Valokuvaus – Sivu 24 – Tuulestatemmattua

Talvelta tuntuu vielä

Ei turhia tiukkoja tanniineja, helppo ja hedelmäinen, tai oikeastaan marjainen, muttei yltiöhilloinen. Oikein mukava punaviini on tämä: Boeuf Bourguignon. Ranskalainen pikkuisen reilun kympin maksava cabernet sauvignon, joka taipuu varmasti moneen: pataruoalle ja vaikka mausteisien lihapullien seuraan, juuston oheen ja takkailtaan.

Nyt tosin kannattaisi olla ulkona, merenrannassa, sen sijaan, että istuksii sisällä lipitellen viiniä ja jatkaen viikon kestänyttä hyvin (liikaa) syömistä. Ikkunasta näkyy metsän siimeksestä kaunis, melkein leiskuva auringonlasku. Mutta kun ei enää jaksa, ei enää tarkene.

Ja olinpahan jo aamulla kuvailemassa auringonnousua. Vein tyttären aamukoneelle, ja jäin sitten ensin Oulunsaloon lenkille Canonin kanssa, ja sitten kahdeksan jälkeen ajelin vielä Nalskuun ja tein pienen lenkin sielläkin. Pakkanen tosin kiri kummallisesti: nousi aamukuuden -16 celsiuksesta yli -20 asteeseen. Ja veden – tai siis jään – ääressä on aina jotenkin vielä kylmemmän tuntuista. Mutta niin kaunista edelleen.

Oulunsalossa olen jo monta vuotta ihaillut Lentokentäntien alkupäässä (siis kaupungin päässä) yhtä kaunista koivukujaa. Se on kesällä, ruskan aikaan ja talvella, saatikka toukokuun hempeässä vehreydessä kaunis. Varsinkin juuri aamuauringon osuessa siihen. Tänään sen vihdoin kuvasin, monestakin suunnasta.

Vähän jo jouduin miettimään, mitkä olivatkaan ne säännöt ja rajat, joita yksityisalueen kuvaamisessa on, mutta eiväthän kuvani kotirauhaa riko, eikä pihapiiriin tunkeudu.

Muutoin päivä mennyt kaiken pienen päivittämisessä, huushollin palauttamisessa arkeen, Kuusamon ja Kälviän valokuvauskurssitarjontaa tsekkaillessa, uudenlaista ruokaa laittaessa (palaan asiaan lähipäivinä), netissä roikkuessa.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Taakse jäänyttä – – –

Tänään ei enää pitkää brunssia mangosmoohtieneineen ja kaikkine muine hyvineen.
Vain puuroa ja kahvia, – ja se oli siinä.

Tänään ei enää aurinkoisia latuja. Eikä muutakaan liikkumista tunturissa.

Ei enää lumitunneleissa ja mökkipurolla Apsun kanssa.

Ei kulkemista tunturissa… ei muualla kuin autolla pitkin Jäämeren tietä.

Ei enää korumaisia jäädytettyjä saippuakuplia, – aika uuvahtaneen näköistä oli jo.

Eikä rantasaunaa, saatikka yhteistä pitkää päivällistä ja Lego Cityä ja kaikkea muuta mukavaa…

Onneksi on edes kuvat. Niitä on PALJON.

Ehkä noita kuvia kannattaa katsoa tovi, ehkä niistä välittyy se, miksi on aina niin vaikea lähteä mökiltä kotiin.

Ja onhan täälläkin taas hyvä.

Isovanhemmuus Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Jääsaippuakuplia

Kun elämä on sillä mallilla, että pitkän aamiaisen kääntyessä aamupäiväksi ja pakkasen hieman hellittäessä voi ryhtyä taas yrittämään jääsaippuakuplien tekemistä ja kuvaamista, niin ei asiat voi olla kovin huonosti.

