Vanhemmuus

Home Vanhemmuus (Page 8)
Showing: 71 - 80 of 279 RESULTS
Muistikuvia Valokuvaus Vanhemmuus

Juhlapäivä

Viime sunnuntaina kun oli Apsun 4-vuotissynttärit, poika koetti avata yhtä lahjapakettiaan, eikä tahtonut saada sitä auki, joten pyysi serkkuaan (jota pitää yhtenä maailmankaikkeuden parhaana tyyppinä, jo yläastelaista M:aa (joka on usein ollut meilläkin)) auttamaan. Kun kiusoittelin ja kyselin, liekö M:llakaan osaa auttaa? Apsu totesi: ”Osaa se, se on … kun se on sukulainenkin”.  🙂

Minulla oli tänään vähän sellaisella mandaatilla yo-kuvaus. Apsun serkkutyttö, juuri tuon yllä mainitun M:n isosisko, sai tänään valkolakkinsa, ja oli kysellyt minua kuvaajaksi juhlaansa, ja samalla potretin ottajaksi. Mieluustihan lupauduin. Oli ilo. Kaunis, ja niin kohtelias ja positiivinen nuori nainen.

Muita yo-juhlia meillä ei kalenterissa ollutkaan, joten sopi oikein hyvin.

Periaatteessa olisi voinut olla kotonakin juhlat. Mutta kun ammattikorkeassa ei mitään valmistujaisia, publiikkeja, kevätjuhlia tms. järjestetä, niin ei ollut paikkaa tai juhlaa, jossa olisi suvivirttä veisattu. On oikeastaan vahinko, kun monet tiedekunnat ja/tai ammattikorkeat eivät mitään maisteripromootioita, insinöörijuhlia, päättäjäisiä, ammattiin valmistuvien juhlia järjestä … ei ole mitään opintojen ”virallisia” lopettajaisia.

Meillä humanisteilla viimeiset parikymmentä vuotta on jonkinlaisia – talvisin aika pienimuotoisia – publiikkeja kyllä pidetty. Minusta valmistuneet sellaisen ansaitsevat. Minullekin ne ovat olleet tärkeitä juttuja. Monen vuoden opintojen jälkeen on mukava edes pieni juhla viettää. Elämän virstanpylväitä tuollaiset kuitenkin on. Monivuotisen ahkeroinnin ja työn jälkeen on hyvä pukeutua hyvin, syödä kakkua ja kohottaa malja. Juhlalle on syynsä.

Meidän Juniriolla olisi ollut tänään juhlan paikka. Niin vain poika insinööriksi valmistui. Valmistui neljässä vuodessa kuten ”kuuluu”, ja vieläpä ihan kelpo arvosanoin. Lukion jälkeen ei tiennyt mihin lähtee, mitä tekee, mihin pääsee… Sitten armeijan, pulla- ja pakettikuskin työteliäiden vuosien jälkeen pääsi tekulle, sai pari lasta, teki töitä melkein koko ajan opintojen ohessa  … ainakin äitinsä iloksi ja hämmästykseksi. Ja suoritti opintonsa.

Parikymmenvuotisen opinto-ohjaajan elämäni aikana tulin usein miettineeksi (koskeekohan enemmän humanisteja kuin muita?), että on helpompi päästä yliopistoon kuin sieltä pois. No ainakaan Juniorin ja ammattikorkean kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. Ja tosiasiahan on, että nuorilla miehillä ”kypsyminen”, tai siis vastuu omasta elämästä ja opinnoista, tulee usein pari vuotta jäljessä siitä, mitä naisilla. Luulenpa, että Juniorilla vastuullistumista kummasti edesauttoi ensin Apsun ja sitten Eeviksen syntymä. Isät ovat innokkaampia opiskelijoita kuin lapsettomat poikamiehet. Ja tämä on ihan oma mutu-tutkimukseni tulos. 😉

Vähän Juniori mietti valmistujaisten järjestämistä… tai siis, että ”järjestettäisiinkö” :), mutta nyt näyttää siltä, että pidetään sellaiset joskus heinäkuussa vain pienellä porukalla. Samalla juhlitaan sitä, että Juniorin ”kausituuraajan” pari vuotta kestänyt työpaikka Alkossa on vakinaistettu. Se vakinaistettiin kun poika osa-aikaisena haki (oto)kouluttajan paikkaa. Ja sai sen.  On siis nyt Oulun piirin (en tiedä tarkkaan mihin asti ulottuu) kouluttaja, ja on jo kerran käynyt Helsingissä koulutettavana hommaansa varten.

