Kotimatka ja kotona

romantic Eilen aamulla Sitgesissä aamuviideltä uni oli totaalisesti ohi. Ei siksi, että lepoa olisi ollut tarpeeksi. Ei todellakaan ollut tarpeeksi: lomamme viimeisen illan, lauantai-illan lopetti ilotulitus, joka hotel Romantican (kuva suurenee kun klikkaat sitä) ja naapurikatujen kiviseinien kaikupohjaa vasten oli kertakaikkisen äänekäs, mikä esti nukkumisen, mutta vielä enemmän unettomuuteen vaikutti helle. Oli kuuma. Todella kuuma. Niin ihana kuin hotellimme olikin, ei siinä ollut ilmastointia ja nukkuminen siksi kovin katkonaista. Mutta siitäkin huolimatta hotelli on suosittelemisen arvoinen. Hyvä puoli, monien muiden lisäksi,  Barcelonan lentokentän läheisyys. Olimme jo puolikahdeksalta palauttaneet auton autovuokraamoon, selvisimme check-inistä ja turvatarkastuksesta ennätyksellisen nopeasti ja pääsimme aamukahville ja croissantille – heti kun Perävaunu, Virallinen Pöytien Putsaajamme :), oli tehnyt siistiä jälkeä.

Lentokentällä poikkeuksellisen paljon hienoja, hyviä putiikkeja (paljolti muutenkin kuin Madridin kenttä), hankin viimeisiä tuliaisia nuorisolle ja muutaman riojalaisen kotiviinikaappiin.  Pehtoori osti purkkarit.

Lento lähti tunnin myöhässä, mutta ei onneksi myöhästyttänyt meitä Oulun koneesta.  Lento sujui nopeasti, semminkin kun otin muutamatkin nokoset. Pieni ”läppärionnettomuus” säikäytti mutta ei pahoja seurauksia. Helsingin kentällä tuttujakin. Merkillinen, mukava yhteensattuma. Oulunsalossa juniori ja tyttöystävänsä vastassa. Matkaseura hyvästeltävä. Oli kotiinpalaamisen aika.

Kotiin palamisessa on puolensa. Voi juoda vesijohtovettä, eikä tarvitse läträtä käsidesien kanssa joka käänteessä. Pelkillä silmälaseilla pärjää oikein hyvin, turhanaikainen ”aurinkolasit ulkona, rillit sisällä” -vekslaaminen on ohi. Lenkillä ei tule turhaan hiki, päinvastoin,  ei tule hiki vaikka yritin muka vähän juostakin, kylmissäni. Ja lenkillä myös käsille ja hartiaseudulle tulee liikuntaa kun hätistelee sääskiä. Ei puhettakaan että Kataloniassa olisi noin monipuolista liikuntaa tullut harjoitettua.

Kotona on myös mukava kun ei tarvi miettiä mitä tekisi (tarviko sitä reissussakaan?). Onneksi on omien reissupyykkien lisäksi nuorison parin viikon pyykit. Ja myös tiskiä. Sellainenkin mukavasti tekemistä lisäävä tekijä nimittäin oli, että tiskikone on simahtanut poissaollessamme, joten Pehtoorilla meni aamupäivä korjausyritykseen, huoltoon soittoihin ja lopulta uuden masiinan tilaamiseen. Samaan aikaan minullekin oli tarjolla rattoisaa  puuhaa, kun laittelin Festaamme kuntoon. Siellä on viikon aikana tehty ”takuuremonttia” eli keittiönurkkauksen purku ja lattialämmityksen korjaus. Muutenhan remontin jälkeen ei niin kiire olisi ollut ”toimintavalmiutta” palauttaa mutta kun tuo tiskikonehässäkkä siirtää meidät ruokailemaan ”piharakennukseen”. Ja sitten tietysti puutarha, joka ei ollut ollenkaan niin tekohengityksen tarpeessa kuin joskus teinien huolenpidon jälkeen. Pehtoorihan pitää puutarhanhoidonsta, kovastikin, joten kiva olla siksikin kotona. Tosin tupisi jotain toistuvista sadekuuroista ja käsien palelusta penkkejä putsatessa. Mukavahan se on että on raitista ilmaa?

Kotona on kätevää, että lähikauppa on tuttu. Ei tarvitse miettiä, mitä erikoisuutta tänään kokeilisi, miltä tuo leipä maistuu? Tai mikähän kala tuo tiskissä oleva onkaan. Tomaattejakaan ei tarvitse kantaa kilokaupalla kuten Katalonissa, jossa niitä olisi voinut syödä joka aterialla – ja paljon. Kotioloissa kihti ja kolesterolin nousu eivät ole ensimmäisiä ongelmia, sillä äyriäisiä ja mereneläviä ei ruokapöydässä ole tänään näkynyt.  Kotona rahaa ei kulu juuri muuta kuin Juniorin toistuviin menoihin: housut ja huppari, ruokaa ja bensaa. Siis säästeliästäkin kotona eläminen on.

