2011

Pohjois-Suomen ensimmäinen linja-autoksi luokiteltava kulkuneuvo oli Vomag, joka on vieläkin Oulun Automuseossa tallella. Se  liikennöi 1920-luvun alussa, mutta kun umpikumirenkailla ajaminen kiellettiin vuonna 1922 lainsäädännöllä, joutui tämä Kestilässä Mannermaa-nimisen kauppiaan omistuksessa ollut kulkuneuvo väistymään maanteiltä. Vastaavia vehkeitä käytettiin ensimmäisen  maailmansodan aikana tykinvetovaunuina.

Miksikö tämä kuva nyt? Piti kaivaa kirjoittamani Oulun linja-autoliikenteen historia -opus esille kun täydentelen luentoani ja kun liikennehistoriasta olen lupautunut Tampereellekin puhumaan.  En ole näitä aiheita vuosikausiin selaillutkaan, joten paljon on unohtunut. Minusta ei ole mukava lukea omia vanhoja tuotoksia. Mutta kuvia on kiva katsella.

Paakinahon automobiilin kuskeilla ikkunassa lappu ”Täynnä”. Niin ne tuppasivat onnikat 1920-luvun lopussa ja 1930-luvulla olemaan.

Voi kunpa minulla olisi aikaa, tai sitteku … sitteku taas on aikaa, niin noista vanhoista kuvista,  jotka ovat ? ?  varmaan jossakin – voisi tehdä taulun. Minulla on vielä tallella varhain alkaneen rahastajanurani aikaiset rahastussakset ja muutamia taksataulukoita, ehkä jokunen onnikkalippukin… Heti sitteku…

Antiikkimessuille vai ulos? Ulos.

Kevättä kohti mennään, päivät pitenee. Vielä ei kuitenkaan olla ihan siinä, mitä Ilmatieteen laitoksen sivulla uuden vuoden aattona lupailtiin: silloin nettisäätiedotuksessa oli ilmoitus, että Saariselällä päivän pituus on 76 tuntia ja rapiat!

Tälle päivälle en paljon aikonutkaan. Ulos aion, ja meninkin. Ihan hurjan hieno keli. 82 kuvaa räpsin eikä oikein kummoisia yksikään…  Mutta pari tuntisen taapertelin pitkin jokivartta, Intiötä, Lyöttyä (kamala sana, vain Oulussa voi olla Lyötty!) Auringon lisääntymisestä huolimatta – tai sen takia – haluaisin hypätä helmikuun yli. Se ei ole minua varten. Helmikuu on maailman turhin, kylmin, kovin, katalin kuukausi.

Olin aamuvarhain lenkillä. Aika aamuvarhain… Silloin räntäsade ei kyllä ollut noin sakeaa kuin kuvasta voisi luulla. Mutta päivällä oli. Sää ihan kuin yleensä pitkänäperjantaina pohjoisessa. Lämmintä (plusmiinusnolla), räntäsateista.

Kaupunkiin oli lähdettävä: ensi viikonloppuna on Paistinkääntäjien talvikapituli Kuusamossa, ja ulkonäköpaineita on. Tai siis paineita, mihin kamppeisiin itsensä pukisi (lue: mihin mahtuisi) ja miten muutenkin saisi habituksensa huolitelluksi. Siispä uusi huulipuna, hiuksille seerumi, perjantai-illan dinerille uusi musta poolo ja  jälleen kerran yksi huivi: ostin promootion mustan pitkän silkkipuvun ”asusteeksi” sähkönsinisen mohairhuivin, mutta onko se sittenkään soppeli…? Mutta toivottavasti sähkönsiniselle juhlakamppeelle on lähivuosina joka tapauksessa käyttöä. 🙂

Ja sitten löysin uuden työkamppeen: Masain valikoimiin (Vimassa) oli tullut uusia tunikoita. Minulla alkaa noita Masain vetimiä olla melkein yhtä paljon kuin Marco Poloa ja Tommy Hilfigeriä. Kertoo mistä? Ikääntymisestä? Siitä että pitkät, löysät tunikat ovat aina vaan mukavampia kuin tyköistuvat jumpperit tai paitapuserot?

