksi maalattu. Sitä paitsi oman kopperoni olen sisustanut siniseksi, jossa on – ainakin värien puolesta – levollinen olo. Sininen värihän on hyvä unen tuoja … 😉

Tällainen pieni johdanto kuviin, joita olen viime aikoina työmaalla tullut ottaneeksi.  Tämä eka on niitä luokanopeksi valmistuvien installaatioita, jotka aina keväisin meidän Linnanmaalla päivät viettävien arkea ilahduttavat. 🙂


Linnanmaan värikylläinen elämä

Linnanmaan värikylläistä elämää-11-2

Olet tässä.

Linnanmaan värikylläistä elämää-3-2

L1 – sinne mahtuu 600 henkeä.
Siinä on varmaan  pikkuisen vaikea harrastaaa vuorovaikutteista luennointia.

Happamia sanoi ….
tänä aamuna luennollani (meidän humanistipuolen pienessä salissa) oli 14 opiskelijaa…
mutta oli sitten kyllä hyvä tunnelmakin. Minun mielestäni ainakin. 😉

Kuvat kannattaa klikata isommiksi
– saat aurinkoista oranssia ja keltaista ruudun täydeltä!

Linnanmaan värikylläistä elämää-23

Linnanmaan värikylläistä elämää-7-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-5-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-4-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-8-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-9-2

Ehkä en tarvi mikrofonia, – eihän täällä edes ole ketään?

Linnanmaan värikylläistä elämää-12-2

Luentosali L6  – ei hyvä.
Kuilu. Kylmä. Kova. Kaikuva. Korkea. Kutonen.

Linnanmaan värikylläistä elämää-24

Ehkä joku mieltää tämän aurinkoiseksi?

Uuden ja vanhan puolen välinen portaikko.
Väriraja.

Linnanmaan värikylläistä elämää-13-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-14-2

Vuoden jälkeen mietin

Tasan vuosi sitten kirjoitin tässä samassa kohtaa, että ”valmiina”.  Siihen valmiina olemiseen liittyi niin paljon. http://www.satokangas.fi/blogi/2012/04/valmiina/

Umbriaan haluaisin nytkin lähteä. Toukokuussa näyttäisi olevan ”meidän” Villa Francossamme vapaa viikkokin. Unikkopeltoja ja sitä terassiltamme avautuvaa maisemaa ikävöin. Kaikkea sitä … jota välillä en tahdo uskoa koskaan olleenkaan.

Umbrian kuvat ja matkakertomus KLIKS

Kuva on meidän terassiltamme 9.5.2012

Villa Francon terassilta 9.5.2012

Vuosi sitten paitsi lähdettiin ajelemaan Umbriaan, mutta vuosi sitten tein myös päätöksen paluusta töihin vuorotteluvuoden jälkeen. No enhän minä ole katunut, välillä (helmikuussa) vain miettinyt, että miksi sittenkään moiseen ratkaisuun päädyin. Kun tässä talven päällä aika ajoin tuntui, että sitä vain on töissä, ei ole oikein nähnyt mielekkääksi mokomaa touhua. Mutta siinähän nuo päivät taas rullaavat … tänäänkin duunissa humahti melkein kellon ympäri, mutta eipä tuo isommasti rasittanut.

Mm. neljä tuntia seminaaria, jossa opin kaikenmoista uutta esimerkiksi karkin tulosta Suomeen, lastenpsykiatrian uranuurtajista, naisten vaatemuodista sota-aikana (tiesittekö, että taskut olivat ehdottomia…?), historian oppikirjojen propagandasta, antiikin prostituutiosta ja naisten kilpahiihtourheilun noususta 1920-luvulla. Ja kaikissa näissä aiheissa olen suvereeni ohjaaja!? Hah!  Noh, onneksi seminaariohjaajan ei tarvitsekaan hallita kaikkia historian osa-alueita; onneksi ohjaajia on käytävällä varrella muitakin. Mutta huikeaa oli kuunnella ja katsella seminaarilaisten tutkimussuunnitelmien esityksiä.

Linnanmaan-3

Vilkkaahkon päivän tuokioissa, aamun hetkinä ehdin kirjoitellakin. Ja oli hyvä vire, melkein flow. Kaksi liuskaa kaiken ”ohessa” – joskus niiden saamiseksi tarvitaan viikko. Todennäköisesti huomenna ei tule riviäkään järjellistä tekstiä – ja artikkelin pitäisi olla vappuna valmiina, ui-jui … jos sittenkin sinne Umbriaan lähdettäisiin…

Ai  niin, sain tänään töissä ruusun. Hassua, että en ole ihan varma, miksi. Eikä siinä parasta ollut se, että oli oikean värinen. Hyvillä mielin olen.

Kevääntuntu

Västäräkki. Sekin oli merenrannassa tänään aamulla, ja kirkuvia lokkeja. Ja joutsenpariskunta matkalla pohjoiseen, lensivät matalalla, olivat varmaan lähteneet Möljän sulasta kun ne näin.

Toppilanrannassakin meri oli jo pienen matkan päästä rannalta sula, ja hirmu lämmintä oli. Liikaa vaatetta minulla, eikä kameraa. Tarkoituksella jätin sen  pois, että tulisi käveltyä reippaasti. Ei tarvinnut enää talvilenkkareita mutta sauvoissa oli hyvä olla tulpat. Kaikkinensa kevättä lenkillä.

Ennen sitä ehdin koota digikurssin läksyt pdf-tiedostoksi. Vastaukseni tehtäviin eivät ole oikein tavallista minua. Ja vain yksi vanha ”kierrätyskuva” [tosin taitavat melkein kaikki olleet jo täällä blogissa… ] niiden joukossa… muutoin ovat tätä tehtävää varten otettuja. Klikkaamalla TÄSTÄ näet ne. Läksyjen lisäksi opetuksen valmistelua. Ensi viikon luennot ja seminaariopetuksen sain jotensakin pakettiin, joten ei huolta huomisesta. Joko nyt saisin aikaiseksi kävellä töihin, voisin mennä vähän myöhemminkin kun on oltava aika myöhään seminaarin takia..

hortensia2

Nuoripari  töiden ja taudin vuoksi poissa sapuskalta, joten tein ihan vain itselle mieluista safkaa, joka kyllä kelpasi pehtoorillekin. Jos eilen oli italialaista ruokaa, niin tänään sitten enemmän Ranskan keittiön herkkua. Ankanrintaa uudella tavalla. (ohje täältä) Voin suositella. Tuli helposti hyvää, ja uusi Le creuset -patani osoitti jälleen oivallisuutensa.

Heti unikkojen, orvokkien, alppiruusujen, syvänpunaisten ruusujen, tulppaanien, kevätkaihonkukkien, monien pienten valkoisten kukkien jälkeen pidän eniten hortensioista. Klikkaamalla suurenevat, ja sininenkin näyttää kauniimmalta.

hortensia

1

Lauantaina highlighteja

Mikä ihana italialainen päivällinen! Kävin aamulla normaalin lauantaikierrokseni ja toin siltä reissulta ainekset meidän ylivertaisen hyvälle sapuskalle. Kun perusainekset ovat hyviä, ruoasta tulee erinomaista ilman mitään isompia kikkailuja ja keittämisiä, laittamisia, kokkailuja, kommervenkkejä.

Eipä olla varmaan koskaan ennen syöty vasikan-entrecote-vartaita, mutta tänään Pehtoori sellaiset meille grillasi. Minä tein niille herkkusieni-aurinkokuivattu-tomaatti -lisäkkeen ja salaatin. Kaupassa oli ihanaisia pihvitomaatteja, joten vihdoin ”in salata capresen” aika oli tänään. Oi, kuinka se toikaan mieleen muistoja ja kesän maun.

Tuo sieni-juttu on suht simppeli, ja helposti varioitavissa. Laita kattilaan reilusti (= 2 rkl? oliiviöljyä, yksi tai kaksi murskattua valkosipulin kynttä, pilkotut (tummat) herkkusienet, sekoitttele, alenna lämpöä, anna sienten hautua, kypsyä, suolaa ja pippuroi, lisää joukkoon 1 – 2  rkl aurinkokuivattua tomaattia palasina. Hauduta vielä. Tarjolle vietäessä ripottele sekaan ja päälle parmesan-raastetta ja basilikasilppua.

La cena-7

 La cena-2-2

Kaiken kruunasi Amarone. Minun ehdoton lempiviinihän on Amarone. Siinä ei ole muuta vikaa kuin että se on turhan tyyris, mutta hyvää ja halpaahan harvoin tapaa … nyt voi sanoa, että olen tavannut ”halvan” amaronen. Alkon uutuushyllyssä oli uusi amarone, joka on sieltä halvimmasta päästä, aika nuori (vk 2009) amaroneksi, mutta silti ihan tavattoman hyvää. Amarone Armigero (Cantina Valpantena)  http://www.alko.fi/tuotteet/fi/478047 on varmasti toistekin meidän päivällispöydässä.