Yhdessä kuvahaasteryhmässä näin hienoja jääkuplakuvia jo jokunen viikko sitten, ja päätin itsekin yrittää. Etsiskelin reseptiä ja odottelin pakkasia. Kun vihdoin sain hommattua tarvittavaa glyserolia (apteekista), niin Oulussa oli jo liian lauhaa (- 6 – 10 C) ja tuulista. Tai ainakaan en kotipihalla viime viikolla onnistunut.

Mutta tänä aamuna kiehautin tilkan vettä ja liotin siihen siirapin. Ja lisäsin sitten muut aineet.

60 ml vettä
50 ml Fairya
50 ml glyserolia
20 ml siirappia

Olen puhallellut sekä Pehtoorin rautalangasta vääntämän rinkulan läpi, että käyttänyt Apsun saippuakuplapurkin kannessa olevaa puhallusympyrää , mutta parhaaksi osoittautui pirtelö/smoothiepilli, johon olin leikannut ristin (neljä noin sentin mittaista ”liparetta” taitettuna).

Pakkasta oli parikymmentä astetta ja ihan tyventä. Ja kuplat onnistuivat helposti. Niitä oli sitten vähän joka nietoksen nokassa pihapiirissä. Parikymmentä minuuttia pysyivät ennen poksahdusta. Ja jäätyminen tapahtui kyllä aika äkkiä. Kuvasarja on kahdessa minuutissa kuvattu.

Iltapäivällä sitten tunturissa vähän liikunnallisimmissa merkeissä. Pakkastakin liian vähän (? = – 9 C)) saippuakuplille.

Oulu Valokuvaus

Talvi on talvi on talvi on talvi

Nyt on kyllä on paras, oikea talvi moneen vuoteen. Pakkasia, eikä suveamista välillä, joten puissa on lunta. Paljon kauniita, lumisia maisemia. Ei juuri liukkaita jalkakäytäviä, joten niitä ei ole tarvinnut hiekottaa, vaan kaikkialla on kauniita kävelyreittejä. Sininen taivas, ja aurinkoa monena päivänä, aamuna ja iltana.

Tänäänkin.

Kuvia on kertynyt paljon. Ja niitä julkaisen yhdellä jos toisellakin foorumilla: eri valokuvausryhmissä, FB:ssa omalla seinälläni ja Oulu tutuksi -ryhmässä, Oulun voutikunnan kuvasivustolla ja FB-ryhmässä, joskus jopa YLEn sääkuvissa ja Kalevan lukijakuvissa, sitten Instagramissa ja täällä blogissa.

Yritän kovasti olla julkaisematta jotakin samaa omasta mielestäni onnistunutta otosta kovin monessa paikassa, mutta joskus tulee kyllä pantua sama kuva esim. Instaan, omalle FB-seinälle ja tänne blogiin. Perustelen itselleni, että ei ole niin tavattoman monia, jotka näkevät ne kaikilla foorumeilla… Taitaa olla korkeintaan parikymmentä, jotka seuraavat päivityksiäni noissa kaikissa? Ja haittaako se lopultakaan?

Valokuvaus Vanhemmuus

Opiskelua perheessä riittää…

No nyt se sitten on auki. Meidän Esikoisen paikalle Alma Mediaan etsitään uutta digiasiantuntijaa (mikä on kyllä kuulemma vain puolet siitä, mitä hommiinsa nykyään kuuluu).

Kolme vuotta Kauppalehden harjoittelijasta digiasiantuntijaksi ja lopulta Alma Median tuotepäälliköksi. Tarinassa on paljon käänteitä ja muuttuvia tekijöitä, mutta olennaista on se, että työnkuva ja työmäärä ovat muuttuneet koko ajan, luonnollisesti vaativammiksi. En tiedä tarkkaan, kuinka paljon tyttärellä on ”virallisesti” pitämättömiä lomia ja ylityövapaita, ja sitten vielä ohi työaikakirjanpidon tehtyjä hommia… Ainakin kahden kuukauden verran. Ainakin.

