2009

Rosesin aamussa ei laula kukko, eivät soi kirkonkellot, eivät hauku koirat, mutta TASAN 6.45 joka aamu soi pilli. Sellainen ”yleinen hälytysääni” -pilli. Sen jälkeen kalastaja-alukset lähtevät merelle. Meidän makuuhuoneen ikkunasta näkee kun ne lähtevät. Joka ikinen aamu olen kuullut äänen, monena aamuna sen jälkeen lähtenyt aamu-uinnille. Tänään en. Kuulin summerrin, mutta nukahdimme sen jälkeen, nukuimme myöhään, ah, onnea. Levollinen aamiainen, pääskyslaivueiden lennellessä terassimme yli. Joka aamu olemme ihmetelleet kuinka lujaa ja hienosti toisiinsa törmäämättä ne lentävät. Liekö niille koskaan sattuu kolareita?

Majakka ja Perävaunu lähtivät autolla kaupungin reunamille, katsomaan dolmia ja raunioita, ja me Pehtoorin kanssa lenkille, on tullut liikuttua kovin vähän, joten tepastelimme Rosesin kauppahalliin. Tarjonta poikkeaa kotoisesta.

Hallin jälkeen suuntasimme rantaan: kävelimme vesirajassa. Soitimme tyttärelle. Piipahdimme muutamaan liikkeeseenkin. Kävelimme jälleen.

Kun pääsimme altaalle, taivas meni pilveen, alkoi tuulla. Nousi pieni myrsky. Lähdimme lounaspiknikille  olohuoneeseen 🙂

Neljän jälkeen selkisi, joten pääsimme taas ulos. Altaalla höpöteltiin ilta-auringossa puolikahdeksaan asti. Illansuu yhtä leppoisa kuin aamupäivä. Suihkuttelujen jälkeen lähdimme kaupungille, kävelimme rantakadulle etsimään ravintolaa. Juhlaillallisen nautimme. Bueno! Tapaksina mereneläviä. Muuille pääruoaksi ”monkfish” jonka hyvin ystävällinen henkilökunta perkasi tarjolle tuotaessa ja minulle iso annos rapuja, scampeja ja puolikas lobsteri.

Kun vielä sommelierin suosittelema valkoviini oli hedelmäistä, raikasta ja silti suuntäyttävää oli illallinen suurenmoinen. Lopuksi aito, oikea crema catalana, joten puolen yön aikoihin Villa Voiksiin rantautui hyvin kylläinen ja tyytyväinen seurue. Ei raskittu vielä nukkumaan mennä, jäimme yömyssylle sametttiseen lämpimään yöhön. Tuntui hyvälle, oli hyvin hyvä olla.

Katalonian aamu helteinen, helteinen jo heti aamusta. Siis heti uimaan. Pitkään nautitun aamiaisen jälkeen päätimme Majakan ja Pehtoorin kanssa lähteä katsomaan, missä on maailman parhaaksi rankattu ravintola (El Bulli) on ja miltä se näyttää päältä. Matka taloltamme Rosesin lahden toiselle puolen kestikin enemmän kuin pari minuuttia. Melkein kymmenen kilometriä ajettiin kukkuloiden yli, kapeita teitä, läpi viininviljelysten, katsellen korkealta merelle. Eikä El Bullista nähty oikeastaan kuin portti. Mutta matka sinne oli hieno. Ja onpahan nyt periaatteessa nähty ravintolakin.  Jos lounaalle tai illalliselle olisi haluttu olisi varaus pitänyt tehdä kuukausi, pari sitten. Eikä ehkä meidän matkabudjetin rajoissa einehtiminen olisi ollut.

Paluumatkalla kävimme Wine Bodegassa. Olihan viinikauppa, jossa myös ruokaa! Hankimme cavaa talolle (lounaalla Gran Reserva Margues Monistrol 1997 (!) rose Cava (valitettavasti todettava että pettymyshän se…), ja vähän herkkuja kotiin vietäväksi. Iltapäivä altaalla. Paitsi Majakka, joka teki töitä, vielä illallakin….  Hellettä. Mittarit näyttivät yli 35 C. Oli lämmin, kuuma. Pieni pulahdusaltaamme oli hyvin hyvä juttu.