La cena-5

Ja kun viiniä ruoalta vielä vähän jäi, oli hyvä nauttia jälkkäriksi pala juustoa. Ihan nimen perusteella ostin palasen … ja se nimi oli? – Vuorikiipeilijän juusto. Patikoija ja tunturien ja Alppien huiputtuja minussa heräsi, ja juusto löysi tiensä ostoskärryyn aika helposti. Saksalainen miedohko (Appenzellerin pikkuveli?) juusto sopi viinipullollisen loppujen kanssa erinomaisen hyvin.

juusto

Eikä siinä vielä kaikki! Lukulampun alla odottaa hemmottelulehti.

La cena-6

Minä kun voin ryhtyä loikoilemaan ja lukemaan, sillä lenkillä on tullut jo käytyä, Aamupäivän räntäsateeseen en rientänyt, mutta kun pehtoori ja poika lähtivät iltapäivällä kiertelemään autokauppoja [harrastuneisuus, johon koskaan en ole mukaan lähtenyt] lähdin samalla kyydillä kaupungille kameran kanssa. Hitto että oli kylmä. Tuuli oli raaka ja kavala.

oulu

Mutta kuvia otin. Muutama sopii läksykuvakansioon…
Ilman tehtävänantoa en olisi tällaisia koskaan tullut ottaneeksi, mutta aika jänniä ovat.
Uusi näkökulma, klikkaamalla isommiksi…

oulu-2

oulu-3

 

Arvoitus

Kymmenen pisteen vihje: kotipiazzan kiveys vaalenee jo, lumet on lähteneet, kuivaa jo. Se on hyvä merkki.

Yhdeksän pisteen vihje: meillä tulee tänä vuonna 30 avioliittovuotta täyteen.

Kahdeksan pisteen vihje: en sittenkään osta sitä objektiivia.

Seitsemän pisteen vihje: viime kuussa käydyissä työpaikan kehityskeskusteluissa todettiin ja luvattiin,  että toukokuun urakkatyö mahdollistaa myöhemmän löysäilyn.

Kuuden pisteen vihje: olen sähköposteillut Joen kanssa, pariinkin otteeseen. Hieman epäilen, toimiiko homma, mutta vakaasti toivon niin.

Viiden pisteen vihje: chiliä on yhä useammin ruoassa.

jotain yhteistä

Neljän pisteen vihje: aina on haaveiltava jostakin, on hyvä että on jotain odotettavaa…

Kolmen pisteen vihje: jääkaapin hyllyillämme on tällaisia.

jotain yhteistä-4

Kahden pisteen vihje: . . . ja kirjahyllymme näyttää tällaiselta (klikkaa isommaksi, näet mistä on kyse :))

jotain yhteistä-3

Yhden pisteen vihje: Ei nyt varsinaisesti järin koti-ikäväisen näköinen lapsemme (oik.) ole kuvissa, joita oli FB-kuvagalleriaansa laittanut.

Al & Sarah

Olen ihan satavarma että tyär hiljaa mielessään laulaa Haloo Helsingin -biisiä….  (ja jollei laula, niin ainakin minulla soi päässä… pappadaduda…)

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

 (kuuntele nyt ihmeessä, onhan se niin hyvä biisi …  viimeistään sitten tiedät vastauksen arvoitukseen :))

Puhujamatkalla

Kolpoltööri on puhujamatkaltaan palaamassa.

Kahden junalla lähdin Rovaniemelle, poika vei asemalle ja lupasi sitten vaihtaa kesärenkaat ja pestä autoni, – autofriikki poika on hyvä olla olemassa. 🙂 Kun on mitä parhain kelirikkoaika, oli juna tietty myöhässä. Entinen oppilaani oli onneksi sateisella Rovaniemen rautatieasemalla vastassa, joten ehdimme käydä kahvilla keskustassa ennen kuin luentoni alkoi. Minulle iltakuusi ei ole paras mahdollinen esitelmöintiaika, ei mitään loisteliasta verbaaliakrobatiaa saatikka ajatuksen lentoa tai kristillinkirkkaita ajatuksia ennakko-oletuksena. Toisaalta jos aihekin on väestö- ja sosiaalihistoriaa, erityisesti Lapin muuttoliikkeitä, niin ei jutusta järin riemullista tykitystä voi saadakaan aikaiseksi.

Yleisö vaativuus tietysti asetti haasteen, sitähän ei määrättömän paljon ollut, mutta sen joukossa pari entistä opiskelijaa ja kurssikaveri, jotka nyt ovat tuossa Lyseonpuiston lukiossa historianopeina ja sitten pehtoori ja kaverimme, jotka tulivat Hangasojalta parahiksi Rovaniemelle. Hyviä kuuntelijoita olivat, ei havaintoja haukotuksista tai muusta ikävystymisestä.

Ja niinhän se vaan on, että minustahan on mukava luennoida.  Ja minä pysyin aikataulussa! Olin tehnyt uuden strategian: en kirjoittanut luentoa paperille. Pelkillä power pointeilla oli selvittävä. Ja huiskis vain! 200 vuotta Amerikan ja Ruotsin siirtolaisuutta, loikkareita Neuvostoliittoon ja Vienan Karjalan pakolaiset liikuteltiin Lappiin tai sieltä pois, syntyvyyden historia ja lappilaisten pitkän eliniän salaisuudet kaikki pikkuisen reilussa tunnissa!

Nyt istun auton takapenkillä, aletaan olla Kemissä. Vettä sataa kaatamalla ja näyttää syksyltä.

Ruotsinsiirtolaisten lähtöalueet

Ei niin aikaansaapaa

Niin paljon toivoin olevani touhukas kun tulen töistä. Käyn kaupassa, teen jotain mieluistani ruokaa, valitsen ja ehkä silitän huomiset vaatteet valmiiksi, vastailen sähköpostit, hoitelen muutaman juoksevan asian, käyn pienellä lenkillä kameran kanssa ja kuvaan sumuista, märkää maisemaa, ulkoilmasta virkistyneenä kirjoitan vähän artikkelia, …

Olisi mukava kirjoittaa kaikesta tuollaisesta aikaansaamisesta, mutta ihan silkkaa valhetta moinen olisi. Sellaiseen en ala. Tosiasia on, että kun tulin kotiin sytytin takan, istahdin nojatuoliin, selailin postin. Paistoin makkaraa, takkamakkaraa! [varsinaista gourmet-kokkaamista!], ulos en todellakaan lähtenyt, viipyillen ajatuksissani jäin miettimään, mille ensimmäiseksi ryhtyisin. En sitten millekään. Näin käy joskus.

Töissä kaksi iloista uutista, joista toinen oikeuttaa minut ostamaan itselleni uuden objektiivin! Olen näet luvannut itselleni, että kun eräs projekti, johon olen vastentahtoisesti kytketty ja joka on vaatinut minulta monivuotista sitoutumista, tekemistä, vaikealta tuntuvaa kanssakäymistä, vaikeutta saattaa päätökseen, joka on ollut kaikin puolin hankala projekti, näyttäisi nyt siis vääjäämättä kulkevan kohti valmistumistaan, joten voin ryhtyä valitsemaan itselleni uutta objektiivia. Oisko suosituksia?

Ehkä kuitenkin menen vielä takkatulen ääreen miettimään, tarvitsenko sittenkään objektiivia, jos sen sijaan palkitsisinkin itseni uudella laukulla. Eilen töiden ja kamerakurssin välillä kävin leikkauttamassa hiukseni, ja kampaajalla luin lehteä (heaven knows, mitä lehteä), jossa oli sellainen minun makuuni oleva ISO käsilaukku, johon mahtuisi kamera, eväät, muistikirja, hätätapauksessa sisäkengät ja jotain muuta tähdellistä… Ja merkki oli? Heaven knows! Siispä on tyytyminen vanhoihin veskoihini. Ehkä palkitsenkin itseni …? vaikka valokuvauskurssilla Kuusamossa?  Tai ihan vain olen hyvällä mielellä.

Alla eilisen illan auringonlaskua kuvattu ihan tavallisella zoomilla. .. Kannattaa klikata isommiksi, – siten näet kevätillan merkillisen valon.

auringonlasku-2

auringonlasku

 

”Mitä sinä niillä kaikilla kuvilla oikein teet?”

”Mitä sinä niillä kaikilla kuvilla oikein teet?”, on moni kysynyt kun kerron, että otan helpostikin tuhat kuvaa kuukaudessa. Kun minulla kuitenkin on kuvilleni käyttöä  – eikä tämä blogi ole niistä vähäisin -, ajattelin että voisin pitää Kamerakurssilla oman esitelmäni, ns. Niksinurkan, niistä jutuista, joihin minä olen kuvia tarvinnut tai hyödyntänyt. Monille pitkään bloggailujani lukeneille nämä kaikki jutut lienevät tuttuja,  …

Mutta kurssille kuitenkin kokosin Power Point -diasarjan tästä aiheesta. Ja tein siitä pdf-tiedoston, joka on tästä klikattavissa….