Ja kuten itse sanoi ”Ei ne kaksitoistatuntiset työpäivät, mutta kun se, mitä siitä työstä jää. Ei itselle eikä muille muuta kuin rahaa, eikä se tunnu hyvälle.”… Jo opiskeluaikanaan pohti, onko markkinointi sittenkään hänen hommansa. Aluksi tekikin Kauppalehdessä paljon muuta kuin markkinointia, sai tutkia ja analysoida. Vähitellen, monien muutosten kautta tyär on kypsynyt, viime kesälomalta palattuaan alkoi pohtia lähtöä: työpaikan ja alan vaihtoa. Soitteli ja nähdessämme käytti – kuten sanoi – ”hyväkseen kotoista opinto-ohjauksen ammattitaitoa” – ja minähän kannustin. Miksipä jäädä työpaikkaan, jossa työ ei tunnu mielekkäälle. Alle kolmekymppisellä on vielä enemmän kuin 30 vuotta työelämää edessään, joten ei kannata hautautua ja uupua työhön, josta ei saa iloa ja johon ei ole intohimoa.

Monia vaihtoehtoja on kelannut, ja vaikka graduseminaarin jälkeen, kun oppiaineen professori oli vähän kysellyt, että miten jos alkaisit jatkotutkijaksi, väitöskirjan tekijäksi, oli Esikoinen pohtinut, että olenpa yhden sellaisen tekoa seurannut, ja kiitos ei, kuitenkin mietti tässä syksyllä, ettei akateeminen ura sittenkään niin paha olisi. Mutta siitä minä varoittelin. 😀

Noh, tammikuun alussa Esikoinen irtisanoutui, mistä seurasi kaikenmoista, mutta nyt on enää pari viikkoa töitä jäljellä. Olen sanonut omalle ja monelle muulle elämänuraansa pohtivalle, että – varsinkin nykyisin – työelämä ja ura on prosessi, ei maali.

Ja mitä sitten? – Nyt alkaa luku pääsykokeisiin. Pelkillä pisteillä pääsisi Helsingin yliopistoon, mutta kun haluaa Aaltoon. Ja nyt kun korkeakouluihin on nämä isot ensikertalaiskiintiöt, niin ”toiskertalaisen”, valmiin kauppatieteen maisterin, on pärjättävä pääsykokeissa hyvin, että pääsee opiskelijaksi toistamiseen. Opintotukikuukausia on vielä jäljellä, kun KTM:n teki sen verran nopsasti, ettei kaikkia ehtinyt käyttää. Ja on kuitenkin ehtinyt tienatakin valmistumisensa jälkeen.

Kaikkihan eivät tämmöistä ymmärrä, mutta minä kyllä olen iloinen ja helpottunutkin. Kuten Pehtoorikin. Koulutukseen ja uuden oppimisen hyvää tekevään vaikutukseen uskon vahvasti, mikä ei ehkä yllätä. 😉 Ja sellainenkin hieno juttu, ettei Esikoinen pyri mihinkään jenkkiyliopistoon tai jonnekin muualle tuhannen kauas. Helsingissä pysyy. Ja tulee välillä kotikotiin lukemaan pääsykokeisiin.

Minullakin on päivä mennyt iltaan asti opiskellessa ja kuvia tehdessä. Ja se tuntuu mielekkäältä ja siihen on intohimoa. Iltalenkille sitten Nallikariin.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Lasillinen viiniä

Siinäpä ne keskeisimmät!

Viinilasillinen, ja toki toinenkin.

Mutta tuo viinilasin pirstaloitumiskuva on tämän päivän The Juttu! Olen monta kertaa yrittänyt saada tuollaisen aikaiseksi. Eräänkin tutoriaalin, Digi-lehden kurssin läpi kahlannut, koettanut, laittanut layereita, pensselöinyt, syvännyt ja tehnyt vaikka ja mitä. Ja nyt eka kertaa edes periaatteessa onnistui. Jopa niin hyvin, että Riedel FInland halusi kuvan Instaansa kun olin ensin laittanut omalle Insta-tililleni. Tämmöistä hassua se on kuulkaa valokuvaajaksi opettelevan elämä.