Onhan se niin mukavaa olla kotona.

4 kommenttia artikkeliin ”Kotimatka ja kotona”

  1. Hjärtligt välkommen! Borta är bra men…

    Historian ensimmäinen ”jumalainen kalaruoka” (cf. blogi 5.7.)? Kai se oli se, joka valmistettiin viidestä leivästä ja kahdesta kalasta.

    Olenko itse nauttinut ”jumalaista kalaruokaa”? Kumma kyllä, muistista kaivautuu esiin vain ei-härmäläisiä kalalautasia. Miksi?

    (1) Szegedi halászlé; helmikuu 1982, Pécs (Unkari), Varjú dülö, Pavlikin perheen viinikellari. Tulisella paprikalla terästetty kalakeitto (karppia, Cyprinus caprio), jonka paloa pyrittiin (turhaan) sammuttamaan Traminilla, Zöldszilvánilla ja Furmintilla. Mielenkiintoinen kokemus!

    (2) Seeteufel; lokakuu 2002, Berliini, ravintola lähellä Brandenburgin porttia,´Unter den Linden´ -lehmusbulevardin varrella. Hyvää (mutta vain hyvää)! Tämän´meripirun´ (Teufel = piru, paholainen) suomalainen nimi, MERIKROTTI, selvisi minulle vasta koti-Suomessa. Katalonian seurueenne ´monkfish´(blogi 3.7.2009) lienee myös ollut merikrottia (Lophius piscatorius).

    (3) Meriantura; huhtikuu 2009, Restaurante La Alcazaba, Mijas (Andalucia). M.a. eli kielikampela (Solea solea) on kai fisu-konossöörien korkeimmalle arvostama kampelalaji. Alcazaban ykköschefin suorittama taidokas ruotojen poisto, siinä silmäimme alla, kruunasi tämän (lähes) jumalaisen kala-annoksen.

    Summa summarum: Mikään esimerkkiruoista ei EHKÄ sittenkään ansaitse ´jumalaisen kalaruoan´ arvoa. Haku jatkuu…

    Vastaa
  2. Dear Koivu! ”Jumalainen” on minulle ehkä jotain muuta kuin sinulle. Mutta nuo kuvailemasi kolme kalaruokaa voisivat kyllä minulta saada arvolauseen ”jumalainen”. Varsinkin tuo kolmonen kuulostaa erinomaiselta. Monkfishin olemme joskus aiemminkin todenneet merikrotiksi (vai krottiksi?) ja sikäli kuin muistan, se on ennenkin ollut hyvää.

    Mutta noihin kalaruokamuistiinpanoihisi liittyen taas kerran mietin muistiasi, muistiinpanojasi? — mistä ihmeestä ammennat näitä? Miksei sinulla, parahin Koivu, ole omaa blogia? Olisin ykköslukija, seuraaja, kommentoija. Toisaalta: hyvä kun olet minun räpellysteni kommentaattori – näin tähän tulee ihan uusi sävy, syvyys, svääri…

    Tänään muuten kehittelin itse oman uuden arkikalaruoan. Kirjoittelen siitä piakkoin.

    Vastaa
  3. Hyvä Reija, passibo, passibo!

    Ei muistini hyvä ole, mutta muistiinpanoja on kertynyt.

    Kaikki alkoi talon rakentamisesta. Kirvesmiehet ilmoittivat tuon tuosta tarviketarpeista, jotka välitin tilauksena rautakaupalle. Totesin, ettei muistilappukäytäntö ole hyvä, ja hankin ensimmäisen muistikirjani (10 x 15 cm, Marimekko®). Asiat alkoivat pysyä minunkin (käsityö 7) ”hanskassani”!

    Näin kirjasin 30.11.1981:

    -50 x 150 mm, sahapinta, kuiva, 50 m;
    -50 x 100 mm (kakkosnelonen), täyskantti, sahapinta, kuiva 150 m;
    -galvanoituka nauloja: 2,5″ 10 kg, 3″ 10 kg, 4″ 20 kg.

    Nyt käytössäni on 9 x 14 cm Moleskine®, ja muistiinmerkittävää tuntuu riittävän. Vinopontin ja ympärihöylätyn sijaan kirjaus voi esim. seuraavanlainen:

    21.4.2009. Punainen linja L1: Espanya, Rocafort, Urgell, Universitat, Catalunya, Urquinaona, Arc de Triomf, Marina.

    Kommentointi (miellyttävänä) kirjallisena harjoitteena riittää minulle mainiosti. Passibo.

    PS Kuhareseptissäsi lienee ainesta kotimaiseen ”jumalaisuuteen”. Eller vad? Entä ´patakukko´?

    Vastaa
  4. Kommentoi siis jatkossakin, kiitos.
    Kuhareseptini avittaa hyvään, ei jumalaiseen, suoritukseen.
    Patakukko ei ole minun kalaruoka-asteikossani lähelläkään jumalaista. Maallista makoisaa murkinaa. 😉

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.