KLIKS

 

niksinurkka

Se kestää tovin aueta, mutta kunhan aukeilee, rullaile alaspäin, näet koko ”Niksinurkan”. Ja aukeavassa tiedostossa alleviivatut tekstit ovat linkkejä, joista näet ko. asiasta enemmän. Olihan sitten tietysti mukava kun kurssilla sai hyvän palautteen… vaikka en ollut myönteisestä vastaanotosta ollenkaan varma idean keksittyäni.

Äsken ollut viimeinen kerta tuolla kurssilla oli muutoin juuri sellainen kuin kurssin päätös kuuluu ollakin: kovasti nauroimme ja opimme paljon uutta, mm. loskan syvimmästä olemuksesta. 🙂

Kun kurssi puoli yhdeksältä päättyi, huristelin vielä Möljälle. Auringonlaskukuvia sitten huomenna.

 Diat siis täällä   KLIKS

 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuvissa oleva ”kuva kakkuun” -diasta tuli muutama kysymys sähköpostiini, ja kerronpas nyt sitten muillekin: kyllä kuvan voi syödä, se on sellaista sokeripaperia, ei välttämättä mikään kulinaarinen nautinto, mutta ei myöskään pilaa kakun makua. Kuvassa olevan italialaisen suklaakakun ohje on LappItalia -kirjassa (KLIKS) ja kakkukuvassa lukee, että meidän Juniori sai ”Ällän paperit”. Onhan ne lubenterinkin (ällä niinku laudatur, ällä niinku lubenter) paperit ällän yo-paperit. 😉

”Elämä toisaalla” -fiilis ja muita kuvia

Yksi elokuvahistorian parhaista elokuvista (Forrest Gump) tuli mieleen, kun katselin ja valikoin viime tiistain kuvausretkellä ottamiani kuvia…

forrest-gump

Vähän sellainen ”elämä on toisaalla” -fiilis näissä kuvissa, eikö?

(kannattanee klikata isommiksi,… )

FG

FG-2

FG-3

Sellainen olo on ollut tänään vähän koko päivän… Tiedä häntä, mistä moinen.

Tuosta riemastuttavasta vesisateesta johtuen? Riemastuttava sade? On se, se vie lumet! Vie se! Vai siitä, että minut oli kutsuttu mentoriksi, – vahingossa. Tarkoitus oli ollut kutsua yksi kollegani, mutta kutsuja oli sotkenut meidät, lähettänyt minulle sähköpostia ja hänen kanssaan sovimme, että minä tulen mentoroimaan. Kutsuja oli hämmästynyt, kun se olinkin minä, joka tulin pitämään ”puheenvuoron” opinnäytetöiden ohjaamisesta. Tilaisuuden jälkeen sain mainesanat ”hyvä kun oli väärä ihminen täällä”. Enpä nyt sitten oikein tiennyt, ollako tyytyväinen vai ei? Elämä on toisaalla …

Johtuuko toisaalla olo siitä nuoresta energiasta, joka kandisemmassa tänään seminaarisalin täytti! Uusi järjestys rulettaa! Kunhan minä pysyn mukana. 😉

Ehkä sivussa olo johtuu eilisestä pitkästä skypeilystä tyttären kanssa, tai ehkä siitä että pehtoori on nyt Hangasojalla. Tiedoksenne, että viikko 16 on paras – heti elokuun eka viikon ja syyskuun toisen viikon jälkeen – mikä Lapissa kannattaa olla! Sinne pehtoori ymmärsi lähteä aamulla yhden ystävämme kanssa, menivät  hiihtelemään, luppoilemaan.

Pieni hetki tuosta minun ”elämä toisaalla olosta” taukosi kun käytiin systerin kanssa illansuussa kaupungissa syömässä. Puistolan delissä salaatit maistuivat erinomaisille, ja kuulumiset kuuluivat hyville. 😉

Nyt teen huomiseksi ”Niksinurkkaa”. Kansalaisopiston digikurssilla jokainen vuorollaan tekee pienen ”esitelmän” valitsemastaan aiheesta (syksyllä pidin oman juttuni ruokakuvauksesta otsikolla ”Herkullisia kuvia” –  vinkkejä ruokakuvien ottamiseen kliks). Huomenna kun on tuon kurssin viimeinen kerta, on taas minun hukini pitää ”Niksinurkka”. Lupaan huomenissa postailla täällä tuon jutun. Sen aihe on … 🙂 Kerron huomenna .

Nyt sitten tähän ne kuvat, jotka valitsin viime tiistain kuvausretkeltä. Tehtävän antohan kuului: jää, lumi, loska, vesi, tuli.

Yritin etsiä kuville jotain yhteistä nimittäjää, – ajatuksena oli valita kuvia, jotka voisi rajata neliöiksi. Ei toiminut. Siispä valitsin tämän(kin) kuvasarjan yhdistäväksi tekijäksi sinisen. Vähintäänkin häivähdys sinistä on kaikissa.

Jää

1

Lumi 

lumi copy (Custom)

Sohjo (vai loska?)

sohjo (Custom)

Vesi

Vesi (Custom)

Tuli 

 5 tuli

 Kommentteja, ideoita, .. ?

Rantapellon koekeittiöstä

Keittiöelämää edelleen… ja digikuvausta. Että minä tunsin itseni viisaaksi kun puolelta päivin seisoin kujallamme kumpparit jalassa keskellä kuralätäkköä ja naapurin rouva oli juuri reippaana lähdössä kävellen Hulareille (joista minä edelleen kieltäydyn…). Kuvailin heijasteita. Tiedättehän, lätäköistä saa kulkaa hienoja heijasteita… mutta ehkä on sittenkin parempi, etten selittele enempää, vaan kerron toisista harjoitelmista, joita tänään oli ohjelmassa.

Lohipastrami, talvisalaatti marinoidun palsternakan kanssa, possun filettä suolakuoressa, ja sitten jälkkäriksi vanha juttu: mantelikakkua… Kaikki meni muuten hyvin, mutta toivoinpa kovasti, että tytärkin olisi ollut tulolla syömään. Mutta pianpa on sentään Skype!

Lohipastramia tein ensinnäkin Hesarin ohjeen mukaan ja samalla oman sovelluksen siitä.

200 g lohta, noin 1 rkl karkeaa merisuolaa,

Lohipastrami

1 tl roseepippuria

1 tl viherpippuria

1/2 tl mustapippuria

Tuo pippuriversio oli Hesarista, toinen versio muutoin sama mutta pippureiden tilalla Viskaalin kaupassa myytävä Kalamauste, jossa on monia yrttejä…

Lohipastrami-2

Lohipastrami-3

 

Harjoitelmia


Harjoitelmia-2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leikkaa ison lohifileen pääpuolesta pitkittäin kaksi noin 20 sentin mittaista ja 4–5 sentin paksuista tankoa.

Ripottele suola lautaselle. Pyörittele lohitangot tasaisesti suolan peittoon.

Pyöritä kalat tiukasti kelmuun. Sulje kelmut pyörittämällä molemmista päistä kuin karamellipaperi. Nosta paketit jääkaappiin tunniksi.

Rouhi pippurit ja siemenet morttelissa. Sekoita mausteseokset valmiiksi.

Ota lohitangot jääkaapista ja huuhtele ne suolasta. Kuivaa. Kierittele tangot mausteseoksessa.

Paista tankoja kuumalla pannulla ilman rasvaa yhteensä runsaan minuutin ajan tasaisesti kaikilta puolilta.

Pyöritä tangot uudelleen tiukasti kelmuun. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään neljä tuntia.

Pakastimesta löytyi puolikas saaristolaisleipä (kuvassa sen päällä kevätsipulihakkelusta ja suolaista voita), lisäksi keittelin viiriäisen munia, ja sinappikastikettakin oli jäänyt ties miltä kekkereiltä. Kaikki komponentit lautasella ja hyvää oli. Äänet Hesarin pippuriohjeen ja Viskaalin kalamaustetun kesken menivät jotensakin tasan. Mutta lopultakin me kaikki pidimme molemmista versioista.

Sitten pääruoalle ajattelin tehdä siitä viime viikolla ostamastani jamssista pyreen, muussin, soseen tai jotain, mutta mokoma oli aika ruskeaksi pilaantunut kun sitä rupesin kuorimaan. Siispä salaattia, talvisalaattia, sellaisena kun saimme sitä Laanilan Kievarissa. Alle ihan normi  salaattipohja jossa roscoff- tai muuta mietoa/marinoitua sipulia ja sitten päälle marinoitua palsternakkaa.

Eilen illalla kuorin ja keitin palsternakkasuikaleet, niiden ollessa vielä rapsakoita ja lämpimiä, kaadoin niiden päälle liemen, jossa oli pari ruokalusikallista hunajaa ja saman verran omenaviinietikkaa, sekä silputtua tuoretta timjamia, vähän pippuria. Etikan määrä olisi voinut olla vähäisempi,,… mutta muutoin olivat oivallisia, ja salaatti sopi oikein hyvin possun fileen kanssa.

