2009

Töissä kuin lomalla en olisi ollutkaan… Ensi viikon arkistoreissun valmistelua, opiskelijoita ovenpielessä piipahtelemassa, yksi HOPSikin jo väännettiin, ekskursiota varten puheluita. Nopeastihan aika kului. Eväänä raejuustoa ja ananasta, kuinkahan kauan sitä on syötävä että on taas sinut kroppansa kanssa. Tuskastuttavan kuuma ja tukahduttavan huono ilma, mutta tulipahan käytyä kirjastossa – kandiseminaariaiheita kovin vähän tyrkyllä. Vatuloida ei saisi niiden kanssa; on tulossa uusia semmalaisia … Toisaalta siis sittenkin: töissäkin vielä kesä.

Ilta kotona vain hyötyliikuntaa… kotitöitä, puuhastelua pihapiirissä. Valokuvasinkin. Yllättävää. Valokuvatorstai palaa tällä viikolla lomalta ja haasteena on ”parasta kesässä”. Yhdellä valokuvalla (joita tänä kesänä olen ottanut varmasti pari tuhatta!) pitäisi osallistua. Tässä kesässä on niin monenlaisia juonteita, niin monenlaisia juttuja, että minun on mahdoton nähdä metsää puilta, mahdoton sanoa, mikä oli parasta kesässä. Ehkä kesä. Se että tänä vuonna tosiaan on ollut kesä. Se on ollut ja on vieläkin niin parasta.

Raahessa rippijuhlissa tänään. Leppoisa tunnelma, ja näinkö ”vanhoja” lapset jo ovat?

Koti ja puutarha vaativat osansa sunnuntaisesta huolenpidosta.

Paistaisipa vielä monta päivää!

Koskapa pihallamme on edelleen runsaahkosti kiusallisia eläimiä

ja niitä on lisää (kukkivassa pihassa on huonotkin puolensa),

päätimme paeta niitä (ja erinäisiä määriä hommia jotka olisi ollut tehtävänä) ja pyöräilimme kaupunkiin.

Matkalla mm. otsikkokuvan merimaisema. Emme kuitenkaan – tänään – jaksaneet olla kauaa. Elojazzit vetivät väkeä torinrantaan, mutta meillä painoi eilinen juhlinta. Oltiin näet yli puolen yön!! Eikä tytär edes paennut vessaan vaikka opiskelilukavereita tuli pubiin. Kunhan kavereilleen esitteli: ”Tässon mun vanhemmat”. Noin vaan, mehän oltiin tietysti kovin mielissämme.

Tänään nukuttiin aika myöhäseen, ja rulllislenkin jälkeen ehdittiin torillekin verraten myöhään, mutta olihan siellä kesän tuntu ja kesän herkut. Ainekset kanttarellikeittoon ja mustikkarahkaan lähtivät mukaan. Alku- ja jälkiruoan lisäksi laitoin (tuore)tonnikala(tuore)inkivääri -salaattia. Muuta ei tarvittu. Kauden herkut hyödynnetty…

Naapuriin muuttavien uusien ihmisten touhuja seurattu, heidän tulonsa kun aiheutti meillekin erinäisiä tekemisiä.

Paljon puheluita on myös kuulunut päivään, ja liikaa karkkia. Ja allergialääkkeitä! Että minulla on joku siitepölytsydeemi meneillään…. !

Syyslukukausi on saatu oikeasti käyntiin kun tänään oli ensimmäinen työpalaveri, historiatoimikunnan kokous. Se oli sellainen palaveri, jossa oli ilo olla. Monestakin syystä.

No, kuitenkin rajansa riemullakin, ja aika varhain iltapäivällä lähdin perheen pariin sapuskan tekoon, ja pihalle. Ainoa vaan, että nyt kun ei ole sääskiä eikä sadetta, niin on niin paljon ampiaisia ja mehiläisiä, että olo kotipiazzalla on vähän hermostunutta. Tosin: hyväksi havaittiin laittaa muutamien metrien päähän omista tuoleista pari kippoa, joissa on hunajaa; ne vetävät hyönteisiä niin paljon puoleensa, että itse saa olla melko rauhassa.