Tällaisina päivinä annan itseni olla levollinen. 😉 Juhlan paikka tänään, monessakin  mielessä.

Liikkuminen Niitä näitä Vanhemmuus

Pääsiäisen lopulla – hyvillä mielin

Myöhäinen pääsiäinen, pääsiäinen Oulussa. Onhan näitä joskus ennenkin ollut, mutta ei ikinä sellaista kuin nyt.

Paljon ulkonaoloa, paljon yhdessäoloa, paljon ruokaa – no noita kaikkia on ollut Lapin mökilläkin, mutta nyt kotosalla. Ja pääasiassa sää on suosinut.

Tänään kävimme Jäälin (iso)mummulassa; pikkuperhe kulkivat keskenään ja Pehtoori ja tytär kahdella autolla, minäkin olisin tavallisesti hypännyt kyytiin, mutta nyt on uudet tuulet. Pyörällähän minä. Mennessä polkiessa mietin, että eihän tämä nyt niin paha matka ole: toki ylämäissä laitoin sähköavustusta päälle, poljin auringossa, nautin liikkumisesta ja ulkoilmasta – ja äänikirjasta. Mietin samalla, että yli puolet tästä (yhteen suuntaan 17 – 18 km:n) matkasta anoppi aikanaan kulki sulan kelin aikaan kaupungissa pyörällä töissä kaiket päivät. Seisoi työpäivän Sokoksen kodintavara- ja astiaosastolla, eväänään kaksi palasta ruisleipää, ja polki takaisin kotiin Jääliin. Tosin oli nuorempi kuin minä – lopetti työuransa 57-vuotiaana (aloitettuaan sen 11-vuotiaana) – mutta silti. Ei ollut pyöräteitä, Kuusamon tien piennarta polki, ei ollut vaihdepyörää, sähköpyörästä ei ollut kuullutkaan, eikä toki olisi huolinutkaan, vaikka olisi ilmaiseksi saanut. Onhan huushollissaan tiskikonekin aikamoinen uutuus ja myönnytys. 😉

Kunhan oli porukalla kahviteltu, lähdin polkemaan takaisin kotiin, ja ymmärsin, miksi menomatkalla en ollut sähköä paljon käyttänyt! Palatessa vastatuuli oli liki seisauttava. Länneltä tuuli, paikoin vastaan oikein kunnolla. Oli ilo napsauttaa ”Eco” avittamaan matkantekoa.

Iltapäivällä tyär oli kaupungilla tapaamassa vanhoja koulukavereitaan, joten kokkailin vain ”normi-muonavahvuudelle = pikkuperhe + Pehtoori & minä”. Kaikkia edellisten päivien ”ylijäämiä” ja vähän uusia salaattiaineksia väliin, keitettyjä kananmunia, pakkasesta katkoja ja vähän ”sitovia” sooseja, joten tein aika hyvän salaattibuffan. Pehtoori grillasi vielä vähän makkaraa oheen. Jälkkäriksi edelleen rääppiäisiä, jätskiä, marjoja, suklaata… Juuri kun olimme aloittamassa, tytär tulikin lapsuutensa bestiksen kanssa ”katsomaan pieniä”, eivätkä olleet sittenkään syöneet kaupungilla. Buffasta riitti kaikille. Olipa ilo nähdä A:takin.

Pehtoorin ja minun konmaritus ~ varastojen/vaatehuoneiden siivous/poisto/järjestelyoperaatioiden jäljiltä oli löytynyt uusia ”kätköjä”. Mm. tyttären ”romulaatikko” ~ pelilaatikollinen ala-asteen-yläasteen aikaisia tilpehöörejä. Niitä sitten lattialla koko porukka perattiin ja ihmeteltiin: Apsulle se oli ihmeiden paikka. Marmorikuulat! Tarrat ja ties mitä! ”Miksi tämmöisiä?” Ja kyllä tyär ja ystävänsä löysivät muistoja. Jotenkin niin hieno juttu.