Harjoitelmia-2-2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pääruoaksi laitoin viljapossun ulkofilettä. Ja valmistin sen suolakuoressa. Suolakuoressa on tehty ja tarjottu kalaa useinkin, mutta että possua! Ohjeen nappasin Jokihaka kokkaa -blogista, jonka tapa yhdistää kuvia ja tekstiä ihastuttavat minua. Ja nyt sieltä lainattu ohjekin ihastuttaa. Hyvää oli. Ei ollut possu kuivaa, timjami maistui, mutta suolaa ei ollut liikaa.

Fileelle tein kastikkeen, jossa oli ½ litraa Puljongin lihalientä ja puoli purkkia Creme Bonjour Välimeren yrtit -seosta. ja vähän suurustelinkin.

Harjoitelmia-5

 

Harjoitelmia-4





 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minulla oli niin iso file kokattavana, että siitä jäi pehtoorille Lappiin vietäväksi huominen ruoka. Ja jälkkäriäkin jäi, ei paljon, mutta jäi.

Harjoitelmia-7

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harjoitelmia-3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mantelikakku on hyvää, mandariinilohkot ”kuvausrekvisiittaa” 🙂 Ohje tämän helpon kakun/jälkkärin tekoon on mm. täällä KLIKS. sivulla 64. Tein tätä mm. pojan lakkiaisiiin gluteenittomana vaihtoehtona, ja kakku loppui paljon ennen kuin muut ”viralliset” lakkiaiskakut.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja samaan aikaan toisaalla: tyttärellä oli eilen illalla ollut jonkin sortin kekkerit kämpillään… ja lapsi oli sitten päättänyt oikein satsata tarjoiluun ja tehdä mikro-popcorneja…

894730_4797631171737_1762324866_o

Kieltäydyn tuntemasta huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi on päästetty maailmalle ilman alkeellisintakaan ruoanlaittotaitoa. 😀

Kevätkokkailuja …

Vesisateesta huolimatta, tai ehkä sen tuoman toivon (lumen sulamisesta) myötä ja kunniaksi, tänään parsaa. Kevättähän se tarkoittaa. Tämä vanha hyvä ohje KLIKS oli tänäänkin lyömätön. Parsan rinnalle paistelin makkaraa, Wigrenin JuustoBratwursti oli erinomaisen hyvää tässä(kin) yhteydessä.

parsaa_

parsaa_-2

Ruotsalaista Limoncelloa? Mitä ihmettä? Nythän on niin, että olen jo vuosia sitten kehitellyt oman reseptini ”Limoncello di casan” valmistamiseksi. Italialainen sitruunalikööri on ollut meillä usean kesän vakiotarjottava jälkiruokien keralla tai niiden jälkeen, täytekakkujen kostuke, boolien perusaines, aperitiivien pohja-aines, pieni hyvä …

Ohjeeni juju on ollut se, että pohja tehdään suomalaiseen Finlandia-vodkaan, mutta mikä lie piru nyt tänään Alkossa iski, kun skippasinkin kotimaisen laatutuotteen, ja ostinkin pullollisen länsinaapurin vodkaa, pullollisen Absolutia. Ehkäpä se oli tuo Citron, joka pisti miettimään, jotta josko likööriin tulisi entistäkin situruunaisempi vivahde tämän myötä? Tiedä häntä, mutta nyt prosessi on alussa. Kerron kesällä, miten onnistui. Jollet halua riskeereta, tee varman päälle, ja osta Finlandia Limeä ja tee liköörisi siitä. Alkuperäinen ohjeeni on täällä KLIKS . Kesävieraasi kiittävät kun nyt teet! 😀

sitruuna-2

Sitruuna

Näitä safkoja ja monia huomisen kokkailuja varten olin aamuvarhain hallissa ja huitelin muuallakin asioilla – ja tietysti läksyjä tekemässä. Kuvailuja kuitenkin aika vähän. Mutta kukkakaupassa kävin, ja Decorassa: tilasin Festaan uuden kaitaliinat! Viisi vuotta Festa on ollut lime/harmaa/valkoinen, mutta nyt tulee uudet kauniit taivaansiniset liinat! Ui-jui…. Mukavaa. Kaunis mattokin siellä olisi ollut, mutta olin tiukkana, enkä sortunut. Festa olkoon matoton.

Iltapäivän ja illansuun olen siivoillut. La Festa on kuurnattu, ja kevättä sinnekin vaihdeltu. Pehtoori on saanut piazzan putsatuksi lumesta, jota muutoin riittää koko pihapiirissä vielä yllin kyllin…

Lauantait ovat leppoisia.

Huhtikuun perjantain rallattelua

Vaikka päivän töissä tuijottelin vastapäisen siiven seinää, sälekaihtimia, kirjahyllyä, näyttöpäätettä, Excel-taulukoita, Tilastokeskuksen tietokantoja, SVT:n pdf-tiedostoja [kuinka helppoa nämä nykyisin ovatkaan], tein power pointeja ja suolsin tekstiä, en ollenkaan pahoitellut kohtaloani. Päinvastoin. Unohduin noihin kaikkiin.

Ensi viikon esitelmä alkaa olla pääpiirteissään kasassa. Ainoa vaan, että minulla on luennossa vain tunti aikaa… ja tiedättehän … puhumista olisi kokonaiseksi luentosarjaksi… Hieman mielessäni kyseenalaistin, mitä järkeä lähteä Oulusta Rovaniemelle puhumaan tunniksi! Noh, olen luvannut.

Siispä ensi viikon ohjelmassa on karsiminen, supistaminen, kiteyttäminen…  Hymyilipä yksi opiskelijoistani sarkastisesti kun kerroin tästä pienoisesta ongelmastani. — sanoi, että  ”puhut niin paljon kuin ehdit, ja paljonhan sinä tunnissakin tunnetusti ehdit” … ettei olisi nuori mies kerrassaan soittanut suutaan… 🙂

töissä

Ja huom. paino sanoilla ”ensi viikon ohjelmassa karsiminen. Ensi viikon”! En todellakaan aio viikonloppua noihin käyttää. Tuntuu tosi mukavalle, että on edessä kaksi päivää, jolloin ei ole mitään pakollista. Ei mitään vapaaehtoista luvattua. Ei mitään.

Ja kun säätiedotuskin näyttää siltä, ettei ole ”pakko” ulkoilla, niin ajattelin harrastella oikein sydämeni kyllyydestä: ruokaohjeita, digikuvauskurssien tehtäviä, kotitöitä, siivoilua, lukemista [sain juuri äsken loppuun Hannu Väisäsen ” Taivaanvartijat”. Ehkä tästä pidin hänen kirjoistaan eniten. Onhan niissä aina se viehätys, että hän kertoo siitä Oulusta, siitä koulusta, jossa minäkin olen nuoruuteni viettänyt.

siena

Meillä on ollut samoja opettajia, samoja ”kotiapotteja” ja ”baareja”. Olimme jopa yhtä aikaa samassa koulussa ja hänen osin omaelämäkerralliset romaaninsa ovat siten hyvinkin ”tuttuja”. Mutta siis: tästä pidin ehkä eniten. Se on seesteisin, levollisesti kirjoitettu, luulisin. Siinä on nuo Siena musta-valkoiset Duomon raidat tärkeitä. Minä niitä hämmästelin Sienassa, mutta eihän se tähän kuulu], talvivaatteiden poispakkausta, veroilmoitusta, nuorelle parille kokkailua [uusia ohjeita on jo keittiössä], kaikenmoista vapaa-aikaa tiedossa. Hyvillä mielin, melkein rallatellen aloittelen viikonloppua.. .

Ruoanlaitosta puheenollen: meilläpä alkoi grillikausi tänään. Pehtoori kaivoi pihagrillin esiin, ja paistoi meille pihvit. Minä löysin kaapista hienon jasmin-riisipaketin. Kaunista, vihertävää, makoisaa riisiä oli tuo.

Jasmin

Jasmin-2

Ja hunajamelonista ja Kolatun Wilhelmiina-juustosta pähkinöiden kera tuli oivallinen lisuke.
Täten julistan grillikauden alkaneeksi!

Päivä palasista

Töissä pitkiä keskusteluja, kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa. Kevät aiheuttaa opiskelijoille jos jonkinlaista ahistusta, ja henkilökuntaa pohdituttaa moni asia. Niinpä kun oli tarkoitus tuottaa tekstiä tämä päivä, menikin iso osa päivästä kuunteluun. Mutta huomenna! Huomenna ei ole opetusta, ei kokouksia, ei sovittuja tapaamisia, ei ohjattavia, huomenna pistän oven kiinni, en aukaise sähköpostia ja suljen puhelimen. Huomenna kirjoitan!

Tänään illalla oli Paistinkääntäjien info uusille jäsenille, ja tokihan se tiedottajan oli oltava paikalla. Uusia jäseniä oli aika paljon ja olihan sitten infon jälkeen illallisella paljon vanhoja tuttujakin. Olimme Vanhalla Paloasemalla. Enpäs ennen ollut siellä ihan Vintillä ja alhaalla kellarissa käynytkään. Syönyt olen joskus, mutta en ennen näin hyvin kuin nyt. Vaikka viinit ja jälkkärin skippasinkin, niin onhan hyvä olo nyt. Ja pöytäseuran jutut eivät olleet vähäisin illan viihtyvyyteen vaikuttanut tekijä. Nauraminen on hyväksi. Se on.

