Kuten jo parina edeltävänä vuonna olen kertonutkin, meidän loppiaiseen kuuluu viinikerhon nyyttärit Pakkahuoneenkadulla. Tänä vuonna loppiaisemme on kuitenkin siirretty ensi viikon viikonloppuun: tänään ei siis minnekään menoa. Onneksi. Tälle loppiaiselle olisi ollut kutsu oululaiseen seurapiiritapahtumaan (yhteen harvoista) elikkäs Loppiaiskaronkkaan, jossa olemme joskus vuosikausia sitten kerran olleetkin: parasta oli, että loppuillasta pääsi tanssimaan livemusiikin tahdissa, mutta nyt ei oululaisen kerman kanssa aterioiminen illallispöydässä olisi ollut paras mahdollinen tapa viettää keskiviikkoiltaa. Kutsun tarjonneiden kanssa viihdymme toki, mutta meitsi ei nyt vain ole missään massatapahtumavireessä.
Ensi viikoksikin olisi pari muutakin ruoka/illallis/konsertti -tapahtumaa tiedossa, mutta kiitos, ei kiitos. Nyt on hyvä olla kotosalla, tehdä töitä ja huomenna varmaan, vihdoin taas ulkoillakin. Ja hiljalleen purkaa joulua pois. Sitähän se loppiainen on. Kuka oikeasti muistaa, mikä juhlapyhä loppiainen on? Miksi loppiaista vietetään? Muutenkin kuin kinkunjämien deletoimiseksi, blogin jouluasun vaihtamiseksi Taivaan tuliin (Toinen tuotantokausi paljon huonompi kuin ensimmäinen, – ainakin mieheni, sisareni ja minun mielestäni) ja yhden ylimääräisen vapaapäivän (joskin huomenna on tiukka luennontekopäivä) viettämiseksi.
Loppiainen on Jeesuksen kastejuhlan päivä, itämaan tietäjiin liittyvien perinteiden juhlapäivä (manteli puurossa kuuluisi oikeastaan loppiaiseen) ja Kaanaan häiden (Jeesus teki ensimmäiset ihmetekonsa) päivä. Monia juonteita on siis tässäkin juhlassa.
Minulle nyt juhlaa vain … olla.
