2008

Niin usein olen matkoihini kävellyt,

ja melkein yhtä usein takaisin tullut.

Taas sinne päin matkalla olen nyt

Tulkaa vastaan, oi!, ystävät hullut – –

Kun saavun , tunnen kesätuulen tuoksuvan.

Se kaikki hullut unelmani kattaa.

Juicen Juankoski soinut mielessä tänään. Jo aamulla: varhain olin lenkillä, tihkusateisessa puolipimeässä kävelin märistä lehdistä liukkaalla polulla Toppilanrantaan, jossa meri hyinen. Tarkoituksellako hain kontrastia? Ehkäpä. Muutenkin päivä valmistellessa lähtöä. Odottaminen, vartoominen on usein parempaa kuin toteutunut  unelma… Tiedä häntä. A domani. Huomiseen. Lähdemme kohti Sisiliaa!

Periaatteellisesta rauhallisuudestani  … tässä vaiheessa pehtoori voi esittää jonkinlaisen eriävän tupinan, mutta siitä ei kannata piitata. Myös lapsilla saattaa olla muistissa jotain ikäviä yksityiskohtia, jotka eivät välttämättä tue käsitystä minun rauhallisuudestani, mutta periaatteessa, ja ainakin töissä monet pitävät minua rauhallisena  … Siis  periaatteellisesta rauhallisuudestani huolimatta olen suhteellisen malttamaton, jollei tietotekniikka toimi kuten haluaisin. Jos yhteydet ovat hitaat, jos en tiedä, missä olen sörssinyt, jos joku ohjelman päivitysversio on ”vääränlainen”, …

Tänään on ollut sellainen päivä, sekä kotona että töissä, ettei yhteistyö työkalun kanssa ole sujunut. Monia minusta johtumattomia ja – nyt jo voin myöntää – minusta johtuviakin ongelmia on riittänyt: www-hotellini ei suostu vastaamaan kadonneiden tilastojen ongelmaan, yritin tehdä  Operan päivitystä (käytän Operaa mielummin kuin Exploreria tai FireFoxia) mutta vaikka saan päivityksen latautumaan, ei se asennu, töissä en päässyt koko päivänä palvelimeen, jonne päivitettyä tietoa olisi pitänyt saada, nyt huomasin www-sivustossani monia viittausongelmia (omia huolimattomuuksia? jotka kai onnistuin korjaamaan). Salasanani uuteen OpeOodiin eivät toimineet; vasta kolmannen puhelinsoiton jälkeen sain toimivat tunnukset. Sitä paitsi hoksin, että haluaisin isomman näytön. Kun yritän opetella käyttämään InDesignia niin norminäyttö on turhan pieni. Ei kuulosta aivan asialliselta ja perustellulta syyltä? Ei minustakaan, mutta saan mie haluta.

Siispä lopetan tämän datailun tältä päivältä.

Ai niin. Tästä olen keskustellut muutamien kanssa mutta mitenkäs arvoisat blogivieraani (teitä on nelisenkymmentä piipahtajaa päivittäin) suhtaudutte tietokoneeseen? Onko se maskuliini vai feminiini? Minusta ehdottomasti ”uno”, siis maskuliini.

Silmäni eivät hengitä! Tai sitten tuuletusta (siis silmille) on liikaakin. Tai jotain sellaista. Lääkäri soitti ja kertoi ensimmäisten allergiatestien tulokset: olen allerginen kissoille, koirille, hevosille, huonepölylle, jauhopölylle, timoteille, lepälle ja pujolle ja muutamalle muulle. No nämähän minä toki olen tiennyt, –  tiennyt iät ja ajat. Pölyallerginen historioitsija! Jauhopölyallerginen intohimoinen ruoanlaittaja!

Kotieläintä en koskaan ole oikeastaan halunnutkaan, mutta perheen kuopus oli tarhaiässä parikin kertaa pahasti koirakuumeessa. Kun koetin selittää, että todennäköisesti hän itse ei yliherkkyydeltään voisi asua samassa huushollissa labratorinnoutajan kanssa ja ainakaan minä en voisi, kuusvuotias kaikkea loogista  päättelykykyään hyväksikäyttäen pohdiskeli, että voidaanhan tehdä niin, että meitsi pysyy vastaisuudessakin enimmäkseen keittiössä, kodinhoitohuoneessa ja työhuoneessa kuten taas koira ja muu perhe asuvat taloa muuten. Äiti, paikka!

Nyt allergiatestini sitten jatkuvat, ja silmien pari kesäkautta jatkuneelle pahallekin oireilulle etsitään muutakin syytä kuin nuo ”vanhat” allergeenit. Tosin ortopediystävä on todennut jo aikaa sitten, että silmäni ovat ”vain niin vanhat!” joten ei ihme, että ovat välillä kipeät ja kirvelevät ja turvoksissa ja kaikkea sellaista. Lääkäriystävän vaimo onneksi huomautti, että kannattaa tosiaan kysellä ortopediltä allergiaoireista. En ole sen jälkeen kyselly, enkä enää kysele. Opettelen vain elämään ”vähähappisten” silmieni kanssa ja odottelen uusia perusteellisempia testejä.

Eilisen lämminhenkisen karonkan (lahjapuheeni kyynelittä, pieni äänenvärähdys muutaman kerran, mutta ei kyyneltäkään! Päinvastoin sain juhlaväen nauramaankin) jälkeen kävimme – matkalla taksitolpalle – professoreiden kanssa vielä baarissa, joten ei ihme, että tänään on uuvahtanut olo. En jaksanut oikealle lenkillekään, vaan pyöräilin Oulu-halliin, jossa käsityömessut: mökille patalappuja ja tilasin itselleni uuden pellavaisen puvun!

Viikon päästä olemme lomalla. Edessä kituviikko: malttamatonta odotusta, menneen herkutteluviikon jälkeen vielä kurinpalautus, että salsahame ja kesäfarkut eivät ahistaisi, säätilojen tarkkailua (oikealla palkissa on linkki Taorminan reaaliaikaiseen web-kameraan ja säätiedotus), töiden rutistusta, jotta voi rauhassa lähteä.

Nyt Kummisetä kakkonen!