Grill ´It

Kun on tullut vastikään maisteltua lohipastramia pariinkin otteeseen,
mietin olisikohan se jo viikonloppuna kokeiltava,
josko onnistuisi itse tekemään… ?

Grill ´It-4

 Ja tuossa pääruoassa lisukkeena oleva valkosipuli-idea olisi myös kokeiltava…
Palaan vielä asiaan….

Grill ´It-2

 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Minä olen saanut fanipostia!  Jee! Tuulestatemmattuja höpinöitäni lukee herrasmies, jolta sain eilen kirjeen: ”Olet tuonut uuden ulottuvuuden päivärutiineihini”. Hämmentävää, mutta hyvä mielihän tuollaisesta tulee!

Ai niin, sähkönsininen jatkui vielä unissakin viime yönä. Sähkönsininen on hyvä väri. 😉 Mutta silti nyt haluaisin nukkua hyvin… Buona notte.

sähkön sininen-3-2

sähkön sininen-4-2

 

Sinisiä ajatuksia

sähkön sininen-2

Sinisiä ajatuksia. Sähkönsinisiä ajatuksia. Kerrassaan välähtänyt. Tiedättehän, syttynyt Pelle Pelottoman lamppu, Pikku Apulainen! Monta kertaa tänään.

Aamupäivä opiskelijoiden työelämävalmiuksia ja urakehitystä ohjaavan työn petraamiseksi työskentelevän poppoon kuultavana, jonkinlaista ideariihtä pidettiin, paljon puhuttiin, ideoitiin, tiedettiin, taidettiin, aiottiin, huolehdittiin, huolestuttiin. Paljon ajatuksia, – saatiinko uusi uljas sivuaine alulle? Ei ainakaan ideoista rohkeutta puuttunut. 😉

Yliopistossa on kaikissa kehittämisstrategioissa ja muissa jargonioissa ja liturgioissa jokin aika sitten otettu käyttöön absurdi käsite ”luopumisosaaminen”. Olen kironnut moista tosiasioiden (= leikkausten, työvoiman vähentämisen, työyhteisöjen hajottamisten) peittelyä tuollaisella sanahelinällä, mutta tänään itse yritin kannustaa ”luopumisosaamiseen”. Aika ristiriitaiset on omat fiilikset nyt; olen myötävaikuttanut siihen, että joku on luopunut haaveestaan: sanoin ”hanki elämä”. Paljon muutakin sanoin, kannustin kyselemään itseltään, kannattaako sittenkään  … yritin saada kyseenalaistamaan…

Opiskelija lähti ”kiittäen vapauttavasta kannustuksesta”. Olenko nyt edesauttanut sitä, että yliopisto menettää suorituspisteitä ja tutkinnon? Ehkäpä olen, mutta kun ajattelen sittenkin enemmän ihmistä kuin yliopistoa ja sen rahakirstuja… Luopumisosaaminen! Uuuh, ei hyvältä kuulosta.

Sitten sininen lamppu syttyi myös, kun mietin minkälaisen portfolio-kansion teen digiverkkokurssin lopputyöksi. Kansiossa täytyisi olla joku teema, aihe, näkökulma, luova ajatus… minä päätin tehdä kansion siten, että kuvieni teema on sininen. Tavalla tai toisella.

sähkön sininen-4

Sinisiä, nimenomaan Karibian sinisiä ajatuksia on kyllä ollut myös paljon. Tyttären kanssa chattaily ja tekstailu, Oulun lumivuoret, Meksikon + 38 asteen lämpötilat vievät väistämättä ajatukset Väli-Amerikkaan, .. . haaveet, joihin en ole yrittänytkään soveltaa luopumisosaamista.

544267_10151613837873993_1391295057_n (1)

Oulun säätiedotusta kun katsoo ja vaikka jättää viikonpäivät huomioimatta, tietää silti, mitkä päivät ovat lauantai ja sunnuntai. Vapaapäivinä ei tarvitse panna sälekaihtimia kiinni peittämään auringonvaloa.

Säätiedotus

Maanantaina sitten taas jo vähän paistaakin. Mutta eipä valiteta. Pääasia että on kevät.

PS. klikkaa F5 niin sivun uusi ulkoasu päivittyy… 

 

Oikea valinta

Töistä tullessa oli päätettävä, pakatakko reppuun kamera, muistilehtiö ja notskimakkaraa vai pakatakko, kamera, muistilehtiö ja viiniä. Aurinko sen ratkaisi: ei viiniä vaan makkaraa.

Tälle illalle oli sekä Paistinkääntäjien viinijaoston maistiaisilta Lasaretissa teemalla ”matkapullo” (= jokainen vie matkalta ostamansa viinin ja esittelee sen, ja sitten porukalla maistellaan) että yhtäaikaa digikurssin kuvausretki Hietasaareen ja Nallikariin.

Tänään viiniharrastus siis hävisi valokuvaukselle. Hyvä niin, sillä mikä ihana ilta ulkona olikaan! Kolme tuntia ulkona kameran kanssa. 10-hengen porukalla kuvattiin ja pidettiin Hietasaaren lintutornin läheisellä laavulla tulta, paisteltiin makkaraa ja kuvailtiin taas.  Oli ihan tyven, ja aurinkoa! Ja ihan hirveästi lunta vielä. Eikä muistakaan kuvaustehtävien aiheista ollut pulaa. Kuvaustehtävänä kun  olivat  lumi, jää, loska, vesi ja tuli.

Vielä kotiin päin ajellessa poikkesin Hartaanselälle kuvaamaan, ja siiloista huhtikuun kuukausikuva… Parisataa otosta yhteensä.

Alla muutamia maistiaisia. Kunhan saan nuo teeman kuvat valituksi ja muitakin ehdin purkaa kamerasta ja katsella, laittelen tännekin, mutta ei enää tälle illalle.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Kuvausretkellä-4

Kuvausretkellä

Kuvausretkellä-3

Kuvausretkellä-2

 Tässä viimeisessä olisi kolme elementtiä samassa kuvassa : jää, lumi ja vesi…

Kuvausretkellä-5

Muitakin –  kuin ulkoilu – hyviä ja toivottavasti hyviä valintoja on tänään tullut tehdyksi. 😉 Töissä mm. valitsin, menenkö kuuntelemaan kollegan luentoa vai en. Menin. Ja säästin varmasti päivän, parin työn kahden tunnin kuuntelulla, ja sain yhteiseen projektiimme ideoita. Hyviä sellaisia. Toivottavasti hyviä.

Varmoja merkkejä

Ei tarvitse enää herätyskelloa.

Työmatkalla tarvitsee aurinkolasit.

kevät-4

Jokaiseen salaattiin on saatava basilikaa – paljon.

Tomaatit eivät maistu siltä kuin toivoisi.

Ajatus kulkee vähän kirkkaammin.

Kalenteria tulee lehteiltyä monta kertaa päivässä, laskettua päiviä yhteen sun toiseenkin kohtaan.

Laittaa kävelykengät, vaikka lunta on vielä metritolkulla, pakkasta reilusti viivan alla.

Ohimennessään pyyhkii kaapinoven, järjestelee vaatehyllyjä, vaihtaa liinan.

Pieni tavallista pitempään saatu katse tuntuu kuuluvan tähän päivään.

kevät-3

Merkillisesti on näkevinään vihreää, vaikkei sitä juuri vielä pihoilla ole.

Löytää itsensä tuon tuostakin matkasivuilta.

Jättää illan kokouskahveilla kakkupalan (silläkin uhalla, että se omenahyvettä) ottamatta.

Miettii ketä kutsuisi syömään ja milloin.

Ei enää niin pontevasti perustele, miksei sittenkin voisi kävellä töihin.

Opiskelijoita piipahtelee tiuhaan tahtiin.

Töissä sulkee sälekaihtimet ettei auringon kilo häiritsisi, houkuttaisi, ja silti tuntee sen paistavan.

Luulen, että tiedän, mitä tämä kaikki tarkoittaa… Olen kokenut tämän joskus ennenkin.

Olen täysin varma, että kesään on vielä pitkä matka!

Mutta kevääseen ei.  On se,  – se on nyt.

kevät-2

Mukavia päiviä

 

Tervetuloa-pyörä

Eilinen vapaapäivä tuntui ihan hurjan mukavalle. Eikä korkealta paistava aruinko yhtään vähentänyt sitä ilon tunnetta, joka jo aamulla ”työttömästä” päivästä oli.