Nyt kohti ”arkea”. Vaikka eihän tämä elämä nyt niin arkiselta tunnu. 😉 Opiskelijakin on vielä pari päivää kotikotona. Juniorilla toki vapaat on ohi. Ja minullakin taitaa olla huomenna vähän tekemistä, joita voisi vaikka kutsua töiksi. Voisi, mutten taida. 😉

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Pieni juhlapäivä

Juniori täyttää huomenna 28 vuotta! 28 – hassua, ottaen huomioon, kuinka nuori äitinsä on. Ja Miniä, Minuskiksi olen ajatuksissani ryhtynyt häntä ”puhuttelemaan”, täytti hänkin juuri sen 28. Vain sittenkin 27. Eikös naiset aikuisiällä täytä aina 27 vuotta? 🙂

Noista nimistä vielä — Junioriahan on minulle Tomaski. Vähän rimmaavat nämä mielessäni olevat nimitykset. Samalla viikolla syntyneet, nyt 28-vuotiaat, tulivat tänään(kin) sunnuntaipäivälliselle, – ja sen olikin valmistanut Pehtoori.

Savukalakausi avattu. Ohessa hyvää kermaviili-kananmunakastiketta, puikuloita, fetasalaattia ja Paesano-leipää. Johan oli hyvää. Kaikille mieluista. Apsukin söi savukalaa. Ja muisteli, millaista on sitten kesällä kun syödään ulkona pihalla.

Viime vuonna, kun oli Rodoksen matka, jonka kaikille kustansin, jätin ostamatta synttäri- ja nimipäivälahjoja – matka oli lahja – mutta nyt oli taas ilo antaa synttärilahjoja.

Jälkkäriksi meillä oli ihan uudenlaista kakkua: mantelijauhetta, päärynää ja kananmunia kertoi kokki siinä olevan. Mehukas se oli. Oheen tarjoiltiin vielä kermavaahtoa. Nam.

Eevis on kovasti äidin tyttö, mutta kyllä häntä jo isoveljen pelaaminen kiinnostaa. Isin sylistä oli helppo katsella peliä. 😉

Isovanhemmuus Niitä näitä Valokuvaus Vanhemmuus

Enstaina sitten

Tänään on perhechatissa ollut vilkasta. Erikseen ja yhdessä opiskeluista, opinnäytteistä, Apsusta, pääsiäisestä, rahanmenosta, Eeviksen ekasta hampaasta, mun kuvaprojektista, lomista, remonteista, ruoasta ja ystävistä kaikenmoista viesteilyä – varmaan muutama sata viestiä on yhteensä lennellyt.

Olennaisin tulos ja paras juttu on se, että Apsusta on hyvä se, että ”Saana tulee enstaina tai torstaina, tai ainakin lähtee kohta tai ykskymmeneltä tulemaan tänne päin eikä heti lähde pois vaan pelaa Kimbleä”. Enstaina ykskymmeneltä eli suunnilleen pääsiäisenä. 😉 Minustakin se on kiva juttu, vaikka ei ehkä Kimbleä pelatakkaan. Josko minulla olisi jo uusi palapeli?

Kävinpä tänään kaupungissa lenkillä: pitihän se tähtitorni käydä vielä kuvaamassa. No sää ja valo nyt eivät olleet erityisen suosiollisia. Mutta kaikista mustista korkeista lumipenkoista oli puolensakin: siellä minä kuulkaa Silloilla seisoin hangen päällä ja kuvasin tähtitornia, ja Kajaaninkadulla kuvasin kirkontornia ainakin puolitoistametrisen lumivuoren päältä. Mutta, mutta valo ei ollut mieleinen. Ehkä enstaina parempi keli.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä muokkaamattomat raakakuvat näyttävät että kyllä nuo tornit saa suoraankin. Mutta että eri suunta aiheuttaa muutakin ongelmaa kuin valon puutteen. Tornien edessä on jotain tarpeetonta. Kupoli, terassi ja sähköjohto. Ikinä ennen en ole hoksannut että Kajaaninkadun yli kulkee tuollainen johto. No se on helppo photoshopata pois ja leikata vain torni, mutta ehkä minä vielä odotan aurinkoa.