Ja nyt odotellaan, että esikoisen iltavuoro päättyisi (klo 22.30!! miten ihmeessä pysymme hereillä niin kauan?): tytär kun on luvannut tarjota meille drinksut Jumprun patiolla*. Esikoinen on siellä muutaman kerran käynyt ja kun hän on käynneistään kertonut, olemme pehtoorin kanssa riemastuneet muistelemaan omia kokemuksiamme Oulun yhdestä perinteikkäimmistä patioravintoloista. Siellä kun tuli nimenomaan tyttären ikäisenä kesäisín käytyä, .. ehkä kerran, no hyvä on, ehkä sentään muutaman kerran (mm. polttarini alkoivat sieltä!). Mutta nyt siis sinne esikoisen kanssa: sukupolvien kohtaaminen Jumprussa! 🙂

__________________
* Ja se – jos joku – on nimenomaan ´patio´ eikä mikään terassi.

Hieman hopun päivän ilta päättyi tilaisuuteen, jossa meitä (ja muutamaa kymmentä muuta) ohjeistettiin teenjuonnin historiaan ja saloihin. Helena Petäistö, jonka ”Cocon matkassa” -matkaoppaita on tullut luettua hiirenkorville asti, oli esittelemässä kirjaansa ”Tee teematka” ja hän myös maistatti erilaisia teelaatuja. Vielä en vaihda viininmaisteluja teenmaisteluihin, vaikka paljon uutta kiehtovaa tietoa teestä saatiinkin.

Ja kyllähän se nyt on pehtoorille sitten smokki hankittava. 🙂 Teenjuontia varten? Ei kun ihan muuhun.

Aamulla töihin pyöräillessä aurinkoista, kaunista, mutta jossain, jotenkin, varkain, vieressä tuntui syksy. Kalsea, mutta myös virkistävä tuntu. Merkillinen ristiriita. Merkillisiä puhelujakin tänään, hyviä ja huonoja uutisia. Sellainen rajalla olo, oudosti.

Minulla erinomaistakin parempi syy tehdä lyhyt duunipäivä: illaksi saatiin vielä I & B meille. Kesävieraita. Tuntuikin taas leppoisalta kuin kesällä ainakin. Iltaa istuttiin, syötiinkin (mitä ihmettä siihen marinadiin olinkaan pistänyt, heaven knows!). Menneitä, puolen vuosisadan takaisiakin! yhteisiä ”kokemuksia” :). Onhan serkkuni kummitätini tytär… Sekö se saa meillä jutun kulkemaan? Ei isommasti hiljaisia hetkiä. Miehet puhuu koko ajan? Niin se varmaan on…

Kesäillassa mukava olo, vieläkö huomenna?

Vankkumaton päätös aloittaa loman jälkeinen elämä salitreenillä oli vielä eilen illalla hyvä. Aamukuudelta ajatuskin kuumalle salille lähtemisestä tuntui hyvin, hyvin merkilliseltä. Rullislenkin sentään tein. Mukava kun sentään sen.

Vaikka hankkiuduin kustannuspaikalle tavanomaista myöhemmin, olin silti ainut pitkän aikaa. Pitkän tovin tuijotin epäuskoisena työhuoneeni seinällä olevaa mittaria, ja kyllä, kyllä huoneessa oli + 29 C. Pieni rupelituuletin, sälekaihtimet ja tuuletusikkunan avaaminen eivät juuri tilannetta helpottaneet. Kun on ollut ulkoruokinnassa ja -olossa monta päivää, tuntui kuuma sisäilma kerrassaan kiusalliselta. Muutamien kollegoiden tulo kaveriksi – vaihtamaan kesän kuulumiset ja pohtimaan yliopiston uuden hallituksen kokoonpanoa ja sen mahdollisia seurauksia, niin ja tietysti – tekemään töitäkin, helpotti kummasti.

Stockan herkun kautta kotiin, tykötarpeita huomista ruokaa ja baakkelsia varten. Mökkikaupan jälkeen Herkun tarjonta tuntuu aina yhtä juhlalliselta. Ehtoo onkin sitten kulunut pihalla ja Festassa. Pehtoori meinaa minun pienille kattauskukka-asetelmilleni (kuva suurenee klikkaamalla) taas hymyillä, hieman syrjäkarein virnuilee. Mutta eipä ole pääpuutarhuri itse edes yrittänyt… 🙂 Kyllä minä vielä opin. Kai. Ehkä. Yrittänyttä ei laiteta. [sanonta jota en ole koskaan oikein tajunnut]. No keittiöön mies ei sentään tullut tekemisiäni kuljailemaan. Vaikka uutta sielläkin kokeilin…

Työtöitä ja harrastuksia sopivassa suhteessa. Kun vielä nukkumisrytmi reivautuisi sopivaan kurssiin.