 Kahden kynttilän lyhyt historiaMoni suomalainen sytyttää itsenäisyyspäivänä iltakuudelta kynttilät ikkunalle. Mistä kansallisen tavan juuret lähtevät?
Kahden kynttilän sytyttämisen taustalla on monta juonnetta. Suomen kaupungeissa poltettiin jo 1700-luvulla kynttilöitä juhla-aikoina; laittamalla kynttilät ikkunalle saatiin samalla kertaa kaduille ja koteihin valoa ja juhlan tuntua. Näin juhlistettiin ”sekä kotia että katua” tai laajemmin kotia ja isänmaata. Ruotsin vallan aikana kynttilän sytyttämiselle sopivia juhlapäiviä olivat erityisesti kuningashuoneen merkkipäivät. Taustalla oli siis jo tuolloin valtiollinen juhla. Kun Suomen sodan seurauksena Ruotsin itäisestä maakunnasta 200 vuotta sitten tuli Venäjän vallan autonominen suuriruhtinaanmaa, tapa kunnioittaa hallitsijaa kynttilöin jatkui. Keisarilliset merkkipäivät aina 1800-luvun jälkipuoliskolle asti olivat juhlapäiviä, jolloin oli soveliasta ja sovittua sytyttää soihtuja ja kynttilöitä. Sara Wacklin kertoo muistelmissaan, kuinka Aleksanteri I vuonna 1819 tullessaan Ouluun näki kaupungin ”täydessä juhlavalaistuksessa”, samoin Vaasassa talojen ikkunat olivat valaistuina. Kun suomalaisuus 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi voimistua, muuttui kynttilöiden polttamisen symbolinen merkitys: keisarillisen perheen lisäksi – tai jopa heidät syrjäyttäen – kynttilöitä sytytettiin kansallisten merkkimiesten J. V. Snellmanin, Elias Lönnrothin ja aivan erityisesti J. L. Runebergin kunniaksi. Jo elinaikanaan kansallisrunoilijan aseman saaneen Runebergin päivän vietosta tulikin sortovuosina myös Venäjän vastaisen protestin ilmentymä. Juhlavalaistus juuri Runebergin päivänä puolestaan juonsi juurensa Vänrikki Stoolin tarinoihin. Varsinaisesti kynttilä mainitaan vain Matkamiehen näky -runossa, jossa Ramsayn veljesten äiti suree Suomen sodan vuosina menettämiään poikiaan. Yksi runo ei tietenkään saanut suomalaisia sytyttämään kynttilöitä Runebergin päivinä, vaan kansallinen, venäläistämistoimien vastainen liike, jonka tärkeä hahmo Runeberg oli. Kynttilöiden polttamisella ikkunoilla on ainakin 1700-luvulta juontuvat ja 1800-luvulle jatkuvat valtiollisiin tapahtumiin liittyneet juurensa, mutta miksi juuri kaksi kynttilää? Ensimmäinen selitys on hyvin yksinkertainen: perinteisen ikkunaruudun mallista riippuen oli hyvin luontevaa laittaa kynttilät molemmin puolin pystypienaa. Valtiollisina, keisarillisina, juhlapäivinä samoin kuin joulun aikaan poltettiin kynttilöitä jo 1800-luvullakin. Aivan kuten matkalla joulukirkkoon Juhani ja Liisikin näkivät: ”Mäen rinteen alla talo törröttää, joka ikkunalla kaksi kynttilää.” Kahden kynttilän tausta liittyy toisaalta sekin läheisesti Suomen valtiolliseen kehitykseen, nimittäin jääkäriliikkeeseen. Kun Suomesta värvättiin syksystä 1915 miehiä sotilaskoulutukseen Saksaan, ja kun matka sinne alkoi, oli tarjokkaiden päästävä lähtemään salassa. Aktivistien toimintahan oli selkeästi Venäjän vastaista ja nuoria miehiä, tulevia jääkäreitä, koulutettiin Venäjän vihollismaassa Saksassa, joten maasta poistuminen oli tehtävä venäläisten viranomaisten tietämättä. Vuoden 1916 aikana etappireitit