Yksi vanha kuva arkistoistani löytyi. Tuostakin voisi tehdä palapelin. Taivaskin on sopiva palapeliin, eikö vain? – Ja torni on suorassa 😉

Palatessa kiersin vielä Ainolan kautta ja siellähän uusi kesäteatteri oli jo (lähes) valmis. Minusta katos on aika hienon näköinen.  Katsomot tulevat ymmärtääkseni olemaan liikuteltavat ..

Joskopa sitä ensi kesänä saisi aikaiseksi lähteä Kesäteatteriin, – milloinhan on viimeksi oltu? Ehkä 2005 kun oli Oulun 400-vuotisjuhlat ja näytelmä Kuningaslohi paljon kehuttu, ja minulla jostain sinne vapaalippujakin. Meidän teinit ja ottopoikakin olivat mukana. Eli ei kovin tiuhaan ole käyty. Ja ihan liian vähän tulee käytyä teatterissa muutenkaan. Sitä paitsi minulla on ollut eilen ja tänään vakaa aie lähteä leffaan katsomaan A Star Is Born, ja olenko saanut lähdettyä. Nope!

No sentään veroilmoitukset olen nyt ottanut esille vakaana aikeena työstää ne viikonlopuksi – minullahan niitä on peräti kolme hoideltavana: oma, äidin ja Muistikuvia. Viimeinen vaatinee eniten aikaa ja vaivaa. Mutta ei enää tänään mitään sellaista. Enstaina sekin. Nyt vielä vähän aikaa palapelin parissa…

 

Niitä näitä Vanhemmuus

Huoltopäivä, ja ”matkalla mukana”

 

Samalle päivälle hammaskiven poisto ja muu purukaluston huolto, ripsien ja kulmien väri sekä niska-hartiaseudun hieronta. Ja niiden välissä tepastelua kaupungissa ja Nallikarissa.

Ja samaan aikaan toisaalla, tai siis parhaillaan (ke 13.2. klo 19.30), tyär on täällä:

Flying Radar on kyllä kiehtovaa seurattavaa.

Matkalla minnekö? No Meksikoon – lukulomalle kuulemma. 😀 Kesällä sinkkuuntunut esikoinen on tehnyt pieniä kotimaan matkoja pitkin kesää ja syksyä: Ouluun, Lappiin, Tampereelle, Turkuun, – Tallinaankin. Opiskellut ominaiseen tapaansa paljon ja nopeasti, erinomaisestikin vielä. Ollut todella innostunut elämänmuutoksestaan ja tyytyväinen tekemiinsä ratkaisuihin. Tuntuu vähän kuin elävänsä ”uutta nuoruutta” tai siis nauttii opiskelusta ja opiskelijariennoista ja ”työttömästä” elämästä ihan täysillä.

Ja ilmoitti ennen joulua, että lähtee ”kevätlomaviikolla” Meksikoon tapaamaan tuttuja ja lämpimään. Vakaana aikeena koodailla päivät ja illat tavata ystäviään ja juhlia. Sinne on menossa. Mikäs siinä. Tällä kertaa olen vilpittömästi iloinen puolestaan. Viimeksi kun lapsi meni sinne – jäädäkseen yli vuodeksi töihin – olin niin surullinen, liki ahdistunut.

Silloin oli täällä blogissakin menossa ”Terveisiä (ja kuvia) Meksikosta” -sarja. Silloin tyttärellä ei ollut paluulippua olemassakaan, nyt on jo 10 päivän päästä paluu. Hyvä niin.

Isovanhemmuus Lappi Vanhemmuus

Kastejuhlan jälkeen

Palatakseni vielä eiliseen… Jolloin oli toisen lapsenlapsemme kastejuhla meillä kotona.

