2009

Ei viisumia! Emme saaneet viisumia Karjalan matkaa varten. Olen pahoillani, olen tosi pahoillani ja vähän raivoissani. Kenelle? Koivisto jäi ainakin tänä kesänä näkemättä.

Päivittäisen urheilusuoritteen ajattelin korvata kyykkimällä kasvimaalla ja pyöräilemällä. Kasvimaalla ei hermot kauan riittäneet! Tämän kesän koko sääskipopulaatio tuntui parkkeeranneen meidän pienelle yrttimaalle niin, ettei kitkemisestä tullut yhtikäs mitään. Puolen tunnin jälkeen lähdin karjuen sisälle: ei kestä Erkkikään, saatikka minä!

Odottelin, jotta pehtoori ehtisi mukaani ja suuntasimme hautuumaalle. ”Pieni” haudan ehostusoperaatio venähti parituntiseksi kunnostustyöskentelyksi. Nurmen vaihtaminen koristesoraksi ei ollutkaan ihan pikku juttu – monestakaan syystä, mutta tulos on tyydyttävä. Kolmena viime kesänä on haudalle kärrätty multaa, haravoitu, kylvetty heinänsiemen, käyty kastelemassa ja leikkaamassa. Ja mikä on ollut tulos? Loppukesästä haudalla on ollut kaunis  ”rairuoho”. Ja minulla on sentään ollut apuna melkein ammattipuutarhuri, pehtoori. Mistä sellainen voi johtua? Miksei nurmi kukoista, miksi vain ratamot ja voikukat viihtyvät, ja harvakseltaan nekin? Tänä vuonna ajattelimme, että on oltava helpompi ratkaisu: siis koristesoraa. Eihän se kasva, ei. Mutta toivottavasti pysyy siistinä, eikä kasva ratamoita.  Nyt hautuumaalla käynnit eivät enää ole säästä riippuvaisia, mutta onhan siellä ollut mukava käydä. Tänäänkin oli toisaalta rauhallista, toisaalta ihmiset käyvät ohi mennessään juttelemassa, kappelin kellot soivat, kukat haudoilla kovin kauniita, aikaa ja aihetta ajatella… Siellä on rauhoittavaa. Siellä voi jutella. Itsekseen.

Iltapäivällä pyöräilimme pehtoorin kanssa Toppilansaareen, jonka Villa Hannalassa eksnaapurit odottivat meitä lohisopalle. Harjoituskauden aloittanut teatteriporukka ”Turvetta ja timantteja”, tiedättehän Piiparinen et al., olivat myös lounastamassa. Oli oikeastaan hassua olla lounaalla kaikkien julkkisten keskellä. Näyttelijät lähtivät jatkamaan harjoituksiaan, me naapureille kotiin jälkiruoalle, kuohuviinille ja vaihtamaan kuulumisia. Siinähän se illansuu vierähti. Mukavasti vierähti.

Niinhän me tyttären kanssa tehtiin, että puolilta päivin lähdimme ulkomaille. Kohteena Haaparannan Ikea. Eihän me tätä olisi uskottu, että shoppaamaan lähdetään, mutta niinhän tehtiin. Ja shopattiinkin: paistinpannu tyttärelle ja grilliparila minulle. Tunti hurahti Ikeassa ihmetellessä, ja sitten Ica Maxiin ja Systembolagetiin. Kahdessa jälkimmäisessä meni melkein yhtä kauan kuin ensimmäisessä. Vähän hymähtelimme, että mitähän se kertoo meistä… Pororieskaa ja katkasulatejuustoa ja katkasalaattia, hilloja ja limpparitölkkejä. Entäs Amarone? Viidellätoista eurolla amaronea? Sekä viini että ruoka ovat olennaisesti halvempia kuin Suomessa. Any way. Mukava pikku reissu.

Ja ulkomailta palatessa sähköpostissa toiveikas viesti, että reilun viikon päästä päästäisiin pehtoorin kanssa taas ulkomaille:  Karjalan matkamme on kiinni enää siitä, että viisumianomukset hyväksytään. Tuulestatemmattu pääsee Tuulien maille?

Minä en enää liiku ihmisten ilmoilla muutamaan viikkoon! En ennen kuin hiukseni ovat kasvaneet niin paljon että voin mennä omalle kampaajalleni joka saksii ne sellaisiksi kuin niiden kuuluu olla.

Tänään ja koko heinäkuun oma luottokampaajani on lomalla, mutta minun oli reissun jälkeen päästävä leikkauttamaan ylipitkät kutrini. Minulle on ihan turha tulla selittämään, etteivät hiukset muka kesällä kasva nopeammin kuin talvella. Minulla ainakin kasvaa. Siis maanantaina soitin kampaamoon, että kukahan nyt lomakuukautena leikkaisi hiukseni. Kysyttiin, että käykö jos kampaamon toinen mieskampaaja leikkaa. – Joo, käy tietty, ihan sama kuka, kunhan vaan pääsen ylipitkistä, kuivista latvoista ja päähän saadaan jonkinlainen roti.

Siis tänään suht kiireisen aamupäivän jälkeen istahdan kampaamonjakkaralle, ja ilmoitan, että ”Malli on perfect, ei muuta kuin saksit sentin joka puolelta ja föönaat.  Ehkä päällimmäisiä hiuksia edestä voisit vähän ohentaa kun tuntuu olevan sellainen turhan paksu kerros otsista…” Ja eikun naistenlehti auki ja valmiina tunnin operaatioon.

Mutta kuinkas kävikään? Ensinnäkään ei koskaan, ei ikinä aiemmin uusi, tilapäinen hiuksistoni kanssa operoinut kampaaja ole jättänyt kommentoimatta jotain hiusteni karkeudesta tai tuuheudesta tai paksuudesta: ”Onpas tässä mitä leikata”, ”Eivät millään meinaa kuivua näin paksut hiukset”, ” eivät ole tavalliset suomalaiset nämä sinun jouhesi”. Tämä tämän päiväinen monsieur ei kommentoi vaan saksii, leikkaa, ohentaa, kliks, kliks. Yhtäkkiä hoksaan sylini olevan täynnä Espanjan auringossa lopullisesti blondautuneita hiuskiehkuroitani.

Eikä sitten jäljelle jääneen hiirenhännän kuivattamisessa kauan mennytkään. Koko operaatio ohi 32 minuutissa. Ja nyt olen tuomittu pysymään pois julkisilta paikoilta ja tuttujen nykymättömissä muutaman viikon. Onneksi kesällä tukka kasvaa nopeasti!

Pehtoorin kanssa oli kuitenkin sovittu rautakauppa- ja puutarhatarvikekierros ja tarkoituksena mennä sen jälkeen katsomaan Oulun uutta kesätapahtumaa ”Rovianttia”. Valkosipuliyön kuoppaamisen jälkeen uusi yritys oululaisen ruokakulttuurin esittelemiseksi. Meistä ainakin iltapäivän systeemi (15 euroa/6 isohkoa maisteluannosta) oli vallan mainio. En edes jaksanut kaikkia annoksia syödä (Uleåborgin korvasieniä sherrykermakastikkeessa ja timjamivoilla maustettuja uusia perunoita!)ja Pannun annokset (sieniravioli lammasragun kera) olivat parhaat.  Suosittelemme. Kauanhan emme siellä voineet lorvehtia kun minun oli päästävä piilottelemaan olemantonta hiuskuontaloani. Siivousilta on ollut oikein sopiva tämmöisen pään kanssa!