Illansuuksi lähdimme merelle. Submarine excursio kohti Ranskan rajaa. Siis katamariini,  jossa oli mahdollisuus nähdä myös vedenalaista elämää. Majakka ja Perävaunu ovat harrastaneet sukellusta, ja matkalla kertoivat siitä monia, mielenkiintoisia  juttuja.

Rosesiin palattiin kuuden jälkeen. Sangria tuntui ihan välttämättömältä. Istahdimme toviksi. Toki, toki 🙂 .

Ilta Villa Voiksissa. Tehden töitä (Majakka), ruokaa (Perävaunu), monipuolisesti höpötellen (Pehtoori) ja dataillen (meitsi).  Tietysti suunnittelimme myös huomista ohjelmaa: uusi maa on hankittava, Siis Andorraan lähdemme huomenna aamuvarhain….

On neljätoista  vuotta siitä kun oltiin edellisen kerran Dalin museossa, Figueresissa, Kataloniassa. Niinhän sitä sitten oltiin tänäänkin. Yhdellä seurueemme jäsenistä on nimipäivä, ja – taas – nimpparipäivän kohteena oli Dalin museo.

Juhlapäivä aloitettiin poikkeuksellisen hyvällä (?) aamiaisella, pekonia ja munia, ja  hain konditoriasta kakunkin. Ja hain myös lähimercadosta, jossa vanha pariskunta kaksistaan kauppaa pitivät ja verkkaisesti tekivät, vähän erikoisherkkuja. Taas kerran pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen lähdimme siis Figueresiin, katsomaan Salvador Dalin merkillisiä teoksia. Kukaan meistä neljästä ei varsinaisesti ollut ihastuksissaan, mutta me pehtoorin kanssa olimme tyytyväisiä Perävaunun lyhyistä asiantuntevista kommenteista yhden jos toisenkin teoksen edessä. Käynnin väärtihän paikka ehdottomasti on, ihan sama  pitääkoö Dalin taiteesta vai ei. Kulttuuripläjäyksaen jälkeen nimpparikahveille, ja sitten takaisin Rosesiin. Ruokakaupan kautta talolle.

Auton mittäri näytti että ulkona oli +38 C, eikä me sitä epäiltykään! Siis hellettä on. Altaalle. Stieg Larsson, uinti, seura ja Codorniun Grand Selection (vain 5 euroa!!) ja uusi uimapatja, jonka täyttämisessä Majakka ystävällisesti avusti, tekivät iltapäivästä mukavan.

Illalliseksi värkkäsin cava-risottoa ja serrano-broileria. Broileria Kataloniassa, jossa kaupat pursuavat katkoja ja muita äyriäisiä??!! Ok, olen pettynyt itseeni, mutta joskus käy näin.  Ja Ribera del Duoron viini Haza del Condez oli hyvää, pehmeää, samettista ja kaikin puolin vallan mainiota. Auringonlaskua katsellessa yritimmme nähdä ”vihreän välähdyksen” mutta turhaan. Kelpo maisema terassiltammme kuitenkin avautui.

Koivu on yrittänyt – kuten kommenteistta voi huomata – varsin ansiokkaasti paikallistaa tätä Rosesin asumustamme. Alla linkki Interhomen sivulle, jossa ”Villa Voiksi” on esitelty. Klikkaa sivulta kohta ”Kaikki kuvat suurempana”.

http://www.interhome.fi/espanja/costa-brava/roses/lomatalo-c-foix-n%C2%BA-1-es9410.147.2/

Voimme oikeasti suositella.

Koivun kiitettäviin kommentteihin palailen huomenissa, mahalaukkukuvien kera! Buoneos Noches!