Ja todellakin viiniteema jatkui sitten illallakin. Olimme vähintäänkin mielenkiintoisessa Rhone-vertikaalimaistiaisissa ”Pinotage”-tiellä Iskossa. Viinit hyviä ja mielenkiintoisia, mutta ruoka!!! Oi, että!

Reseptit Ruokatarinoita ja -historiaa Valokuvaus

”Asia on pihvi”

Hampurilaiskuvat alkavat olla nyt ”pihvi”*! – Tiedätkös, mistä tulee sanonta asia on pihvi? Sillähän on juurensa jo Ruotsin vallan ajalla.

Eikä taustalla ole mitään keittiöön tai yleensäkään ruokaan liittyvää, vaan se liittyy armeijaan ja oli alkuaan ”sotilaskieltä”. Kun sotilas anoi lomaa asepalveluksesta, hänen oli tehtävä anomus ja mikäli loma myönnettiin merkitsi asianomainen myöntäjä vain lyhenteen sanasta ”bifalles” (~ myönnetään, hyväksytään) eli hyväksytyn anomuksen alla oli merkintä ”bif”. Suomeksihan tämä sitten vääntyi pihviksi: loma on myönnetty – asia on pihvi.

Toinenkin täytetty herkku liittyy Ruotsin vallan aikaan … Laskiaispullan lyhyt historia täällä.

Kumpaakaan noista en ole tänään syönyt, en edes tänään kuvannut. Mutta tämän seuraavan olen syönyt ja kuvannut ja paistanutkin.

Kyllä oli koko huusholli sekaisin tämän yhden kuvan ottamisen takia. (Toki nuo siikapalat olivat ainakin 40 muussakin kuvassa. 😉 )

Mutta kalan paistamisesta sananen. Olen paistanut kalaa koko pienen ikäni. Niitä harvoja pääruokia joita jo kotikotona joskus 70-luvulla tein. Ja tuntuu, että nyt vasta olen oppinut paistamaan sen oikein kunnolla. Olennaista on voin riittävä määrä (paitsi lohelle ei voita ollenkaan, vaan vain merisuolahiutalaita pannulle). Mutta siika-, ahven-, nieriä- ja kuhafileet paistan voissa, ja voisulalla pitää valella kalaa koko paiston ajan. Kalan pitää liikkua pannulla. Kallistan pannua, jotta rasva valuu reunaan, josta sitä voi lusikoida ja lappaa kalan päälle. Ja aika kuumalla pannulla paisto, jotta nahkasta tulee mahdollisimman rapea.

Ja kyllä kalakin kannattaa ottaa huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista, ihan kuten lihakin. Muuten kylmä kala jäähdyttää pannun, ja menee keittämiseksi eikä paistamiseksi se homma.

* Lasaretin hampurilaisessa nimenomaan on pihvi, – kokolihapihvi.

Muistikuvia Ruoka ja viini Valokuvaus

Työssä oppimista

Ruokakuvausta melkein koko päivän. Jopa lenkillä.

Tilhilounaalla oli todennäköisesti ollut varpushaukka, kertoi lintutieteilijä-ystävä (kiitos, EH) kun häneltä asiasta kyselin.

Pitkästä aikaa kävin tepastelemassa lähirannassa; olen oppinut jo odottamaan puoleen päivään, että vähän lämpenee, että jo paistaa.

Kuvaprojektin ohessa varmennustallennusta ja uuden opettelua. Olen niin monille kehunut Light Roomia kuvankäsittely- ja kuvien arkistointiohjelmana, olen käynyt lyhyt kurssin (2 x 2 tuntia) sen käytöstä, koulussakin sitä opetettiin, tosin hyvin vähän mitään uutta siitä siellä tuli, ja silti VASTA nyt olen oppinut muokkaamaan arkistoa, viemään kuvia katalogista toiseen ja kokoamaan teemakansioita etc. Aika surullista, että vasta nyt. Digikuva-lehdessä oli asia väännetty rautalangasta, ja niinpä otin asiakseni opetella. Ei vienyt kyllä kuin tovin. Tosin vielä on katalogien siirto koneelta ja kovalevyiltä toiselle hieman hataralla pohjalla. Kuitenkin kaikille harrastajakuvaajillekin voin kyllä edelleen suositella ko. ohjelman hankkimista.