Tyttären lähettämä posti nosti hyvän fiiliksen vielä yhden levelin ylemmäs. Saatuani tuon eilisen pitkän postauksen valmiiksi oli vielä reippaasti pakkasta, joten lähdin ensin kauppaan.Sieppaa


viikonloppu-2-2Meidän ”lähikauppa”, Välivainion K-market, rempattiin viime vuonna, laajennettiinkin sitä, mutta ei miksikään valtaisaksi peltomarketiksi. Linnanmaan Prisma ja muut jättikaupat eivät ole mieleeni, mutta tämä uudistettu Välivainio on. Sen hallitsee, siellä on sopivasti kaikkea ja nyt jo kohtuullinen liha- ja kalatiski. HeVi-osasto on petraantunut: ostin eilen jamssia. Onko ideoita mitä ihmettä sillä tekisin? 😉

Siellä oli myös Peronia, italialaista Lageria, jota Umbriassa oli jääkaapissa viime toukokuussa usein ja josta sekä pehtoori että poika pitävät… Kaikenmoista muutakin kokeiltavaa tulin ostaneeksi, ehkäpä kuulette niistä vielä. Tänään syötiin karitsanfileitä sipulin kera, hhhmmmmm

viikonloppu

viikonloppu-2

viikonloppu-3

Kaupasta toiseen. Lidlistä kävin ostamassa hurjan ”taskulampun”. Mihinkö moista tarvin? ”Valokuvastudiooni”! Eikä maksanut kuin 22 €. Suosittelen kaikille kuvaajille. Minullekin sitä suositeltiin, ja kun ”kerran halavala sai” niin tietty se oli hankittava. Ja nyt vasta eka kertaa tutustuin Lidlin paljon kehuttuun ”leipäkaappiin”. Siellähän oli vaikka ja mitä! Croissanteja ja Pretzeleitä (ihan kuin Alsacessa!!) ja vaikka ja mitä. Suosittelen. Niitäkin.

viikonloppu-5

Seuraavaksi Puutarhalle. Aleniuksella ovat jo avanneet puutarhan ovet. Siellä on vaan niin kiva käydä… ihan vaan katselemassa. Ja ylikastelemani traakkipuun tilalle ostin pienen palmun ja sitten Festaan jo ”kesäkukkia” purkillisen. 

viikonloppu-3-2

viikonloppu-3-3

viikonloppu-5-2

viikonloppu-2-3

viikonloppu-4-2

viikonloppu-6

 Sitten lenkillä Nallikarissa ja Möljällä. Auringossa.

Iltapäivällä lähdimme kaupungille syömään – Istanbuliin Leenan ja Bahrin hyvään huomaan: edelleen olen sitä mieltä, että se on yksi Oulun kolmesta parhaasta ravintolasta.

Ja sitten leffaan. Maggie Smithin tähdittämä ”Kvartetti” on mutkaton, viihdyttävä, ei-niin-tavattomasti-ajattelemisen-aihetta-antava elokuva. Mutta kepeää, kaunista, hyväntuulista viihdettä, jossa parasta olivat näyttelijäsuoritukset. Ilman Maggieta leffa olisi vähän hengetön. Maggie Smith on Lady Grantham Downton Abbeyssä  ja professori Minerva McGarmiwa Harry Potter -leffoissa. Hänen myötään Dustin Hoffmanin, joka hänkin on jo kohta Maggie Smithin ikäinen, ohjaama Kvartetti oli mukava, enemmän kuin ”ihan kiva”.

viikonloppu-4

Tunnelman vaihdos eläkeläisten musiikkitalo -leffasta opiskelijabileisiin Tetralle oli aika iso. Eilen oli fuksien järjestämien bakkanaalien aika. Tänä vuonna ohjelma ei ollut parhaasta päästä, mutta ei mikään floppikaan: antiikkiräppiä ei ihan joka paikassa kuulekaan. 🙂 Juttuseuraa riitti. Hyvä niin. Palautetta opetuksesta ja olemisesta, hyvin hyviä vinkkejä vastaisen varalle, keskusteluja opiskelijoiden jännityksestä ja laskettelusta, professorien eläköitymisestä, uudesta kandisemmasta, elämästä, tulevasta. Mukava kun moni kävi sanomassa että ” kiva ku tulit”. Kaikenmoista.

Ei, kuvassa eivät ole vihkisormukset yöllä kotiin palattua, vaan hehkurenkaat, joilla minut ilokseni rengastettiin heti bakkanaalien aluksi. Hehkuivat vielä puolelta öin kotosallakin. 😉

Tänään? Kun koko aamupäivän kaikenmoisen järjestelyn, pesemisen, vatuloinnin, ruoan esivalmistelujen, mukavan puuhastelun parissa kulutin, olikin puolenpäivän jälkeen jo aurinko pilviverhon takaa näkyvissä. IPod ja kävelysauvat völökkiin ja eikun menoksi. Väistämättä reitti vei merenrantaan. Näkyi kauas. Oli liki lämmin. Hyvä mieli. Kevät.

Terveisiä Meksikosta vol. 3

Olen keräillyt tyttären viesteistä, jutuista ja postauksista taas pätkiä, ja pyysin häntä lähettämään vähän kuvia, jotka tulivatkin tänä aamuna, joten tässäpä sitten pitkä postaus Monterreyn helmi- ja maaliskuusta.

Helmikuun puolella tytär kavereineen kävivät Monterreyn naapurikylässä (tunnin ajomatka?); Santiago näyttää juuri sellaiselta kuin leffojen perusteella ajattelee meksikolaisten kylien näyttävänkin. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Santiago

Santiago 3

ja sitten kuva, joka ei minua niin kauheasti rauhoita… ei vaikka tytär liitti saatesanat: ”Meksikolaisittain myös turvallisuudesta pidettiin huolta (huomaa rynnäkkökiväärein varustetut armeijan kaverit).. Keskellä lauantai-iltapäivän torihetkeä..”

Rynnäkkökiväärit (Medium)

Tyttären ystävä ja kämppis Alice järjestää työkseen häitä, ja joutuu sitä varten usein olemaan Maya Rivieralla viikonloppuja ja viikollakin. Ja melkein viikon pääsiäisen tienoilla meidän lapsikin oli tuolla Meksikon aurinkorannikolla, Cancunissa ja Playa del Carmenissa.  Snorklasi, kävi katselmassa inka-kulttuurin jäänteitä ja biletti.

Koskapa Alicen duuni on hääjärjestelijän homma, on häistä tietysti puhuttu paljonkin:

Naimisiin meneminen ja häät ei ole täällä mikään yhdentekevä asia. Häät on yleensä isoja, 50-70 ihmistä pikkuriikkiset häät. 100-150 on pienet, standardi on ehkä jossain parin sadan hujakoilla. Suurimmat missä Lucy on ollut oli 600 henkeä. 600! Eihän siinä ehi mitään jutella kenenkään kanssa! Ja hääkausi ei oo niinku meillä, että kesäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin, täällä kun on lämmintä ympäri vuoden. Joka vkl joku on menossa naimisiin. Ja kaikilla on sata serkkua, joten aina on jollakin jonku serkun häät. Ja tietenki yks syy, miksi kaikki haluaa niin kovasti naimisiin, on että silloin muutetaan pois vanhempien luota ja on yleisesti hyväksyttävää muuttaa poika- tai tyttöystävän kanssa yhteen. Ennen sitä se on melko iso ”nono”.

Niinpä tyär onkin järkyttänyt kavereitaankin, kun on tullut kertoneeksi pikkuveljestään, joka jo armeija-aikana muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa, kihlautui vasta puolitoista vuotta sen jälkeen, eikä hääpäivästä ole vielä mitään sovittu. Tätä moraalitonta seikkaa perheestään tytär edelleen piilottolee kaverinsa vanhemmilta, ehkä parasta niin. Mekään emme näin ollen ole epäilyttävien ja moraalittomien vanhempien maineessa – ainakaan vielä – sillä kutsu tulla käymään on edelleen voimassa. Alicen ja Lucyn äiti on kuulemma hyvin harras katolinen, käy joka toinen päivä messussa ja on ehkä parasta ettei kerrota että mekin asuimme kolme vuotta avoliitossa ennen vihkimistä.

Esikoinen kirjoittaa Meksikosta vielä näin:

 Moni meidän sukupolvesta kyllä tuntuu ajattelevan, että ois parempi jos asuis yhdessä ennen naimisiinmenoa, eihän sitä toista kunnolla oikeasti tunne jos sen kans ei asu. Ja kun avioerokin on vielä tabu, ei sitä naimisiinmenemistä niin vain peruuteta. Siinä katolilaisuus näkyy täällä eniten, esimerkiksi monen meiän kaverin vanhemmat on täällä sitä mieltä, että jos niiden lapsi asuis yhdessä poika- tai tyttöystävän kanssa ennen naimisiinmenoa, se on syntiä syvimmillään ja hirviä pelko siitä, että oma lapsi joutuu helvettiin. Ja siihen vielä lisänä ne kaikki juorut mitä kylillä alkais liikkumaan! Kuinka iso häpeä se on monelle perheelle. Tämä paikka on melkoinen juorukehto kyllä välillä. Ja Meksiko on melko konservatiivinen maa, mitä tulee näihin asioihin ja Monterrey konservatiivisimmasta päästä.