Eilen illalla katettiin ensimmäisen kerran Villa Voiksin pöytä, tänään siinä nautimme aamiaisen, pitkän mukavan aamiaisen. Sitä ennen ja sen jälkeen yhdessä ja erikseen pienillä lenkeillä, tutustuttiin Puig Romin alueeseen, jossa meidän talo on. Roses on 11,500 asukkaan kaupunki, joka selvästikin elää turismilla, ja tämä meidän Puig Rom -alue on pääasiassa turistien alue. Mikä parasta meidän Carresisin (kadun) varrella muutaman sadan metrin päässä on pieni kauppa, ja vähän sitä kauempana on konditoria. Brava.

Tänään on oltu altaalla. Koko päivä. Tai ainakin meitsi on ollut, koko päivän, muut vain osan päivästä. Pieniä pulahduksia altaaseen,  ja lounas pihapöydän äärellä. Dekkareita. Höpötettiin. Ja taas aurinkoa, nokosia.

Illaksi ”keskustaan”.  Kauan etsittiin ruokapaikkaa,  tarkoituksella kauan. Kahdeksan messussakin kävimme ovella. Rosesin (1800-luvun restauroinneissa ”muovitettu”) kirkko ei innteriöörillään meitä sykähdyttänyt. Käveleskeltiin. Löydettin restaurant nimeltä ”Cab Fakgas”, siellä sisäpihalla pöytiä, joissa oli jo paikallisia, mikä oli tietysti hyvä merkki. Siis sinne. Grillatut gambat (isot ravut) ja kalalajitelma maistuivat, kerrrassaan herkullisia.

Lopputulema ensimmäisen Villa Voiksin päivän jälkeen: talo ja sen piha altaineen huippu. Kaupunki lomalaisille sopiva. Suosittelemme lämmöllä.

Klikkaamalla kuvat suurenevat ja siten niissä näkyy kuinka korkealla olemme ja kuinka kaunis maisema meillä täällä onkaan!

Barcelonan aamuun herättiin varhain – tietysti! Onhan se merkillistä kun ei lomallakaan nukkua osata. Niinpä pehtoorin kanssa läksimmme lenkille. Käveltiin satamaan ja vanhan kaupungin kautta takaisin hotellille. Seurueen toinenkin puolikas oli jo hereillä, ja läksimme aamiaiselle. Sitten kävellen La Ramblan helteisiä katuja katsomaan Gaudin luomuksia. Js tietysti La Boqueriaan, kauppahalliin. Montako  kymmentä kala- ja äyriäislaji siellä olikaan? Kymmeniä! –  ja kymmeniä kauppiaita. Koskapa vuokratalollemme ja sen keittiöön oli kuitenkin reilut 150 kilpmetriä ei fisuja ostettu -säilyvyys + 30 C:n lämmössä vaikka kuinka olisi ilmastoitu auto ei ehkä olisi ollut kaikkein paras.

Seuraavaksi olikin sitten aika hankkiutua autovuokraamoon, jonne  oli etukäteen tilattu iso auto. Kerrassaaan hulppea kulkupeli (syvänpunainen, melkein tuliterä Voyager De Luxe) saatiin puolenpäivän jälkeen ja lähdimme kohti koillista, kohti Rosesia. Matka sujui letkeästi Majakan ajaessa, minun ja Perävaunun toimiessa TomTomeina tai TimiTimeinä kuten etupenkin miesten oli kommentoitava  meidän navigaattorihommiamme.  Noh perille löydettiin. Ennen sitä kävimme Rosesin Supermercadossa hankkimassa peruselintarvikkeita ja herkkuja kärryllisen. Ja hoksittiin että hintataso oli selkeästi alhaisempi kuin Suomessa. Lienee erikseen huomautettava, että Cava on lomalla elintarvike 🙂

Interhomen ”avaimenhaltija” saatiin treffattua, ja hän tyttärensä kanssa opasti meidät taloomme ja sen käyttöön. Talo sai nimeksi ”Villa Voiksi”. Kunhan keksittiin nimi, yhteistuumin. Talo on  Carrer Foix -nimisen kujan varrella, siitä nimiväännös  lähti. Talo ”ei ole ihan uskottava”, totesi Majakka. Näkymä Rosesin lahdelle on huikea, ollaan aika korkealla. Vuosi sitten valmistuneessa talossa kaikki on siistiä, täällä on hienoja astioita, paljon, ja kattiloita, ja kaikin puolin hyvin varusteltu keittiö  ja sitten minun ja Majakan riemuksi saimme paikalle myös paikallisen ”mikrotukihenkilön” joka mitättömästä hinnasta asensi nettiyhteyden toimivaksi. Eihän niin, että riippuvaisia oltaisiin, mutta päätimme kuitenkin väljän Villamme yhden ”ylimääräisen” huoneen sisustaa ”Konttoriksemme”. Molto bene!