Oppimista on myös ruokakuvauksessa, ja toimeksiantojen vastaanotossa. Mutta kyllä tämä tästä.

Oisko smoothie-ohjeita jaossa? Sinun bravuurisi? Minulla ehdoton vaatimus on, että smoothiessa on oltava minttua, ja paljon. Ja jos muistan niin laitan puolikkaan banaanin viipaleina pakkaseen edellisenä iltana. Siten tulee hyvää, hedelmillä, jukurtilla, mehuilla, marjoilla voi sitten varioida. Vaikka useimmitenhan aamusmoothien nimi on ihan vaan Elovena. 😉

Lappi Valokuvaus

Paluu kotiin pakkasista

Säätiedotus (eilen illalla Ilmatieteen laitoksen sivulta kuvakaappaus) oli ehkä suurin syy siihen, että jo eilen illalla tehtiin päätös jättää mökki ja sitä ympäröivä luonto. Toki oli jo muutenkin palattava kotiin. (Ja ennuste on kyllä muuttunut aika paljon lämpimämmäksi… )

Tiedättekös, mitä teen aina ensimmäisenä kun mökkipihasta lähdetään kotimatkalle kohti etelää? Pehtoorihan ajaa Rovaniemelle asti, minä loppumatkan alas. Ja ylöspäin mennessä minä ajan ensin Oulu – Roi, ja Pehtoori sitten loput. Näin on ”aina” tehty. No niin, mutta siis, kotimatkalle lähtiessä ensimmäisenä otan esille kalenterin. Repun etutaskussa kalenteri on saanut olla koko mökkkiviikon, mutta kotimatkan aluksi kaivan sen esille. Yleensä muistan muutenkin, mitä suunnilleen on tulevalla viikolla tiedossa ja sovittuna, mutta jo paluumatkalla haluan tietää, milloin päästään seuraavan kerran möksälle. Montako viikkoa on seuraavaan Lapin reissuun? – No nyt ei tarvitse odottaa kovin kauaa.

Tällä kertaa ei ollut mitään enemmän tai vähemmän ”obligatorista” lukemista ja pipokutimenkin olin pakannut laukkuun ja peräkonttiin, joten surffaillessa ja nettiuutisia lukiessa meni matka. Aika helposti meni. Lakkoperjantaista huolimatta rekka- ja onnikkaliikennettä jotensakin tavallisesti, mutta kaikkinensa aika sujuvasti viisi ja puolituntinen matka hujahti.

Kotona on muutamia materiaalisia juttuja, jotka palattua tuntuvat erityisen mukavalle, mutta jotka arjessa tuppaavat olemaan itsestäänselvyyksiä.

Iso jääkaappi!
Vesijohtovesi, joka ei revi käsiäni pienille haavoille kuten mökin porakaivon vesi. Kumpi on kalkkisempaa, tai mikä lieneekään asiaan vaikuttaa, mutta mökillä (varsinkin jos olen unohtanut lääkevoiteen kotiin niin kuin tällä kertaa) kädet aukeavat, mitä tietysti pakkaskausi edesauttaa. Stressiä nyt ei kyllä ollut osatekijänä, ei todellakaan. Mutta sormet ja rystyset ovat pienillä haavoilla.
Tänne kulkee maaposti. Siellä olikin mukava yllätys.
Tietokoneen 24–tuumainen näyttö. Kuvankäsittely on vaan niin paljon helpompaa ja parempaa kunnon näytöllä. Samaan settiin kuuluu tietokoneen nopeus; kuvien latautumista ja säätöjen tekemistä ei tarvitse odotella.

