Pojasta polvi paranee. Toivottavasti. Tänään on kuopuksen reilu vuosi sitten teloma polvi korjailtu, leikattu. Nivelsiteitä kiristelty. Töissä kyselivät, että olenko hermona kun poika on nukutettu ja leikkaus meneillään. Hermona? Huolissani? En, miksi olisin ollut? Poikahan oli ammattilaisten (mm. ystävä-ortopedin) huomassa. Huolissani ja keskittymiskyvytön olen silloin kun poika huitelee tien päällä tai tytär on yöllä tulossa diskosta kotiin. Tai kun ollaan reissussa, eikä tarkkaan tiedetä, missä pennut on ja eivätkä vastaa juuri silloin puhelimeen kun yritän soittaa. Kun en tiedä, olen hermona. Kun en tiedä, mitä tapahtuu, silloin olen huolissani. Silloin sydänalasta kuristaa, huulet vetäytyvät tiukaksi, silloin nenänvarressa tuntuu että jostakin vuotaa… Joo – tiedän, että meidän mutikaiset ovat täysi-ikäisiä. Tiedän, ettei hyödyttäisi olla huolissaan, mutta ei näillä asioilla ole mitään tekemistä tiedon kanssa. Minä vaan olen, – huolissani.
Pojan kanssahan minulle ei sellainen tietämätön olo yleensä tule. Tämä kun soittaa abouttirallaa viisi kertaa vuorokaudessa, ja soiton syyt ovat lähtemättömän tärkeitä: ”Moi-ehdin-tänään-kouluun-enkä-myöhästyny” tai ”monelta-meillon-ruoka,-ja-mitä-ruokaa?” tai ”ilmoittelen vaan että oon H:lla ja tuun huomenna”. Varsin oivallista että ilmoittelee. Entäs sitten tytär? Esimerkin voisin kertoa: oltiin pehtoorin kanssa muutaman päivän reissulla (Karhula, Porvoo, Rantasalmi, Vierumäki) ja pistin tekstiviestin tyttärelle, joka oli ollut Tampereella kaverin kanssa pari päivää, jotta: ”Oothan jo kotona, oothan jo palautunu, oothan hengissä?” Ja kyselen muutaman – vain muutaman muun – oleellisen kysymyksen siten, että viestin pituus on vaatimattomat 480 merkkiä, mihin tyär vastaa: ”Oon. :)”. Mitäs siinä huolehdit!
No polvileikkaus on ohi. Poika kulkee keppien kanssa ja nauttii saamastaan huomiosta. Kavereita piipahtelee, vanhemmat kantavat potilaalle limpparia ja evästä. Sisarkin on isommasti aukomatta päätään. Pojasta polvi paranee.
Pojan isä, elikkäs pehtoori, on myös ollut hemmoteltavana. Ainakin nyt ehtoolla. Söimme ikääntyvän mieheni kunniaksi vähän (…) tavallista paremmin. Ja eihän sille mitään voi, mutta meistähän oli mukavaa kun oltiin neljästään, niinkuin vain perheen kesken, neljästään. Välillä niinkin.