Sitten Herkkuun. Onhan kuitenkin syötävä … 🙂 Olen sesonkien kannattaja ruokavaliossa, eikä siksi olisi kuulunut edes pysähtyä kuin näin hevi-hyllyssä perulaista parsaa. Parsahan kuuluu kevääseen, mutta otinpa nipun kuitenkin. Ja kalatiskistä kuhaa, virolaista, tuontikalakaan ei kuulu periaatteisiin, mutta hyvännäköistä oli ja vielä tarjouksessa, joten… Siispä: voin lämpimästi suositella sekä virolaista kuhaa että perulaista parsaa, niille hollandaise-soosi (hyvin vähällä voilla) ja olihan ihan gourmettia.

Nyt lauantai-ilta. Vapaapäivän ilta. Sehän tuntuu mukavalle.

Katsoimme juuri viimeisen osan BBC:n minisarjasta Ylpeys ja ennakkoluulo. Saimme DVD:n lahjaksi ystäviltä ja kuinka noista kahdesta rompusta, kuudesta tunnin mittaisesta jaksosta onkaan ollut iloa ja arjen unohdusta…! Tämän viikon lopuksi tuntui ansaitulta vain istua ja katsoa ”happy ending”. Kyllähän mr. Darcyn silmiä ihan unohdukseen asti katsoo … 🙂

Tällä viikolla ylpeys ja nimenomaan ennakkoluulot ovat olleet kalvavia.  Tällä viikolla olen joutunut arvioimaan monia asioita uudelleen…

Mutta jotain mukavampaa kerrottavaa: juniori pyysi minua kaveriksi verenluovutukseen, joten enhän voinut muuta kuin iltapäivällä sulkea työhuoneen oven ja lähteä pojan kanssa luovutukseen. Tällä kertaa (vrt. täällä) homma pelitti. Ja siitä hyvä mieli.

Sitten mentiin Jäälin mummulaan. Anoppi oli hämmästyksissään kun me miniät kannoimme keittiöön lohileivät ja kakut, keitimme kahvit ja pistimme juhlat pystyyn. No eihän meitä montaa juhlijaa ollut, mutta ihan mukava ilta vietettiin ,…

Rex-kakku ei saanut minua lopettamaan paastoa, mutta siikarieska oli syötävä…

Paaston jälkeen, viikon ennakkoluulojen jälkeen – nyt väsyttää, väsyttää kovin paljon.  Ja kuinka iloinen olenkaan, että huomenna on vapaapäivä. Pitkästä aikaa kokonainen, kaikinpuolin vapaapäivä.

Vuodenvaihde hurahti niin, etten ehtinyt ollenkaan mitään uudenvuodenlupauksistani kertoa. En periaatteesta niitä teekään, mutta nyt tein. Ette ehkä halua kuulla, mutta kerron silti.

Ensinnäkin päätin vähentää kulutusta: aloitin lopettamalla kaikkien aikakauslehtien tilaamisen. Paino sanalla kaikkien (Deko, Viini-lehti, Glorian ruoka ja viini ja Kamera-lehti). Hyvä on, tein sen. Nyt olen ostanut vasta yhden irtonumeron. Siis en ihan repsahtanut. Miten muuten kulutus on vähentynyt? Hmmm – hyvä kysymys.

Toiseksi päätin, jotta opettelen suhtautumaan joihinkin asioihin ”teflonisti”. En anna tarttua, koskee nimenomaan ihmisten sanomisia/tekemisiä. Ei ole vielä oikein tämä oppi mennyt perille.  Valurautaa sikäli edelleen.