(Vähän noloa tämmöisestä tekniikasta ja materiasta iloitseminen ehkä on, mutta täytyy koettaa itsellekin taas muistuttaa niistä pienistä iloista, joita ”residenssistä” toiseen aiheuttaa. )

Kuvankäsittelystä puheenollen: otin viikon aikana 1400 kuvaa!

Suunnilleen sen verran on tullut yleensä viikon ulkomaanreissulla otettua, mutta kyllä nyt taisi tulla mökkiviikon ennätys. Mikä ei kyllä oikeastaan hämmästytä. Oli niin hienoja kelejä, valoja, värejä, auringon ja kuun nousuja ja laskuja. Olen koonnut niistä kansiollisen kuvia, – muitakin kuin täällä Temmatussa jo julkaistuja. Ja kokonainen kansio Kakslauttasen miljööstä. Ehdottomasti kannattaa klikkautua katsomaan. Aivan oma maailmansa on tuo West Village. Pakkasessa (- 27 C) kuvaamisessa on haasteensa (mm. jalusta hyytyi, olisi pitänyt olla lukkosulaa tms.), mutta myös ilonsa. Sininen Lapin pakkasilta on kaunis.

TÄSTÄ KUVASIVUSTOLLE: KLIKS

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Ihan kuutamolla

Monenlaisten miettimisten päivä:

– Kuutamoöisin minulla on tapana valvoa. Tai ainakin nukkua huonosti. Mutta viime yönä en herännyt kertaakaan. Ja nukuin hyvin myöhäiseen aamulla. Onko siis unen laatua parantava vaikutus sillä, että kohtaa sen hereillä pitävän täydenkuun silmästä silmään puolenyön aikaan? Sen jälkeen voi sitten nukkua levollisesti?

– Aamulla purkaessa ja käsitellessä viime yönä puolen yön tienoilla viettämäni kuvaussession kuvia mietin, että kuinka paljon täällä onkaan valoisampaa kuin kaupungissa, jossa valosaaste hävittää luonnon valon voiman. Kuinka valkoinen hanki heijastaa valoa takaisin!

– Aamulla ei tarvinnut miettiä lähteäkö hiihtämään, sillä pakkasmittarissa oli lukemat -27 C. Niinpä mietin, kummalle asiakkaalle muokkailen ja toimittelen kuvat. Helpompaan päädyin.

– Pehtoorin lämmitettyä saunan kylvin pitkään ja hartaasti. Mietin – taas kerran – että juuri kovalla pakkasella rantasaunassa on parhaat löylyt ja jos meillä olisi kaupungissa samanlainen sauna, saunoisinko myös kaupungissa, enkä vaan täällä möksällä? Alla olevan kaltaista pulahduspaikkaa tuskin kaupunkiin voisi koskaan järjestää?

– Kyllästyykö uunijuureksiin koskaan?

– Kuinka voi olla pientä kolmevuotiasta ikävä!

– Onko parempi olla kertomatta äidille, kuinka täällä on kaunista, ihanaa, rauhallista, kuinka Hangasojan huomassa on taas kerran hyvä. Kerron kuitenkin, mutta ajattelen, että itku ei ehkä sittenkään ole huono asia, vaan kertoo hyvistä muistoista täällä.

– Mikä pakko minun on vielä illan kiperään pakkaseen lähteä kuvailemaan Kakslauttasen West Villageen, kuvaamaan sen valoja ja viehättäviä näkymiä? (Ei mikään pakko, mutta onneksi lähdin ja reilun tunnin tarkenin! Palaan kuvasaldoon myöhemmin.)

– Kuinka mökkielämä (pakkasella, pimeinä iltoina) tekee minustakin telkkarin katsojan? – Ja pipo on pian valmis!

– Lähdenkö jonkun tunnin kuluttua taas ulos? Canon kainalossa? Viides kerta tänään? – Kuu nousee, taivas on kirkas, pakkanen piirtää maiseman tarkaksi. Miksen menisi?

– Olisikohan näistä kuvista korteiksi?