Aamupäivällä Pehtoori haki vielä kukkia ja Kauppahallista lohta sekä kastelahjamme vauvalle. Tyttären kanssa katoimme pöytää ja värkkäilimme tarjottavia esille. Puoleltapäivin pikkuperhe tuli ja jatkoimme porukalla …

Kastejuhla alkoi eilen kahdelta, ja vaikka flunssa ja muut sairastapaukset estivät muutamia sukulaisia tulemasta, oli meitä silti lähes 30.

Kastetoimitus oli kovin asiallinen, ehkä vähän liiankin. Ehkä pastori olisi voinut tehdä toimituksesta edes pikkuisen enemmän juuri tuohon hetkeen ja juuri tähän kastettavaan lapseen liittyvän.

Kyyneleet eivät olleet lähelläkään, (onko se hyvä vai huono asia? 😉 ) Minulla siihen vaikutti sekin, että myös kuvien ottaminen oli vastuullani. Eikä se mikään helppo homma ollutkaan: yhtä aikaa olla mummi ja kuvata. Ja myös emännöidä ja seurustella vieraiden kanssa. Kuinka taas toivoinkaan, että olisi kesä – ja valoa (muuta kuin salamasta) – ja/tai että Juniorin kaverilla olisi ollut vapaapäivä töistä, että hänellä olisi ollut mahdollista kuvata kuten Apsunkin kastajaisissa. Keittiöhommissa ja kahvin keittäjänä tytär oli isoksi avuksi.

Kastejuhlan päähenkilö kyllä otti paikkansa. Myös äänimaailmassa: oikeastaan vain ja lähes koko kastetoimituksen ajan pieni parkui niin paljon kuin kuusiviikkoisilla keuhkoilla pystyi. 😉 Ja samalla isoveljensä seurasi tilaisuutta tarkkaavaisesti. Ja Eevi Aurora sai kasteensa.

Tässäpä niin rakas pikkuperhe.

Aika paljon kaikenmoista hyvää oli tarjolla ja kaiken kruunasi tietysti kakku, jonka vauvan äiti oli netistä löytämältään kakuntekijältä hankkinut.

Aika leppoisa ja kiireetön tunnelma juhlassa oli, vähän sentään ehdittiin kaikkien kanssa jutella…

Kun viiden tietämillä viimeiset vieraat olivat lähteneet, pistimme perheen kanssa toimeksi, ja koti ”purettiin” arkiseksi ja juhlan rääppiäiset pakattiin jaettavaksi tänään … Ja olihan meillä kaikilla jo oikean ruoan nälkä. Ja sitten – tietysti – Juniori halusi tarjota meille (ja kaverilleen, joka oli jo päässyt töistä) yhden hienon samppanjan: Charles Heidsieck vuodelta 1985 on maailmassa aika ainutlaatuinen ja sellaista sitten kuudestaan maistelimme.

Ja söimme spaghettia poronpaistikäristyksestä tehdyn tomaattipohjaisen kanssa.  Istuimme Festassa. Olimme hiljaa, juttelimme, söimme, maistelimme lasilliset iäkästä samppanjaa, sylittelimme Eevi Auroraa, suunnittelimme tulevaa.

Ja illan lopuksi aloimme Pehtoorin kanssa hiljalleen pakata. Pakata?

Tänään aamulla tyär lähti junalla kohti kotiaan, kohti Helsinkiä. Jo alkusyksystä paljon ennen Tauno Tytön syntymää ostetun Helsinki-Oulu-Helsinki -lentolipun paluulento olisi ollut eilen aamulla, mutta kun … Kun kastajaiset pidettiinkin eilen, halusi täti jäädä Ouluun (mikä oli meidän monen mielestä vallan iloinen ja hyvä asia) oli tänään paluumatka sitten junalla. Ja samaan aikaan me starttasimme kohti Hangasojaa!

Ja samaan matkaan lähtivät ystävämme  (Team PP), joiden kanssa niin monta uudenvuodenvaihdetta on täällä vietetty. Olimme Hangasojan lumisessa, kauniissa talvessa viiden kieppeillä (enpä muista milloin olisi ollut niin paljon liikennettä kuin tänään!). Olemme asettautuneet, lumityöt tehty, syöty, takkatulen ääressä istuttu.

