Juhlapäivä

Viime sunnuntaina kun oli Apsun 4-vuotissynttärit, poika koetti avata yhtä lahjapakettiaan, eikä tahtonut saada sitä auki, joten pyysi serkkuaan (jota pitää yhtenä maailmankaikkeuden parhaana tyyppinä, jo yläastelaista M:aa (joka on usein ollut meilläkin)) auttamaan. Kun kiusoittelin ja kyselin, liekö M:llakaan osaa auttaa? Apsu totesi: ”Osaa se, se on … kun se on sukulainenkin”.  🙂

Minulla oli tänään vähän sellaisella mandaatilla yo-kuvaus. Apsun serkkutyttö, juuri tuon yllä mainitun M:n isosisko, sai tänään valkolakkinsa, ja oli kysellyt minua kuvaajaksi juhlaansa, ja samalla potretin ottajaksi. Mieluustihan lupauduin. Oli ilo. Kaunis, ja niin kohtelias ja positiivinen nuori nainen.

Muita yo-juhlia meillä ei kalenterissa ollutkaan, joten sopi oikein hyvin.

Periaatteessa olisi voinut olla kotonakin juhlat. Mutta kun ammattikorkeassa ei mitään valmistujaisia, publiikkeja, kevätjuhlia tms. järjestetä, niin ei ollut paikkaa tai juhlaa, jossa olisi suvivirttä veisattu. On oikeastaan vahinko, kun monet tiedekunnat ja/tai ammattikorkeat eivät mitään maisteripromootioita, insinöörijuhlia, päättäjäisiä, ammattiin valmistuvien juhlia järjestä … ei ole mitään opintojen ”virallisia” lopettajaisia.

Meillä humanisteilla viimeiset parikymmentä vuotta on jonkinlaisia – talvisin aika pienimuotoisia – publiikkeja kyllä pidetty. Minusta valmistuneet sellaisen ansaitsevat. Minullekin ne ovat olleet tärkeitä juttuja. Monen vuoden opintojen jälkeen on mukava edes pieni juhla viettää. Elämän virstanpylväitä tuollaiset kuitenkin on. Monivuotisen ahkeroinnin ja työn jälkeen on hyvä pukeutua hyvin, syödä kakkua ja kohottaa malja. Juhlalle on syynsä.

Meidän Juniriolla olisi ollut tänään juhlan paikka. Niin vain poika insinööriksi valmistui. Valmistui neljässä vuodessa kuten ”kuuluu”, ja vieläpä ihan kelpo arvosanoin. Lukion jälkeen ei tiennyt mihin lähtee, mitä tekee, mihin pääsee… Sitten armeijan, pulla- ja pakettikuskin työteliäiden vuosien jälkeen pääsi tekulle, sai pari lasta, teki töitä melkein koko ajan opintojen ohessa  … ainakin äitinsä iloksi ja hämmästykseksi. Ja suoritti opintonsa.

Parikymmenvuotisen opinto-ohjaajan elämäni aikana tulin usein miettineeksi (koskeekohan enemmän humanisteja kuin muita?), että on helpompi päästä yliopistoon kuin sieltä pois. No ainakaan Juniorin ja ammattikorkean kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. Ja tosiasiahan on, että nuorilla miehillä ”kypsyminen”, tai siis vastuu omasta elämästä ja opinnoista, tulee usein pari vuotta jäljessä siitä, mitä naisilla. Luulenpa, että Juniorilla vastuullistumista kummasti edesauttoi ensin Apsun ja sitten Eeviksen syntymä. Isät ovat innokkaampia opiskelijoita kuin lapsettomat poikamiehet. Ja tämä on ihan oma mutu-tutkimukseni tulos. 😉

Vähän Juniori mietti valmistujaisten järjestämistä… tai siis, että ”järjestettäisiinkö” :), mutta nyt näyttää siltä, että pidetään sellaiset joskus heinäkuussa vain pienellä porukalla. Samalla juhlitaan sitä, että Juniorin ”kausituuraajan” pari vuotta kestänyt työpaikka Alkossa on vakinaistettu. Se vakinaistettiin kun poika osa-aikaisena haki (oto)kouluttajan paikkaa. Ja sai sen.  On siis nyt Oulun piirin (en tiedä tarkkaan mihin asti ulottuu) kouluttaja, ja on jo kerran käynyt Helsingissä koulutettavana hommaansa varten.

Tällaisina päivinä annan itseni olla levollinen. 😉 Juhlan paikka tänään, monessakin  mielessä.

8 kommenttia artikkeliin ”Juhlapäivä”

  1. Onnea Juniorille! Loppututkinto on aina hyvä saavutus. Minullakin oli tälle viikonlopulle Riemuylioppilasjuhlat. Ei tuntunut ollenkaan, että 50 vuotta on jo omista lakkiaisista kulunut.

    • Välitän onnittelut. Kyllä koulutus on hyväksi. Ja tutkintotodistus usein edellytys myös työpaikan saamiseksi. Ja ennen kaikkea itselle. Nimimerkillä 10 vuotta väitöskirjaprosessissa roikkunut.

      Jo riemuylioppilas! Enpä olisi uskonut. Riemullista sekin! Onnea.

  2. Onnea Juniorille ja äidillekin! Niin se paikka löytyy aikanaan jokaiselle. Muistan kyllä omastakin opiskeluajasta, että ensimmäisenä valmistuivat ne, joilla oli työ ja perhe.

    • Olen samaa mieltä: paikka löytyy kaikille. Toisille vähän myöhemmin kuin toisille.. Eikä sillä niin väliä milloin. Ja prosessihan tämä elämä kuitenkin kaikkinensa on.

  3. Onnea! Niin teille Reija ja Pehtoori myöskin. Onhan tällaiset päivät ja ajat iloa ja riemua tulvillaan. Uuden odotusta, aloittamista ja jokin vaihe jää taakse.

    • Juuri noin: elämänmenoa porras kerrallaan. Välillä portaita on ylöspäin ja välillä alaspäin. Tässä iässä portaaton taival alkaa tuntua aika hyvälle vaihtoehdolle. 😉

    • Kiitos, AK. Insinööri totesikin sitten tänään kun tästä linkistäsi mainitsin: ”En sinne halunnut”. 😉 (Äiti olis voinut haluta. 😀 )

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.