Talon pieni uima-allas oli ennen illallista testattava; päivän helteinen olo hävisi altaaseen, sopivaan virkistävään pulahdukseen. Epätodellinen oloko? Ja vain jatkui kun istuimme yhdessä pikaisesti kokoamaamme hyvin italialaissävytteiseen ruokapöytäämme,  – terassille luonnollisesti, ilman itikoita luonnollisesti, lämpimässä luonnollisesti. Ilta tummui, kuu nousi, purjeveneet kulkivat lahdella,  pääskyset lensivät ja mehän höpötimme.

Viikko aikaa vielä; on loppuelämän ensimmäinen päivä. Miksihän se tuli juuri tänään  mieleen?

(Huomenna kuvia)

Perjantai-ilta klo 23.45.

Helteinen Barcelona, hotel Condal; korttelin päässä La Ramblasta,  pieni, kahden tähden yöpaikka. Paljon mukavampi  täällä kuin hotelli Cumuluksessa tai jossain muussa Helsinki–Vantaan lentokenttähotellissa. Kotoa lähdimme puolen päivän aikoihin.

Oulusta Helsinkiin kone oli myöhässä lähes tunnin; meillä ei onneksi kuitenkaan hätää… hyvin ehdittiin Barcelonan lennolle. Myös palatessa olemme yhden yön Barcelonassa, emme onneksi Helsingissä. Oulussa asumisen harvoja huonoja puoliahan on se, että reissuun lähtiessä on usein poikettava Suomen reunan kautta. On hankkiuduttava ensin Helsinkiin, ja sitten vasta etäämmäs, etelämmäs.

Varmaan koskaan ei olla lennetty  lämpimästä lämpimään: harvat kesien etelän lomat (Halkidiki ja Santorini Kreikkkaan, ja kesän grande viaggio Toscanaan) ovat alkaneet kun Oulussa on ollut se tavallisempi kesäsää elikkäs jotensakin tolkuttoman kylmä. Eikä sitä usein olla ilman lapsia ulkomaille lähdetty. Nyt lähdettiin. Ei sentään kaksistaan lähdetty. Katalonian turneemme kokoonpanoon kuuluvat pehtoorin ja meitsin lisäksi ystäväpariskunta, tosi vanha J ystävä ( fem., K. eli  Perävaunu) ja  vanha ystävä (mask., M. eli Majakka,).  On reissattu ennenkin porukalla, isommassa porukassa (mm. jo v. 1982 Kreikassa!) mutta eipä ennen näin neljästään.

Barcelona on reissussamme vain välietappi. Tämä kaupunki olisi hyvinkin viikon tai ainakin pidennetyn viikonlopun väärti. Minulle tämä on toinen kerta täällä. Kesällä 1995 kun ensimmäistä kertaa vuokrattiin talo Euroopasta  oli sekin Kataloniasta (Calonge), ja sillä reissulla pari päivää tutustuttiin ”Barsikseen” , silloin mentiin paljolti lasten ehdoilla. Ja Pehtoori ja tytär olivat  kaksistaan täällä pääsiäisenä  neljä vuotta sitten. Majakka ja Perävaunu eivät ole täällä ennen käyneet.

Ystävällinen taksari toi meidät lentokentältä alle puolessa tunnissa keskustaan , kiersi Montjuic-kukkulan kautta, joten saatiin pienoissaitteri  tullessa. Viestit kotonaolijoille ja yhdeksältä paikallista aikaa jalkauduimme La Ramblasille. Hurja hulina, ja sinne sekaan vaan.  Tapakset  ja sangria maistuivat. Alkoi todella tuntua että ollaan reissussa!