pohjoiseen Pohjanlahden perukkaan ja sieltä edelleen Ruotsin kautta Saksaan kulkivat tiettömiä taipaleita ja venäläiset santarmit ja jotkut kätyreinä toimineet nimismiehet etsivät etappitaloja rekryyttien kiinnisaamiseksi. Korpikylissä kulkeneet Saksaan pyrkineet nuoret miehet kuitenkin tiesivät, että jos vastaantulevan mökin ikkunalla oli yksi kynttilä tai ei ollenkaan valoa, talossa oli santarmi tai sinne ei muuten kannattanut mennä. Jos ikkunasta loisti kaksi kynttilää, edessä oli turvallinen etappitalo. Kaksi kynttilää merkitsi turvaa, paikkaa, jossa levähtää ja saada syödäkseen matkalla sotilaskoulutukseen. Nuoret miehet pääsivät Saksaan, Suomi itsenäistyi ja sen jälkeen käytiin itsenäisen valtion pitkäksi ajaksi kahtia jakanut vuoden 1918 sota, sisällissota. Sen jälkeen nuoren valtion itsenäisyysjuhlan vietto ja juhlamenojen muodot eivät olleet ensimmäisiä asioita järjestettäväksi. Marraskuussa 1919 kuitenkin päätettiin, että 6.12. on Suomen itsenäisyyspäivä. Itsenäisyyden 10-vuotisen juhlan kynnyksellä Itsenäisyyden liitto kannusti juhlavalaistukseen. Kalevassa asiasta tiedotettiin 3.12.1927 seuraavasti: ”- – [on] meitä pyydetty kaupunkilaisten tietoon saattamaan seuraavaa: Jotta valaistus saisi erikoisen juhlaleiman, on valaistuksessa käytettävä mahdollisuuksien mukaan kynttilöitä, jotka asetetaan ikkunalaudalle. Juhlavalaistus sytytetään klo 6 illalla ja lopetetaan ½11 illalla.” Selvästikin kehotuksella oli vaikutuksensa. Lehdessä voitiin itsenäisyyspäivän jälkeen 8.12.1927 kertoa: ”Valaistu kaupunki tarjosi illalla komean näyn. Varsinkin Seurahuone [nyk. kaupungintalo], Kolmio, Kansallispankki y.m. suuremmat rakennukset kohottivat vaikuttavalla tavalla illan tunnelmaa. Pimeys Suomen Pankin konttorissa herätti yleisössä ikävää huomiota.” Edelleen Kalevassa todettiin, että ”Paitsi julkisia rakennuksia olivat myös yksityiset harvinaisen runsaasti valaistukseen osallistuneet.” Itsenäisyyden juhlinta jäi vielä 1930-luvulla kuitenkin hyvin vähäiseksi ja vain pienen kansanosan juhlaksi, mutta talvi- ja jatkosota muuttivat suomalaisten käsityksen itsenäisyydestä. Sitä kannatti juhlia ja juhlistaa, vaikkapa kynttilöitä polttamalla. 1960-luvulla radikalismi ja kaiken sotaan liittyvän kieltäminen ja halveksuntakin, tekivät itsenäisyyden juhlimisesta taas kyseenalaista. Suuret ikäluokat eivät halunneet käydä sankarihaudoilla, eivätkä sytyttää kynttilöitä ikkunalaudoille. Traditiot, varsinkaan itsenäisyyden juhlintaan liittyvät traditiot, eivät olleet suosiossa. Myös vasemmiston piirissä kynttilöiden polttamista on usein pidetty taantumuksellisena hapatuksena. Kynttilät ikkunalla, kynttilät kodille ja kadulle, ovat siellä valaisemassa, juhlistamassa, tavan vuoksi, isänmaan kunniaksi, merkiksi turvasta, mennettein muistoksi. Itsenäisyyspäivän iltana 2000-luvullakin sytytetään satojatuhansia kynttiläpareja ikkunoille Reija Satokangas, Kahden kynttilän taustalla monta juonnetta
(Artikkeli julkaistu Kalevassa 6.12.2008. Lainatessasi mainitsethan lähteen.) | 
Hiljaa kulkee vuoden viimeinen päivä. Hiljalleen heräilimme. Aamupäivällä brunssia: puuroa ja poroleipiä, sen sellaista pientä syömistä.