Alice järjesti sitten melkein viikon matkan rannikolle, jonne lento Monterreystä kestää parisen tuntia. Tytär sai töistä muutaman vapaapäivän ja lähtivät Jukatanin niemimaalle, Cancuniin ja Playa del Carmeniin. Kun kyselin, millaista siellä on, sain vastaukseksi mm. tämmöisen toteamuksen paikallisesta elämänmenosta:

 . .  . mikä mulle on kolahtanu sekä playalla että cancunissa että san pedrossa on ihmiset 😛 esim. eilen siellä fine dining paikassa ku oltiin syöty ja lähdössä nii alicen pomo halus mennä kysymään jotain omistajalta jonka se joten kuten tunsi. Se sitte kutsuki meidät kaikki viinilasilliselle henkilökunnan kans niiden viinikabinettiin ja juteltiin siinä porukalla pari tuntia. Just tuommosta tapahtuu vähän väliä nii siinä mielessä on tosi hyvä ku tuntee yhdenkään ihmisen täältä 🙂

No sitten takaisin Monterreyhin, jonka San Pedro -kaupunginosassa S. nyt tämän kevään elelee.

– –  vkl:na lähdettiin Alicen kans turisteilee Monterreyn keskustaan. Käytiin neljässä (!!!) museossa, tässä välissä äitin kuuluu olla ylpeä 😉 [äiti on. ;)].  Alice tietää aika paljon Meksikon historiasta niin se selitti mulle juttuja. Inkojen uskomuksista kirkonpolttaja presidentteihin. Sitten käytiin Alicen ja Davidin kans syömässä. Syötiin myös paikallista erikoisuutta eli 38 päivän ikäistä vuohta. Omnom, hyvvää oli. Alice näytti mulle oikeastaan parhaat palat Monterreyn keskustasta, nättejä puistoja ja kivoja museoita.

Katsokaapas mikä riemu historioitisijan lapsella (S. vas., Alice oik.) on kun se on päässyt Teräsmuseoon!

Monterreyn museo

Teräsmuseo 2jpg

Teräsmuseopelleilyt

Vaikka museoitakin on siis kiitettävästi kierretty on klubit ja baarit olleet kuitenkin viikonloppujen ohjelmassa useimmin. Ja kulttuurieroja tuntuu niidenkin osalta olevan. Baareihin ei jonoteta kuten Suomessa, eikä baarien edessä kuulemma tapellakaan kuten Suomessa:

Täällä ollaan enimmäkseen yhdessä rykelmässä klubin edessä, josta portsarit sitten ulkonäön perusteella valitsee porukan sisään. Voi olla, että on kuuden tytön porukka, jossa viisi on hyvännäköisiä, kauniissa, lyhyissä mekoissa ja yksi on vähän pulskempi tai rumempi, ei pääse sisään. Ihan kamalaa, ja jollain tavalla ihmiset on täällä mun kans samaa mieltä, mutta silti meininki jatkuu. En todellakaan ollut pukeutunut tällasta baaria varten sillon pari viikkoa sitten, mutta koska Lucy on käynyt Privattissa 10 vuotta, ja tuntee kaikki sieltä, me marssimme rykelmän ohi ihan vaan farkkuhameessa ja housuissa ja t-paidoissa. Tuli vähän joukkoon kuulumaton olo, mutta aivan sama. Korkia aika alakaa opettaa vähän järkiä näille ihimisille.

Seuraavana viikonloppuna Alice olikin jo takaisin Monterreyissa. Jeeh! Vähän semmoset random-pippalot saatiin aikaan meidän kämpillä, mutta spontaanit kerrat onki aina niitä hauskimpia. Oltiin menossa klubille myöhemmin, joten munkin oli pukeuduttava asianmukaisesti. Enkä halunnut olla se tyttö joka jää converseissa ja pillifarkuissa ulkopuolelle, kun muut menee sisään. Esittelin tytöille omat korkkarini. Sain ainakin hyvät naurut aikaseksi, ne kun nyt ei ihan vastannut täkäläisiä standardeja. Mun mielestä ne on ihan tarpeeks korkeat. Silleen 5-6 cm, että jos koko illan niillä seisoo niin varmaan on jalat museroa seuraavana päivänä. Mutta alice iski kouraan omansa. Semmoset 11-12 senttiä. Kauheen nätit ja kyllä niillä kävellä pysty mutta voi herranjumala, että ne sattu. Siinä vaiheessa ku päästiin sinne baariin asti, olin jo aivan valmis luovuttamaan. Urhoollisesti pidinkin niitä suunnilleen sen 12 minuuttia, jonka jälkeen siirryttiin sohville tanssimaan, ja silloin oli lupa heittää kengät pois. Maailman epäkäytännöllisin keksintö kyllä tuommoset mokomat.

Ja muutama viikko ennen näitä tytär oli kertonut, kuinka tuntee itsensä hujopiksi siellä. Mitähän se lapsi on nykyisin pitkä? 163 cm? Hujoppi? Meksikolaisittain kuulemma on. Ja sinivihreistä silmistään on saanut paljon (hyväksyviä) huomautuksia… Taas olen ikävä ihminen, enkä välttämättä iloitse tästä ”erilaisuuden” näkymisestä, olkoonkin positiiviseksi todettua. Sulautuisi vain joukkoon,  – –

Viimeisen reilun viikon onkin ollut melko kansainvälistä meininkiä kun Glorialla  on ollut Erasmuksella tavattuja kavereita käymässä. Meitä on ollut Suomesta, Meksikosta, Saksasta, Ranskasta, Australiasta, Latviasta ja jenkeistä. Kaikki sulassa sovussa.

Gloriakin on siis ollut Strassburgissa vaihdossa, ja muistaakseni myös Mercedes, jonka vanhemmilla on kuulemma ”ihan hillitön palatsi”, jossa asuvat. Kuva on Mercedeksen kodin kattoterassilta, jossa nuoret viihtyvät. No eipä ihme, että viihtyvät. Ja kaikkinensa tytär tuolla 8917 km:n päässä tuntuu viihtyvän. Hyvä niin!

530

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin…

Edelliset ”Terveisiä Meksikosta” täällä: vol 1. ja vol 2.

Käyriä ja lätäkköleikkejä

Siinä se työpäivä vierähti. Tämän sain aikaiseksi.

Lapin lääni

Siinä kaikki. Itse asiassa se on aika paljon. Ja aika uppoutuneena meni koko päivä näitä käyriä varten tietoja koostaessa. Olen tiennyt, että jotenkin näin se menee, se tietohan se oli jo esiymmärryksenä, että lähdin asiaa tutkimaan… mutta että ero on näin iso!

Ja sitten kotiin palattua lätäkköleikkejä. Tai ensin muutama puhelu, ja ruokaa, jessus kuinka olikaan nälkä, no kuha ja tykötarpeet helpottivat, ja sitten kameran kanssa pihalle harjoittelemaan uuden kurssin edellyttämää luovuutta. Jo pentuna tykkäsin kevättalvisin lätäköiden ohuita jääkansia ritsautella. Niitä oikein varailtiinkin: apitir tuo on mun, tuo ja tuo… Niin me huudeltiin toisillemme, että saisi mahdollisimman monta polkea  (ja kastella kenkänsä jos huonosti kävi). Tänään en ritsautellut, vaan kuvailin. Ja jääpuikkojakin jo oli, kevättä siis!

Lätäkköleikkejä

 Ja sitten vähän leikkiä Photarillakin. Klikkaile kuvat isommiksi.
Eiväthän nämä kuvat mitään Miroja ole, mutta luonnon taideteoksia.

Lätäkköleikkejä-3

Lätäkköleikkejä-4

 Ensin photariton ja sitten Photoshopin kautta tänne kulkeutunut.

Hieman ihmettelin tuota värimuutosta, mutta aika dramaattinenhan se on, eikö?
Ehdottomasti kannattaa alempi klikata auki. 

Lätäkköleikkejä-2

Muokattu jää

Niin, mitäkö ne ylhäällä olevat käyrät kertovat?
Ne kuvaavat väestön kasvuprosentteja ent. Lapin läänin ja koko Suomen alueella.
Aika huimasti Lappia vielä asutettiin sotien välisellä ja heti niiden jälkeisellä kaudella.
Ja sitten: siirtolaisuus Ruotsiin vie väen pohjoisesta.

Huomenna enemmän kuvia kuin käyriä.

Aurinkoista viikonloppua ja ritiseviä lätäköitä vaan kaikille!

