Vankkumaton päätös aloittaa loman jälkeinen elämä salitreenillä oli vielä eilen illalla hyvä. Aamukuudelta ajatuskin kuumalle salille lähtemisestä tuntui hyvin, hyvin merkilliseltä. Rullislenkin sentään tein. Mukava kun sentään sen.
Vaikka hankkiuduin kustannuspaikalle tavanomaista myöhemmin, olin silti ainut pitkän aikaa. Pitkän tovin tuijotin epäuskoisena työhuoneeni seinällä olevaa mittaria, ja kyllä, kyllä huoneessa oli + 29 C. Pieni rupelituuletin, sälekaihtimet ja tuuletusikkunan avaaminen eivät juuri tilannetta helpottaneet. Kun on ollut ulkoruokinnassa ja -olossa monta päivää, tuntui kuuma sisäilma kerrassaan kiusalliselta. Muutamien kollegoiden tulo kaveriksi – vaihtamaan kesän kuulumiset ja pohtimaan yliopiston uuden hallituksen kokoonpanoa ja sen mahdollisia seurauksia, niin ja tietysti – tekemään töitäkin, helpotti kummasti.
Stockan herkun kautta kotiin, tykötarpeita huomista ruokaa ja baakkelsia varten. Mökkikaupan jälkeen Herkun tarjonta tuntuu aina yhtä juhlalliselta. Ehtoo onkin sitten kulunut pihalla ja Festassa. Pehtoori meinaa minun pienille kattauskukka-asetelmilleni (kuva suurenee klikkaamalla) taas hymyillä, hieman syrjäkarein virnuilee. Mutta eipä ole pääpuutarhuri itse edes yrittänyt… 🙂 Kyllä minä vielä opin. Kai. Ehkä. Yrittänyttä ei laiteta. [sanonta jota en ole koskaan oikein tajunnut]. No keittiöön mies ei sentään tullut tekemisiäni kuljailemaan. Vaikka uutta sielläkin kokeilin…
Työtöitä ja harrastuksia sopivassa suhteessa. Kun vielä nukkumisrytmi reivautuisi sopivaan kurssiin.