Kolmanneksi vaadin itseltäni tietokoneen kuvakansioiden ajantasaisena pitämistä. Saman tien kun puran kuvat kameralta, tsekkaan ne läpi, deletoin töpeksinnät, ja järjestelen loput aiheenmukaisiin kansioihin ja samalla huolehdin varmennustallennuksesta. Järjestelinkin vuodenvaihteen tienoilla urakalla tuhansia kuvia,  jotta voin ryhtyä toteuttamaan uutta systeemiä heti. Ja just! Nyt on tammikuun kuvat yhdessä läjässä ja osa hukassa jossakin tietokoneen sisuksissa. Tähän postaukseen oli tarkoitus liittää aika onnistunut otos juustoista, mutta … Argh!

Päätin lukea varhain syksyllä aloittamani Don Quijoten loppuun. Mutta vielä Sancho Panza isäntänsä kanssa seurailevat minua iltaisin takkahuoneeseen, työpöydän ääreen, yöpöydällle, mökkilaukkuun, … Eikä suhteellemme loppua näy.

Päätin, että koetan vähentää juustojen syömistä; syön niitä ihan liikaa. Ja täysin johdonmukaisesti tämän päätöksen kanssa olenkin nyt järjestänyt ensi keskiviikoksi (2.2.) oikein ISON juustojen maisteluillan. Jos jotakuta kiinnostaa, niin siihen olisi mahdollisuus osallistua. Ainakin 10 henkeä mahtuu vielä mukaan. Ilmoittauminen minulle ennen perjantaita.

Lentoliput Strasbourgiin (Stuttgartiin itse asiassa) on varattu!

Tänään oli Finnairilla joku ”lähtöhintojen” viimeinen varauspäivä, joten oli varattava. Mutta olisin varannut joka tapauksessa – hinnalla millä hyvänsä.  No ei nyt ihan niinkään, mutta hyvä kun on edes vähän alennusta tiedossa. Voipahan käyttää nekin eurot choucrouteen (paikallinen hapankaali, joka on merkillisen hyvää paikallisten valkoviinien kanssa).

Juniorikin lähtee tekemään katselmuksen* sisarensa kevätlukukauden opiskelukaupunkiin. Mukavahan se. Ja pojallahan on aikaa kun on kerran se lukulomakin! Viime keväänä kirjoitusten aikaan oli hyvä lähteä Dubaihin – ihan vaan lukemaan. Heh! Ja nyt sitten Alsaceen (taivutetaanko se noin? En kuitenkaan halua käyttää siitä saksalaista muotoa Elsassiin – sen verran historiallisia tosiasioita on kunnioitettava). Viime kevään lukuloman jäljiltä sekä englannin että terveystiedon yo-kirjoitukset menivät ”keposesti” läpi, joten jos nyt sitten äidinkieli ja matikka simahtaisivat.

Alsacessa on kerran vietetty viikko: vuokrattiin kesällä 1999 Interhomen lomaosake Gérardemeristä. Ajeltiin pitkin poikin viinimaakuntaa ja tulomatkalla käytiin Europa Park -huvipuistossa. Ja toisella kerralla automatkalla Espanjan Interhome-taloon oltiin ystäväperheen kanssa pari yötä Riquewihrissä. Ne on huikean kauniita seutuja. Ja viinillisiä.

Ajatuksena on sitten kierrellä porukalla myös naapurimaakunnassa, jonka tyttären poikaystävä  on valinnut vaihtokohteekseen. Troyes kun sijaitsee Champagnen maakunnassa niin ei voi muuta kuin käydä tervehtimässä vävykokelastakin. Ihan vain haluan nähdä ranskalaisia korkeakoulukaupunkeja ja yliopistoja.

Mutta parasta on tietty lähteä. Tavata tytär.

___________________________

* Katselmus! Opimme tänään oppiaineen kokouksessa uuden sanan, joka on tullut yliopistoliturgiaan: juuri kun emme edes enää huomaa termin ”luopumisosaaminen” järjettömyyttä niin meidän on hiljalleen totuttava siihen että yhdelle jos toiselle asialle tullaan suorittamaan katselmus! Eikö sotilasparaateille tehdä katselmuksia? No ehkä mie en vain ymmärrä…