Granaattiomenasta on moneksi

Pitkästä aikaa reseptiikkaa tänne Temmattuun.

hedelmät

Tai noh, ehkä enemmänkin vinkki. Meidän tämän talven ehdoton ykkösuutuus on ollut granaattiomena.

granaattiomena

Ei niin, ettenkö olisi joskus ennenkin syönyt ja johonkin sen siemeniä käyttänytkin, mutta nyt tätä herkkua on liki joka viikonloppu tarjolla. Ensimmäistä kertaa opin laittamaan sitä salaattiin reilu vuosi sitten kun oltiin La Gomeralla patikkareissulla (käyhän katsomassa sitä vehreyttä, maisemia, kaikkea! KLIKS). Siellä oppaamme Outi näytti, miten sitä kannattaa vähän kaikkiin salaatteihin ripotella. Ja hän myös opetti että kypsän, muttei ylikypsän, granaattiomenan pitää vähän kiiltää. Mattapintainen on jo vanha…

evästä

Ennen kuin halkaiset omenan, puristele sitä käsien välissä tai pyöritä pöytää vasten – siemenet irtovat sen jälkeen vähän helpommin. Valkoista maltoa (onkohan sen nimi malto?) ei syödä (se maistuu pahalle). Siemenien irti kuoputtaminen sotkee aika lailla, joten valkoinen paitapusero päällä tätä hommaa  ei kannata touhuta.

granaattiomena

granaattiomena-2

granaattiomena-3

Jouluksi tein meille Ulla Svenskin ohjeen mukaan kakun, johon tuli koristeeksi granaattiomenan siemeniä. Ja tarjosin niitä lisäksi vielä eri kipostakin. Kun luet ainesluettelonkaan voit arvata, miltä maistui.

kakku

Granaattiomena-Baileys-kakku

Muropohja

125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Täyte

2 dl kermaa
500 g mascarponejuustoa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl Baileys-likööriä
150 g omenamarmeladia

Kostutus

½ dl vahvaa maitokahvia
3 rkl Baileys-likööriä

Koristeluun granaattiomenan simeniä

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna joukkoon hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja paista pohjia leivinpaperilla vuoratuissa halkaisijaltaan nin 20 cm:n ittopohjavuoissa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Valmista täyte: vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarponejuusto, mausta täyte sokereilla ja liköörillä. Sekoita maitokahvi ja likööri keskenään. Kokoa kakku kostuttamalla alimmainen murupohja. Levit päälle puolet omenamarmeladista ja sen päälle puolet täytteestä. Aseta toinen murupohja päälle, kostuta ja levitä päälle loppu omenamarmeladi ja täyte. Koristele pinta granaattiomenan siemenillä ja sitruunamelissan lehdillä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

usb canon

 

Kun kansalaisopiston kamerakerho/kurssi alkaa olla lopuillaan, oli tänään illalla hyvä aloittaa uusi digiverkkokurssi, eli sen viime vuotisen haasteellisen, Pekka Punkarin opastaman kurssin jatkokurssi. ”Luovaan ilmaisuun” yritetään nyt oppia. 😉

Vaateostoksista

Olin vaateostoksilla! Ja olen nyt lievästi huonotuulinen, väsynyt, vannonut etten enää ikinä lähde ostamalla ostamaan vaatteita, muutaman satasen tuhlannut, paksu, ihastunut uusien farkkujeni väriin, päättänyt että vastaisuudessa ostan hyvän vaatteen vain juuri silloin kun sellaisen jossakin näen, ohilukiessa, satunnaisesti kaupan ikkunassa nähtyäni tai matkalla lautasliinoja ostamaan vaateosaston kautta kiertäessä. Sillä tavoin löytyy parhaat vaatteet.

Ei sillä tavoin, että lähdet, asiasta tehden hakemaan mukavia työhousuja ja jotain ilahduttavaa puseroa tai jakkua, lähdet töiden jälkeen ja pääsiäisen lammaspaistien, colomban, punaviinien, makeiden jälkkäreiden ja  muun viikon kestäneen runsaahkon herkuttelun jälkeen – ei niin.

Enkö ostanut muka yhtään huivia? No ostin tietenkin.

Mutta missä ne siistit, suorat työhousut, jakku tai kaunis neule? Virkanaisen paitapusero?

shopping


shopping-2

 

Mutta töissä oli kivaa. 😀

 

Helpotus

Tiedättehän, miltä tuntuu kun löytää jotain tavattoman tärkeää, jonka jo pelkäsi hävinneen, tiedättehän, miltä tuntuu, kun saa tehdyksi ison (työ)projektin, tiedättehän, miltä tuntuu, kun kesään on enää pari kuukautta, … O -ou… sitä vaan istuksii ja kuuntelee musiikkia ja hyräilee sisällään. Jos osaisi laulaa, laulaisi korkealta ja kovaa. Tanssisikin vielä. Ja kaikki värit ovat kirkkaita. Liiankin. On ihan varma, että ensi yönä nukkuu, eikä näe painajaisia ja miettii, mitä kaikkea tässä vielä ehtii tälle illalle tehdä. Niin kuin nyt vaikka siivota keittiönkaapit, pestä untuvatakit, lukea sen pehtoorilta joskus helmikuussa saamansa Hannu Väisäsen uusimman kirjan, lähteä ostamaan uusia vaatteita, tilata lentoliput – jonnekin edes, soittaa siskolle ja äidille, järjestellä työkovalevyn ja postitella ne pari kirjettä, jotka ovat olleet kauan kirjoittamatta, käydä lenkillä ja ehkä vielä leipoa kakkupohjat ensi viikonlopuksi, … vaikka nyt aluksi nuo. 😀 Itseluottamuksen puutteesta nyt ainakaan ei voi syyttää.  Mutta lopultakin sitä vaan laulelee, siis hiljalleen mielessä, miettii keltaisia ajatuksia, uskoo enkeleihin, unohtaa kaiken mitä on luvannut, typerästi hymyilee itsekseen kun miettii kaikkea, mitä pelkäsi, ja alkaa toistaa itseään ja … ja siis ei tee mitään! Ei mitään …

On vain hyvin helpottunut.

Se on hyvä tunne.

IMG_3995

Kotimatka

Niinhän se oli sovittu. Että herätään aikaisin, ja lähdetään kotiin. Ihan sama kiinnostiko ketään moinen, mutta kun kerran päätetty, – ja totta puhuen vähän välttämätöntähän se oli. Tulla takaisin maalikyliin, tulla takaisin kohti kustannuspaikkoja. Mökkien siivousta (nuoriparikin oikein mallisuorituksen tekivät :)), koirulit kyytiin, tarkistetaan vielä kaikki ja sitten vasten aurinkoa. Melkein koko matkan paistoi. Ja pehtoori ajoi koko matkan, toisin kuin yleensä. Huomista opetusta valmistelin, soittelin, surffailin ja viesteilin oikein urakalla. Samalla dokumentoin kotimatkan… tervetuloa kyytiin välille Hangasoja Rantapelto…

Sälekaihtimet oli suljettava.

Ainakin vaakakuvat suurenevat klikkaamalla.
Kuvat on tosiaan räpsitty auton ikkunasta, lennosta,
enkä juuri käsitellyt, …

Kotimatka

Tuulentuvan ovi tiukasti lukittava.

Kotimatka-2

 ”Terveisiä Kutturasta.” Kuka on lukenut? Minä olen, enkä oikein osaa muodostaa mielipidettäni.
Juuri viitan kohdalla vastaan tullut rekka pölläytti lumipölyä…

Kotimatka-3

 Kakslauttasen kappeli, jossa Tuksu joku vuosi sitten vihittiin…

Kotimatka-4

Vuotsossa vielä reilusti lunta…

Kotimatka-5

Kotimatka-6

Buorre matki. Hyvää matkaa… Mana dearvan.. mene terveenä.

Kotimatka-7

Sodankylän Nesteellä on usein tarve pysähtyä, tänä aamuna ei kuitenkaan…

Kotimatka-8

Liikennevalot ovat hyvät kovin ruuhkaisessa Sodankylässä. 😉

Kotimatka-9

Suomen kauneimmat bussipysäkit?

Kotimatka-10

Tiaisesta kääntyy tie Luostolle.
Siinä on tuollainen totemi, ja Muikkupistekin näyttää avatun. Se on uusi…
Vähän aikaa aurinko oli pilvessä…

Kotimatka-11

Kotimatka-12

Napapiirillä kävimme kahvilla.
Joulupukin Pajakylän toisessa kerroksessa on cafe Sirmakko,
jossa on erinomaiset lohileivät.

Kotimatka-13

Kotimatka-14

Juniorille maistui suklaakakkukin.

Kotimatka-15

Kotimatka-16

Kotimatka-17

Kotimatka-18

Kotimatka-19

Rovaniemelläkin liikenne vielä suhteellisen hiljaista.
Ja hankien hohdetta!

Kotimatka-20

Kotimatka-21

Veitsiluodon savut Kemin edustalla aika vaikuttavia.

Kotimatka-22

Iissä on ideaa, ja liikenneympyröissä mukavat ”patsaat”.

Kotimatka-23

Kotimatka-25

Kotimatka-24

Haukiputaalla hanget eivät enää ”muumimaiset”.

Kotimatka-26

Ja Kemi – Oulu välillä liikenne ihan tavallista: keltainen viiva on kehotus lähteä ohittamaan?

Kotimatka-27

Ei, ei vielä Linnanmaalle, vaan vasemalle, kohti kotia.

Kotimatka-28

Koskelantiellä jo kevät. Kotona ollaan.

Kotimatka-29

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

En tänään ole tullut aprillaanneeksi ketään, enkä aio nytkään. Silti kehotan klikkaamaan ja katsomaan tämän. Kyyneleet tulee, mutta silti merkillisen hyvä tunnelma jää…