Kamera, pakkaspäivän valo ja minä

  • Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
  • Kuvan on kerrottava tarina ilman sanoja.
  • Hyvä kuva ei selittelyjä kaipaa.
  • Pelkkä kohteen hyväkään toisto – repro – ei riitä tekemään kuvasta hyvää.
  • Kuvan tunnelma, valo, rytmi ja kerronta ovat tärkeitä.

Tällaisia oppeja olen vuosien varrella oppinut valokuvauskursseilla, lukenut kirjoista, oppinut katselemalla ja arvioimalla muiden kuvia. Näitä samoja asioita minulle toistettiin Torniossa koulussa ja näytöissä parin vuoden ajan. Ja kuinka vaikeaa minun olikaan olla selittelemättä kuvia, kertomatta kuvasta, sen kuvaamisesta, tunnelmasta tai siitä hetkestä tai vaikeudesta, kun kuvan otin.

Ja silti. Tänäänkin ottamiini kuviin haluaisin liittää sanoja, kertoa tunnelmasta, mainita siitä hiljaisuudesta, joka tunturissa oli, siitä levollisesta olosta, joka valkoisten hankien keskellä kuvatessa oli. Siitä pakahduttavasta riemun tunteesta, kun näet auringonsäteiden laskeutuvan pilvien raosta tunturin rinteille! Kuinka et millään malttaisi muutaman tunnin ulkona olon jälkeen lähteä sisälle, ja sitten siitä kiitollisuudesta kun sinun ei sittenkään edes tarvitse lähteä yhtään aikaisemmin kuin itse haluat. Liikkumisen ilosta, valon määrästä, ystävien* viesteistä heidän palattuaan kotiin, rantasaunasta, punaviinilasillisesta tiistain (jämä)sapuskalla.

Kuvien julkaisemisen helppous ja nettiyhteyden pelittäminen ovat nekin näihin kuviin liittyviä asioita, mutta eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä.

Mutta selittelemättä tämän enempää…. 😉 tässä muutama otos tämän päiväisestä kuvasaldosta.

 

 

* Tässä sitten pieni hassu sivuseikka, anekdootti, kaikille vuosikausia blogiani seuranneille. Ystävät, jotka viikonlopun täällä – taas kerran, pitkästä aikaa – kanssamme olivat ja joiden kanssa on oltu mm. Kitzbühelissä patikoimassa, vuonna 1982 Kreikassa historian laitoksen ekskursiolla, vuokrattu yhdessä talo Rosesista vuonna 2009, vietetty eräskin vuodenvaihde täällä mökillä jne. Ja monien vaiheiden jälkeen olen käyttänyt heistä täällä ”peitenimeä” yhdistelmää ”Majakka ja Perävaunu” ja sitten VMP (= varamiespalvelu 😉 ), mutta tuo lyhenne tässä yhteydessä on tullut tiensä päähän, koska tässä joku viikko sitten kuulin radiosta, mitä se tarkoittaa ”nuorisoslangissa” 😀 . Niinpä käytimme kuluneina viikonlopun päivinä eräänkin tovin uuden nimimerkin keksimiseen aj mietimme uutta. Ja tänä aamuna sitten äänin neljä nolla päädyimme siihen, että ystävämme ovat täällä Tuulestatemmatussa nimellä ”Team PP”. En nyt lähde availemaan enemmän, mitä tämä pitää sisällään, mutta ent. VMP on nyt ”Team PP”.  😀

Nyt jo ikävä ja hiljaista kun eivät ole täällä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.