On kolme kuukautta siitä kun olen edellisen kerran päässyt mökille – siksikin nyt tuntuu niin hyvälle.

Aurora Borealis olisi taivaalla, mutta kun on pilvessä…. Kaikkea ei voi saada. Olen saanut kuitenkin paljon.

Isovanhemmuus Joulu Vanhemmuus

Aatonaatto – iloa ja valoa

Sunnuntai. Sehän se tänään. Aatonaatto. Pakkassunnuntai (nyt mittari näyttää – 19 C). Päivä, jolloin en ole kunnolla ulkona käynyt.

Mutta aika paljon olen ehtinyt… ja aika hassua, että kaikki liittyy enemmän vähemmän ruokaan. Joko sen tekemiseen, nauttimiseen, viemiseen, misojen tekoon…

Puolelta päivin kävimme tyttären ja Pehtoorin kanssa äidin luona ”brunssilla”: lohileipiä ja lasilliset samppanjaa! Tyär sai kertoa kuulumisiaan, ja näimme myös serkkujaan, jotka piipahtivat samaan aikaan. Samalla reissulla kävimme hämärän tullessa jo tänään hautausmaalla. Oli siellä aika paljon muitakin – varmaan tämä pyhien paljous jakaa kävijöiden määrää sielläkin.

Kotiin palattua pikkuperhe tuli syömään: kalapäivä tänään. Ja Apsu näki kummitätinsä ja kummitäti myös veljensä kuopuksen. Perhe koolla.

Tässä meidän pienet rakkaat ilon ja valon tuojat (kuvassa vauva on vasta kuuden päivän ikäinen, nyt jo paljon 😉 isompi).

Heidän myötään toivottelen mukavaa Joulua,
ja kaikkea hyvää ensi vuoteen! 

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Juhlan aikaa…

Tuntuu että eilisestä aamusta on aikaa kauankin… Eilisestä, jolloin me saimme toisen lapsenlapsemme.

Toissayönä kolmen aikaan Juniori pudotti poikansa meidän eteiseen ja sanoi, että ”me mennään nyt”. Lähtivät synnyttämään – vihdoinkin. Apsu seisoi kalpeana, ruskeat suklaasilmät suurina ja ihmetteli tilannetta, vaikka tilanteesta oli jo etukäteen hänelle kerrottu. Menimme yhdessä nukkumaan, mutta eihän siitä tahtonut mitään tulla. Apsu nukahti kuitenkin paljon ennen mummia, mutta molemmilla yöunet jäivät paljon normaalia lyhemmiksi. Minulla ehkä neljään tuntiin.

Kahdeksalta – taas kerran – puhelinta vilkaistessani, totesin, etten enää haluakaan nukkua, … jäimme odottamaan …

Ja klo 9:23 tuli kuva vauvasta! Terve tyttövauva! Ja kuvan nähdessään isoveli ilmoitti ykskantaan, että se on tyttö! Tauno Tyttö Satokangas.

Vielä emme ole pientä nähneet, mutta Apsu, joka jo eilen isänsä kanssa kävi illansuussa sairaalassa katsomassa pikkusiskoaan, ilmoitti palatessaan, että ”se on ihana”. Ja että ”äitillä ei oo enää iso maha, kun äiti on ollut siellä vauvavarastolla [osastolla] ”!   😉

Eilinen päivä meni ”kiireessä”, enimmäkseen Apsun kanssa, ja sitten illalla meillä oli hyvin pienimuotoiset ”varpajaiset” – vähän pikaisesti kyhäilin sapuskaa jota tulivat sitten nauttimaan myös Juniorin bestis avokkinsa kanssa. Kuinka ollakkaan nautimme pullollisen vaaleanpunaista samppanjaa, ja sellainen hyvä hyrinä (Nalle Puhia lainatakseni) oli ilmassa.

Sairaalasta sain lisää kuvia vauvasta. Ketään ei yllättäne, että minusta hän on tavattoman ihana.

Synnytys oli mennyt verraten (esim. Apsun syntymään) aika nopeasti ja vauvan äiti voi hyvin, isäkin on jo nukkunut.

Apsu oli eilen sairaalasta lähtiessä ollut kovin pahoillaan kun äidin ja Taunon oli pitänyt vielä jäädä sinne, mutta oli jo tänään toipunut, ja tuli reippaana isänpäiväpäivälliselle.

[Jo eilen kävimme Apsun kanssa hakemassa autotallin jemmasta isänsä legoja… tänään sitten kolme sukupolvea niiden parissa… ]

 

Kolmen sukupolven miehille tein ruokaa, ei niin kummoista, mutta kakku oli perinteinen. Meidän perheen ”perinnekakku” ~ italialainen suklaakakku, jota on ollut molempien lasten kastajaisissa, rippijuhlissa, lakkiaisissa ja kymmenissä juhlissa siinä välissä. Nyt vähän eri tavoin koristelin.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Kiitollisena ja onnellisena

Tänä harmaana ja sateisena aamuna maailma on kaunis!

Meistä on tänä aamuna tullut pienen tytön isovanhempia.

 

Apsu, joka on sinnikkäästi nimennyt vauvan Taunoksi,

ilmoitti juuri äsken isovelin vakaalla äänellä: ”Se on tyttö!”

On se.

Pikkuperhe on nyt nelihenkinen perhe,

ja meidän pojalla on kaksi lasta.

Me olemme enää ole yksinkertaisia isovanhempia.

Maailma on kaunis!

 

Isovanhemmuus Niitä näitä Vanhemmuus

Hugo-puistossa

Heti kohta herättyämme saimme Apsun meille. Olihan äidillään kutsu äitipolille. Tekstarilla tuli eilen kutsu täksi aamuksi. Tänään rv 41+0. Siis viikko yli. Olikohan tämä nyt kolmas vai neljäs vai jo viides kerta viikon sisällä kun oli vierailu neuvola/äitipoli/labra. No tokihan olin jo ajtellut, että tänään sitten Apsu on mummin ja papan ilona vähän kauemmin kuin edellisillä kerroilla.

Niin odotti Apsukin, ja olikin kovin pettynyt, kun vanhemmat olivat häntä hakemassa kotiin, kun palasimme puistosta. Tauno kun ei vielä tahdo tulla maailmaan ja kun hepatoosikaan ei nyt enää vaivaa, ei sitten tänään vielä käynnistettykään. Tarkastus vain ja määräys huomisiin verikokeisiin ja toteamus, että vauva voi oikein hyvin.

No Apsun ei sitten ehtinyt syödä meillä eikä päikkäreillekään päästy. Mutta olimmepa sentään ehtineet olla puistossa. Kuvauskierroksillani olen löytänyt ”Hugo-puiston” uudelleen. Tuiranpuistossa on lasten leikkipuisto, jossa omieni kanssa tapasin joskus käydä leikkimässä. Käytiin siellä (piti erikseen autolla lähteä), koska siellä oli sellaisia puolen metrin korkuisia puutolppia, – ihan kuin telkkaripelissä (ja Nintendossakin?) Hugo hyppii tolpalta toiselle, minä hyppyyttelin mutikaisia puistossa. Hugo-puisto taisi olla Oulun paras puisto lasten mielestä? Huolimatta, että juuri näin rospuuttoaikaan siellä oli nilkkoihin asti mutainen maa ja vain ne tolpat, kiikut, liukumäki, hiekkalaatikko ja joku kiipeilytelin. Mutta siis ne tolpat. Ne oli se juttu! Ei taida kukaan oululainenkaan meidän lisäksi tietää sitä Hugo-puistoksi.

Silloin ei ollut ”tartani-mattoja” ja ties mitä vempaimia. Mutta tänään oli, ja oli lämmin. Ja meillä oli kyllä oikeinkin mukavaa. Apsu juoksutti mummia mäen päälle ja takaisin. Matokiikku oli meidän yhteinen lemppari. Siinä me vastakkain kiikuttiin ja juteltiin pitkät tovit.